Lue keskustelun säännöt.
Mieheni mustasukkaisuus salikäynneistäni
13.12.2018 |
Aloitin 1,5 vuotta sitten salilla käynnin ja painoharjoittelun. Minulla on miespuolinen henkilökohtainen valmentaja, joka on kahdesti viikossa mukana avustamassa ja pitämässä treeniohjelmaa. Olen käynyt kahvilla miehen kanssa ja pidän häntä ystävänä. Mieheni on nähnyt hänet ja sanoi että "onpa KOMIA!" tapaamisen jälkeen, tietysti sarkastisella äänensävyllä.
Mieheni on yhtään lioottelematta raivona, on pariin otteeseen tullut paikan lähellä olevaan kahvilaan, muka "sattumalta", että näkisi mihin suuntaan kävelen salilta ja kenen kanssa. Seksinharrastus on tyrehtynyt välillämme johtuen siitä, että en suostu antamaan periksi harrastuksistani ja olla kuin jokin koira hänen nuorassaan vain siksi, että hän on mustasukkainen.
Meillä on yhteinen 3-vuotias tyttölapsi. En oikeasti jaksaisi stressata tällaisesta jo töiden ja opiskelujen päälle. Tuntuu oikeasti absurdilta ajoittain... Olen välillä vain nauranut, kun hän kiukuttelee asiasta. Siis aivan suu auki, ihmeissään, niistä syytöksistä joita hän keksii. Tästähän hän on sitten suuttunut vielä kahta kauheammin, ja tavarat lentää, etc... Ei ole satuttanut minua, purkaa esineisiin raivonsa. Toivottomalta silti tuntuu, eikä haluaisi antaa vielä periksi, kun on yhteinen lapsi, perhesuhteet, yms...
Kommentit (399)
Täytyy sanoa, että tulee kyllä mieleen, että onko joillakin ketjuun vastanneella läheisriippuvuus.
Ollaan suhteessa, jossa et luota toiseen. Toisen ei ole ok esim. omata vastakkaista sukupuolta olevia ystäviä, koska pelko pettämisestä on niin todellinen.
Mutta toisaalta ero ei ole lainkaan mielessä, vaan haluamalla halutaan olla sen niin epäluotettavan kumppanin kanssa. Sen, jonka uskot pettävän sinua heti kun silmä välttää.
Kumppanien omat elämät, kaverit ja harrastukset myös uhkia, joita ei saisi olla, vaan pariskunnalla oltava "yhteiset kaverit" ja menoista sopia kuukautta aiemmin.
Ja olihan jollain asetettuna puolisolle jopa kotiintuloajat.
Jonkun mielestä oman elämän omaaminen on vain sinkkujen elämää, perheessä ja parisuhteessa itsenäisyyttä ei saisi enää lainkaan olla.
Tätä kannattaa pohtia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä näkisin kans että ongelma ei ole ap:n treenaaminen, vaan se ristuksen komia pt jonka kanssa pitää vielä käydä kahvillakin. Miehestä asia on tuntunut kurjalta ja kertoessaan tunteistaan ap:lle hän on saanut kuulla olevansa juntti, kivikaudelta, sairaalloisen mustasukkainen ja että Minulla on oikeus, ja sitten on vielä naurettu päin naamaa toisen pahalle ololle. Juu, ei ihme että on mennyt kuppi nurin ja tavarat lennellyt.
Ap, sä et voi muuttaa sun miestäs, vaikka kuinka jankuttaisit hälle asiasta niin se ei muuta hänen tunteitaan. Sun on nyt itse valittava kumpi on sulle tärkeämpää, olla oikeassa vai pitää perhe kasassa.Omalla kohdalla valinta olisi aivan selvä, mä valitsisin perheeni, aina, vaikka pitäis valita miljoona kertaa. Mies on mun paras ystävä, sielunkumppani, rakastaja, lapseni isä, ja rakastan häntä syvästi ja ehdottomasti enkä ikinä nauraisi hänen pahalle ololleen päin naamaa vaikka syy olisi kuinka absurdi omasta mielestäni. Mies ja lapsi, ne on mun elämäni tärkeimmät asiat enkä todellakaan olisi valmis
luopumaan onnestani siksi että saisin olla oikeassa jossain mitättömästä asiassa. Taistelunsa kannattaa valita tarkoin ap.
Tämä oli tämän keskustelun paras kirjoitus, jossa kiteytyy olennainen parisuhteesta. Kyse ei ole siitä kumpi oikeassa, vaan miten oma käytös vaikuttaa kumppaniin ja perheeseen. Kiitos sinulle, joka kirjoitit tämän, olet hyvä ja hieno ihminen! Arvostan!
Joo. Tärkeintä, että nainen on miehensä alamainen ja tekee kaiken niin, mikä miehestä on kivointa.
Mies todnäk itse flirttailee jokaisen nätimmän naisen kanssa, mutta hei, pojathan on poikia <333
Jos on sitä mieltä että suhteessa voi käyttäytyä ihan miten vaan ja pyyhkiä toisen tunteilla persettä niin silloin olisi ehkä parempi pysytellä sinkkuna. Ei parisuhde ole mikään taistelukenttä jossa katsotaan että kumpi voittaa, parisuhteessa pitäisi molempien seistä samassa rintamassa. Tämä oikeassa olemisen tärkeys on enimmäkseen näiden ”voimaantuneiden” naisten vaiva ja sillä ei valitettavasti pidetä perhettä kasassa.
Suurempi ongelma taitanee kyllä olla se puhdas omistushalu, jonka varjolla kuvitellaan voivansa kieltäå puolisoltaan, eli aikuiselta ihmiseltä, milloin mitäkin.
Tässä ketjussa yksi pistää vaimolleen kotiintuloajat, toisten mielestä uudet kaverit eivät ole sopiva juttu suhteebän aikana, joidenkin mielestä puoliso ei saisi edes harrastaa mitään, joidenkin mielestä "ei pitäisi olla aikaa käydä missään kahveilla".
Siis tuohan on niin ahdistava suhde, etten ihmettele erotilastoja. Jos toista kohdellaan kuin lasta eri määräyksineen, niin en ihmettele jos puoliso alkaa jossain vaiheessa räpiköidä vastaan ja yrittää saada vapautensa takaisin.
Perhe on toki tärkeä, mutta sen ei pitäisi olla ainoa asia maailmassa. Jos tuleekin ero tai jää vaikka leskeksi, niin siinähän sitten on täysin hukassa, kun ei ole enää ystäviä eikä edes tuttavia, ei harrastuksia eikä mitään kodin ulkopuolista. Hukattu itsensä täysin sen puolisonsa ehdottomaan miellyttåmiseen ja tämän oikkuihin.
Ahdistava ketju kaikenkaikkiaan.
Tietenkään se perhe ei saa olla ainoa asia maailmassa mutta sen pitäisi olla tärkein asia maailmassa. Eihän Ap:tä kukaan ole kieltänyt harrastamasta, sen asian voisi aivan pienellä myönnytyksellä hoitaa niin ettei miestä ahdistaisi. Ja ilmeisesti kavereitakin on saanut aiemmin tavata aivan normaalisti. Missään ei sanottu että mies on vaatinut harrastusten lopettamista ja muiden kaverisuhteiden poikki laittamista.
Itseä ahdistaisi suhde joka olisi jatkuvaa valtataistelua siitä kumpi on oikeassa. En kokisi silloin että että voisin luottaa kumppaniini myös pahoissa paikoissa missä pitäisi seistä rinta rinnan. On asioita joissa annan miehelleni myöten ja hän toimii samalla tavalla. Sosiaalisissa tilaisuuksissa on ihan ok jutella muidenkin kanssa mutta jos mieheni jäisi joka viikonloppu metsästyksen jälkeen nuotiolle istuskelemaan kaksin jonkun uuden naistuttavan kanssa niin se ei olisi mulle ok. Eikä varmaan monelle muullekkaan.Jos vaaditaan mitä tahansa tuttavuuksien lopettamista, on se sama kuin sanot "En luota sinuun pätkääkään".
Jos ei voi luottaa ja aletaan rajoittaa, niin sama se on vaan jo erota.
Jos minä epäilisin, että mieheni virittelee uutta suhdetta, niin en ala rajoittamaan. Alan silloin etsiä uutta asuntoa, ja mies tekee kuten parhaaksi näkee. Olen sen verran itsenäinen, etten ala itkien roikkua lahkeessa, jos toinen on minuun kyllästynyt. En todellakaan ala leikkiä mitään vanginvartijaa.
Niin eli sinäkin olet sitä mieltä, ettei suhteessa voi toimia kuten ap, koska suhde on silloin kuollut. Mies on kuitenkin panostanut suhteeseen paljon eikä halunnut luovuttaa kättelyssä, mikä onkin oikein kun perheessä on pieni lapsi.
Ei, vaan tarkoitan sitä, että koet ettei toiseen voi luottaa, niin mielestäni suhdetta ei ole järkevää jatkaa.
Eli jos et voi luottaa siihen, ettei puolisosi paneskele muita kun silmä välttää, niin en todellakaan itse pitäisi kiinni sellaisesta suhteesta, sama se onko lapsia vai ei.
Parempi kysymys olisikin, että miksi pitäisi taistella sellaisen suhteen puolesta, jossa oletat kumppanisi haluavan loukata sinua niin törkeästi kuin pettämällä? Täysi masokistihan pitäisi olla, että sellaiseen suhteeseen haluaa jäädä.
Olen ollut ap:n miehen kaltaisessa tilanteessa, ainoa kerta 30-vuotisen parisuhde-elämänhistoriani aikana, kun minua on syytetty mustasukkaiseksi. Minun kohdallani kyse oli mustasukkaisuutta enemmän panostamisesta. Mies oli ilmeisesti alkanut pitää minua itsestäänselvyytenä ja meidän yhteisiin asioihin riitti vähemmän ja vähemmän aikaa, vaikka hän sanoikin että kaikki on ok ja hän rakastaa edelleen ja olen tärkeä ja ykkönen jne. Sitten vasta kun huoltani ja kokemustani yleistilanteesta ei kuultu, aloin raivota tästä kolmannesta tahosta, koska koin hänen olevan se ykkönen. Muutenhan mies olisi panostanut minuun ja meidän välien korjaamiseen. Hän oli matkustellut ympäri maailmaa ilman minua vailla yhtään kuulustelua tai mustasukkaisuuskohtausta, joten en todellakaan pidä itseäni sairaalloisen mustasukkaisena tai ylipäätään erityisen mustasukkaisena.
Ap:n elämässä on pieni lapsi, opiskelut, työ, treenit ja uusi ystävyys. Onko mitenkään outoa, että mies tuntee itsensä laiminlyödyksi ja tarpeettomaksi ja pelkää, että hänellä on ap:n elämässä nykyisin statistin rooli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä näkisin kans että ongelma ei ole ap:n treenaaminen, vaan se ristuksen komia pt jonka kanssa pitää vielä käydä kahvillakin. Miehestä asia on tuntunut kurjalta ja kertoessaan tunteistaan ap:lle hän on saanut kuulla olevansa juntti, kivikaudelta, sairaalloisen mustasukkainen ja että Minulla on oikeus, ja sitten on vielä naurettu päin naamaa toisen pahalle ololle. Juu, ei ihme että on mennyt kuppi nurin ja tavarat lennellyt.
Ap, sä et voi muuttaa sun miestäs, vaikka kuinka jankuttaisit hälle asiasta niin se ei muuta hänen tunteitaan. Sun on nyt itse valittava kumpi on sulle tärkeämpää, olla oikeassa vai pitää perhe kasassa.Omalla kohdalla valinta olisi aivan selvä, mä valitsisin perheeni, aina, vaikka pitäis valita miljoona kertaa. Mies on mun paras ystävä, sielunkumppani, rakastaja, lapseni isä, ja rakastan häntä syvästi ja ehdottomasti enkä ikinä nauraisi hänen pahalle ololleen päin naamaa vaikka syy olisi kuinka absurdi omasta mielestäni. Mies ja lapsi, ne on mun elämäni tärkeimmät asiat enkä todellakaan olisi valmis
luopumaan onnestani siksi että saisin olla oikeassa jossain mitättömästä asiassa. Taistelunsa kannattaa valita tarkoin ap.
Tämä oli tämän keskustelun paras kirjoitus, jossa kiteytyy olennainen parisuhteesta. Kyse ei ole siitä kumpi oikeassa, vaan miten oma käytös vaikuttaa kumppaniin ja perheeseen. Kiitos sinulle, joka kirjoitit tämän, olet hyvä ja hieno ihminen! Arvostan!
Joo. Tärkeintä, että nainen on miehensä alamainen ja tekee kaiken niin, mikä miehestä on kivointa.
Mies todnäk itse flirttailee jokaisen nätimmän naisen kanssa, mutta hei, pojathan on poikia <333
Jos on sitä mieltä että suhteessa voi käyttäytyä ihan miten vaan ja pyyhkiä toisen tunteilla persettä niin silloin olisi ehkä parempi pysytellä sinkkuna. Ei parisuhde ole mikään taistelukenttä jossa katsotaan että kumpi voittaa, parisuhteessa pitäisi molempien seistä samassa rintamassa. Tämä oikeassa olemisen tärkeys on enimmäkseen näiden ”voimaantuneiden” naisten vaiva ja sillä ei valitettavasti pidetä perhettä kasassa.
Suurempi ongelma taitanee kyllä olla se puhdas omistushalu, jonka varjolla kuvitellaan voivansa kieltäå puolisoltaan, eli aikuiselta ihmiseltä, milloin mitäkin.
Tässä ketjussa yksi pistää vaimolleen kotiintuloajat, toisten mielestä uudet kaverit eivät ole sopiva juttu suhteebän aikana, joidenkin mielestä puoliso ei saisi edes harrastaa mitään, joidenkin mielestä "ei pitäisi olla aikaa käydä missään kahveilla".
Siis tuohan on niin ahdistava suhde, etten ihmettele erotilastoja. Jos toista kohdellaan kuin lasta eri määräyksineen, niin en ihmettele jos puoliso alkaa jossain vaiheessa räpiköidä vastaan ja yrittää saada vapautensa takaisin.
Perhe on toki tärkeä, mutta sen ei pitäisi olla ainoa asia maailmassa. Jos tuleekin ero tai jää vaikka leskeksi, niin siinähän sitten on täysin hukassa, kun ei ole enää ystäviä eikä edes tuttavia, ei harrastuksia eikä mitään kodin ulkopuolista. Hukattu itsensä täysin sen puolisonsa ehdottomaan miellyttåmiseen ja tämän oikkuihin.
Ahdistava ketju kaikenkaikkiaan.
Tietenkään se perhe ei saa olla ainoa asia maailmassa mutta sen pitäisi olla tärkein asia maailmassa. Eihän Ap:tä kukaan ole kieltänyt harrastamasta, sen asian voisi aivan pienellä myönnytyksellä hoitaa niin ettei miestä ahdistaisi. Ja ilmeisesti kavereitakin on saanut aiemmin tavata aivan normaalisti. Missään ei sanottu että mies on vaatinut harrastusten lopettamista ja muiden kaverisuhteiden poikki laittamista.
Itseä ahdistaisi suhde joka olisi jatkuvaa valtataistelua siitä kumpi on oikeassa. En kokisi silloin että että voisin luottaa kumppaniini myös pahoissa paikoissa missä pitäisi seistä rinta rinnan. On asioita joissa annan miehelleni myöten ja hän toimii samalla tavalla. Sosiaalisissa tilaisuuksissa on ihan ok jutella muidenkin kanssa mutta jos mieheni jäisi joka viikonloppu metsästyksen jälkeen nuotiolle istuskelemaan kaksin jonkun uuden naistuttavan kanssa niin se ei olisi mulle ok. Eikä varmaan monelle muullekkaan.Jos vaaditaan mitä tahansa tuttavuuksien lopettamista, on se sama kuin sanot "En luota sinuun pätkääkään".
Jos ei voi luottaa ja aletaan rajoittaa, niin sama se on vaan jo erota.
Jos minä epäilisin, että mieheni virittelee uutta suhdetta, niin en ala rajoittamaan. Alan silloin etsiä uutta asuntoa, ja mies tekee kuten parhaaksi näkee. Olen sen verran itsenäinen, etten ala itkien roikkua lahkeessa, jos toinen on minuun kyllästynyt. En todellakaan ala leikkiä mitään vanginvartijaa.
Niin eli sinäkin olet sitä mieltä, ettei suhteessa voi toimia kuten ap, koska suhde on silloin kuollut. Mies on kuitenkin panostanut suhteeseen paljon eikä halunnut luovuttaa kättelyssä, mikä onkin oikein kun perheessä on pieni lapsi.
Ei, vaan tarkoitan sitä, että koet ettei toiseen voi luottaa, niin mielestäni suhdetta ei ole järkevää jatkaa.
Eli jos et voi luottaa siihen, ettei puolisosi paneskele muita kun silmä välttää, niin en todellakaan itse pitäisi kiinni sellaisesta suhteesta, sama se onko lapsia vai ei.
Parempi kysymys olisikin, että miksi pitäisi taistella sellaisen suhteen puolesta, jossa oletat kumppanisi haluavan loukata sinua niin törkeästi kuin pettämällä? Täysi masokistihan pitäisi olla, että sellaiseen suhteeseen haluaa jäädä.
Olen ollut ap:n miehen kaltaisessa tilanteessa, ainoa kerta 30-vuotisen parisuhde-elämänhistoriani aikana, kun minua on syytetty mustasukkaiseksi. Minun kohdallani kyse oli mustasukkaisuutta enemmän panostamisesta. Mies oli ilmeisesti alkanut pitää minua itsestäänselvyytenä ja meidän yhteisiin asioihin riitti vähemmän ja vähemmän aikaa, vaikka hän sanoikin että kaikki on ok ja hän rakastaa edelleen ja olen tärkeä ja ykkönen jne. Sitten vasta kun huoltani ja kokemustani yleistilanteesta ei kuultu, aloin raivota tästä kolmannesta tahosta, koska koin hänen olevan se ykkönen. Muutenhan mies olisi panostanut minuun ja meidän välien korjaamiseen. Hän oli matkustellut ympäri maailmaa ilman minua vailla yhtään kuulustelua tai mustasukkaisuuskohtausta, joten en todellakaan pidä itseäni sairaalloisen mustasukkaisena tai ylipäätään erityisen mustasukkaisena.
Ap:n elämässä on pieni lapsi, opiskelut, työ, treenit ja uusi ystävyys. Onko mitenkään outoa, että mies tuntee itsensä laiminlyödyksi ja tarpeettomaksi ja pelkää, että hänellä on ap:n elämässä nykyisin statistin rooli.
Jos ollaan tilanteessa, ettei toinen enää sinus rakasta ja arvosta, niin ei siinä raivoamiset auta. Joko tulos tai ulos, eli joko tilannetta parannetaan yhdessä, tai eri teille.
En todellakaan lähtisi mihinkään vakoilu-kissa ja hiiri -leikkiin. Jos toinen ei enää parisuhdetta halua, niin sitä on turha pitää keinotekoisesti pystyssä.
Tärkeää olisi senkin takia säilyttää tietynlainen itsenäisyys, ettei koko elämäsi ole vain se parisuhde. Estänee btw pettämistäkin paremmin tieto siitä, että sen tekemällä puoliso tosiaan lähtee, eikä jää mustasukkaisuutta itkien lahkeeseen roikkumaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi näkökulma on se, ettei ole pyydetty luopumaan vanhoista ystävistä. Pitääkö suhteeseen ottaa mukisematta ja neuvottelematta vastaan kaikki muutokset? Miehen rakastajatar tai välien lähentyminen eksän kanssa tai mies lähtee kiertämään maapalloa kuukausiksi ilman perhettä. Mikä nipo rajoittaja ei suostuisi moiseen.
Hahaha, nuo mainitsemasi asiat ovatkin todella verrannollisa asioita siihen nähden että käy kahvilla jonkun kanssa, et voi olla edes tosissasi? rakastaja tai maailmanympärysmatka vs. kahvilla käynti? Samaan kategoriaan sitten menee varmaan sekin ettei saa kadulla vahingossakaan katsoa ketään vastaantulijaa, naisen pitää peittää itsensä ettei miehet vaan katso jne.. vai mitä?
2x vko pt-treenit, x krt vko muut treenit, x krt kk kahvittelut ja ravintopalaverit ja muu höpötys, kun kerran ollaan ystäviksi jo tultu. Ja mies hoitaa pientä lasta ja maksaa kaiken. Sori, mutta multa loppuisi huumori myös.
Kyse ei ole mistään siitä, ollaanko ihastuneita tai menossa kohti seksiä vaan että tuo tilanne on aivan absurdi ja ap kohtelee miestä kuin itsestäänselvyyttä, jota ei arvosta pätkääkään. Myöskään aiempia ystävyyksiä ei ole kielletty eikä ole kielletty kategorisesti kaikkia ystävyyksiä eikä mies ole vielä laittanut muutenkaan ap:ta valitsemaan, koska haluaa olla "hyvä ihminen" ja nyt sitten vaan hajoilee päänuppinsa sisällä itsekseen ja ap porskuttaa ja v***ilee.
Noh, ap:n mies nyt kuitenkin on mustasukkainen ja huutaa ja riehuu siitä asiasta. "kyllä minä tiedän mitä te siellä oikesti teette" ..vai miten se oli kun ap kertoi jossain viestissä...
Olisikin eri asia jos olisi ajankäytöstä tai lastenhoidosta tosiaan kyse. (Ap:lla ja miehellä sitäpaitsi oli lastenhoitoapua.) On täysin omaa tulkintaasi ilman kerrottuja perusteita että ap kohtelee miestä kuin itsestäänselvyyttä. Sitä ei tarina todellakaan kerro. Voihan niinkin olla, mikä olisi tietenkin aika ikävää ja vaikuttaa suhteeseen negatiivisesti. Mutta uudet ystävyyssuhteet ja komea pt ei silloin pitäisi olla myrskyn keskipisteessä, vaan juuri ajankäyttö ja itsestäänselvänä pitäminen olisi asiat josta miehen pitäisi riehua. Ei mustasukkaisuus.
Ja tuo on mielestäni aika outo mielipide, että vanhat ystäsyyssuhteet saa säilyttää, mutta uusia ei saa luoda / puoliso saa kontrolloida tiukasti ketä uusia ihmisiä kavereina saa olla. En itse voisi alkaa tuollaisiin rajoihin. Ihan naurettavaa. Kyllä nuo edellä mainitut on mun mielestä myös juuri niitä asioita jotka ilmentää luottamusta / luottamuksen puutetta suhteessa. Luottamus pitäisi mun mielestä rakentaa vähän vankemmalle pohjalle kuin tiukkoihin rajoihin ja sääntöihin. Esimerkiksi avoimen keskustelun ilmapiiri kotona on ensimmäinen hyvä lähtökohta. Lisäksi se, ettei toiseen suhtauduta ensimmäiseksi epäillen pahimpia skenaarioita rakennellen ja omia pelkoja lietsoen, ei sellaisen suodattimen läpi pysty oikeen aidosti kohtaamaan toista ja rakentamaan ymmärrystä tai näkemään edes sitä totuutta ja kuulemaan mitä toinen oikeasti sanoo ja ajattelee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä näkisin kans että ongelma ei ole ap:n treenaaminen, vaan se ristuksen komia pt jonka kanssa pitää vielä käydä kahvillakin. Miehestä asia on tuntunut kurjalta ja kertoessaan tunteistaan ap:lle hän on saanut kuulla olevansa juntti, kivikaudelta, sairaalloisen mustasukkainen ja että Minulla on oikeus, ja sitten on vielä naurettu päin naamaa toisen pahalle ololle. Juu, ei ihme että on mennyt kuppi nurin ja tavarat lennellyt.
Ap, sä et voi muuttaa sun miestäs, vaikka kuinka jankuttaisit hälle asiasta niin se ei muuta hänen tunteitaan. Sun on nyt itse valittava kumpi on sulle tärkeämpää, olla oikeassa vai pitää perhe kasassa.Omalla kohdalla valinta olisi aivan selvä, mä valitsisin perheeni, aina, vaikka pitäis valita miljoona kertaa. Mies on mun paras ystävä, sielunkumppani, rakastaja, lapseni isä, ja rakastan häntä syvästi ja ehdottomasti enkä ikinä nauraisi hänen pahalle ololleen päin naamaa vaikka syy olisi kuinka absurdi omasta mielestäni. Mies ja lapsi, ne on mun elämäni tärkeimmät asiat enkä todellakaan olisi valmis
luopumaan onnestani siksi että saisin olla oikeassa jossain mitättömästä asiassa. Taistelunsa kannattaa valita tarkoin ap.
Tämä oli tämän keskustelun paras kirjoitus, jossa kiteytyy olennainen parisuhteesta. Kyse ei ole siitä kumpi oikeassa, vaan miten oma käytös vaikuttaa kumppaniin ja perheeseen. Kiitos sinulle, joka kirjoitit tämän, olet hyvä ja hieno ihminen! Arvostan!
Joo. Tärkeintä, että nainen on miehensä alamainen ja tekee kaiken niin, mikä miehestä on kivointa.
Mies todnäk itse flirttailee jokaisen nätimmän naisen kanssa, mutta hei, pojathan on poikia <333
Jos on sitä mieltä että suhteessa voi käyttäytyä ihan miten vaan ja pyyhkiä toisen tunteilla persettä niin silloin olisi ehkä parempi pysytellä sinkkuna. Ei parisuhde ole mikään taistelukenttä jossa katsotaan että kumpi voittaa, parisuhteessa pitäisi molempien seistä samassa rintamassa. Tämä oikeassa olemisen tärkeys on enimmäkseen näiden ”voimaantuneiden” naisten vaiva ja sillä ei valitettavasti pidetä perhettä kasassa.
Suurempi ongelma taitanee kyllä olla se puhdas omistushalu, jonka varjolla kuvitellaan voivansa kieltäå puolisoltaan, eli aikuiselta ihmiseltä, milloin mitäkin.
Tässä ketjussa yksi pistää vaimolleen kotiintuloajat, toisten mielestä uudet kaverit eivät ole sopiva juttu suhteebän aikana, joidenkin mielestä puoliso ei saisi edes harrastaa mitään, joidenkin mielestä "ei pitäisi olla aikaa käydä missään kahveilla".
Siis tuohan on niin ahdistava suhde, etten ihmettele erotilastoja. Jos toista kohdellaan kuin lasta eri määräyksineen, niin en ihmettele jos puoliso alkaa jossain vaiheessa räpiköidä vastaan ja yrittää saada vapautensa takaisin.
Perhe on toki tärkeä, mutta sen ei pitäisi olla ainoa asia maailmassa. Jos tuleekin ero tai jää vaikka leskeksi, niin siinähän sitten on täysin hukassa, kun ei ole enää ystäviä eikä edes tuttavia, ei harrastuksia eikä mitään kodin ulkopuolista. Hukattu itsensä täysin sen puolisonsa ehdottomaan miellyttåmiseen ja tämän oikkuihin.
Ahdistava ketju kaikenkaikkiaan.
Tietenkään se perhe ei saa olla ainoa asia maailmassa mutta sen pitäisi olla tärkein asia maailmassa. Eihän Ap:tä kukaan ole kieltänyt harrastamasta, sen asian voisi aivan pienellä myönnytyksellä hoitaa niin ettei miestä ahdistaisi. Ja ilmeisesti kavereitakin on saanut aiemmin tavata aivan normaalisti. Missään ei sanottu että mies on vaatinut harrastusten lopettamista ja muiden kaverisuhteiden poikki laittamista.
Itseä ahdistaisi suhde joka olisi jatkuvaa valtataistelua siitä kumpi on oikeassa. En kokisi silloin että että voisin luottaa kumppaniini myös pahoissa paikoissa missä pitäisi seistä rinta rinnan. On asioita joissa annan miehelleni myöten ja hän toimii samalla tavalla. Sosiaalisissa tilaisuuksissa on ihan ok jutella muidenkin kanssa mutta jos mieheni jäisi joka viikonloppu metsästyksen jälkeen nuotiolle istuskelemaan kaksin jonkun uuden naistuttavan kanssa niin se ei olisi mulle ok. Eikä varmaan monelle muullekkaan.Jos vaaditaan mitä tahansa tuttavuuksien lopettamista, on se sama kuin sanot "En luota sinuun pätkääkään".
Jos ei voi luottaa ja aletaan rajoittaa, niin sama se on vaan jo erota.
Jos minä epäilisin, että mieheni virittelee uutta suhdetta, niin en ala rajoittamaan. Alan silloin etsiä uutta asuntoa, ja mies tekee kuten parhaaksi näkee. Olen sen verran itsenäinen, etten ala itkien roikkua lahkeessa, jos toinen on minuun kyllästynyt. En todellakaan ala leikkiä mitään vanginvartijaa.
Niin eli sinäkin olet sitä mieltä, ettei suhteessa voi toimia kuten ap, koska suhde on silloin kuollut. Mies on kuitenkin panostanut suhteeseen paljon eikä halunnut luovuttaa kättelyssä, mikä onkin oikein kun perheessä on pieni lapsi.
Ei, vaan tarkoitan sitä, että koet ettei toiseen voi luottaa, niin mielestäni suhdetta ei ole järkevää jatkaa.
Eli jos et voi luottaa siihen, ettei puolisosi paneskele muita kun silmä välttää, niin en todellakaan itse pitäisi kiinni sellaisesta suhteesta, sama se onko lapsia vai ei.
Parempi kysymys olisikin, että miksi pitäisi taistella sellaisen suhteen puolesta, jossa oletat kumppanisi haluavan loukata sinua niin törkeästi kuin pettämällä? Täysi masokistihan pitäisi olla, että sellaiseen suhteeseen haluaa jäädä.
Olen ollut ap:n miehen kaltaisessa tilanteessa, ainoa kerta 30-vuotisen parisuhde-elämänhistoriani aikana, kun minua on syytetty mustasukkaiseksi. Minun kohdallani kyse oli mustasukkaisuutta enemmän panostamisesta. Mies oli ilmeisesti alkanut pitää minua itsestäänselvyytenä ja meidän yhteisiin asioihin riitti vähemmän ja vähemmän aikaa, vaikka hän sanoikin että kaikki on ok ja hän rakastaa edelleen ja olen tärkeä ja ykkönen jne. Sitten vasta kun huoltani ja kokemustani yleistilanteesta ei kuultu, aloin raivota tästä kolmannesta tahosta, koska koin hänen olevan se ykkönen. Muutenhan mies olisi panostanut minuun ja meidän välien korjaamiseen. Hän oli matkustellut ympäri maailmaa ilman minua vailla yhtään kuulustelua tai mustasukkaisuuskohtausta, joten en todellakaan pidä itseäni sairaalloisen mustasukkaisena tai ylipäätään erityisen mustasukkaisena.
Ap:n elämässä on pieni lapsi, opiskelut, työ, treenit ja uusi ystävyys. Onko mitenkään outoa, että mies tuntee itsensä laiminlyödyksi ja tarpeettomaksi ja pelkää, että hänellä on ap:n elämässä nykyisin statistin rooli.
Jos ollaan tilanteessa, ettei toinen enää sinus rakasta ja arvosta, niin ei siinä raivoamiset auta. Joko tulos tai ulos, eli joko tilannetta parannetaan yhdessä, tai eri teille.
En todellakaan lähtisi mihinkään vakoilu-kissa ja hiiri -leikkiin. Jos toinen ei enää parisuhdetta halua, niin sitä on turha pitää keinotekoisesti pystyssä.
Tärkeää olisi senkin takia säilyttää tietynlainen itsenäisyys, ettei koko elämäsi ole vain se parisuhde. Estänee btw pettämistäkin paremmin tieto siitä, että sen tekemällä puoliso tosiaan lähtee, eikä jää mustasukkaisuutta itkien lahkeeseen roikkumaan.
No joskus sitä tietää itse "toisen puolesta paremmin"= näkee pidemmälle ja yrittää saada toisen kuuntelemaan ja tekemään korjausliikkeen ajoissa. Hyvissäkin suhteissa tulee suvantovaiheita ja vaikeuksia, kyse on siitä, kannattaako niistä yrittää päästä yli vai onko parempi luovuttaa heti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä näkisin kans että ongelma ei ole ap:n treenaaminen, vaan se ristuksen komia pt jonka kanssa pitää vielä käydä kahvillakin. Miehestä asia on tuntunut kurjalta ja kertoessaan tunteistaan ap:lle hän on saanut kuulla olevansa juntti, kivikaudelta, sairaalloisen mustasukkainen ja että Minulla on oikeus, ja sitten on vielä naurettu päin naamaa toisen pahalle ololle. Juu, ei ihme että on mennyt kuppi nurin ja tavarat lennellyt.
Ap, sä et voi muuttaa sun miestäs, vaikka kuinka jankuttaisit hälle asiasta niin se ei muuta hänen tunteitaan. Sun on nyt itse valittava kumpi on sulle tärkeämpää, olla oikeassa vai pitää perhe kasassa.Omalla kohdalla valinta olisi aivan selvä, mä valitsisin perheeni, aina, vaikka pitäis valita miljoona kertaa. Mies on mun paras ystävä, sielunkumppani, rakastaja, lapseni isä, ja rakastan häntä syvästi ja ehdottomasti enkä ikinä nauraisi hänen pahalle ololleen päin naamaa vaikka syy olisi kuinka absurdi omasta mielestäni. Mies ja lapsi, ne on mun elämäni tärkeimmät asiat enkä todellakaan olisi valmis
luopumaan onnestani siksi että saisin olla oikeassa jossain mitättömästä asiassa. Taistelunsa kannattaa valita tarkoin ap.
Tämä oli tämän keskustelun paras kirjoitus, jossa kiteytyy olennainen parisuhteesta. Kyse ei ole siitä kumpi oikeassa, vaan miten oma käytös vaikuttaa kumppaniin ja perheeseen. Kiitos sinulle, joka kirjoitit tämän, olet hyvä ja hieno ihminen! Arvostan!
Joo. Tärkeintä, että nainen on miehensä alamainen ja tekee kaiken niin, mikä miehestä on kivointa.
Mies todnäk itse flirttailee jokaisen nätimmän naisen kanssa, mutta hei, pojathan on poikia <333
Jos on sitä mieltä että suhteessa voi käyttäytyä ihan miten vaan ja pyyhkiä toisen tunteilla persettä niin silloin olisi ehkä parempi pysytellä sinkkuna. Ei parisuhde ole mikään taistelukenttä jossa katsotaan että kumpi voittaa, parisuhteessa pitäisi molempien seistä samassa rintamassa. Tämä oikeassa olemisen tärkeys on enimmäkseen näiden ”voimaantuneiden” naisten vaiva ja sillä ei valitettavasti pidetä perhettä kasassa.
Suurempi ongelma taitanee kyllä olla se puhdas omistushalu, jonka varjolla kuvitellaan voivansa kieltäå puolisoltaan, eli aikuiselta ihmiseltä, milloin mitäkin.
Tässä ketjussa yksi pistää vaimolleen kotiintuloajat, toisten mielestä uudet kaverit eivät ole sopiva juttu suhteebän aikana, joidenkin mielestä puoliso ei saisi edes harrastaa mitään, joidenkin mielestä "ei pitäisi olla aikaa käydä missään kahveilla".
Siis tuohan on niin ahdistava suhde, etten ihmettele erotilastoja. Jos toista kohdellaan kuin lasta eri määräyksineen, niin en ihmettele jos puoliso alkaa jossain vaiheessa räpiköidä vastaan ja yrittää saada vapautensa takaisin.
Perhe on toki tärkeä, mutta sen ei pitäisi olla ainoa asia maailmassa. Jos tuleekin ero tai jää vaikka leskeksi, niin siinähän sitten on täysin hukassa, kun ei ole enää ystäviä eikä edes tuttavia, ei harrastuksia eikä mitään kodin ulkopuolista. Hukattu itsensä täysin sen puolisonsa ehdottomaan miellyttåmiseen ja tämän oikkuihin.
Ahdistava ketju kaikenkaikkiaan.
Tietenkään se perhe ei saa olla ainoa asia maailmassa mutta sen pitäisi olla tärkein asia maailmassa. Eihän Ap:tä kukaan ole kieltänyt harrastamasta, sen asian voisi aivan pienellä myönnytyksellä hoitaa niin ettei miestä ahdistaisi. Ja ilmeisesti kavereitakin on saanut aiemmin tavata aivan normaalisti. Missään ei sanottu että mies on vaatinut harrastusten lopettamista ja muiden kaverisuhteiden poikki laittamista.
Itseä ahdistaisi suhde joka olisi jatkuvaa valtataistelua siitä kumpi on oikeassa. En kokisi silloin että että voisin luottaa kumppaniini myös pahoissa paikoissa missä pitäisi seistä rinta rinnan. On asioita joissa annan miehelleni myöten ja hän toimii samalla tavalla. Sosiaalisissa tilaisuuksissa on ihan ok jutella muidenkin kanssa mutta jos mieheni jäisi joka viikonloppu metsästyksen jälkeen nuotiolle istuskelemaan kaksin jonkun uuden naistuttavan kanssa niin se ei olisi mulle ok. Eikä varmaan monelle muullekkaan.Jos vaaditaan mitä tahansa tuttavuuksien lopettamista, on se sama kuin sanot "En luota sinuun pätkääkään".
Jos ei voi luottaa ja aletaan rajoittaa, niin sama se on vaan jo erota.
Jos minä epäilisin, että mieheni virittelee uutta suhdetta, niin en ala rajoittamaan. Alan silloin etsiä uutta asuntoa, ja mies tekee kuten parhaaksi näkee. Olen sen verran itsenäinen, etten ala itkien roikkua lahkeessa, jos toinen on minuun kyllästynyt. En todellakaan ala leikkiä mitään vanginvartijaa.
Niin eli sinäkin olet sitä mieltä, ettei suhteessa voi toimia kuten ap, koska suhde on silloin kuollut. Mies on kuitenkin panostanut suhteeseen paljon eikä halunnut luovuttaa kättelyssä, mikä onkin oikein kun perheessä on pieni lapsi.
Ei, vaan tarkoitan sitä, että koet ettei toiseen voi luottaa, niin mielestäni suhdetta ei ole järkevää jatkaa.
Eli jos et voi luottaa siihen, ettei puolisosi paneskele muita kun silmä välttää, niin en todellakaan itse pitäisi kiinni sellaisesta suhteesta, sama se onko lapsia vai ei.
Parempi kysymys olisikin, että miksi pitäisi taistella sellaisen suhteen puolesta, jossa oletat kumppanisi haluavan loukata sinua niin törkeästi kuin pettämällä? Täysi masokistihan pitäisi olla, että sellaiseen suhteeseen haluaa jäädä.
Olen ollut ap:n miehen kaltaisessa tilanteessa, ainoa kerta 30-vuotisen parisuhde-elämänhistoriani aikana, kun minua on syytetty mustasukkaiseksi. Minun kohdallani kyse oli mustasukkaisuutta enemmän panostamisesta. Mies oli ilmeisesti alkanut pitää minua itsestäänselvyytenä ja meidän yhteisiin asioihin riitti vähemmän ja vähemmän aikaa, vaikka hän sanoikin että kaikki on ok ja hän rakastaa edelleen ja olen tärkeä ja ykkönen jne. Sitten vasta kun huoltani ja kokemustani yleistilanteesta ei kuultu, aloin raivota tästä kolmannesta tahosta, koska koin hänen olevan se ykkönen. Muutenhan mies olisi panostanut minuun ja meidän välien korjaamiseen. Hän oli matkustellut ympäri maailmaa ilman minua vailla yhtään kuulustelua tai mustasukkaisuuskohtausta, joten en todellakaan pidä itseäni sairaalloisen mustasukkaisena tai ylipäätään erityisen mustasukkaisena.
Ap:n elämässä on pieni lapsi, opiskelut, työ, treenit ja uusi ystävyys. Onko mitenkään outoa, että mies tuntee itsensä laiminlyödyksi ja tarpeettomaksi ja pelkää, että hänellä on ap:n elämässä nykyisin statistin rooli.
Jos ollaan tilanteessa, ettei toinen enää sinus rakasta ja arvosta, niin ei siinä raivoamiset auta. Joko tulos tai ulos, eli joko tilannetta parannetaan yhdessä, tai eri teille.
En todellakaan lähtisi mihinkään vakoilu-kissa ja hiiri -leikkiin. Jos toinen ei enää parisuhdetta halua, niin sitä on turha pitää keinotekoisesti pystyssä.
Tärkeää olisi senkin takia säilyttää tietynlainen itsenäisyys, ettei koko elämäsi ole vain se parisuhde. Estänee btw pettämistäkin paremmin tieto siitä, että sen tekemällä puoliso tosiaan lähtee, eikä jää mustasukkaisuutta itkien lahkeeseen roikkumaan.
No joskus sitä tietää itse "toisen puolesta paremmin"= näkee pidemmälle ja yrittää saada toisen kuuntelemaan ja tekemään korjausliikkeen ajoissa. Hyvissäkin suhteissa tulee suvantovaiheita ja vaikeuksia, kyse on siitä, kannattaako niistä yrittää päästä yli vai onko parempi luovuttaa heti.
Totta kai parisuhteen hankalista ajoista pitää yrittää selvitä yhdessä läpi.
Mutta nyt puhutaankin tilanteesta, jossa toinen on valmis loukkaamaan sinua pettämisellä, tai jos uskot, että puolisosi olisi siihen valmis.
Sellaista suhdetta en enää jatkaisi, koska jotain on silloin lopullisesti rikki.
Kun olen suhteessa, haluan voida luottaa toiseen. Jos en luota, en halua olla suhteessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en tajua miten niin iso osa vastaajista haukkuu naista. Kuinka suppeita teidän suhteet on? Ei kavereita?
On kavereita paljonkin. Mutta naisena en tapaa miespuolisia kavereitani (huom. mulla on niitä) kahden kesken. Kyse on puhtaasti siitä etten halua ottaa mitään riskejä enkä halua että puolisollani on kurja olla. Mutta varmaan monien mielipiteisiin vaikuttaa omat aiemmat kokemukset ja kavereiden kokemukset. Mä olen nähnyt paljon näitä työkavereiden välisiä romansseja. Kaikki ei ole olleet varattuja joten ei siinä mitään. Mutta sitten on niitä, jossa on perhe pistetty palasiksi. Kaikissa on homma lähtenyt siitä että ollaan vaan kavereita. Normaalissa pitkässä suhteessa on hyviä ja huonoja kausia. Liitto voi hyvinkin olla koetuksella huonon kauden aikana, jos viehättävä ja ymmärtäväinen vastakkaista sukupuolta oleva kaveri ilmaiseekin kiinnostusta juuri silloin kun on haavoittuvaisimmillaan. Uskallan puhua pitkästä suhteesta kun ollaan oltu 19 vuotta yhdessä mieheni kanssa, ja kummankaan vanhemmat ei ole eronnut.
Täällä on paljon niitä joilla on kokemusta ihan oikeasti sairaalloisesti mustasukkaisuudesta. Ymmärrän että heillä lähtee hälytyskellot soimaan jo pienestä.
Varmaan myös omien vanhempien esimerkillä on merkitystä siinä että kumpaan suuntaan peukuttaa täällä.
Et luota itseesi sen vertaa että voisit nähdä ketään miestä kahden kesken? todella? Etkö ole ollut pitkään aikaan tyytyväinen parisuhteeseesi vai oletko jotenkin ihan tuulella käyvä ja erittäin impulsiivinen ja ajattelematon? kaksisuuntainen? Ymmärtäisin ehkä jos välttäisit tuota hetkellisesti sellaisessa tilanteessa jos parisuhteessa on huono vaihe ja tunnet jonkinlaista houkutusta ja kaipausta tai "pelastajaa" jo valmiiksi. Mutta että ihan normaalisti.. Itse kyllä sanoisin että parisuhteen perusteissa olisi kyllä vähän uudelleenrakentamista jos pettämistä estätään noin pinnallisilla säännöillä. Mutta kaipa kukin tavallaan. Jos teille molemmille tosiaan noin tiukat rajoitukset sopii, niin hyvä. Onko miehesi säännöistä samaa mieltä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aloitin 1,5 vuotta sitten salilla käynnin ja painoharjoittelun. Minulla on miespuolinen henkilökohtainen valmentaja, joka on kahdesti viikossa mukana avustamassa ja pitämässä treeniohjelmaa. Olen käynyt kahvilla miehen kanssa ja pidän häntä ystävänä. Mieheni on nähnyt hänet ja sanoi että "onpa KOMIA!" tapaamisen jälkeen, tietysti sarkastisella äänensävyllä.
Mieheni on yhtään lioottelematta raivona, on pariin otteeseen tullut paikan lähellä olevaan kahvilaan, muka "sattumalta", että näkisi mihin suuntaan kävelen salilta ja kenen kanssa. Seksinharrastus on tyrehtynyt välillämme johtuen siitä, että en suostu antamaan periksi harrastuksistani ja olla kuin jokin koira hänen nuorassaan vain siksi, että hän on mustasukkainen.
Meillä on yhteinen 3-vuotias tyttölapsi. En oikeasti jaksaisi stressata tällaisesta jo töiden ja opiskelujen päälle. Tuntuu oikeasti absurdilta ajoittain... Olen välillä vain nauranut, kun hän kiukuttelee asiasta. Siis aivan suu auki, ihmeissään, niistä syytöksistä joita hän keksii. Tästähän hän on sitten suuttunut vielä kahta kauheammin, ja tavarat lentää, etc... Ei ole satuttanut minua, purkaa esineisiin raivonsa. Toivottomalta silti tuntuu, eikä haluaisi antaa vielä periksi, kun on yhteinen lapsi, perhesuhteet, yms...
Mä oon nähnyt näitä suhteita missä nainen on hurahtanut fitnekseen ja aina päättynyt eroon. Nainen on mielestään nostanut tasoaan ja vanhamies ei enää ole kelvannut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos aloittaja olisi mies, vaadittaisiinko häntä hylkäämään naispuoliset kaverit?
Veikkaan että aloittajan kumppania( naista) pidettäisiin siinä tapauksessa nipottajana ja vapaudenriistäjänä jos olisi asetelmasta loukkaantunut.
Tuntuu että naisille ei anneta yhtä paljon vapautta kuin miehille tällaisissa asioissa.
Juuri tämä! Naurattaa tämä keskustelu.
Itteni mielestä tuollainen sairaaloinen mustasukkaisuus on sairasta, kukaan ei omista ketään vaikka olet parisuhteessa. Yhtälailla ap voi mennä pt-miehen tai pt-NAISEN kanssa kahville treenin jälkeen? Ainiin mutta hups, hetihän se kahvittelu merkitsee kunnon panoa vessassa. Huh huh.Ei kai se kahvittelu tuossa ole pahinta vaan tuo ap:n asenne kielii jostain ongelmasta.
Asenne? Ai se, että pitää tärkeistä periaatteista ja itsemääräämisoikeudestaan kiinni?
Niin exänikin piti periaatteistaan kiinni, kun ei suostunut puhumaan asiasta, kun uusi ystävä laskeutu elämäämme. Sillä oli tärkeet aatteet, että en saa kommentoida ystävää. Joo en määränny, mutta kai oikeus oli kysellä. Sitten alkoi haukkumaan että en luota häneen. Eiköhän se luottamus ala horjua jos ihminen johon pitäisi luottaa ei hoe kuin samaa mantraa. Minä ja minun aatteet ja ystävä. Sitä en ymmärtänyt, että kun hänellä oli noi aatteet, niin minulla ei saanu olla uutta ystävää ja hän oli aivan raivona ja mustasukkainen ja vaati nähdä viestit ja puhelut. Minä en vaatinut häneltä mitään tuollaista vaan kysyin kuka tämä mies on jne. Minulla ei saanut olla naisystävää ja elin kuitenkin hänen periaatteen mukaan. Se ei vaan käynyt näin päin, kun oli itse kohde mihin se osu. Niin ne periaatteett muuttu lennosta ja niitä ei voi soveltaa kukaan muu kuin hän itse. Surkeet oli aatteet, kun ei itse pystynyt ottaa vastaan sitä.
No kyllähän asioista pitää voida normaalisti ja avoimesti pystyä puhumaan! Jos ei voi ja suuttuu, niin sitten alkaisi muakin kyllä ihmetyttää että mikähän "kaveri" mahtaa olla ja ihmetyttäisi suuresti miksi nostaa moisen haloon tavallisista asioista. Jos siis ihan tavallisesti on kysynyt esim. että kuka on ja mistä tuntee tms. Ja ennen kaikkea todellakin pitää olla samat "säännöt" molemmin päin! Mitä itselleen sallii, niin pitä olle toisenkin tehnynä ok.
Mielestäni silti on tärkeä periaate että saa tutustua ja ystävystyä uusiin ihmisiin. ja tietenkin sama juttu molemmille siinä suhteessa!
Mutta mikä periaate se muka sellainen on että minä voin, mutta sinä et.. noita tyyppejä kyllä kanssa tosiaan riittää, jotka pitävät eri säännöt sulle ja mulle, valitettavasti. Eipä siinä oikein voi silloin puhua kummoisistakaan ajatelluista periaatteista. Lähinnä on itsekeskeistä ajatusköyhää öyöhöttämistä.
Ja olihan sunkin poikkiksella sitten se mustasukkaisuus siellä tuon oman käytöksen takana kuitenkin. Mustasukkaiset on mielestäni usein juuri niitä, joilla se pettäminenkin on herkemmässä. Toista epäilee siitä, mitä tietää että itsekin voisi helposti tehdä..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen alkanut valittaa kumppanin uudesta ystävästä ilman että olen itse pettänyt tai ollut aikeissa pettää tai edes kuvitellut voivani pettää. Valitus johtui siitä, että minulle ei riittänyt enää riittävästi aikaa, koska aikaa meni valtavasti tämän uuden ystävän parissa. En epäile, että suhteessa oli mitään fyysistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka moni menis samaa sukupuolta olevan pt kanssa kahville keskustelemaan hyvistä treeneistä.
Miksei menisi? Koska sinulle kahvittelut on automaattisesti pikapano, vai?
Ei ole. En menisi kahville minkään PT:n kanssa. Minulle riittää palvelut salilla ei ulkopuolella. Uusia ns ystäviä en tarvitse.
No me monet muut pidämme aivan normaalina, että on paljon tuttavia. Sydänystäviä ei kaikista tarvitsekaan tulla, mutta ihan hyvänpäiväntutunkin kanssa voi juoda kahvit ja jutella vaikka päivän uutisista tms. ei niin syvällisestä.
Aivan, mutta himassa ei tarvitse sitten ihmetellä jos joku on naama mutrulla.
No kyllä todellakin ihmettelisin jos kotona olis naama mutrulla sen takia että olen tutun kanssa käynyt kahvilla ja jutellu päivän uutisista..
Tulee väkisinkin vähän mieleen että ehkei sillä mutristelijalla itsellään ole ihan puhtaat jauhot pussissa jos tavallisista ihmisten tapaamisesta epäilee jotakin? Mitähän mutristelija on todellisuudessa itse sitten puuhannut kun kotona sanoo että kävi kahvilla ja jutteli päivän tapahtumista...
Mulla sellainen kokemus mustasukkaisesta poikaystävästä (jota en todellakaan pettänyt eikä ollu käyny mielessäkään), että selvisi että itsehän tuo oli pettänyt parinkin eri mimmin kanssa.
-eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oli kerran lehdessä suomalaisen perheen muutosta jenkkeihin. Kotiäiti oli sopinut leikkipuistoon naapurinmiehen kanssa leikkitreffit siis lapsille. Naapurin naiset oli hyökännyt kimppuun, kun ei ole soveliasta. Ei ollut ymmärtänyt kulttuurieroja ennenkuin törmäsi siihen.
Miksi ap ei voi vain antaa periksi ja tavata pt:a vain kuntosalilla? Olen itse näköjään niin vanhanaikainen, että en tee asioita, joista teidän mieheni pahoittavan mielensä/ahdistuvan. Samoin toimii myös mieheni. Syynä on yksinkertaisesti se, että rakastamme toisiamme emmekä halua toisen pahoittavan mieltään/ahdistuvan turhaan. Toinen on maailman tärkein ihminen ja haluan, että hänellä on hyvä ja turvallinen olla. Jos voin käytökselläni lisätä tai vähentää hänen hyvää oloaan, totta kai lisään sitä enkä aiheuta turhaan ahdistusta ja pahaa mieltä. Mieheni toimii samoin. Sairaaloinen mustasukkaisuus on toki sitten ihan eri asia, mutta ap:n kuvaileman perusteella siitä ei ole nyt kysymys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos oma vaimo käyttäytyisi noin (onneksi ei tosin käyttäydy, eikä tule käyttäytymään...) menisin varmaan aika paniikkiin, jos täysin rehellisiä ollaan. On ihme että mies ei ole tullut paikalle katsomaan tilannetta, itse en kestäisi tuollaista sekuntiakaan. Tapella en osaa varsinaisesti, mutta kättä pidemmän kanssa jo pitäisi itse harkita paikalle lähtemistä. Ei välttämättä tapahtuisi mitään, mutta tilannetta ei voi koskaan tietää jos eskaloituu.
Meillä kotona vaimon kanssa on sovittu, että naiskaverit on okei ja käyvät silloin tällöin ulkona. Kotiintuloajat sovitaan etukäteen ja kaikkihan on sillon okei kun pelisääntöjä kunnioitetaan. Koskaan ei ole oma vaimo luistanut kotiintuloajasta tai muusta, mitä arvostan vaimossani. Mieskaveri kuulostaa jo lähtökohtaisesti niin totaalisen järjettömältä ajatukselta, että siinä vaiheessa olisi vakavat pelimerkit käytössä. Veri kiehuu kun lukee joidenkin naisten viestejä tässä langassa... Nykyään millään mitään merkitystä. Avioliitto on jotain helvetin leikkiä näille nuorille h*ratsuille.
Täytyy kompata tätä, jo kerran eronneena. Nainen päätti ottaa hatkat, uusi kuvioihin salaa putkahtanut mies oli Brittiläinen - tietysti varakkaampi - liikemies, johon nainen oli tutustunut työpaikkansa lisäkoulututilaisuudessa. Jotenkin piti tietysti olla ulkomaalainen, varmaan oli eksoottista. Uuden naisen kanssa olen ollut onneksi tarkempi, ja ilman tarkasti ja prikulleen sovittuja sääntöjä en naisen kanssa aio pelata. Meillä ystävät ja menot on molempien tiedossa, kerron myös itse aina kenen kanssa menen ulos, vaikka vaimo ei tätä varsinaisesti ole vaatinut. Hän tekee saman ja tämän järjestelyn ehdotin esille jo suhteen alkuvaiheessa. Toimii kuin rasvattu. Juhlapyhinä ei nainen mene omien kavereidensa luokse, vaan joko minä tulen mukaan tai keksitään muuta menoa, jossa ollaan yhdessä.
Aviolitto on sopimus, ja siihen kuuluu se, että kaksi aikuista ihmistä sopivat toisilleen pelisäännöt, jonka sisälle avioliiton pyhyys ja rakkaus istuu toimivimmin. Sehän ei toimi, jos nainen menee täysin itsekkäästi ja sadistisesti kahville jonkun helvetin treenaajan kanssa. Miten helvetissä tätä te puolustatte täällä. : D
On kyllä tosiaan täysin itsekästä ja ennen kaikkea sadistista käydä jonkun kanssa kahvilla. Tää on kuin jostain sketsistä. Sairaan mustasukkaista ajattelua.
Pakko tehdä tällainen sivuhuomio, mutta omalla kohdallani olen tehnyt sen havainnon, että mitä enemmän sitä puolisoa rajataan, sitä herkemmin petetään. Vietin vuosia sinkkuna, ja olen viehättävä työuralla menestynyt nainen. Minua lähestyivät huomattavan usein varatut miehet, joilla juuri tällaiset kahvittelut ja kahdenkeskeiset lounaat olivat kiellettyjä. Oli todella erikoista, kuinka seksuaalista ja erityistä heille joku kahvittelu oli, kun siitä oli sellaista tehty. Joku niinkin tavallinen juttu toi heti mieleen kielletyn hedelmän ja seksin, mikä johtaa tottakai kiusaukseen, kun tietty kynnys on ylitetty jo tuossa vaiheessa. Kesti hetken tajuta, että se kahvillakäynti merkitse toiselle jotain erityistä, kun itse lähinnä kaipasin juttuseuraa, enkä ollut edes ajatellut mitään suhdetta, enkä sellaisiin ryhtynytkään.
Nyt naimisissa meillä ei ole seksualisoitu ihan tavallista normaalia elämää. Mieheni on käynyt naispuolisen työkaverin kanssa kahvilla useamminkin, enkä todella epäile mitään. Heillä on tiimissä vain naisia, tunnen itsekin kyseisen naisen. Tuntuisi oudolta tehdä tuosta miehelle jokin kielletty hedelmä. En ymmärrä, kuka ei itseensä luota sen vertaa, ettei uskalla kahvilla käydä tai pelkää pettävänsä tai ”ajautuvan kiusaukseen”. Kyllä se itselläni vaatii huomattavan enemmän, että suhde tulisi edes mieleen.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen alkanut valittaa kumppanin uudesta ystävästä ilman että olen itse pettänyt tai ollut aikeissa pettää tai edes kuvitellut voivani pettää. Valitus johtui siitä, että minulle ei riittänyt enää riittävästi aikaa, koska aikaa meni valtavasti tämän uuden ystävän parissa. En epäile, että suhteessa oli mitään fyysistä.
No et olekaan varsinaisesti siis mustasukkainen (muuta kuin ajasta). Puhe on ollutkin että toista syyttä pettämisestä epäilevä mustasukkainen monesti on sellainen joka itse pettää herkemmin tai on jo pettänytkin. Et mene tuohon kategoriaan.
Vierailija kirjoitti:
Aloitin 1,5 vuotta sitten salilla käynnin ja painoharjoittelun. Minulla on miespuolinen henkilökohtainen valmentaja, joka on kahdesti viikossa mukana avustamassa ja pitämässä treeniohjelmaa. Olen käynyt kahvilla miehen kanssa ja pidän häntä ystävänä. Mieheni on nähnyt hänet ja sanoi että "onpa KOMIA!" tapaamisen jälkeen, tietysti sarkastisella äänensävyllä.
Mieheni on yhtään lioottelematta raivona, on pariin otteeseen tullut paikan lähellä olevaan kahvilaan, muka "sattumalta", että näkisi mihin suuntaan kävelen salilta ja kenen kanssa. Seksinharrastus on tyrehtynyt välillämme johtuen siitä, että en suostu antamaan periksi harrastuksistani ja olla kuin jokin koira hänen nuorassaan vain siksi, että hän on mustasukkainen.
Meillä on yhteinen 3-vuotias tyttölapsi. En oikeasti jaksaisi stressata tällaisesta jo töiden ja opiskelujen päälle. Tuntuu oikeasti absurdilta ajoittain... Olen välillä vain nauranut, kun hän kiukuttelee asiasta. Siis aivan suu auki, ihmeissään, niistä syytöksistä joita hän keksii. Tästähän hän on sitten suuttunut vielä kahta kauheammin, ja tavarat lentää, etc... Ei ole satuttanut minua, purkaa esineisiin raivonsa. Toivottomalta silti tuntuu, eikä haluaisi antaa vielä periksi, kun on yhteinen lapsi, perhesuhteet, yms...
Jos miehesi olisi fiksu, hän hommaisi itselleen nuoren isotissisen blondin kaverikseen jonka kanssa käydä kahvilla. Sehän on vaan kahvilla käynti, ei mitään syytä mustasukkaisuuteen.
Sehän on sinulle OK vai mitä AP?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen alkanut valittaa kumppanin uudesta ystävästä ilman että olen itse pettänyt tai ollut aikeissa pettää tai edes kuvitellut voivani pettää. Valitus johtui siitä, että minulle ei riittänyt enää riittävästi aikaa, koska aikaa meni valtavasti tämän uuden ystävän parissa. En epäile, että suhteessa oli mitään fyysistä.
No et olekaan varsinaisesti siis mustasukkainen (muuta kuin ajasta). Puhe on ollutkin että toista syyttä pettämisestä epäilevä mustasukkainen monesti on sellainen joka itse pettää herkemmin tai on jo pettänytkin. Et mene tuohon kategoriaan.
En minustakaan, mutta valituksen kohde alkoi syyttää minua mustasukkaiseksi. Ja myöhemmin kahlitsevaksi ja vaikka miksi. No, suhde luonnollisesti kaatui, kun ei siinä ollut vaihtoehtoja ja klassisesti vasta siinä vaiheessa hän ymmärsi mitä menetti.
Aloin vihata omaa vaimoa, kun hänellä alkoi samanlainen kausi kuin ap:llä. Aikaa riitti vaikka mihin harrastuksiin, uusia miespuolisia kavereita alkoi ilmaantua, sama stoori...
Heitin hiiteen omasta taloudesta. Keräsin eräs iltapäivä tarpeeksi katsottuani edellämainitun kaltaista "harrastelua" tavarat jätesäkkeihin, pyysin avaimet häneltä takaisin ja lamps lomps akkahan lähti. Ja olisi lähtenyt voimalla, jos ei olisi itse tajunnut omaa etuaan tilanteessa. Onneksi tajusi. Ja onneksi ei keretty naimisiin asti, yhteisasumiseen saakka vain.
Siinähän opittiin naisen katalasta luonteesta taas yksi piirre. Olen oppinut valitsemaan paremmin jatkossa.
Ei, vaan tarkoitan sitä, että koet ettei toiseen voi luottaa, niin mielestäni suhdetta ei ole järkevää jatkaa.
Eli jos et voi luottaa siihen, ettei puolisosi paneskele muita kun silmä välttää, niin en todellakaan itse pitäisi kiinni sellaisesta suhteesta, sama se onko lapsia vai ei.
Parempi kysymys olisikin, että miksi pitäisi taistella sellaisen suhteen puolesta, jossa oletat kumppanisi haluavan loukata sinua niin törkeästi kuin pettämällä? Täysi masokistihan pitäisi olla, että sellaiseen suhteeseen haluaa jäädä.