Nainen, oletko iän myötä tullut enemmän tai vähemmän valikoivaksi miesten suhteen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vela -72 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

AlfaRomeo69 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies. kirjoitti:

Jännä juttu. Naiset sanovat, että nuorena eivät olleet kranttuja, mutta vanhemmiten ovat tulleet valikoivammaksi. Silti minulla ja monilla kavereillani oli teininä suuria vaikeuksia löytää tyttöystävä. Nyt keski-ikäisenä tarjokkaita tuntuu olevan runsaasti.

Eikä tämä voi johtua siitä, että olisin niin paljon hurmaavammaksi muuttunut iän myötä.

Sanos muuta. Todella vahva esimerkki siitä, että ei kannata kuunnella mitä naiset sanoo, vaan seurata mitä tekevät. Kun edellinen suhde loppui, kokeilin sitten Tinderiä. 30+ suhteesta kiinnostuneita naisia löytyy pilvin pimein, moninkertaisesti nuoruuteni verrattuna.

Mitä epäloogista tuossa on? Nuorena tyydyttiin vähempään, joten useammalla oli seurustelukumppani. 30+ ikäisenä ne naiset, jotka ovat löytäneet kriteeriensä mukaisen miehen, ovat parisuhteessa ja osa niistä, jotka eivät ole, ovat Tinderissä.

No se, että niitä löytyy minun kohdalla todella paljon enemmän kuin nuorena, kuten monen muunkin miehen kohalla. Vaikka naiset ovat mukamas nostaneet rimaa, eivätkä laskeneet sitä.

Tuohonhan löytyy heti kaksikin loogista selitystä.

1) Parikymppisenä ei etsi vielä vakavaa suhdetta, mutta kolmekymppisenä aika moni jo haluaa nimenomaan sitä.

2) Nuorena katsoo enemmän epäoleellisia asioita, kuten ulkonäköä, ammattia, miehen kaveripiiriä. Ja on ehkä riippuvaisempi oman kaveripiirinsä mielipiteistä. Jos kaverit pitää jotain miestä rumana, dorkana, luuserina, nörttinä tai miten vaan epäkelpona, alkaa itsekin toistelemaan kavereidensa mielipiteitä sen sijaan, että muodostaisi omansa.

Itseeni sopii tuo kakkoskohta. Olin nuorena todella paljon ulkonäkökeskeisempi kuin nykyään. Halusin hyvännäköisen miehen. Siinä sitten sai pakit moni minun mielestäni "ruma" (oikeasti ihan tavallisen näköinen) mies, vaikka olisi kuinka kivalta ja mukavalta tyypiltä vaikuttanut. Toisaalta komeaa miestä etsiessä kävi usein niin ettei molemminpuolista kiinnostusta ollutkaan. Tai jos oli, niin miehellä riitti muitakin kiinnostuksen kohteita. Seurustelin vajaan vuoden parin tyypin kanssa, mutta lopulta yhteistä heidän kanssaan oli niin vähän, että molemmat suhteet kaatuivat omaan mahdottomuuteensa. Yksi kolmen vuoden erittäin repivä avoliitto oli. Siinä vaiheessa itsetuntoni oli niin alhaalla, että pysyin miehen kanssa vaikka hän ryyppäsi joka viikonloppu, petti ja haukkui minua todella rumasti kännissä. Kun siitä h*lvetistä pääsin irti, en edes ajatellut uutta suhdetta. Halusin vain opetella olemaan itsekseni ja miettiä mitä parisuhteelta oikeasti haluan ja vaadin. Huomasin että kaikki vaatimukseni liittyivät kumppanin luonteeseen, ulkonäkö ei tuntunut enää lainkaan niin tärkeältä. Minä siis huomasin, että vaadin kumppanilta enemmän kuin nuorempana, jolloin lähinnä pinnalliset asiat menivät kaiken tärkeämmän edelle.

Nyt olen 36-vuotias ja ollut neljä vuotta yhdessä ihan tavallisen miehen kanssa, jota rakastan ihan hirveän paljon. Hän on sellainen mies, jonka olisin parikymppisenä varmaan nörttiyden ja ulkonäön perusteella ohittanut sen suurempia miettimättä. Mutta koska minä en ole enää se tyhmä ja pinnallinen parikymppinen, näen hänet lievästä karsastuksesta, pakenevasta hiusrajasta ja laihuudesta huolimatta hyvännäköisenä. Se johtuu siitä, että hän on hellä, rakastava, kiltti, huumorintajuinen, huomioonottava ja rohkeasti oma itsensä. Hän on minun puolisoni, rakastajani ja paras ystäväni.

Tyypillinen tarina siitä kuinka beetamies päätyy suhteeseen alfamiehen kaltoinkohdellun naisen kanssa:)

Kyllä. Monta repivää ja vauhdikasta suhdetta hänellä takana. Siinä on nainen kulutettu niin loppuun, että alkaa beetat kelpaamaan. Jos olisikin jostain kumman syystä mennyt toisinpäin, että sama nainen olisi nuorena mennyt tuon kiltin beetan kanssa yhteen, niin jossain kohtaa olisi alkanut jännempi ja komeampi seura ihan varmasti kutkuttamaan ja suhde mennyt vaihtoon, koska pitäähän se kaikkien kokea. Ainakin niiden, joilla on siihen mahdollisuus.

Alfan jälkeen on aina pitkän aikaa sellainen olo, etten enää koskaan sekaannu sellaiseen, vaan haluan suhteeseen kunnollisen ja vähän tylsän miehen. Kerran olen sen virheen tehnytkin ja alkanut turvalliseen betasuhteeseen, mutta eihän sellaisesta mitään tullut. Ei tarvitse teidän betojen pelätä, en tyydy teihin. Otan sellaisen, joka itseäni miellyttää, tai sitten olen kokonaan ilman miestä.

Niinhän tämän ketjun naiset tekevät. Kukaan ei tyydy. Naisen ei yksinkertaisesti kannata tyytyä. Nyt sitten jos joku mies kertoisi, miksi miehet tyytyvät?

Mutta miksi ei kannata tyytyä? Mikä siinä on niin kamalaa? Täytyykö kaikesta saada aina maksimaalinen voitto?

Koska ei onneksi ile pakko jakaa itseään ja elämäänsä henkilön kanssa, joka on vain "ihan ok". Naisen lähtökohta on hyvä elämä yksin, joten ei kannata päätyä parisuhteeseen, joka ottaa enemmän kuin antaa ("ihan ok" -kumppanin kanssa) eli heikentää elämänlaatua. Täältä saa sen käsityksen, että minkälainen parisuhde tahansa on miehelle parempi kuin yksinolo, ilmeisesti se siis "ihan ok"kin aina antaa enemmän kuin ottaa?

Ja täältä saa kuvan, että naiselle parisuhde on hirveä uhraus, jota ei kannata tehdä, ellei satu joku uskomaton ja epätodellinen sattuma, jossa mies antaa suhteeseen paljoin enemmän kuin nainen.

Minulle on joskus joku fiksu opettanut, että parisuhteen ja elämänkumppanin ajatus on tuoda yksilön elämään jonkinlaista lisäarvoa, helppoutta ja iloa verrattuna yksin olemiseen. Jos toinen sen sijaan syö energiaa, tuottaa lisätyötä ja hänen vuokseen joutuu luopumaan itselleen tärkeistä asioista, niin saa olla melkoisen uskomaton ja epätodellinen sattuma, että hänen kanssaan kannattaa olla.

Joo, mutta naisilla on mennyt tuo hyötyajattelu jo liian pitkälle. Suomen kaltaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa pitää olla todella menestynyt mies tai vastaavasti heikkotasoinen nainen, jotta puoliso toisi jotain lisäarvoa elämään. Kun ottaa huomioon, että naisten koulutustaso nousee koko ajan tulee puolison löytämisestä yhä vaikeampaa. Eikö se riitä, että on joku joka rakastaa jakamassa perusarkea?

-ohis

Ahaa okei nyt ymmärrän ongelman "hyötymisestä". Ajattelit että se tarkoittaa rahaa.

En tarkoittanut. Se on vaan yksi osa-alue. Jopa perusarjen suhteen ollaan tosi nirsoja eli jos mies ei ole kliseisen komea ja sujuvasanainen hurmuri niin elämään ei tule tarpeeksi lisäarvoa kun ei voi onnitella itseään ja päteä kanssasiskoille.

Monella naisella muuttuisi ajatusmaailma nopeasti jos irtoseksin saaminen olisi heille yhtä vaikeaa kuin useimmille miehille ja en tässä edes ottanut huomioon sitä, että miehillä on yleensä vielä suurempi libido.

Suurin osa tämänkin ketjun naisista on kertonut, että irtoseksin "saaminen" ei ole keskimäärin naiselle mitenkään toivottava asia ja suurin osa, kuten minäkin, on ennemmin selibaatissa kuin menee sänkyyn tuntemattoman kanssa.

Luulisi muuten, että Suomi olisi jo maailmalla tunnettu komeista miehistä, kun kerran kaikki parisuhteessa olevat miehet ovat kliseisen komeita, sujuvasanaisia hurmureita. 

Sinkkutalouksien määrä kasvaa koko ajan yhä kiihtyvällä tahdilla. Suomessa sinkkutalouksen suhteellinen osuus on Euroopan kärkeä. Mistä se kertoo? Siitä että naiset nirsoilevat ja yhä harvempi joukko miehiä pääsee parisuhteeseen. Naiset mieluummin odottavat omaa vuoroaan niiden kärkimiesten luokse kuin tinkivät vaatimuksistaan. Melko irvokasta kun otetaan huomioon, että myös niiden huvipuiston ulkopuolelle jäävien miesten on pakko rakentaa tätä yhteiskuntaa joka nykyisellään on osa tätä ongelmaa.

Oletko sinä siis sitä mieltä, että naiset ovat syyllisiä siihen, että sinkkutalouksien määrä kasvaa? Tajuatko kuinka halveksivasti sinä naisista puhut? Sinä puhut naisista niinkuin me olisimme jotain täysin moraalittomia "huvipuistoa" pitäviä olentoja, ja miehistä kuten te vain haluaisitte parisuhteen ja olla uskollisia ja ihania elämänne loppuun asti.

Onko oikeasti ihme, jos ei tuolla asenteella naisia löydy? Haluaisitko itse olla ihmisen kanssa, joka halveksii sinua siksi että olet mies?

Eikö silloin oikea ongelma ole ne miehet, jotka pyörittää sitä kuuluisaa kalukarusellia kuin naiset joita siinä (vasten tahtoaankin) pyöritetään? Nimittäin just kun nämä miehet lopettaa kalukarusellinsa pyörittämisen niin tadaa, yksikään nainen ei sellaisessa enää pyöri.

Ratkaisu on kyllä ihan miesten omissa käsissä.

Niin. Missä miesten kyky ja halu toistensa tukemiseen ja aseveljeyteen? Miksette mene puhumaan niille "alfoille" ja koeta saada heidätkin ymmärtämään, että heidän toimintansa on epäreilua teitä kohtaan? Miksi vika on naisten? Jos saisitte vaikka yhteistyösopimuksen aikaan, että hekin valitsisivat naisista vain yhden mieluisan, eivätkä kahmisi koko pottia.

Ensinnäkin, ne naiset tuntuvan nauttivan siitä karusellin kyydistä. Eli kysyntää on, joten tarjontaakin löytyy.

Toisekseen, eihän ne karusellin pyörittäjät ole valmiita luopumaan saavutetuista eduista. Vähän sama kuin menisi jääkiekko-ottelussa puhumaan vastustajille, että pelatkaapas nyt alle tasonne, että mekin pärjätään tässä ottelussa.

Kolmanneksi, naisethan haluavat vain sitä parasta (tai minkä kuvittelevat parhaaksi), eivätkä ota mitään ok:ta, vaikka sitä olisi tarjolla.

Ihanaa, että nainen on jälleen kerran esine, saavutettu etu.

Ja naisethan ei sitten puhu eduista mitään? Täällä jankutetaan jatkuvasti, kuinka miehen pitää parantaa naisen elämänlaatua, muuten mies on turhaa roskaa ja vaivaa.

Mahdatko nyt sekoittaa elintason ja elämänlaadun?

Elämänlaadun parantamisella tarkoitetaan, että miehen kanssa on onnellisempi kuin yksin. Jos ei näin ole, hulluko jatkaa suhdetta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vela -72 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

AlfaRomeo69 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies. kirjoitti:

Jännä juttu. Naiset sanovat, että nuorena eivät olleet kranttuja, mutta vanhemmiten ovat tulleet valikoivammaksi. Silti minulla ja monilla kavereillani oli teininä suuria vaikeuksia löytää tyttöystävä. Nyt keski-ikäisenä tarjokkaita tuntuu olevan runsaasti.

Eikä tämä voi johtua siitä, että olisin niin paljon hurmaavammaksi muuttunut iän myötä.

Sanos muuta. Todella vahva esimerkki siitä, että ei kannata kuunnella mitä naiset sanoo, vaan seurata mitä tekevät. Kun edellinen suhde loppui, kokeilin sitten Tinderiä. 30+ suhteesta kiinnostuneita naisia löytyy pilvin pimein, moninkertaisesti nuoruuteni verrattuna.

Mitä epäloogista tuossa on? Nuorena tyydyttiin vähempään, joten useammalla oli seurustelukumppani. 30+ ikäisenä ne naiset, jotka ovat löytäneet kriteeriensä mukaisen miehen, ovat parisuhteessa ja osa niistä, jotka eivät ole, ovat Tinderissä.

No se, että niitä löytyy minun kohdalla todella paljon enemmän kuin nuorena, kuten monen muunkin miehen kohalla. Vaikka naiset ovat mukamas nostaneet rimaa, eivätkä laskeneet sitä.

Tuohonhan löytyy heti kaksikin loogista selitystä.

1) Parikymppisenä ei etsi vielä vakavaa suhdetta, mutta kolmekymppisenä aika moni jo haluaa nimenomaan sitä.

2) Nuorena katsoo enemmän epäoleellisia asioita, kuten ulkonäköä, ammattia, miehen kaveripiiriä. Ja on ehkä riippuvaisempi oman kaveripiirinsä mielipiteistä. Jos kaverit pitää jotain miestä rumana, dorkana, luuserina, nörttinä tai miten vaan epäkelpona, alkaa itsekin toistelemaan kavereidensa mielipiteitä sen sijaan, että muodostaisi omansa.

Itseeni sopii tuo kakkoskohta. Olin nuorena todella paljon ulkonäkökeskeisempi kuin nykyään. Halusin hyvännäköisen miehen. Siinä sitten sai pakit moni minun mielestäni "ruma" (oikeasti ihan tavallisen näköinen) mies, vaikka olisi kuinka kivalta ja mukavalta tyypiltä vaikuttanut. Toisaalta komeaa miestä etsiessä kävi usein niin ettei molemminpuolista kiinnostusta ollutkaan. Tai jos oli, niin miehellä riitti muitakin kiinnostuksen kohteita. Seurustelin vajaan vuoden parin tyypin kanssa, mutta lopulta yhteistä heidän kanssaan oli niin vähän, että molemmat suhteet kaatuivat omaan mahdottomuuteensa. Yksi kolmen vuoden erittäin repivä avoliitto oli. Siinä vaiheessa itsetuntoni oli niin alhaalla, että pysyin miehen kanssa vaikka hän ryyppäsi joka viikonloppu, petti ja haukkui minua todella rumasti kännissä. Kun siitä h*lvetistä pääsin irti, en edes ajatellut uutta suhdetta. Halusin vain opetella olemaan itsekseni ja miettiä mitä parisuhteelta oikeasti haluan ja vaadin. Huomasin että kaikki vaatimukseni liittyivät kumppanin luonteeseen, ulkonäkö ei tuntunut enää lainkaan niin tärkeältä. Minä siis huomasin, että vaadin kumppanilta enemmän kuin nuorempana, jolloin lähinnä pinnalliset asiat menivät kaiken tärkeämmän edelle.

Nyt olen 36-vuotias ja ollut neljä vuotta yhdessä ihan tavallisen miehen kanssa, jota rakastan ihan hirveän paljon. Hän on sellainen mies, jonka olisin parikymppisenä varmaan nörttiyden ja ulkonäön perusteella ohittanut sen suurempia miettimättä. Mutta koska minä en ole enää se tyhmä ja pinnallinen parikymppinen, näen hänet lievästä karsastuksesta, pakenevasta hiusrajasta ja laihuudesta huolimatta hyvännäköisenä. Se johtuu siitä, että hän on hellä, rakastava, kiltti, huumorintajuinen, huomioonottava ja rohkeasti oma itsensä. Hän on minun puolisoni, rakastajani ja paras ystäväni.

Tyypillinen tarina siitä kuinka beetamies päätyy suhteeseen alfamiehen kaltoinkohdellun naisen kanssa:)

Kyllä. Monta repivää ja vauhdikasta suhdetta hänellä takana. Siinä on nainen kulutettu niin loppuun, että alkaa beetat kelpaamaan. Jos olisikin jostain kumman syystä mennyt toisinpäin, että sama nainen olisi nuorena mennyt tuon kiltin beetan kanssa yhteen, niin jossain kohtaa olisi alkanut jännempi ja komeampi seura ihan varmasti kutkuttamaan ja suhde mennyt vaihtoon, koska pitäähän se kaikkien kokea. Ainakin niiden, joilla on siihen mahdollisuus.

Alfan jälkeen on aina pitkän aikaa sellainen olo, etten enää koskaan sekaannu sellaiseen, vaan haluan suhteeseen kunnollisen ja vähän tylsän miehen. Kerran olen sen virheen tehnytkin ja alkanut turvalliseen betasuhteeseen, mutta eihän sellaisesta mitään tullut. Ei tarvitse teidän betojen pelätä, en tyydy teihin. Otan sellaisen, joka itseäni miellyttää, tai sitten olen kokonaan ilman miestä.

Niinhän tämän ketjun naiset tekevät. Kukaan ei tyydy. Naisen ei yksinkertaisesti kannata tyytyä. Nyt sitten jos joku mies kertoisi, miksi miehet tyytyvät?

Mutta miksi ei kannata tyytyä? Mikä siinä on niin kamalaa? Täytyykö kaikesta saada aina maksimaalinen voitto?

Koska ei onneksi ile pakko jakaa itseään ja elämäänsä henkilön kanssa, joka on vain "ihan ok". Naisen lähtökohta on hyvä elämä yksin, joten ei kannata päätyä parisuhteeseen, joka ottaa enemmän kuin antaa ("ihan ok" -kumppanin kanssa) eli heikentää elämänlaatua. Täältä saa sen käsityksen, että minkälainen parisuhde tahansa on miehelle parempi kuin yksinolo, ilmeisesti se siis "ihan ok"kin aina antaa enemmän kuin ottaa?

Ja täältä saa kuvan, että naiselle parisuhde on hirveä uhraus, jota ei kannata tehdä, ellei satu joku uskomaton ja epätodellinen sattuma, jossa mies antaa suhteeseen paljoin enemmän kuin nainen.

Minulle on joskus joku fiksu opettanut, että parisuhteen ja elämänkumppanin ajatus on tuoda yksilön elämään jonkinlaista lisäarvoa, helppoutta ja iloa verrattuna yksin olemiseen. Jos toinen sen sijaan syö energiaa, tuottaa lisätyötä ja hänen vuokseen joutuu luopumaan itselleen tärkeistä asioista, niin saa olla melkoisen uskomaton ja epätodellinen sattuma, että hänen kanssaan kannattaa olla.

Joo, mutta naisilla on mennyt tuo hyötyajattelu jo liian pitkälle. Suomen kaltaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa pitää olla todella menestynyt mies tai vastaavasti heikkotasoinen nainen, jotta puoliso toisi jotain lisäarvoa elämään. Kun ottaa huomioon, että naisten koulutustaso nousee koko ajan tulee puolison löytämisestä yhä vaikeampaa. Eikö se riitä, että on joku joka rakastaa jakamassa perusarkea?

-ohis

Ahaa okei nyt ymmärrän ongelman "hyötymisestä". Ajattelit että se tarkoittaa rahaa.

En tarkoittanut. Se on vaan yksi osa-alue. Jopa perusarjen suhteen ollaan tosi nirsoja eli jos mies ei ole kliseisen komea ja sujuvasanainen hurmuri niin elämään ei tule tarpeeksi lisäarvoa kun ei voi onnitella itseään ja päteä kanssasiskoille.

Monella naisella muuttuisi ajatusmaailma nopeasti jos irtoseksin saaminen olisi heille yhtä vaikeaa kuin useimmille miehille ja en tässä edes ottanut huomioon sitä, että miehillä on yleensä vielä suurempi libido.

Suurin osa tämänkin ketjun naisista on kertonut, että irtoseksin "saaminen" ei ole keskimäärin naiselle mitenkään toivottava asia ja suurin osa, kuten minäkin, on ennemmin selibaatissa kuin menee sänkyyn tuntemattoman kanssa.

Luulisi muuten, että Suomi olisi jo maailmalla tunnettu komeista miehistä, kun kerran kaikki parisuhteessa olevat miehet ovat kliseisen komeita, sujuvasanaisia hurmureita. 

Sinkkutalouksien määrä kasvaa koko ajan yhä kiihtyvällä tahdilla. Suomessa sinkkutalouksen suhteellinen osuus on Euroopan kärkeä. Mistä se kertoo? Siitä että naiset nirsoilevat ja yhä harvempi joukko miehiä pääsee parisuhteeseen. Naiset mieluummin odottavat omaa vuoroaan niiden kärkimiesten luokse kuin tinkivät vaatimuksistaan. Melko irvokasta kun otetaan huomioon, että myös niiden huvipuiston ulkopuolelle jäävien miesten on pakko rakentaa tätä yhteiskuntaa joka nykyisellään on osa tätä ongelmaa.

Oletko sinä siis sitä mieltä, että naiset ovat syyllisiä siihen, että sinkkutalouksien määrä kasvaa? Tajuatko kuinka halveksivasti sinä naisista puhut? Sinä puhut naisista niinkuin me olisimme jotain täysin moraalittomia "huvipuistoa" pitäviä olentoja, ja miehistä kuten te vain haluaisitte parisuhteen ja olla uskollisia ja ihania elämänne loppuun asti.

Onko oikeasti ihme, jos ei tuolla asenteella naisia löydy? Haluaisitko itse olla ihmisen kanssa, joka halveksii sinua siksi että olet mies?

Eikö silloin oikea ongelma ole ne miehet, jotka pyörittää sitä kuuluisaa kalukarusellia kuin naiset joita siinä (vasten tahtoaankin) pyöritetään? Nimittäin just kun nämä miehet lopettaa kalukarusellinsa pyörittämisen niin tadaa, yksikään nainen ei sellaisessa enää pyöri.

Ratkaisu on kyllä ihan miesten omissa käsissä.

Niin. Missä miesten kyky ja halu toistensa tukemiseen ja aseveljeyteen? Miksette mene puhumaan niille "alfoille" ja koeta saada heidätkin ymmärtämään, että heidän toimintansa on epäreilua teitä kohtaan? Miksi vika on naisten? Jos saisitte vaikka yhteistyösopimuksen aikaan, että hekin valitsisivat naisista vain yhden mieluisan, eivätkä kahmisi koko pottia.

Ensinnäkin, ne naiset tuntuvan nauttivan siitä karusellin kyydistä. Eli kysyntää on, joten tarjontaakin löytyy.

Toisekseen, eihän ne karusellin pyörittäjät ole valmiita luopumaan saavutetuista eduista. Vähän sama kuin menisi jääkiekko-ottelussa puhumaan vastustajille, että pelatkaapas nyt alle tasonne, että mekin pärjätään tässä ottelussa.

Kolmanneksi, naisethan haluavat vain sitä parasta (tai minkä kuvittelevat parhaaksi), eivätkä ota mitään ok:ta, vaikka sitä olisi tarjolla.

Ihanaa, että nainen on jälleen kerran esine, saavutettu etu.

Ja naisethan ei sitten puhu eduista mitään? Täällä jankutetaan jatkuvasti, kuinka miehen pitää parantaa naisen elämänlaatua, muuten mies on turhaa roskaa ja vaivaa.

Ja sillä tarkoitetaan sitä, että mieheen pitää olla oikeasti rakastunut. Se on se laatua nostava asia.

Jos vakavasti puhutaan, parisuhde lisää miehen onnellisuutta ja elämän pituutta tutkitusti, mutta ei naisen. Naisella se tutkitusti lisää arjen työn määrää. Joten parisuhde itsessään on miehelle etu, naiselle rasite. Nainen suostuu siihen, jos oikeasti rakastuu. Miten tämä voi olla jonkun mielestä väärin?

Okei. Palataan sitten takaisin pari kommenttia, jossa kehoitettiin beetoja yrittämään aseveljeyttä alfojen kanssa. Johon totesin, ettei alfat luovu eduistaan. Se etu on juuri se, että naiset rakastuvat heihin, vaikka he kohtelisivat huonosti. Onhan se nyt heille etu, vaikka se epäreilulta tuntuukin. Enkä ihmettele yhtään, ettei se lopulta lisää naisten onnellisuutta niissä tapauksissa.

MIKSI sitten yrität vaatia naisia luopumaan eduista? Naisilla on ihan yhtä suuri oikeus harrastaa seksiä kiinnostavien miesten kanssa kuin miehilläkin.

Ja miksi kuvittelet alfojen kohtelevan naisia huonosti? Betamiehet ovat niitä, jotka kohtelevat naisia huonosti. Yhdenkään naisen ei pitäisi olla missään tekemisissä palstamiesten kanssa. Palstamiehet ovat betamiehiä. Betamiehet vihaavat, halveksivat ja orjuuttavat naisia.

Tällaisia kommentteja sitten yläpeukutetaan hurmiossa. Mistä sinä tiedät, että Beta-miehet kohtelevat naisia huonosti? Vedät lisäksi yhtäläisyyden betan ja "palstamiehen" välille. Teet kaikista palstan miehistä yhden joukon. Erittäin typerää. 

Enkä ole kehoittanut naisia luopumaan eduistaan. Aiemmin kehoitettiin miehiä lopettamaan kalukarusellin, jolloin naiset eivät enää pyörisi siinä. Kun kerran alfoilla ja monilla naisilla on tarve moiselle karusellille, niin eihän sitä nyt mihinkään lopeteta.

Olet taas yksi vastakkainasettelijoista, jotka kylvävät vihaa tällä palstalla.

Sivusta, miksi se pitäisikään looettaa, jos kaikki osallistujat kerran ovat vapaaehtoisesti mukana? Seksi on kivaa, ja useimmat löytävät kumppanin ihan historiastaan riippumatta. Se, kestääkö suhde vuosikymmenet, riippuu ihan muista jutuista kuin yksilön seksuaalihistoriasta. Sehän on historiaa.

Veikkaan, että se osattomaksi jääminen on se mikä monia kalvaa. Jos kaikki saavat osansa karusellista, niin tuskin kukaan valittaa.

Hmm, ihan mahdollista. Jotenkin en vaan näe järkeväksi vaatia, että muut lakkaavat tekemästä jotain, jos minä en syystä tai toisesta tee sitä samaa...? Jokaisella on oma elämänsä, kukin viettäköön sen kuten parhaaksi näkee, karusellissa tai ei, mutta tuollainen on kyllä ihan täyttä ajanhukkaa. (Kuten palstailukin.) Koirat haukkuvat, karavaani kulkee.

En minäkään näe järkevänä vaihtoehtona katkeroitua ja valittaa, vaan mielummin yrittää tehdä asialle jotain. Monilla on vaan lähtökohdat paljon surkeammat kuin toisilla, ja siksi ymmärrän, että katkeroitumistakin voi tapahtua.

Tuo lähtökohtien epätasaisuus pätee ihan joka asiaan. Eivät ihmiset saa samanlaisia kortteja, ja juuri siksi pitäisin yksilön kannalta mielekkäämpänä keskittyä tekemään omasta elämästään mahdollisimman hyvää sen sijaan, että käyttäisi rajallisen aikansa sen murehtimiseen, mistä jää paitsi. - Kävin samanlaista painia katkeroitumisvaarassa menetettyäni terveyteni pysyvästi jo nuorena. Paljon on asioita, jotka eivät ole olleet mahdollisia kuten muille, mutta pyrin pelaamaan mahdollisimman hyvin sillä kädellä, jonka olen saanut (anteeksi kököt kielikuvat). Olen kaikesta huolimatta onnellinen. Katkeroituminen tuskin olisi johtanut edes tyytyväisyyteen, ja se olisi hirveä sääli. Elämä on kuitenkin ainutkertainen, kai.

Minä olen nainen, joka ei ole saanut elämään kovin hyviä kortteja. Olen aika ruma, tukka on ohut ja huono, minulla on vino selkä ja vinot hampaat, sosiaalisesti olen vähän erikoinen. En siis varmasti ole kuuminta hottia miesten keskuudessa. Silti minulla on oikeus haaveilla niistä omaan silmääni komeista miehistä, jotka ovat kai juuri niitä alfoja, joista täällä puhutaan. Unelmieni miestä en ehkä koskaan saa suhteeseen, ja sen hyväksyn. Mutta tyytymään eli käyttämään toista ihmistä hyväksi en ala, koska parisuhteessa ei kenenkään ole pakko olla. Elämässä on muutakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hmm, vähän mietityttää, osaako naisesta oikeasti nähdä päälle päin, onko hän kokematon vai ei. Itse meikkaan tosi vähän, pukeudun vaatimattomasti, tykkään luonnossa kävelemisestä, lukemisesta yms., olen hiukan introvertti ja herkkä luonteeltani yms. Ja muilta saamieni kommenttien mukaan näytän huomattavasti ikäistäni nuoremmalta ja kokemattomammalta. Silti lyhyempiä miesjuttuja on ollut enemmän kuin niillä kavereillani, jotka korostavat vahvasti seksuaalisuuttaan ja luovat sen vaikutelman, että mies on koko ajan mielessä. En vain ole nähnyt syytä luoda miesjuttujen määrästä pohjaa identiteetilleni.

Joten jos pelkän ulkomuodon perusteella aikoi päätellä naisen seksikumppanien määrän, niin lykkyä tykö. Aikamoista arpapeliä siinä saa pelailla.

Kyllä se jutuista selviää jos ei ulkonäöstä. Jos ne on tasoa voi kun on vaikeata kun ei kuukauteen oo saanut munaa niin voi yhtä ja toista päätellä.

Ai tuollasia ne sinun tuttusi puhuvat. Jos sinulla ei muita keinoja ole tunnistaa niin...

Noita wt muijia on nykyisin niin paljon ettei niistä pysty välttymään. Mutta mitä kaikkea keinoja niitä on? Vihastuttaa kyllä ajatus että joku jakorasia pääsisi haavista läpi.

Päivän naisvihat.

Jakorasia = nainen, jolla on ollut sama määrä seksikumppaneita kuin kellä tahansa miehellä, jota ei nimitellä yhtään mitenkään.

Kannattaa varmaan keskustella ennen suhteen aloittamista. Esim. sinä voit kysyä toisen asennoitumisesta seksiin ja vaikka seksihistoriasta. (Minä kerroin miehelleni seksikumppaneitteni määrän ennen kuin seurusteltiinkaan. Tiedän myös, montako hänellä on suunnilleen ollut.) Minä taas, jos nyt olisin sinkku, varmistaisin pyöriikö mies av:llä tai luoja varjelkoon laudalla.

Miksi yksinolosta nauttiva nainen tuntuu aiheuttavan miehissä kollektiivista ahdistusta? Eikö se ole tärkeintä, että ihminen itse on onnellinen? Tuli nimittäin kerran käytyä lähes loputon väittely yhden miekkosen kanssa. Ensin piti vääntää pieni ikuisuus siitä, oliko "reilua" että jätän miekkosen kaverin antamatta tälle mahdollisuutta korjata vielä käytöstään. Kumma juttu sekin: omat mahdolliset vähemmän kuin täydelliset ratkaisut olivat valtava ongelma jota olisi äärettömän nöyränä pitänyt anoa anteeksi yms yms., ja sen kaverin törppöilyt taas jotain täysin harmitonta pikku sähellystä jota taas olisi loputtomasti annettava anteeksi, tapahtui muutosta eli ei, viis veisaten pahoittelujen vilpittömyydestäkin. Samoin "parisuhteessa pitää joustaa". Kylläpä hyvinkin, muttei se jousto voi aina tulla vain yhdeltä puolelta.

Kun lopulta sain mokoman uskomaan puolustuspuheensa hyödyttömyyden ja ilmoitin ryhtyväni sinkuksi ilman aikomustakaan etsiä ketään uutta, alkoi väittely numero kaksi: päätös oli kun jokin punainen vaate kyseiselle miekkoselle. Jostain syystä ajatus siitä, etten ollut kiinnostunut edes yrittämään löytää ketään oli tälle, epäilemättä omassa ihan ok-parisuhteessaan (fwb vakinaistettuna, kun oli päättänyt, ettei muu ollut "reilua" rakastuneelle toiselle osapuolelle) tyytyväisenä olevalle jotain niin pöyristyttävää, että lopulta väittely kakkonen venyi pidemmäksi ja kiihkeämmäksi kuin se ensimmäinen.

Olo oli kuin jonkun kiihkouskovaisen kanssa olisi uskonnosta väitellyt: asia oli henkilökohtainen eikä viime kädessä kuulunut tippaakaan sille toiselle, ja silti tuntui kuin olisin loukannut jotain perimmäisiä arvoja. Mutta miksi jotkut ovatkin niin parisuhdeuskovaisia, että toisten erilaiset valinnat tuntuvat tuottavan niin syvää tuskaa?

Vierailija kirjoitti:

Miksi yksinolosta nauttiva nainen tuntuu aiheuttavan miehissä kollektiivista ahdistusta? Eikö se ole tärkeintä, että ihminen itse on onnellinen? Tuli nimittäin kerran käytyä lähes loputon väittely yhden miekkosen kanssa. Ensin piti vääntää pieni ikuisuus siitä, oliko "reilua" että jätän miekkosen kaverin antamatta tälle mahdollisuutta korjata vielä käytöstään. Kumma juttu sekin: omat mahdolliset vähemmän kuin täydelliset ratkaisut olivat valtava ongelma jota olisi äärettömän nöyränä pitänyt anoa anteeksi yms yms., ja sen kaverin törppöilyt taas jotain täysin harmitonta pikku sähellystä jota taas olisi loputtomasti annettava anteeksi, tapahtui muutosta eli ei, viis veisaten pahoittelujen vilpittömyydestäkin. Samoin "parisuhteessa pitää joustaa". Kylläpä hyvinkin, muttei se jousto voi aina tulla vain yhdeltä puolelta.

Kun lopulta sain mokoman uskomaan puolustuspuheensa hyödyttömyyden ja ilmoitin ryhtyväni sinkuksi ilman aikomustakaan etsiä ketään uutta, alkoi väittely numero kaksi: päätös oli kun jokin punainen vaate kyseiselle miekkoselle. Jostain syystä ajatus siitä, etten ollut kiinnostunut edes yrittämään löytää ketään oli tälle, epäilemättä omassa ihan ok-parisuhteessaan (fwb vakinaistettuna, kun oli päättänyt, ettei muu ollut "reilua" rakastuneelle toiselle osapuolelle) tyytyväisenä olevalle jotain niin pöyristyttävää, että lopulta väittely kakkonen venyi pidemmäksi ja kiihkeämmäksi kuin se ensimmäinen.

Olo oli kuin jonkun kiihkouskovaisen kanssa olisi uskonnosta väitellyt: asia oli henkilökohtainen eikä viime kädessä kuulunut tippaakaan sille toiselle, ja silti tuntui kuin olisin loukannut jotain perimmäisiä arvoja. Mutta miksi jotkut ovatkin niin parisuhdeuskovaisia, että toisten erilaiset valinnat tuntuvat tuottavan niin syvää tuskaa?

Minun exäni ja hänen kaverinsa taas perustelivat eroa järjettömäksi, koska "kuitenkin olet kohta parisuhteessa jonkun toisen kanssa" ja "ei se vaihtamalla parane". Kuulostaa juuri siltä, että monelle kumppani on vain tarve-esine, jonka osan voi hoitaa miltei kuka hyvänsä.

Vierailija kirjoitti:

treffit kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

treffit kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten te jotka tulette niin valikoiviksi ettei sitä miestä noin vain löydy hoidatte seksipuolen? Selibaatti, fwb, vai satunnaispanoja tinderistä/baarista?

Ihan kuule perinteisesti masturboimalla - joka muuten päihittää yhden illan jutut 6-0. 

Mikä tekee masturboinnin paremmaksi kuin yhden illan jutun?

Orgasmi?

Miksei tule orgasmia yhden illan jutusta?

Ei ne miehet osaa. Nainen vois osatakin.

Kummasti ne miehet kuitenkin osaavat itse saada orgasmin. Vai väitätkö, että sekin on sinun ansiotasi?

Mikä on sinun käsityksesi mitä tarvitaan että nainen/mies saa hyvää seksiä ja orgasmin?

Minä tiedän kyllä, miten saan orgasmin sekä yksin että naisen kanssa. En vieritä vastuuta naiselle. Sinä ilmeisesti vierität vastuun miehelle.

En ole vierittämässä minnekään. Tosissani kysyn kun kysymyksesi asettelu oli niin kummallinen.

Voitko siis vastata mitä tarvitaan edes sitten itsesi osalta kun et naisen orgasmista tiedä?

Omalta osaltani saan orgaasmin monella eri tavalla. Suuseksillä, panemalla eri aukkoihin, käsipelillä. Voin kontrolloida ajatuksiani, jos haluan pitkittää tai nopeuttaa tulemistani jne. Jos vain passiivisena odottaisin, että toinen tyydyttää minut täysin, niin vaikeaksi menisi.

Nauranko vai itkenkö? Kyse on juuri siitä, viitsiikö mies antaa naiselle suuseksiä tai mitä hän nyt sitten tarvitseekaan lauetakseen.

Mies laukeaa 99,99% tapauksista kun saa panna.

Minä en hei ylety itse, miten voin ottaa vastuun omasta orgasmistani?

Ja miksi odottaisin tai makaisin passiivisena?
On kokemusta miehistä, jotka haluaa suihinoton, ja kun he on valniita homma on ohi. Öh. Mitäs mä siitä sain?[/quote]

Tämä on niin totta ja niin raivostuttavaa. Joo, olen hyvä siinä ja tykkään ihan hurjasti, mutta jatkossa taidan jättää suuseksin harrastamisen ihan kokonaan pois kun kerran se johtaa aina siihen että itse jää ilman. Se ei paljon lohduta, että mies työntää sen jälkeen äkkiä pari kertaa ja laukeaa kun itsekin tietysti haluaisi saada.

Siis mitä mä just luin.

Mäkin tykkään antaa suuseksiä ja olen siinä hyväkin ilmeisesti - otan aikani enkä vaan hyökkää kimppuun kuin sika limppuun. 

Ja siis totta kai annan sen ihan loppuun asti. 

Mutta. Tähän mennessä vielä koskaan ei ole käynyt niin, että minun olisi täytynyt jäädä ns. lehdelle soittelemaan. En itse niin välitä suuseksistä vastaanottavana osapuolena, joten mies yleensä kipaisee hakemassa lelun tai pari joilla sitten varmistaa minun nautintoni. Tämä siis ellei hommaa ole hoideltu niillä leluilla ja miehen sormilla jo siinä samanaikaisesti... 

Minä toivon siitä suuseksistä vastineeksi yhdyntää. Pelkkää yhdyntää. Mieluummin siis annan pelkkää suuseksiä ja ehkä tulen siinä samalla ihan vain antamisen ilosta, kuin alan ottaa vastaan mitään sormileikkejä, leluja tai suuseksiä. Sormet minulla on itsellänikin.

No joo totta kai se yhdyntä on paras. Mutta läheskään kaikki miehet ei pysty heti laukeamisen jälkeen yhtymään välittömästi. 

Itse kiihotun suuseksin antamisesta siten, että haluan tulla sen jälkeen. Ja jos mies siinä haluaa avittaa niin mikäpä siinä :) Osaan sen toki itsekin, mutta toisen "palvelujen" vastaanottaminen on verrattavissa ruokailuun: osaan toki laittaa hyvää ruokaa, mutta joskus on kiva käydä ulkona syömässä kun voi vaan istua valmiiseen pöytään ja vain syödä tekemättä mitään muuta. :) 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi yksinolosta nauttiva nainen tuntuu aiheuttavan miehissä kollektiivista ahdistusta? Eikö se ole tärkeintä, että ihminen itse on onnellinen? Tuli nimittäin kerran käytyä lähes loputon väittely yhden miekkosen kanssa. Ensin piti vääntää pieni ikuisuus siitä, oliko "reilua" että jätän miekkosen kaverin antamatta tälle mahdollisuutta korjata vielä käytöstään. Kumma juttu sekin: omat mahdolliset vähemmän kuin täydelliset ratkaisut olivat valtava ongelma jota olisi äärettömän nöyränä pitänyt anoa anteeksi yms yms., ja sen kaverin törppöilyt taas jotain täysin harmitonta pikku sähellystä jota taas olisi loputtomasti annettava anteeksi, tapahtui muutosta eli ei, viis veisaten pahoittelujen vilpittömyydestäkin. Samoin "parisuhteessa pitää joustaa". Kylläpä hyvinkin, muttei se jousto voi aina tulla vain yhdeltä puolelta.

Kun lopulta sain mokoman uskomaan puolustuspuheensa hyödyttömyyden ja ilmoitin ryhtyväni sinkuksi ilman aikomustakaan etsiä ketään uutta, alkoi väittely numero kaksi: päätös oli kun jokin punainen vaate kyseiselle miekkoselle. Jostain syystä ajatus siitä, etten ollut kiinnostunut edes yrittämään löytää ketään oli tälle, epäilemättä omassa ihan ok-parisuhteessaan (fwb vakinaistettuna, kun oli päättänyt, ettei muu ollut "reilua" rakastuneelle toiselle osapuolelle) tyytyväisenä olevalle jotain niin pöyristyttävää, että lopulta väittely kakkonen venyi pidemmäksi ja kiihkeämmäksi kuin se ensimmäinen.

Olo oli kuin jonkun kiihkouskovaisen kanssa olisi uskonnosta väitellyt: asia oli henkilökohtainen eikä viime kädessä kuulunut tippaakaan sille toiselle, ja silti tuntui kuin olisin loukannut jotain perimmäisiä arvoja. Mutta miksi jotkut ovatkin niin parisuhdeuskovaisia, että toisten erilaiset valinnat tuntuvat tuottavan niin syvää tuskaa?

Minun exäni ja hänen kaverinsa taas perustelivat eroa järjettömäksi, koska "kuitenkin olet kohta parisuhteessa jonkun toisen kanssa" ja "ei se vaihtamalla parane". Kuulostaa juuri siltä, että monelle kumppani on vain tarve-esine, jonka osan voi hoitaa miltei kuka hyvänsä.

Pelottava logiikka näillä ukoilla. Hyi hitto! Miten voi olla noin vinksahtanut ajatusmaailma?