Miksi se, että haluaa rakastua kumppaniinsa => nirsoa, laske rimaa? Kysymys:

Vierailija kirjoitti:

Hassua että sinä toisaalta ihmettelet, ettei uskalleta tuntea, mutta toisaalta ihmettelet, kun jonkun mielestä pettymys tuntuu pahalta eikä järki napsautakaan sitä noin vain pois päältä.

En ihmettele, että pettymys tuntuu pahalta. Minä päinvastoin sanoin, että pettymys pitää osata surra pois. Sureminen tarkoittaa sitä, että menetyksen tuska myönnetään, eikä tukahduteta sitä katkeruuden alle.

Katkeruus on varmin tapa karkottaa elämänkumppaniehdokkaat. Ei kukaan jaksa ihmistä, jolle on ikäänkuin velvollinen todistamaan, että tällä kertaa et tule hylätyksi.

Mieli täytyy pitää avoinna ja hyväksyä myös menetykset. Rakkautta ei voi vaatia.

Vierailija kirjoitti:

Totta kai pitäisi ihastua ja rakastua ja haluta sitä henkilöä jonka kanssa menee yhteen. Mutta mietittekö koskaan miksi teillä tulee sellaisia henkilöitä niin harvoin vastaan, jotka aiheuttavat noita tunteita? Minusta mielenkiintoisia miehiä tulee vastaan jatkuvasti, olen vain jo varattu, joten en sitten sen enempää ala testaamaan. En usko että tuossa on teillä parittomilla kyse siitä että sopivia kohteita ei olisi, vaan jostain muusta. Jostain omasta tunnelukosta ehkä? Tai ette ylipäätään ole kovin seksuaalisia tai seurallisia?

Eli jälleen parittomissa on jotain vikaa. Yhtä hyvin joku voisi miettiä, että mitähän psyyken aukkoa paikkaavat ne jotka vähän väliä ihastuvat johonkin. Eiköhän asiat ole hieman monimutkaisempia.

Vierailija kirjoitti:

Totta kai pitäisi ihastua ja rakastua ja haluta sitä henkilöä jonka kanssa menee yhteen. Mutta mietittekö koskaan miksi teillä tulee sellaisia henkilöitä niin harvoin vastaan, jotka aiheuttavat noita tunteita? Minusta mielenkiintoisia miehiä tulee vastaan jatkuvasti, olen vain jo varattu, joten en sitten sen enempää ala testaamaan. En usko että tuossa on teillä parittomilla kyse siitä että sopivia kohteita ei olisi, vaan jostain muusta. Jostain omasta tunnelukosta ehkä? Tai ette ylipäätään ole kovin seksuaalisia tai seurallisia?

Mä uskon tähän. Kaikki eivät ole amoröösejä.

Monet ovat tunne-elämältään kapakalan tasolla. Minä en intohimoisena, eläväisenä ihmisenä ainakaan sellaisiin ihastu! En, vaikka olisivat kuinka komeita ja varakkaita. Kiitos ei.

Nuorempana looginen "paperilla hyvä" vaihtoehto minulle olisi ollut se samanlaisen perhetaustan omaava, hyvin toimeentuleva diplomi-insinööri. Luojan kiitos seurasin kuitenkin sydäntäni ja ihastuin aivan erilaisiin ihmisiin. Olen aina kulkenut omia polkuja näissä asioissa!

Sydän tietää asioita, joita järki ei voi käsittää...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta ap tuntuu siltä, että tällaisesta asiasta on av:lla mahdotonta odottaa asiallista keskustelua. Täällä pyörii lauma turhautuneita, joutilaita miehiä naisenpuutteessa ja heidän ajatusmaailmansa on jo lähtökohtaisesti vääristynyt.

Olen kanssasi samassa tilanteessa ja ajattelen täysin samoin. Minulla on onneksi (tai valitettavasti) suuri joukko sinkkuystäviä, jotka kaikki painivat saman ongelman kanssa: haluttaisiin ihastua, rakastua ja sitoutua mutta kun vapaita, kiinnostavia miehiä ei yksinkertaisesti tule vastaan. Kaikki ystäväni ovat korkeasti koulutettuja, lapsettomia, hoikkia, liikunnallisia sekä perusterveitä ihmisiä. Vastaavia, ns. "hyviä" miehiä ei ole enää vapaana ikäluokassa +35 v. Bussinkuljettajia, irakilaisia pitsanpaistajia, remonttimiehiä yms. löytyy kyllä pilvin pimein vapaana mutta mitä yhteistä lopulta on esimerkiksi niukin naukin peruskoulusta selviytyneellä lähihoitajalla ja yrityskauppoihin erikoistuneella lakimiehellä lopulta on?

Miksei akateemisille naisystävillesi kelpaa akateeminen mies vaan sille annetaan pakit jollain järjettömällä verukkeella. Sitten deittaillaan hetki varastomiestä tai bussikuskia ja valitetaan miten kouluttautuneita miehiä ei riitä kaikille ja paistatellaan omassa erinomaisuudessa

Akateemisuudessa ei varmasti ole mitään vikaa. Mutta kun se pelkkä akateemisuus ei riitä. Toisekseen ystäväni eivät ole deittailleet tietääkseni bussikuskitasoa. Bussinkuljettajakin voi tietysti olla älykäs, kuvittelisin kuitenkin monotonisen työn käyvän pidemmän päälle sietämättömän tylsäksi.

Miksi ihmeessä bussikuskin työ olisi monotonista? Työajat vaihtelee tiheään, samoin reitit ja linjat joita ajaa. Asiakkaita löytyy laidasta laitaan ja oman mausteensa ammattikuljettajan työhön tuo varmasti myös vaihtelevat sääolosuhteet, muun liikenteen määrä ja maisemat matkan varrella. Kahta samanlaista päivää tuskin siinä työssä on, ja joka hetki voi tapahtua jotain odottamatonta. Minä ajattelisin että pikemminkin työn ennakoimattomuus ja vaihtelevuus voisi olla se suurempi työstressin aiheuttaja bussikuskin työssä, kuin sietämätön tylsistyminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Laittakaa silmät kiinni, nyt tulee jotain aivan pöyristyttävää. Olen siis mies, ja aloitin nettideittaileen noin parin vuoden sinkkuilun jälkeen, kun erosin pitkästä parisuhteesta. Tai no, parisuhdetta ei ollut enää moneen vuoteen ennen eroa.

Anyway, kävi hyvä pöhinä netissä ja treffasin ensimmäisen naisen. Into piukeena siis treffeille kun esitiedot oli ihan hyvät. No vastassa oli jotain ihan muuta, kuin mitä odottaa saattoi. Eipä mitään, uutta matoa koukkuun ja toisille treffeille. Tämäkin nainen vaikutti speksien mukaan olevan vallan mainio. Jälleen vesiperä. Kohteliaasti vedin treffit loppuun ja sanoin kiitos, ei kiitos.

Kolmansia treffejä aloin virittelemään, mutta nyt juteltiin useampi viikko ennen tapaamista, jotain varmistelua se varmaan oli. Katsoppas, treffit meni hyvin mutta joku juttu edelleen ei vaan natsannut.

Neljäs nettideitti, viestiteltiin/soiteltiin varmaan kuukausi ennen kuin tavattiin. Nyt olin päättänyt että tämän minä haluan, ja aivan sama minkälainen (oikea ulkoinen habitus) leidi sieltä vastaan tulee. Päätin että minusta tämä ei enää ole kiinni. Hyvin meni treffit. Nainen oli näöltään tavallinen, vähän hassu, sekä oli elämän tuomaa patinaa kurveissa ja kaikenlaista muuta mitä tähän (44v) ikään nyt saattaa kaikille tulla.

Alettiiin tapaileen ja nyt sitten vuosi ollaan seurusteltu. Aivan loistava, fiksu tyyppi, ja seksi paranee joka kerralta. On mukavat lapset, eikä ole naisen tarvinnut minun lompakkoa kysellä, on siis hyvä työ ja varsin varakas (en ole minäkään tyhjätasku). Olen todella tyytyväinen että tyydyin, koska sain varmasti parhaan. Tunnen että hänen kanssaan menen päätyyn saakka.

Nyt en ymmärrä, missä mielessä sinä tyydyit? Sinä ihastuit, mikä on monelle se tärkein vaatimus. Ja sinusta tämä nainen on paras kumppani sinulle. Eli sinä olit juuri niin nirso kuin pitääkin. Odotit, että oikeasti ihastuit, ja pidit kiinni sinulle tärkeistä ominaisuuksista.

No ei nyt ihan noinkaan. Näkemättä ja tutustumatta livenä jo etukäteen päätin etten oikeastaan vaadi mitään ominaisuuksia. No kyllä mulla ne muutamat inhimilliset oli, mitkä erottaa naisen miehestä, ja narkomaanin normaalista, sairaalloinen ylipaino ja kasvolävistykset olisi ollut liian iso vuori kiivettäväksi. En mä aluksi ihastunut, mutta päätin että nyt katsotaan voiko tästä tulla mitään. Ja onnistuihan se, meni suorastaan täysin nappiin. Upea nainen kerrassaan.

Eli puhut vain ulkonäöstä. Normaalisti ihminen ihastuu johonkin muuhun kuin ulkonäköön pelkästään. Siihen persoonaan, joka näkyy jo niissä keskusteluissa.

Jos numero #4 kohdalla kaikki muut kelpasi paitsi miehen näköinen, sairaalloisen ylipainoinen naamalävistetty narkkari, niin sekö teki minusta pinnallisen? Minusta määritelmä rajaa ulkonäköseikoilla hyvin margnaalisen määrän naisista pois, vai oletko erimieltä? Päätin että katson mikä hän on naisiaan, ja juurikin sieltä korvien välistä. Täällä näkyy kaiken luetun textin voi ymmärtää väärin.

Nyt täytyy lähteä töihin. Jatkakaa.

Se, että kaikki ’tyytymiseen’ viittaavat asiat liittyivät sinulla ulkonäköön, on minusta outoa. Ei minulla ylipäätään ole koskaan ollut mitään ulkonäkökriteereitä ylipäätään. Sen sijaan minulle olisi ollut tyytymistä tyhmä mies, tylsä mies tai epärehellinen mies, koska silloin olisin oikeasti tinkinyt kriteereistäni. Minusta sinä et ole tyytynyt, jos et ole tinkinyt mistään oikeasti olennaisesta.

Ja kyllä minusta kuulostaa pinnalliselta, että teet niin ison numeron siitä, että arvostat tällä kertaa muita asioita ulkonäköä enemmän.

Vierailija kirjoitti:

Totta kai pitäisi ihastua ja rakastua ja haluta sitä henkilöä jonka kanssa menee yhteen. Mutta mietittekö koskaan miksi teillä tulee sellaisia henkilöitä niin harvoin vastaan, jotka aiheuttavat noita tunteita? Minusta mielenkiintoisia miehiä tulee vastaan jatkuvasti, olen vain jo varattu, joten en sitten sen enempää ala testaamaan. En usko että tuossa on teillä parittomilla kyse siitä että sopivia kohteita ei olisi, vaan jostain muusta. Jostain omasta tunnelukosta ehkä? Tai ette ylipäätään ole kovin seksuaalisia tai seurallisia?

Minäkin tapasin varattuna paljon kiinnostavia miehiä. Sinkkuna sitten on mahdollista tutustua paremmin, mikä myös tarkoittaa, että on selvinnyt, ettei kiinnostava ole yhtä kuin sopiva.

Etenkin kun itse olin varattuna ikävuosien 18-38 välillä suhteessa, oli aikamoinen shokki, miten paljon maailma ja suhteiden muodostaminen on muuttunut. Kaikilla on emotionaalista painolastia ja enemmän tietoa siitä, mitä itse kukin haluaa.

Edelleen kirjoittajat keskittyvät siihen, mitä vikaa tai " vikaa" sinkussa on. Mitä, jos olen seurallinen ja seksuaalinen, mutta se ei takaa, että kumppani löytyisi.

Se oli koko ketjun pointti: miksi sinussa kuvitellaan aina olevan jotain, minkä korjaamalla sinkkuudesta "parannutaan". Onko liian pelottavaa hyväksyä, että olemalla "hyvä tyyppi" ei voi taata itselleen suhdetta?

Ap

Kaffepulla kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hassua että sinä toisaalta ihmettelet, ettei uskalleta tuntea, mutta toisaalta ihmettelet, kun jonkun mielestä pettymys tuntuu pahalta eikä järki napsautakaan sitä noin vain pois päältä.

En ihmettele, että pettymys tuntuu pahalta. Minä päinvastoin sanoin, että pettymys pitää osata surra pois. Sureminen tarkoittaa sitä, että menetyksen tuska myönnetään, eikä tukahduteta sitä katkeruuden alle.

Katkeruus on varmin tapa karkottaa elämänkumppaniehdokkaat. Ei kukaan jaksa ihmistä, jolle on ikäänkuin velvollinen todistamaan, että tällä kertaa et tule hylätyksi.

Mieli täytyy pitää avoinna ja hyväksyä myös menetykset. Rakkautta ei voi vaatia.

Tästä olen erittäin samaa mieltä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Totta kai pitäisi ihastua ja rakastua ja haluta sitä henkilöä jonka kanssa menee yhteen. Mutta mietittekö koskaan miksi teillä tulee sellaisia henkilöitä niin harvoin vastaan, jotka aiheuttavat noita tunteita? Minusta mielenkiintoisia miehiä tulee vastaan jatkuvasti, olen vain jo varattu, joten en sitten sen enempää ala testaamaan. En usko että tuossa on teillä parittomilla kyse siitä että sopivia kohteita ei olisi, vaan jostain muusta. Jostain omasta tunnelukosta ehkä? Tai ette ylipäätään ole kovin seksuaalisia tai seurallisia?

Minäkin tapasin varattuna paljon kiinnostavia miehiä. Sinkkuna sitten on mahdollista tutustua paremmin, mikä myös tarkoittaa, että on selvinnyt, ettei kiinnostava ole yhtä kuin sopiva.

Etenkin kun itse olin varattuna ikävuosien 18-38 välillä suhteessa, oli aikamoinen shokki, miten paljon maailma ja suhteiden muodostaminen on muuttunut. Kaikilla on emotionaalista painolastia ja enemmän tietoa siitä, mitä itse kukin haluaa.

Edelleen kirjoittajat keskittyvät siihen, mitä vikaa tai " vikaa" sinkussa on. Mitä, jos olen seurallinen ja seksuaalinen, mutta se ei takaa, että kumppani löytyisi.

Se oli koko ketjun pointti: miksi sinussa kuvitellaan aina olevan jotain, minkä korjaamalla sinkkuudesta "parannutaan". Onko liian pelottavaa hyväksyä, että olemalla "hyvä tyyppi" ei voi taata itselleen suhdetta?

Ap

Ilmeisesti. Miksi otat tuollaisten sinkkuutta kavahtavien ihmisten mielipiteet niin vakavasti? Tai siis ei miksi vaan älä ota. Keskity johonkin inspiroivampaan.

Jos haluaa elämässään asioita, joita ei ole mahdollista  saada ilman parisuhdetta, on kai aika luonnollista miettiä, mistä kumppaniehdokkaan kohdalla voisi tinkiä. Jotkut ovat valmiita tinkimään ihastumisesta ja rakastumisesta, kunhan muuten saavat haluamansa. Minä olen saanut kaiken haluamani ilman parisuhdetta, joten ainoa asia, mitä parisuhteelta odottaisin, on nimenomaan ihastuminen ja rakastuminen. Ilman niitä en tarvitse parisuhdettakaan. Kai se tekee minusta nirson, mutta ihan sama. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta ap tuntuu siltä, että tällaisesta asiasta on av:lla mahdotonta odottaa asiallista keskustelua. Täällä pyörii lauma turhautuneita, joutilaita miehiä naisenpuutteessa ja heidän ajatusmaailmansa on jo lähtökohtaisesti vääristynyt.

Olen kanssasi samassa tilanteessa ja ajattelen täysin samoin. Minulla on onneksi (tai valitettavasti) suuri joukko sinkkuystäviä, jotka kaikki painivat saman ongelman kanssa: haluttaisiin ihastua, rakastua ja sitoutua mutta kun vapaita, kiinnostavia miehiä ei yksinkertaisesti tule vastaan. Kaikki ystäväni ovat korkeasti koulutettuja, lapsettomia, hoikkia, liikunnallisia sekä perusterveitä ihmisiä. Vastaavia, ns. "hyviä" miehiä ei ole enää vapaana ikäluokassa +35 v. Bussinkuljettajia, irakilaisia pitsanpaistajia, remonttimiehiä yms. löytyy kyllä pilvin pimein vapaana mutta mitä yhteistä lopulta on esimerkiksi niukin naukin peruskoulusta selviytyneellä lähihoitajalla ja yrityskauppoihin erikoistuneella lakimiehellä lopulta on?

No jos se lähihoitaja on hyvännäköinen ja mukava, niin voihan ne kemiat kohdata. Lisäksi voi olla hyvinkin yhteen sopivat vehkeet, jos ymmärrät mitä tarkoitan..

En minäkään ymmärrä miksei muka lakinaiselle ja lähihoitajamiehelle voisi syntyä suhdetta? Tiedän paljonkin pareja eri koulutusasteilta. On kuitenkin ihan normaalia, että korkeasti koulutettu mies on parisuhteessa vaikka juuri sen lähihoitajan kanssa niin miten tämä muka ei voi toimia toisin päin? Miksi naiselle kelpaa vain korkeasti koulutettu mies? Tuossa kohtaa voi kutsua nirsoksi, jos ei vaivaudu edes tutustumaan toisenlaiseen ihmiseen koulutuksen takia.

Tietenkään koulutustason tai ammatin perusteella ei kannata tehdä kovin pitkälle meneviä päätelmiä ihmisestä ja pelkästään niiden perusteella raakata ketään pois, mutta on se kuitenkin paljon epätodennäköisempää löytää kumppani, jonka kiinnostuksen kohteet, maailmankuva ja älykkyys vastaavat omiasi, jos koulutustaso on aivan eri.

Miksi olettaa, että korkeammin koulutettu olisi automaattisesti älykkäämpi? Tai että olisi erilainen maailmankatsomus? Usko tai älä niin on olemassa älykkäitä ihmisiä, jotka tykkäävät tehdä fyysistä duunarin työtä. Ja myös matalammin koulutetuilla voi olla samanlaiset arvot kuin korkeammim koulutetulla. Siksi on typerää tehdä oletus koulutuksen takia ja tyrmätä heti kättelyssä mahdolliset potentiaaliset ehdokkaat.

Se tunne, kun toiseen oikein rakastuu. Ja se, kun huomaa tunteen kuolleen. Ja jatkan seuraavaan rakastumiseen, jota jälleen seuraa pettymys, kun rakkaus kuolee. Miksi toinen ei saa sitä tunnetta pidettyä yllä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta ap tuntuu siltä, että tällaisesta asiasta on av:lla mahdotonta odottaa asiallista keskustelua. Täällä pyörii lauma turhautuneita, joutilaita miehiä naisenpuutteessa ja heidän ajatusmaailmansa on jo lähtökohtaisesti vääristynyt.

Olen kanssasi samassa tilanteessa ja ajattelen täysin samoin. Minulla on onneksi (tai valitettavasti) suuri joukko sinkkuystäviä, jotka kaikki painivat saman ongelman kanssa: haluttaisiin ihastua, rakastua ja sitoutua mutta kun vapaita, kiinnostavia miehiä ei yksinkertaisesti tule vastaan. Kaikki ystäväni ovat korkeasti koulutettuja, lapsettomia, hoikkia, liikunnallisia sekä perusterveitä ihmisiä. Vastaavia, ns. "hyviä" miehiä ei ole enää vapaana ikäluokassa +35 v. Bussinkuljettajia, irakilaisia pitsanpaistajia, remonttimiehiä yms. löytyy kyllä pilvin pimein vapaana mutta mitä yhteistä lopulta on esimerkiksi niukin naukin peruskoulusta selviytyneellä lähihoitajalla ja yrityskauppoihin erikoistuneella lakimiehellä lopulta on?

Miksei akateemisille naisystävillesi kelpaa akateeminen mies vaan sille annetaan pakit jollain järjettömällä verukkeella. Sitten deittaillaan hetki varastomiestä tai bussikuskia ja valitetaan miten kouluttautuneita miehiä ei riitä kaikille ja paistatellaan omassa erinomaisuudessa

Akateemisuudessa ei varmasti ole mitään vikaa. Mutta kun se pelkkä akateemisuus ei riitä. Toisekseen ystäväni eivät ole deittailleet tietääkseni bussikuskitasoa. Bussinkuljettajakin voi tietysti olla älykäs, kuvittelisin kuitenkin monotonisen työn käyvän pidemmän päälle sietämättömän tylsäksi.

Miksi ihmeessä bussikuskin työ olisi monotonista? Työajat vaihtelee tiheään, samoin reitit ja linjat joita ajaa. Asiakkaita löytyy laidasta laitaan ja oman mausteensa ammattikuljettajan työhön tuo varmasti myös vaihtelevat sääolosuhteet, muun liikenteen määrä ja maisemat matkan varrella. Kahta samanlaista päivää tuskin siinä työssä on, ja joka hetki voi tapahtua jotain odottamatonta. Minä ajattelisin että pikemminkin työn ennakoimattomuus ja vaihtelevuus voisi olla se suurempi työstressin aiheuttaja bussikuskin työssä, kuin sietämätön tylsistyminen.

Ohis, mutta mä tapailin hetken aikaa itseäni nuorempaa miestä, joka oli nuorena armeijan jälkeen ajanut bussia. Tarjouksia tuli bussin ratissa naisilta kuulemma koko ajan. (Kyseessä oli todella komea mies, ex-lätkäpelaaja...)

Sittemmin hän ryhtyi putkimieheksi ja siinäkin hommassa saanti oli varmaa. Moni patterin ilmaus päätyi ihan erilaisiin rassaustoimenpiteisiin talon rouvan kanssa ;)

Kyllä duunarimiehissä vaan on sitä jotain. Olen itse akateeminen, mutta en ole ikinä seurustellut akateemisen miehen kanssa. Ei vaan kiinnosta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Totta kai pitäisi ihastua ja rakastua ja haluta sitä henkilöä jonka kanssa menee yhteen. Mutta mietittekö koskaan miksi teillä tulee sellaisia henkilöitä niin harvoin vastaan, jotka aiheuttavat noita tunteita? Minusta mielenkiintoisia miehiä tulee vastaan jatkuvasti, olen vain jo varattu, joten en sitten sen enempää ala testaamaan. En usko että tuossa on teillä parittomilla kyse siitä että sopivia kohteita ei olisi, vaan jostain muusta. Jostain omasta tunnelukosta ehkä? Tai ette ylipäätään ole kovin seksuaalisia tai seurallisia?

Minäkin tapasin varattuna paljon kiinnostavia miehiä. Sinkkuna sitten on mahdollista tutustua paremmin, mikä myös tarkoittaa, että on selvinnyt, ettei kiinnostava ole yhtä kuin sopiva.

Etenkin kun itse olin varattuna ikävuosien 18-38 välillä suhteessa, oli aikamoinen shokki, miten paljon maailma ja suhteiden muodostaminen on muuttunut. Kaikilla on emotionaalista painolastia ja enemmän tietoa siitä, mitä itse kukin haluaa.

Edelleen kirjoittajat keskittyvät siihen, mitä vikaa tai " vikaa" sinkussa on. Mitä, jos olen seurallinen ja seksuaalinen, mutta se ei takaa, että kumppani löytyisi.

Se oli koko ketjun pointti: miksi sinussa kuvitellaan aina olevan jotain, minkä korjaamalla sinkkuudesta "parannutaan". Onko liian pelottavaa hyväksyä, että olemalla "hyvä tyyppi" ei voi taata itselleen suhdetta?

Ap

Ilmeisesti. Miksi otat tuollaisten sinkkuutta kavahtavien ihmisten mielipiteet niin vakavasti? Tai siis ei miksi vaan älä ota. Keskity johonkin inspiroivampaan.

Miksipä et itse vaikka keskity muihin asioihin kuin sen arvostelemiseen, miksi AP haluaa keskustella teemasta, joka on tälläkin palstalla lähes päivittäin esillä ja nimenomaan siitä näkökulmasta, että sinkut, eritoten naissinkut, ovat nirsoja?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuo oli epäselvästi kirjoitettu. Piti lukea moneen kertaan että haluaako ap heti vetovoimaa vai ei. Ymmärsin sitten lopulta, luultavasti, varma en ole vieläkään.

Onko sinulle ollut ok, että otat vain jonkun ihmisen, joka on "ihan kiva" ja jos kyllä, onko kaikki tästä yli menevä nirsoilua? Kuten esim. se, että kumppania kohtaan tunteen suhteen alussa ihastumisen tunnetta?

Erittäin hyvä kysymys, itselle molemminpuolinen ihastuminen on itsestäänselvyys. En YMMÄRRÄ ihmisiä, jotka "vain päätyvät suhteeseen" kuin sattuman tai vahingon kautta. Itselle molemminpuolinen kiinnostus on suhteen pääedellytys alussa, muut jutut merkitsevät sitten kun suhde toivon mukaan etenee.

Vierailija kirjoitti:

Se tunne, kun toiseen oikein rakastuu. Ja se, kun huomaa tunteen kuolleen. Ja jatkan seuraavaan rakastumiseen, jota jälleen seuraa pettymys, kun rakkaus kuolee. Miksi toinen ei saa sitä tunnetta pidettyä yllä?

Keskustelunaihe ei ollut se, että en saa rakkautta pysymään yllä kuin hetken. Olen ollut suhteessa ikävuodet 18-38.

No, ehkä tämä ei ollutkaan minulle suunnattu viesti.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta ap tuntuu siltä, että tällaisesta asiasta on av:lla mahdotonta odottaa asiallista keskustelua. Täällä pyörii lauma turhautuneita, joutilaita miehiä naisenpuutteessa ja heidän ajatusmaailmansa on jo lähtökohtaisesti vääristynyt.

Olen kanssasi samassa tilanteessa ja ajattelen täysin samoin. Minulla on onneksi (tai valitettavasti) suuri joukko sinkkuystäviä, jotka kaikki painivat saman ongelman kanssa: haluttaisiin ihastua, rakastua ja sitoutua mutta kun vapaita, kiinnostavia miehiä ei yksinkertaisesti tule vastaan. Kaikki ystäväni ovat korkeasti koulutettuja, lapsettomia, hoikkia, liikunnallisia sekä perusterveitä ihmisiä. Vastaavia, ns. "hyviä" miehiä ei ole enää vapaana ikäluokassa +35 v. Bussinkuljettajia, irakilaisia pitsanpaistajia, remonttimiehiä yms. löytyy kyllä pilvin pimein vapaana mutta mitä yhteistä lopulta on esimerkiksi niukin naukin peruskoulusta selviytyneellä lähihoitajalla ja yrityskauppoihin erikoistuneella lakimiehellä lopulta on?

No jos se lähihoitaja on hyvännäköinen ja mukava, niin voihan ne kemiat kohdata. Lisäksi voi olla hyvinkin yhteen sopivat vehkeet, jos ymmärrät mitä tarkoitan..

En minäkään ymmärrä miksei muka lakinaiselle ja lähihoitajamiehelle voisi syntyä suhdetta? Tiedän paljonkin pareja eri koulutusasteilta. On kuitenkin ihan normaalia, että korkeasti koulutettu mies on parisuhteessa vaikka juuri sen lähihoitajan kanssa niin miten tämä muka ei voi toimia toisin päin? Miksi naiselle kelpaa vain korkeasti koulutettu mies? Tuossa kohtaa voi kutsua nirsoksi, jos ei vaivaudu edes tutustumaan toisenlaiseen ihmiseen koulutuksen takia.

Tietenkään koulutustason tai ammatin perusteella ei kannata tehdä kovin pitkälle meneviä päätelmiä ihmisestä ja pelkästään niiden perusteella raakata ketään pois, mutta on se kuitenkin paljon epätodennäköisempää löytää kumppani, jonka kiinnostuksen kohteet, maailmankuva ja älykkyys vastaavat omiasi, jos koulutustaso on aivan eri.

Miksi olettaa, että korkeammin koulutettu olisi automaattisesti älykkäämpi? Tai että olisi erilainen maailmankatsomus? Usko tai älä niin on olemassa älykkäitä ihmisiä, jotka tykkäävät tehdä fyysistä duunarin työtä. Ja myös matalammin koulutetuilla voi olla samanlaiset arvot kuin korkeammim koulutetulla. Siksi on typerää tehdä oletus koulutuksen takia ja tyrmätä heti kättelyssä mahdolliset potentiaaliset ehdokkaat.

Paitsi että jos koulutus juuri on yksi niistä arvoista.

Minä en nyt ymmärrä, miksi pitäisi hakea jotain muuta kuin mistä on kiinnostunut? Jos minulle miehen pitää olla vähintään tohtori, niin se on minun ongelmani, ei kenenkään muun. Minusta meillä kaikilla on oikeus haluta ihan mitä me haluamme.

Oma tilanne miehenä on se, että ainoat vaihtoehdot on joko tyytyminen tai yksinolo.

Vierailija kirjoitti:

Oma tilanne miehenä on se, että ainoat vaihtoehdot on joko tyytyminen tai yksinolo.

Mä taas tuntisin itseni likaiseksi, jos menisin sänkyyn sellaisen miehen kanssa, johon en ole edes ihastunut. Olen mieluummin sinkku. 

Vierailija kirjoitti:

Oma tilanne miehenä on se, että ainoat vaihtoehdot on joko tyytyminen tai yksinolo.

Ja minulle naisena yksinolo on parempi kuin tyytyminen.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Jos haluaa elämässään asioita, joita ei ole mahdollista  saada ilman parisuhdetta, on kai aika luonnollista miettiä, mistä kumppaniehdokkaan kohdalla voisi tinkiä. Jotkut ovat valmiita tinkimään ihastumisesta ja rakastumisesta, kunhan muuten saavat haluamansa. Minä olen saanut kaiken haluamani ilman parisuhdetta, joten ainoa asia, mitä parisuhteelta odottaisin, on nimenomaan ihastuminen ja rakastuminen. Ilman niitä en tarvitse parisuhdettakaan. Kai se tekee minusta nirson, mutta ihan sama. 

Mitä nämä asiat olisivat ja kuinka arvokkaita ne olisi ilman mollemmin puolista rakkautta ja ihastumista? Asuntolaina ja yhteinen lapsi sellaisen kanssa jota ei rakasta. Miksi?