Lue keskustelun säännöt.
Nainen, oletko iän myötä tullut enemmän tai vähemmän valikoivaksi miesten suhteen?
Kommentit (487)
Vierailija kirjoitti:
Ne nörttipojat jotka yrittivät kehittää itseään nuorena vaikeiden oppiaineiden parissa ja työelämässä kyllä muistavat ikuisesti ne pimeät yksinäiset illat jolloin ei oltu bilettämässä nuoruuden huumassa kun naisilta ei herunut minkäänlaista mielenkiintoa. Lasku lankeaa aina maksettavaksi, ennemmin tai myöhemmin. Moni hyvään asemaan päässyt alempitasoinen mies maksaa potut pottuina sitten vanhempana.
Mistä nuo yksin iltansa viettävät nörttipojat tietävät, ettei naisilta heru minkäänlaista mielenkiintoa? Mistä he tietävät, etteikö se rinnakkaisluokan ujo nörttityttö olisi ollut vaikka miten kiinnostunut, mutta ei vaan ole uskaltanut lähestyä nörttipoikaa, joka ei näytä edes huomaavan häntä?
Minä olin se ujo nörttityttö, johon päin ei edes nörttipojat katselleet. Aika paljon iltoja vietin yksin, mutta en katkeroitunut. Ei ole biletys juuri kiinnostanut koskaan. Eikä kyllä ole ikinä käynyt mielessäkään, että alkaisin jotenkin kostamaan niille entisille nörttipojille etteivät minua huomanneet. Aika keskenkasvuiselta tuollainen kuulostaa, anteeksi vaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vela -72 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AlfaRomeo69 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies. kirjoitti:
Jännä juttu. Naiset sanovat, että nuorena eivät olleet kranttuja, mutta vanhemmiten ovat tulleet valikoivammaksi. Silti minulla ja monilla kavereillani oli teininä suuria vaikeuksia löytää tyttöystävä. Nyt keski-ikäisenä tarjokkaita tuntuu olevan runsaasti.
Eikä tämä voi johtua siitä, että olisin niin paljon hurmaavammaksi muuttunut iän myötä.
Sanos muuta. Todella vahva esimerkki siitä, että ei kannata kuunnella mitä naiset sanoo, vaan seurata mitä tekevät. Kun edellinen suhde loppui, kokeilin sitten Tinderiä. 30+ suhteesta kiinnostuneita naisia löytyy pilvin pimein, moninkertaisesti nuoruuteni verrattuna.
Mitä epäloogista tuossa on? Nuorena tyydyttiin vähempään, joten useammalla oli seurustelukumppani. 30+ ikäisenä ne naiset, jotka ovat löytäneet kriteeriensä mukaisen miehen, ovat parisuhteessa ja osa niistä, jotka eivät ole, ovat Tinderissä.
No se, että niitä löytyy minun kohdalla todella paljon enemmän kuin nuorena, kuten monen muunkin miehen kohalla. Vaikka naiset ovat mukamas nostaneet rimaa, eivätkä laskeneet sitä.
Tuohonhan löytyy heti kaksikin loogista selitystä.
1) Parikymppisenä ei etsi vielä vakavaa suhdetta, mutta kolmekymppisenä aika moni jo haluaa nimenomaan sitä.
2) Nuorena katsoo enemmän epäoleellisia asioita, kuten ulkonäköä, ammattia, miehen kaveripiiriä. Ja on ehkä riippuvaisempi oman kaveripiirinsä mielipiteistä. Jos kaverit pitää jotain miestä rumana, dorkana, luuserina, nörttinä tai miten vaan epäkelpona, alkaa itsekin toistelemaan kavereidensa mielipiteitä sen sijaan, että muodostaisi omansa.
Itseeni sopii tuo kakkoskohta. Olin nuorena todella paljon ulkonäkökeskeisempi kuin nykyään. Halusin hyvännäköisen miehen. Siinä sitten sai pakit moni minun mielestäni "ruma" (oikeasti ihan tavallisen näköinen) mies, vaikka olisi kuinka kivalta ja mukavalta tyypiltä vaikuttanut. Toisaalta komeaa miestä etsiessä kävi usein niin ettei molemminpuolista kiinnostusta ollutkaan. Tai jos oli, niin miehellä riitti muitakin kiinnostuksen kohteita. Seurustelin vajaan vuoden parin tyypin kanssa, mutta lopulta yhteistä heidän kanssaan oli niin vähän, että molemmat suhteet kaatuivat omaan mahdottomuuteensa. Yksi kolmen vuoden erittäin repivä avoliitto oli. Siinä vaiheessa itsetuntoni oli niin alhaalla, että pysyin miehen kanssa vaikka hän ryyppäsi joka viikonloppu, petti ja haukkui minua todella rumasti kännissä. Kun siitä h*lvetistä pääsin irti, en edes ajatellut uutta suhdetta. Halusin vain opetella olemaan itsekseni ja miettiä mitä parisuhteelta oikeasti haluan ja vaadin. Huomasin että kaikki vaatimukseni liittyivät kumppanin luonteeseen, ulkonäkö ei tuntunut enää lainkaan niin tärkeältä. Minä siis huomasin, että vaadin kumppanilta enemmän kuin nuorempana, jolloin lähinnä pinnalliset asiat menivät kaiken tärkeämmän edelle.
Nyt olen 36-vuotias ja ollut neljä vuotta yhdessä ihan tavallisen miehen kanssa, jota rakastan ihan hirveän paljon. Hän on sellainen mies, jonka olisin parikymppisenä varmaan nörttiyden ja ulkonäön perusteella ohittanut sen suurempia miettimättä. Mutta koska minä en ole enää se tyhmä ja pinnallinen parikymppinen, näen hänet lievästä karsastuksesta, pakenevasta hiusrajasta ja laihuudesta huolimatta hyvännäköisenä. Se johtuu siitä, että hän on hellä, rakastava, kiltti, huumorintajuinen, huomioonottava ja rohkeasti oma itsensä. Hän on minun puolisoni, rakastajani ja paras ystäväni.
Tyypillinen tarina siitä kuinka beetamies päätyy suhteeseen alfamiehen kaltoinkohdellun naisen kanssa:)
Kyllä. Monta repivää ja vauhdikasta suhdetta hänellä takana. Siinä on nainen kulutettu niin loppuun, että alkaa beetat kelpaamaan. Jos olisikin jostain kumman syystä mennyt toisinpäin, että sama nainen olisi nuorena mennyt tuon kiltin beetan kanssa yhteen, niin jossain kohtaa olisi alkanut jännempi ja komeampi seura ihan varmasti kutkuttamaan ja suhde mennyt vaihtoon, koska pitäähän se kaikkien kokea. Ainakin niiden, joilla on siihen mahdollisuus.
Alfan jälkeen on aina pitkän aikaa sellainen olo, etten enää koskaan sekaannu sellaiseen, vaan haluan suhteeseen kunnollisen ja vähän tylsän miehen. Kerran olen sen virheen tehnytkin ja alkanut turvalliseen betasuhteeseen, mutta eihän sellaisesta mitään tullut. Ei tarvitse teidän betojen pelätä, en tyydy teihin. Otan sellaisen, joka itseäni miellyttää, tai sitten olen kokonaan ilman miestä.
Niinhän tämän ketjun naiset tekevät. Kukaan ei tyydy. Naisen ei yksinkertaisesti kannata tyytyä. Nyt sitten jos joku mies kertoisi, miksi miehet tyytyvät?
Mutta miksi ei kannata tyytyä? Mikä siinä on niin kamalaa? Täytyykö kaikesta saada aina maksimaalinen voitto?
Koska ei onneksi ile pakko jakaa itseään ja elämäänsä henkilön kanssa, joka on vain "ihan ok". Naisen lähtökohta on hyvä elämä yksin, joten ei kannata päätyä parisuhteeseen, joka ottaa enemmän kuin antaa ("ihan ok" -kumppanin kanssa) eli heikentää elämänlaatua. Täältä saa sen käsityksen, että minkälainen parisuhde tahansa on miehelle parempi kuin yksinolo, ilmeisesti se siis "ihan ok"kin aina antaa enemmän kuin ottaa?
Ja täältä saa kuvan, että naiselle parisuhde on hirveä uhraus, jota ei kannata tehdä, ellei satu joku uskomaton ja epätodellinen sattuma, jossa mies antaa suhteeseen paljoin enemmän kuin nainen.
Minulle on joskus joku fiksu opettanut, että parisuhteen ja elämänkumppanin ajatus on tuoda yksilön elämään jonkinlaista lisäarvoa, helppoutta ja iloa verrattuna yksin olemiseen. Jos toinen sen sijaan syö energiaa, tuottaa lisätyötä ja hänen vuokseen joutuu luopumaan itselleen tärkeistä asioista, niin saa olla melkoisen uskomaton ja epätodellinen sattuma, että hänen kanssaan kannattaa olla.
Joo, mutta naisilla on mennyt tuo hyötyajattelu jo liian pitkälle. Suomen kaltaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa pitää olla todella menestynyt mies tai vastaavasti heikkotasoinen nainen, jotta puoliso toisi jotain lisäarvoa elämään. Kun ottaa huomioon, että naisten koulutustaso nousee koko ajan tulee puolison löytämisestä yhä vaikeampaa. Eikö se riitä, että on joku joka rakastaa jakamassa perusarkea?
-ohis
Ahaa okei nyt ymmärrän ongelman "hyötymisestä". Ajattelit että se tarkoittaa rahaa.
En tarkoittanut. Se on vaan yksi osa-alue. Jopa perusarjen suhteen ollaan tosi nirsoja eli jos mies ei ole kliseisen komea ja sujuvasanainen hurmuri niin elämään ei tule tarpeeksi lisäarvoa kun ei voi onnitella itseään ja päteä kanssasiskoille.
Monella naisella muuttuisi ajatusmaailma nopeasti jos irtoseksin saaminen olisi heille yhtä vaikeaa kuin useimmille miehille ja en tässä edes ottanut huomioon sitä, että miehillä on yleensä vielä suurempi libido.
Suurin osa tämänkin ketjun naisista on kertonut, että irtoseksin "saaminen" ei ole keskimäärin naiselle mitenkään toivottava asia ja suurin osa, kuten minäkin, on ennemmin selibaatissa kuin menee sänkyyn tuntemattoman kanssa.
Luulisi muuten, että Suomi olisi jo maailmalla tunnettu komeista miehistä, kun kerran kaikki parisuhteessa olevat miehet ovat kliseisen komeita, sujuvasanaisia hurmureita.
Sinkkutalouksien määrä kasvaa koko ajan yhä kiihtyvällä tahdilla. Suomessa sinkkutalouksen suhteellinen osuus on Euroopan kärkeä. Mistä se kertoo? Siitä että naiset nirsoilevat ja yhä harvempi joukko miehiä pääsee parisuhteeseen. Naiset mieluummin odottavat omaa vuoroaan niiden kärkimiesten luokse kuin tinkivät vaatimuksistaan. Melko irvokasta kun otetaan huomioon, että myös niiden huvipuiston ulkopuolelle jäävien miesten on pakko rakentaa tätä yhteiskuntaa joka nykyisellään on osa tätä ongelmaa.
Oletko sinä siis sitä mieltä, että naiset ovat syyllisiä siihen, että sinkkutalouksien määrä kasvaa? Tajuatko kuinka halveksivasti sinä naisista puhut? Sinä puhut naisista niinkuin me olisimme jotain täysin moraalittomia "huvipuistoa" pitäviä olentoja, ja miehistä kuten te vain haluaisitte parisuhteen ja olla uskollisia ja ihania elämänne loppuun asti.
Onko oikeasti ihme, jos ei tuolla asenteella naisia löydy? Haluaisitko itse olla ihmisen kanssa, joka halveksii sinua siksi että olet mies?
Eikö silloin oikea ongelma ole ne miehet, jotka pyörittää sitä kuuluisaa kalukarusellia kuin naiset joita siinä (vasten tahtoaankin) pyöritetään? Nimittäin just kun nämä miehet lopettaa kalukarusellinsa pyörittämisen niin tadaa, yksikään nainen ei sellaisessa enää pyöri.
Ratkaisu on kyllä ihan miesten omissa käsissä.
Niin. Missä miesten kyky ja halu toistensa tukemiseen ja aseveljeyteen? Miksette mene puhumaan niille "alfoille" ja koeta saada heidätkin ymmärtämään, että heidän toimintansa on epäreilua teitä kohtaan? Miksi vika on naisten? Jos saisitte vaikka yhteistyösopimuksen aikaan, että hekin valitsisivat naisista vain yhden mieluisan, eivätkä kahmisi koko pottia.
Ensinnäkin, ne naiset tuntuvan nauttivan siitä karusellin kyydistä. Eli kysyntää on, joten tarjontaakin löytyy.
Toisekseen, eihän ne karusellin pyörittäjät ole valmiita luopumaan saavutetuista eduista. Vähän sama kuin menisi jääkiekko-ottelussa puhumaan vastustajille, että pelatkaapas nyt alle tasonne, että mekin pärjätään tässä ottelussa.
Kolmanneksi, naisethan haluavat vain sitä parasta (tai minkä kuvittelevat parhaaksi), eivätkä ota mitään ok:ta, vaikka sitä olisi tarjolla.
Ihanaa, että nainen on jälleen kerran esine, saavutettu etu.
Ja naisethan ei sitten puhu eduista mitään? Täällä jankutetaan jatkuvasti, kuinka miehen pitää parantaa naisen elämänlaatua, muuten mies on turhaa roskaa ja vaivaa.
Ja sillä tarkoitetaan sitä, että mieheen pitää olla oikeasti rakastunut. Se on se laatua nostava asia.
Jos vakavasti puhutaan, parisuhde lisää miehen onnellisuutta ja elämän pituutta tutkitusti, mutta ei naisen. Naisella se tutkitusti lisää arjen työn määrää. Joten parisuhde itsessään on miehelle etu, naiselle rasite. Nainen suostuu siihen, jos oikeasti rakastuu. Miten tämä voi olla jonkun mielestä väärin?
Okei. Palataan sitten takaisin pari kommenttia, jossa kehoitettiin beetoja yrittämään aseveljeyttä alfojen kanssa. Johon totesin, ettei alfat luovu eduistaan. Se etu on juuri se, että naiset rakastuvat heihin, vaikka he kohtelisivat huonosti. Onhan se nyt heille etu, vaikka se epäreilulta tuntuukin. Enkä ihmettele yhtään, ettei se lopulta lisää naisten onnellisuutta niissä tapauksissa.
Rakastuvat? Oliko alfat siis nyt näitä nuoruuden säätöjä ja panoja joista naiset ovat täällä puhuneet etteivät sellaisia halua loppu elämän kumppaniksi vaan siksi valikoivat saadakseen paremman. Onko se rakkautta?
Eiköhän se usein ole rakkautta, kunnes sitten jälkeenpäin toteavat, ettei se ollutkaan rakkautta.
Ainakin itselleni nuoruuden säädöt oli lähinnä tapa tuoda piristystä elämään ja näyttää naispuolisille kavereille, että meikäläiselläkin on sukupuolielämää. Siitä oli rakkaus kaukana.
Typeräähän tuollainen egoboostailu oli, mutta yksinäisenä ja epävarmana nuorena sitä yltyy tekemään kaikenlaista vähemmän hohdokasta. Ja miehetkin valikoituivat sillä perusteella, ketkä nyt sattuivat innokkaimmin kosiskelemaan (mutta eivät kuitenkaan herättäneet pelkoa siitä, että joutuisin lohduttelemaan heitä vääjäämättömästi edessä odottavan välirikon tapahtuessa). Mitä itsevarmempi ja huolettomampi mies, sitä helpompaa hänen kanssaan oli sysätä yksinäisyyttä sivuun parin viikon ajaksi. Nyt kun yksin olo tuntuu luontevammalta, miesmaku on muuttunut hyvin erilaiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vela -72 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AlfaRomeo69 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies. kirjoitti:
Jännä juttu. Naiset sanovat, että nuorena eivät olleet kranttuja, mutta vanhemmiten ovat tulleet valikoivammaksi. Silti minulla ja monilla kavereillani oli teininä suuria vaikeuksia löytää tyttöystävä. Nyt keski-ikäisenä tarjokkaita tuntuu olevan runsaasti.
Eikä tämä voi johtua siitä, että olisin niin paljon hurmaavammaksi muuttunut iän myötä.
Sanos muuta. Todella vahva esimerkki siitä, että ei kannata kuunnella mitä naiset sanoo, vaan seurata mitä tekevät. Kun edellinen suhde loppui, kokeilin sitten Tinderiä. 30+ suhteesta kiinnostuneita naisia löytyy pilvin pimein, moninkertaisesti nuoruuteni verrattuna.
Mitä epäloogista tuossa on? Nuorena tyydyttiin vähempään, joten useammalla oli seurustelukumppani. 30+ ikäisenä ne naiset, jotka ovat löytäneet kriteeriensä mukaisen miehen, ovat parisuhteessa ja osa niistä, jotka eivät ole, ovat Tinderissä.
No se, että niitä löytyy minun kohdalla todella paljon enemmän kuin nuorena, kuten monen muunkin miehen kohalla. Vaikka naiset ovat mukamas nostaneet rimaa, eivätkä laskeneet sitä.
Tuohonhan löytyy heti kaksikin loogista selitystä.
1) Parikymppisenä ei etsi vielä vakavaa suhdetta, mutta kolmekymppisenä aika moni jo haluaa nimenomaan sitä.
2) Nuorena katsoo enemmän epäoleellisia asioita, kuten ulkonäköä, ammattia, miehen kaveripiiriä. Ja on ehkä riippuvaisempi oman kaveripiirinsä mielipiteistä. Jos kaverit pitää jotain miestä rumana, dorkana, luuserina, nörttinä tai miten vaan epäkelpona, alkaa itsekin toistelemaan kavereidensa mielipiteitä sen sijaan, että muodostaisi omansa.
Itseeni sopii tuo kakkoskohta. Olin nuorena todella paljon ulkonäkökeskeisempi kuin nykyään. Halusin hyvännäköisen miehen. Siinä sitten sai pakit moni minun mielestäni "ruma" (oikeasti ihan tavallisen näköinen) mies, vaikka olisi kuinka kivalta ja mukavalta tyypiltä vaikuttanut. Toisaalta komeaa miestä etsiessä kävi usein niin ettei molemminpuolista kiinnostusta ollutkaan. Tai jos oli, niin miehellä riitti muitakin kiinnostuksen kohteita. Seurustelin vajaan vuoden parin tyypin kanssa, mutta lopulta yhteistä heidän kanssaan oli niin vähän, että molemmat suhteet kaatuivat omaan mahdottomuuteensa. Yksi kolmen vuoden erittäin repivä avoliitto oli. Siinä vaiheessa itsetuntoni oli niin alhaalla, että pysyin miehen kanssa vaikka hän ryyppäsi joka viikonloppu, petti ja haukkui minua todella rumasti kännissä. Kun siitä h*lvetistä pääsin irti, en edes ajatellut uutta suhdetta. Halusin vain opetella olemaan itsekseni ja miettiä mitä parisuhteelta oikeasti haluan ja vaadin. Huomasin että kaikki vaatimukseni liittyivät kumppanin luonteeseen, ulkonäkö ei tuntunut enää lainkaan niin tärkeältä. Minä siis huomasin, että vaadin kumppanilta enemmän kuin nuorempana, jolloin lähinnä pinnalliset asiat menivät kaiken tärkeämmän edelle.
Nyt olen 36-vuotias ja ollut neljä vuotta yhdessä ihan tavallisen miehen kanssa, jota rakastan ihan hirveän paljon. Hän on sellainen mies, jonka olisin parikymppisenä varmaan nörttiyden ja ulkonäön perusteella ohittanut sen suurempia miettimättä. Mutta koska minä en ole enää se tyhmä ja pinnallinen parikymppinen, näen hänet lievästä karsastuksesta, pakenevasta hiusrajasta ja laihuudesta huolimatta hyvännäköisenä. Se johtuu siitä, että hän on hellä, rakastava, kiltti, huumorintajuinen, huomioonottava ja rohkeasti oma itsensä. Hän on minun puolisoni, rakastajani ja paras ystäväni.
Tyypillinen tarina siitä kuinka beetamies päätyy suhteeseen alfamiehen kaltoinkohdellun naisen kanssa:)
Kyllä. Monta repivää ja vauhdikasta suhdetta hänellä takana. Siinä on nainen kulutettu niin loppuun, että alkaa beetat kelpaamaan. Jos olisikin jostain kumman syystä mennyt toisinpäin, että sama nainen olisi nuorena mennyt tuon kiltin beetan kanssa yhteen, niin jossain kohtaa olisi alkanut jännempi ja komeampi seura ihan varmasti kutkuttamaan ja suhde mennyt vaihtoon, koska pitäähän se kaikkien kokea. Ainakin niiden, joilla on siihen mahdollisuus.
Alfan jälkeen on aina pitkän aikaa sellainen olo, etten enää koskaan sekaannu sellaiseen, vaan haluan suhteeseen kunnollisen ja vähän tylsän miehen. Kerran olen sen virheen tehnytkin ja alkanut turvalliseen betasuhteeseen, mutta eihän sellaisesta mitään tullut. Ei tarvitse teidän betojen pelätä, en tyydy teihin. Otan sellaisen, joka itseäni miellyttää, tai sitten olen kokonaan ilman miestä.
Niinhän tämän ketjun naiset tekevät. Kukaan ei tyydy. Naisen ei yksinkertaisesti kannata tyytyä. Nyt sitten jos joku mies kertoisi, miksi miehet tyytyvät?
Mutta miksi ei kannata tyytyä? Mikä siinä on niin kamalaa? Täytyykö kaikesta saada aina maksimaalinen voitto?
Koska ei onneksi ile pakko jakaa itseään ja elämäänsä henkilön kanssa, joka on vain "ihan ok". Naisen lähtökohta on hyvä elämä yksin, joten ei kannata päätyä parisuhteeseen, joka ottaa enemmän kuin antaa ("ihan ok" -kumppanin kanssa) eli heikentää elämänlaatua. Täältä saa sen käsityksen, että minkälainen parisuhde tahansa on miehelle parempi kuin yksinolo, ilmeisesti se siis "ihan ok"kin aina antaa enemmän kuin ottaa?
Ja täältä saa kuvan, että naiselle parisuhde on hirveä uhraus, jota ei kannata tehdä, ellei satu joku uskomaton ja epätodellinen sattuma, jossa mies antaa suhteeseen paljoin enemmän kuin nainen.
Minulle on joskus joku fiksu opettanut, että parisuhteen ja elämänkumppanin ajatus on tuoda yksilön elämään jonkinlaista lisäarvoa, helppoutta ja iloa verrattuna yksin olemiseen. Jos toinen sen sijaan syö energiaa, tuottaa lisätyötä ja hänen vuokseen joutuu luopumaan itselleen tärkeistä asioista, niin saa olla melkoisen uskomaton ja epätodellinen sattuma, että hänen kanssaan kannattaa olla.
Joo, mutta naisilla on mennyt tuo hyötyajattelu jo liian pitkälle. Suomen kaltaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa pitää olla todella menestynyt mies tai vastaavasti heikkotasoinen nainen, jotta puoliso toisi jotain lisäarvoa elämään. Kun ottaa huomioon, että naisten koulutustaso nousee koko ajan tulee puolison löytämisestä yhä vaikeampaa. Eikö se riitä, että on joku joka rakastaa jakamassa perusarkea?
-ohis
Ahaa okei nyt ymmärrän ongelman "hyötymisestä". Ajattelit että se tarkoittaa rahaa.
En tarkoittanut. Se on vaan yksi osa-alue. Jopa perusarjen suhteen ollaan tosi nirsoja eli jos mies ei ole kliseisen komea ja sujuvasanainen hurmuri niin elämään ei tule tarpeeksi lisäarvoa kun ei voi onnitella itseään ja päteä kanssasiskoille.
Monella naisella muuttuisi ajatusmaailma nopeasti jos irtoseksin saaminen olisi heille yhtä vaikeaa kuin useimmille miehille ja en tässä edes ottanut huomioon sitä, että miehillä on yleensä vielä suurempi libido.
Suurin osa tämänkin ketjun naisista on kertonut, että irtoseksin "saaminen" ei ole keskimäärin naiselle mitenkään toivottava asia ja suurin osa, kuten minäkin, on ennemmin selibaatissa kuin menee sänkyyn tuntemattoman kanssa.
Luulisi muuten, että Suomi olisi jo maailmalla tunnettu komeista miehistä, kun kerran kaikki parisuhteessa olevat miehet ovat kliseisen komeita, sujuvasanaisia hurmureita.
Sinkkutalouksien määrä kasvaa koko ajan yhä kiihtyvällä tahdilla. Suomessa sinkkutalouksen suhteellinen osuus on Euroopan kärkeä. Mistä se kertoo? Siitä että naiset nirsoilevat ja yhä harvempi joukko miehiä pääsee parisuhteeseen. Naiset mieluummin odottavat omaa vuoroaan niiden kärkimiesten luokse kuin tinkivät vaatimuksistaan. Melko irvokasta kun otetaan huomioon, että myös niiden huvipuiston ulkopuolelle jäävien miesten on pakko rakentaa tätä yhteiskuntaa joka nykyisellään on osa tätä ongelmaa.
Oletko sinä siis sitä mieltä, että naiset ovat syyllisiä siihen, että sinkkutalouksien määrä kasvaa? Tajuatko kuinka halveksivasti sinä naisista puhut? Sinä puhut naisista niinkuin me olisimme jotain täysin moraalittomia "huvipuistoa" pitäviä olentoja, ja miehistä kuten te vain haluaisitte parisuhteen ja olla uskollisia ja ihania elämänne loppuun asti.
Onko oikeasti ihme, jos ei tuolla asenteella naisia löydy? Haluaisitko itse olla ihmisen kanssa, joka halveksii sinua siksi että olet mies?
Eikö silloin oikea ongelma ole ne miehet, jotka pyörittää sitä kuuluisaa kalukarusellia kuin naiset joita siinä (vasten tahtoaankin) pyöritetään? Nimittäin just kun nämä miehet lopettaa kalukarusellinsa pyörittämisen niin tadaa, yksikään nainen ei sellaisessa enää pyöri.
Ratkaisu on kyllä ihan miesten omissa käsissä.
Niin. Missä miesten kyky ja halu toistensa tukemiseen ja aseveljeyteen? Miksette mene puhumaan niille "alfoille" ja koeta saada heidätkin ymmärtämään, että heidän toimintansa on epäreilua teitä kohtaan? Miksi vika on naisten? Jos saisitte vaikka yhteistyösopimuksen aikaan, että hekin valitsisivat naisista vain yhden mieluisan, eivätkä kahmisi koko pottia.
Ensinnäkin, ne naiset tuntuvan nauttivan siitä karusellin kyydistä. Eli kysyntää on, joten tarjontaakin löytyy.
Toisekseen, eihän ne karusellin pyörittäjät ole valmiita luopumaan saavutetuista eduista. Vähän sama kuin menisi jääkiekko-ottelussa puhumaan vastustajille, että pelatkaapas nyt alle tasonne, että mekin pärjätään tässä ottelussa.
Kolmanneksi, naisethan haluavat vain sitä parasta (tai minkä kuvittelevat parhaaksi), eivätkä ota mitään ok:ta, vaikka sitä olisi tarjolla.
Mitäs järkeä on haluta muuta kuin sitä parasta mahdollista? Parisuhde on elämän isoimpia asioita, ei siihen kannata suhtautua kuin työpaikkaruokailuun, "otanpa tuon ihan ok:n, kun sitä on tarjolla". Mieluummin yksin.
Ehkä oleellista on tuo, minkä kuvittelevat parhaaksi. Täälläkin moni on myöntänyt parikymppisenä pitäneensä parhaina ihan vääriä tyyppejä, ja vasta 30-40-vuotiaina muuttaneet mieltymyksiään. Se, mitä joku kuvittelee tylsäksi ok:ksi, voikin oikeasti olla erittäin hyvä, jos antaa sille mahdollisuuden. Nykyäänhän ei anneta mahdollisuutta, koska yksin on hyvä.
Siis miten ihmeessä se, että viihtyy yksinkin, merkitsisi sitä ettei antaisi edes mahdollisuutta parisuhteelle? Kyllä minä ainakin annan, mutta en silti rupea vakavaan suhteeseen ihmisen kanssa, joka ei tunnu sen kummemmalta kuin ihan ok.
Ja jos joku viihtyykin yksinään niin hyvin, ettei kaipaa kumppania, eikä näin ollen halua antaa mahdollisuuttakaan, niin mitä pahaa siinäkään on? Kai nyt aikuinen ihminen saa valita olla yksinkin jos niin haluaa? Eihän hänen sinkkuutensa keneltäkään pois ole, jollei hän itse siitä kärsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne nörttipojat jotka yrittivät kehittää itseään nuorena vaikeiden oppiaineiden parissa ja työelämässä kyllä muistavat ikuisesti ne pimeät yksinäiset illat jolloin ei oltu bilettämässä nuoruuden huumassa kun naisilta ei herunut minkäänlaista mielenkiintoa. Lasku lankeaa aina maksettavaksi, ennemmin tai myöhemmin. Moni hyvään asemaan päässyt alempitasoinen mies maksaa potut pottuina sitten vanhempana.
Mistä nuo yksin iltansa viettävät nörttipojat tietävät, ettei naisilta heru minkäänlaista mielenkiintoa? Mistä he tietävät, etteikö se rinnakkaisluokan ujo nörttityttö olisi ollut vaikka miten kiinnostunut, mutta ei vaan ole uskaltanut lähestyä nörttipoikaa, joka ei näytä edes huomaavan häntä?
Minä olin se ujo nörttityttö, johon päin ei edes nörttipojat katselleet. Aika paljon iltoja vietin yksin, mutta en katkeroitunut. Ei ole biletys juuri kiinnostanut koskaan. Eikä kyllä ole ikinä käynyt mielessäkään, että alkaisin jotenkin kostamaan niille entisille nörttipojille etteivät minua huomanneet. Aika keskenkasvuiselta tuollainen kuulostaa, anteeksi vaan.
Ei me tavalliset tai nörttitytöt niitä tyttöjä olla, joista nyt puhutaan. Kun nämä miehet puhuvat, he ajattelevat niitä kahta luokan tyttöä, jotka tulivat ehkä hieman rikkinäisemmistä kotioloista, ja hakivat huomiota meikkaamalla paljon ja seurustelemalla vanhempien poikien kanssa. Nämä ovat ne ’naiset’, joiden teot kertovat kaiken naisten todellisista ajatuksista, ja joiden tekojen takia kenenkään naisen puheita ei pidä ottaa vakavasti.
Ja jos tuollainen tyttö saakin sitten koottua elämänsä palaset kasaan, ja vaikka terapian ja hyvien ihmissuhteiden avulla pystyy pääsemään kiinni normaaliin elämään ja hyvään kunnolliseen parisuhteeseen, nämä mielisairaat miehet haukkuvat sitä hyvää onnellista suhdetta suhteeksi aisurin ja betan kanssa tyytymiseksi, kun ei enää saa jännempiä. Vaikea kuvitella sairaampaa ajatusmaailmaa.
Vierailija kirjoitti:
Kaikilla teoilla on vaikutuksensa ja erehdyksistä on maksettava. Jos nainen on nuorena naiivi ja "sukupuoliviettinsä vietävissä" niin on turha itkeä jos ei vanhempana ja...kröhöm...viisaampana enää kelpaa kaikille miehille. Ei se voi olla niin, että menneisyys pyyhkiytyy pois kun yhtäkkiä valaistuukin. Ne nörttipojat jotka yrittivät kehittää itseään nuorena vaikeiden oppiaineiden parissa ja työelämässä kyllä muistavat ikuisesti ne pimeät yksinäiset illat jolloin ei oltu bilettämässä nuoruuden huumassa kun naisilta ei herunut minkäänlaista mielenkiintoa. Lasku lankeaa aina maksettavaksi, ennemmin tai myöhemmin. Moni hyvään asemaan päässyt alempitasoinen mies maksaa potut pottuina sitten vanhempana.
Kuulostaa hieman tragikoomiselta tuo ajatus maksaa potut pottuina. Kenelle ne maksetaan, naisille geneerisesti, koska ylä-asteen Minna ei huolinut?
Itse olin seinäruusu, en mikään suuri kaunotar nuorena. Löysin aviomieheni kuitenkin parikymppisenä, kun itse aktiivisesti lähestyin häntä. Pari vuotta siitä vietettiin onnelliset nörttihäät.
Jos nyt jäisin yksin ja tapailisin miehiä, pitäisi varmaan ensin kartoittaa, onko miehellä suhdehistoriaa ja jos on, millaista. Jos ei ole suhteita, kyseessä voi olla joku tällainen "kostaja", jonkalaisista en ole kiinnostunut. Ennemmin ihan ilman mitään kanssakäymistä miesten kanssa.
Toivon siis, että kostatte pysymällä kaukana minusta ja kaikista muistakin naisista. Kaikki voittavat. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksin jo 6 vuotta eikä noita miehiäkään tämmönen ruma kurttuotta kiinnosta. Nuorena olin kaunis ja miehiä riitti, mutta nyt melkein 50 v. ja kaikki katsoo ohi että näillä mennään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vela -72 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AlfaRomeo69 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies. kirjoitti:
Jännä juttu. Naiset sanovat, että nuorena eivät olleet kranttuja, mutta vanhemmiten ovat tulleet valikoivammaksi. Silti minulla ja monilla kavereillani oli teininä suuria vaikeuksia löytää tyttöystävä. Nyt keski-ikäisenä tarjokkaita tuntuu olevan runsaasti.
Eikä tämä voi johtua siitä, että olisin niin paljon hurmaavammaksi muuttunut iän myötä.
Sanos muuta. Todella vahva esimerkki siitä, että ei kannata kuunnella mitä naiset sanoo, vaan seurata mitä tekevät. Kun edellinen suhde loppui, kokeilin sitten Tinderiä. 30+ suhteesta kiinnostuneita naisia löytyy pilvin pimein, moninkertaisesti nuoruuteni verrattuna.
Mitä epäloogista tuossa on? Nuorena tyydyttiin vähempään, joten useammalla oli seurustelukumppani. 30+ ikäisenä ne naiset, jotka ovat löytäneet kriteeriensä mukaisen miehen, ovat parisuhteessa ja osa niistä, jotka eivät ole, ovat Tinderissä.
No se, että niitä löytyy minun kohdalla todella paljon enemmän kuin nuorena, kuten monen muunkin miehen kohalla. Vaikka naiset ovat mukamas nostaneet rimaa, eivätkä laskeneet sitä.
Tuohonhan löytyy heti kaksikin loogista selitystä.
1) Parikymppisenä ei etsi vielä vakavaa suhdetta, mutta kolmekymppisenä aika moni jo haluaa nimenomaan sitä.
2) Nuorena katsoo enemmän epäoleellisia asioita, kuten ulkonäköä, ammattia, miehen kaveripiiriä. Ja on ehkä riippuvaisempi oman kaveripiirinsä mielipiteistä. Jos kaverit pitää jotain miestä rumana, dorkana, luuserina, nörttinä tai miten vaan epäkelpona, alkaa itsekin toistelemaan kavereidensa mielipiteitä sen sijaan, että muodostaisi omansa.
Itseeni sopii tuo kakkoskohta. Olin nuorena todella paljon ulkonäkökeskeisempi kuin nykyään. Halusin hyvännäköisen miehen. Siinä sitten sai pakit moni minun mielestäni "ruma" (oikeasti ihan tavallisen näköinen) mies, vaikka olisi kuinka kivalta ja mukavalta tyypiltä vaikuttanut. Toisaalta komeaa miestä etsiessä kävi usein niin ettei molemminpuolista kiinnostusta ollutkaan. Tai jos oli, niin miehellä riitti muitakin kiinnostuksen kohteita. Seurustelin vajaan vuoden parin tyypin kanssa, mutta lopulta yhteistä heidän kanssaan oli niin vähän, että molemmat suhteet kaatuivat omaan mahdottomuuteensa. Yksi kolmen vuoden erittäin repivä avoliitto oli. Siinä vaiheessa itsetuntoni oli niin alhaalla, että pysyin miehen kanssa vaikka hän ryyppäsi joka viikonloppu, petti ja haukkui minua todella rumasti kännissä. Kun siitä h*lvetistä pääsin irti, en edes ajatellut uutta suhdetta. Halusin vain opetella olemaan itsekseni ja miettiä mitä parisuhteelta oikeasti haluan ja vaadin. Huomasin että kaikki vaatimukseni liittyivät kumppanin luonteeseen, ulkonäkö ei tuntunut enää lainkaan niin tärkeältä. Minä siis huomasin, että vaadin kumppanilta enemmän kuin nuorempana, jolloin lähinnä pinnalliset asiat menivät kaiken tärkeämmän edelle.
Nyt olen 36-vuotias ja ollut neljä vuotta yhdessä ihan tavallisen miehen kanssa, jota rakastan ihan hirveän paljon. Hän on sellainen mies, jonka olisin parikymppisenä varmaan nörttiyden ja ulkonäön perusteella ohittanut sen suurempia miettimättä. Mutta koska minä en ole enää se tyhmä ja pinnallinen parikymppinen, näen hänet lievästä karsastuksesta, pakenevasta hiusrajasta ja laihuudesta huolimatta hyvännäköisenä. Se johtuu siitä, että hän on hellä, rakastava, kiltti, huumorintajuinen, huomioonottava ja rohkeasti oma itsensä. Hän on minun puolisoni, rakastajani ja paras ystäväni.
Tyypillinen tarina siitä kuinka beetamies päätyy suhteeseen alfamiehen kaltoinkohdellun naisen kanssa:)
Kyllä. Monta repivää ja vauhdikasta suhdetta hänellä takana. Siinä on nainen kulutettu niin loppuun, että alkaa beetat kelpaamaan. Jos olisikin jostain kumman syystä mennyt toisinpäin, että sama nainen olisi nuorena mennyt tuon kiltin beetan kanssa yhteen, niin jossain kohtaa olisi alkanut jännempi ja komeampi seura ihan varmasti kutkuttamaan ja suhde mennyt vaihtoon, koska pitäähän se kaikkien kokea. Ainakin niiden, joilla on siihen mahdollisuus.
Alfan jälkeen on aina pitkän aikaa sellainen olo, etten enää koskaan sekaannu sellaiseen, vaan haluan suhteeseen kunnollisen ja vähän tylsän miehen. Kerran olen sen virheen tehnytkin ja alkanut turvalliseen betasuhteeseen, mutta eihän sellaisesta mitään tullut. Ei tarvitse teidän betojen pelätä, en tyydy teihin. Otan sellaisen, joka itseäni miellyttää, tai sitten olen kokonaan ilman miestä.
Niinhän tämän ketjun naiset tekevät. Kukaan ei tyydy. Naisen ei yksinkertaisesti kannata tyytyä. Nyt sitten jos joku mies kertoisi, miksi miehet tyytyvät?
Mutta miksi ei kannata tyytyä? Mikä siinä on niin kamalaa? Täytyykö kaikesta saada aina maksimaalinen voitto?
Koska ei onneksi ile pakko jakaa itseään ja elämäänsä henkilön kanssa, joka on vain "ihan ok". Naisen lähtökohta on hyvä elämä yksin, joten ei kannata päätyä parisuhteeseen, joka ottaa enemmän kuin antaa ("ihan ok" -kumppanin kanssa) eli heikentää elämänlaatua. Täältä saa sen käsityksen, että minkälainen parisuhde tahansa on miehelle parempi kuin yksinolo, ilmeisesti se siis "ihan ok"kin aina antaa enemmän kuin ottaa?
Ja täältä saa kuvan, että naiselle parisuhde on hirveä uhraus, jota ei kannata tehdä, ellei satu joku uskomaton ja epätodellinen sattuma, jossa mies antaa suhteeseen paljoin enemmän kuin nainen.
Minulle on joskus joku fiksu opettanut, että parisuhteen ja elämänkumppanin ajatus on tuoda yksilön elämään jonkinlaista lisäarvoa, helppoutta ja iloa verrattuna yksin olemiseen. Jos toinen sen sijaan syö energiaa, tuottaa lisätyötä ja hänen vuokseen joutuu luopumaan itselleen tärkeistä asioista, niin saa olla melkoisen uskomaton ja epätodellinen sattuma, että hänen kanssaan kannattaa olla.
Joo, mutta naisilla on mennyt tuo hyötyajattelu jo liian pitkälle. Suomen kaltaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa pitää olla todella menestynyt mies tai vastaavasti heikkotasoinen nainen, jotta puoliso toisi jotain lisäarvoa elämään. Kun ottaa huomioon, että naisten koulutustaso nousee koko ajan tulee puolison löytämisestä yhä vaikeampaa. Eikö se riitä, että on joku joka rakastaa jakamassa perusarkea?
-ohis
Ahaa okei nyt ymmärrän ongelman "hyötymisestä". Ajattelit että se tarkoittaa rahaa.
En tarkoittanut. Se on vaan yksi osa-alue. Jopa perusarjen suhteen ollaan tosi nirsoja eli jos mies ei ole kliseisen komea ja sujuvasanainen hurmuri niin elämään ei tule tarpeeksi lisäarvoa kun ei voi onnitella itseään ja päteä kanssasiskoille.
Monella naisella muuttuisi ajatusmaailma nopeasti jos irtoseksin saaminen olisi heille yhtä vaikeaa kuin useimmille miehille ja en tässä edes ottanut huomioon sitä, että miehillä on yleensä vielä suurempi libido.
Suurin osa tämänkin ketjun naisista on kertonut, että irtoseksin "saaminen" ei ole keskimäärin naiselle mitenkään toivottava asia ja suurin osa, kuten minäkin, on ennemmin selibaatissa kuin menee sänkyyn tuntemattoman kanssa.
Luulisi muuten, että Suomi olisi jo maailmalla tunnettu komeista miehistä, kun kerran kaikki parisuhteessa olevat miehet ovat kliseisen komeita, sujuvasanaisia hurmureita.
Sinkkutalouksien määrä kasvaa koko ajan yhä kiihtyvällä tahdilla. Suomessa sinkkutalouksen suhteellinen osuus on Euroopan kärkeä. Mistä se kertoo? Siitä että naiset nirsoilevat ja yhä harvempi joukko miehiä pääsee parisuhteeseen. Naiset mieluummin odottavat omaa vuoroaan niiden kärkimiesten luokse kuin tinkivät vaatimuksistaan. Melko irvokasta kun otetaan huomioon, että myös niiden huvipuiston ulkopuolelle jäävien miesten on pakko rakentaa tätä yhteiskuntaa joka nykyisellään on osa tätä ongelmaa.
Oletko sinä siis sitä mieltä, että naiset ovat syyllisiä siihen, että sinkkutalouksien määrä kasvaa? Tajuatko kuinka halveksivasti sinä naisista puhut? Sinä puhut naisista niinkuin me olisimme jotain täysin moraalittomia "huvipuistoa" pitäviä olentoja, ja miehistä kuten te vain haluaisitte parisuhteen ja olla uskollisia ja ihania elämänne loppuun asti.
Onko oikeasti ihme, jos ei tuolla asenteella naisia löydy? Haluaisitko itse olla ihmisen kanssa, joka halveksii sinua siksi että olet mies?
Eikö silloin oikea ongelma ole ne miehet, jotka pyörittää sitä kuuluisaa kalukarusellia kuin naiset joita siinä (vasten tahtoaankin) pyöritetään? Nimittäin just kun nämä miehet lopettaa kalukarusellinsa pyörittämisen niin tadaa, yksikään nainen ei sellaisessa enää pyöri.
Ratkaisu on kyllä ihan miesten omissa käsissä.
Niin. Missä miesten kyky ja halu toistensa tukemiseen ja aseveljeyteen? Miksette mene puhumaan niille "alfoille" ja koeta saada heidätkin ymmärtämään, että heidän toimintansa on epäreilua teitä kohtaan? Miksi vika on naisten? Jos saisitte vaikka yhteistyösopimuksen aikaan, että hekin valitsisivat naisista vain yhden mieluisan, eivätkä kahmisi koko pottia.
Ensinnäkin, ne naiset tuntuvan nauttivan siitä karusellin kyydistä. Eli kysyntää on, joten tarjontaakin löytyy.
Toisekseen, eihän ne karusellin pyörittäjät ole valmiita luopumaan saavutetuista eduista. Vähän sama kuin menisi jääkiekko-ottelussa puhumaan vastustajille, että pelatkaapas nyt alle tasonne, että mekin pärjätään tässä ottelussa.
Kolmanneksi, naisethan haluavat vain sitä parasta (tai minkä kuvittelevat parhaaksi), eivätkä ota mitään ok:ta, vaikka sitä olisi tarjolla.
Ihanaa, että nainen on jälleen kerran esine, saavutettu etu.
Ja naisethan ei sitten puhu eduista mitään? Täällä jankutetaan jatkuvasti, kuinka miehen pitää parantaa naisen elämänlaatua, muuten mies on turhaa roskaa ja vaivaa.
Ja sillä tarkoitetaan sitä, että mieheen pitää olla oikeasti rakastunut. Se on se laatua nostava asia.
Jos vakavasti puhutaan, parisuhde lisää miehen onnellisuutta ja elämän pituutta tutkitusti, mutta ei naisen. Naisella se tutkitusti lisää arjen työn määrää. Joten parisuhde itsessään on miehelle etu, naiselle rasite. Nainen suostuu siihen, jos oikeasti rakastuu. Miten tämä voi olla jonkun mielestä väärin?
Okei. Palataan sitten takaisin pari kommenttia, jossa kehoitettiin beetoja yrittämään aseveljeyttä alfojen kanssa. Johon totesin, ettei alfat luovu eduistaan. Se etu on juuri se, että naiset rakastuvat heihin, vaikka he kohtelisivat huonosti. Onhan se nyt heille etu, vaikka se epäreilulta tuntuukin. Enkä ihmettele yhtään, ettei se lopulta lisää naisten onnellisuutta niissä tapauksissa.
Tämä ehkä tulee sinulle yllätyksenä, mutta tutkimuksissa, joissa tätä onnellisuutta on mitattu, ei ole otettu lainkaan kantaa siihen, miten "alfa" mies on. Veikkaan, että kaikille naisille katkeroitunut mies on kyllä aika paljon masentavampaa seuraa kuin "alfa", että tuskin se onnellisuus esimerkiksi sinun kanssasi pääsisi ainakaan kasvamaan. Mistä syystä naiset juoksevat karkuun.
Miettikää nyt, kotona olisi palstamies joka 24/7 kertoisi näitä ns. totuuksiaan. Hrrrrr...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vela -72 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AlfaRomeo69 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies. kirjoitti:
Jännä juttu. Naiset sanovat, että nuorena eivät olleet kranttuja, mutta vanhemmiten ovat tulleet valikoivammaksi. Silti minulla ja monilla kavereillani oli teininä suuria vaikeuksia löytää tyttöystävä. Nyt keski-ikäisenä tarjokkaita tuntuu olevan runsaasti.
Eikä tämä voi johtua siitä, että olisin niin paljon hurmaavammaksi muuttunut iän myötä.
Sanos muuta. Todella vahva esimerkki siitä, että ei kannata kuunnella mitä naiset sanoo, vaan seurata mitä tekevät. Kun edellinen suhde loppui, kokeilin sitten Tinderiä. 30+ suhteesta kiinnostuneita naisia löytyy pilvin pimein, moninkertaisesti nuoruuteni verrattuna.
Mitä epäloogista tuossa on? Nuorena tyydyttiin vähempään, joten useammalla oli seurustelukumppani. 30+ ikäisenä ne naiset, jotka ovat löytäneet kriteeriensä mukaisen miehen, ovat parisuhteessa ja osa niistä, jotka eivät ole, ovat Tinderissä.
No se, että niitä löytyy minun kohdalla todella paljon enemmän kuin nuorena, kuten monen muunkin miehen kohalla. Vaikka naiset ovat mukamas nostaneet rimaa, eivätkä laskeneet sitä.
Tuohonhan löytyy heti kaksikin loogista selitystä.
1) Parikymppisenä ei etsi vielä vakavaa suhdetta, mutta kolmekymppisenä aika moni jo haluaa nimenomaan sitä.
2) Nuorena katsoo enemmän epäoleellisia asioita, kuten ulkonäköä, ammattia, miehen kaveripiiriä. Ja on ehkä riippuvaisempi oman kaveripiirinsä mielipiteistä. Jos kaverit pitää jotain miestä rumana, dorkana, luuserina, nörttinä tai miten vaan epäkelpona, alkaa itsekin toistelemaan kavereidensa mielipiteitä sen sijaan, että muodostaisi omansa.
Itseeni sopii tuo kakkoskohta. Olin nuorena todella paljon ulkonäkökeskeisempi kuin nykyään. Halusin hyvännäköisen miehen. Siinä sitten sai pakit moni minun mielestäni "ruma" (oikeasti ihan tavallisen näköinen) mies, vaikka olisi kuinka kivalta ja mukavalta tyypiltä vaikuttanut. Toisaalta komeaa miestä etsiessä kävi usein niin ettei molemminpuolista kiinnostusta ollutkaan. Tai jos oli, niin miehellä riitti muitakin kiinnostuksen kohteita. Seurustelin vajaan vuoden parin tyypin kanssa, mutta lopulta yhteistä heidän kanssaan oli niin vähän, että molemmat suhteet kaatuivat omaan mahdottomuuteensa. Yksi kolmen vuoden erittäin repivä avoliitto oli. Siinä vaiheessa itsetuntoni oli niin alhaalla, että pysyin miehen kanssa vaikka hän ryyppäsi joka viikonloppu, petti ja haukkui minua todella rumasti kännissä. Kun siitä h*lvetistä pääsin irti, en edes ajatellut uutta suhdetta. Halusin vain opetella olemaan itsekseni ja miettiä mitä parisuhteelta oikeasti haluan ja vaadin. Huomasin että kaikki vaatimukseni liittyivät kumppanin luonteeseen, ulkonäkö ei tuntunut enää lainkaan niin tärkeältä. Minä siis huomasin, että vaadin kumppanilta enemmän kuin nuorempana, jolloin lähinnä pinnalliset asiat menivät kaiken tärkeämmän edelle.
Nyt olen 36-vuotias ja ollut neljä vuotta yhdessä ihan tavallisen miehen kanssa, jota rakastan ihan hirveän paljon. Hän on sellainen mies, jonka olisin parikymppisenä varmaan nörttiyden ja ulkonäön perusteella ohittanut sen suurempia miettimättä. Mutta koska minä en ole enää se tyhmä ja pinnallinen parikymppinen, näen hänet lievästä karsastuksesta, pakenevasta hiusrajasta ja laihuudesta huolimatta hyvännäköisenä. Se johtuu siitä, että hän on hellä, rakastava, kiltti, huumorintajuinen, huomioonottava ja rohkeasti oma itsensä. Hän on minun puolisoni, rakastajani ja paras ystäväni.
Tyypillinen tarina siitä kuinka beetamies päätyy suhteeseen alfamiehen kaltoinkohdellun naisen kanssa:)
Kyllä. Monta repivää ja vauhdikasta suhdetta hänellä takana. Siinä on nainen kulutettu niin loppuun, että alkaa beetat kelpaamaan. Jos olisikin jostain kumman syystä mennyt toisinpäin, että sama nainen olisi nuorena mennyt tuon kiltin beetan kanssa yhteen, niin jossain kohtaa olisi alkanut jännempi ja komeampi seura ihan varmasti kutkuttamaan ja suhde mennyt vaihtoon, koska pitäähän se kaikkien kokea. Ainakin niiden, joilla on siihen mahdollisuus.
Alfan jälkeen on aina pitkän aikaa sellainen olo, etten enää koskaan sekaannu sellaiseen, vaan haluan suhteeseen kunnollisen ja vähän tylsän miehen. Kerran olen sen virheen tehnytkin ja alkanut turvalliseen betasuhteeseen, mutta eihän sellaisesta mitään tullut. Ei tarvitse teidän betojen pelätä, en tyydy teihin. Otan sellaisen, joka itseäni miellyttää, tai sitten olen kokonaan ilman miestä.
Niinhän tämän ketjun naiset tekevät. Kukaan ei tyydy. Naisen ei yksinkertaisesti kannata tyytyä. Nyt sitten jos joku mies kertoisi, miksi miehet tyytyvät?
Mutta miksi ei kannata tyytyä? Mikä siinä on niin kamalaa? Täytyykö kaikesta saada aina maksimaalinen voitto?
Koska ei onneksi ile pakko jakaa itseään ja elämäänsä henkilön kanssa, joka on vain "ihan ok". Naisen lähtökohta on hyvä elämä yksin, joten ei kannata päätyä parisuhteeseen, joka ottaa enemmän kuin antaa ("ihan ok" -kumppanin kanssa) eli heikentää elämänlaatua. Täältä saa sen käsityksen, että minkälainen parisuhde tahansa on miehelle parempi kuin yksinolo, ilmeisesti se siis "ihan ok"kin aina antaa enemmän kuin ottaa?
Ja täältä saa kuvan, että naiselle parisuhde on hirveä uhraus, jota ei kannata tehdä, ellei satu joku uskomaton ja epätodellinen sattuma, jossa mies antaa suhteeseen paljoin enemmän kuin nainen.
Minulle on joskus joku fiksu opettanut, että parisuhteen ja elämänkumppanin ajatus on tuoda yksilön elämään jonkinlaista lisäarvoa, helppoutta ja iloa verrattuna yksin olemiseen. Jos toinen sen sijaan syö energiaa, tuottaa lisätyötä ja hänen vuokseen joutuu luopumaan itselleen tärkeistä asioista, niin saa olla melkoisen uskomaton ja epätodellinen sattuma, että hänen kanssaan kannattaa olla.
Joo, mutta naisilla on mennyt tuo hyötyajattelu jo liian pitkälle. Suomen kaltaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa pitää olla todella menestynyt mies tai vastaavasti heikkotasoinen nainen, jotta puoliso toisi jotain lisäarvoa elämään. Kun ottaa huomioon, että naisten koulutustaso nousee koko ajan tulee puolison löytämisestä yhä vaikeampaa. Eikö se riitä, että on joku joka rakastaa jakamassa perusarkea?
-ohis
Ahaa okei nyt ymmärrän ongelman "hyötymisestä". Ajattelit että se tarkoittaa rahaa.
En tarkoittanut. Se on vaan yksi osa-alue. Jopa perusarjen suhteen ollaan tosi nirsoja eli jos mies ei ole kliseisen komea ja sujuvasanainen hurmuri niin elämään ei tule tarpeeksi lisäarvoa kun ei voi onnitella itseään ja päteä kanssasiskoille.
Monella naisella muuttuisi ajatusmaailma nopeasti jos irtoseksin saaminen olisi heille yhtä vaikeaa kuin useimmille miehille ja en tässä edes ottanut huomioon sitä, että miehillä on yleensä vielä suurempi libido.
Suurin osa tämänkin ketjun naisista on kertonut, että irtoseksin "saaminen" ei ole keskimäärin naiselle mitenkään toivottava asia ja suurin osa, kuten minäkin, on ennemmin selibaatissa kuin menee sänkyyn tuntemattoman kanssa.
Luulisi muuten, että Suomi olisi jo maailmalla tunnettu komeista miehistä, kun kerran kaikki parisuhteessa olevat miehet ovat kliseisen komeita, sujuvasanaisia hurmureita.
Sinkkutalouksien määrä kasvaa koko ajan yhä kiihtyvällä tahdilla. Suomessa sinkkutalouksen suhteellinen osuus on Euroopan kärkeä. Mistä se kertoo? Siitä että naiset nirsoilevat ja yhä harvempi joukko miehiä pääsee parisuhteeseen. Naiset mieluummin odottavat omaa vuoroaan niiden kärkimiesten luokse kuin tinkivät vaatimuksistaan. Melko irvokasta kun otetaan huomioon, että myös niiden huvipuiston ulkopuolelle jäävien miesten on pakko rakentaa tätä yhteiskuntaa joka nykyisellään on osa tätä ongelmaa.
Oletko sinä siis sitä mieltä, että naiset ovat syyllisiä siihen, että sinkkutalouksien määrä kasvaa? Tajuatko kuinka halveksivasti sinä naisista puhut? Sinä puhut naisista niinkuin me olisimme jotain täysin moraalittomia "huvipuistoa" pitäviä olentoja, ja miehistä kuten te vain haluaisitte parisuhteen ja olla uskollisia ja ihania elämänne loppuun asti.
Onko oikeasti ihme, jos ei tuolla asenteella naisia löydy? Haluaisitko itse olla ihmisen kanssa, joka halveksii sinua siksi että olet mies?
Eikö silloin oikea ongelma ole ne miehet, jotka pyörittää sitä kuuluisaa kalukarusellia kuin naiset joita siinä (vasten tahtoaankin) pyöritetään? Nimittäin just kun nämä miehet lopettaa kalukarusellinsa pyörittämisen niin tadaa, yksikään nainen ei sellaisessa enää pyöri.
Ratkaisu on kyllä ihan miesten omissa käsissä.
Niin. Missä miesten kyky ja halu toistensa tukemiseen ja aseveljeyteen? Miksette mene puhumaan niille "alfoille" ja koeta saada heidätkin ymmärtämään, että heidän toimintansa on epäreilua teitä kohtaan? Miksi vika on naisten? Jos saisitte vaikka yhteistyösopimuksen aikaan, että hekin valitsisivat naisista vain yhden mieluisan, eivätkä kahmisi koko pottia.
Ensinnäkin, ne naiset tuntuvan nauttivan siitä karusellin kyydistä. Eli kysyntää on, joten tarjontaakin löytyy.
Toisekseen, eihän ne karusellin pyörittäjät ole valmiita luopumaan saavutetuista eduista. Vähän sama kuin menisi jääkiekko-ottelussa puhumaan vastustajille, että pelatkaapas nyt alle tasonne, että mekin pärjätään tässä ottelussa.
Kolmanneksi, naisethan haluavat vain sitä parasta (tai minkä kuvittelevat parhaaksi), eivätkä ota mitään ok:ta, vaikka sitä olisi tarjolla.
Ihanaa, että nainen on jälleen kerran esine, saavutettu etu.
Ja naisethan ei sitten puhu eduista mitään? Täällä jankutetaan jatkuvasti, kuinka miehen pitää parantaa naisen elämänlaatua, muuten mies on turhaa roskaa ja vaivaa.
Tässä ketjussa on puhuttu siitä, että PARISUHTEEN pitäisi parantaa elämänlaatua. Kyllähän tuo nyt hyvänen aika kai pätee miehiin ihan yhtä lailla kuin naisiinkin! Mitä ihmeen järkeä olisi olla parisuhteessa, jossa on niin onneton että olisi yksin onnellisempi?
Vela -72 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vela -72 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AlfaRomeo69 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies. kirjoitti:
Jännä juttu. Naiset sanovat, että nuorena eivät olleet kranttuja, mutta vanhemmiten ovat tulleet valikoivammaksi. Silti minulla ja monilla kavereillani oli teininä suuria vaikeuksia löytää tyttöystävä. Nyt keski-ikäisenä tarjokkaita tuntuu olevan runsaasti.
Eikä tämä voi johtua siitä, että olisin niin paljon hurmaavammaksi muuttunut iän myötä.
Sanos muuta. Todella vahva esimerkki siitä, että ei kannata kuunnella mitä naiset sanoo, vaan seurata mitä tekevät. Kun edellinen suhde loppui, kokeilin sitten Tinderiä. 30+ suhteesta kiinnostuneita naisia löytyy pilvin pimein, moninkertaisesti nuoruuteni verrattuna.
Mitä epäloogista tuossa on? Nuorena tyydyttiin vähempään, joten useammalla oli seurustelukumppani. 30+ ikäisenä ne naiset, jotka ovat löytäneet kriteeriensä mukaisen miehen, ovat parisuhteessa ja osa niistä, jotka eivät ole, ovat Tinderissä.
No se, että niitä löytyy minun kohdalla todella paljon enemmän kuin nuorena, kuten monen muunkin miehen kohalla. Vaikka naiset ovat mukamas nostaneet rimaa, eivätkä laskeneet sitä.
Tuohonhan löytyy heti kaksikin loogista selitystä.
1) Parikymppisenä ei etsi vielä vakavaa suhdetta, mutta kolmekymppisenä aika moni jo haluaa nimenomaan sitä.
2) Nuorena katsoo enemmän epäoleellisia asioita, kuten ulkonäköä, ammattia, miehen kaveripiiriä. Ja on ehkä riippuvaisempi oman kaveripiirinsä mielipiteistä. Jos kaverit pitää jotain miestä rumana, dorkana, luuserina, nörttinä tai miten vaan epäkelpona, alkaa itsekin toistelemaan kavereidensa mielipiteitä sen sijaan, että muodostaisi omansa.
Itseeni sopii tuo kakkoskohta. Olin nuorena todella paljon ulkonäkökeskeisempi kuin nykyään. Halusin hyvännäköisen miehen. Siinä sitten sai pakit moni minun mielestäni "ruma" (oikeasti ihan tavallisen näköinen) mies, vaikka olisi kuinka kivalta ja mukavalta tyypiltä vaikuttanut. Toisaalta komeaa miestä etsiessä kävi usein niin ettei molemminpuolista kiinnostusta ollutkaan. Tai jos oli, niin miehellä riitti muitakin kiinnostuksen kohteita. Seurustelin vajaan vuoden parin tyypin kanssa, mutta lopulta yhteistä heidän kanssaan oli niin vähän, että molemmat suhteet kaatuivat omaan mahdottomuuteensa. Yksi kolmen vuoden erittäin repivä avoliitto oli. Siinä vaiheessa itsetuntoni oli niin alhaalla, että pysyin miehen kanssa vaikka hän ryyppäsi joka viikonloppu, petti ja haukkui minua todella rumasti kännissä. Kun siitä h*lvetistä pääsin irti, en edes ajatellut uutta suhdetta. Halusin vain opetella olemaan itsekseni ja miettiä mitä parisuhteelta oikeasti haluan ja vaadin. Huomasin että kaikki vaatimukseni liittyivät kumppanin luonteeseen, ulkonäkö ei tuntunut enää lainkaan niin tärkeältä. Minä siis huomasin, että vaadin kumppanilta enemmän kuin nuorempana, jolloin lähinnä pinnalliset asiat menivät kaiken tärkeämmän edelle.
Nyt olen 36-vuotias ja ollut neljä vuotta yhdessä ihan tavallisen miehen kanssa, jota rakastan ihan hirveän paljon. Hän on sellainen mies, jonka olisin parikymppisenä varmaan nörttiyden ja ulkonäön perusteella ohittanut sen suurempia miettimättä. Mutta koska minä en ole enää se tyhmä ja pinnallinen parikymppinen, näen hänet lievästä karsastuksesta, pakenevasta hiusrajasta ja laihuudesta huolimatta hyvännäköisenä. Se johtuu siitä, että hän on hellä, rakastava, kiltti, huumorintajuinen, huomioonottava ja rohkeasti oma itsensä. Hän on minun puolisoni, rakastajani ja paras ystäväni.
Tyypillinen tarina siitä kuinka beetamies päätyy suhteeseen alfamiehen kaltoinkohdellun naisen kanssa:)
Kyllä. Monta repivää ja vauhdikasta suhdetta hänellä takana. Siinä on nainen kulutettu niin loppuun, että alkaa beetat kelpaamaan. Jos olisikin jostain kumman syystä mennyt toisinpäin, että sama nainen olisi nuorena mennyt tuon kiltin beetan kanssa yhteen, niin jossain kohtaa olisi alkanut jännempi ja komeampi seura ihan varmasti kutkuttamaan ja suhde mennyt vaihtoon, koska pitäähän se kaikkien kokea. Ainakin niiden, joilla on siihen mahdollisuus.
Alfan jälkeen on aina pitkän aikaa sellainen olo, etten enää koskaan sekaannu sellaiseen, vaan haluan suhteeseen kunnollisen ja vähän tylsän miehen. Kerran olen sen virheen tehnytkin ja alkanut turvalliseen betasuhteeseen, mutta eihän sellaisesta mitään tullut. Ei tarvitse teidän betojen pelätä, en tyydy teihin. Otan sellaisen, joka itseäni miellyttää, tai sitten olen kokonaan ilman miestä.
Niinhän tämän ketjun naiset tekevät. Kukaan ei tyydy. Naisen ei yksinkertaisesti kannata tyytyä. Nyt sitten jos joku mies kertoisi, miksi miehet tyytyvät?
Mutta miksi ei kannata tyytyä? Mikä siinä on niin kamalaa? Täytyykö kaikesta saada aina maksimaalinen voitto?
Koska ei onneksi ile pakko jakaa itseään ja elämäänsä henkilön kanssa, joka on vain "ihan ok". Naisen lähtökohta on hyvä elämä yksin, joten ei kannata päätyä parisuhteeseen, joka ottaa enemmän kuin antaa ("ihan ok" -kumppanin kanssa) eli heikentää elämänlaatua. Täältä saa sen käsityksen, että minkälainen parisuhde tahansa on miehelle parempi kuin yksinolo, ilmeisesti se siis "ihan ok"kin aina antaa enemmän kuin ottaa?
Ja täältä saa kuvan, että naiselle parisuhde on hirveä uhraus, jota ei kannata tehdä, ellei satu joku uskomaton ja epätodellinen sattuma, jossa mies antaa suhteeseen paljoin enemmän kuin nainen.
Minulle on joskus joku fiksu opettanut, että parisuhteen ja elämänkumppanin ajatus on tuoda yksilön elämään jonkinlaista lisäarvoa, helppoutta ja iloa verrattuna yksin olemiseen. Jos toinen sen sijaan syö energiaa, tuottaa lisätyötä ja hänen vuokseen joutuu luopumaan itselleen tärkeistä asioista, niin saa olla melkoisen uskomaton ja epätodellinen sattuma, että hänen kanssaan kannattaa olla.
Joo, mutta naisilla on mennyt tuo hyötyajattelu jo liian pitkälle. Suomen kaltaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa pitää olla todella menestynyt mies tai vastaavasti heikkotasoinen nainen, jotta puoliso toisi jotain lisäarvoa elämään. Kun ottaa huomioon, että naisten koulutustaso nousee koko ajan tulee puolison löytämisestä yhä vaikeampaa. Eikö se riitä, että on joku joka rakastaa jakamassa perusarkea?
-ohis
Ahaa okei nyt ymmärrän ongelman "hyötymisestä". Ajattelit että se tarkoittaa rahaa.
En tarkoittanut. Se on vaan yksi osa-alue. Jopa perusarjen suhteen ollaan tosi nirsoja eli jos mies ei ole kliseisen komea ja sujuvasanainen hurmuri niin elämään ei tule tarpeeksi lisäarvoa kun ei voi onnitella itseään ja päteä kanssasiskoille.
Monella naisella muuttuisi ajatusmaailma nopeasti jos irtoseksin saaminen olisi heille yhtä vaikeaa kuin useimmille miehille ja en tässä edes ottanut huomioon sitä, että miehillä on yleensä vielä suurempi libido.
Suurin osa tämänkin ketjun naisista on kertonut, että irtoseksin "saaminen" ei ole keskimäärin naiselle mitenkään toivottava asia ja suurin osa, kuten minäkin, on ennemmin selibaatissa kuin menee sänkyyn tuntemattoman kanssa.
Luulisi muuten, että Suomi olisi jo maailmalla tunnettu komeista miehistä, kun kerran kaikki parisuhteessa olevat miehet ovat kliseisen komeita, sujuvasanaisia hurmureita.
Sinkkutalouksien määrä kasvaa koko ajan yhä kiihtyvällä tahdilla. Suomessa sinkkutalouksen suhteellinen osuus on Euroopan kärkeä. Mistä se kertoo? Siitä että naiset nirsoilevat ja yhä harvempi joukko miehiä pääsee parisuhteeseen. Naiset mieluummin odottavat omaa vuoroaan niiden kärkimiesten luokse kuin tinkivät vaatimuksistaan. Melko irvokasta kun otetaan huomioon, että myös niiden huvipuiston ulkopuolelle jäävien miesten on pakko rakentaa tätä yhteiskuntaa joka nykyisellään on osa tätä ongelmaa.
Oletko sinä siis sitä mieltä, että naiset ovat syyllisiä siihen, että sinkkutalouksien määrä kasvaa? Tajuatko kuinka halveksivasti sinä naisista puhut? Sinä puhut naisista niinkuin me olisimme jotain täysin moraalittomia "huvipuistoa" pitäviä olentoja, ja miehistä kuten te vain haluaisitte parisuhteen ja olla uskollisia ja ihania elämänne loppuun asti.
Onko oikeasti ihme, jos ei tuolla asenteella naisia löydy? Haluaisitko itse olla ihmisen kanssa, joka halveksii sinua siksi että olet mies?
Eikö silloin oikea ongelma ole ne miehet, jotka pyörittää sitä kuuluisaa kalukarusellia kuin naiset joita siinä (vasten tahtoaankin) pyöritetään? Nimittäin just kun nämä miehet lopettaa kalukarusellinsa pyörittämisen niin tadaa, yksikään nainen ei sellaisessa enää pyöri.
Ratkaisu on kyllä ihan miesten omissa käsissä.
Niin. Missä miesten kyky ja halu toistensa tukemiseen ja aseveljeyteen? Miksette mene puhumaan niille "alfoille" ja koeta saada heidätkin ymmärtämään, että heidän toimintansa on epäreilua teitä kohtaan? Miksi vika on naisten? Jos saisitte vaikka yhteistyösopimuksen aikaan, että hekin valitsisivat naisista vain yhden mieluisan, eivätkä kahmisi koko pottia.
Ensinnäkin, ne naiset tuntuvan nauttivan siitä karusellin kyydistä. Eli kysyntää on, joten tarjontaakin löytyy.
Toisekseen, eihän ne karusellin pyörittäjät ole valmiita luopumaan saavutetuista eduista. Vähän sama kuin menisi jääkiekko-ottelussa puhumaan vastustajille, että pelatkaapas nyt alle tasonne, että mekin pärjätään tässä ottelussa.
Kolmanneksi, naisethan haluavat vain sitä parasta (tai minkä kuvittelevat parhaaksi), eivätkä ota mitään ok:ta, vaikka sitä olisi tarjolla.
Ihanaa, että nainen on jälleen kerran esine, saavutettu etu.
Ja naisethan ei sitten puhu eduista mitään? Täällä jankutetaan jatkuvasti, kuinka miehen pitää parantaa naisen elämänlaatua, muuten mies on turhaa roskaa ja vaivaa.
Tässä ketjussa on puhuttu siitä, että PARISUHTEEN pitäisi parantaa elämänlaatua. Kyllähän tuo nyt hyvänen aika kai pätee miehiin ihan yhtä lailla kuin naisiinkin! Mitä ihmeen järkeä olisi olla parisuhteessa, jossa on niin onneton että olisi yksin onnellisempi?
Mulle tuolla aiemmin kerrottiin, että nainen ja parisuhde ovat miehen suurimmat motivaattorit tehdä ylipäänsä mitään elämässään. Ehkä siltä pohjalta mikä tahansa suhde on parempi kuin olla yksin. Kovin ankealta kuulostaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne nörttipojat jotka yrittivät kehittää itseään nuorena vaikeiden oppiaineiden parissa ja työelämässä kyllä muistavat ikuisesti ne pimeät yksinäiset illat jolloin ei oltu bilettämässä nuoruuden huumassa kun naisilta ei herunut minkäänlaista mielenkiintoa. Lasku lankeaa aina maksettavaksi, ennemmin tai myöhemmin. Moni hyvään asemaan päässyt alempitasoinen mies maksaa potut pottuina sitten vanhempana.
Mistä nuo yksin iltansa viettävät nörttipojat tietävät, ettei naisilta heru minkäänlaista mielenkiintoa? Mistä he tietävät, etteikö se rinnakkaisluokan ujo nörttityttö olisi ollut vaikka miten kiinnostunut, mutta ei vaan ole uskaltanut lähestyä nörttipoikaa, joka ei näytä edes huomaavan häntä?
Minä olin se ujo nörttityttö, johon päin ei edes nörttipojat katselleet. Aika paljon iltoja vietin yksin, mutta en katkeroitunut. Ei ole biletys juuri kiinnostanut koskaan. Eikä kyllä ole ikinä käynyt mielessäkään, että alkaisin jotenkin kostamaan niille entisille nörttipojille etteivät minua huomanneet. Aika keskenkasvuiselta tuollainen kuulostaa, anteeksi vaan.
Ei me tavalliset tai nörttitytöt niitä tyttöjä olla, joista nyt puhutaan. Kun nämä miehet puhuvat, he ajattelevat niitä kahta luokan tyttöä, jotka tulivat ehkä hieman rikkinäisemmistä kotioloista, ja hakivat huomiota meikkaamalla paljon ja seurustelemalla vanhempien poikien kanssa. Nämä ovat ne ’naiset’, joiden teot kertovat kaiken naisten todellisista ajatuksista, ja joiden tekojen takia kenenkään naisen puheita ei pidä ottaa vakavasti.
Ja jos tuollainen tyttö saakin sitten koottua elämänsä palaset kasaan, ja vaikka terapian ja hyvien ihmissuhteiden avulla pystyy pääsemään kiinni normaaliin elämään ja hyvään kunnolliseen parisuhteeseen, nämä mielisairaat miehet haukkuvat sitä hyvää onnellista suhdetta suhteeksi aisurin ja betan kanssa tyytymiseksi, kun ei enää saa jännempiä. Vaikea kuvitella sairaampaa ajatusmaailmaa.
Niinpä. Näissä tietynlaisten miesten kirjoitelmissa yhdistyy aina kaksi asiaa: he itse ovat olosuhteiden ja ties minkä uhreja, mutta kuka tahansa 14-vuotias päihderiippuvaisten sekovanhempien tyttölapsi on syyllinen kaikkeen mahdolliseen, mihin on turvaa tai huomiota hakiessaan päätynyt. Nainenhan ei voi olla surullinen tai kokea mitään traumaattista eikä tällaisilla asioilla ole mitään vaikutusta. Ja vaikka olisikin, kyllä sen 14-vuotiaan Tiinan olisi pitänyt TIETÄÄ tekevänsä virheen.
Ei ole muuttunut, sielunkumppanuutta halusin nuorempana ja niin myös nykyään.
Muistan 16-vuotiaana fantasioineeni pojasta, jonka kanssa voisi istua jossain kadunkulmassa tarkkailemassa ihmisiä ja keksimässä niille elämiä, käydä yhdessä autiotaloissa kuumottelemassa tunnelmaa, analysoida kaikkia ilmiöitä ja asioita, kertoa toisille tarinoita, leikkiä roolileikkejä ym.
Samat asiat kriteereinä näin 10 vuotta myöhemminkin, enkä ole tyytynyt mihinkään eli ei seurustelukokemuksia.
Joitain lyhyitä romansseja on ollut, mutta ei niissä ole ollut aineksia kumppanuuteen.
Olen muihin ihmisiin verrattuna todella itsenäinen luonne enkä oikein ollenkaan tarvitseva, niin ei tää yksinolo tunnu mitenkään ihmeelliseltä enkä ole koskaan varsinaisesti etsinyt ketään, kun poikaystävän ”saaminen” ei ole mulle luontaisesti tärkeää.
Enempi sitoutuminen ahdistaa, koska se olisi niin suuri muutos ja olen tottunut elämään ilman miestä.
Sinkkuudessa inhottavinta on seksittömyys, mutta kyllä ilman sitäkin PÄRJÄÄ, vaikka onkin aika häiritsevää välillä.
Se on ainoa juttu, mihin kaipaa miestä ja nimenomaan miestä - ei masturbaatio ole ollenkaan sama asia ja joskus masturbaatio vaan kasvattaa nälkää ja muistuttaa, että tämäkin orgasmi olisi sata kertaa parempi ja syvempi, jos se olisi tullut miehen kanssa eikä yksin.
Tälle ei kuitenkaan voi mitään, koska en harrasta seksiä kuin (biologisesti) sopivien kanssa ja niitä on äärimmäisen harvassa (nytkin 1,5v ilman).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vela -72 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikilla teoilla on vaikutuksensa ja erehdyksistä on maksettava. Jos nainen on nuorena naiivi ja "sukupuoliviettinsä vietävissä" niin on turha itkeä jos ei vanhempana ja...kröhöm...viisaampana enää kelpaa kaikille miehille. Ei se voi olla niin, että menneisyys pyyhkiytyy pois kun yhtäkkiä valaistuukin. Ne nörttipojat jotka yrittivät kehittää itseään nuorena vaikeiden oppiaineiden parissa ja työelämässä kyllä muistavat ikuisesti ne pimeät yksinäiset illat jolloin ei oltu bilettämässä nuoruuden huumassa kun naisilta ei herunut minkäänlaista mielenkiintoa. Lasku lankeaa aina maksettavaksi, ennemmin tai myöhemmin. Moni hyvään asemaan päässyt alempitasoinen mies maksaa potut pottuina sitten vanhempana.
Ensinnäkin, moniko nainen täällä on itkenyt ettei kaikille miehille kelpaa? Eihän nyt hyvänen aika kukaan kelpaa kaikille, vaikka eläisi selibaatissa siveysvyö päällään koko nuoruutensa aina aviovuoteeseen asti!
Toisekseen, kenelle nämä hyvään asemaan päässeet alempitasoiset miehet maksavat potut pottuina? Ja millä tavalla he sen tekevät? Ja ennen kaikkea, MIKSI he sellaiseen ryhtyvät? Pitäisikö meidän tavallisten naistenkin alkaa jotenkin kostamaan kaikille niille miehille, jotka eivät juuri meistä ole olleet kiinnostuneita nuoruudessa? Tekeekö tuo ihmisen onnelliseksi?
Varsinkin, kun ne, joille "näytetään potut pottuina" ovat ihan eri naisia kuin ne, jotka eivät 15 vuotta aiemmin kiinnostuneet. Loogista, not.
Näinpä. Itsekin ihmettelen, kuinka moni oikeasti pyörii kolmekymppisinä samojen ihmisten kanssa, joita tunsi yläasteikäisenä tai edes lukiossa? Moni muuttaa opiskelujen ja töiden perässä muualle, ei ne kouluaikaiset tyypit seuraa mukana.
Jos itse olisin tavannut kiinnostavan miehen, joka olisi heti kättelyssä kostanut minulle jotain vuosia sitten kokemiaan vääryyksiä, niin tuskin olisin jäänyt perään ruikuttamaan. Olisin vain ollut tyytyväinen, kun vältin miinan.
Kyllä. Nyt ei kelpaa enää kukaan. Kun tietää millaisia ne oikeesti on......
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin ja täytyy lisätä, että itse ainakin fiilaan k i l t t i m i e s t e n ”ulinaa” aiheesta.
Itse olisin teininä halunnut värkätä jonnejen kanssa kuten muutkin, mutta jonneja ei ilmeisesti kiinnostanut (en ollut ruma tai surkimus edes, mutta olin vaan jotenkin no-go-zone ikäisilleni ja olen pitkälti edelleen).
Sitten 23+ alkoi silloiset jonnet (15-19v) olemaan selkeästi kiinnostuneita ja nykyään voisi vaan valita ketä niistä haluaa, mutta koska moraalisesti arvelluttavaa niin ei viitsi.
Omat todelliset mahdollisuudet miehiin kasvoi huomattavasti tuolloin, kun alkoi aikuistua eli oli olemassa myös nuorempia sukukypsiä vastakkaisen sukupuolen edustajia.
Koska ikäisiäni kiinnosti (ja kiinnostaa) aina ne tietynlaiset (pissikset, naapurintytöt ja muut tusinat).
Kuulostaa varmaan ihan ufolta, mutta näin se on minulla mennyt.
-387
Osaatteko miten hyvin erottaa hyvän luonteenlaadun vähäpuheisista ja ujoista miehistä, ettei kaikki mene samaan lokeroon (rehti suomalainen mies, hellyttävä reppana yms.)? Kivoja trollipoikia, hakkereita ja muita netissä todelliset karvansa näyttäviä virnistelijöitä on tarjolla joka sormelle. Mahtaako imarrella, ja onkohan syytä imartua...?
Vierailija kirjoitti:
Vela -72 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikilla teoilla on vaikutuksensa ja erehdyksistä on maksettava. Jos nainen on nuorena naiivi ja "sukupuoliviettinsä vietävissä" niin on turha itkeä jos ei vanhempana ja...kröhöm...viisaampana enää kelpaa kaikille miehille. Ei se voi olla niin, että menneisyys pyyhkiytyy pois kun yhtäkkiä valaistuukin. Ne nörttipojat jotka yrittivät kehittää itseään nuorena vaikeiden oppiaineiden parissa ja työelämässä kyllä muistavat ikuisesti ne pimeät yksinäiset illat jolloin ei oltu bilettämässä nuoruuden huumassa kun naisilta ei herunut minkäänlaista mielenkiintoa. Lasku lankeaa aina maksettavaksi, ennemmin tai myöhemmin. Moni hyvään asemaan päässyt alempitasoinen mies maksaa potut pottuina sitten vanhempana.
Ensinnäkin, moniko nainen täällä on itkenyt ettei kaikille miehille kelpaa? Eihän nyt hyvänen aika kukaan kelpaa kaikille, vaikka eläisi selibaatissa siveysvyö päällään koko nuoruutensa aina aviovuoteeseen asti!
Toisekseen, kenelle nämä hyvään asemaan päässeet alempitasoiset miehet maksavat potut pottuina? Ja millä tavalla he sen tekevät? Ja ennen kaikkea, MIKSI he sellaiseen ryhtyvät? Pitäisikö meidän tavallisten naistenkin alkaa jotenkin kostamaan kaikille niille miehille, jotka eivät juuri meistä ole olleet kiinnostuneita nuoruudessa? Tekeekö tuo ihmisen onnelliseksi?
Varsinkin, kun ne, joille "näytetään potut pottuina" ovat ihan eri naisia kuin ne, jotka eivät 15 vuotta aiemmin kiinnostuneet. Loogista, not.
Mies ei nyt tajua ettei nainen siinä menetä mitään, päinvastoin. "Potut pottuina"-ukot saa mun puolesta jatkaa vihaamista ihan rauhassa koska mukavampaa seuraa löytyy helposti.
Vierailija kirjoitti:
Vela -72 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vela -72 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AlfaRomeo69 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies. kirjoitti:
Jännä juttu. Naiset sanovat, että nuorena eivät olleet kranttuja, mutta vanhemmiten ovat tulleet valikoivammaksi. Silti minulla ja monilla kavereillani oli teininä suuria vaikeuksia löytää tyttöystävä. Nyt keski-ikäisenä tarjokkaita tuntuu olevan runsaasti.
Eikä tämä voi johtua siitä, että olisin niin paljon hurmaavammaksi muuttunut iän myötä.
Sanos muuta. Todella vahva esimerkki siitä, että ei kannata kuunnella mitä naiset sanoo, vaan seurata mitä tekevät. Kun edellinen suhde loppui, kokeilin sitten Tinderiä. 30+ suhteesta kiinnostuneita naisia löytyy pilvin pimein, moninkertaisesti nuoruuteni verrattuna.
Mitä epäloogista tuossa on? Nuorena tyydyttiin vähempään, joten useammalla oli seurustelukumppani. 30+ ikäisenä ne naiset, jotka ovat löytäneet kriteeriensä mukaisen miehen, ovat parisuhteessa ja osa niistä, jotka eivät ole, ovat Tinderissä.
No se, että niitä löytyy minun kohdalla todella paljon enemmän kuin nuorena, kuten monen muunkin miehen kohalla. Vaikka naiset ovat mukamas nostaneet rimaa, eivätkä laskeneet sitä.
Tuohonhan löytyy heti kaksikin loogista selitystä.
1) Parikymppisenä ei etsi vielä vakavaa suhdetta, mutta kolmekymppisenä aika moni jo haluaa nimenomaan sitä.
2) Nuorena katsoo enemmän epäoleellisia asioita, kuten ulkonäköä, ammattia, miehen kaveripiiriä. Ja on ehkä riippuvaisempi oman kaveripiirinsä mielipiteistä. Jos kaverit pitää jotain miestä rumana, dorkana, luuserina, nörttinä tai miten vaan epäkelpona, alkaa itsekin toistelemaan kavereidensa mielipiteitä sen sijaan, että muodostaisi omansa.
Itseeni sopii tuo kakkoskohta. Olin nuorena todella paljon ulkonäkökeskeisempi kuin nykyään. Halusin hyvännäköisen miehen. Siinä sitten sai pakit moni minun mielestäni "ruma" (oikeasti ihan tavallisen näköinen) mies, vaikka olisi kuinka kivalta ja mukavalta tyypiltä vaikuttanut. Toisaalta komeaa miestä etsiessä kävi usein niin ettei molemminpuolista kiinnostusta ollutkaan. Tai jos oli, niin miehellä riitti muitakin kiinnostuksen kohteita. Seurustelin vajaan vuoden parin tyypin kanssa, mutta lopulta yhteistä heidän kanssaan oli niin vähän, että molemmat suhteet kaatuivat omaan mahdottomuuteensa. Yksi kolmen vuoden erittäin repivä avoliitto oli. Siinä vaiheessa itsetuntoni oli niin alhaalla, että pysyin miehen kanssa vaikka hän ryyppäsi joka viikonloppu, petti ja haukkui minua todella rumasti kännissä. Kun siitä h*lvetistä pääsin irti, en edes ajatellut uutta suhdetta. Halusin vain opetella olemaan itsekseni ja miettiä mitä parisuhteelta oikeasti haluan ja vaadin. Huomasin että kaikki vaatimukseni liittyivät kumppanin luonteeseen, ulkonäkö ei tuntunut enää lainkaan niin tärkeältä. Minä siis huomasin, että vaadin kumppanilta enemmän kuin nuorempana, jolloin lähinnä pinnalliset asiat menivät kaiken tärkeämmän edelle.
Nyt olen 36-vuotias ja ollut neljä vuotta yhdessä ihan tavallisen miehen kanssa, jota rakastan ihan hirveän paljon. Hän on sellainen mies, jonka olisin parikymppisenä varmaan nörttiyden ja ulkonäön perusteella ohittanut sen suurempia miettimättä. Mutta koska minä en ole enää se tyhmä ja pinnallinen parikymppinen, näen hänet lievästä karsastuksesta, pakenevasta hiusrajasta ja laihuudesta huolimatta hyvännäköisenä. Se johtuu siitä, että hän on hellä, rakastava, kiltti, huumorintajuinen, huomioonottava ja rohkeasti oma itsensä. Hän on minun puolisoni, rakastajani ja paras ystäväni.
Tyypillinen tarina siitä kuinka beetamies päätyy suhteeseen alfamiehen kaltoinkohdellun naisen kanssa:)
Kyllä. Monta repivää ja vauhdikasta suhdetta hänellä takana. Siinä on nainen kulutettu niin loppuun, että alkaa beetat kelpaamaan. Jos olisikin jostain kumman syystä mennyt toisinpäin, että sama nainen olisi nuorena mennyt tuon kiltin beetan kanssa yhteen, niin jossain kohtaa olisi alkanut jännempi ja komeampi seura ihan varmasti kutkuttamaan ja suhde mennyt vaihtoon, koska pitäähän se kaikkien kokea. Ainakin niiden, joilla on siihen mahdollisuus.
Alfan jälkeen on aina pitkän aikaa sellainen olo, etten enää koskaan sekaannu sellaiseen, vaan haluan suhteeseen kunnollisen ja vähän tylsän miehen. Kerran olen sen virheen tehnytkin ja alkanut turvalliseen betasuhteeseen, mutta eihän sellaisesta mitään tullut. Ei tarvitse teidän betojen pelätä, en tyydy teihin. Otan sellaisen, joka itseäni miellyttää, tai sitten olen kokonaan ilman miestä.
Niinhän tämän ketjun naiset tekevät. Kukaan ei tyydy. Naisen ei yksinkertaisesti kannata tyytyä. Nyt sitten jos joku mies kertoisi, miksi miehet tyytyvät?
Mutta miksi ei kannata tyytyä? Mikä siinä on niin kamalaa? Täytyykö kaikesta saada aina maksimaalinen voitto?
Koska ei onneksi ile pakko jakaa itseään ja elämäänsä henkilön kanssa, joka on vain "ihan ok". Naisen lähtökohta on hyvä elämä yksin, joten ei kannata päätyä parisuhteeseen, joka ottaa enemmän kuin antaa ("ihan ok" -kumppanin kanssa) eli heikentää elämänlaatua. Täältä saa sen käsityksen, että minkälainen parisuhde tahansa on miehelle parempi kuin yksinolo, ilmeisesti se siis "ihan ok"kin aina antaa enemmän kuin ottaa?
Ja täältä saa kuvan, että naiselle parisuhde on hirveä uhraus, jota ei kannata tehdä, ellei satu joku uskomaton ja epätodellinen sattuma, jossa mies antaa suhteeseen paljoin enemmän kuin nainen.
Minulle on joskus joku fiksu opettanut, että parisuhteen ja elämänkumppanin ajatus on tuoda yksilön elämään jonkinlaista lisäarvoa, helppoutta ja iloa verrattuna yksin olemiseen. Jos toinen sen sijaan syö energiaa, tuottaa lisätyötä ja hänen vuokseen joutuu luopumaan itselleen tärkeistä asioista, niin saa olla melkoisen uskomaton ja epätodellinen sattuma, että hänen kanssaan kannattaa olla.
Joo, mutta naisilla on mennyt tuo hyötyajattelu jo liian pitkälle. Suomen kaltaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa pitää olla todella menestynyt mies tai vastaavasti heikkotasoinen nainen, jotta puoliso toisi jotain lisäarvoa elämään. Kun ottaa huomioon, että naisten koulutustaso nousee koko ajan tulee puolison löytämisestä yhä vaikeampaa. Eikö se riitä, että on joku joka rakastaa jakamassa perusarkea?
-ohis
Ahaa okei nyt ymmärrän ongelman "hyötymisestä". Ajattelit että se tarkoittaa rahaa.
En tarkoittanut. Se on vaan yksi osa-alue. Jopa perusarjen suhteen ollaan tosi nirsoja eli jos mies ei ole kliseisen komea ja sujuvasanainen hurmuri niin elämään ei tule tarpeeksi lisäarvoa kun ei voi onnitella itseään ja päteä kanssasiskoille.
Monella naisella muuttuisi ajatusmaailma nopeasti jos irtoseksin saaminen olisi heille yhtä vaikeaa kuin useimmille miehille ja en tässä edes ottanut huomioon sitä, että miehillä on yleensä vielä suurempi libido.
Suurin osa tämänkin ketjun naisista on kertonut, että irtoseksin "saaminen" ei ole keskimäärin naiselle mitenkään toivottava asia ja suurin osa, kuten minäkin, on ennemmin selibaatissa kuin menee sänkyyn tuntemattoman kanssa.
Luulisi muuten, että Suomi olisi jo maailmalla tunnettu komeista miehistä, kun kerran kaikki parisuhteessa olevat miehet ovat kliseisen komeita, sujuvasanaisia hurmureita.
Sinkkutalouksien määrä kasvaa koko ajan yhä kiihtyvällä tahdilla. Suomessa sinkkutalouksen suhteellinen osuus on Euroopan kärkeä. Mistä se kertoo? Siitä että naiset nirsoilevat ja yhä harvempi joukko miehiä pääsee parisuhteeseen. Naiset mieluummin odottavat omaa vuoroaan niiden kärkimiesten luokse kuin tinkivät vaatimuksistaan. Melko irvokasta kun otetaan huomioon, että myös niiden huvipuiston ulkopuolelle jäävien miesten on pakko rakentaa tätä yhteiskuntaa joka nykyisellään on osa tätä ongelmaa.
Oletko sinä siis sitä mieltä, että naiset ovat syyllisiä siihen, että sinkkutalouksien määrä kasvaa? Tajuatko kuinka halveksivasti sinä naisista puhut? Sinä puhut naisista niinkuin me olisimme jotain täysin moraalittomia "huvipuistoa" pitäviä olentoja, ja miehistä kuten te vain haluaisitte parisuhteen ja olla uskollisia ja ihania elämänne loppuun asti.
Onko oikeasti ihme, jos ei tuolla asenteella naisia löydy? Haluaisitko itse olla ihmisen kanssa, joka halveksii sinua siksi että olet mies?
Eikö silloin oikea ongelma ole ne miehet, jotka pyörittää sitä kuuluisaa kalukarusellia kuin naiset joita siinä (vasten tahtoaankin) pyöritetään? Nimittäin just kun nämä miehet lopettaa kalukarusellinsa pyörittämisen niin tadaa, yksikään nainen ei sellaisessa enää pyöri.
Ratkaisu on kyllä ihan miesten omissa käsissä.
Niin. Missä miesten kyky ja halu toistensa tukemiseen ja aseveljeyteen? Miksette mene puhumaan niille "alfoille" ja koeta saada heidätkin ymmärtämään, että heidän toimintansa on epäreilua teitä kohtaan? Miksi vika on naisten? Jos saisitte vaikka yhteistyösopimuksen aikaan, että hekin valitsisivat naisista vain yhden mieluisan, eivätkä kahmisi koko pottia.
Ensinnäkin, ne naiset tuntuvan nauttivan siitä karusellin kyydistä. Eli kysyntää on, joten tarjontaakin löytyy.
Toisekseen, eihän ne karusellin pyörittäjät ole valmiita luopumaan saavutetuista eduista. Vähän sama kuin menisi jääkiekko-ottelussa puhumaan vastustajille, että pelatkaapas nyt alle tasonne, että mekin pärjätään tässä ottelussa.
Kolmanneksi, naisethan haluavat vain sitä parasta (tai minkä kuvittelevat parhaaksi), eivätkä ota mitään ok:ta, vaikka sitä olisi tarjolla.
Ihanaa, että nainen on jälleen kerran esine, saavutettu etu.
Ja naisethan ei sitten puhu eduista mitään? Täällä jankutetaan jatkuvasti, kuinka miehen pitää parantaa naisen elämänlaatua, muuten mies on turhaa roskaa ja vaivaa.
Tässä ketjussa on puhuttu siitä, että PARISUHTEEN pitäisi parantaa elämänlaatua. Kyllähän tuo nyt hyvänen aika kai pätee miehiin ihan yhtä lailla kuin naisiinkin! Mitä ihmeen järkeä olisi olla parisuhteessa, jossa on niin onneton että olisi yksin onnellisempi?
Mulle tuolla aiemmin kerrottiin, että nainen ja parisuhde ovat miehen suurimmat motivaattorit tehdä ylipäänsä mitään elämässään. Ehkä siltä pohjalta mikä tahansa suhde on parempi kuin olla yksin. Kovin ankealta kuulostaa.
Niin. Ja jos ihminen kokee, että mikä tahansa suhde on parempi kuin yksinolo, niin silloinhan hänkin on parisuhteessa siksi, että se parantaisi hänen elämänlaatuaan. Eli jotain etua hänkin siltä parisuhteelta hakee, jotain sellaista, mitä yksinolo ei anna. Turha siinä on sitten alkaa hurskastelemaan, kun ilkeät ja pahat naiset kehtaavat vaatia parisuhteelta sitä, että se on parempi vaihtoehto kuin yksinolo. 😁
Vela -72 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vela -72 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AlfaRomeo69 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies. kirjoitti:
Jännä juttu. Naiset sanovat, että nuorena eivät olleet kranttuja, mutta vanhemmiten ovat tulleet valikoivammaksi. Silti minulla ja monilla kavereillani oli teininä suuria vaikeuksia löytää tyttöystävä. Nyt keski-ikäisenä tarjokkaita tuntuu olevan runsaasti.
Eikä tämä voi johtua siitä, että olisin niin paljon hurmaavammaksi muuttunut iän myötä.
Sanos muuta. Todella vahva esimerkki siitä, että ei kannata kuunnella mitä naiset sanoo, vaan seurata mitä tekevät. Kun edellinen suhde loppui, kokeilin sitten Tinderiä. 30+ suhteesta kiinnostuneita naisia löytyy pilvin pimein, moninkertaisesti nuoruuteni verrattuna.
Mitä epäloogista tuossa on? Nuorena tyydyttiin vähempään, joten useammalla oli seurustelukumppani. 30+ ikäisenä ne naiset, jotka ovat löytäneet kriteeriensä mukaisen miehen, ovat parisuhteessa ja osa niistä, jotka eivät ole, ovat Tinderissä.
No se, että niitä löytyy minun kohdalla todella paljon enemmän kuin nuorena, kuten monen muunkin miehen kohalla. Vaikka naiset ovat mukamas nostaneet rimaa, eivätkä laskeneet sitä.
Tuohonhan löytyy heti kaksikin loogista selitystä.
1) Parikymppisenä ei etsi vielä vakavaa suhdetta, mutta kolmekymppisenä aika moni jo haluaa nimenomaan sitä.
2) Nuorena katsoo enemmän epäoleellisia asioita, kuten ulkonäköä, ammattia, miehen kaveripiiriä. Ja on ehkä riippuvaisempi oman kaveripiirinsä mielipiteistä. Jos kaverit pitää jotain miestä rumana, dorkana, luuserina, nörttinä tai miten vaan epäkelpona, alkaa itsekin toistelemaan kavereidensa mielipiteitä sen sijaan, että muodostaisi omansa.
Itseeni sopii tuo kakkoskohta. Olin nuorena todella paljon ulkonäkökeskeisempi kuin nykyään. Halusin hyvännäköisen miehen. Siinä sitten sai pakit moni minun mielestäni "ruma" (oikeasti ihan tavallisen näköinen) mies, vaikka olisi kuinka kivalta ja mukavalta tyypiltä vaikuttanut. Toisaalta komeaa miestä etsiessä kävi usein niin ettei molemminpuolista kiinnostusta ollutkaan. Tai jos oli, niin miehellä riitti muitakin kiinnostuksen kohteita. Seurustelin vajaan vuoden parin tyypin kanssa, mutta lopulta yhteistä heidän kanssaan oli niin vähän, että molemmat suhteet kaatuivat omaan mahdottomuuteensa. Yksi kolmen vuoden erittäin repivä avoliitto oli. Siinä vaiheessa itsetuntoni oli niin alhaalla, että pysyin miehen kanssa vaikka hän ryyppäsi joka viikonloppu, petti ja haukkui minua todella rumasti kännissä. Kun siitä h*lvetistä pääsin irti, en edes ajatellut uutta suhdetta. Halusin vain opetella olemaan itsekseni ja miettiä mitä parisuhteelta oikeasti haluan ja vaadin. Huomasin että kaikki vaatimukseni liittyivät kumppanin luonteeseen, ulkonäkö ei tuntunut enää lainkaan niin tärkeältä. Minä siis huomasin, että vaadin kumppanilta enemmän kuin nuorempana, jolloin lähinnä pinnalliset asiat menivät kaiken tärkeämmän edelle.
Nyt olen 36-vuotias ja ollut neljä vuotta yhdessä ihan tavallisen miehen kanssa, jota rakastan ihan hirveän paljon. Hän on sellainen mies, jonka olisin parikymppisenä varmaan nörttiyden ja ulkonäön perusteella ohittanut sen suurempia miettimättä. Mutta koska minä en ole enää se tyhmä ja pinnallinen parikymppinen, näen hänet lievästä karsastuksesta, pakenevasta hiusrajasta ja laihuudesta huolimatta hyvännäköisenä. Se johtuu siitä, että hän on hellä, rakastava, kiltti, huumorintajuinen, huomioonottava ja rohkeasti oma itsensä. Hän on minun puolisoni, rakastajani ja paras ystäväni.
Tyypillinen tarina siitä kuinka beetamies päätyy suhteeseen alfamiehen kaltoinkohdellun naisen kanssa:)
Kyllä. Monta repivää ja vauhdikasta suhdetta hänellä takana. Siinä on nainen kulutettu niin loppuun, että alkaa beetat kelpaamaan. Jos olisikin jostain kumman syystä mennyt toisinpäin, että sama nainen olisi nuorena mennyt tuon kiltin beetan kanssa yhteen, niin jossain kohtaa olisi alkanut jännempi ja komeampi seura ihan varmasti kutkuttamaan ja suhde mennyt vaihtoon, koska pitäähän se kaikkien kokea. Ainakin niiden, joilla on siihen mahdollisuus.
Alfan jälkeen on aina pitkän aikaa sellainen olo, etten enää koskaan sekaannu sellaiseen, vaan haluan suhteeseen kunnollisen ja vähän tylsän miehen. Kerran olen sen virheen tehnytkin ja alkanut turvalliseen betasuhteeseen, mutta eihän sellaisesta mitään tullut. Ei tarvitse teidän betojen pelätä, en tyydy teihin. Otan sellaisen, joka itseäni miellyttää, tai sitten olen kokonaan ilman miestä.
Niinhän tämän ketjun naiset tekevät. Kukaan ei tyydy. Naisen ei yksinkertaisesti kannata tyytyä. Nyt sitten jos joku mies kertoisi, miksi miehet tyytyvät?
Mutta miksi ei kannata tyytyä? Mikä siinä on niin kamalaa? Täytyykö kaikesta saada aina maksimaalinen voitto?
Koska ei onneksi ile pakko jakaa itseään ja elämäänsä henkilön kanssa, joka on vain "ihan ok". Naisen lähtökohta on hyvä elämä yksin, joten ei kannata päätyä parisuhteeseen, joka ottaa enemmän kuin antaa ("ihan ok" -kumppanin kanssa) eli heikentää elämänlaatua. Täältä saa sen käsityksen, että minkälainen parisuhde tahansa on miehelle parempi kuin yksinolo, ilmeisesti se siis "ihan ok"kin aina antaa enemmän kuin ottaa?
Ja täältä saa kuvan, että naiselle parisuhde on hirveä uhraus, jota ei kannata tehdä, ellei satu joku uskomaton ja epätodellinen sattuma, jossa mies antaa suhteeseen paljoin enemmän kuin nainen.
Minulle on joskus joku fiksu opettanut, että parisuhteen ja elämänkumppanin ajatus on tuoda yksilön elämään jonkinlaista lisäarvoa, helppoutta ja iloa verrattuna yksin olemiseen. Jos toinen sen sijaan syö energiaa, tuottaa lisätyötä ja hänen vuokseen joutuu luopumaan itselleen tärkeistä asioista, niin saa olla melkoisen uskomaton ja epätodellinen sattuma, että hänen kanssaan kannattaa olla.
Joo, mutta naisilla on mennyt tuo hyötyajattelu jo liian pitkälle. Suomen kaltaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa pitää olla todella menestynyt mies tai vastaavasti heikkotasoinen nainen, jotta puoliso toisi jotain lisäarvoa elämään. Kun ottaa huomioon, että naisten koulutustaso nousee koko ajan tulee puolison löytämisestä yhä vaikeampaa. Eikö se riitä, että on joku joka rakastaa jakamassa perusarkea?
-ohis
Ahaa okei nyt ymmärrän ongelman "hyötymisestä". Ajattelit että se tarkoittaa rahaa.
En tarkoittanut. Se on vaan yksi osa-alue. Jopa perusarjen suhteen ollaan tosi nirsoja eli jos mies ei ole kliseisen komea ja sujuvasanainen hurmuri niin elämään ei tule tarpeeksi lisäarvoa kun ei voi onnitella itseään ja päteä kanssasiskoille.
Monella naisella muuttuisi ajatusmaailma nopeasti jos irtoseksin saaminen olisi heille yhtä vaikeaa kuin useimmille miehille ja en tässä edes ottanut huomioon sitä, että miehillä on yleensä vielä suurempi libido.
Suurin osa tämänkin ketjun naisista on kertonut, että irtoseksin "saaminen" ei ole keskimäärin naiselle mitenkään toivottava asia ja suurin osa, kuten minäkin, on ennemmin selibaatissa kuin menee sänkyyn tuntemattoman kanssa.
Luulisi muuten, että Suomi olisi jo maailmalla tunnettu komeista miehistä, kun kerran kaikki parisuhteessa olevat miehet ovat kliseisen komeita, sujuvasanaisia hurmureita.
Sinkkutalouksien määrä kasvaa koko ajan yhä kiihtyvällä tahdilla. Suomessa sinkkutalouksen suhteellinen osuus on Euroopan kärkeä. Mistä se kertoo? Siitä että naiset nirsoilevat ja yhä harvempi joukko miehiä pääsee parisuhteeseen. Naiset mieluummin odottavat omaa vuoroaan niiden kärkimiesten luokse kuin tinkivät vaatimuksistaan. Melko irvokasta kun otetaan huomioon, että myös niiden huvipuiston ulkopuolelle jäävien miesten on pakko rakentaa tätä yhteiskuntaa joka nykyisellään on osa tätä ongelmaa.
Oletko sinä siis sitä mieltä, että naiset ovat syyllisiä siihen, että sinkkutalouksien määrä kasvaa? Tajuatko kuinka halveksivasti sinä naisista puhut? Sinä puhut naisista niinkuin me olisimme jotain täysin moraalittomia "huvipuistoa" pitäviä olentoja, ja miehistä kuten te vain haluaisitte parisuhteen ja olla uskollisia ja ihania elämänne loppuun asti.
Onko oikeasti ihme, jos ei tuolla asenteella naisia löydy? Haluaisitko itse olla ihmisen kanssa, joka halveksii sinua siksi että olet mies?
Eikö silloin oikea ongelma ole ne miehet, jotka pyörittää sitä kuuluisaa kalukarusellia kuin naiset joita siinä (vasten tahtoaankin) pyöritetään? Nimittäin just kun nämä miehet lopettaa kalukarusellinsa pyörittämisen niin tadaa, yksikään nainen ei sellaisessa enää pyöri.
Ratkaisu on kyllä ihan miesten omissa käsissä.
Niin. Missä miesten kyky ja halu toistensa tukemiseen ja aseveljeyteen? Miksette mene puhumaan niille "alfoille" ja koeta saada heidätkin ymmärtämään, että heidän toimintansa on epäreilua teitä kohtaan? Miksi vika on naisten? Jos saisitte vaikka yhteistyösopimuksen aikaan, että hekin valitsisivat naisista vain yhden mieluisan, eivätkä kahmisi koko pottia.
Ensinnäkin, ne naiset tuntuvan nauttivan siitä karusellin kyydistä. Eli kysyntää on, joten tarjontaakin löytyy.
Toisekseen, eihän ne karusellin pyörittäjät ole valmiita luopumaan saavutetuista eduista. Vähän sama kuin menisi jääkiekko-ottelussa puhumaan vastustajille, että pelatkaapas nyt alle tasonne, että mekin pärjätään tässä ottelussa.
Kolmanneksi, naisethan haluavat vain sitä parasta (tai minkä kuvittelevat parhaaksi), eivätkä ota mitään ok:ta, vaikka sitä olisi tarjolla.
Ihanaa, että nainen on jälleen kerran esine, saavutettu etu.
Ja naisethan ei sitten puhu eduista mitään? Täällä jankutetaan jatkuvasti, kuinka miehen pitää parantaa naisen elämänlaatua, muuten mies on turhaa roskaa ja vaivaa.
Tässä ketjussa on puhuttu siitä, että PARISUHTEEN pitäisi parantaa elämänlaatua. Kyllähän tuo nyt hyvänen aika kai pätee miehiin ihan yhtä lailla kuin naisiinkin! Mitä ihmeen järkeä olisi olla parisuhteessa, jossa on niin onneton että olisi yksin onnellisempi?
Niin, parisuhteessa molemmat hakevat etua. Molemmat hyötyvät jollain tavalla siitä parisuhteesta. Täällä vaan jotkut naiset jeesustelevat, että miehet esineellistävät naisia, jos ajattelevat parisuhdetta jonain etuna. Ihan samalla tavalla naiset jatkuvasti järkeistävät omaa haluaan parisuhteeseen sillä, että siitä pitää saada itselleen hyötyä. Ihan tarkoituksenhakuista vastakkainasettelua, vailla edes yritystä ymmärtää toista osapuolta. Onneksi livenä tapaamani naiset osaavat yleensä keskustella ihan normaalisti. Täällä palstalla näkee paljon jankuttavia vastakkainasettelijoita.
Ja kyllä, tiedän että seuraavassa kommentissa tulee: "Miehet sitä ja miehet tätä..."
Olkaa hyvät.
Vierailija kirjoitti:
Kaikilla teoilla on vaikutuksensa ja erehdyksistä on maksettava. Jos nainen on nuorena naiivi ja "sukupuoliviettinsä vietävissä" niin on turha itkeä jos ei vanhempana ja...kröhöm...viisaampana enää kelpaa kaikille miehille. Ei se voi olla niin, että menneisyys pyyhkiytyy pois kun yhtäkkiä valaistuukin. Ne nörttipojat jotka yrittivät kehittää itseään nuorena vaikeiden oppiaineiden parissa ja työelämässä kyllä muistavat ikuisesti ne pimeät yksinäiset illat jolloin ei oltu bilettämässä nuoruuden huumassa kun naisilta ei herunut minkäänlaista mielenkiintoa. Lasku lankeaa aina maksettavaksi, ennemmin tai myöhemmin. Moni hyvään asemaan päässyt alempitasoinen mies maksaa potut pottuina sitten vanhempana.
Katsotaanpa. Tässä menee jotain ristiin. Nuorena nörtti toivoi huomiota "viettinsä vietävissä" (lue normaaleilta) nuorilta naisilta. Koska niin ei ollut hän on pottuuntunut eikä halua antaa huomiota naisille jotka ovat olleet "viettinsä vietävissä" (normaaleja). No pääasia että on nyt pärjännyt ja voi etsiä käyttämätöntä tarviketta tarpeisiinsa. 90v-luokasta ehkä löytyy kun pitää kiirettä, asennemaailma on yhteinen.
Vihjaatko että sinä anonyymi nettikeskustelija tiedät paremmin tuntemattomien ihmisten tunteet? Vai koitatko väkisin vääntää asiat sopimaan sinun maailmankuvaasi viis veisäten asiantuntijoiden sanomisista? Tuleeko tähän taas väite että naiset sanoo ja tekee eri asioita joilla koitat kuitata pois kaiken mikä voi horjuttaa maailmaasi?