Ketään ”hylky-orpoja” palstalla? Miten jaksatte ja pärjäätte?
Kysymys siis vanhempiens hylkäämiksi tai kokonan välirikossa ilman kontaktia vanhempiinsa oleville. Eli ”hylätyksi tulleille ja sitä kautta orvoille”.
Olen vanhempieni hylkäämä, kaltoinkohtelivat minua koko lapsuuteni ja hylkäsivät täysin kun täytin 18. Itse pitänyt nuoresta jo rlättää itsensä, maksa lukio itse, yliopisto itse. Aina pitänyt pärjätä yksin ilman apua ja tukea. Edes lastenlasten syntymä ei muuttanut asiaa, eivät ole ikinä nähneet lapsiani eivätkä halua nähdä tai pitää yhteyttä.
Mitään riitaa tms ei ole ollut, vain välinpitämättömät vanhemmat jotka on sitä mieltä että yhteys katkeaa kun lapsi täyttää 18.
Pitkään pärjäsinkin, jopa pikkulapsivaiheet jne ilman suvun tukea. Mutta nyt nelikymppisenä tää alkoi vaivaamaan ja kaihertamaan mieltä.
Miten vanhempi voi kohdella lastaan noin? Hylätä ja jättää täysin yksin?
Ketään muuta hylätyksi tullutt orpoa? Miten käsittelit asian? Saitko mistään korvaavaa kokemusta vanhemmista? Miten pärjäät kaikki elämän käännekohdat ja vaikkapa joulut ja juhannukset?
Kommentit (70)
Kimmo Ohtonen on maininnut jossain artikkelissa sopineensa, etteivät he enää ole isän kanssa tekemisissä.
Aika moni näistä lapsensa hylänneistä olisi nykyään lapseton. Ennen niitä lapsia vaan kuului hankkia, vaikka ei olisi halunnutkaan. Nämä vanhemmat joutuivat elämään itselleen vääränlaista elämää ja osittain kostivat sen sitten lapsilleen. Lapsista pitämätön ihminen ei muuksi muutu, eikä sitä kannata häneltä odottaa. Vähemmällä selviää kun ei toivo eikä haaveile muutosta.
Vierailija kirjoitti:
Aika moni näistä lapsensa hylänneistä olisi nykyään lapseton. Ennen niitä lapsia vaan kuului hankkia, vaikka ei olisi halunnutkaan. Nämä vanhemmat joutuivat elämään itselleen vääränlaista elämää ja osittain kostivat sen sitten lapsilleen. Lapsista pitämätön ihminen ei muuksi muutu, eikä sitä kannata häneltä odottaa. Vähemmällä selviää kun ei toivo eikä haaveile muutosta.
Olipa hyvin kuvattu, juuri noin vanhempani toimivat. Inhoavat lapsia mutta pari piti tehdä jotta näyttää normaalilta suvun ja yhteisön silmissä. 70-luvulla tuo pakon tunne oli hielä vahva.
Tää sama juttu on tullut nyt synnytystalkoo-jupakassa esiin kun kaikkia ”painostetaan” lapsentekoon ja moititaan itsekkääksi jos ei lasta halua. Herranen aika, se on HYVÄ asia että lasta haluamaton ei niitä lapsia tee! Se on suorastaan vastuullinen ja arvokas päätös.
Jotain hyvää paskavanhemmiltani sain. Teen kaiken - siis ohan joka asian - täysin päinvastoin kuin he. Ovat malliesimerkki siitä miten ikinä ei pidä vanhempana toimia.
Muuta en sitten sanutkaan kuin sen sata metriä etumatkaa kun isä puukolla lapsia jahtasi! :)
Ap
Vierailija kirjoitti:
Kimmo Ohtonen on maininnut jossain artikkelissa sopineensa, etteivät he enää ole isän kanssa tekemisissä.
Miten Kimmo Ohtonen voi olla niin sydämetön vaikka on niin lempeän näköinen. Eihän hän voi isälleen pitää vihaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kimmo Ohtonen on maininnut jossain artikkelissa sopineensa, etteivät he enää ole isän kanssa tekemisissä.
Miten Kimmo Ohtonen voi olla niin sydämetön vaikka on niin lempeän näköinen. Eihän hän voi isälleen pitää vihaa.
Luepas miten Kimmon isä pieksi toistuvasti rajulla väkivallalla pientä lastaan vammoja aiheuttaen ja pikku poika joutui pakenemaan yöksi metsään isäänsä kuollakseen peläten. Tosi julma Kimmo, joo-o.
Rääkkäjävanhemmat ansaitsisivat saman kohtelun avuttomina vanhuksina kuin mitä itse tekivät avuttomille lapsilleen. Remmiä, risua, nyrkkiä, läimäyttelyä ja tukkapöllyä. Ja kaikki tämä monta krtaa viikossa vuosien ajan.
T. Lapsena pieksetty
Ap on aivan oikeassa siinä, että yleensä keskiluokassa ja siitä ylöspäin ajatellaan elämänhallinnan olevan mallillaan eikä perheen ongelmiin puututa. Luontokuvaaja Kimmo Ohtonen on monessa artikkelissa hyvin kuvannut "hyvän perheen" ongelmia. https://www.is.fi/viihde/art-2000005098515.html