keskenmeno ja reissu anoppilaan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sain varhaisen keskenmenon tällä viikolla, ja huomenna pitäisi lähteä miehen kanssa kohti anoppilaa. En millään haluaisi lähteä. Haluaisin vain olla kotona ja surra menetystä rauhassa. Appivanhemmille en haluaisi keskenmenosta kertoa ja jos jään kotiin, he loukkaantuvat. Tiedän, että mies haluaa lähteä vanhemmilleen enkä häntä aio kotiin seurakseni vaatia. Tiedän myös sen, että miehelleni olisi tärkeää olla yhdessä joulu – omassa kodissa hän ei sitä vain halua viettää... Olenko kohtuuton, jos jään yksin kotiin?

Entä jos miehesi haluaisi kertoa vanhemmilleen?

Asia ei kuulu miehen vanhemmille pätkääkään.

Miksi nainen saa sanoa omille vanhemmilleen, mutta mies ei omilleen?

Sitten naiset valittaa, kun mies ei osallistu ja nainen jää eron tullessa yksin lasten kanssa. En yhtään ihmettele, jos raskaudesta asti mies nähdään ulkopuolisena, pelkkänä siittäjänä.

Jokainen saa kertoa omat terveysasiansa ihan kelle lystää -vaikkapa jokaiselle vastaantulijalle tai vaikkapa omille vanhemmilleen. Mies voi kertoa omat terveysasiansa kelle lystää, muttei vaimonsa asioita. Eikös ole yksinkertaista kun käyttää järkeään. Mieshän ON raskauteen pelkkä sperman luovuttaja. Kaikki vaivat ja terveysriskit kohdistuu naiseen.

Surullista jos olet oikeasti tuota mieltä. Et varmaan vaadi siis miestä osallistumaan myöskään lapsen kasvatukseen tai maksamaan elatusmaksuja?

En ole tuon kommentin kirjoittaja, mutta tokihan isä ja äiti voivat jakaa syntyneen lapsen vanhemmuuden aivan eri tavalla kuin raskausajan sikiön kehityksen.

Jos ap ei toivo keskenmenosta kerrottavan muille, niin mielestäni miehen olisi hienotunteisempaa pysyä asiasta vaiti. Ei tämä tietenkään mikään helppo kysymys ole. Mutta niin kauan kuin sikiöitä ei kasvateta kehon ulkopuolisissa sammioissa, äidin ja isän tilanne ei ole tismalleen samanlainen. Äidin kohdalla kyse on sekä sikiöstä että hänen kehostaan ja terveydentilastaan, miehen kohdalla taasen ainoastaan sikiöstä. Siksi äidillä tulisi mielestäni olla enemmän päätösvaltaa.

Tämä nyt kuitenkin menee jo vähän sivuraiteille.

Vierailija kirjoitti:

Mikä on varhainen keskenmeno? Kuukautiset?

KVG

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sain varhaisen keskenmenon tällä viikolla, ja huomenna pitäisi lähteä miehen kanssa kohti anoppilaa. En millään haluaisi lähteä. Haluaisin vain olla kotona ja surra menetystä rauhassa. Appivanhemmille en haluaisi keskenmenosta kertoa ja jos jään kotiin, he loukkaantuvat. Tiedän, että mies haluaa lähteä vanhemmilleen enkä häntä aio kotiin seurakseni vaatia. Tiedän myös sen, että miehelleni olisi tärkeää olla yhdessä joulu – omassa kodissa hän ei sitä vain halua viettää... Olenko kohtuuton, jos jään yksin kotiin?

Entä jos miehesi haluaisi kertoa vanhemmilleen?

Asia ei kuulu miehen vanhemmille pätkääkään.

Miksi nainen saa sanoa omille vanhemmilleen, mutta mies ei omilleen?

Sitten naiset valittaa, kun mies ei osallistu ja nainen jää eron tullessa yksin lasten kanssa. En yhtään ihmettele, jos raskaudesta asti mies nähdään ulkopuolisena, pelkkänä siittäjänä.

Jokainen saa kertoa omat terveysasiansa ihan kelle lystää -vaikkapa jokaiselle vastaantulijalle tai vaikkapa omille vanhemmilleen. Mies voi kertoa omat terveysasiansa kelle lystää, muttei vaimonsa asioita. Eikös ole yksinkertaista kun käyttää järkeään. Mieshän ON raskauteen pelkkä sperman luovuttaja. Kaikki vaivat ja terveysriskit kohdistuu naiseen.

Keskenmenossa sekä nainen että mies menettävät lapsensa. Yksityiskohdat eivät kuulu muille, mutta totta ihmeessä mieskin saa kertoa läheisille noin suuresta surusta.

Todennäköisesti miehestä ei tunnu yhtään miltään kun kerran on kylmän viileesti vaan lähdössä joulun viettoon. Asia ei kuulu miehen vanhemmille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sain varhaisen keskenmenon tällä viikolla, ja huomenna pitäisi lähteä miehen kanssa kohti anoppilaa. En millään haluaisi lähteä. Haluaisin vain olla kotona ja surra menetystä rauhassa. Appivanhemmille en haluaisi keskenmenosta kertoa ja jos jään kotiin, he loukkaantuvat. Tiedän, että mies haluaa lähteä vanhemmilleen enkä häntä aio kotiin seurakseni vaatia. Tiedän myös sen, että miehelleni olisi tärkeää olla yhdessä joulu – omassa kodissa hän ei sitä vain halua viettää... Olenko kohtuuton, jos jään yksin kotiin?

Entä jos miehesi haluaisi kertoa vanhemmilleen?

Asia ei kuulu miehen vanhemmille pätkääkään.

Miksi nainen saa sanoa omille vanhemmilleen, mutta mies ei omilleen?

Sitten naiset valittaa, kun mies ei osallistu ja nainen jää eron tullessa yksin lasten kanssa. En yhtään ihmettele, jos raskaudesta asti mies nähdään ulkopuolisena, pelkkänä siittäjänä.

Jokainen saa kertoa omat terveysasiansa ihan kelle lystää -vaikkapa jokaiselle vastaantulijalle tai vaikkapa omille vanhemmilleen. Mies voi kertoa omat terveysasiansa kelle lystää, muttei vaimonsa asioita. Eikös ole yksinkertaista kun käyttää järkeään. Mieshän ON raskauteen pelkkä sperman luovuttaja. Kaikki vaivat ja terveysriskit kohdistuu naiseen.

Surullista jos olet oikeasti tuota mieltä. Et varmaan vaadi siis miestä osallistumaan myöskään lapsen kasvatukseen tai maksamaan elatusmaksuja?

Niin että syyllisen pitäisi vielä kaikkien raskauden vaivojen ja helvetillisen synnytyksen jälkeen päästä kuin koira veräjästä?

Huh miten kylmää porukkaa täällä vastailee. Me ihmiset olemme erilaisia ja reagoimme asioihin eri tavalla. Miksi tätä ei voi kunnioittaa vaan pitää tulla tylyttämään toista, joka kertoo avoimesti voivansa nyt huonosti? Se että yrittää mitätöidä toisen kokemuksen ja tunteet ei auta ketään. Vai oikeastiko joku luulee että kommentti tyyliin "ei varhainen keskenmeno mikään juttu ole, ei ole mitään syytä murehtia, joulunviettoon vaan!" jotenkin auttaisi surevaa ihmistä ja saisi murheen ja surun loppumaan. Yllätyn aina uudelleen kuinka ilkeitä ja/tai tunnetaidottomia ihmisiä täällä kirjoittaa.

Ap:lle sanoisin, että voit aivan hyvin jäädä kotiin jos ajatus joulusta anoppilassa tuntuu sinulle nyt liian raskaalta. Jos et halua kertoa oikeaa syytä ja kuitenkin joku syy pitäisi poissaololle antaa voit mielestäni hyvin vedota sairastumiseen. Kuuntele itseäsi ja hyväksy tunteesi, mitä tahansa ne ovatkaan. Varhaistakin keskenmenoa saa surra. Varsinkin jos lapsi olisi kovin toivottu ja odotettu liittyy usein varhaiseenkin raskauteen monenlaisia tunteita, toiveita ja haaveita, jotka sitten keskenmenon myötä menettää. Ota aikasi ja toivu sinulle sopivalla tavalla rauhassa. Voimia ja onnea tulevaan!

t. toinen varhaisen keskenmenon hiljattain kokenut

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sain varhaisen keskenmenon tällä viikolla, ja huomenna pitäisi lähteä miehen kanssa kohti anoppilaa. En millään haluaisi lähteä. Haluaisin vain olla kotona ja surra menetystä rauhassa. Appivanhemmille en haluaisi keskenmenosta kertoa ja jos jään kotiin, he loukkaantuvat. Tiedän, että mies haluaa lähteä vanhemmilleen enkä häntä aio kotiin seurakseni vaatia. Tiedän myös sen, että miehelleni olisi tärkeää olla yhdessä joulu – omassa kodissa hän ei sitä vain halua viettää... Olenko kohtuuton, jos jään yksin kotiin?

Entä jos miehesi haluaisi kertoa vanhemmilleen?

Asia ei kuulu miehen vanhemmille pätkääkään.

Miksi nainen saa sanoa omille vanhemmilleen, mutta mies ei omilleen?

Sitten naiset valittaa, kun mies ei osallistu ja nainen jää eron tullessa yksin lasten kanssa. En yhtään ihmettele, jos raskaudesta asti mies nähdään ulkopuolisena, pelkkänä siittäjänä.

Jokainen saa kertoa omat terveysasiansa ihan kelle lystää -vaikkapa jokaiselle vastaantulijalle tai vaikkapa omille vanhemmilleen. Mies voi kertoa omat terveysasiansa kelle lystää, muttei vaimonsa asioita. Eikös ole yksinkertaista kun käyttää järkeään. Mieshän ON raskauteen pelkkä sperman luovuttaja. Kaikki vaivat ja terveysriskit kohdistuu naiseen.

Surullista jos olet oikeasti tuota mieltä. Et varmaan vaadi siis miestä osallistumaan myöskään lapsen kasvatukseen tai maksamaan elatusmaksuja?

Nyt oikeesti. Meillä on 3 lasta, jotka on hoidettu täysin 50-50, vaikka vain MINÄ olen ollut raskaana ja synnyttänyt ja imettänyt, ja kaikki näihin liittyvät päätökset ovat olleet täysin minun. Koska kyse on niissä minun ruumiistani ja minun lääketieteellisistä tapahtumistani.

Vierailija kirjoitti:

Huh miten kylmää porukkaa täällä vastailee. Me ihmiset olemme erilaisia ja reagoimme asioihin eri tavalla. Miksi tätä ei voi kunnioittaa vaan pitää tulla tylyttämään toista, joka kertoo avoimesti voivansa nyt huonosti? Se että yrittää mitätöidä toisen kokemuksen ja tunteet ei auta ketään. Vai oikeastiko joku luulee että kommentti tyyliin "ei varhainen keskenmeno mikään juttu ole, ei ole mitään syytä murehtia, joulunviettoon vaan!" jotenkin auttaisi surevaa ihmistä ja saisi murheen ja surun loppumaan. Yllätyn aina uudelleen kuinka ilkeitä ja/tai tunnetaidottomia ihmisiä täällä kirjoittaa.

Ap:lle sanoisin, että voit aivan hyvin jäädä kotiin jos ajatus joulusta anoppilassa tuntuu sinulle nyt liian raskaalta. Jos et halua kertoa oikeaa syytä ja kuitenkin joku syy pitäisi poissaololle antaa voit mielestäni hyvin vedota sairastumiseen. Kuuntele itseäsi ja hyväksy tunteesi, mitä tahansa ne ovatkaan. Varhaistakin keskenmenoa saa surra. Varsinkin jos lapsi olisi kovin toivottu ja odotettu liittyy usein varhaiseenkin raskauteen monenlaisia tunteita, toiveita ja haaveita, jotka sitten keskenmenon myötä menettää. Ota aikasi ja toivu sinulle sopivalla tavalla rauhassa. Voimia ja onnea tulevaan!

t. toinen varhaisen keskenmenon hiljattain kokenut

Tämä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi sun pitäisi viettää joulu näin surullisena aikana yksin, kun sulla on mieskin?

Mitä on toisessa vaakakupissa? Pelko, että anoppi suuttuu!

Ja sinä pidät tätä kuviota normaalina?

En tiedä minkä ikäisiä olette, mutta miehesi ei ole aikuinen: vaan mieslapsi.

Mitä jos tuo on vain miehen tapa käsitellä surua. Jotkut haluaa olla yksin kotona suremassa, toiset kaipaavat tekemistä ja seuraa.

Miksi tämä keskenmeno ajatellaan nyt vain naisen menetyksenä? Yhteinen se alkiokin on, vaikka naisen kehossa kasvaisikin.

Kyllä, juuri näin. Mies kaipaa tekemistä ja seuraa. Minä haluaisin olla rauhassa. En loukkaannu miehelle, jos hän haluaa lähetä. Toivon vain, että hän antaisi minun jäädä rauhassa kotiin ilman syyllistämistä tai painostamista.  

Ap

Oletko sanonut sen hänelle?

Tietenkin. Hän on sitä mieltä, että olisi viisaampaa lähteä. Jos ei lähde, on anopille kerrottava totuus ja se taas pilaisi anopin joulun. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi sun pitäisi viettää joulu näin surullisena aikana yksin, kun sulla on mieskin?

Mitä on toisessa vaakakupissa? Pelko, että anoppi suuttuu!

Ja sinä pidät tätä kuviota normaalina?

En tiedä minkä ikäisiä olette, mutta miehesi ei ole aikuinen: vaan mieslapsi.

Mitä jos tuo on vain miehen tapa käsitellä surua. Jotkut haluaa olla yksin kotona suremassa, toiset kaipaavat tekemistä ja seuraa.

Miksi tämä keskenmeno ajatellaan nyt vain naisen menetyksenä? Yhteinen se alkiokin on, vaikka naisen kehossa kasvaisikin.

Kyllä, juuri näin. Mies kaipaa tekemistä ja seuraa. Minä haluaisin olla rauhassa. En loukkaannu miehelle, jos hän haluaa lähetä. Toivon vain, että hän antaisi minun jäädä rauhassa kotiin ilman syyllistämistä tai painostamista.  

Ap

Oletko sanonut sen hänelle?

Tietenkin. Hän on sitä mieltä, että olisi viisaampaa lähteä. Jos ei lähde, on anopille kerrottava totuus ja se taas pilaisi anopin joulun. Ap

Miksi murehdi anopin pahasta mielestä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No mene nyt ihmeessä äläkä jää yksin kotiin päiväkausiksi märehtimään. Asia ei sillä mihinkään muutu. Ja sanon tämän siis itse keskenmenon (myöhäisen) kokeneena.

Tolla asenteella taisit vaan olla tyytyväinen, että pääsit siitä eroon.

Törkeästi sanottu. Minäkin menin mukaan kaikkiin normaaleihin juttuihin heti kun fyysinen kunto salli. Jollekin se voi olla paras tapa. Ap toki saa jäädä kotiin suremaan jos niin tahtoo...voi se olla hänelle hyväksi tai sitten vain kurjistaa tilannetta lisää. Mene ja tiedä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies varmasti jäisi luokseni, jos pyytäisin. En vain surijana ole sellainen, että kaipisin suruun seuraa. Raskaus oli alussa. Kuukautiset jäivät pois, tein plussan ja sitten meni kesken.

Mies kyllä ymmärtää surun mutta kuvittelee, että seura jotenkin helpottaisi. Mutta ei se helpota - minua. Häntä varmastikin, kun kyseessä on oma lapsuuden perhe. Ap.

Suurin osa naisista ei tee raskaustestiä noin nopeasti, joten ei me muut edes tajuta surra keskenmenoa,kun ei sitä huomattu. Raskauksista enemmän päättyy keskenmenoon kuin synnytykseen ja tuossa vaiheessa ei edes puhuta keskenmenosta vaan myöhästyneistä kuukautisista.

Kyllä tuo mulla ainakin laskettiin keskenmenoksi. Oli siis kolmas keskenmeno ja eka noin varhainen, mutta riitti perusteeksi päästä tutkimuksiin, joihin pääsee kolmen keskenmenon jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ei voi kertoa appivanhemmille mistä on kyse?

Toisen ihmisen terveysasiat eivät sivullisille kuulu. Ääliö?

Onhan se keskenmeno miehenkin menetys eikä vain naisen. Yhtälailla ap:n mies saattaa menetystä surra.

Se ei ole läheskään sama. Mies on heittänyt rojut putkeen ja hänen panoksensa vauvan syntymään oli siinä. Toista se on sille, jonka sisällä se vauva kasvaa ja hormonaalisia ym muutoksia ihan konkreettisesti tapahtuu. Mies ei voi ikinä ymmärtää, vaikka olisi miten myötätuntoinen.

Ja paskat. Meillä mies on se joka on aina halunnut lapsia enemmän ja siksi keskenmenot iski häneen paljon lujemmin. Mä oon aina ollut hormonitoiminnaltani tasainen ja keskenmenot oli fyysisesti helppoja (ei kovia kipuja ja tyhjenin täysin spontaanisti ilman komplikaatioita jopa vkolla 13), joten olin meistä se joka toipui keskenmenoista nopeammin. Nää on tosi yksilöllisiä juttuja..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi sun pitäisi viettää joulu näin surullisena aikana yksin, kun sulla on mieskin?

Mitä on toisessa vaakakupissa? Pelko, että anoppi suuttuu!

Ja sinä pidät tätä kuviota normaalina?

En tiedä minkä ikäisiä olette, mutta miehesi ei ole aikuinen: vaan mieslapsi.

Mitä jos tuo on vain miehen tapa käsitellä surua. Jotkut haluaa olla yksin kotona suremassa, toiset kaipaavat tekemistä ja seuraa.

Miksi tämä keskenmeno ajatellaan nyt vain naisen menetyksenä? Yhteinen se alkiokin on, vaikka naisen kehossa kasvaisikin.

Kyllä, juuri näin. Mies kaipaa tekemistä ja seuraa. Minä haluaisin olla rauhassa. En loukkaannu miehelle, jos hän haluaa lähetä. Toivon vain, että hän antaisi minun jäädä rauhassa kotiin ilman syyllistämistä tai painostamista.  

Ap

Oletko sanonut sen hänelle?

Tietenkin. Hän on sitä mieltä, että olisi viisaampaa lähteä. Jos ei lähde, on anopille kerrottava totuus ja se taas pilaisi anopin joulun. Ap

Anopin jouluhan se tässä tärkeintä onkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sain varhaisen keskenmenon tällä viikolla, ja huomenna pitäisi lähteä miehen kanssa kohti anoppilaa. En millään haluaisi lähteä. Haluaisin vain olla kotona ja surra menetystä rauhassa. Appivanhemmille en haluaisi keskenmenosta kertoa ja jos jään kotiin, he loukkaantuvat. Tiedän, että mies haluaa lähteä vanhemmilleen enkä häntä aio kotiin seurakseni vaatia. Tiedän myös sen, että miehelleni olisi tärkeää olla yhdessä joulu – omassa kodissa hän ei sitä vain halua viettää... Olenko kohtuuton, jos jään yksin kotiin?

Entä jos miehesi haluaisi kertoa vanhemmilleen?

Miehen asia ei ole kertoa eteenpäin ap:n lääketieteellistä infoa.

Keskenmenon itsekin kokeneena naisena olen tästä vahvasti eri mieltä. Keskeytynyt raskaus on sijainnut naisen kropassa, mutta menetetty lupaus lapsesta on ollut yhteinen ja samoin siitä seurannut suru. Meillä mieheni veli, äiti ja paras ystävä tiesivät keskenmenosta. Ei olisi tullut mieleenkään kyseenalaistaa miehen oikeutta surra läheisilleen oman lapsensa menettämistä - niinhän minäkin tein.

Äh, yritin jutella eilen miehen kanssa, mutta ei siitä oikein valmista tullut.

Ymmärrän, ettei mies halua pilata anopin joulua. Itsekin pidän anopista kovasti ja tiedän, että hän herkkänä ihmisenä murehtisi asiaa kamalasti. Tekosyitä ei miehen mielestä voi kertoa, koska se olisi valehtelemista. Tuntuu, että mies yrittää kiristää minut mukaansa. 

En ymmärrä, miksi miehelle on niin tärkeää saada minut mukaansa. Minusta ei ole seurustelemaan eikä laittamaan joulua anopin kanssa. Mies taas touhuaa omiaan veljensä kanssa. He esimerkiksi lähtevät omille menoilleen sekä aattona että joulupäivänä muutamiksi tunneiksi ja jättävät minut seurustelemaan appivanhempien kanssa itsekseni. Normaalisti se ei minua häiritse, mutta nyt en vain jaksaisi. 

Ap

Haluan myös korostaa, että minun puolestani mies voi kertoa keskenmenosta omille vanhemmilleen, kunhan minun ei heidän kanssaan asiaa tarvitse purkaa. Mies tietenkin saa käsitellä suruaan niiden ihmisten kanssa, jotka ovat hänelle rakkaita ja läheisiä. Sitä en missään nimessä halua kieltää. 

Ap

Varhainen keskenmeno.. eli normaalia elämää valitettavasti. Lähde, niin et jää suruusi vellomaan.

Vierailija kirjoitti:

Varhainen keskenmeno.. eli normaalia elämää valitettavasti. Lähde, niin et jää suruusi vellomaan.

Edelleenkään en vello. Haluaisin vain olla hetken rauhassa. Tehdä omia asioita ja rauhoittua omassa rauhassa. Joulu on kaikkea muuta. 

Ap

No ei noita kemiallisia raskauksia kannata jäädä suremaan. Siinä tilanteessa sitä vauvaa ei ole edes ollut, vaan hormonit heittävät ja testi näyttää positiivista. Ei kannata ruveta liioittelemaan, siitä ei seuraa kuin itselle pahaa mieltä. Tiedän mistä puhun, kun itselleni käynyt samoin.

Vierailija kirjoitti:

No ei noita kemiallisia raskauksia kannata jäädä suremaan. Siinä tilanteessa sitä vauvaa ei ole edes ollut, vaan hormonit heittävät ja testi näyttää positiivista. Ei kannata ruveta liioittelemaan, siitä ei seuraa kuin itselle pahaa mieltä. Tiedän mistä puhun, kun itselleni käynyt samoin.

Ymmärrän näkökantasi. Ikävä, että olet joutunut kokemaan ikäviä asioita. 

Itse kuitenkin haluaisin olla rauhassa. Ehkä omaa oloa pahentaa se, että pelkään sen olleen oma vikani. 

Ap