Lue keskustelun säännöt.
keskenmeno ja reissu anoppilaan
21.12.2018 |
Sain varhaisen keskenmenon tällä viikolla, ja huomenna pitäisi lähteä miehen kanssa kohti anoppilaa. En millään haluaisi lähteä. Haluaisin vain olla kotona ja surra menetystä rauhassa. Appivanhemmille en haluaisi keskenmenosta kertoa ja jos jään kotiin, he loukkaantuvat. Tiedän, että mies haluaa lähteä vanhemmilleen enkä häntä aio kotiin seurakseni vaatia. Tiedän myös sen, että miehelleni olisi tärkeää olla yhdessä joulu – omassa kodissa hän ei sitä vain halua viettää... Olenko kohtuuton, jos jään yksin kotiin?
Kommentit (169)
No mikä tässä on ongelma? ( paitsi ilävä keskenmeno) Sä haluat olla yksin ja surra ja mies menee vanhemmilleen. Ei kaikki ole läheisriippuvaisia eli on ihan normaalia, että teette noin. Mies voi sanoa, että sä tulit niin kipeeks, että oli parempi jäädä kotiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi sun pitäisi viettää joulu näin surullisena aikana yksin, kun sulla on mieskin?
Mitä on toisessa vaakakupissa? Pelko, että anoppi suuttuu!
Ja sinä pidät tätä kuviota normaalina?En tiedä minkä ikäisiä olette, mutta miehesi ei ole aikuinen: vaan mieslapsi.
Mitä jos tuo on vain miehen tapa käsitellä surua. Jotkut haluaa olla yksin kotona suremassa, toiset kaipaavat tekemistä ja seuraa.
Miksi tämä keskenmeno ajatellaan nyt vain naisen menetyksenä? Yhteinen se alkiokin on, vaikka naisen kehossa kasvaisikin.Kyllä, juuri näin. Mies kaipaa tekemistä ja seuraa. Minä haluaisin olla rauhassa. En loukkaannu miehelle, jos hän haluaa lähetä. Toivon vain, että hän antaisi minun jäädä rauhassa kotiin ilman syyllistämistä tai painostamista.
Ap
Oletko sanonut sen hänelle?
Tietenkin. Hän on sitä mieltä, että olisi viisaampaa lähteä. Jos ei lähde, on anopille kerrottava totuus ja se taas pilaisi anopin joulun. Ap
Kuten on moneen kertaan todettu, asia ei kuulu anopille. Tämä myös säästää muut joulunviettäjät mielipahalta.
Luulenpa, että jos mies nyt lähtee niin hän saa kuulla siitä loppuikänsä. Mutta nämähän on tilanteita, missä miehellä ei ole tosielämässä ole muuta vaihtoehtoa kuin pidellä rouvaraasua kädestä koko joulunpyhien yli. Vaikka kuinka muuta vakuutetaan. Asiaan kuuluu myös, että läheistensä kanssa hän ei voi puhua (hänhän on pelkkä roiskaisija, ei hänellä ole asiassa mitään puitavaa), jolloin näppärästi saadaan poltettua siltoja myös anopin suuntaan. Parasta, kun voi jättää anopin yksin tyhjään taloonsa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sain varhaisen keskenmenon tällä viikolla, ja huomenna pitäisi lähteä miehen kanssa kohti anoppilaa. En millään haluaisi lähteä. Haluaisin vain olla kotona ja surra menetystä rauhassa. Appivanhemmille en haluaisi keskenmenosta kertoa ja jos jään kotiin, he loukkaantuvat. Tiedän, että mies haluaa lähteä vanhemmilleen enkä häntä aio kotiin seurakseni vaatia. Tiedän myös sen, että miehelleni olisi tärkeää olla yhdessä joulu – omassa kodissa hän ei sitä vain halua viettää... Olenko kohtuuton, jos jään yksin kotiin?
Entä jos miehesi haluaisi kertoa vanhemmilleen?
Miehen asia ei ole kertoa eteenpäin ap:n lääketieteellistä infoa.
Keskenmenon itsekin kokeneena naisena olen tästä vahvasti eri mieltä. Keskeytynyt raskaus on sijainnut naisen kropassa, mutta menetetty lupaus lapsesta on ollut yhteinen ja samoin siitä seurannut suru. Meillä mieheni veli, äiti ja paras ystävä tiesivät keskenmenosta. Ei olisi tullut mieleenkään kyseenalaistaa miehen oikeutta surra läheisilleen oman lapsensa menettämistä - niinhän minäkin tein.
Omasta varhaisesta keskenmenostani tiesi tasan mies ja minä. Ero kyllä olisi tullut jos mies olisi sitä lähtenyt kertomaan sivullisille. Asia ei todellakaan muille kuulu.
Vierailija kirjoitti:
Luulenpa, että jos mies nyt lähtee niin hän saa kuulla siitä loppuikänsä. Mutta nämähän on tilanteita, missä miehellä ei ole tosielämässä ole muuta vaihtoehtoa kuin pidellä rouvaraasua kädestä koko joulunpyhien yli. Vaikka kuinka muuta vakuutetaan. Asiaan kuuluu myös, että läheistensä kanssa hän ei voi puhua (hänhän on pelkkä roiskaisija, ei hänellä ole asiassa mitään puitavaa), jolloin näppärästi saadaan poltettua siltoja myös anopin suuntaan. Parasta, kun voi jättää anopin yksin tyhjään taloonsa.
Niin, että itse et sitten olisi edes sitä vähää kumppanisi tukena.? Anoppi ei tähän kuulu pätkääkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Luulenpa, että jos mies nyt lähtee niin hän saa kuulla siitä loppuikänsä. Mutta nämähän on tilanteita, missä miehellä ei ole tosielämässä ole muuta vaihtoehtoa kuin pidellä rouvaraasua kädestä koko joulunpyhien yli. Vaikka kuinka muuta vakuutetaan. Asiaan kuuluu myös, että läheistensä kanssa hän ei voi puhua (hänhän on pelkkä roiskaisija, ei hänellä ole asiassa mitään puitavaa), jolloin näppärästi saadaan poltettua siltoja myös anopin suuntaan. Parasta, kun voi jättää anopin yksin tyhjään taloonsa.
Toivon, että mies lähtisi. Anoppini on ihana ihminen ja hänelle on tärkeää, että lapset ovat jouluna siellä. Emme ole vielä koskaan viettäneet joulua missään muualla. Mies saa myös kertoa asiasta vanhemmilleen, jos haluaa. Kyse on vain siitä, että minä haluaisin jäädä yksin kotiin ja se ei nyt miehelle sovi.
Ap
Ap:n mies alkaa nyt jankuttamisensa kera mennä rajojen yli pikkuhiljaa....
Mitenhän monta kertaa ja eri tavoin onkaan vielä kerrottava miehelleen mitä itse haluaa. Kun sen kerrankin on onnistunut tunnistamaan itsessään tunteen, että haluan olla rauhassa. Tulee toinen sitä lyttäämään ja syyllistämään anopin joululla. Voi veemäiseks.. mä varmaan kävisin itkee et "miksi minua ei ymmärretä, miksi painostus vaikeana hetkenä"
Mies on kyllä tosi törppö jos jatkaa syyllistys vinkumista...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap:n mies alkaa nyt jankuttamisensa kera mennä rajojen yli pikkuhiljaa....
Mitenhän monta kertaa ja eri tavoin onkaan vielä kerrottava miehelleen mitä itse haluaa. Kun sen kerrankin on onnistunut tunnistamaan itsessään tunteen, että haluan olla rauhassa. Tulee toinen sitä lyttäämään ja syyllistämään anopin joululla. Voi veemäiseks.. mä varmaan kävisin itkee et "miksi minua ei ymmärretä, miksi painostus vaikeana hetkenä"
Mies on kyllä tosi törppö jos jatkaa syyllistys vinkumista...
Tällä hetkellä mies on törppö. Ei yleensä käyttäydy näin.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sain varhaisen keskenmenon tällä viikolla, ja huomenna pitäisi lähteä miehen kanssa kohti anoppilaa. En millään haluaisi lähteä. Haluaisin vain olla kotona ja surra menetystä rauhassa. Appivanhemmille en haluaisi keskenmenosta kertoa ja jos jään kotiin, he loukkaantuvat. Tiedän, että mies haluaa lähteä vanhemmilleen enkä häntä aio kotiin seurakseni vaatia. Tiedän myös sen, että miehelleni olisi tärkeää olla yhdessä joulu – omassa kodissa hän ei sitä vain halua viettää... Olenko kohtuuton, jos jään yksin kotiin?
Entä jos miehesi haluaisi kertoa vanhemmilleen?
Miehen asia ei ole kertoa eteenpäin ap:n lääketieteellistä infoa.
Keskenmenon itsekin kokeneena naisena olen tästä vahvasti eri mieltä. Keskeytynyt raskaus on sijainnut naisen kropassa, mutta menetetty lupaus lapsesta on ollut yhteinen ja samoin siitä seurannut suru. Meillä mieheni veli, äiti ja paras ystävä tiesivät keskenmenosta. Ei olisi tullut mieleenkään kyseenalaistaa miehen oikeutta surra läheisilleen oman lapsensa menettämistä - niinhän minäkin tein.
Omasta varhaisesta keskenmenostani tiesi tasan mies ja minä. Ero kyllä olisi tullut jos mies olisi sitä lähtenyt kertomaan sivullisille. Asia ei todellakaan muille kuulu.
Eri asia, jos asiasta tietää vain ne kaksi ihmistä, joita asia koskee eli sen sikiön vanhempia. Siinä kohtaa kun nainen alkaa käyttää korttia "mun keho, mun juttu" korttia ja puhua kenelle huvittaa niin mieskin saa vapauden puhua muille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On kyllä todella uuno mies, jos ei hyväksy päätöstäsi ja ymmärrä, ettet jaksa nyt iloita joulusta anoppilassa. En minäkään haluaisi heti keskenmenon jälkeen lähteä anoppilaan juhlimaan ja luultavasti muut huomaisivat, että sinua vaivaa jokin. Siinä olisikin sitten kiva oikein porukalla jauhaa keskenmenosta. Jää vain kotiin, jos siltä tuntuu. Jos mies tuosta suuttuu/syyllistää, niin harkitsisin vakavasti kannattaako lisääntyä sellaisen urpon kanssa. Jos se on sinulle ok, niin mieshän voi suoraan kertoa miksi jäit pois tällä kertaa.
Voimia ap!❤
Vierailija kirjoitti:
On kyllä todella uuno mies, jos ei hyväksy päätöstäsi ja ymmärrä, ettet jaksa nyt iloita joulusta anoppilassa. En minäkään haluaisi heti keskenmenon jälkeen lähteä anoppilaan juhlimaan ja luultavasti muut huomaisivat, että sinua vaivaa jokin. Siinä olisikin sitten kiva oikein porukalla jauhaa keskenmenosta. Jää vain kotiin, jos siltä tuntuu. Jos mies tuosta suuttuu/syyllistää, niin harkitsisin vakavasti kannattaako lisääntyä sellaisen urpon kanssa. Jos se on sinulle ok, niin mieshän voi suoraan kertoa miksi jäit pois tällä kertaa.
Voimia ap!❤
Mieti myös sitä, että miehelle näyttäs olevan äitinsä tunteet nyt tärkeämmät kuin vaimonsa. Ainakin ihmettele ääneen onko näin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo on kyllä tässä tilanteessa viime pisara, että joutuisit nyt vieläpä jäämään molempina päivinä yksinäsi appivanhempien kanssa huolehtimaan seuranpidosta ja juttelemaan mukavia. Eikö se mies todellakaan tajua, mitä vaatii?
Meillä ei kyllä vastaavassa tilanteessa olisi minkäänlainen vaihtoehto se, että anopille kerrottaisiin. Sen jälkeen ei olisi omalle surulle enää tilaa, kun hän yrittäisi tenttaamalla selvittää miksi meni kesken ("oliko se siksi kun sinulla on niitä hevosia, minähän olen aina sanonut että kyllä pitäisi hevoset laittaa pois") ja häärisi kimpussa tuomassa kylmiä/kuumia kääreitä ja yrittäisi taputella mahaa. Ehkäpä myös huokailisi että tuleekohan hänestä nyt koskaan mummia. Tiedän, koska käyttäytyy noin ihan minkä tahansa perusflunssankin kanssa vaikka ilmaisisi paranevansa parhaiten jos saa olla rauhassa itsekseen.
No et tietenkään mene jos et jaksa. Olen pahoillani menetyksestäsi. Anna miehen mennä yksinään, sano että olet huonovointinen etkä halua tulla. Minä sain kerran myös keskenmenon, ennen pitkiä pääsiäisvapaita. Kaikki menot peruttiin ja jouduin olemaan myös sairaalassa. Se oli rankkaa, odotettua pientä vauvaa ei ollutkaan tulossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on varhainen keskenmeno. Mitä sitä suremaan. Se meni kesken han syystä, ja uusi raskaus sitten saattaa kestää pidempään.
Raskauksia menee varhaisessa vaiheessa kesken enemmän kuin jatkuu puoliväliin, joten mitenkään ihmeellistä tuo ei ole.
Mutta se että jäisit märehtimään ja murehtimaan asiaa ja pitäisit sitä maailman paskimpana asiana seuraavat 15 vuotta on ihan sinusta kiinni. Kukaan muu ei sinun fiilistäsi voi pilata kuin sinä itse. Vaikka kuinka vi tuttaa ja on paha mieli, niin ainoa joka sinut saa tuosta mössöttämisestä irti olet sinä itse.
Se oli varhainen keskenmeno. Miksi ihmeessä miehen pitäisi jäädä kotiin itkemään ja murehtimaan asiaa sinun kanssasi? Hyvä että edes toisella teistä on järkeä päässä. Ja jos joskus raskaus etenee loppuun asti, niin toivon että siihen mennessä sinäkin olet saanut järkeä päähäsi ihan lapsen parasta ajatellen! Ja miehenkin kannalta. Tuskinpa hän haluaa pillittäjän kanssa lasta tehdä. Sellaisen naisen kanssa on hyvin raskasta olla parisuhteessa.
Nyt vain elämässä eteenpäin. Maailma ei pysähdy vaikka sinä kuinka murjottaisit. Ei vaikka kuinka haluaisit :)
Jos mies haluaa mennä viettämään julua ja sinä haluat jäädä murjottamaan kotiin varhaista keskenmenoa niin anna miehen mennä. Ihan oikeasti. Sinä et ole maailman napa vaikka siltä tuntuukin :)
Vierailija kirjoitti:
Varhainen keskenmeno.. eli normaalia elämää valitettavasti. Lähde, niin et jää suruusi vellomaan.
Niin, kuolema ja menetykset on osa normaalia elämän kulkua. Eikö silti saa surra? Sinä et varmaan ole koskaan kokenut keskenmenoa? Minä en ymmärrä tätä logiikkaa, että keskenmenoa ei saa surra, koska ne ovat niin yleisiä. Onhan ihmisten kuolleisuuskin lopulta 100 %:sta, eli sanotko myös niille jotka menettävät läheisen, että normaalia elämää, valitettavasti? Että kuollutta mummoa ei saa surra, koska kyse on normaalista elämästä? Kyse on silti menetyksestä, ja kannattaa varmaan tutustua jossain vaiheessa elämää surun psykologiaan ennenkuin kohtaat menetyksen kohdanneita ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Se on varhainen keskenmeno. Mitä sitä suremaan. Se meni kesken han syystä, ja uusi raskaus sitten saattaa kestää pidempään.
Raskauksia menee varhaisessa vaiheessa kesken enemmän kuin jatkuu puoliväliin, joten mitenkään ihmeellistä tuo ei ole.
Mutta se että jäisit märehtimään ja murehtimaan asiaa ja pitäisit sitä maailman paskimpana asiana seuraavat 15 vuotta on ihan sinusta kiinni. Kukaan muu ei sinun fiilistäsi voi pilata kuin sinä itse. Vaikka kuinka vi tuttaa ja on paha mieli, niin ainoa joka sinut saa tuosta mössöttämisestä irti olet sinä itse.
Se oli varhainen keskenmeno. Miksi ihmeessä miehen pitäisi jäädä kotiin itkemään ja murehtimaan asiaa sinun kanssasi? Hyvä että edes toisella teistä on järkeä päässä. Ja jos joskus raskaus etenee loppuun asti, niin toivon että siihen mennessä sinäkin olet saanut järkeä päähäsi ihan lapsen parasta ajatellen! Ja miehenkin kannalta. Tuskinpa hän haluaa pillittäjän kanssa lasta tehdä. Sellaisen naisen kanssa on hyvin raskasta olla parisuhteessa.
Nyt vain elämässä eteenpäin. Maailma ei pysähdy vaikka sinä kuinka murjottaisit. Ei vaikka kuinka haluaisit :)
Jos mies haluaa mennä viettämään julua ja sinä haluat jäädä murjottamaan kotiin varhaista keskenmenoa niin anna miehen mennä. Ihan oikeasti. Sinä et ole maailman napa vaikka siltä tuntuukin :)
Olipa taas törkyinen viesti. Itsekin oon päässyt varhaisista keskenmenoista helposti yli, mutta koskaan, ikinä, en vähättelisi toisen ihmisen tunteita. Ap:llä on täysi oikeus suruun!
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän ole parempi vain lähteä anoppilaan, eikä jäädä rypemään suruun. Saat muuta ajateltavaa. Elämä jatkuu, jatka sinäkin.
Vähän samoilla linjoilla. Itsekin saman kokeneena pitkän yrityksen jälkeen. En kuitenkaan osannut surra. Tärppää sitten jostain toisesta kierrosta. Mut jokainen toki kokee miten kokee.
Vierailija kirjoitti:
Se on varhainen keskenmeno. Mitä sitä suremaan. Se meni kesken han syystä, ja uusi raskaus sitten saattaa kestää pidempään.
Raskauksia menee varhaisessa vaiheessa kesken enemmän kuin jatkuu puoliväliin, joten mitenkään ihmeellistä tuo ei ole.
Mutta se että jäisit märehtimään ja murehtimaan asiaa ja pitäisit sitä maailman paskimpana asiana seuraavat 15 vuotta on ihan sinusta kiinni. Kukaan muu ei sinun fiilistäsi voi pilata kuin sinä itse. Vaikka kuinka vi tuttaa ja on paha mieli, niin ainoa joka sinut saa tuosta mössöttämisestä irti olet sinä itse.
Se oli varhainen keskenmeno. Miksi ihmeessä miehen pitäisi jäädä kotiin itkemään ja murehtimaan asiaa sinun kanssasi? Hyvä että edes toisella teistä on järkeä päässä. Ja jos joskus raskaus etenee loppuun asti, niin toivon että siihen mennessä sinäkin olet saanut järkeä päähäsi ihan lapsen parasta ajatellen! Ja miehenkin kannalta. Tuskinpa hän haluaa pillittäjän kanssa lasta tehdä. Sellaisen naisen kanssa on hyvin raskasta olla parisuhteessa.
Nyt vain elämässä eteenpäin. Maailma ei pysähdy vaikka sinä kuinka murjottaisit. Ei vaikka kuinka haluaisit :)
Jos mies haluaa mennä viettämään julua ja sinä haluat jäädä murjottamaan kotiin varhaista keskenmenoa niin anna miehen mennä. Ihan oikeasti. Sinä et ole maailman napa vaikka siltä tuntuukin :)
Tässäpä taas "empaattinen" paska mestaroimassa ja bessereisseröimässä toisia. Jokaisesta saa tuntua siltä kun tuntuu. Ihmiset lisäksi käsittelee asioita eri tavoin. Toiset haluaa nuolla haavansa yksin rauhassa ja toiset teeskentelee etteihän tässä mitään ja osa levittelee ongelmansa muiden niskoille. Mikä sinä olet pakottamaan " omaa " ajatustasi muille?
Minäkin kyllä apnä jättäisin sian, jolla ei ole mitään kykyä empatiaan.
Vierailija kirjoitti:
Se on varhainen keskenmeno. Mitä sitä suremaan. Se meni kesken han syystä, ja uusi raskaus sitten saattaa kestää pidempään.
Raskauksia menee varhaisessa vaiheessa kesken enemmän kuin jatkuu puoliväliin, joten mitenkään ihmeellistä tuo ei ole.
Mutta se että jäisit märehtimään ja murehtimaan asiaa ja pitäisit sitä maailman paskimpana asiana seuraavat 15 vuotta on ihan sinusta kiinni. Kukaan muu ei sinun fiilistäsi voi pilata kuin sinä itse. Vaikka kuinka vi tuttaa ja on paha mieli, niin ainoa joka sinut saa tuosta mössöttämisestä irti olet sinä itse.
Se oli varhainen keskenmeno. Miksi ihmeessä miehen pitäisi jäädä kotiin itkemään ja murehtimaan asiaa sinun kanssasi? Hyvä että edes toisella teistä on järkeä päässä. Ja jos joskus raskaus etenee loppuun asti, niin toivon että siihen mennessä sinäkin olet saanut järkeä päähäsi ihan lapsen parasta ajatellen! Ja miehenkin kannalta. Tuskinpa hän haluaa pillittäjän kanssa lasta tehdä. Sellaisen naisen kanssa on hyvin raskasta olla parisuhteessa.
Nyt vain elämässä eteenpäin. Maailma ei pysähdy vaikka sinä kuinka murjottaisit. Ei vaikka kuinka haluaisit :)
Jos mies haluaa mennä viettämään julua ja sinä haluat jäädä murjottamaan kotiin varhaista keskenmenoa niin anna miehen mennä. Ihan oikeasti. Sinä et ole maailman napa vaikka siltä tuntuukin :)
Kerro sinä, että jos minun mummoni/koirani kuolee vanhuuttaan, enkö minä saa surra sitä? Sama logiikkahan siinä on, eli että mitään ihmeellistä siinä ei ole. Mutta eihän se vie surua pois? Keskenmenossa surraan menetystä. Ja sinun helpotukseksi voin kertoa, että todennäköisesti myös ap pääsee siitä yli, eikä ”märehdi” asiaa 15 vuotta.
Sanot vain miehelle, ettet tänä vuonna halua lähteä, asia loppuunkäsitelty. Laitat itse vaikka anopille viestin, että on outo ja huono olo, et tule tartuttamaan muita vaan jäät kotiin lepäämään, silloinhan et edes valehtele, koska olosi on tietysti kurja.
Miehesi varmaan yrittää auttaa sinua, koska häntä helpottaa olla ihmisten parissa, muttei jotenkaan nyt käsitä, että jotkut haluavat olla ihan rauhassa. Eiköhän hän tajua sen hiukan myöhemmin.