Miksi parisuhteessa oleva lapseton saa täällä sympatiaa, mutta sinkku ei saa sympatiaa lapsettomuudestaan ja miehettömyydestään?

Vierailija kirjoitti:

Sinkkumiehet eivät kommentoi noihin ketjuihin, joissa parisuhteelliset surevat lapsettomuuttaan. Se on heidän maailmastaan niin kaukana. Mutta jos jossain on sinkkunainen, jota pääsee haukkumaan, tottakai he sen tilaisuuden käyttävät. Purkanevat omaa katkeruuttaan siitä, etteivät itsekään saa naista. Ja useimmiten vielä näiden haukkumisten perään ihmettelevät, miksi heille ei osoiteta sympatiaa. 

Niin. On se jännä juttu että naisia haukkuvat miehet ovat harvan naisen mielestä kovin kiinnostavia. 

Vierailija kirjoitti:

Parisuhteessa olevat lapsettomat yrittävät tosissaan sitä lasta, sinkku ei. Nykyisin sinkkunaisetkin saa hedelmöityshoitoja, joten jos rahaa on niin käänny siihen suuntaan.

No mutta eihän siitä lapsesta kuitenkaan kumppaniksi ole? Lapsi on lapsi, kumppani on toinen aikuinen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parisuhteessa olevat lapsettomat yrittävät tosissaan sitä lasta, sinkku ei. Nykyisin sinkkunaisetkin saa hedelmöityshoitoja, joten jos rahaa on niin käänny siihen suuntaan.

No mutta eihän siitä lapsesta kuitenkaan kumppaniksi ole? Lapsi on lapsi, kumppani on toinen aikuinen. 

Aika surullinen skenaario että hankkii lapsen kumppanin korvikkeeksi. Lapsi joutuu täyttämään roolin joka ei ole hänen itsensä valitsema millään tavoin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parisuhteessa elelevät lapsettomat haluavat uskoa, ettei kenelläkään ole niin rankkaa ja vaikeaa kuin heillä. He kuitenkin voivat mennä joka ilta nukkumaan rakastamansa ihmisen viereen ja voivat käsitellä ja surra sen rakkaan kanssa lapsettomuutta... 

Ehkä elokuvissa tavallinen arki on vähän toinen juttu.

Niin no jäähän yllättävän moni vaikkapa pettävän kumppanin kanssa yhteen. Silloin on kylläkin jo ihan omasta valinnasta kyse.

Vierailija kirjoitti:

Otsikossa kysymys.

Olen tänne joskus aloittanut keskustelun, missä kerroin miten raskasta on olla vuodesta toiseen yksin, kun muut viettävät pariskuntina tai perheinä aikaa viikonloppuisin ja juhlapyhinä, sinkku on aina se ylimääräinen joka pudotetaan pois. Ja kirjoitin aloitukseeni myös että lapsettomuus surettaa, kun ei ole sitä ketään kenen kanssa omaa jälkikasvua hankkia. Mistä minä edes tiedän voinko saada lapsia ylipäätään lainkaan? Jos olisi kumppani, niin lapsettomuuskin tulisi kumppanin kanssa surtua eikä yksin.

Aloitukseeni tuli siis erittäin paljon lyttääviä miehiä missä sinkkuja haukuttiin nirsoiksi, kaikki lapset huutaa ja kakkaa eikä niitä kannata haluta jne. Jos joku parisuhteessa oleva puhuu lapsettomuudestaan niin aina sataa sympatiaa vaikka kuinka. Mistä tämä johtuu?

Miksi tälläisen aloituksen pitäisi saada sympatiaa?

Jos sinulla ei ole kumppania, hanki kumppani.

Ei ole kumppania? Selvitä syy miksi ei ole, korjaa ongelma, ja sitten on kumppani.

Vähän sama kuin hakisi sympatiaa sille ettei pöydällä ole koristeltua juhlakakkua valmiina, vaikka kaikki ainekset on kaapissa odottamassa että joku tekisi niillä jotain.

Sinkkuus on kuitenkin useimmilla ihmisillä jollain tasolla oma valinta. Hyvin harva ihminen ei ihan oikeasti kelpaa kenellekään. Kyse on vaan siitä, pystyykö tyytymään siihen mitä saa. Toki onnetar on tässä sillä tavalla ollut epäreilu, että joillekin ihmisille on tarjolla enemmän ja "parempia" kumppaniehdokkaita kuin toisille. Toisaalta joillain ihmisillä on luontaisesti matalammat kriteerit, eli ihastuvat helposti ja "alempitasoisiin" kuin joku toinen. Nämä ihmiset löytävät helposti kumppanin miltei omista avuista riippumatta. Sitten on niitä, jotka ihastuvat vain harvoin ja silloinkin niin paljon itseään kovempitasoisiin, ettei pariutumisesta ole juuri toivoa. Se nimenomaan on sitä nirsoutta. Toki se on silti inhimillinen tragedia, mutta ei minusta verrattavissa tahattomaan lapsettomuuteen, joka ei ole millään tasolla oma valinta.

Sellaista kiihkeää leffarakkautta lienee lopulta aika harvassa suhteessa. Useimmat liitot ovat enemmän tai vähemmän tietoista tyytymistä siihen mitä saa.

Vierailija kirjoitti:

Parisuhteessa elelevät lapsettomat haluavat uskoa, ettei kenelläkään ole niin rankkaa ja vaikeaa kuin heillä. He kuitenkin voivat mennä joka ilta nukkumaan rakastamansa ihmisen viereen ja voivat käsitellä ja surra sen rakkaan kanssa lapsettomuutta... 

Ei parisuhde tarkoita automaattisesti onnellista ja tasapainoista parisuhdetta, ei välttämättä edes rakastavaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Otsikossa kysymys.

Olen tänne joskus aloittanut keskustelun, missä kerroin miten raskasta on olla vuodesta toiseen yksin, kun muut viettävät pariskuntina tai perheinä aikaa viikonloppuisin ja juhlapyhinä, sinkku on aina se ylimääräinen joka pudotetaan pois. Ja kirjoitin aloitukseeni myös että lapsettomuus surettaa, kun ei ole sitä ketään kenen kanssa omaa jälkikasvua hankkia. Mistä minä edes tiedän voinko saada lapsia ylipäätään lainkaan? Jos olisi kumppani, niin lapsettomuuskin tulisi kumppanin kanssa surtua eikä yksin.

Aloitukseeni tuli siis erittäin paljon lyttääviä miehiä missä sinkkuja haukuttiin nirsoiksi, kaikki lapset huutaa ja kakkaa eikä niitä kannata haluta jne. Jos joku parisuhteessa oleva puhuu lapsettomuudestaan niin aina sataa sympatiaa vaikka kuinka. Mistä tämä johtuu?

Miksi tälläisen aloituksen pitäisi saada sympatiaa?

Jos sinulla ei ole kumppania, hanki kumppani.

Ei ole kumppania? Selvitä syy miksi ei ole, korjaa ongelma, ja sitten on kumppani.

Vähän sama kuin hakisi sympatiaa sille ettei pöydällä ole koristeltua juhlakakkua valmiina, vaikka kaikki ainekset on kaapissa odottamassa että joku tekisi niillä jotain.

Ai mistä, postimyynnistäkö? Ei kaikille parisuhteen ja perheen haluaville naisille riitä miehiä jotka haluavat parisuhteen ja perheen. Moni kolmekymppinen mies on vapaaehtoisesti lapseton, moni haluaisi pelkästään seksisuhteen jne. 

Vierailija kirjoitti:

Sinkkuus on kuitenkin useimmilla ihmisillä jollain tasolla oma valinta. Hyvin harva ihminen ei ihan oikeasti kelpaa kenellekään. Kyse on vaan siitä, pystyykö tyytymään siihen mitä saa. Toki onnetar on tässä sillä tavalla ollut epäreilu, että joillekin ihmisille on tarjolla enemmän ja "parempia" kumppaniehdokkaita kuin toisille. Toisaalta joillain ihmisillä on luontaisesti matalammat kriteerit, eli ihastuvat helposti ja "alempitasoisiin" kuin joku toinen. Nämä ihmiset löytävät helposti kumppanin miltei omista avuista riippumatta. Sitten on niitä, jotka ihastuvat vain harvoin ja silloinkin niin paljon itseään kovempitasoisiin, ettei pariutumisesta ole juuri toivoa. Se nimenomaan on sitä nirsoutta. Toki se on silti inhimillinen tragedia, mutta ei minusta verrattavissa tahattomaan lapsettomuuteen, joka ei ole millään tasolla oma valinta.

Sellaista kiihkeää leffarakkautta lienee lopulta aika harvassa suhteessa. Useimmat liitot ovat enemmän tai vähemmän tietoista tyytymistä siihen mitä saa.

No, itse en ainakaan sen jälkeen voinut vähempään tyytyä kun olen pari kertaa saanut kokea mitä on oikeasti rakastua ja rakastaa ihmistä joka tuntee samoin. Surullista että niin moni vaan tyytyy. Itse olen mielummin yksin kuin paskassa parisuhteessa. Parisuhteen pitäisi parantaa omaa elämänlaatua pitkällä aikavälillä, ei huonontaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Otsikossa kysymys.

Olen tänne joskus aloittanut keskustelun, missä kerroin miten raskasta on olla vuodesta toiseen yksin, kun muut viettävät pariskuntina tai perheinä aikaa viikonloppuisin ja juhlapyhinä, sinkku on aina se ylimääräinen joka pudotetaan pois. Ja kirjoitin aloitukseeni myös että lapsettomuus surettaa, kun ei ole sitä ketään kenen kanssa omaa jälkikasvua hankkia. Mistä minä edes tiedän voinko saada lapsia ylipäätään lainkaan? Jos olisi kumppani, niin lapsettomuuskin tulisi kumppanin kanssa surtua eikä yksin.

Aloitukseeni tuli siis erittäin paljon lyttääviä miehiä missä sinkkuja haukuttiin nirsoiksi, kaikki lapset huutaa ja kakkaa eikä niitä kannata haluta jne. Jos joku parisuhteessa oleva puhuu lapsettomuudestaan niin aina sataa sympatiaa vaikka kuinka. Mistä tämä johtuu?

Miksi tälläisen aloituksen pitäisi saada sympatiaa?

Jos sinulla ei ole kumppania, hanki kumppani.

Ei ole kumppania? Selvitä syy miksi ei ole, korjaa ongelma, ja sitten on kumppani.

Vähän sama kuin hakisi sympatiaa sille ettei pöydällä ole koristeltua juhlakakkua valmiina, vaikka kaikki ainekset on kaapissa odottamassa että joku tekisi niillä jotain.

Itsekö olet kelpuuttanut kenet tahansa vastaan tulevan kumppanin lastesi isäksi ihan vaan jotta et jäisi yksin? Vai ihanko itse rakensit sellaisen kakkuaineista?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parisuhteessa elelevät lapsettomat haluavat uskoa, ettei kenelläkään ole niin rankkaa ja vaikeaa kuin heillä. He kuitenkin voivat mennä joka ilta nukkumaan rakastamansa ihmisen viereen ja voivat käsitellä ja surra sen rakkaan kanssa lapsettomuutta... 

Ei parisuhde tarkoita automaattisesti onnellista ja tasapainoista parisuhdetta, ei välttämättä edes rakastavaa.

Jos olet huonossa suhteessa niin mikset hae apua? Aina voi mennä parisuhdeterapiaan tai erota. Ja esimerkiksi väkivaltaiseen suhteeseen ei pitäisi yhtään kenenkään jäädä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Otsikossa kysymys.

Olen tänne joskus aloittanut keskustelun, missä kerroin miten raskasta on olla vuodesta toiseen yksin, kun muut viettävät pariskuntina tai perheinä aikaa viikonloppuisin ja juhlapyhinä, sinkku on aina se ylimääräinen joka pudotetaan pois. Ja kirjoitin aloitukseeni myös että lapsettomuus surettaa, kun ei ole sitä ketään kenen kanssa omaa jälkikasvua hankkia. Mistä minä edes tiedän voinko saada lapsia ylipäätään lainkaan? Jos olisi kumppani, niin lapsettomuuskin tulisi kumppanin kanssa surtua eikä yksin.

Aloitukseeni tuli siis erittäin paljon lyttääviä miehiä missä sinkkuja haukuttiin nirsoiksi, kaikki lapset huutaa ja kakkaa eikä niitä kannata haluta jne. Jos joku parisuhteessa oleva puhuu lapsettomuudestaan niin aina sataa sympatiaa vaikka kuinka. Mistä tämä johtuu?

Miksi tälläisen aloituksen pitäisi saada sympatiaa?

Jos sinulla ei ole kumppania, hanki kumppani.

Ei ole kumppania? Selvitä syy miksi ei ole, korjaa ongelma, ja sitten on kumppani.

Vähän sama kuin hakisi sympatiaa sille ettei pöydällä ole koristeltua juhlakakkua valmiina, vaikka kaikki ainekset on kaapissa odottamassa että joku tekisi niillä jotain.

Itsekö olet kelpuuttanut kenet tahansa vastaan tulevan kumppanin lastesi isäksi ihan vaan jotta et jäisi yksin?

En, mutta en myöskään elä pää pilvilinnoissa missä seiskan tyttö voi saada kympin prinssin.

Jos puolisoa on uskomattoman vaikea löytää, on syytä katsoa syvälle peiliin.

Ehkä ylipäänsä sellainen narina ja valitus on vähän off-putting. Ainakin mulle.

Itsekin olin pitkään lapseton ja sinkku, ja tiedän, että vaikka nykyinen parisuhde päättyisi, se ei alentaisi mun elämäntasoa millään tavalla. Jopa ehkä jollain tavalla päinvastoin. Rakastan yksinoloa.

Ehkä siksi mun on niin vaikea eläytyä kenenkään lapsi- tai yksinäisyysnarinoihin, kun itse rakastan niin hirveästi nimenomaan noita asioita.

Ehkä joku hirveän sosiaalinen ja lapsirakas ihminen pystyisi eläytymään sun tilanteeseen paremmin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Otsikossa kysymys.

Olen tänne joskus aloittanut keskustelun, missä kerroin miten raskasta on olla vuodesta toiseen yksin, kun muut viettävät pariskuntina tai perheinä aikaa viikonloppuisin ja juhlapyhinä, sinkku on aina se ylimääräinen joka pudotetaan pois. Ja kirjoitin aloitukseeni myös että lapsettomuus surettaa, kun ei ole sitä ketään kenen kanssa omaa jälkikasvua hankkia. Mistä minä edes tiedän voinko saada lapsia ylipäätään lainkaan? Jos olisi kumppani, niin lapsettomuuskin tulisi kumppanin kanssa surtua eikä yksin.

Aloitukseeni tuli siis erittäin paljon lyttääviä miehiä missä sinkkuja haukuttiin nirsoiksi, kaikki lapset huutaa ja kakkaa eikä niitä kannata haluta jne. Jos joku parisuhteessa oleva puhuu lapsettomuudestaan niin aina sataa sympatiaa vaikka kuinka. Mistä tämä johtuu?

Miksi tälläisen aloituksen pitäisi saada sympatiaa?

Jos sinulla ei ole kumppania, hanki kumppani.

Ei ole kumppania? Selvitä syy miksi ei ole, korjaa ongelma, ja sitten on kumppani.

Vähän sama kuin hakisi sympatiaa sille ettei pöydällä ole koristeltua juhlakakkua valmiina, vaikka kaikki ainekset on kaapissa odottamassa että joku tekisi niillä jotain.

Itsekö olet kelpuuttanut kenet tahansa vastaan tulevan kumppanin lastesi isäksi ihan vaan jotta et jäisi yksin?

En, mutta en myöskään elä pää pilvilinnoissa missä seiskan tyttö voi saada kympin prinssin.

Jos puolisoa on uskomattoman vaikea löytää, on syytä katsoa syvälle peiliin.

Missä harhassa sinä oikein elät? En minä ainakaan ole koskaan seurustellut minkään kympin prinssin kanssa, vaan ihan tavallisen, luotettavan ja uskollisen miehen kanssa. Nyt kolmekymppisenä nuo miehet on viety jo ja hyvin harvoin palautuu tässä iässä enää parisuhdemarkkinoille. Kaikenlaista häntäheikkiä kyllä olisi tarjolla mutta ei kiinnosta. 

Kaffepulla kirjoitti:

Ehkä ylipäänsä sellainen narina ja valitus on vähän off-putting. Ainakin mulle.

Itsekin olin pitkään lapseton ja sinkku, ja tiedän, että vaikka nykyinen parisuhde päättyisi, se ei alentaisi mun elämäntasoa millään tavalla. Jopa ehkä jollain tavalla päinvastoin. Rakastan yksinoloa.

Ehkä siksi mun on niin vaikea eläytyä kenenkään lapsi- tai yksinäisyysnarinoihin, kun itse rakastan niin hirveästi nimenomaan noita asioita.

Ehkä joku hirveän sosiaalinen ja lapsirakas ihminen pystyisi eläytymään sun tilanteeseen paremmin.

Miksi sitten edes olet suhteessa?

Rakastuin! ;)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Otsikossa kysymys.

Olen tänne joskus aloittanut keskustelun, missä kerroin miten raskasta on olla vuodesta toiseen yksin, kun muut viettävät pariskuntina tai perheinä aikaa viikonloppuisin ja juhlapyhinä, sinkku on aina se ylimääräinen joka pudotetaan pois. Ja kirjoitin aloitukseeni myös että lapsettomuus surettaa, kun ei ole sitä ketään kenen kanssa omaa jälkikasvua hankkia. Mistä minä edes tiedän voinko saada lapsia ylipäätään lainkaan? Jos olisi kumppani, niin lapsettomuuskin tulisi kumppanin kanssa surtua eikä yksin.

Aloitukseeni tuli siis erittäin paljon lyttääviä miehiä missä sinkkuja haukuttiin nirsoiksi, kaikki lapset huutaa ja kakkaa eikä niitä kannata haluta jne. Jos joku parisuhteessa oleva puhuu lapsettomuudestaan niin aina sataa sympatiaa vaikka kuinka. Mistä tämä johtuu?

Miksi tälläisen aloituksen pitäisi saada sympatiaa?

Jos sinulla ei ole kumppania, hanki kumppani.

Ei ole kumppania? Selvitä syy miksi ei ole, korjaa ongelma, ja sitten on kumppani.

Vähän sama kuin hakisi sympatiaa sille ettei pöydällä ole koristeltua juhlakakkua valmiina, vaikka kaikki ainekset on kaapissa odottamassa että joku tekisi niillä jotain.

Itsekö olet kelpuuttanut kenet tahansa vastaan tulevan kumppanin lastesi isäksi ihan vaan jotta et jäisi yksin?

En, mutta en myöskään elä pää pilvilinnoissa missä seiskan tyttö voi saada kympin prinssin.

Jos puolisoa on uskomattoman vaikea löytää, on syytä katsoa syvälle peiliin.

Laasalaisargumentit käyttöön... En tunne yhden yhtä naista joka etsisi jotain ihmeen prinssiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Otsikossa kysymys.

Olen tänne joskus aloittanut keskustelun, missä kerroin miten raskasta on olla vuodesta toiseen yksin, kun muut viettävät pariskuntina tai perheinä aikaa viikonloppuisin ja juhlapyhinä, sinkku on aina se ylimääräinen joka pudotetaan pois. Ja kirjoitin aloitukseeni myös että lapsettomuus surettaa, kun ei ole sitä ketään kenen kanssa omaa jälkikasvua hankkia. Mistä minä edes tiedän voinko saada lapsia ylipäätään lainkaan? Jos olisi kumppani, niin lapsettomuuskin tulisi kumppanin kanssa surtua eikä yksin.

Aloitukseeni tuli siis erittäin paljon lyttääviä miehiä missä sinkkuja haukuttiin nirsoiksi, kaikki lapset huutaa ja kakkaa eikä niitä kannata haluta jne. Jos joku parisuhteessa oleva puhuu lapsettomuudestaan niin aina sataa sympatiaa vaikka kuinka. Mistä tämä johtuu?

Miksi tälläisen aloituksen pitäisi saada sympatiaa?

Jos sinulla ei ole kumppania, hanki kumppani.

Ei ole kumppania? Selvitä syy miksi ei ole, korjaa ongelma, ja sitten on kumppani.

Vähän sama kuin hakisi sympatiaa sille ettei pöydällä ole koristeltua juhlakakkua valmiina, vaikka kaikki ainekset on kaapissa odottamassa että joku tekisi niillä jotain.

Voi luoja, miten yksinkertaista! :D Onko vähän eri asia tehdä kakku valmiista aineksista ohjeen mukaan; kuin ensin ihmetellä vuositolkulla sitä ohjetta (ei kuules löydykään ihan vain 10 sekunnin googlaamisella) ja sitten ihmetellä, mistä ihmeestä ne ainekset ja välineet saa (eipä saa ihan vain kaupasta hakemalla). 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Otsikossa kysymys.

Olen tänne joskus aloittanut keskustelun, missä kerroin miten raskasta on olla vuodesta toiseen yksin, kun muut viettävät pariskuntina tai perheinä aikaa viikonloppuisin ja juhlapyhinä, sinkku on aina se ylimääräinen joka pudotetaan pois. Ja kirjoitin aloitukseeni myös että lapsettomuus surettaa, kun ei ole sitä ketään kenen kanssa omaa jälkikasvua hankkia. Mistä minä edes tiedän voinko saada lapsia ylipäätään lainkaan? Jos olisi kumppani, niin lapsettomuuskin tulisi kumppanin kanssa surtua eikä yksin.

Aloitukseeni tuli siis erittäin paljon lyttääviä miehiä missä sinkkuja haukuttiin nirsoiksi, kaikki lapset huutaa ja kakkaa eikä niitä kannata haluta jne. Jos joku parisuhteessa oleva puhuu lapsettomuudestaan niin aina sataa sympatiaa vaikka kuinka. Mistä tämä johtuu?

Miksi tälläisen aloituksen pitäisi saada sympatiaa?

Jos sinulla ei ole kumppania, hanki kumppani.

Ei ole kumppania? Selvitä syy miksi ei ole, korjaa ongelma, ja sitten on kumppani.

Vähän sama kuin hakisi sympatiaa sille ettei pöydällä ole koristeltua juhlakakkua valmiina, vaikka kaikki ainekset on kaapissa odottamassa että joku tekisi niillä jotain.

Onko näin naiiveja ihmisiä olemassakaan?

Ei pariutuminen ole niin yksinkertaista, siinä pitää kohdata monella tapaa: pitää olla kemiaa, edes jossain määrin molemmin puolin miellyttävä ulkonäkö, pitää olla samankaltaiset suunnitelmat tulevaisuudelle, pitää olla samankaltaiset arvot, edes jonkin verran yhteistä huumoria jne. 

Enemmänkin hämmästyttää että miten olen itse voinut ylipäätään koskaan parisuhteeseen päätyä. 

Miksi niin monet pariskunnat pudottavat sinkut vieraslistoilta ulos? Pelkäättekö että sinkku vie miehenne?