Miksi parisuhteessa oleva lapseton saa täällä sympatiaa, mutta sinkku ei saa sympatiaa lapsettomuudestaan ja miehettömyydestään?

Toiset hakeutuu paikkoihin joissa voi tavata potentiaalisia kumppaneita. Toiset odottaa että ne haetaan kotoa.

Ei meitä kiinnosta sun ongelmat.

No niin ja huomasin kirjoittaneeni lauserakenteiltaan epäselvää tekstiä, pahoittelut siitä. Älkää takertuko kielellisiin puutteisiin vaan kirjoitetaan itse aiheesta jos saan pyytää, kiitos! 

Vierailija kirjoitti:

Toiset hakeutuu paikkoihin joissa voi tavata potentiaalisia kumppaneita. Toiset odottaa että ne haetaan kotoa.

Ei meitä kiinnosta sun ongelmat.

Miksei sinkkuutta ja lapsettomuutta saisi surra, jos on lapseton sinkku? Mistä sinä edes tiedät monillako treffeillä olen käynyt. Osoitit muuten erittäin hyvin viestilläsi sen pointin miksi tämän keskustelun tein... 

Onko taas feministitrolli?

Minä koen suurta sympatiaa sinkkuja kohtaan ja toivon, ettei kenenkään tarvitsisi olla yksin ja lapseton, ellei nimenomaan itse halua sitä. On kauheaa olla yksinäinen eikä sitä parisuhdetta voi aloittaa kenen kanssa tahansa, ei sillä ole nirsouden kanssa mitään tekemistä. Olin itse yksinäinen sinkku muutamia vuosia ja ymmärrän miltä tuntuu haluta parisuhdetta ja perhettä.

Vierailija kirjoitti:

Minä koen suurta sympatiaa sinkkuja kohtaan ja toivon, ettei kenenkään tarvitsisi olla yksin ja lapseton, ellei nimenomaan itse halua sitä. On kauheaa olla yksinäinen eikä sitä parisuhdetta voi aloittaa kenen kanssa tahansa, ei sillä ole nirsouden kanssa mitään tekemistä. Olin itse yksinäinen sinkku muutamia vuosia ja ymmärrän miltä tuntuu haluta parisuhdetta ja perhettä.

Kiitos paljon ystävällisestä viestistäsi! Haluaisin kovasti vielä toivoa ja uskoa, että minäkin voisin löytää jonkun ihanan ja luotettavan miehen. Kuitenkin kolmenkympin puoliväli alkaa uhkaavasti lähestyä ja mahdollisuudet lasten hankintaan koko ajan pienenevät ja pienenevät, varsinkin kun hyvin suuri osa vapaana olevista sinkkumiehistä on vapaaehtoisesti lapsettomia myös. 

No niinhän se menee. Maailma on epäoikeudenmukainen paikka. Työpaikallani erään naisen lapsi oli kuollut. Hän oli sairaslomaa pitkään ja kaikki surkutteli -en Sami että aiheettomasti. Sitten tahattomasti lapsettomat tekee työnsä hyvin ilman sairaslomaa ja empatiaa - ja potkitaan sitten pois yt-neuvotteluissa samalla kun raskaana oleva saa pitää työpaikkansa koska on raskaana. Kuten sanottu, ei maailma ole oikeudenmukainen. Toivottavasti kaikki on kuitenkin ainakin joskus sen osapuoli, joka saa enemmän.

Vierailija kirjoitti:

No niinhän se menee. Maailma on epäoikeudenmukainen paikka. Työpaikallani erään naisen lapsi oli kuollut. Hän oli sairaslomaa pitkään ja kaikki surkutteli -en Sami että aiheettomasti. Sitten tahattomasti lapsettomat tekee työnsä hyvin ilman sairaslomaa ja empatiaa - ja potkitaan sitten pois yt-neuvotteluissa samalla kun raskaana oleva saa pitää työpaikkansa koska on raskaana. Kuten sanottu, ei maailma ole oikeudenmukainen. Toivottavasti kaikki on kuitenkin ainakin joskus sen osapuoli, joka saa enemmän.

Uskon kyllä tosissani, että lapsen kuolema lienee yksi pahimmista asioista mitä ihmiselle voi käydä. Sympatiseeraan jokaista lapsensa menettänyttä erittäin paljon, vaikken itse olekaan saanut vanhemmuutta kokea missään muodossa. 

Mutta onhan se monesti näin, että lapsettomat sinkut menevät työkuvioissakin siihen ö-mappiin eikä ketään kiinnosta tippaakaan. 

Taas yksi yksinäinen joulu edessä...

Parisuhteessa elelevät lapsettomat haluavat uskoa, ettei kenelläkään ole niin rankkaa ja vaikeaa kuin heillä. He kuitenkin voivat mennä joka ilta nukkumaan rakastamansa ihmisen viereen ja voivat käsitellä ja surra sen rakkaan kanssa lapsettomuutta... 

Vierailija kirjoitti:

Parisuhteessa elelevät lapsettomat haluavat uskoa, ettei kenelläkään ole niin rankkaa ja vaikeaa kuin heillä. He kuitenkin voivat mennä joka ilta nukkumaan rakastamansa ihmisen viereen ja voivat käsitellä ja surra sen rakkaan kanssa lapsettomuutta... 

Niinpä :( 

Olen saattanut harkitsemattomuuttani joskus vastata tällaiseen epäempaattisesti. Tarkoitus on ollut hyvä mutta toteutus huono. Olen itse siis tahattomasti parisuhteeton ja lapseton jo yli nelikymppinen nainen. Minullakin oli jossain vaiheessa kova suru asiasta, mutta se tuli surtua läpi ja sen jälkeen elämä on ollut erittäin hyvää, enkä enää kaipaa ollenkaan esim. puolisoa. On saattanut tulla vastattua tästä nykyisestä näkökulmasta käsin, että älkää nyt ihmeessä takertuko niihin ajatuksiin lapsesta ja puolisosta vaan rakentakaa elämänne yksin niin hyväksi kuin mahdollista. Mutta tiedän sen, että ei se minullekaan olisi ollut mahdollista ennen kuin se suru siitä etten tule saamaan miestä enkä lapsia oli jo käyty läpi.

Löytyisipä edes panokaverisuhde, mutta kerta toisensa jälkeen tapaan miehiä jotka joko vänkäävät kumin käytöstä tai haluavat sellaista seksiä missä naista alistetaan ja satutetaan. Ja samaan aikaan kehdataan väittää että naisille niitä miehiä tunkee ikkunoista ja ovista sisään. No millaisia miehiä, ei sellaisia jotka edes lyhyeeseen suhteeseen kelpaisivat edellämainituista syistä. 

Vierailija kirjoitti:

Olen saattanut harkitsemattomuuttani joskus vastata tällaiseen epäempaattisesti. Tarkoitus on ollut hyvä mutta toteutus huono. Olen itse siis tahattomasti parisuhteeton ja lapseton jo yli nelikymppinen nainen. Minullakin oli jossain vaiheessa kova suru asiasta, mutta se tuli surtua läpi ja sen jälkeen elämä on ollut erittäin hyvää, enkä enää kaipaa ollenkaan esim. puolisoa. On saattanut tulla vastattua tästä nykyisestä näkökulmasta käsin, että älkää nyt ihmeessä takertuko niihin ajatuksiin lapsesta ja puolisosta vaan rakentakaa elämänne yksin niin hyväksi kuin mahdollista. Mutta tiedän sen, että ei se minullekaan olisi ollut mahdollista ennen kuin se suru siitä etten tule saamaan miestä enkä lapsia oli jo käyty läpi.

Kiitos näkökulmasta, ja ehkä tämä suru joskus minullakin hellittää. Hyvää jatkoa sinulle! 

Sinkkumiehet eivät kommentoi noihin ketjuihin, joissa parisuhteelliset surevat lapsettomuuttaan. Se on heidän maailmastaan niin kaukana. Mutta jos jossain on sinkkunainen, jota pääsee haukkumaan, tottakai he sen tilaisuuden käyttävät. Purkanevat omaa katkeruuttaan siitä, etteivät itsekään saa naista. Ja useimmiten vielä näiden haukkumisten perään ihmettelevät, miksi heille ei osoiteta sympatiaa. 

Parisuhteessa olevat lapsettomat yrittävät tosissaan sitä lasta, sinkku ei. Nykyisin sinkkunaisetkin saa hedelmöityshoitoja, joten jos rahaa on niin käänny siihen suuntaan.

Vierailija kirjoitti:

Parisuhteessa elelevät lapsettomat haluavat uskoa, ettei kenelläkään ole niin rankkaa ja vaikeaa kuin heillä. He kuitenkin voivat mennä joka ilta nukkumaan rakastamansa ihmisen viereen ja voivat käsitellä ja surra sen rakkaan kanssa lapsettomuutta... 

Ehkä elokuvissa tavallinen arki on vähän toinen juttu.

Vierailija kirjoitti:

Parisuhteessa olevat lapsettomat yrittävät tosissaan sitä lasta, sinkku ei. Nykyisin sinkkunaisetkin saa hedelmöityshoitoja, joten jos rahaa on niin käänny siihen suuntaan.

No mutta eihän se ole yhtään sama asia kuin miehen ja perheen saaminen. Moni asia muuttuu ihanaksi ja merkitykselliseksi silloin kun sen voi jakaa jonkun kanssa. Kumman silmät lapsella on ja että lapsi on toivottu ja hänellä on kaksi rakastavaa vanhempaa.

Yksin lapsen hankkiminen vie parisuhdehaaveet vielä kauemmaksi, kun kukaan mies ei ainakaan tämän palstan perusteella tunnu yhäriä huolivan.

Ymmärrän täysin aloittajaa. Itselläni oli pahin lapsettomuuskriisi täyttäessäni juuri eronneena 30. Olin kuvitellut että siihen ikään mennessä minulla olisi jo perhe, vähintään mies jonka kanssa niitä lapsia hankkia. Kaikki ympärillä olivat parisuhteessa, joten ei ollut edes kohtalotovereita joille tätä surua purkaa. Sittemmin olen löytänyt mieheni ja yritämme saada jälkikasvua siinä toistaiseksi onnistumatta, ehkä ikää on jo liikaa. Tämä tilanne on kuitenkin paljon helpompi kestää, jotenkin olin jo tuolloin sinkkuna asiaa käsitellessäni hyväksynyt sen että en ehkä ikinä tule saamaan lapsia. Siinä tilanteessa olisin kaivannut vertaistukea, näin parisuhteessa olevana sitä on paljon enemmän saatavilla vaikka en koe tarpeen olevan yhtä kova.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän täysin aloittajaa. Itselläni oli pahin lapsettomuuskriisi täyttäessäni juuri eronneena 30. Olin kuvitellut että siihen ikään mennessä minulla olisi jo perhe, vähintään mies jonka kanssa niitä lapsia hankkia. Kaikki ympärillä olivat parisuhteessa, joten ei ollut edes kohtalotovereita joille tätä surua purkaa. Sittemmin olen löytänyt mieheni ja yritämme saada jälkikasvua siinä toistaiseksi onnistumatta, ehkä ikää on jo liikaa. Tämä tilanne on kuitenkin paljon helpompi kestää, jotenkin olin jo tuolloin sinkkuna asiaa käsitellessäni hyväksynyt sen että en ehkä ikinä tule saamaan lapsia. Siinä tilanteessa olisin kaivannut vertaistukea, näin parisuhteessa olevana sitä on paljon enemmän saatavilla vaikka en koe tarpeen olevan yhtä kova.

Niinpä. Itsekin kuvittelin että totta kai minulla on mies ja lapsisuunnitelmia kolmekymppisenä. Kovin erilaiseksi on elämäni muotoutunut.