Lue keskustelun säännöt.
Pahin pelkoni kävi toteen - olen raskaana
18.12.2018 |
Olen shokissa. Jo jonkin aikaa minulla on ollut outoja oireita, jotkin viittasivat raskauteen. Pidin mahdollisuutta kuitenkin lähes mahdottomana, sillä olen monta vuotta ollut vakavasti sairas, kuukautiset ovat olleet epäsäännölliset ja yhdessä vaiheessa olivat pidemmän aikaa poissa kokonaan. Useampi lääkäri on sanonut, että raskauden todennäköisyys on lähes olematon kohdallani. Ehkäisy on ollut käytössä siitäkin huolimatta.
Olen sairauden vuoksi työtön, elämäntilanteeni ei todellakaan monestakaan syystä ole sopiva raskaudelle. Pelkään mahdollisen tulevan lapsen sekä oman terveyteni puolesta.
Tämä on aivan kamalaa. En ymmärrä tätä, enkä ollut valmis tähän. Joulufiilis katosi sillä samalla hetkellä kun näin testin positiivisen tuloksen. Olen ihan palasina. En voi kertoa tästä vielä oikein kenellekään, edes läheisilleni koska en halua järkyttää heitä muutenkin sekavassa elämäntilanteessa. Olen varannut lääkärille pikaisen ajan heti huomiselle, mutta kaipaisin nyt jotakin tsemppiä edes vähäsen... Puolisoni kanssa olen asiasta puhunut, hän on ollut ihana ja ymmärtäväinen. Silti, kaipaisin kovasti jonkun tilanteesta ulkopuolisen kantaa asiaan.
Kommentit (64)
Onnea! Lapset on ihania. Go for it!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vahingossa voi tulla raskaaksi, mutta ei vahingossa voi lasta saada. Tee abortti tai anna adoptioon.
No, onnittelut nyt kuitenkin. Elämä on aina lahja ja suuri ihme, kaikesta huolimatta.
Kyllä asia järjestyy. Sulla on sentään puoliso tukenasi raskaudessa ja vauva-arjessa.
Aiheuttaako sairautesi mahdollisesti siis suuriakin ongelmia raskauden aikana? Miten noin muuten, olitko joskus ajatellut haluavasi kuitenkin lapsia? entä kumpanisi? Todella hienoa että sinulla on kumppani, jonka kanssa voitte yhdessä puhua asiasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No, onnittelut nyt kuitenkin. Elämä on aina lahja ja suuri ihme, kaikesta huolimatta.
Kyllä asia järjestyy. Sulla on sentään puoliso tukenasi raskaudessa ja vauva-arjessa.
Kuka sanoi että vauva pidetään ja tulee mitään "vauva-arkea"? Taas tätä olettamista että totta kai lapsi tulee vaikka elämäntilanne ei sitä yhtään sallisi.
Mulle kävi jouluna noin vuosia sitten. Varasin joulun jälkeen ekan mahdollisen lekuriajan ja pyysin aborttia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aiheuttaako sairautesi mahdollisesti siis suuriakin ongelmia raskauden aikana? Miten noin muuten, olitko joskus ajatellut haluavasi kuitenkin lapsia? entä kumpanisi? Todella hienoa että sinulla on kumppani, jonka kanssa voitte yhdessä puhua asiasta.
Aiheuttaa ongelmia jo ilman raskautta, pelottaa ajatuskin että millaisia sitten jos raskaus jatkuu. En ole fyysisesti hyvässä kunnossa sairauteni takia. Kyllä minä lapsia haluan, mutta tämä tilanne ja aika eivät todellakaan ole oikeita sille. Kumppani haluaa lapsia myös, mutta ei vielä näin nuorena ja sekavassa elämäntilanteessa. Ap
Vierailija kirjoitti:
Mulle kävi jouluna noin vuosia sitten. Varasin joulun jälkeen ekan mahdollisen lekuriajan ja pyysin aborttia.
Mitä sitten tapahtui, pystyitkö päätöksessäsi ja miten pääsit elämässä eteenpäin sen jälkeen? Aiheutuiko abortista (?) Sinulle kovatkin henkiset kivut? Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä puoliso sanoo?
Sanoo, että tukee minua mitä sitten päätämmekin tehdä. Ei kannusta liikaa kumpaankaan suuntaan mutta on samaa mieltä siinä, että lapsi ei sovi tähän elämäntilanteeseen. Ap
Onneksi sinulla on ilmeisen hyvä kumppani tukena ja apuna!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä sairastuin vähän lapsen saamisen jälkeen. Vauvavuosi oli erittäin rankka, ja se sairaus (jäi pysyväksi kaveriksi) piti huolen siitä, että rankkaa on riittänyt seuraavinakin vuosina, joita on nyt jo 18 takana. Nyt hellittää, mutta kivinen tie on ollut, lapsen kanssa kun riittää vähäisiä voimia syöviä vaiheita toisensa jälkeen. Ja mullakin siis puoliso apuna ja tukena. Onnea kuitenkin, sitä tarvitaan joja tapauksessa.
Ainakin sinulla on ihanan oloinen puoliso, vaikka raskaus sattuikin pahimpaan mahdolliseen aikaan. Tsemppiä. Minua mahdollinen äitiys kammottaa paljon, tosin pitäisin lapsen koska herkkänä ihmisenä jäisin märehtimään aborttia loppuelämäkseni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aiheuttaako sairautesi mahdollisesti siis suuriakin ongelmia raskauden aikana? Miten noin muuten, olitko joskus ajatellut haluavasi kuitenkin lapsia? entä kumpanisi? Todella hienoa että sinulla on kumppani, jonka kanssa voitte yhdessä puhua asiasta.
Aiheuttaa ongelmia jo ilman raskautta, pelottaa ajatuskin että millaisia sitten jos raskaus jatkuu. En ole fyysisesti hyvässä kunnossa sairauteni takia. Kyllä minä lapsia haluan, mutta tämä tilanne ja aika eivät todellakaan ole oikeita sille. Kumppani haluaa lapsia myös, mutta ei vielä näin nuorena ja sekavassa elämäntilanteessa. Ap
Voi myös olla, että parempaakaan tilannetta ei tule. Ei koskaan. Ota se lapsi vastaan nyt. Ja kysy lääkäriltä miten voivat tukea sinua raskaudessa.
mut jos on melkein mahdotota tulla raskaaksi ja sitten kuitenkin tulee niin sehän voi olla sitte onceinlifetime tapaus eli voi olla että teetsen nyt tai sitte elät loppuikäsi lapsettomana
Miksi olisit terveempi myöhemmin tai vanhempana?
Entä jos et ikinä sitten saa lasta myöhemmin? Että se tilaisuus on tässä, vaikka tiukkaa tekisikin?
Riippuu mikä vakava sairaus sinulla on. Jos vakava mielenterveyden sairaus, miettisin vakavasti aborttia. Jos taas jokin elimellinen sairaus, johon mahdollista saada lääkitystä helpottamaan oloa, sekä mahdollisesti kotipalvelua, harkitsisin lapsen pitämistä. Toki se on ensisijainen asia että haluatteko edes lasta, ja mitä pystytte hänelle tarjoamaan henkisellä, ei niinkään maallisella tasolla. Eli rakkautta ja tukea lapsi tarvitsee, materiaali ja raha ovat toissijaisia asioita.
Mulla kävi aikanaan sama. Suunnittelematon raskaus. Paljastui vasta viidennellä kuulla. Mitään "oireita" ei ollut. Vatsa ei kasvanut, vuotoa oli sen verran että tulkitsin kuukautisiksi. Ei olleet nekään ikinä mulla ollu mitenkään aikataulussa, alkoivat kun alkoivat ja päättyivät joko kahden päivän tai reilun viikon kuluttua. Noin myöhäisessä vaiheessa ei tietysti muuta mahdollisuutta ollut kuin synnyttää. Jäi opinnot kesken, mutta mies onneksi sai työpaikan.
Raskaus ja vauva-aika meni jotenkin usvassa rämpien. Kilpirauhanen oli sökö. Diagnoosi ja lääkitys tuli kun synnytyksestä oli reilu vuosi kulunut. Kunnon kohetessa sain kipinän lähteä opiskelemaan itselleni ammatin.
Poika on nyt miltei aikuinen ja opiskelee kohti päämääräänsä hyvin arvosanoin. Miehellä edelleen työpaikka, itse tällä hetkellä työttömänä mutta alkaa jo näkyä valoa tunnelin päässä, oon jo saanut alustavan lupauksen vakipaikasta tutussa firmassa.
Nyt kun asiaa miettii, poika laukaisi mun kropassa liudan terveydellisiä ongelmia, mutta ilman sitä meillä ei olisi tätä elämää mitä me nyt eletään. Ja sen verran itsekäs otus tiedän olevani, että ilman vahinkoa tuota poikaa ei olisi. Olisi jäänyt monet itkut itkemättä, mutta yhtälailla moni nauru olisi jäänyt nauramatta.
Mikä ehkäisy? Kyllä asiat jotenkin järjestyy.