Nainen, oletko iän myötä tullut enemmän tai vähemmän valikoivaksi miesten suhteen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

treffit kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

treffit kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten te jotka tulette niin valikoiviksi ettei sitä miestä noin vain löydy hoidatte seksipuolen? Selibaatti, fwb, vai satunnaispanoja tinderistä/baarista?

Ihan kuule perinteisesti masturboimalla - joka muuten päihittää yhden illan jutut 6-0. 

Mikä tekee masturboinnin paremmaksi kuin yhden illan jutun?

Orgasmi?

Miksei tule orgasmia yhden illan jutusta?

Ei ne miehet osaa. Nainen vois osatakin.

Kummasti ne miehet kuitenkin osaavat itse saada orgasmin. Vai väitätkö, että sekin on sinun ansiotasi?

Mikä on sinun käsityksesi mitä tarvitaan että nainen/mies saa hyvää seksiä ja orgasmin?

Minä tiedän kyllä, miten saan orgasmin sekä yksin että naisen kanssa. En vieritä vastuuta naiselle. Sinä ilmeisesti vierität vastuun miehelle.

En ole vierittämässä minnekään. Tosissani kysyn kun kysymyksesi asettelu oli niin kummallinen.

Voitko siis vastata mitä tarvitaan edes sitten itsesi osalta kun et naisen orgasmista tiedä?

Omalta osaltani saan orgaasmin monella eri tavalla. Suuseksillä, panemalla eri aukkoihin, käsipelillä. Voin kontrolloida ajatuksiani, jos haluan pitkittää tai nopeuttaa tulemistani jne. Jos vain passiivisena odottaisin, että toinen tyydyttää minut täysin, niin vaikeaksi menisi.

Nauranko vai itkenkö? Kyse on juuri siitä, viitsiikö mies antaa naiselle suuseksiä tai mitä hän nyt sitten tarvitseekaan lauetakseen.

Mies laukeaa 99,99% tapauksista kun saa panna.

Minä en hei ylety itse, miten voin ottaa vastuun omasta orgasmistani?

Ja miksi odottaisin tai makaisin passiivisena?
On kokemusta miehistä, jotka haluaa suihinoton, ja kun he on valniita homma on ohi. Öh. Mitäs mä siitä sain?[/quote]

Tämä on niin totta ja niin raivostuttavaa. Joo, olen hyvä siinä ja tykkään ihan hurjasti, mutta jatkossa taidan jättää suuseksin harrastamisen ihan kokonaan pois kun kerran se johtaa aina siihen että itse jää ilman. Se ei paljon lohduta, että mies työntää sen jälkeen äkkiä pari kertaa ja laukeaa kun itsekin tietysti haluaisi saada.

Siis mitä mä just luin.

Mäkin tykkään antaa suuseksiä ja olen siinä hyväkin ilmeisesti - otan aikani enkä vaan hyökkää kimppuun kuin sika limppuun. 

Ja siis totta kai annan sen ihan loppuun asti. 

Mutta. Tähän mennessä vielä koskaan ei ole käynyt niin, että minun olisi täytynyt jäädä ns. lehdelle soittelemaan. En itse niin välitä suuseksistä vastaanottavana osapuolena, joten mies yleensä kipaisee hakemassa lelun tai pari joilla sitten varmistaa minun nautintoni. Tämä siis ellei hommaa ole hoideltu niillä leluilla ja miehen sormilla jo siinä samanaikaisesti... 

Siinäpä se. Miehiä ei tunnu kiinnostavan kuin se oma nautintonsa ja suuseksi kyllä kelpaa paremmin kuin hyvin saavana osapuolena, mutta siihenpä se sitten jääkin. Ei kuule samaan aikaan hoidella sormin eikä mitenkään muutenkaan vaan yleensä miehelle tuleekin kiire päästä "itse asiaan" ja siinä vaiheessa mies onkin vain laukeamista vailla. Sitten se onkin siinä, mies sanoo korkeintaan "oho, sori" ja että "ens kerralla sitten kun olikin nyt niin herkillä" tms. Hyvin harvoin mies on edes kiinnostunut (lue kykenevä) uusintaan vaan painuu suihkuun ja that's it.

Tätä on tullut nähtyä niin yhdenyön jutuissa kuin ihan oikeissa suhteissakin ja kyllä se ihminen menettää muutenkin kiinnostavuutensa, jos seuraavallakin kerrallakin seksi on tuollaista eikä mies ei korjaa omaa käytöstään. En nimittäin enää tarvitse parisuhdetta jossa olen miehelle pelkkä reikä.

Siis... oon ihan sanaton. Miten voitte suostua tollaseen kohteluun? Hyi saatna.

Suostua? Eka (ja yleensä samalla myös vika) kerta uuden miehen kanssa ja kun käy noin, niin missä vaiheessa siihen suostui?

”Tätä on tullut nähtyä niin yhdenyön jutuissa kuin ihan oikeissa suhteissakin”

Viittaa että sitä on tapahtunut monesti, eri miesten kanssa ja vielä parisuhteissa.

Ja miksi mua käskette rauhottumaan, teitähän mä tässä puolustan.

Nimenomaan ERI miesten, ei yhden ja saman miehen. Osa miehistä on ollut puhtaasti yhdenyön juttuja, joista ei muuta kuin seksiä ole odottanutkaan ja osa taas muuten ihan potentiaalisia tapailuja/seurusteluja, joissa seksi on sitten paljastunut kuvaillun kaltaiseksi eli ihan luokattoman huonoksi. Näille jälkimmäisille on luonnollisesti ja tietenkin (yleensä) antanut vielä toisen ja joskus jopa sen kolmannenkin mahdollisuuden, koska mies on muuten vaikuttanut hyvältä ja jonkin aikaa kestäneen tapailun/seurustelun jälkeen on myös jo tunteita toista kohtaan. 

Enemmän, ehdottomasti. Erosin muutama vuosi sitten pitkästä liitosta, enkä edes halua ketään nurkkiini roikkumaan.

Olen tullut krantuksi. Tai ainakin vaihtanut kriteerejä . siinä -+20 en miettinyt koulutus- tai perhetaustaa, nyt oman koulutuksen ja elämän kokemuksen myötä ymmärtänyt kuinka paljon se merkitsee . En ottaisi enää muuta kuin korkeakoulutetun, sillä en usko että muuten sopisimme yhteen ( tietty jotain poikkeuksia voisi olla). Onneksi nykyinen mies yliopistotaustainen kuten minä . Ulkonäöllä tai sellaisella ei sen sijaan niin ole väliä, mutta ikäisistäni yliopistotaustaisista miehistä nyt muutenkaan ole kovin moni esim vaikeasti ylipainoinen .

Vierailija kirjoitti:

KULLIKARUSELLLI ON TOTTA!!!

 

Eipä muuta voi sanoa kun lukee tätä ketjua. Varmaan kiva ylläri sille tunnolliselle nörtille jolla kolmekymppisenä on di-paperit ja hyvä 5t/kk työpaikka ja sen takia paljon kysyntää noilta samoilta muijilta jotka yläasteella, lukiossa, ja yliopistossa kohtelivat kuin ilmaa ja keskittyivät bilettämään tatska-maken ja alkkis-paten kanssa.

Jos tuolla nörtillä dippainssillä on 30-vuotiaana paljon kysyntää juuri niiden naisten keskuudessa, joiden kanssa hän oli samassa koulussa jo yläasteella ja lukiossa, niin varmaan hänelle riittää kysyntää myös sellaisten naisten keskuudessa, joita hän ei ole aiemmin tuntenut. Ei luulisi olevan valittamista.

Onko tuo sitten tosiaan joku kolmekymppisen miehen pahin painajainen: löytyy korkeakoulututkinto, hyväpalkkainen työpaikka ja paljon kysyntää naisten keskuudessa? Voi ei! Varmaan dippainssiparka itkee itsensä uneen joka ilta, kun hänellä on NOIN kurja kohtalo!

Vierailija kirjoitti:

Miksette miehet sitten tee itseänne rikkaaksi? Kaikkihan tietää että rikkaalle miehelle riittää naisia, oli sitten minkä näköinen tahansa? Luulisi siinä olevan tarpeeksi kannustinta, saa naisen ja mukavan elämäntyylin.

Täällähän sanottiin, että nimenomaan nainen ja parisuhde on se kannustin. Vasta sitten miehellä on puhtia ja halua työllistyä ja alkaa rikkaaksi ja menestyväksi! Kuka tahansa mies alkaa kukoistaa saatuaan vakiemättimen, tietää palsta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

AlfaRomeo69 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies. kirjoitti:

Jännä juttu. Naiset sanovat, että nuorena eivät olleet kranttuja, mutta vanhemmiten ovat tulleet valikoivammaksi. Silti minulla ja monilla kavereillani oli teininä suuria vaikeuksia löytää tyttöystävä. Nyt keski-ikäisenä tarjokkaita tuntuu olevan runsaasti.

Eikä tämä voi johtua siitä, että olisin niin paljon hurmaavammaksi muuttunut iän myötä.

Sanos muuta. Todella vahva esimerkki siitä, että ei kannata kuunnella mitä naiset sanoo, vaan seurata mitä tekevät. Kun edellinen suhde loppui, kokeilin sitten Tinderiä. 30+ suhteesta kiinnostuneita naisia löytyy pilvin pimein, moninkertaisesti nuoruuteni verrattuna.

Mitä epäloogista tuossa on? Nuorena tyydyttiin vähempään, joten useammalla oli seurustelukumppani. 30+ ikäisenä ne naiset, jotka ovat löytäneet kriteeriensä mukaisen miehen, ovat parisuhteessa ja osa niistä, jotka eivät ole, ovat Tinderissä.

No se, että niitä löytyy minun kohdalla todella paljon enemmän kuin nuorena, kuten monen muunkin miehen kohalla. Vaikka naiset ovat mukamas nostaneet rimaa, eivätkä laskeneet sitä.

Tuohonhan löytyy heti kaksikin loogista selitystä.

1) Parikymppisenä ei etsi vielä vakavaa suhdetta, mutta kolmekymppisenä aika moni jo haluaa nimenomaan sitä.

2) Nuorena katsoo enemmän epäoleellisia asioita, kuten ulkonäköä, ammattia, miehen kaveripiiriä. Ja on ehkä riippuvaisempi oman kaveripiirinsä mielipiteistä. Jos kaverit pitää jotain miestä rumana, dorkana, luuserina, nörttinä tai miten vaan epäkelpona, alkaa itsekin toistelemaan kavereidensa mielipiteitä sen sijaan, että muodostaisi omansa.

Itseeni sopii tuo kakkoskohta. Olin nuorena todella paljon ulkonäkökeskeisempi kuin nykyään. Halusin hyvännäköisen miehen. Siinä sitten sai pakit moni minun mielestäni "ruma" (oikeasti ihan tavallisen näköinen) mies, vaikka olisi kuinka kivalta ja mukavalta tyypiltä vaikuttanut. Toisaalta komeaa miestä etsiessä kävi usein niin ettei molemminpuolista kiinnostusta ollutkaan. Tai jos oli, niin miehellä riitti muitakin kiinnostuksen kohteita. Seurustelin vajaan vuoden parin tyypin kanssa, mutta lopulta yhteistä heidän kanssaan oli niin vähän, että molemmat suhteet kaatuivat omaan mahdottomuuteensa. Yksi kolmen vuoden erittäin repivä avoliitto oli. Siinä vaiheessa itsetuntoni oli niin alhaalla, että pysyin miehen kanssa vaikka hän ryyppäsi joka viikonloppu, petti ja haukkui minua todella rumasti kännissä. Kun siitä h*lvetistä pääsin irti, en edes ajatellut uutta suhdetta. Halusin vain opetella olemaan itsekseni ja miettiä mitä parisuhteelta oikeasti haluan ja vaadin. Huomasin että kaikki vaatimukseni liittyivät kumppanin luonteeseen, ulkonäkö ei tuntunut enää lainkaan niin tärkeältä. Minä siis huomasin, että vaadin kumppanilta enemmän kuin nuorempana, jolloin lähinnä pinnalliset asiat menivät kaiken tärkeämmän edelle.

Nyt olen 36-vuotias ja ollut neljä vuotta yhdessä ihan tavallisen miehen kanssa, jota rakastan ihan hirveän paljon. Hän on sellainen mies, jonka olisin parikymppisenä varmaan nörttiyden ja ulkonäön perusteella ohittanut sen suurempia miettimättä. Mutta koska minä en ole enää se tyhmä ja pinnallinen parikymppinen, näen hänet lievästä karsastuksesta, pakenevasta hiusrajasta ja laihuudesta huolimatta hyvännäköisenä. Se johtuu siitä, että hän on hellä, rakastava, kiltti, huumorintajuinen, huomioonottava ja rohkeasti oma itsensä. Hän on minun puolisoni, rakastajani ja paras ystäväni.

Tyypillinen tarina siitä kuinka beetamies päätyy suhteeseen alfamiehen kaltoinkohdellun naisen kanssa:)

Kyllä. Monta repivää ja vauhdikasta suhdetta hänellä takana. Siinä on nainen kulutettu niin loppuun, että alkaa beetat kelpaamaan. Jos olisikin jostain kumman syystä mennyt toisinpäin, että sama nainen olisi nuorena mennyt tuon kiltin beetan kanssa yhteen, niin jossain kohtaa olisi alkanut jännempi ja komeampi seura ihan varmasti kutkuttamaan ja suhde mennyt vaihtoon, koska pitäähän se kaikkien kokea. Ainakin niiden, joilla on siihen mahdollisuus.

Alfan jälkeen on aina pitkän aikaa sellainen olo, etten enää koskaan sekaannu sellaiseen, vaan haluan suhteeseen kunnollisen ja vähän tylsän miehen. Kerran olen sen virheen tehnytkin ja alkanut turvalliseen betasuhteeseen, mutta eihän sellaisesta mitään tullut. Ei tarvitse teidän betojen pelätä, en tyydy teihin. Otan sellaisen, joka itseäni miellyttää, tai sitten olen kokonaan ilman miestä.

Niinhän tämän ketjun naiset tekevät. Kukaan ei tyydy. Naisen ei yksinkertaisesti kannata tyytyä. Nyt sitten jos joku mies kertoisi, miksi miehet tyytyvät?

Mutta miksi ei kannata tyytyä? Mikä siinä on niin kamalaa? Täytyykö kaikesta saada aina maksimaalinen voitto?

Koska ei onneksi ile pakko jakaa itseään ja elämäänsä henkilön kanssa, joka on vain "ihan ok". Naisen lähtökohta on hyvä elämä yksin, joten ei kannata päätyä parisuhteeseen, joka ottaa enemmän kuin antaa ("ihan ok" -kumppanin kanssa) eli heikentää elämänlaatua. Täältä saa sen käsityksen, että minkälainen parisuhde tahansa on miehelle parempi kuin yksinolo, ilmeisesti se siis "ihan ok"kin aina antaa enemmän kuin ottaa?

Ja täältä saa kuvan, että naiselle parisuhde on hirveä uhraus, jota ei kannata tehdä, ellei satu joku uskomaton ja epätodellinen sattuma, jossa mies antaa suhteeseen paljoin enemmän kuin nainen.

Minulle on joskus joku fiksu opettanut, että parisuhteen ja elämänkumppanin ajatus on tuoda yksilön elämään jonkinlaista lisäarvoa, helppoutta ja iloa verrattuna yksin olemiseen. Jos toinen sen sijaan syö energiaa, tuottaa lisätyötä ja hänen vuokseen joutuu luopumaan itselleen tärkeistä asioista, niin saa olla melkoisen uskomaton ja epätodellinen sattuma, että hänen kanssaan kannattaa olla.

Joo, mutta naisilla on mennyt tuo hyötyajattelu jo liian pitkälle. Suomen kaltaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa pitää olla todella menestynyt mies tai vastaavasti heikkotasoinen nainen, jotta puoliso toisi jotain lisäarvoa elämään. Kun ottaa huomioon, että naisten koulutustaso nousee koko ajan tulee puolison löytämisestä yhä vaikeampaa. Eikö se riitä, että on joku joka rakastaa jakamassa perusarkea?

-ohis

Ahaa okei nyt ymmärrän ongelman "hyötymisestä". Ajattelit että se tarkoittaa rahaa.

En tarkoittanut. Se on vaan yksi osa-alue. Jopa perusarjen suhteen ollaan tosi nirsoja eli jos mies ei ole kliseisen komea ja sujuvasanainen hurmuri niin elämään ei tule tarpeeksi lisäarvoa kun ei voi onnitella itseään ja päteä kanssasiskoille.

Monella naisella muuttuisi ajatusmaailma nopeasti jos irtoseksin saaminen olisi heille yhtä vaikeaa kuin useimmille miehille ja en tässä edes ottanut huomioon sitä, että miehillä on yleensä vielä suurempi libido.

Suurin osa tämänkin ketjun naisista on kertonut, että irtoseksin "saaminen" ei ole keskimäärin naiselle mitenkään toivottava asia ja suurin osa, kuten minäkin, on ennemmin selibaatissa kuin menee sänkyyn tuntemattoman kanssa.

Luulisi muuten, että Suomi olisi jo maailmalla tunnettu komeista miehistä, kun kerran kaikki parisuhteessa olevat miehet ovat kliseisen komeita, sujuvasanaisia hurmureita. 

Sinkkutalouksien määrä kasvaa koko ajan yhä kiihtyvällä tahdilla. Suomessa sinkkutalouksen suhteellinen osuus on Euroopan kärkeä. Mistä se kertoo? Siitä että naiset nirsoilevat ja yhä harvempi joukko miehiä pääsee parisuhteeseen. Naiset mieluummin odottavat omaa vuoroaan niiden kärkimiesten luokse kuin tinkivät vaatimuksistaan. Melko irvokasta kun otetaan huomioon, että myös niiden huvipuiston ulkopuolelle jäävien miesten on pakko rakentaa tätä yhteiskuntaa joka nykyisellään on osa tätä ongelmaa.

Mies voi yhä kehittää itseään ellei muuten kelpaa, onko liian vaikea asia? Mitä ilmeisemmin on ainakin kommentistasi päätellen.

Entä jos kaikki muutkin miehet päättävät kehittää itseään? Eli absoluuttisesti ottaen kehityt, mutta koska suhteellisesti ottaen et niin sama ongelma on silti edessä. Ymmärrätkö nyt mitäongelmia ehdotuksesi sisältää?

Kiitos nauruista! Enpä usko että miehet lähtisi kaikki itseään kehittämään samanaikaisesti. Selityksen makua omalle laiskuudelle, se on sinulta pois, ei minulta.

:D Toinen naurahtaja täällä. Aivan kuin naiset etsisivät sitä loppuuna viritettyä ja viimeisen muodin mukaista miestä, ja siinä virittelyssä olisi oikein kilpailu meneillään. Pertti on so last season, ei voi mitään! Itsensä kehittämiseksi riittäisi monella se, että alkaisi huolehtia hygieniastaan ja pitäisi puhtaita ja ehjiä vaatteita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

AlfaRomeo69 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies. kirjoitti:

Jännä juttu. Naiset sanovat, että nuorena eivät olleet kranttuja, mutta vanhemmiten ovat tulleet valikoivammaksi. Silti minulla ja monilla kavereillani oli teininä suuria vaikeuksia löytää tyttöystävä. Nyt keski-ikäisenä tarjokkaita tuntuu olevan runsaasti.

Eikä tämä voi johtua siitä, että olisin niin paljon hurmaavammaksi muuttunut iän myötä.

Sanos muuta. Todella vahva esimerkki siitä, että ei kannata kuunnella mitä naiset sanoo, vaan seurata mitä tekevät. Kun edellinen suhde loppui, kokeilin sitten Tinderiä. 30+ suhteesta kiinnostuneita naisia löytyy pilvin pimein, moninkertaisesti nuoruuteni verrattuna.

Mitä epäloogista tuossa on? Nuorena tyydyttiin vähempään, joten useammalla oli seurustelukumppani. 30+ ikäisenä ne naiset, jotka ovat löytäneet kriteeriensä mukaisen miehen, ovat parisuhteessa ja osa niistä, jotka eivät ole, ovat Tinderissä.

No se, että niitä löytyy minun kohdalla todella paljon enemmän kuin nuorena, kuten monen muunkin miehen kohalla. Vaikka naiset ovat mukamas nostaneet rimaa, eivätkä laskeneet sitä.

Tuohonhan löytyy heti kaksikin loogista selitystä.

1) Parikymppisenä ei etsi vielä vakavaa suhdetta, mutta kolmekymppisenä aika moni jo haluaa nimenomaan sitä.

2) Nuorena katsoo enemmän epäoleellisia asioita, kuten ulkonäköä, ammattia, miehen kaveripiiriä. Ja on ehkä riippuvaisempi oman kaveripiirinsä mielipiteistä. Jos kaverit pitää jotain miestä rumana, dorkana, luuserina, nörttinä tai miten vaan epäkelpona, alkaa itsekin toistelemaan kavereidensa mielipiteitä sen sijaan, että muodostaisi omansa.

Itseeni sopii tuo kakkoskohta. Olin nuorena todella paljon ulkonäkökeskeisempi kuin nykyään. Halusin hyvännäköisen miehen. Siinä sitten sai pakit moni minun mielestäni "ruma" (oikeasti ihan tavallisen näköinen) mies, vaikka olisi kuinka kivalta ja mukavalta tyypiltä vaikuttanut. Toisaalta komeaa miestä etsiessä kävi usein niin ettei molemminpuolista kiinnostusta ollutkaan. Tai jos oli, niin miehellä riitti muitakin kiinnostuksen kohteita. Seurustelin vajaan vuoden parin tyypin kanssa, mutta lopulta yhteistä heidän kanssaan oli niin vähän, että molemmat suhteet kaatuivat omaan mahdottomuuteensa. Yksi kolmen vuoden erittäin repivä avoliitto oli. Siinä vaiheessa itsetuntoni oli niin alhaalla, että pysyin miehen kanssa vaikka hän ryyppäsi joka viikonloppu, petti ja haukkui minua todella rumasti kännissä. Kun siitä h*lvetistä pääsin irti, en edes ajatellut uutta suhdetta. Halusin vain opetella olemaan itsekseni ja miettiä mitä parisuhteelta oikeasti haluan ja vaadin. Huomasin että kaikki vaatimukseni liittyivät kumppanin luonteeseen, ulkonäkö ei tuntunut enää lainkaan niin tärkeältä. Minä siis huomasin, että vaadin kumppanilta enemmän kuin nuorempana, jolloin lähinnä pinnalliset asiat menivät kaiken tärkeämmän edelle.

Nyt olen 36-vuotias ja ollut neljä vuotta yhdessä ihan tavallisen miehen kanssa, jota rakastan ihan hirveän paljon. Hän on sellainen mies, jonka olisin parikymppisenä varmaan nörttiyden ja ulkonäön perusteella ohittanut sen suurempia miettimättä. Mutta koska minä en ole enää se tyhmä ja pinnallinen parikymppinen, näen hänet lievästä karsastuksesta, pakenevasta hiusrajasta ja laihuudesta huolimatta hyvännäköisenä. Se johtuu siitä, että hän on hellä, rakastava, kiltti, huumorintajuinen, huomioonottava ja rohkeasti oma itsensä. Hän on minun puolisoni, rakastajani ja paras ystäväni.

Tyypillinen tarina siitä kuinka beetamies päätyy suhteeseen alfamiehen kaltoinkohdellun naisen kanssa:)

Kyllä. Monta repivää ja vauhdikasta suhdetta hänellä takana. Siinä on nainen kulutettu niin loppuun, että alkaa beetat kelpaamaan. Jos olisikin jostain kumman syystä mennyt toisinpäin, että sama nainen olisi nuorena mennyt tuon kiltin beetan kanssa yhteen, niin jossain kohtaa olisi alkanut jännempi ja komeampi seura ihan varmasti kutkuttamaan ja suhde mennyt vaihtoon, koska pitäähän se kaikkien kokea. Ainakin niiden, joilla on siihen mahdollisuus.

Alfan jälkeen on aina pitkän aikaa sellainen olo, etten enää koskaan sekaannu sellaiseen, vaan haluan suhteeseen kunnollisen ja vähän tylsän miehen. Kerran olen sen virheen tehnytkin ja alkanut turvalliseen betasuhteeseen, mutta eihän sellaisesta mitään tullut. Ei tarvitse teidän betojen pelätä, en tyydy teihin. Otan sellaisen, joka itseäni miellyttää, tai sitten olen kokonaan ilman miestä.

Niinhän tämän ketjun naiset tekevät. Kukaan ei tyydy. Naisen ei yksinkertaisesti kannata tyytyä. Nyt sitten jos joku mies kertoisi, miksi miehet tyytyvät?

Mutta miksi ei kannata tyytyä? Mikä siinä on niin kamalaa? Täytyykö kaikesta saada aina maksimaalinen voitto?

Koska ei onneksi ile pakko jakaa itseään ja elämäänsä henkilön kanssa, joka on vain "ihan ok". Naisen lähtökohta on hyvä elämä yksin, joten ei kannata päätyä parisuhteeseen, joka ottaa enemmän kuin antaa ("ihan ok" -kumppanin kanssa) eli heikentää elämänlaatua. Täältä saa sen käsityksen, että minkälainen parisuhde tahansa on miehelle parempi kuin yksinolo, ilmeisesti se siis "ihan ok"kin aina antaa enemmän kuin ottaa?

Ja täältä saa kuvan, että naiselle parisuhde on hirveä uhraus, jota ei kannata tehdä, ellei satu joku uskomaton ja epätodellinen sattuma, jossa mies antaa suhteeseen paljoin enemmän kuin nainen.

Minulle on joskus joku fiksu opettanut, että parisuhteen ja elämänkumppanin ajatus on tuoda yksilön elämään jonkinlaista lisäarvoa, helppoutta ja iloa verrattuna yksin olemiseen. Jos toinen sen sijaan syö energiaa, tuottaa lisätyötä ja hänen vuokseen joutuu luopumaan itselleen tärkeistä asioista, niin saa olla melkoisen uskomaton ja epätodellinen sattuma, että hänen kanssaan kannattaa olla.

Joo, mutta naisilla on mennyt tuo hyötyajattelu jo liian pitkälle. Suomen kaltaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa pitää olla todella menestynyt mies tai vastaavasti heikkotasoinen nainen, jotta puoliso toisi jotain lisäarvoa elämään. Kun ottaa huomioon, että naisten koulutustaso nousee koko ajan tulee puolison löytämisestä yhä vaikeampaa. Eikö se riitä, että on joku joka rakastaa jakamassa perusarkea?

-ohis

Ahaa okei nyt ymmärrän ongelman "hyötymisestä". Ajattelit että se tarkoittaa rahaa.

En tarkoittanut. Se on vaan yksi osa-alue. Jopa perusarjen suhteen ollaan tosi nirsoja eli jos mies ei ole kliseisen komea ja sujuvasanainen hurmuri niin elämään ei tule tarpeeksi lisäarvoa kun ei voi onnitella itseään ja päteä kanssasiskoille.

Monella naisella muuttuisi ajatusmaailma nopeasti jos irtoseksin saaminen olisi heille yhtä vaikeaa kuin useimmille miehille ja en tässä edes ottanut huomioon sitä, että miehillä on yleensä vielä suurempi libido.

Suurin osa tämänkin ketjun naisista on kertonut, että irtoseksin "saaminen" ei ole keskimäärin naiselle mitenkään toivottava asia ja suurin osa, kuten minäkin, on ennemmin selibaatissa kuin menee sänkyyn tuntemattoman kanssa.

Luulisi muuten, että Suomi olisi jo maailmalla tunnettu komeista miehistä, kun kerran kaikki parisuhteessa olevat miehet ovat kliseisen komeita, sujuvasanaisia hurmureita. 

Sinkkutalouksien määrä kasvaa koko ajan yhä kiihtyvällä tahdilla. Suomessa sinkkutalouksen suhteellinen osuus on Euroopan kärkeä. Mistä se kertoo? Siitä että naiset nirsoilevat ja yhä harvempi joukko miehiä pääsee parisuhteeseen. Naiset mieluummin odottavat omaa vuoroaan niiden kärkimiesten luokse kuin tinkivät vaatimuksistaan. Melko irvokasta kun otetaan huomioon, että myös niiden huvipuiston ulkopuolelle jäävien miesten on pakko rakentaa tätä yhteiskuntaa joka nykyisellään on osa tätä ongelmaa.

Pidät naisten oikeutta valita kumppaninsa ongelmana. Onko itsemääräämisoikeus laajemminkin mielestäsi ongelma, vai vain tässä asiassa?

Se on ongelma vain silloin jos se on vääristynyt mm. hyvinvointiyhteiskunnan tarjoamien tulonsiirtojen ja työ/opiskeluelämä sukupuolikiintiöiden vuoksi.

Itse en kannata pakkoa ellei se ole välttämätöntä. En siis tässäkään asiassa, mutta toivoisin naisten olevan realisteja miettivän mitä tapahtuu jos suurella osalla miehistä into osallistua yhteiskunnan rakentamiseen ja työssäkäyntiin loppuu.

Nämä kotona kaljaa kiittaavat ja pleikkaria pelaavat koulun kesken jättäneet työttömät nuoret miehet ovat ensimmäinen askel ongelman syventymisessä. Miehelle suurin kannustin elämässä on nainen ja parisuhde. Jos sen saavuttaminen tuntuu mahdottomalta niin motivaatio katoaa.

Ei helvtti.. miten voitte olla noin riippuvaisia naisista?

Ei niinkään naisista vaan panemisesta. Jos tällaisella miehellä riittäisi vientiä ja irtoseksiäkin tulisi ovista ja ikkunoista niin mitäpä luulet, kaipaisiko mies kovasti parisuhdetta? 

Vierailija kirjoitti:

KULLIKARUSELLLI ON TOTTA!!!

 

Eipä muuta voi sanoa kun lukee tätä ketjua. Varmaan kiva ylläri sille tunnolliselle nörtille jolla kolmekymppisenä on di-paperit ja hyvä 5t/kk työpaikka ja sen takia paljon kysyntää noilta samoilta muijilta jotka yläasteella, lukiossa, ja yliopistossa kohtelivat kuin ilmaa ja keskittyivät bilettämään tatska-maken ja alkkis-paten kanssa.

Voi olla, että tunnollisen nörtin ulkoasu on tänä aikana parantunut. Harva yläastenörtti on ulkonäöltään ja olemukseltaan kuumaa kamaa, mutta aikuistuminen ja etenkin työelämä yleensä kehittää ihmisen ulkoasua, itsetuntoa ja käytöstapoja. Hyvässä työpaikassa oleva ja hyvin tienaava ihminen varmasti joutuu töissä kohtaamaan ihmisiä ja olemaan sen verran edustava, ettei vapaa-ajallakaan osaa enää olla se hikinen, ryhti lysyssä ihmisiä pakoon juokseva teininörtti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

AlfaRomeo69 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies. kirjoitti:

Jännä juttu. Naiset sanovat, että nuorena eivät olleet kranttuja, mutta vanhemmiten ovat tulleet valikoivammaksi. Silti minulla ja monilla kavereillani oli teininä suuria vaikeuksia löytää tyttöystävä. Nyt keski-ikäisenä tarjokkaita tuntuu olevan runsaasti.

Eikä tämä voi johtua siitä, että olisin niin paljon hurmaavammaksi muuttunut iän myötä.

Sanos muuta. Todella vahva esimerkki siitä, että ei kannata kuunnella mitä naiset sanoo, vaan seurata mitä tekevät. Kun edellinen suhde loppui, kokeilin sitten Tinderiä. 30+ suhteesta kiinnostuneita naisia löytyy pilvin pimein, moninkertaisesti nuoruuteni verrattuna.

Mitä epäloogista tuossa on? Nuorena tyydyttiin vähempään, joten useammalla oli seurustelukumppani. 30+ ikäisenä ne naiset, jotka ovat löytäneet kriteeriensä mukaisen miehen, ovat parisuhteessa ja osa niistä, jotka eivät ole, ovat Tinderissä.

No se, että niitä löytyy minun kohdalla todella paljon enemmän kuin nuorena, kuten monen muunkin miehen kohalla. Vaikka naiset ovat mukamas nostaneet rimaa, eivätkä laskeneet sitä.

Tuohonhan löytyy heti kaksikin loogista selitystä.

1) Parikymppisenä ei etsi vielä vakavaa suhdetta, mutta kolmekymppisenä aika moni jo haluaa nimenomaan sitä.

2) Nuorena katsoo enemmän epäoleellisia asioita, kuten ulkonäköä, ammattia, miehen kaveripiiriä. Ja on ehkä riippuvaisempi oman kaveripiirinsä mielipiteistä. Jos kaverit pitää jotain miestä rumana, dorkana, luuserina, nörttinä tai miten vaan epäkelpona, alkaa itsekin toistelemaan kavereidensa mielipiteitä sen sijaan, että muodostaisi omansa.

Itseeni sopii tuo kakkoskohta. Olin nuorena todella paljon ulkonäkökeskeisempi kuin nykyään. Halusin hyvännäköisen miehen. Siinä sitten sai pakit moni minun mielestäni "ruma" (oikeasti ihan tavallisen näköinen) mies, vaikka olisi kuinka kivalta ja mukavalta tyypiltä vaikuttanut. Toisaalta komeaa miestä etsiessä kävi usein niin ettei molemminpuolista kiinnostusta ollutkaan. Tai jos oli, niin miehellä riitti muitakin kiinnostuksen kohteita. Seurustelin vajaan vuoden parin tyypin kanssa, mutta lopulta yhteistä heidän kanssaan oli niin vähän, että molemmat suhteet kaatuivat omaan mahdottomuuteensa. Yksi kolmen vuoden erittäin repivä avoliitto oli. Siinä vaiheessa itsetuntoni oli niin alhaalla, että pysyin miehen kanssa vaikka hän ryyppäsi joka viikonloppu, petti ja haukkui minua todella rumasti kännissä. Kun siitä h*lvetistä pääsin irti, en edes ajatellut uutta suhdetta. Halusin vain opetella olemaan itsekseni ja miettiä mitä parisuhteelta oikeasti haluan ja vaadin. Huomasin että kaikki vaatimukseni liittyivät kumppanin luonteeseen, ulkonäkö ei tuntunut enää lainkaan niin tärkeältä. Minä siis huomasin, että vaadin kumppanilta enemmän kuin nuorempana, jolloin lähinnä pinnalliset asiat menivät kaiken tärkeämmän edelle.

Nyt olen 36-vuotias ja ollut neljä vuotta yhdessä ihan tavallisen miehen kanssa, jota rakastan ihan hirveän paljon. Hän on sellainen mies, jonka olisin parikymppisenä varmaan nörttiyden ja ulkonäön perusteella ohittanut sen suurempia miettimättä. Mutta koska minä en ole enää se tyhmä ja pinnallinen parikymppinen, näen hänet lievästä karsastuksesta, pakenevasta hiusrajasta ja laihuudesta huolimatta hyvännäköisenä. Se johtuu siitä, että hän on hellä, rakastava, kiltti, huumorintajuinen, huomioonottava ja rohkeasti oma itsensä. Hän on minun puolisoni, rakastajani ja paras ystäväni.

Tyypillinen tarina siitä kuinka beetamies päätyy suhteeseen alfamiehen kaltoinkohdellun naisen kanssa:)

Kyllä. Monta repivää ja vauhdikasta suhdetta hänellä takana. Siinä on nainen kulutettu niin loppuun, että alkaa beetat kelpaamaan. Jos olisikin jostain kumman syystä mennyt toisinpäin, että sama nainen olisi nuorena mennyt tuon kiltin beetan kanssa yhteen, niin jossain kohtaa olisi alkanut jännempi ja komeampi seura ihan varmasti kutkuttamaan ja suhde mennyt vaihtoon, koska pitäähän se kaikkien kokea. Ainakin niiden, joilla on siihen mahdollisuus.

Alfan jälkeen on aina pitkän aikaa sellainen olo, etten enää koskaan sekaannu sellaiseen, vaan haluan suhteeseen kunnollisen ja vähän tylsän miehen. Kerran olen sen virheen tehnytkin ja alkanut turvalliseen betasuhteeseen, mutta eihän sellaisesta mitään tullut. Ei tarvitse teidän betojen pelätä, en tyydy teihin. Otan sellaisen, joka itseäni miellyttää, tai sitten olen kokonaan ilman miestä.

Niinhän tämän ketjun naiset tekevät. Kukaan ei tyydy. Naisen ei yksinkertaisesti kannata tyytyä. Nyt sitten jos joku mies kertoisi, miksi miehet tyytyvät?

Mutta miksi ei kannata tyytyä? Mikä siinä on niin kamalaa? Täytyykö kaikesta saada aina maksimaalinen voitto?

Koska ei onneksi ile pakko jakaa itseään ja elämäänsä henkilön kanssa, joka on vain "ihan ok". Naisen lähtökohta on hyvä elämä yksin, joten ei kannata päätyä parisuhteeseen, joka ottaa enemmän kuin antaa ("ihan ok" -kumppanin kanssa) eli heikentää elämänlaatua. Täältä saa sen käsityksen, että minkälainen parisuhde tahansa on miehelle parempi kuin yksinolo, ilmeisesti se siis "ihan ok"kin aina antaa enemmän kuin ottaa?

Ja täältä saa kuvan, että naiselle parisuhde on hirveä uhraus, jota ei kannata tehdä, ellei satu joku uskomaton ja epätodellinen sattuma, jossa mies antaa suhteeseen paljoin enemmän kuin nainen.

Minulle on joskus joku fiksu opettanut, että parisuhteen ja elämänkumppanin ajatus on tuoda yksilön elämään jonkinlaista lisäarvoa, helppoutta ja iloa verrattuna yksin olemiseen. Jos toinen sen sijaan syö energiaa, tuottaa lisätyötä ja hänen vuokseen joutuu luopumaan itselleen tärkeistä asioista, niin saa olla melkoisen uskomaton ja epätodellinen sattuma, että hänen kanssaan kannattaa olla.

Joo, mutta naisilla on mennyt tuo hyötyajattelu jo liian pitkälle. Suomen kaltaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa pitää olla todella menestynyt mies tai vastaavasti heikkotasoinen nainen, jotta puoliso toisi jotain lisäarvoa elämään. Kun ottaa huomioon, että naisten koulutustaso nousee koko ajan tulee puolison löytämisestä yhä vaikeampaa. Eikö se riitä, että on joku joka rakastaa jakamassa perusarkea?

-ohis

Ahaa okei nyt ymmärrän ongelman "hyötymisestä". Ajattelit että se tarkoittaa rahaa.

En tarkoittanut. Se on vaan yksi osa-alue. Jopa perusarjen suhteen ollaan tosi nirsoja eli jos mies ei ole kliseisen komea ja sujuvasanainen hurmuri niin elämään ei tule tarpeeksi lisäarvoa kun ei voi onnitella itseään ja päteä kanssasiskoille.

Monella naisella muuttuisi ajatusmaailma nopeasti jos irtoseksin saaminen olisi heille yhtä vaikeaa kuin useimmille miehille ja en tässä edes ottanut huomioon sitä, että miehillä on yleensä vielä suurempi libido.

Suurin osa tämänkin ketjun naisista on kertonut, että irtoseksin "saaminen" ei ole keskimäärin naiselle mitenkään toivottava asia ja suurin osa, kuten minäkin, on ennemmin selibaatissa kuin menee sänkyyn tuntemattoman kanssa.

Luulisi muuten, että Suomi olisi jo maailmalla tunnettu komeista miehistä, kun kerran kaikki parisuhteessa olevat miehet ovat kliseisen komeita, sujuvasanaisia hurmureita. 

Sinkkutalouksien määrä kasvaa koko ajan yhä kiihtyvällä tahdilla. Suomessa sinkkutalouksen suhteellinen osuus on Euroopan kärkeä. Mistä se kertoo? Siitä että naiset nirsoilevat ja yhä harvempi joukko miehiä pääsee parisuhteeseen. Naiset mieluummin odottavat omaa vuoroaan niiden kärkimiesten luokse kuin tinkivät vaatimuksistaan. Melko irvokasta kun otetaan huomioon, että myös niiden huvipuiston ulkopuolelle jäävien miesten on pakko rakentaa tätä yhteiskuntaa joka nykyisellään on osa tätä ongelmaa.

Pidät naisten oikeutta valita kumppaninsa ongelmana. Onko itsemääräämisoikeus laajemminkin mielestäsi ongelma, vai vain tässä asiassa?

Se on ongelma vain silloin jos se on vääristynyt mm. hyvinvointiyhteiskunnan tarjoamien tulonsiirtojen ja työ/opiskeluelämä sukupuolikiintiöiden vuoksi.

Itse en kannata pakkoa ellei se ole välttämätöntä. En siis tässäkään asiassa, mutta toivoisin naisten olevan realisteja miettivän mitä tapahtuu jos suurella osalla miehistä into osallistua yhteiskunnan rakentamiseen ja työssäkäyntiin loppuu.

Nämä kotona kaljaa kiittaavat ja pleikkaria pelaavat koulun kesken jättäneet työttömät nuoret miehet ovat ensimmäinen askel ongelman syventymisessä. Miehelle suurin kannustin elämässä on nainen ja parisuhde. Jos sen saavuttaminen tuntuu mahdottomalta niin motivaatio katoaa.

Ei helvtti.. miten voitte olla noin riippuvaisia naisista?

Ei niinkään naisista vaan panemisesta. Jos tällaisella miehellä riittäisi vientiä ja irtoseksiäkin tulisi ovista ja ikkunoista niin mitäpä luulet, kaipaisiko mies kovasti parisuhdetta? 

Miehillekin on keksitty seksileluja, koita niitä, saat irtoseksiä niin usein kuin haluat ja taatusti ei ole kukaan muu käynyt räpläämässä. 

Vela -72 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

AlfaRomeo69 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies. kirjoitti:

Jännä juttu. Naiset sanovat, että nuorena eivät olleet kranttuja, mutta vanhemmiten ovat tulleet valikoivammaksi. Silti minulla ja monilla kavereillani oli teininä suuria vaikeuksia löytää tyttöystävä. Nyt keski-ikäisenä tarjokkaita tuntuu olevan runsaasti.

Eikä tämä voi johtua siitä, että olisin niin paljon hurmaavammaksi muuttunut iän myötä.

Sanos muuta. Todella vahva esimerkki siitä, että ei kannata kuunnella mitä naiset sanoo, vaan seurata mitä tekevät. Kun edellinen suhde loppui, kokeilin sitten Tinderiä. 30+ suhteesta kiinnostuneita naisia löytyy pilvin pimein, moninkertaisesti nuoruuteni verrattuna.

Mitä epäloogista tuossa on? Nuorena tyydyttiin vähempään, joten useammalla oli seurustelukumppani. 30+ ikäisenä ne naiset, jotka ovat löytäneet kriteeriensä mukaisen miehen, ovat parisuhteessa ja osa niistä, jotka eivät ole, ovat Tinderissä.

No se, että niitä löytyy minun kohdalla todella paljon enemmän kuin nuorena, kuten monen muunkin miehen kohalla. Vaikka naiset ovat mukamas nostaneet rimaa, eivätkä laskeneet sitä.

Tuohonhan löytyy heti kaksikin loogista selitystä.

1) Parikymppisenä ei etsi vielä vakavaa suhdetta, mutta kolmekymppisenä aika moni jo haluaa nimenomaan sitä.

2) Nuorena katsoo enemmän epäoleellisia asioita, kuten ulkonäköä, ammattia, miehen kaveripiiriä. Ja on ehkä riippuvaisempi oman kaveripiirinsä mielipiteistä. Jos kaverit pitää jotain miestä rumana, dorkana, luuserina, nörttinä tai miten vaan epäkelpona, alkaa itsekin toistelemaan kavereidensa mielipiteitä sen sijaan, että muodostaisi omansa.

Itseeni sopii tuo kakkoskohta. Olin nuorena todella paljon ulkonäkökeskeisempi kuin nykyään. Halusin hyvännäköisen miehen. Siinä sitten sai pakit moni minun mielestäni "ruma" (oikeasti ihan tavallisen näköinen) mies, vaikka olisi kuinka kivalta ja mukavalta tyypiltä vaikuttanut. Toisaalta komeaa miestä etsiessä kävi usein niin ettei molemminpuolista kiinnostusta ollutkaan. Tai jos oli, niin miehellä riitti muitakin kiinnostuksen kohteita. Seurustelin vajaan vuoden parin tyypin kanssa, mutta lopulta yhteistä heidän kanssaan oli niin vähän, että molemmat suhteet kaatuivat omaan mahdottomuuteensa. Yksi kolmen vuoden erittäin repivä avoliitto oli. Siinä vaiheessa itsetuntoni oli niin alhaalla, että pysyin miehen kanssa vaikka hän ryyppäsi joka viikonloppu, petti ja haukkui minua todella rumasti kännissä. Kun siitä h*lvetistä pääsin irti, en edes ajatellut uutta suhdetta. Halusin vain opetella olemaan itsekseni ja miettiä mitä parisuhteelta oikeasti haluan ja vaadin. Huomasin että kaikki vaatimukseni liittyivät kumppanin luonteeseen, ulkonäkö ei tuntunut enää lainkaan niin tärkeältä. Minä siis huomasin, että vaadin kumppanilta enemmän kuin nuorempana, jolloin lähinnä pinnalliset asiat menivät kaiken tärkeämmän edelle.

Nyt olen 36-vuotias ja ollut neljä vuotta yhdessä ihan tavallisen miehen kanssa, jota rakastan ihan hirveän paljon. Hän on sellainen mies, jonka olisin parikymppisenä varmaan nörttiyden ja ulkonäön perusteella ohittanut sen suurempia miettimättä. Mutta koska minä en ole enää se tyhmä ja pinnallinen parikymppinen, näen hänet lievästä karsastuksesta, pakenevasta hiusrajasta ja laihuudesta huolimatta hyvännäköisenä. Se johtuu siitä, että hän on hellä, rakastava, kiltti, huumorintajuinen, huomioonottava ja rohkeasti oma itsensä. Hän on minun puolisoni, rakastajani ja paras ystäväni.

Tyypillinen tarina siitä kuinka beetamies päätyy suhteeseen alfamiehen kaltoinkohdellun naisen kanssa:)

Kyllä. Monta repivää ja vauhdikasta suhdetta hänellä takana. Siinä on nainen kulutettu niin loppuun, että alkaa beetat kelpaamaan. Jos olisikin jostain kumman syystä mennyt toisinpäin, että sama nainen olisi nuorena mennyt tuon kiltin beetan kanssa yhteen, niin jossain kohtaa olisi alkanut jännempi ja komeampi seura ihan varmasti kutkuttamaan ja suhde mennyt vaihtoon, koska pitäähän se kaikkien kokea. Ainakin niiden, joilla on siihen mahdollisuus.

Alfan jälkeen on aina pitkän aikaa sellainen olo, etten enää koskaan sekaannu sellaiseen, vaan haluan suhteeseen kunnollisen ja vähän tylsän miehen. Kerran olen sen virheen tehnytkin ja alkanut turvalliseen betasuhteeseen, mutta eihän sellaisesta mitään tullut. Ei tarvitse teidän betojen pelätä, en tyydy teihin. Otan sellaisen, joka itseäni miellyttää, tai sitten olen kokonaan ilman miestä.

Niinhän tämän ketjun naiset tekevät. Kukaan ei tyydy. Naisen ei yksinkertaisesti kannata tyytyä. Nyt sitten jos joku mies kertoisi, miksi miehet tyytyvät?

Mutta miksi ei kannata tyytyä? Mikä siinä on niin kamalaa? Täytyykö kaikesta saada aina maksimaalinen voitto?

Koska ei onneksi ile pakko jakaa itseään ja elämäänsä henkilön kanssa, joka on vain "ihan ok". Naisen lähtökohta on hyvä elämä yksin, joten ei kannata päätyä parisuhteeseen, joka ottaa enemmän kuin antaa ("ihan ok" -kumppanin kanssa) eli heikentää elämänlaatua. Täältä saa sen käsityksen, että minkälainen parisuhde tahansa on miehelle parempi kuin yksinolo, ilmeisesti se siis "ihan ok"kin aina antaa enemmän kuin ottaa?

Ja täältä saa kuvan, että naiselle parisuhde on hirveä uhraus, jota ei kannata tehdä, ellei satu joku uskomaton ja epätodellinen sattuma, jossa mies antaa suhteeseen paljoin enemmän kuin nainen.

Minulle on joskus joku fiksu opettanut, että parisuhteen ja elämänkumppanin ajatus on tuoda yksilön elämään jonkinlaista lisäarvoa, helppoutta ja iloa verrattuna yksin olemiseen. Jos toinen sen sijaan syö energiaa, tuottaa lisätyötä ja hänen vuokseen joutuu luopumaan itselleen tärkeistä asioista, niin saa olla melkoisen uskomaton ja epätodellinen sattuma, että hänen kanssaan kannattaa olla.

Joo, mutta naisilla on mennyt tuo hyötyajattelu jo liian pitkälle. Suomen kaltaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa pitää olla todella menestynyt mies tai vastaavasti heikkotasoinen nainen, jotta puoliso toisi jotain lisäarvoa elämään. Kun ottaa huomioon, että naisten koulutustaso nousee koko ajan tulee puolison löytämisestä yhä vaikeampaa. Eikö se riitä, että on joku joka rakastaa jakamassa perusarkea?

-ohis

Ahaa okei nyt ymmärrän ongelman "hyötymisestä". Ajattelit että se tarkoittaa rahaa.

En tarkoittanut. Se on vaan yksi osa-alue. Jopa perusarjen suhteen ollaan tosi nirsoja eli jos mies ei ole kliseisen komea ja sujuvasanainen hurmuri niin elämään ei tule tarpeeksi lisäarvoa kun ei voi onnitella itseään ja päteä kanssasiskoille.

Monella naisella muuttuisi ajatusmaailma nopeasti jos irtoseksin saaminen olisi heille yhtä vaikeaa kuin useimmille miehille ja en tässä edes ottanut huomioon sitä, että miehillä on yleensä vielä suurempi libido.

Suurin osa tämänkin ketjun naisista on kertonut, että irtoseksin "saaminen" ei ole keskimäärin naiselle mitenkään toivottava asia ja suurin osa, kuten minäkin, on ennemmin selibaatissa kuin menee sänkyyn tuntemattoman kanssa.

Luulisi muuten, että Suomi olisi jo maailmalla tunnettu komeista miehistä, kun kerran kaikki parisuhteessa olevat miehet ovat kliseisen komeita, sujuvasanaisia hurmureita. 

Sinkkutalouksien määrä kasvaa koko ajan yhä kiihtyvällä tahdilla. Suomessa sinkkutalouksen suhteellinen osuus on Euroopan kärkeä. Mistä se kertoo? Siitä että naiset nirsoilevat ja yhä harvempi joukko miehiä pääsee parisuhteeseen. Naiset mieluummin odottavat omaa vuoroaan niiden kärkimiesten luokse kuin tinkivät vaatimuksistaan. Melko irvokasta kun otetaan huomioon, että myös niiden huvipuiston ulkopuolelle jäävien miesten on pakko rakentaa tätä yhteiskuntaa joka nykyisellään on osa tätä ongelmaa.

Oletko sinä siis sitä mieltä, että naiset ovat syyllisiä siihen, että sinkkutalouksien määrä kasvaa? Tajuatko kuinka halveksivasti sinä naisista puhut? Sinä puhut naisista niinkuin me olisimme jotain täysin moraalittomia "huvipuistoa" pitäviä olentoja, ja miehistä kuten te vain haluaisitte parisuhteen ja olla uskollisia ja ihania elämänne loppuun asti.

Onko oikeasti ihme, jos ei tuolla asenteella naisia löydy? Haluaisitko itse olla ihmisen kanssa, joka halveksii sinua siksi että olet mies?

Eikö silloin oikea ongelma ole ne miehet, jotka pyörittää sitä kuuluisaa kalukarusellia kuin naiset joita siinä (vasten tahtoaankin) pyöritetään? Nimittäin just kun nämä miehet lopettaa kalukarusellinsa pyörittämisen niin tadaa, yksikään nainen ei sellaisessa enää pyöri.

Ratkaisu on kyllä ihan miesten omissa käsissä.

Vierailija kirjoitti:

Vela -72 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

AlfaRomeo69 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies. kirjoitti:

Jännä juttu. Naiset sanovat, että nuorena eivät olleet kranttuja, mutta vanhemmiten ovat tulleet valikoivammaksi. Silti minulla ja monilla kavereillani oli teininä suuria vaikeuksia löytää tyttöystävä. Nyt keski-ikäisenä tarjokkaita tuntuu olevan runsaasti.

Eikä tämä voi johtua siitä, että olisin niin paljon hurmaavammaksi muuttunut iän myötä.

Sanos muuta. Todella vahva esimerkki siitä, että ei kannata kuunnella mitä naiset sanoo, vaan seurata mitä tekevät. Kun edellinen suhde loppui, kokeilin sitten Tinderiä. 30+ suhteesta kiinnostuneita naisia löytyy pilvin pimein, moninkertaisesti nuoruuteni verrattuna.

Mitä epäloogista tuossa on? Nuorena tyydyttiin vähempään, joten useammalla oli seurustelukumppani. 30+ ikäisenä ne naiset, jotka ovat löytäneet kriteeriensä mukaisen miehen, ovat parisuhteessa ja osa niistä, jotka eivät ole, ovat Tinderissä.

No se, että niitä löytyy minun kohdalla todella paljon enemmän kuin nuorena, kuten monen muunkin miehen kohalla. Vaikka naiset ovat mukamas nostaneet rimaa, eivätkä laskeneet sitä.

Tuohonhan löytyy heti kaksikin loogista selitystä.

1) Parikymppisenä ei etsi vielä vakavaa suhdetta, mutta kolmekymppisenä aika moni jo haluaa nimenomaan sitä.

2) Nuorena katsoo enemmän epäoleellisia asioita, kuten ulkonäköä, ammattia, miehen kaveripiiriä. Ja on ehkä riippuvaisempi oman kaveripiirinsä mielipiteistä. Jos kaverit pitää jotain miestä rumana, dorkana, luuserina, nörttinä tai miten vaan epäkelpona, alkaa itsekin toistelemaan kavereidensa mielipiteitä sen sijaan, että muodostaisi omansa.

Itseeni sopii tuo kakkoskohta. Olin nuorena todella paljon ulkonäkökeskeisempi kuin nykyään. Halusin hyvännäköisen miehen. Siinä sitten sai pakit moni minun mielestäni "ruma" (oikeasti ihan tavallisen näköinen) mies, vaikka olisi kuinka kivalta ja mukavalta tyypiltä vaikuttanut. Toisaalta komeaa miestä etsiessä kävi usein niin ettei molemminpuolista kiinnostusta ollutkaan. Tai jos oli, niin miehellä riitti muitakin kiinnostuksen kohteita. Seurustelin vajaan vuoden parin tyypin kanssa, mutta lopulta yhteistä heidän kanssaan oli niin vähän, että molemmat suhteet kaatuivat omaan mahdottomuuteensa. Yksi kolmen vuoden erittäin repivä avoliitto oli. Siinä vaiheessa itsetuntoni oli niin alhaalla, että pysyin miehen kanssa vaikka hän ryyppäsi joka viikonloppu, petti ja haukkui minua todella rumasti kännissä. Kun siitä h*lvetistä pääsin irti, en edes ajatellut uutta suhdetta. Halusin vain opetella olemaan itsekseni ja miettiä mitä parisuhteelta oikeasti haluan ja vaadin. Huomasin että kaikki vaatimukseni liittyivät kumppanin luonteeseen, ulkonäkö ei tuntunut enää lainkaan niin tärkeältä. Minä siis huomasin, että vaadin kumppanilta enemmän kuin nuorempana, jolloin lähinnä pinnalliset asiat menivät kaiken tärkeämmän edelle.

Nyt olen 36-vuotias ja ollut neljä vuotta yhdessä ihan tavallisen miehen kanssa, jota rakastan ihan hirveän paljon. Hän on sellainen mies, jonka olisin parikymppisenä varmaan nörttiyden ja ulkonäön perusteella ohittanut sen suurempia miettimättä. Mutta koska minä en ole enää se tyhmä ja pinnallinen parikymppinen, näen hänet lievästä karsastuksesta, pakenevasta hiusrajasta ja laihuudesta huolimatta hyvännäköisenä. Se johtuu siitä, että hän on hellä, rakastava, kiltti, huumorintajuinen, huomioonottava ja rohkeasti oma itsensä. Hän on minun puolisoni, rakastajani ja paras ystäväni.

Tyypillinen tarina siitä kuinka beetamies päätyy suhteeseen alfamiehen kaltoinkohdellun naisen kanssa:)

Kyllä. Monta repivää ja vauhdikasta suhdetta hänellä takana. Siinä on nainen kulutettu niin loppuun, että alkaa beetat kelpaamaan. Jos olisikin jostain kumman syystä mennyt toisinpäin, että sama nainen olisi nuorena mennyt tuon kiltin beetan kanssa yhteen, niin jossain kohtaa olisi alkanut jännempi ja komeampi seura ihan varmasti kutkuttamaan ja suhde mennyt vaihtoon, koska pitäähän se kaikkien kokea. Ainakin niiden, joilla on siihen mahdollisuus.

Alfan jälkeen on aina pitkän aikaa sellainen olo, etten enää koskaan sekaannu sellaiseen, vaan haluan suhteeseen kunnollisen ja vähän tylsän miehen. Kerran olen sen virheen tehnytkin ja alkanut turvalliseen betasuhteeseen, mutta eihän sellaisesta mitään tullut. Ei tarvitse teidän betojen pelätä, en tyydy teihin. Otan sellaisen, joka itseäni miellyttää, tai sitten olen kokonaan ilman miestä.

Niinhän tämän ketjun naiset tekevät. Kukaan ei tyydy. Naisen ei yksinkertaisesti kannata tyytyä. Nyt sitten jos joku mies kertoisi, miksi miehet tyytyvät?

Mutta miksi ei kannata tyytyä? Mikä siinä on niin kamalaa? Täytyykö kaikesta saada aina maksimaalinen voitto?

Koska ei onneksi ile pakko jakaa itseään ja elämäänsä henkilön kanssa, joka on vain "ihan ok". Naisen lähtökohta on hyvä elämä yksin, joten ei kannata päätyä parisuhteeseen, joka ottaa enemmän kuin antaa ("ihan ok" -kumppanin kanssa) eli heikentää elämänlaatua. Täältä saa sen käsityksen, että minkälainen parisuhde tahansa on miehelle parempi kuin yksinolo, ilmeisesti se siis "ihan ok"kin aina antaa enemmän kuin ottaa?

Ja täältä saa kuvan, että naiselle parisuhde on hirveä uhraus, jota ei kannata tehdä, ellei satu joku uskomaton ja epätodellinen sattuma, jossa mies antaa suhteeseen paljoin enemmän kuin nainen.

Minulle on joskus joku fiksu opettanut, että parisuhteen ja elämänkumppanin ajatus on tuoda yksilön elämään jonkinlaista lisäarvoa, helppoutta ja iloa verrattuna yksin olemiseen. Jos toinen sen sijaan syö energiaa, tuottaa lisätyötä ja hänen vuokseen joutuu luopumaan itselleen tärkeistä asioista, niin saa olla melkoisen uskomaton ja epätodellinen sattuma, että hänen kanssaan kannattaa olla.

Joo, mutta naisilla on mennyt tuo hyötyajattelu jo liian pitkälle. Suomen kaltaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa pitää olla todella menestynyt mies tai vastaavasti heikkotasoinen nainen, jotta puoliso toisi jotain lisäarvoa elämään. Kun ottaa huomioon, että naisten koulutustaso nousee koko ajan tulee puolison löytämisestä yhä vaikeampaa. Eikö se riitä, että on joku joka rakastaa jakamassa perusarkea?

-ohis

Ahaa okei nyt ymmärrän ongelman "hyötymisestä". Ajattelit että se tarkoittaa rahaa.

En tarkoittanut. Se on vaan yksi osa-alue. Jopa perusarjen suhteen ollaan tosi nirsoja eli jos mies ei ole kliseisen komea ja sujuvasanainen hurmuri niin elämään ei tule tarpeeksi lisäarvoa kun ei voi onnitella itseään ja päteä kanssasiskoille.

Monella naisella muuttuisi ajatusmaailma nopeasti jos irtoseksin saaminen olisi heille yhtä vaikeaa kuin useimmille miehille ja en tässä edes ottanut huomioon sitä, että miehillä on yleensä vielä suurempi libido.

Suurin osa tämänkin ketjun naisista on kertonut, että irtoseksin "saaminen" ei ole keskimäärin naiselle mitenkään toivottava asia ja suurin osa, kuten minäkin, on ennemmin selibaatissa kuin menee sänkyyn tuntemattoman kanssa.

Luulisi muuten, että Suomi olisi jo maailmalla tunnettu komeista miehistä, kun kerran kaikki parisuhteessa olevat miehet ovat kliseisen komeita, sujuvasanaisia hurmureita. 

Sinkkutalouksien määrä kasvaa koko ajan yhä kiihtyvällä tahdilla. Suomessa sinkkutalouksen suhteellinen osuus on Euroopan kärkeä. Mistä se kertoo? Siitä että naiset nirsoilevat ja yhä harvempi joukko miehiä pääsee parisuhteeseen. Naiset mieluummin odottavat omaa vuoroaan niiden kärkimiesten luokse kuin tinkivät vaatimuksistaan. Melko irvokasta kun otetaan huomioon, että myös niiden huvipuiston ulkopuolelle jäävien miesten on pakko rakentaa tätä yhteiskuntaa joka nykyisellään on osa tätä ongelmaa.

Oletko sinä siis sitä mieltä, että naiset ovat syyllisiä siihen, että sinkkutalouksien määrä kasvaa? Tajuatko kuinka halveksivasti sinä naisista puhut? Sinä puhut naisista niinkuin me olisimme jotain täysin moraalittomia "huvipuistoa" pitäviä olentoja, ja miehistä kuten te vain haluaisitte parisuhteen ja olla uskollisia ja ihania elämänne loppuun asti.

Onko oikeasti ihme, jos ei tuolla asenteella naisia löydy? Haluaisitko itse olla ihmisen kanssa, joka halveksii sinua siksi että olet mies?

Eikö silloin oikea ongelma ole ne miehet, jotka pyörittää sitä kuuluisaa kalukarusellia kuin naiset joita siinä (vasten tahtoaankin) pyöritetään? Nimittäin just kun nämä miehet lopettaa kalukarusellinsa pyörittämisen niin tadaa, yksikään nainen ei sellaisessa enää pyöri.

Ratkaisu on kyllä ihan miesten omissa käsissä.

Niin. Missä miesten kyky ja halu toistensa tukemiseen ja aseveljeyteen? Miksette mene puhumaan niille "alfoille" ja koeta saada heidätkin ymmärtämään, että heidän toimintansa on epäreilua teitä kohtaan? Miksi vika on naisten? Jos saisitte vaikka yhteistyösopimuksen aikaan, että hekin valitsisivat naisista vain yhden mieluisan, eivätkä kahmisi koko pottia.

Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:

Biologisesti naisen markkina-arvo laskee tasaisesti, mutta psykologisen tason kehitys on yksilökohtaista. 

Jos naisen identiteetti on jäänyt hauraaksi, voi vältellä ns.oman tasoisten miesten seuraa, koska pelkää oman peilikuvansa näkemistä, kun se ei ole sellainen kuin sen haluaisi olevan. Tässä mielessä rimasta puhuminen on harhaanjohtavaa, koska naisen rima ei siis nouse lineaarisesti naisen saavutusten myötä, vaan se voi jopa laskea ja päinvastoin. 

Kun oppii ottamaan elämän rennommin ja saa lisää viisautta, näkee kauneutta ja hyviä asioita sellaisissakin paikoissa, missä niitä ei ennen sallinut itseään näkevän. Kaikesta ei voi tietenkään oppia eikä tarvitsekaan pitää. 

Jaskaa ihan alusta loppuun, myönnä nyt edes se itsestäänselvyys, ettet ole enää alle kolmikymppinen.

Naisen hedelmällisyys (=nuoruus) on oleellinen asia silloin kun lapset ovat yhä tekemättä, kun ne on miehen osalta tehty eikä enempää haluta (kuten meillä), hedelmällisyys on vain ongelma. Kun on ne vaippavuoret takanapäin ja ihanat isot lapset, normaali mieskään ei halua palata korvatulehduskierrettä hoivaamaan.  Ja ihan sama tilanne on miehillä, se  että yhä on hedelmällinen ei tarkoita, että ne siittiöt olisi millään lailla enää priimaa tai tuottaisivat terveitä jälkeläisiä, fiksut miehet tietävät tämän.  Vaikka haluaa ajatella nuoruuden olevan kovin tärkeää, niin jossakin vaiheessa joutuu vaan huomaamaan, että ikää kertyy kaikille ihan samaan tahtiin, niin tällekin yli kolmikymppiselle, keski-ikää lähestyvälle miehelle. 

Hopeaketut elävät omaa fantasiaansa, johon ympäristö ei mene mukaan. Jos ikä laskee jotakin kuvitteellista arvoa tai tasoa, jota oikeasti ei ole olemassakaan muuta kun muutaman naisettoman ressukan päässä, on ikä ainakin täydellisen tasapuolinen, ihan kaikki ikääntyvät ihan samoin.

Minä olen tullut kriittisemmäksi, nuorena olin paljon avoimempi, kuten nuoret ihmiset tapaavat olla. En harrastanut yhden illan juttuja, mutta seurustelin useamman kanssa, vuosia kerrallaan. Kun ei vielä tiennyt että näin hyvää miestä kun nykyinen on olemassakaan, kelpuutin melkein riittäviä. Kunnes huomasin että melkein riittävä mies on yhtä toimiva konsepti kuin lähes toimiva auto, käytännössä kuollutta painoa josta ei ole kuin kuluja ja harmia. Onneksi oivallus tuli ennen perheen perustamista.

Nyt olen niin kriittinen, että jos mieheni kuolee ennen minua, en edes halua ketään uutta, kaikki muut olisivat valovuosien päästä nykyisen mieheni "tasosta". Mies on muuten keskinkertaisesti tienaava duunari (ei lentäjä, ei kirurgi), leuka on normaali ja pituuskin vain hieman yli keskitason. Mutta kun se kokonaisuus on täydellinen juuri minulle. 

-nainen 45 v, ei 29 + 16 v.

Huomattavasti valikoivampi olen nyt nelikymppisenä.

Vierailija kirjoitti:

Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:

Biologisesti naisen markkina-arvo laskee tasaisesti, mutta psykologisen tason kehitys on yksilökohtaista. 

Jos naisen identiteetti on jäänyt hauraaksi, voi vältellä ns.oman tasoisten miesten seuraa, koska pelkää oman peilikuvansa näkemistä, kun se ei ole sellainen kuin sen haluaisi olevan. Tässä mielessä rimasta puhuminen on harhaanjohtavaa, koska naisen rima ei siis nouse lineaarisesti naisen saavutusten myötä, vaan se voi jopa laskea ja päinvastoin. 

Kun oppii ottamaan elämän rennommin ja saa lisää viisautta, näkee kauneutta ja hyviä asioita sellaisissakin paikoissa, missä niitä ei ennen sallinut itseään näkevän. Kaikesta ei voi tietenkään oppia eikä tarvitsekaan pitää. 

Jaskaa ihan alusta loppuun, myönnä nyt edes se itsestäänselvyys, ettet ole enää alle kolmikymppinen.

Naisen hedelmällisyys (=nuoruus) on oleellinen asia silloin kun lapset ovat yhä tekemättä, kun ne on miehen osalta tehty eikä enempää haluta (kuten meillä), hedelmällisyys on vain ongelma. Kun on ne vaippavuoret takanapäin ja ihanat isot lapset, normaali mieskään ei halua palata korvatulehduskierrettä hoivaamaan.  Ja ihan sama tilanne on miehillä, se  että yhä on hedelmällinen ei tarkoita, että ne siittiöt olisi millään lailla enää priimaa tai tuottaisivat terveitä jälkeläisiä, fiksut miehet tietävät tämän.  Vaikka haluaa ajatella nuoruuden olevan kovin tärkeää, niin jossakin vaiheessa joutuu vaan huomaamaan, että ikää kertyy kaikille ihan samaan tahtiin, niin tällekin yli kolmikymppiselle, keski-ikää lähestyvälle miehelle. 

Hopeaketut elävät omaa fantasiaansa, johon ympäristö ei mene mukaan. Jos ikä laskee jotakin kuvitteellista arvoa tai tasoa, jota oikeasti ei ole olemassakaan muuta kun muutaman naisettoman ressukan päässä, on ikä ainakin täydellisen tasapuolinen, ihan kaikki ikääntyvät ihan samoin.

Minä olen tullut kriittisemmäksi, nuorena olin paljon avoimempi, kuten nuoret ihmiset tapaavat olla. En harrastanut yhden illan juttuja, mutta seurustelin useamman kanssa, vuosia kerrallaan. Kun ei vielä tiennyt että näin hyvää miestä kun nykyinen on olemassakaan, kelpuutin melkein riittäviä. Kunnes huomasin että melkein riittävä mies on yhtä toimiva konsepti kuin lähes toimiva auto, käytännössä kuollutta painoa josta ei ole kuin kuluja ja harmia. Onneksi oivallus tuli ennen perheen perustamista.

Nyt olen niin kriittinen, että jos mieheni kuolee ennen minua, en edes halua ketään uutta, kaikki muut olisivat valovuosien päästä nykyisen mieheni "tasosta". Mies on muuten keskinkertaisesti tienaava duunari (ei lentäjä, ei kirurgi), leuka on normaali ja pituuskin vain hieman yli keskitason. Mutta kun se kokonaisuus on täydellinen juuri minulle. 

-nainen 45 v, ei 29 + 16 v.

Onneksi olkoon. Onnistuit kirjoittamaan varsin pitkän vastauksen kommentoimatta ollenkaan itse asiaa ja henkilökohtaisia hyökkäyksiäkin sait mukaan oman elämän mittapuuna käyttämisen lisäksi. Missään en puhunut esim.naisen hedelmällisyydestä tai sanonut miesten olevan ikuisesti nuoria. 

Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:

Biologisesti naisen markkina-arvo laskee tasaisesti, mutta psykologisen tason kehitys on yksilökohtaista. 

Jos naisen identiteetti on jäänyt hauraaksi, voi vältellä ns.oman tasoisten miesten seuraa, koska pelkää oman peilikuvansa näkemistä, kun se ei ole sellainen kuin sen haluaisi olevan. Tässä mielessä rimasta puhuminen on harhaanjohtavaa, koska naisen rima ei siis nouse lineaarisesti naisen saavutusten myötä, vaan se voi jopa laskea ja päinvastoin. 

Kun oppii ottamaan elämän rennommin ja saa lisää viisautta, näkee kauneutta ja hyviä asioita sellaisissakin paikoissa, missä niitä ei ennen sallinut itseään näkevän. Kaikesta ei voi tietenkään oppia eikä tarvitsekaan pitää. 

Jaskaa ihan alusta loppuun, myönnä nyt edes se itsestäänselvyys, ettet ole enää alle kolmikymppinen.

Naisen hedelmällisyys (=nuoruus) on oleellinen asia silloin kun lapset ovat yhä tekemättä, kun ne on miehen osalta tehty eikä enempää haluta (kuten meillä), hedelmällisyys on vain ongelma. Kun on ne vaippavuoret takanapäin ja ihanat isot lapset, normaali mieskään ei halua palata korvatulehduskierrettä hoivaamaan.  Ja ihan sama tilanne on miehillä, se  että yhä on hedelmällinen ei tarkoita, että ne siittiöt olisi millään lailla enää priimaa tai tuottaisivat terveitä jälkeläisiä, fiksut miehet tietävät tämän.  Vaikka haluaa ajatella nuoruuden olevan kovin tärkeää, niin jossakin vaiheessa joutuu vaan huomaamaan, että ikää kertyy kaikille ihan samaan tahtiin, niin tällekin yli kolmikymppiselle, keski-ikää lähestyvälle miehelle. 

Hopeaketut elävät omaa fantasiaansa, johon ympäristö ei mene mukaan. Jos ikä laskee jotakin kuvitteellista arvoa tai tasoa, jota oikeasti ei ole olemassakaan muuta kun muutaman naisettoman ressukan päässä, on ikä ainakin täydellisen tasapuolinen, ihan kaikki ikääntyvät ihan samoin.

Minä olen tullut kriittisemmäksi, nuorena olin paljon avoimempi, kuten nuoret ihmiset tapaavat olla. En harrastanut yhden illan juttuja, mutta seurustelin useamman kanssa, vuosia kerrallaan. Kun ei vielä tiennyt että näin hyvää miestä kun nykyinen on olemassakaan, kelpuutin melkein riittäviä. Kunnes huomasin että melkein riittävä mies on yhtä toimiva konsepti kuin lähes toimiva auto, käytännössä kuollutta painoa josta ei ole kuin kuluja ja harmia. Onneksi oivallus tuli ennen perheen perustamista.

Nyt olen niin kriittinen, että jos mieheni kuolee ennen minua, en edes halua ketään uutta, kaikki muut olisivat valovuosien päästä nykyisen mieheni "tasosta". Mies on muuten keskinkertaisesti tienaava duunari (ei lentäjä, ei kirurgi), leuka on normaali ja pituuskin vain hieman yli keskitason. Mutta kun se kokonaisuus on täydellinen juuri minulle. 

-nainen 45 v, ei 29 + 16 v.

Onneksi olkoon. Onnistuit kirjoittamaan varsin pitkän vastauksen kommentoimatta ollenkaan itse asiaa ja henkilökohtaisia hyökkäyksiäkin sait mukaan oman elämän mittapuuna käyttämisen lisäksi. Missään en puhunut esim.naisen hedelmällisyydestä tai sanonut miesten olevan ikuisesti nuoria. 

Etpä sinäkään edes ensimmäisessä kommentissa kommentoinut itse asiaa josta täällä keskustellaan.

Eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vela -72 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

AlfaRomeo69 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies. kirjoitti:

Jännä juttu. Naiset sanovat, että nuorena eivät olleet kranttuja, mutta vanhemmiten ovat tulleet valikoivammaksi. Silti minulla ja monilla kavereillani oli teininä suuria vaikeuksia löytää tyttöystävä. Nyt keski-ikäisenä tarjokkaita tuntuu olevan runsaasti.

Eikä tämä voi johtua siitä, että olisin niin paljon hurmaavammaksi muuttunut iän myötä.

Sanos muuta. Todella vahva esimerkki siitä, että ei kannata kuunnella mitä naiset sanoo, vaan seurata mitä tekevät. Kun edellinen suhde loppui, kokeilin sitten Tinderiä. 30+ suhteesta kiinnostuneita naisia löytyy pilvin pimein, moninkertaisesti nuoruuteni verrattuna.

Mitä epäloogista tuossa on? Nuorena tyydyttiin vähempään, joten useammalla oli seurustelukumppani. 30+ ikäisenä ne naiset, jotka ovat löytäneet kriteeriensä mukaisen miehen, ovat parisuhteessa ja osa niistä, jotka eivät ole, ovat Tinderissä.

No se, että niitä löytyy minun kohdalla todella paljon enemmän kuin nuorena, kuten monen muunkin miehen kohalla. Vaikka naiset ovat mukamas nostaneet rimaa, eivätkä laskeneet sitä.

Tuohonhan löytyy heti kaksikin loogista selitystä.

1) Parikymppisenä ei etsi vielä vakavaa suhdetta, mutta kolmekymppisenä aika moni jo haluaa nimenomaan sitä.

2) Nuorena katsoo enemmän epäoleellisia asioita, kuten ulkonäköä, ammattia, miehen kaveripiiriä. Ja on ehkä riippuvaisempi oman kaveripiirinsä mielipiteistä. Jos kaverit pitää jotain miestä rumana, dorkana, luuserina, nörttinä tai miten vaan epäkelpona, alkaa itsekin toistelemaan kavereidensa mielipiteitä sen sijaan, että muodostaisi omansa.

Itseeni sopii tuo kakkoskohta. Olin nuorena todella paljon ulkonäkökeskeisempi kuin nykyään. Halusin hyvännäköisen miehen. Siinä sitten sai pakit moni minun mielestäni "ruma" (oikeasti ihan tavallisen näköinen) mies, vaikka olisi kuinka kivalta ja mukavalta tyypiltä vaikuttanut. Toisaalta komeaa miestä etsiessä kävi usein niin ettei molemminpuolista kiinnostusta ollutkaan. Tai jos oli, niin miehellä riitti muitakin kiinnostuksen kohteita. Seurustelin vajaan vuoden parin tyypin kanssa, mutta lopulta yhteistä heidän kanssaan oli niin vähän, että molemmat suhteet kaatuivat omaan mahdottomuuteensa. Yksi kolmen vuoden erittäin repivä avoliitto oli. Siinä vaiheessa itsetuntoni oli niin alhaalla, että pysyin miehen kanssa vaikka hän ryyppäsi joka viikonloppu, petti ja haukkui minua todella rumasti kännissä. Kun siitä h*lvetistä pääsin irti, en edes ajatellut uutta suhdetta. Halusin vain opetella olemaan itsekseni ja miettiä mitä parisuhteelta oikeasti haluan ja vaadin. Huomasin että kaikki vaatimukseni liittyivät kumppanin luonteeseen, ulkonäkö ei tuntunut enää lainkaan niin tärkeältä. Minä siis huomasin, että vaadin kumppanilta enemmän kuin nuorempana, jolloin lähinnä pinnalliset asiat menivät kaiken tärkeämmän edelle.

Nyt olen 36-vuotias ja ollut neljä vuotta yhdessä ihan tavallisen miehen kanssa, jota rakastan ihan hirveän paljon. Hän on sellainen mies, jonka olisin parikymppisenä varmaan nörttiyden ja ulkonäön perusteella ohittanut sen suurempia miettimättä. Mutta koska minä en ole enää se tyhmä ja pinnallinen parikymppinen, näen hänet lievästä karsastuksesta, pakenevasta hiusrajasta ja laihuudesta huolimatta hyvännäköisenä. Se johtuu siitä, että hän on hellä, rakastava, kiltti, huumorintajuinen, huomioonottava ja rohkeasti oma itsensä. Hän on minun puolisoni, rakastajani ja paras ystäväni.

Tyypillinen tarina siitä kuinka beetamies päätyy suhteeseen alfamiehen kaltoinkohdellun naisen kanssa:)

Kyllä. Monta repivää ja vauhdikasta suhdetta hänellä takana. Siinä on nainen kulutettu niin loppuun, että alkaa beetat kelpaamaan. Jos olisikin jostain kumman syystä mennyt toisinpäin, että sama nainen olisi nuorena mennyt tuon kiltin beetan kanssa yhteen, niin jossain kohtaa olisi alkanut jännempi ja komeampi seura ihan varmasti kutkuttamaan ja suhde mennyt vaihtoon, koska pitäähän se kaikkien kokea. Ainakin niiden, joilla on siihen mahdollisuus.

Alfan jälkeen on aina pitkän aikaa sellainen olo, etten enää koskaan sekaannu sellaiseen, vaan haluan suhteeseen kunnollisen ja vähän tylsän miehen. Kerran olen sen virheen tehnytkin ja alkanut turvalliseen betasuhteeseen, mutta eihän sellaisesta mitään tullut. Ei tarvitse teidän betojen pelätä, en tyydy teihin. Otan sellaisen, joka itseäni miellyttää, tai sitten olen kokonaan ilman miestä.

Niinhän tämän ketjun naiset tekevät. Kukaan ei tyydy. Naisen ei yksinkertaisesti kannata tyytyä. Nyt sitten jos joku mies kertoisi, miksi miehet tyytyvät?

Mutta miksi ei kannata tyytyä? Mikä siinä on niin kamalaa? Täytyykö kaikesta saada aina maksimaalinen voitto?

Koska ei onneksi ile pakko jakaa itseään ja elämäänsä henkilön kanssa, joka on vain "ihan ok". Naisen lähtökohta on hyvä elämä yksin, joten ei kannata päätyä parisuhteeseen, joka ottaa enemmän kuin antaa ("ihan ok" -kumppanin kanssa) eli heikentää elämänlaatua. Täältä saa sen käsityksen, että minkälainen parisuhde tahansa on miehelle parempi kuin yksinolo, ilmeisesti se siis "ihan ok"kin aina antaa enemmän kuin ottaa?

Ja täältä saa kuvan, että naiselle parisuhde on hirveä uhraus, jota ei kannata tehdä, ellei satu joku uskomaton ja epätodellinen sattuma, jossa mies antaa suhteeseen paljoin enemmän kuin nainen.

Minulle on joskus joku fiksu opettanut, että parisuhteen ja elämänkumppanin ajatus on tuoda yksilön elämään jonkinlaista lisäarvoa, helppoutta ja iloa verrattuna yksin olemiseen. Jos toinen sen sijaan syö energiaa, tuottaa lisätyötä ja hänen vuokseen joutuu luopumaan itselleen tärkeistä asioista, niin saa olla melkoisen uskomaton ja epätodellinen sattuma, että hänen kanssaan kannattaa olla.

Joo, mutta naisilla on mennyt tuo hyötyajattelu jo liian pitkälle. Suomen kaltaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa pitää olla todella menestynyt mies tai vastaavasti heikkotasoinen nainen, jotta puoliso toisi jotain lisäarvoa elämään. Kun ottaa huomioon, että naisten koulutustaso nousee koko ajan tulee puolison löytämisestä yhä vaikeampaa. Eikö se riitä, että on joku joka rakastaa jakamassa perusarkea?

-ohis

Ahaa okei nyt ymmärrän ongelman "hyötymisestä". Ajattelit että se tarkoittaa rahaa.

En tarkoittanut. Se on vaan yksi osa-alue. Jopa perusarjen suhteen ollaan tosi nirsoja eli jos mies ei ole kliseisen komea ja sujuvasanainen hurmuri niin elämään ei tule tarpeeksi lisäarvoa kun ei voi onnitella itseään ja päteä kanssasiskoille.

Monella naisella muuttuisi ajatusmaailma nopeasti jos irtoseksin saaminen olisi heille yhtä vaikeaa kuin useimmille miehille ja en tässä edes ottanut huomioon sitä, että miehillä on yleensä vielä suurempi libido.

Suurin osa tämänkin ketjun naisista on kertonut, että irtoseksin "saaminen" ei ole keskimäärin naiselle mitenkään toivottava asia ja suurin osa, kuten minäkin, on ennemmin selibaatissa kuin menee sänkyyn tuntemattoman kanssa.

Luulisi muuten, että Suomi olisi jo maailmalla tunnettu komeista miehistä, kun kerran kaikki parisuhteessa olevat miehet ovat kliseisen komeita, sujuvasanaisia hurmureita. 

Sinkkutalouksien määrä kasvaa koko ajan yhä kiihtyvällä tahdilla. Suomessa sinkkutalouksen suhteellinen osuus on Euroopan kärkeä. Mistä se kertoo? Siitä että naiset nirsoilevat ja yhä harvempi joukko miehiä pääsee parisuhteeseen. Naiset mieluummin odottavat omaa vuoroaan niiden kärkimiesten luokse kuin tinkivät vaatimuksistaan. Melko irvokasta kun otetaan huomioon, että myös niiden huvipuiston ulkopuolelle jäävien miesten on pakko rakentaa tätä yhteiskuntaa joka nykyisellään on osa tätä ongelmaa.

Oletko sinä siis sitä mieltä, että naiset ovat syyllisiä siihen, että sinkkutalouksien määrä kasvaa? Tajuatko kuinka halveksivasti sinä naisista puhut? Sinä puhut naisista niinkuin me olisimme jotain täysin moraalittomia "huvipuistoa" pitäviä olentoja, ja miehistä kuten te vain haluaisitte parisuhteen ja olla uskollisia ja ihania elämänne loppuun asti.

Onko oikeasti ihme, jos ei tuolla asenteella naisia löydy? Haluaisitko itse olla ihmisen kanssa, joka halveksii sinua siksi että olet mies?

Eikö silloin oikea ongelma ole ne miehet, jotka pyörittää sitä kuuluisaa kalukarusellia kuin naiset joita siinä (vasten tahtoaankin) pyöritetään? Nimittäin just kun nämä miehet lopettaa kalukarusellinsa pyörittämisen niin tadaa, yksikään nainen ei sellaisessa enää pyöri.

Ratkaisu on kyllä ihan miesten omissa käsissä.

Niin. Missä miesten kyky ja halu toistensa tukemiseen ja aseveljeyteen? Miksette mene puhumaan niille "alfoille" ja koeta saada heidätkin ymmärtämään, että heidän toimintansa on epäreilua teitä kohtaan? Miksi vika on naisten? Jos saisitte vaikka yhteistyösopimuksen aikaan, että hekin valitsisivat naisista vain yhden mieluisan, eivätkä kahmisi koko pottia.

Ensinnäkin, ne naiset tuntuvan nauttivan siitä karusellin kyydistä. Eli kysyntää on, joten tarjontaakin löytyy.

Toisekseen, eihän ne karusellin pyörittäjät ole valmiita luopumaan saavutetuista eduista. Vähän sama kuin menisi jääkiekko-ottelussa puhumaan vastustajille, että pelatkaapas nyt alle tasonne, että mekin pärjätään tässä ottelussa.

Kolmanneksi, naisethan haluavat vain sitä parasta (tai minkä kuvittelevat parhaaksi), eivätkä ota mitään ok:ta, vaikka sitä olisi tarjolla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vela -72 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

AlfaRomeo69 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies. kirjoitti:

Jännä juttu. Naiset sanovat, että nuorena eivät olleet kranttuja, mutta vanhemmiten ovat tulleet valikoivammaksi. Silti minulla ja monilla kavereillani oli teininä suuria vaikeuksia löytää tyttöystävä. Nyt keski-ikäisenä tarjokkaita tuntuu olevan runsaasti.

Eikä tämä voi johtua siitä, että olisin niin paljon hurmaavammaksi muuttunut iän myötä.

Sanos muuta. Todella vahva esimerkki siitä, että ei kannata kuunnella mitä naiset sanoo, vaan seurata mitä tekevät. Kun edellinen suhde loppui, kokeilin sitten Tinderiä. 30+ suhteesta kiinnostuneita naisia löytyy pilvin pimein, moninkertaisesti nuoruuteni verrattuna.

Mitä epäloogista tuossa on? Nuorena tyydyttiin vähempään, joten useammalla oli seurustelukumppani. 30+ ikäisenä ne naiset, jotka ovat löytäneet kriteeriensä mukaisen miehen, ovat parisuhteessa ja osa niistä, jotka eivät ole, ovat Tinderissä.

No se, että niitä löytyy minun kohdalla todella paljon enemmän kuin nuorena, kuten monen muunkin miehen kohalla. Vaikka naiset ovat mukamas nostaneet rimaa, eivätkä laskeneet sitä.

Tuohonhan löytyy heti kaksikin loogista selitystä.

1) Parikymppisenä ei etsi vielä vakavaa suhdetta, mutta kolmekymppisenä aika moni jo haluaa nimenomaan sitä.

2) Nuorena katsoo enemmän epäoleellisia asioita, kuten ulkonäköä, ammattia, miehen kaveripiiriä. Ja on ehkä riippuvaisempi oman kaveripiirinsä mielipiteistä. Jos kaverit pitää jotain miestä rumana, dorkana, luuserina, nörttinä tai miten vaan epäkelpona, alkaa itsekin toistelemaan kavereidensa mielipiteitä sen sijaan, että muodostaisi omansa.

Itseeni sopii tuo kakkoskohta. Olin nuorena todella paljon ulkonäkökeskeisempi kuin nykyään. Halusin hyvännäköisen miehen. Siinä sitten sai pakit moni minun mielestäni "ruma" (oikeasti ihan tavallisen näköinen) mies, vaikka olisi kuinka kivalta ja mukavalta tyypiltä vaikuttanut. Toisaalta komeaa miestä etsiessä kävi usein niin ettei molemminpuolista kiinnostusta ollutkaan. Tai jos oli, niin miehellä riitti muitakin kiinnostuksen kohteita. Seurustelin vajaan vuoden parin tyypin kanssa, mutta lopulta yhteistä heidän kanssaan oli niin vähän, että molemmat suhteet kaatuivat omaan mahdottomuuteensa. Yksi kolmen vuoden erittäin repivä avoliitto oli. Siinä vaiheessa itsetuntoni oli niin alhaalla, että pysyin miehen kanssa vaikka hän ryyppäsi joka viikonloppu, petti ja haukkui minua todella rumasti kännissä. Kun siitä h*lvetistä pääsin irti, en edes ajatellut uutta suhdetta. Halusin vain opetella olemaan itsekseni ja miettiä mitä parisuhteelta oikeasti haluan ja vaadin. Huomasin että kaikki vaatimukseni liittyivät kumppanin luonteeseen, ulkonäkö ei tuntunut enää lainkaan niin tärkeältä. Minä siis huomasin, että vaadin kumppanilta enemmän kuin nuorempana, jolloin lähinnä pinnalliset asiat menivät kaiken tärkeämmän edelle.

Nyt olen 36-vuotias ja ollut neljä vuotta yhdessä ihan tavallisen miehen kanssa, jota rakastan ihan hirveän paljon. Hän on sellainen mies, jonka olisin parikymppisenä varmaan nörttiyden ja ulkonäön perusteella ohittanut sen suurempia miettimättä. Mutta koska minä en ole enää se tyhmä ja pinnallinen parikymppinen, näen hänet lievästä karsastuksesta, pakenevasta hiusrajasta ja laihuudesta huolimatta hyvännäköisenä. Se johtuu siitä, että hän on hellä, rakastava, kiltti, huumorintajuinen, huomioonottava ja rohkeasti oma itsensä. Hän on minun puolisoni, rakastajani ja paras ystäväni.

Tyypillinen tarina siitä kuinka beetamies päätyy suhteeseen alfamiehen kaltoinkohdellun naisen kanssa:)

Kyllä. Monta repivää ja vauhdikasta suhdetta hänellä takana. Siinä on nainen kulutettu niin loppuun, että alkaa beetat kelpaamaan. Jos olisikin jostain kumman syystä mennyt toisinpäin, että sama nainen olisi nuorena mennyt tuon kiltin beetan kanssa yhteen, niin jossain kohtaa olisi alkanut jännempi ja komeampi seura ihan varmasti kutkuttamaan ja suhde mennyt vaihtoon, koska pitäähän se kaikkien kokea. Ainakin niiden, joilla on siihen mahdollisuus.

Alfan jälkeen on aina pitkän aikaa sellainen olo, etten enää koskaan sekaannu sellaiseen, vaan haluan suhteeseen kunnollisen ja vähän tylsän miehen. Kerran olen sen virheen tehnytkin ja alkanut turvalliseen betasuhteeseen, mutta eihän sellaisesta mitään tullut. Ei tarvitse teidän betojen pelätä, en tyydy teihin. Otan sellaisen, joka itseäni miellyttää, tai sitten olen kokonaan ilman miestä.

Niinhän tämän ketjun naiset tekevät. Kukaan ei tyydy. Naisen ei yksinkertaisesti kannata tyytyä. Nyt sitten jos joku mies kertoisi, miksi miehet tyytyvät?

Mutta miksi ei kannata tyytyä? Mikä siinä on niin kamalaa? Täytyykö kaikesta saada aina maksimaalinen voitto?

Koska ei onneksi ile pakko jakaa itseään ja elämäänsä henkilön kanssa, joka on vain "ihan ok". Naisen lähtökohta on hyvä elämä yksin, joten ei kannata päätyä parisuhteeseen, joka ottaa enemmän kuin antaa ("ihan ok" -kumppanin kanssa) eli heikentää elämänlaatua. Täältä saa sen käsityksen, että minkälainen parisuhde tahansa on miehelle parempi kuin yksinolo, ilmeisesti se siis "ihan ok"kin aina antaa enemmän kuin ottaa?

Ja täältä saa kuvan, että naiselle parisuhde on hirveä uhraus, jota ei kannata tehdä, ellei satu joku uskomaton ja epätodellinen sattuma, jossa mies antaa suhteeseen paljoin enemmän kuin nainen.

Minulle on joskus joku fiksu opettanut, että parisuhteen ja elämänkumppanin ajatus on tuoda yksilön elämään jonkinlaista lisäarvoa, helppoutta ja iloa verrattuna yksin olemiseen. Jos toinen sen sijaan syö energiaa, tuottaa lisätyötä ja hänen vuokseen joutuu luopumaan itselleen tärkeistä asioista, niin saa olla melkoisen uskomaton ja epätodellinen sattuma, että hänen kanssaan kannattaa olla.

Joo, mutta naisilla on mennyt tuo hyötyajattelu jo liian pitkälle. Suomen kaltaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa pitää olla todella menestynyt mies tai vastaavasti heikkotasoinen nainen, jotta puoliso toisi jotain lisäarvoa elämään. Kun ottaa huomioon, että naisten koulutustaso nousee koko ajan tulee puolison löytämisestä yhä vaikeampaa. Eikö se riitä, että on joku joka rakastaa jakamassa perusarkea?

-ohis

Ahaa okei nyt ymmärrän ongelman "hyötymisestä". Ajattelit että se tarkoittaa rahaa.

En tarkoittanut. Se on vaan yksi osa-alue. Jopa perusarjen suhteen ollaan tosi nirsoja eli jos mies ei ole kliseisen komea ja sujuvasanainen hurmuri niin elämään ei tule tarpeeksi lisäarvoa kun ei voi onnitella itseään ja päteä kanssasiskoille.

Monella naisella muuttuisi ajatusmaailma nopeasti jos irtoseksin saaminen olisi heille yhtä vaikeaa kuin useimmille miehille ja en tässä edes ottanut huomioon sitä, että miehillä on yleensä vielä suurempi libido.

Suurin osa tämänkin ketjun naisista on kertonut, että irtoseksin "saaminen" ei ole keskimäärin naiselle mitenkään toivottava asia ja suurin osa, kuten minäkin, on ennemmin selibaatissa kuin menee sänkyyn tuntemattoman kanssa.

Luulisi muuten, että Suomi olisi jo maailmalla tunnettu komeista miehistä, kun kerran kaikki parisuhteessa olevat miehet ovat kliseisen komeita, sujuvasanaisia hurmureita. 

Sinkkutalouksien määrä kasvaa koko ajan yhä kiihtyvällä tahdilla. Suomessa sinkkutalouksen suhteellinen osuus on Euroopan kärkeä. Mistä se kertoo? Siitä että naiset nirsoilevat ja yhä harvempi joukko miehiä pääsee parisuhteeseen. Naiset mieluummin odottavat omaa vuoroaan niiden kärkimiesten luokse kuin tinkivät vaatimuksistaan. Melko irvokasta kun otetaan huomioon, että myös niiden huvipuiston ulkopuolelle jäävien miesten on pakko rakentaa tätä yhteiskuntaa joka nykyisellään on osa tätä ongelmaa.

Oletko sinä siis sitä mieltä, että naiset ovat syyllisiä siihen, että sinkkutalouksien määrä kasvaa? Tajuatko kuinka halveksivasti sinä naisista puhut? Sinä puhut naisista niinkuin me olisimme jotain täysin moraalittomia "huvipuistoa" pitäviä olentoja, ja miehistä kuten te vain haluaisitte parisuhteen ja olla uskollisia ja ihania elämänne loppuun asti.

Onko oikeasti ihme, jos ei tuolla asenteella naisia löydy? Haluaisitko itse olla ihmisen kanssa, joka halveksii sinua siksi että olet mies?

Eikö silloin oikea ongelma ole ne miehet, jotka pyörittää sitä kuuluisaa kalukarusellia kuin naiset joita siinä (vasten tahtoaankin) pyöritetään? Nimittäin just kun nämä miehet lopettaa kalukarusellinsa pyörittämisen niin tadaa, yksikään nainen ei sellaisessa enää pyöri.

Ratkaisu on kyllä ihan miesten omissa käsissä.

Niin. Missä miesten kyky ja halu toistensa tukemiseen ja aseveljeyteen? Miksette mene puhumaan niille "alfoille" ja koeta saada heidätkin ymmärtämään, että heidän toimintansa on epäreilua teitä kohtaan? Miksi vika on naisten? Jos saisitte vaikka yhteistyösopimuksen aikaan, että hekin valitsisivat naisista vain yhden mieluisan, eivätkä kahmisi koko pottia.

Ensinnäkin, ne naiset tuntuvan nauttivan siitä karusellin kyydistä. Eli kysyntää on, joten tarjontaakin löytyy.

Toisekseen, eihän ne karusellin pyörittäjät ole valmiita luopumaan saavutetuista eduista. Vähän sama kuin menisi jääkiekko-ottelussa puhumaan vastustajille, että pelatkaapas nyt alle tasonne, että mekin pärjätään tässä ottelussa.

Kolmanneksi, naisethan haluavat vain sitä parasta (tai minkä kuvittelevat parhaaksi), eivätkä ota mitään ok:ta, vaikka sitä olisi tarjolla.

Mitäs järkeä on haluta muuta kuin sitä parasta mahdollista? Parisuhde on elämän isoimpia asioita, ei siihen kannata suhtautua kuin työpaikkaruokailuun, "otanpa tuon ihan ok:n, kun sitä on tarjolla". Mieluummin yksin.

Mikä karusellipoikia hiertää toisten tekemisissä tai tekemättä jättämisissä, karusellihan ei millään tavalla kosketa heidän elämäänsä?

Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:

Biologisesti naisen markkina-arvo laskee tasaisesti, mutta psykologisen tason kehitys on yksilökohtaista. 

Jos naisen identiteetti on jäänyt hauraaksi, voi vältellä ns.oman tasoisten miesten seuraa, koska pelkää oman peilikuvansa näkemistä, kun se ei ole sellainen kuin sen haluaisi olevan. Tässä mielessä rimasta puhuminen on harhaanjohtavaa, koska naisen rima ei siis nouse lineaarisesti naisen saavutusten myötä, vaan se voi jopa laskea ja päinvastoin. 

Kun oppii ottamaan elämän rennommin ja saa lisää viisautta, näkee kauneutta ja hyviä asioita sellaisissakin paikoissa, missä niitä ei ennen sallinut itseään näkevän. Kaikesta ei voi tietenkään oppia eikä tarvitsekaan pitää. 

Miten tää viesti liittyy ketjun aiheeseen?

Nuorempana saatoin uteliaisuuttani eksyä kaikenlaisten "hauskuuttajamiehien" mukaan. (Mutta toisaalta se kuuluu nuoruusaikaan?) Nyt hiukan vanhempana, lähes kolmekymppisenä olen kuitenkin alkanut kaivata pysyvyyttä ja turvaa elämääni. En enää siis jaksaisi hukata aikaani hauskoihin mutta epävakaisiin miehiin, joilla on elämäntavat täysin hukassa ja kiinnostus itsensä kehittämiseen nollassa.

Sen sijaan suhtaudun nykyään ymmärtäväisemmin siihen, jos mies ei ole sulava supliikkimies tai muuten hervottoman hauska mies. Olen monen yrityksen ja erehdyksen jälkeen ymmärtänyt, että parisuhteessa on monia tärkeämpiäkin asioita kuin jatkuva hauskanpito ja flirttailu. Nykyään tärkeimmät kriteerini ovat, että mies pitää huolen itsestään, ottaa toiset ihmiset huomioon, kunnioittaa naisia (ja erityisesti seurustelukumppaniaan) ja haluaa aidosti lämpimän ja rakastavan ihmissuhteen.