keskenmeno ja reissu anoppilaan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli sinä ap tulet aina joustamaan miehesi tahdon mukaan. Kärsit siitä itse eniten loppujen lopuksi, eli onnea valitsemallesi tielle.

Mies on muissa asioissa joustanut ja ymmärtänyt minua. Tämä on yksi tapaus, enkä sen perusteella leimaisi koko parisuhdetta. Se on totta, että haluaisin, ettei mies tänä jouluna jätä minua yksin anoppilaan ja sitä aion myös pyytää.

Onneksi minulla on pitkä loma ja pystyn ottamaan aikaa itselleni myös joulun jälkeen. Haluan ottaa huomioon muutkin kuin itseni ja oman suruni. Pystyn tsemppaamaan, vaikka se väsyttääkin.

Ai ihan pyydät ettei jättäisi? No toivotaan kovasti että ottaa Vienon pyyntösi huomioon.

Olet muslimi?

Ihan supisuomalainen ateisti, jos sillä on väliä. Tiedän, että mies kunnioittaa ja ymmärtää pyyntöäni. Minulla ei ole tapana vaatia tai käskeä.

Ap

Vaikutit jotenkin saanees alistetun naisen kasvatuksen ja se, ettei sun vanhempien luona voi käydä.

Mut hyvä et sun mies tänä jouluna kunnioittaa sua painostamalla tekemään jotain mitä et haluu.

Totta tuokin.

Koen .ihan näytöksen painostamana, vaikka ymmärrän hänen toiveensa. Olen elämässäni oppinut joustamaan, joten kai sitä sama ja jaa kaavaa on helppo toistaa uudelleen ja uudelleen. Nyt tuntuu, että kotiin jääminen vain kaksinkertaistaisi tuskan. Suru ja syyllisyys siitä, että tein kylmästi oman mieleni mukaan muiden tunteista löytämättä.

Ap

Olen sama, jolle vastasit. Nyt olen vähän jopa huolissani susta. On ok muuttaa mieltään, mutta ei ole ok aina muuttaa mieltään toisten mielen mukaan ja syyllistyä omista haluistaan. Voisitkohan käydä psykologilla juttelemassa tästä?

Varmasti pitäisi. Olen kasvanut syylmistävässä alkoholistiperheessä. Kun olin anoreksian takia suljetulla osastolla, äiti soitti minulle humalassa ja sanoi, että tappaa itsensä, koska olen niin huono lapsi. Muistan, miten silloin itkin ja koin kamalaa syyllisyyttä siitä, että olin sairas. Vieläkin minun on hankala kestää, jos tuotan toiselle pettymyksen tai pahaa mieltä.

Sinä olet elämäsi tärkein ihminen, muista se. ❤️

On ihan järkyttävän epäreilua sysätä lapsen harteille asioita joita olet joutunut kestämään. Käy juttelemassa, et todellakaan menetä mitään!

Käyn itsekin psykologilla juttelemassa omista ongelmistani, se kynnys mennä sinne oli noin kahden vuoden korkuinen ja mittainen. Olen ylpeä itsestäni, että tein sen.

Hienoa, että olet hakenut ja saanut apua. Ehkä sellaisen teon tekeminen voisi olla oma uudenvuodenlupaukseni.

Ap

Mä toivon myös että haet apua. Anteeksi jos kuulostaa julmalta mutta oletko miettinyt sitä vaihtoehtoa että miehesi ei olekaan niin hyvä mies? Taustasi yhdistettynä siihen mitä olet kirjoittanut luo mulle vaikutelman että kykysi arvioida miehen hyvyyttä ei ehkä ole kohdillaan. Pidät itseäsi huonona ja miestä hyvänä vaikka ulkopuoliselle lukijalle on selvää että mies toimii nyt itsekkään paskiaisen tavoin. Sinä huomioit hänen tunteensa ja hän vähät välittää sinun tunteistasi.

Ymmärrän hyvin tuon näkökannan ja sen, että arviointikykyni ihmisten "hyvyydestä" voi olla vääristynyt. Tiedän toisaalta myös sen, että oma tapani surra ja käsitellä asioita eroaa hyvin paljon mieheni käytösmalleista: Minä haluan olla yksin, omassa rauhassa. Mies haluaa seuraa, tekemistä ja minut lähelleen. Kumman tarpeet ovat suuremmat tai tärkeämmät? En ole varma, olisinko minä "itsekäs paskiainen", jos kieltäisin mieheltä oikeuden hänen tarpeisiinsa. 

Ap

Bussin pitäisi muuten startata parin tunnin kuluttua. En ole pakannut enkä syönyt. 

Ap

Vierailija kirjoitti:

Bussin pitäisi muuten startata parin tunnin kuluttua. En ole pakannut enkä syönyt. 

Ap

Herraisä lopeta ruikutus! Pakkaa ja lähde tai älä pakkaa ja älä lähde. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sain varhaisen keskenmenon tällä viikolla, ja huomenna pitäisi lähteä miehen kanssa kohti anoppilaa. En millään haluaisi lähteä. Haluaisin vain olla kotona ja surra menetystä rauhassa. Appivanhemmille en haluaisi keskenmenosta kertoa ja jos jään kotiin, he loukkaantuvat. Tiedän, että mies haluaa lähteä vanhemmilleen enkä häntä aio kotiin seurakseni vaatia. Tiedän myös sen, että miehelleni olisi tärkeää olla yhdessä joulu – omassa kodissa hän ei sitä vain halua viettää... Olenko kohtuuton, jos jään yksin kotiin?

Entä jos miehesi haluaisi kertoa vanhemmilleen?

Asia ei kuulu miehen vanhemmille pätkääkään.

Miksi nainen saa sanoa omille vanhemmilleen, mutta mies ei omilleen?

Sitten naiset valittaa, kun mies ei osallistu ja nainen jää eron tullessa yksin lasten kanssa. En yhtään ihmettele, jos raskaudesta asti mies nähdään ulkopuolisena, pelkkänä siittäjänä.

Perhekohtainen päätös. Itse en kertoisi omille vanhemmille, jos he eivät ollet tietoisia raskaudesta. Mutta meitä on erilaisia. Jotkut kertovat vanhemmilleen, appivanhemmilleen ja jotkut ihan kaikille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sain varhaisen keskenmenon tällä viikolla, ja huomenna pitäisi lähteä miehen kanssa kohti anoppilaa. En millään haluaisi lähteä. Haluaisin vain olla kotona ja surra menetystä rauhassa. Appivanhemmille en haluaisi keskenmenosta kertoa ja jos jään kotiin, he loukkaantuvat. Tiedän, että mies haluaa lähteä vanhemmilleen enkä häntä aio kotiin seurakseni vaatia. Tiedän myös sen, että miehelleni olisi tärkeää olla yhdessä joulu – omassa kodissa hän ei sitä vain halua viettää... Olenko kohtuuton, jos jään yksin kotiin?

Entä jos miehesi haluaisi kertoa vanhemmilleen?

Asia ei kuulu miehen vanhemmille pätkääkään.

Miksi nainen saa sanoa omille vanhemmilleen, mutta mies ei omilleen?

Sitten naiset valittaa, kun mies ei osallistu ja nainen jää eron tullessa yksin lasten kanssa. En yhtään ihmettele, jos raskaudesta asti mies nähdään ulkopuolisena, pelkkänä siittäjänä.

Perhekohtainen päätös. Itse en kertoisi omille vanhemmille, jos he eivät ollet tietoisia raskaudesta. Mutta meitä on erilaisia. Jotkut kertovat vanhemmilleen, appivanhemmilleen ja jotkut ihan kaikille.

Minäkään en kertoisi kuin niille, jotka ovat raskaudesta alun perin tienneet. 

Sinuna jäisin kotiin, antaisin miehen mennä ja kertoa vanhemmilleen. Miehelle on oikein, kun saa ripityksen äidiltään siitä, että on jättänyt sinut yksin.

Vierailija kirjoitti:

Sinuna jäisin kotiin, antaisin miehen mennä ja kertoa vanhemmilleen. Miehelle on oikein, kun saa ripityksen äidiltään siitä, että on jättänyt sinut yksin.

Toivon, ettei mies mitään ripitystä saisi. Yksin oleminen ei minua haittaa – päinvastoin. 

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli sinä ap tulet aina joustamaan miehesi tahdon mukaan. Kärsit siitä itse eniten loppujen lopuksi, eli onnea valitsemallesi tielle.

Mies on muissa asioissa joustanut ja ymmärtänyt minua. Tämä on yksi tapaus, enkä sen perusteella leimaisi koko parisuhdetta. Se on totta, että haluaisin, ettei mies tänä jouluna jätä minua yksin anoppilaan ja sitä aion myös pyytää.

Onneksi minulla on pitkä loma ja pystyn ottamaan aikaa itselleni myös joulun jälkeen. Haluan ottaa huomioon muutkin kuin itseni ja oman suruni. Pystyn tsemppaamaan, vaikka se väsyttääkin.

Ai ihan pyydät ettei jättäisi? No toivotaan kovasti että ottaa Vienon pyyntösi huomioon.

Olet muslimi?

Ihan supisuomalainen ateisti, jos sillä on väliä. Tiedän, että mies kunnioittaa ja ymmärtää pyyntöäni. Minulla ei ole tapana vaatia tai käskeä.

Ap

Vaikutit jotenkin saanees alistetun naisen kasvatuksen ja se, ettei sun vanhempien luona voi käydä.

Mut hyvä et sun mies tänä jouluna kunnioittaa sua painostamalla tekemään jotain mitä et haluu.

Totta tuokin.

Koen .ihan näytöksen painostamana, vaikka ymmärrän hänen toiveensa. Olen elämässäni oppinut joustamaan, joten kai sitä sama ja jaa kaavaa on helppo toistaa uudelleen ja uudelleen. Nyt tuntuu, että kotiin jääminen vain kaksinkertaistaisi tuskan. Suru ja syyllisyys siitä, että tein kylmästi oman mieleni mukaan muiden tunteista löytämättä.

Ap

Olen sama, jolle vastasit. Nyt olen vähän jopa huolissani susta. On ok muuttaa mieltään, mutta ei ole ok aina muuttaa mieltään toisten mielen mukaan ja syyllistyä omista haluistaan. Voisitkohan käydä psykologilla juttelemassa tästä?

Varmasti pitäisi. Olen kasvanut syylmistävässä alkoholistiperheessä. Kun olin anoreksian takia suljetulla osastolla, äiti soitti minulle humalassa ja sanoi, että tappaa itsensä, koska olen niin huono lapsi. Muistan, miten silloin itkin ja koin kamalaa syyllisyyttä siitä, että olin sairas. Vieläkin minun on hankala kestää, jos tuotan toiselle pettymyksen tai pahaa mieltä.

Sinä olet elämäsi tärkein ihminen, muista se. ❤️

On ihan järkyttävän epäreilua sysätä lapsen harteille asioita joita olet joutunut kestämään. Käy juttelemassa, et todellakaan menetä mitään!

Käyn itsekin psykologilla juttelemassa omista ongelmistani, se kynnys mennä sinne oli noin kahden vuoden korkuinen ja mittainen. Olen ylpeä itsestäni, että tein sen.

Hienoa, että olet hakenut ja saanut apua. Ehkä sellaisen teon tekeminen voisi olla oma uudenvuodenlupaukseni.

Ap

Mä toivon myös että haet apua. Anteeksi jos kuulostaa julmalta mutta oletko miettinyt sitä vaihtoehtoa että miehesi ei olekaan niin hyvä mies? Taustasi yhdistettynä siihen mitä olet kirjoittanut luo mulle vaikutelman että kykysi arvioida miehen hyvyyttä ei ehkä ole kohdillaan. Pidät itseäsi huonona ja miestä hyvänä vaikka ulkopuoliselle lukijalle on selvää että mies toimii nyt itsekkään paskiaisen tavoin. Sinä huomioit hänen tunteensa ja hän vähät välittää sinun tunteistasi.

Ymmärrän hyvin tuon näkökannan ja sen, että arviointikykyni ihmisten "hyvyydestä" voi olla vääristynyt. Tiedän toisaalta myös sen, että oma tapani surra ja käsitellä asioita eroaa hyvin paljon mieheni käytösmalleista: Minä haluan olla yksin, omassa rauhassa. Mies haluaa seuraa, tekemistä ja minut lähelleen. Kumman tarpeet ovat suuremmat tai tärkeämmät? En ole varma, olisinko minä "itsekäs paskiainen", jos kieltäisin mieheltä oikeuden hänen tarpeisiinsa. 

Ap

Koska elät miehen kanssa, joka asettaa omat tarpeensa sinun tarpeidesi edelle, sinunkin kannattaisi asettaa omasi hänen tarpeidensa edelle. Muuten se tulet aina olemaan sinä, joka joustaa.

Eli et ap kestä tuottaa pettymystä miehellesi (aikuiselle ihmiselle?!) vaan joustat ja teet hänen tarpeidensa mukaan, unohtaen oman hyvinvointisi.

No on kyllä hieno minäminä-mies.