"Aineettomat lahjat" ( vuohet, koulutarvikkeet köyhille jne). Olenko ainut, joka ei oikeasti ilahtuisi yhtään?

Vierailija kirjoitti:

Arvatkaa kuinka paljon ärsytti sisäisesti, kun sain muutama vuosi sitten ylioppilaslahjaksi "Lahjoitin puolestasi 100€ kehitysmaiden lasten koulutukseen" -kortin. Hieno ajatus sinänsä, mutta minä köyhänä ja omilleen muuttaneena opiskelijana olisin keksinyt itsekin hyödyllistä käyttöä tuolle summalle. Ei ilahduttanut, mutta en tietenkään kehtaa myöntää sitä muuten kuin näin anonyymisti.

Tosi surullista ja törkeää.

Ihmisillä on ihan hämärtynyt tuo, että läheiset ihmiset on ne tärkeimmät, en ihmettele, että suvut ja perheet hajoaa.

Joka joulun aikaan tää sama jankutus. "Itse en ainakaan tykkäisi mää mää mää..." No älä tykkää, kaiva vaikka alkuun viis vastaavaa aloitusta viime ja sitä edelliseltä vuodelta ja mene sinne itkemään.

Vierailija kirjoitti:

Arvatkaa kuinka paljon ärsytti sisäisesti, kun sain muutama vuosi sitten ylioppilaslahjaksi "Lahjoitin puolestasi 100€ kehitysmaiden lasten koulutukseen" -kortin. Hieno ajatus sinänsä, mutta minä köyhänä ja omilleen muuttaneena opiskelijana olisin keksinyt itsekin hyödyllistä käyttöä tuolle summalle. Ei ilahduttanut, mutta en tietenkään kehtaa myöntää sitä muuten kuin näin anonyymisti.

Mä oisin varmaan sanonut, että ei kiitos. Ihan ok, jos et halua minulle mitään antaa, mutta älä sotke minua hyväntekeväisyysasioihisi.

Mielestäni ainoa hyvä hyväntekeväisyyslahja on sellainen, että tekee lahjoituksen johonkin kohteeseen, jota lahjan saaja erityisesti kannattaa. Yhden sydäntä lähellä ovat orpolapset, toisen kodittomat kissat, kolmannen luonnontilaiset metsät. Muutenhan tuollaisessa ei ajatella lahjan saajaa mitenkään.

Miksi edes pitäisi lahjoittaa jotain vuohia. Pahan kierre vaan jatkuu siellä. Ehkäisy- ja kouluvälineet vain sallittuja lahjoituksia.

Olen itsekkin antanut noita mutta sitten kun sain itse sellaisen, tajusin ettei se edes tunnu lahjalta. Vaikka suklaarasia tai viinipullo ilahduttaa enemmän

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Arvatkaa kuinka paljon ärsytti sisäisesti, kun sain muutama vuosi sitten ylioppilaslahjaksi "Lahjoitin puolestasi 100€ kehitysmaiden lasten koulutukseen" -kortin. Hieno ajatus sinänsä, mutta minä köyhänä ja omilleen muuttaneena opiskelijana olisin keksinyt itsekin hyödyllistä käyttöä tuolle summalle. Ei ilahduttanut, mutta en tietenkään kehtaa myöntää sitä muuten kuin näin anonyymisti.

Mä oisin varmaan sanonut, että ei kiitos. Ihan ok, jos et halua minulle mitään antaa, mutta älä sotke minua hyväntekeväisyysasioihisi.

Minä kirjoitan tuon teeskentelijöiden fb-seinille. Tyyliin ”Joopa-joo, sinulta ei koskaan ole irronnut kenellekään edes hyvää sanaa ilmaiseksi. Laiska paska.”

Jännä, että aikuiset ajattelevat näin. Liittyykö se jotenkin siihen, että kokee sitten jäävänsä vaille (jotain, lahjaa, välittämistä?) eikä ilahdu jos tässä yltäkylläisyydestä voi jotain pientä jollekin muulle. Ymmärrän sen paremmin, jos itsellä olisi tarvetta rahalle, ruoalle tms konkreettiselle. Ja näen kyllä senkin, että avustusjärjestön läpinäkyvyys kannattaa varmistaa.

Lapsille tää on kai helpompaa, oma lapseni haluaa aina lahjoittaa yhden lahjoittaa hyväntekeväisyyteen, mutta toisaalta saa joka tapauksessa sen verran lahjoja että niistä riittää vähennettäväksi. Jos joutuisi luopumaan ainoasta tai toisesta lahjasta niin voisi olla eri ääni kellossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Arvatkaa kuinka paljon ärsytti sisäisesti, kun sain muutama vuosi sitten ylioppilaslahjaksi "Lahjoitin puolestasi 100€ kehitysmaiden lasten koulutukseen" -kortin. Hieno ajatus sinänsä, mutta minä köyhänä ja omilleen muuttaneena opiskelijana olisin keksinyt itsekin hyödyllistä käyttöä tuolle summalle. Ei ilahduttanut, mutta en tietenkään kehtaa myöntää sitä muuten kuin näin anonyymisti.

Tosi surullista ja törkeää.

Ihmisillä on ihan hämärtynyt tuo, että läheiset ihmiset on ne tärkeimmät, en ihmettele, että suvut ja perheet hajoaa.

Toisaalta voidaan kysyä, kuinka paljon se rahalahjoja odottava ylioppilas on itse auttanut sukulaisiaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Arvatkaa kuinka paljon ärsytti sisäisesti, kun sain muutama vuosi sitten ylioppilaslahjaksi "Lahjoitin puolestasi 100€ kehitysmaiden lasten koulutukseen" -kortin. Hieno ajatus sinänsä, mutta minä köyhänä ja omilleen muuttaneena opiskelijana olisin keksinyt itsekin hyödyllistä käyttöä tuolle summalle. Ei ilahduttanut, mutta en tietenkään kehtaa myöntää sitä muuten kuin näin anonyymisti.

Mä oisin varmaan sanonut, että ei kiitos. Ihan ok, jos et halua minulle mitään antaa, mutta älä sotke minua hyväntekeväisyysasioihisi.

Tämä vastaus kyllä ylittää noloudellaan kaikki nolot lahjat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Arvatkaa kuinka paljon ärsytti sisäisesti, kun sain muutama vuosi sitten ylioppilaslahjaksi "Lahjoitin puolestasi 100€ kehitysmaiden lasten koulutukseen" -kortin. Hieno ajatus sinänsä, mutta minä köyhänä ja omilleen muuttaneena opiskelijana olisin keksinyt itsekin hyödyllistä käyttöä tuolle summalle. Ei ilahduttanut, mutta en tietenkään kehtaa myöntää sitä muuten kuin näin anonyymisti.

Tosi surullista ja törkeää.

Ihmisillä on ihan hämärtynyt tuo, että läheiset ihmiset on ne tärkeimmät, en ihmettele, että suvut ja perheet hajoaa.

Toisaalta voidaan kysyä, kuinka paljon se rahalahjoja odottava ylioppilas on itse auttanut sukulaisiaan.

Koko ideana tiiviissä suvussa on se, että omilleen lähteviä nuoria autetaan.

Nuo nuoret auttaa sitten aikuisina niitä auttaneita vanhempia sukulaisia.

Kuinka monta ihmistä te tunnette, jotka on tekemisissä perheidensä ja sukujensa, joita ei ole autettu ollenkaan. Koko ihmisyys on vastavuoroista sosiaalisuutta.

Hmm, odotatteko te aikuiset kovasti lahjoja sitten itsellenne? Itse kun en lähtökohtaisesti halua mitään, tuo olisi ihan hyvä, jos joku haluaa "lahjoa" minua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Arvatkaa kuinka paljon ärsytti sisäisesti, kun sain muutama vuosi sitten ylioppilaslahjaksi "Lahjoitin puolestasi 100€ kehitysmaiden lasten koulutukseen" -kortin. Hieno ajatus sinänsä, mutta minä köyhänä ja omilleen muuttaneena opiskelijana olisin keksinyt itsekin hyödyllistä käyttöä tuolle summalle. Ei ilahduttanut, mutta en tietenkään kehtaa myöntää sitä muuten kuin näin anonyymisti.

Mä oisin varmaan sanonut, että ei kiitos. Ihan ok, jos et halua minulle mitään antaa, mutta älä sotke minua hyväntekeväisyysasioihisi.

Tämä vastaus kyllä ylittää noloudellaan kaikki nolot lahjat.

Tuohonhan nuo aineettomien lahjojen antajat yms. virtue signaling kukkahatut aina luottaa, muut ei kehtaa olla yhtä törkeitä takaisin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Arvatkaa kuinka paljon ärsytti sisäisesti, kun sain muutama vuosi sitten ylioppilaslahjaksi "Lahjoitin puolestasi 100€ kehitysmaiden lasten koulutukseen" -kortin. Hieno ajatus sinänsä, mutta minä köyhänä ja omilleen muuttaneena opiskelijana olisin keksinyt itsekin hyödyllistä käyttöä tuolle summalle. Ei ilahduttanut, mutta en tietenkään kehtaa myöntää sitä muuten kuin näin anonyymisti.

Tosi surullista ja törkeää.

Ihmisillä on ihan hämärtynyt tuo, että läheiset ihmiset on ne tärkeimmät, en ihmettele, että suvut ja perheet hajoaa.

Toisaalta voidaan kysyä, kuinka paljon se rahalahjoja odottava ylioppilas on itse auttanut sukulaisiaan.

Koko ideana tiiviissä suvussa on se, että omilleen lähteviä nuoria autetaan.

Nuo nuoret auttaa sitten aikuisina niitä auttaneita vanhempia sukulaisia.

Kuinka monta ihmistä te tunnette, jotka on tekemisissä perheidensä ja sukujensa, joita ei ole autettu ollenkaan. Koko ihmisyys on vastavuoroista sosiaalisuutta.

Jännä kun täällä yleisesti ollaan sitä mieltä, että lapsi ei ole missään nimessä mitään velvollinen tekemään vanhempien eteen.

Vierailija kirjoitti:

Jännä, että aikuiset ajattelevat näin. Liittyykö se jotenkin siihen, että kokee sitten jäävänsä vaille (jotain, lahjaa, välittämistä?) eikä ilahdu jos tässä yltäkylläisyydestä voi jotain pientä jollekin muulle. Ymmärrän sen paremmin, jos itsellä olisi tarvetta rahalle, ruoalle tms konkreettiselle. Ja näen kyllä senkin, että avustusjärjestön läpinäkyvyys kannattaa varmistaa.

Lapsille tää on kai helpompaa, oma lapseni haluaa aina lahjoittaa yhden lahjoittaa hyväntekeväisyyteen, mutta toisaalta saa joka tapauksessa sen verran lahjoja että niistä riittää vähennettäväksi. Jos joutuisi luopumaan ainoasta tai toisesta lahjasta niin voisi olla eri ääni kellossa.

siis tää tuntui siltä kuin olisi saanut valmiiksi raavitun ässäarvan. ”Tarkistin vain että et saa mitään, onnea!”

Se joka itsekkin joskus näitä antoi

Vierailija kirjoitti:

Jännä, että aikuiset ajattelevat näin. Liittyykö se jotenkin siihen, että kokee sitten jäävänsä vaille (jotain, lahjaa, välittämistä?) eikä ilahdu jos tässä yltäkylläisyydestä voi jotain pientä jollekin muulle. Ymmärrän sen paremmin, jos itsellä olisi tarvetta rahalle, ruoalle tms konkreettiselle. Ja näen kyllä senkin, että avustusjärjestön läpinäkyvyys kannattaa varmistaa.

Lapsille tää on kai helpompaa, oma lapseni haluaa aina lahjoittaa yhden lahjoittaa hyväntekeväisyyteen, mutta toisaalta saa joka tapauksessa sen verran lahjoja että niistä riittää vähennettäväksi. Jos joutuisi luopumaan ainoasta tai toisesta lahjasta niin voisi olla eri ääni kellossa.

En koe jääväni mistään paitsi koska en lahjoja toivo. Toisaalta en myöskään lahjoita hyväntekeväisyyteen, ja toivon että nimissäni sitä eivät muutkaan tekisi. En luota siihen että lahjoitukset menevät perille, saatika että niistä perille menevistä murenista olisi hyötyä. Jo nyt on nähtävissä avustustyössä kuinka ihmiset passivoituvat ja jäävät lamaantuneina odottamaan uutta avustuserää sen sijaan että pyrkisivät parantamaan elinolojaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Arvatkaa kuinka paljon ärsytti sisäisesti, kun sain muutama vuosi sitten ylioppilaslahjaksi "Lahjoitin puolestasi 100€ kehitysmaiden lasten koulutukseen" -kortin. Hieno ajatus sinänsä, mutta minä köyhänä ja omilleen muuttaneena opiskelijana olisin keksinyt itsekin hyödyllistä käyttöä tuolle summalle. Ei ilahduttanut, mutta en tietenkään kehtaa myöntää sitä muuten kuin näin anonyymisti.

Tosi surullista ja törkeää.

Ihmisillä on ihan hämärtynyt tuo, että läheiset ihmiset on ne tärkeimmät, en ihmettele, että suvut ja perheet hajoaa.

Toisaalta voidaan kysyä, kuinka paljon se rahalahjoja odottava ylioppilas on itse auttanut sukulaisiaan.

Koko ideana tiiviissä suvussa on se, että omilleen lähteviä nuoria autetaan.

Nuo nuoret auttaa sitten aikuisina niitä auttaneita vanhempia sukulaisia.

Kuinka monta ihmistä te tunnette, jotka on tekemisissä perheidensä ja sukujensa, joita ei ole autettu ollenkaan. Koko ihmisyys on vastavuoroista sosiaalisuutta.

Jännä kun täällä yleisesti ollaan sitä mieltä, että lapsi ei ole missään nimessä mitään velvollinen tekemään vanhempien eteen.

Ei tietenkään ole tyypilliselle suomalaiselle vanhemmalle, joka heittää ulos ilman mitään, kun 18v on täynnä, ja suunnilleen sylkee päälle.

Itse tiedän sukuja, joissa on tuota vastavuoroista auttamista, ja kaikki lapset, joista on välitetty ja huolehdittu osaa automaattisesti auttaa muita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Arvatkaa kuinka paljon ärsytti sisäisesti, kun sain muutama vuosi sitten ylioppilaslahjaksi "Lahjoitin puolestasi 100€ kehitysmaiden lasten koulutukseen" -kortin. Hieno ajatus sinänsä, mutta minä köyhänä ja omilleen muuttaneena opiskelijana olisin keksinyt itsekin hyödyllistä käyttöä tuolle summalle. Ei ilahduttanut, mutta en tietenkään kehtaa myöntää sitä muuten kuin näin anonyymisti.

Tosi surullista ja törkeää.

Ihmisillä on ihan hämärtynyt tuo, että läheiset ihmiset on ne tärkeimmät, en ihmettele, että suvut ja perheet hajoaa.

Toisaalta voidaan kysyä, kuinka paljon se rahalahjoja odottava ylioppilas on itse auttanut sukulaisiaan.

Koko ideana tiiviissä suvussa on se, että omilleen lähteviä nuoria autetaan.

Nuo nuoret auttaa sitten aikuisina niitä auttaneita vanhempia sukulaisia.

Kuinka monta ihmistä te tunnette, jotka on tekemisissä perheidensä ja sukujensa, joita ei ole autettu ollenkaan. Koko ihmisyys on vastavuoroista sosiaalisuutta.

Eli auttaminen merkitsee sinulle tulonsiirtoja?

Kun mietin tuntemiani aidosti tiiviitä ja yhteisöllisiä sukuja, niissä lapset ovat ylioppilasikään mennessä ehtineet auttaa monella tavalla. Ovat tarjoilleet serkkujen ylioppilasjuhlissa, ajaneet ruohikkoa isovanhemmille, auttaneet pienempiä läksyissä jne.

Jos tällaista yhteisöllisyyttä ei suvussa ole, vaikea kuvitella että se satasella syntyisi.

Vierailija kirjoitti:

Hmm, odotatteko te aikuiset kovasti lahjoja sitten itsellenne? Itse kun en lähtökohtaisesti halua mitään, tuo olisi ihan hyvä, jos joku haluaa "lahjoa" minua.

En vasta kuin siinä vaiheessa kun saan jännittävän näköisen kirjekuoren jossa voisi olla jotain. Sitten sen avaa ja tulee juuri sellainen typerä olo että minähän en ansaitse mitään, olinpa tyhmä kun luulin niin.

Yleensähän nuo annetaan pieni pilke silmäkulmassa pieneksi näpäytyksesi/vittuiluksi. Esim. teini vaatii taas tonnin iphonea vaikka juuri puoli vuotta sitten juuri sai syntymäpäivälahjaksi sellaisen, tai firmassa on tulos laskenut henkilökunnan oletetun tai todellisen lepsuilun takia.

Silloin on kätevä normaalin joululahjan sijaan antaa aineeton lahja ja todeta ivallisesti, sellainen läpinäkyvä tekohymy naamalla, että eikös ole kivaa kun sai hyvän mielen. Vastaanottaja kyllä tietää mitä tarkoitetaan, mutta ei voi ääneen sanoa kuin että juu juu ettei vaikuttaisi sydämettömältä.