Lue keskustelun säännöt.
keskenmeno ja reissu anoppilaan
21.12.2018 |
Sain varhaisen keskenmenon tällä viikolla, ja huomenna pitäisi lähteä miehen kanssa kohti anoppilaa. En millään haluaisi lähteä. Haluaisin vain olla kotona ja surra menetystä rauhassa. Appivanhemmille en haluaisi keskenmenosta kertoa ja jos jään kotiin, he loukkaantuvat. Tiedän, että mies haluaa lähteä vanhemmilleen enkä häntä aio kotiin seurakseni vaatia. Tiedän myös sen, että miehelleni olisi tärkeää olla yhdessä joulu – omassa kodissa hän ei sitä vain halua viettää... Olenko kohtuuton, jos jään yksin kotiin?
Kommentit (169)
Miksi ei voi kertoa appivanhemmille mistä on kyse?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi sun pitäisi viettää joulu näin surullisena aikana yksin, kun sulla on mieskin?
Mitä on toisessa vaakakupissa? Pelko, että anoppi suuttuu!
Ja sinä pidät tätä kuviota normaalina?En tiedä minkä ikäisiä olette, mutta miehesi ei ole aikuinen: vaan mieslapsi.
Mitä jos tuo on vain miehen tapa käsitellä surua. Jotkut haluaa olla yksin kotona suremassa, toiset kaipaavat tekemistä ja seuraa.
Miksi tämä keskenmeno ajatellaan nyt vain naisen menetyksenä? Yhteinen se alkiokin on, vaikka naisen kehossa kasvaisikin.
Ajatuskin, että lähtisin keskenmenon jälkeen mihinkään on todella outo. En lähtisi miehen enkä omien vanhempieni luokse, vaan haluaisin olla kotona siitäkin huolimatta, että jäisin vain märehtimään omassa surussani. Miettisin myös, pystyykö mies irtautumaan vanhemmistaan ja valitsemaan oman perheensä sitten kun sellainen on.
Vierailija kirjoitti:
Miksi ei voi kertoa appivanhemmille mistä on kyse?
Itse en halua aiheesta keskustella, sillä se on minulle kipeä. Pelkään, että tein itse jotakin, mikä aiheutti keskenmenon. Järjellä ymmärrän, ettei se ole mahdollista, mutta silti. Mies tietenkin saa kertoa, jos haluaa. Minä en halua.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Mies varmasti jäisi luokseni, jos pyytäisin. En vain surijana ole sellainen, että kaipisin suruun seuraa. Raskaus oli alussa. Kuukautiset jäivät pois, tein plussan ja sitten meni kesken.
Mies kyllä ymmärtää surun mutta kuvittelee, että seura jotenkin helpottaisi. Mutta ei se helpota - minua. Häntä varmastikin, kun kyseessä on oma lapsuuden perhe. Ap.
Suurin osa naisista ei tee raskaustestiä noin nopeasti, joten ei me muut edes tajuta surra keskenmenoa,kun ei sitä huomattu. Raskauksista enemmän päättyy keskenmenoon kuin synnytykseen ja tuossa vaiheessa ei edes puhuta keskenmenosta vaan myöhästyneistä kuukautisista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi sun pitäisi viettää joulu näin surullisena aikana yksin, kun sulla on mieskin?
Mitä on toisessa vaakakupissa? Pelko, että anoppi suuttuu!
Ja sinä pidät tätä kuviota normaalina?En tiedä minkä ikäisiä olette, mutta miehesi ei ole aikuinen: vaan mieslapsi.
Mitä jos tuo on vain miehen tapa käsitellä surua. Jotkut haluaa olla yksin kotona suremassa, toiset kaipaavat tekemistä ja seuraa.
Miksi tämä keskenmeno ajatellaan nyt vain naisen menetyksenä? Yhteinen se alkiokin on, vaikka naisen kehossa kasvaisikin.
Kyllä, juuri näin. Mies kaipaa tekemistä ja seuraa. Minä haluaisin olla rauhassa. En loukkaannu miehelle, jos hän haluaa lähetä. Toivon vain, että hän antaisi minun jäädä rauhassa kotiin ilman syyllistämistä tai painostamista.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies varmasti jäisi luokseni, jos pyytäisin. En vain surijana ole sellainen, että kaipisin suruun seuraa. Raskaus oli alussa. Kuukautiset jäivät pois, tein plussan ja sitten meni kesken.
Mies kyllä ymmärtää surun mutta kuvittelee, että seura jotenkin helpottaisi. Mutta ei se helpota - minua. Häntä varmastikin, kun kyseessä on oma lapsuuden perhe. Ap.Suurin osa naisista ei tee raskaustestiä noin nopeasti, joten ei me muut edes tajuta surra keskenmenoa,kun ei sitä huomattu. Raskauksista enemmän päättyy keskenmenoon kuin synnytykseen ja tuossa vaiheessa ei edes puhuta keskenmenosta vaan myöhästyneistä kuukautisista.
Oli siis toki useampi viikko plussasta, kun meni kesken. Toki ymmärrän, ettei asia kaikkia hetkauta. Minua kylläkin.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sain varhaisen keskenmenon tällä viikolla, ja huomenna pitäisi lähteä miehen kanssa kohti anoppilaa. En millään haluaisi lähteä. Haluaisin vain olla kotona ja surra menetystä rauhassa. Appivanhemmille en haluaisi keskenmenosta kertoa ja jos jään kotiin, he loukkaantuvat. Tiedän, että mies haluaa lähteä vanhemmilleen enkä häntä aio kotiin seurakseni vaatia. Tiedän myös sen, että miehelleni olisi tärkeää olla yhdessä joulu – omassa kodissa hän ei sitä vain halua viettää... Olenko kohtuuton, jos jään yksin kotiin?
Entä jos miehesi haluaisi kertoa vanhemmilleen?
Asia ei kuulu miehen vanhemmille pätkääkään.
Mene ihmeessä äläkä jää kotiin märehtimään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies varmasti jäisi luokseni, jos pyytäisin. En vain surijana ole sellainen, että kaipisin suruun seuraa. Raskaus oli alussa. Kuukautiset jäivät pois, tein plussan ja sitten meni kesken.
Mies kyllä ymmärtää surun mutta kuvittelee, että seura jotenkin helpottaisi. Mutta ei se helpota - minua. Häntä varmastikin, kun kyseessä on oma lapsuuden perhe. Ap.Suurin osa naisista ei tee raskaustestiä noin nopeasti, joten ei me muut edes tajuta surra keskenmenoa,kun ei sitä huomattu. Raskauksista enemmän päättyy keskenmenoon kuin synnytykseen ja tuossa vaiheessa ei edes puhuta keskenmenosta vaan myöhästyneistä kuukautisista.
Oli siis toki useampi viikko plussasta, kun meni kesken. Toki ymmärrän, ettei asia kaikkia hetkauta. Minua kylläkin.
Ap
Kyllä alkuraskaus jo muuttaa naisen hormonitoimintaa ja sitä kautta on helpompi kiintyä jo pelkkään ajatukseen vauvasta. Sinulla on oikeus surra ja pitääkin surra. Suruprosessin jälkeen jaksaa sitten taas yrittää uudelleen raskautumista.
Mene ihmeessä.
Kotona olo voi yksin vain pahentua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sain varhaisen keskenmenon tällä viikolla, ja huomenna pitäisi lähteä miehen kanssa kohti anoppilaa. En millään haluaisi lähteä. Haluaisin vain olla kotona ja surra menetystä rauhassa. Appivanhemmille en haluaisi keskenmenosta kertoa ja jos jään kotiin, he loukkaantuvat. Tiedän, että mies haluaa lähteä vanhemmilleen enkä häntä aio kotiin seurakseni vaatia. Tiedän myös sen, että miehelleni olisi tärkeää olla yhdessä joulu – omassa kodissa hän ei sitä vain halua viettää... Olenko kohtuuton, jos jään yksin kotiin?
Entä jos miehesi haluaisi kertoa vanhemmilleen?
Asia ei kuulu miehen vanhemmille pätkääkään.
Miksi nainen saa sanoa omille vanhemmilleen, mutta mies ei omilleen?
Sitten naiset valittaa, kun mies ei osallistu ja nainen jää eron tullessa yksin lasten kanssa. En yhtään ihmettele, jos raskaudesta asti mies nähdään ulkopuolisena, pelkkänä siittäjänä.
No mene nyt ihmeessä äläkä jää yksin kotiin päiväkausiksi märehtimään. Asia ei sillä mihinkään muutu. Ja sanon tämän siis itse keskenmenon (myöhäisen) kokeneena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän ole parempi vain lähteä anoppilaan, eikä jäädä rypemään suruun. Saat muuta ajateltavaa. Elämä jatkuu, jatka sinäkin.
Mitä rypemistä se on jos haluaa olla omassa kotonaan rauhassa toipumassa? Mielestäni muutenkin on kurjaa olla toisten nurkissa jouluna ja vielä pahempaa tuollaisen jälkeen. Parempi olla sitten vaikka yksin ja käsitellä mielessään asia kuin yrittää näyttää iloista naamaa appivanhempien iloksi. Omituinen mies kyllä apllä on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies varmasti jäisi luokseni, jos pyytäisin. En vain surijana ole sellainen, että kaipisin suruun seuraa. Raskaus oli alussa. Kuukautiset jäivät pois, tein plussan ja sitten meni kesken.
Mies kyllä ymmärtää surun mutta kuvittelee, että seura jotenkin helpottaisi. Mutta ei se helpota - minua. Häntä varmastikin, kun kyseessä on oma lapsuuden perhe. Ap.Suurin osa naisista ei tee raskaustestiä noin nopeasti, joten ei me muut edes tajuta surra keskenmenoa,kun ei sitä huomattu. Raskauksista enemmän päättyy keskenmenoon kuin synnytykseen ja tuossa vaiheessa ei edes puhuta keskenmenosta vaan myöhästyneistä kuukautisista.
Oli siis toki useampi viikko plussasta, kun meni kesken. Toki ymmärrän, ettei asia kaikkia hetkauta. Minua kylläkin.
Ap
Kyllä alkuraskaus jo muuttaa naisen hormonitoimintaa ja sitä kautta on helpompi kiintyä jo pelkkään ajatukseen vauvasta. Sinulla on oikeus surra ja pitääkin surra. Suruprosessin jälkeen jaksaa sitten taas yrittää uudelleen raskautumista.
Itsekin ihmettelin miehelle, että miten voikin surra niin paljon jotakin, mitä ei kunnolla vielä edes ollut. Jotenkin se vain särki sydämen.
Vierailija kirjoitti:
No mene nyt ihmeessä äläkä jää yksin kotiin päiväkausiksi märehtimään. Asia ei sillä mihinkään muutu. Ja sanon tämän siis itse keskenmenon (myöhäisen) kokeneena.
Lässyn lässyn . Anna toisten olla rauhassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies varmasti jäisi luokseni, jos pyytäisin. En vain surijana ole sellainen, että kaipisin suruun seuraa. Raskaus oli alussa. Kuukautiset jäivät pois, tein plussan ja sitten meni kesken.
Mies kyllä ymmärtää surun mutta kuvittelee, että seura jotenkin helpottaisi. Mutta ei se helpota - minua. Häntä varmastikin, kun kyseessä on oma lapsuuden perhe. Ap.Suurin osa naisista ei tee raskaustestiä noin nopeasti, joten ei me muut edes tajuta surra keskenmenoa,kun ei sitä huomattu. Raskauksista enemmän päättyy keskenmenoon kuin synnytykseen ja tuossa vaiheessa ei edes puhuta keskenmenosta vaan myöhästyneistä kuukautisista.
Oli siis toki useampi viikko plussasta, kun meni kesken. Toki ymmärrän, ettei asia kaikkia hetkauta. Minua kylläkin.
Ap
Kyllä alkuraskaus jo muuttaa naisen hormonitoimintaa ja sitä kautta on helpompi kiintyä jo pelkkään ajatukseen vauvasta. Sinulla on oikeus surra ja pitääkin surra. Suruprosessin jälkeen jaksaa sitten taas yrittää uudelleen raskautumista.
Itsekin ihmettelin miehelle, että miten voikin surra niin paljon jotakin, mitä ei kunnolla vielä edes ollut. Jotenkin se vain särki sydämen.
Ja tämä siis Ap:n
Vähän kuulostaa oudolta noin surra käytännössä myöhästyneitä kuukausia.
Moni ei juurikaan tiedä edes tuossa vaiheessa olleensa raskaana, jonka takia niitä testejä ei kannattaisi samantien tehdä.
Toki jokainen tavallaan. Ehkä jos on kauan yritetty lasta ja ehtii pieni toivonkipinä syttymään, joka sitten heti sammuu.
Vierailija kirjoitti:
Miksi ei voi kertoa appivanhemmille mistä on kyse?
Toisen ihmisen terveysasiat eivät sivullisille kuulu. Ääliö?
Mies varmasti jäisi luokseni, jos pyytäisin. En vain surijana ole sellainen, että kaipisin suruun seuraa. Raskaus oli alussa. Kuukautiset jäivät pois, tein plussan ja sitten meni kesken.
Mies kyllä ymmärtää surun mutta kuvittelee, että seura jotenkin helpottaisi. Mutta ei se helpota - minua. Häntä varmastikin, kun kyseessä on oma lapsuuden perhe. Ap.