Lue keskustelun säännöt.
Nainen, oletko iän myötä tullut enemmän tai vähemmän valikoivaksi miesten suhteen?
Kommentit (487)
Ettei vain toi "tyytyminen" olisi enemmänkin miesten juttu, jota projisoivat sitten naisiin.
Ei saatu sitä, kehen silmä hakeutui. Joko roikotettiin varalla toista vaihtoehtoa, joka otettiin siinä vaiheessa kun alkoi tulla selväksi ettei saada enää parempaa. Tai, jos vielä huonommin kävi, ei saatu sitäkään. Katkerana sitten keskityttiin naisten ihastumisiin pilkaten niitä.
Vai kuka nainen voisi kuvitella hääpäivänsä muuten kuin täysillä rakastaen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AlfaRomeo69 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies. kirjoitti:
Jännä juttu. Naiset sanovat, että nuorena eivät olleet kranttuja, mutta vanhemmiten ovat tulleet valikoivammaksi. Silti minulla ja monilla kavereillani oli teininä suuria vaikeuksia löytää tyttöystävä. Nyt keski-ikäisenä tarjokkaita tuntuu olevan runsaasti.
Eikä tämä voi johtua siitä, että olisin niin paljon hurmaavammaksi muuttunut iän myötä.
Sanos muuta. Todella vahva esimerkki siitä, että ei kannata kuunnella mitä naiset sanoo, vaan seurata mitä tekevät. Kun edellinen suhde loppui, kokeilin sitten Tinderiä. 30+ suhteesta kiinnostuneita naisia löytyy pilvin pimein, moninkertaisesti nuoruuteni verrattuna.
Mitä epäloogista tuossa on? Nuorena tyydyttiin vähempään, joten useammalla oli seurustelukumppani. 30+ ikäisenä ne naiset, jotka ovat löytäneet kriteeriensä mukaisen miehen, ovat parisuhteessa ja osa niistä, jotka eivät ole, ovat Tinderissä.
No se, että niitä löytyy minun kohdalla todella paljon enemmän kuin nuorena, kuten monen muunkin miehen kohalla. Vaikka naiset ovat mukamas nostaneet rimaa, eivätkä laskeneet sitä.
Tuohonhan löytyy heti kaksikin loogista selitystä.
1) Parikymppisenä ei etsi vielä vakavaa suhdetta, mutta kolmekymppisenä aika moni jo haluaa nimenomaan sitä.
2) Nuorena katsoo enemmän epäoleellisia asioita, kuten ulkonäköä, ammattia, miehen kaveripiiriä. Ja on ehkä riippuvaisempi oman kaveripiirinsä mielipiteistä. Jos kaverit pitää jotain miestä rumana, dorkana, luuserina, nörttinä tai miten vaan epäkelpona, alkaa itsekin toistelemaan kavereidensa mielipiteitä sen sijaan, että muodostaisi omansa.
Itseeni sopii tuo kakkoskohta. Olin nuorena todella paljon ulkonäkökeskeisempi kuin nykyään. Halusin hyvännäköisen miehen. Siinä sitten sai pakit moni minun mielestäni "ruma" (oikeasti ihan tavallisen näköinen) mies, vaikka olisi kuinka kivalta ja mukavalta tyypiltä vaikuttanut. Toisaalta komeaa miestä etsiessä kävi usein niin ettei molemminpuolista kiinnostusta ollutkaan. Tai jos oli, niin miehellä riitti muitakin kiinnostuksen kohteita. Seurustelin vajaan vuoden parin tyypin kanssa, mutta lopulta yhteistä heidän kanssaan oli niin vähän, että molemmat suhteet kaatuivat omaan mahdottomuuteensa. Yksi kolmen vuoden erittäin repivä avoliitto oli. Siinä vaiheessa itsetuntoni oli niin alhaalla, että pysyin miehen kanssa vaikka hän ryyppäsi joka viikonloppu, petti ja haukkui minua todella rumasti kännissä. Kun siitä h*lvetistä pääsin irti, en edes ajatellut uutta suhdetta. Halusin vain opetella olemaan itsekseni ja miettiä mitä parisuhteelta oikeasti haluan ja vaadin. Huomasin että kaikki vaatimukseni liittyivät kumppanin luonteeseen, ulkonäkö ei tuntunut enää lainkaan niin tärkeältä. Minä siis huomasin, että vaadin kumppanilta enemmän kuin nuorempana, jolloin lähinnä pinnalliset asiat menivät kaiken tärkeämmän edelle.
Nyt olen 36-vuotias ja ollut neljä vuotta yhdessä ihan tavallisen miehen kanssa, jota rakastan ihan hirveän paljon. Hän on sellainen mies, jonka olisin parikymppisenä varmaan nörttiyden ja ulkonäön perusteella ohittanut sen suurempia miettimättä. Mutta koska minä en ole enää se tyhmä ja pinnallinen parikymppinen, näen hänet lievästä karsastuksesta, pakenevasta hiusrajasta ja laihuudesta huolimatta hyvännäköisenä. Se johtuu siitä, että hän on hellä, rakastava, kiltti, huumorintajuinen, huomioonottava ja rohkeasti oma itsensä. Hän on minun puolisoni, rakastajani ja paras ystäväni.
Tyypillinen tarina siitä kuinka beetamies päätyy suhteeseen alfamiehen kaltoinkohdellun naisen kanssa:)
Kyllä. Monta repivää ja vauhdikasta suhdetta hänellä takana. Siinä on nainen kulutettu niin loppuun, että alkaa beetat kelpaamaan. Jos olisikin jostain kumman syystä mennyt toisinpäin, että sama nainen olisi nuorena mennyt tuon kiltin beetan kanssa yhteen, niin jossain kohtaa olisi alkanut jännempi ja komeampi seura ihan varmasti kutkuttamaan ja suhde mennyt vaihtoon, koska pitäähän se kaikkien kokea. Ainakin niiden, joilla on siihen mahdollisuus.
Alfan jälkeen on aina pitkän aikaa sellainen olo, etten enää koskaan sekaannu sellaiseen, vaan haluan suhteeseen kunnollisen ja vähän tylsän miehen. Kerran olen sen virheen tehnytkin ja alkanut turvalliseen betasuhteeseen, mutta eihän sellaisesta mitään tullut. Ei tarvitse teidän betojen pelätä, en tyydy teihin. Otan sellaisen, joka itseäni miellyttää, tai sitten olen kokonaan ilman miestä.
Niinhän tämän ketjun naiset tekevät. Kukaan ei tyydy. Naisen ei yksinkertaisesti kannata tyytyä. Nyt sitten jos joku mies kertoisi, miksi miehet tyytyvät?
Mutta miksi ei kannata tyytyä? Mikä siinä on niin kamalaa? Täytyykö kaikesta saada aina maksimaalinen voitto?
Koska ei onneksi ile pakko jakaa itseään ja elämäänsä henkilön kanssa, joka on vain "ihan ok". Naisen lähtökohta on hyvä elämä yksin, joten ei kannata päätyä parisuhteeseen, joka ottaa enemmän kuin antaa ("ihan ok" -kumppanin kanssa) eli heikentää elämänlaatua. Täältä saa sen käsityksen, että minkälainen parisuhde tahansa on miehelle parempi kuin yksinolo, ilmeisesti se siis "ihan ok"kin aina antaa enemmän kuin ottaa?
Ja täältä saa kuvan, että naiselle parisuhde on hirveä uhraus, jota ei kannata tehdä, ellei satu joku uskomaton ja epätodellinen sattuma, jossa mies antaa suhteeseen paljoin enemmän kuin nainen.
Minulle on joskus joku fiksu opettanut, että parisuhteen ja elämänkumppanin ajatus on tuoda yksilön elämään jonkinlaista lisäarvoa, helppoutta ja iloa verrattuna yksin olemiseen. Jos toinen sen sijaan syö energiaa, tuottaa lisätyötä ja hänen vuokseen joutuu luopumaan itselleen tärkeistä asioista, niin saa olla melkoisen uskomaton ja epätodellinen sattuma, että hänen kanssaan kannattaa olla.
Joo, mutta naisilla on mennyt tuo hyötyajattelu jo liian pitkälle. Suomen kaltaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa pitää olla todella menestynyt mies tai vastaavasti heikkotasoinen nainen, jotta puoliso toisi jotain lisäarvoa elämään. Kun ottaa huomioon, että naisten koulutustaso nousee koko ajan tulee puolison löytämisestä yhä vaikeampaa. Eikö se riitä, että on joku joka rakastaa jakamassa perusarkea?
-ohis
Ahaa okei nyt ymmärrän ongelman "hyötymisestä". Ajattelit että se tarkoittaa rahaa.
En tarkoittanut. Se on vaan yksi osa-alue. Jopa perusarjen suhteen ollaan tosi nirsoja eli jos mies ei ole kliseisen komea ja sujuvasanainen hurmuri niin elämään ei tule tarpeeksi lisäarvoa kun ei voi onnitella itseään ja päteä kanssasiskoille.
Monella naisella muuttuisi ajatusmaailma nopeasti jos irtoseksin saaminen olisi heille yhtä vaikeaa kuin useimmille miehille ja en tässä edes ottanut huomioon sitä, että miehillä on yleensä vielä suurempi libido.
Suurin osa tämänkin ketjun naisista on kertonut, että irtoseksin "saaminen" ei ole keskimäärin naiselle mitenkään toivottava asia ja suurin osa, kuten minäkin, on ennemmin selibaatissa kuin menee sänkyyn tuntemattoman kanssa.
Luulisi muuten, että Suomi olisi jo maailmalla tunnettu komeista miehistä, kun kerran kaikki parisuhteessa olevat miehet ovat kliseisen komeita, sujuvasanaisia hurmureita.
Sinkkutalouksien määrä kasvaa koko ajan yhä kiihtyvällä tahdilla. Suomessa sinkkutalouksen suhteellinen osuus on Euroopan kärkeä. Mistä se kertoo? Siitä että naiset nirsoilevat ja yhä harvempi joukko miehiä pääsee parisuhteeseen. Naiset mieluummin odottavat omaa vuoroaan niiden kärkimiesten luokse kuin tinkivät vaatimuksistaan. Melko irvokasta kun otetaan huomioon, että myös niiden huvipuiston ulkopuolelle jäävien miesten on pakko rakentaa tätä yhteiskuntaa joka nykyisellään on osa tätä ongelmaa.
Mies voi yhä kehittää itseään ellei muuten kelpaa, onko liian vaikea asia? Mitä ilmeisemmin on ainakin kommentistasi päätellen.
Entä jos kaikki muutkin miehet päättävät kehittää itseään? Eli absoluuttisesti ottaen kehityt, mutta koska suhteellisesti ottaen et niin sama ongelma on silti edessä. Ymmärrätkö nyt mitäongelmia ehdotuksesi sisältää?
Kiitos nauruista! Enpä usko että miehet lähtisi kaikki itseään kehittämään samanaikaisesti. Selityksen makua omalle laiskuudelle, se on sinulta pois, ei minulta.
Vierailija kirjoitti:
Miten te mammat sitten selitätte sen että monille (useimmille?) miehille löytyy enemmän tarjontaa sitä mukaa kun ikää tulee lisää? Siis kun kerran te kaikki muututte enemmän valikoiviksi.
Tosiaanko ei oma kaalisi riitä tämän ratkaisuun? Isohkolla osalla miehistä ei nuorena ole minkäänlaista menekkiä, lähinnä koska lymyilevät jossain pimeissä nurkissa/kotona eivätkä yritä tutustua kehenkään, kun heitä 10-20 vuoden päästä lähestyy pari tyyppiä on muutos entiseen jo suuri. Miksi kukaan lähestyy kun ei ennenkään lähestynyt? On todennäköisempää, että sinua lähestytään seuraavan 20 vuoden sisällä kuin seuraavan vuorokauden sisällä. Ovat muuttaneet jotain olemuksessaan tai elämässään. Lähestyvä nainen on päässyt tarkkailemaan patua riittävän kauan jotta kiinnostus on herännyt, eli ns. henkiset ominaisuudet jotka eivät päälle päin näy. Miehiä joita lähestytään nuorena ei lähestytä vanhempina sen enempää. Etkä edes yritä huomioida niitä miehiä jotka ikäännyttyään saavat korkeintaan maksullisen kehitysmaasta. Nuorena ja kokemattomana joku saattoi heihinkin haksahtaa mutta vanhemmista naisista tällaista on huomattavasti vaikeampi löytää. Teidän aivotoimintaan ei kyllä ole pätkän vertaa luottamista. Hävyttömän typerä kysymys.
Kysehän on siitä, että naisita tulee aktiivisia. Tietävät mitä haluavat ja ymmärtävät kuinka susipaskoja miesten valintaperusteet ovat joten ottavat elämänsä omiin käsiinsä. Jotkut toki tekevät näin jo alusta asti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AlfaRomeo69 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies. kirjoitti:
Jännä juttu. Naiset sanovat, että nuorena eivät olleet kranttuja, mutta vanhemmiten ovat tulleet valikoivammaksi. Silti minulla ja monilla kavereillani oli teininä suuria vaikeuksia löytää tyttöystävä. Nyt keski-ikäisenä tarjokkaita tuntuu olevan runsaasti.
Eikä tämä voi johtua siitä, että olisin niin paljon hurmaavammaksi muuttunut iän myötä.
Sanos muuta. Todella vahva esimerkki siitä, että ei kannata kuunnella mitä naiset sanoo, vaan seurata mitä tekevät. Kun edellinen suhde loppui, kokeilin sitten Tinderiä. 30+ suhteesta kiinnostuneita naisia löytyy pilvin pimein, moninkertaisesti nuoruuteni verrattuna.
Mitä epäloogista tuossa on? Nuorena tyydyttiin vähempään, joten useammalla oli seurustelukumppani. 30+ ikäisenä ne naiset, jotka ovat löytäneet kriteeriensä mukaisen miehen, ovat parisuhteessa ja osa niistä, jotka eivät ole, ovat Tinderissä.
No se, että niitä löytyy minun kohdalla todella paljon enemmän kuin nuorena, kuten monen muunkin miehen kohalla. Vaikka naiset ovat mukamas nostaneet rimaa, eivätkä laskeneet sitä.
Tuohonhan löytyy heti kaksikin loogista selitystä.
1) Parikymppisenä ei etsi vielä vakavaa suhdetta, mutta kolmekymppisenä aika moni jo haluaa nimenomaan sitä.
2) Nuorena katsoo enemmän epäoleellisia asioita, kuten ulkonäköä, ammattia, miehen kaveripiiriä. Ja on ehkä riippuvaisempi oman kaveripiirinsä mielipiteistä. Jos kaverit pitää jotain miestä rumana, dorkana, luuserina, nörttinä tai miten vaan epäkelpona, alkaa itsekin toistelemaan kavereidensa mielipiteitä sen sijaan, että muodostaisi omansa.
Itseeni sopii tuo kakkoskohta. Olin nuorena todella paljon ulkonäkökeskeisempi kuin nykyään. Halusin hyvännäköisen miehen. Siinä sitten sai pakit moni minun mielestäni "ruma" (oikeasti ihan tavallisen näköinen) mies, vaikka olisi kuinka kivalta ja mukavalta tyypiltä vaikuttanut. Toisaalta komeaa miestä etsiessä kävi usein niin ettei molemminpuolista kiinnostusta ollutkaan. Tai jos oli, niin miehellä riitti muitakin kiinnostuksen kohteita. Seurustelin vajaan vuoden parin tyypin kanssa, mutta lopulta yhteistä heidän kanssaan oli niin vähän, että molemmat suhteet kaatuivat omaan mahdottomuuteensa. Yksi kolmen vuoden erittäin repivä avoliitto oli. Siinä vaiheessa itsetuntoni oli niin alhaalla, että pysyin miehen kanssa vaikka hän ryyppäsi joka viikonloppu, petti ja haukkui minua todella rumasti kännissä. Kun siitä h*lvetistä pääsin irti, en edes ajatellut uutta suhdetta. Halusin vain opetella olemaan itsekseni ja miettiä mitä parisuhteelta oikeasti haluan ja vaadin. Huomasin että kaikki vaatimukseni liittyivät kumppanin luonteeseen, ulkonäkö ei tuntunut enää lainkaan niin tärkeältä. Minä siis huomasin, että vaadin kumppanilta enemmän kuin nuorempana, jolloin lähinnä pinnalliset asiat menivät kaiken tärkeämmän edelle.
Nyt olen 36-vuotias ja ollut neljä vuotta yhdessä ihan tavallisen miehen kanssa, jota rakastan ihan hirveän paljon. Hän on sellainen mies, jonka olisin parikymppisenä varmaan nörttiyden ja ulkonäön perusteella ohittanut sen suurempia miettimättä. Mutta koska minä en ole enää se tyhmä ja pinnallinen parikymppinen, näen hänet lievästä karsastuksesta, pakenevasta hiusrajasta ja laihuudesta huolimatta hyvännäköisenä. Se johtuu siitä, että hän on hellä, rakastava, kiltti, huumorintajuinen, huomioonottava ja rohkeasti oma itsensä. Hän on minun puolisoni, rakastajani ja paras ystäväni.
Tyypillinen tarina siitä kuinka beetamies päätyy suhteeseen alfamiehen kaltoinkohdellun naisen kanssa:)
Kyllä. Monta repivää ja vauhdikasta suhdetta hänellä takana. Siinä on nainen kulutettu niin loppuun, että alkaa beetat kelpaamaan. Jos olisikin jostain kumman syystä mennyt toisinpäin, että sama nainen olisi nuorena mennyt tuon kiltin beetan kanssa yhteen, niin jossain kohtaa olisi alkanut jännempi ja komeampi seura ihan varmasti kutkuttamaan ja suhde mennyt vaihtoon, koska pitäähän se kaikkien kokea. Ainakin niiden, joilla on siihen mahdollisuus.
Alfan jälkeen on aina pitkän aikaa sellainen olo, etten enää koskaan sekaannu sellaiseen, vaan haluan suhteeseen kunnollisen ja vähän tylsän miehen. Kerran olen sen virheen tehnytkin ja alkanut turvalliseen betasuhteeseen, mutta eihän sellaisesta mitään tullut. Ei tarvitse teidän betojen pelätä, en tyydy teihin. Otan sellaisen, joka itseäni miellyttää, tai sitten olen kokonaan ilman miestä.
Niinhän tämän ketjun naiset tekevät. Kukaan ei tyydy. Naisen ei yksinkertaisesti kannata tyytyä. Nyt sitten jos joku mies kertoisi, miksi miehet tyytyvät?
Mutta miksi ei kannata tyytyä? Mikä siinä on niin kamalaa? Täytyykö kaikesta saada aina maksimaalinen voitto?
Koska ei onneksi ile pakko jakaa itseään ja elämäänsä henkilön kanssa, joka on vain "ihan ok". Naisen lähtökohta on hyvä elämä yksin, joten ei kannata päätyä parisuhteeseen, joka ottaa enemmän kuin antaa ("ihan ok" -kumppanin kanssa) eli heikentää elämänlaatua. Täältä saa sen käsityksen, että minkälainen parisuhde tahansa on miehelle parempi kuin yksinolo, ilmeisesti se siis "ihan ok"kin aina antaa enemmän kuin ottaa?
Ja täältä saa kuvan, että naiselle parisuhde on hirveä uhraus, jota ei kannata tehdä, ellei satu joku uskomaton ja epätodellinen sattuma, jossa mies antaa suhteeseen paljoin enemmän kuin nainen.
Minulle on joskus joku fiksu opettanut, että parisuhteen ja elämänkumppanin ajatus on tuoda yksilön elämään jonkinlaista lisäarvoa, helppoutta ja iloa verrattuna yksin olemiseen. Jos toinen sen sijaan syö energiaa, tuottaa lisätyötä ja hänen vuokseen joutuu luopumaan itselleen tärkeistä asioista, niin saa olla melkoisen uskomaton ja epätodellinen sattuma, että hänen kanssaan kannattaa olla.
Joo, mutta naisilla on mennyt tuo hyötyajattelu jo liian pitkälle. Suomen kaltaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa pitää olla todella menestynyt mies tai vastaavasti heikkotasoinen nainen, jotta puoliso toisi jotain lisäarvoa elämään. Kun ottaa huomioon, että naisten koulutustaso nousee koko ajan tulee puolison löytämisestä yhä vaikeampaa. Eikö se riitä, että on joku joka rakastaa jakamassa perusarkea?
-ohis
Ahaa okei nyt ymmärrän ongelman "hyötymisestä". Ajattelit että se tarkoittaa rahaa.
En tarkoittanut. Se on vaan yksi osa-alue. Jopa perusarjen suhteen ollaan tosi nirsoja eli jos mies ei ole kliseisen komea ja sujuvasanainen hurmuri niin elämään ei tule tarpeeksi lisäarvoa kun ei voi onnitella itseään ja päteä kanssasiskoille.
Monella naisella muuttuisi ajatusmaailma nopeasti jos irtoseksin saaminen olisi heille yhtä vaikeaa kuin useimmille miehille ja en tässä edes ottanut huomioon sitä, että miehillä on yleensä vielä suurempi libido.
Suurin osa tämänkin ketjun naisista on kertonut, että irtoseksin "saaminen" ei ole keskimäärin naiselle mitenkään toivottava asia ja suurin osa, kuten minäkin, on ennemmin selibaatissa kuin menee sänkyyn tuntemattoman kanssa.
Luulisi muuten, että Suomi olisi jo maailmalla tunnettu komeista miehistä, kun kerran kaikki parisuhteessa olevat miehet ovat kliseisen komeita, sujuvasanaisia hurmureita.
Sinkkutalouksien määrä kasvaa koko ajan yhä kiihtyvällä tahdilla. Suomessa sinkkutalouksen suhteellinen osuus on Euroopan kärkeä. Mistä se kertoo? Siitä että naiset nirsoilevat ja yhä harvempi joukko miehiä pääsee parisuhteeseen. Naiset mieluummin odottavat omaa vuoroaan niiden kärkimiesten luokse kuin tinkivät vaatimuksistaan. Melko irvokasta kun otetaan huomioon, että myös niiden huvipuiston ulkopuolelle jäävien miesten on pakko rakentaa tätä yhteiskuntaa joka nykyisellään on osa tätä ongelmaa.
Mies voi yhä kehittää itseään ellei muuten kelpaa, onko liian vaikea asia? Mitä ilmeisemmin on ainakin kommentistasi päätellen.
Entä jos kaikki muutkin miehet päättävät kehittää itseään? Eli absoluuttisesti ottaen kehityt, mutta koska suhteellisesti ottaen et niin sama ongelma on silti edessä. Ymmärrätkö nyt mitäongelmia ehdotuksesi sisältää?
Minä olen yksi niistä lukuisista sinkkunaisista, joka jää mielummin yksin, kuin ottaa riipukseen jonkin naisia vihaavan kakaran, jonka elämän suurin nautinto on pleikkari ja joka vain haluaa olla jonkun kanssa jotta kaverit kunnioittaisivat ja saisi pildeäkin välillä. Toisaalta jos tarjolla olisi fiksuja ja aikaansaavia, tasa-arvoa kannattavia ja mukavia, huomaavaisia, kypsiä ja hurmaavia miehiä, voisin sellaisen kanssa pyrkiä molempia miellyttävään, tasapainoiseen ja erotiikantäyteiseen suhteeseen.
Tämän valossa, millaisia ongelmia aiempi ehdotus sisältää? T. Ohis
Suomessa on vaikka kuinka paljon kuvailemasi kaltaisia sinkkumiehiä. Jos et ole sellaista löytänyt niin se kertoo vain siitä, että olet nirso ja törmännyt tuohon esittämääni suhteellisuuden ongelmaan (kukaan ei tunnu selvästi erottuvan joukosta ja vaikuttavan paremmalta).
Vierailija kirjoitti:
Vela -72 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AlfaRomeo69 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies. kirjoitti:
Jännä juttu. Naiset sanovat, että nuorena eivät olleet kranttuja, mutta vanhemmiten ovat tulleet valikoivammaksi. Silti minulla ja monilla kavereillani oli teininä suuria vaikeuksia löytää tyttöystävä. Nyt keski-ikäisenä tarjokkaita tuntuu olevan runsaasti.
Eikä tämä voi johtua siitä, että olisin niin paljon hurmaavammaksi muuttunut iän myötä.
Sanos muuta. Todella vahva esimerkki siitä, että ei kannata kuunnella mitä naiset sanoo, vaan seurata mitä tekevät. Kun edellinen suhde loppui, kokeilin sitten Tinderiä. 30+ suhteesta kiinnostuneita naisia löytyy pilvin pimein, moninkertaisesti nuoruuteni verrattuna.
Mitä epäloogista tuossa on? Nuorena tyydyttiin vähempään, joten useammalla oli seurustelukumppani. 30+ ikäisenä ne naiset, jotka ovat löytäneet kriteeriensä mukaisen miehen, ovat parisuhteessa ja osa niistä, jotka eivät ole, ovat Tinderissä.
No se, että niitä löytyy minun kohdalla todella paljon enemmän kuin nuorena, kuten monen muunkin miehen kohalla. Vaikka naiset ovat mukamas nostaneet rimaa, eivätkä laskeneet sitä.
Tuohonhan löytyy heti kaksikin loogista selitystä.
1) Parikymppisenä ei etsi vielä vakavaa suhdetta, mutta kolmekymppisenä aika moni jo haluaa nimenomaan sitä.
2) Nuorena katsoo enemmän epäoleellisia asioita, kuten ulkonäköä, ammattia, miehen kaveripiiriä. Ja on ehkä riippuvaisempi oman kaveripiirinsä mielipiteistä. Jos kaverit pitää jotain miestä rumana, dorkana, luuserina, nörttinä tai miten vaan epäkelpona, alkaa itsekin toistelemaan kavereidensa mielipiteitä sen sijaan, että muodostaisi omansa.
Itseeni sopii tuo kakkoskohta. Olin nuorena todella paljon ulkonäkökeskeisempi kuin nykyään. Halusin hyvännäköisen miehen. Siinä sitten sai pakit moni minun mielestäni "ruma" (oikeasti ihan tavallisen näköinen) mies, vaikka olisi kuinka kivalta ja mukavalta tyypiltä vaikuttanut. Toisaalta komeaa miestä etsiessä kävi usein niin ettei molemminpuolista kiinnostusta ollutkaan. Tai jos oli, niin miehellä riitti muitakin kiinnostuksen kohteita. Seurustelin vajaan vuoden parin tyypin kanssa, mutta lopulta yhteistä heidän kanssaan oli niin vähän, että molemmat suhteet kaatuivat omaan mahdottomuuteensa. Yksi kolmen vuoden erittäin repivä avoliitto oli. Siinä vaiheessa itsetuntoni oli niin alhaalla, että pysyin miehen kanssa vaikka hän ryyppäsi joka viikonloppu, petti ja haukkui minua todella rumasti kännissä. Kun siitä h*lvetistä pääsin irti, en edes ajatellut uutta suhdetta. Halusin vain opetella olemaan itsekseni ja miettiä mitä parisuhteelta oikeasti haluan ja vaadin. Huomasin että kaikki vaatimukseni liittyivät kumppanin luonteeseen, ulkonäkö ei tuntunut enää lainkaan niin tärkeältä. Minä siis huomasin, että vaadin kumppanilta enemmän kuin nuorempana, jolloin lähinnä pinnalliset asiat menivät kaiken tärkeämmän edelle.
Nyt olen 36-vuotias ja ollut neljä vuotta yhdessä ihan tavallisen miehen kanssa, jota rakastan ihan hirveän paljon. Hän on sellainen mies, jonka olisin parikymppisenä varmaan nörttiyden ja ulkonäön perusteella ohittanut sen suurempia miettimättä. Mutta koska minä en ole enää se tyhmä ja pinnallinen parikymppinen, näen hänet lievästä karsastuksesta, pakenevasta hiusrajasta ja laihuudesta huolimatta hyvännäköisenä. Se johtuu siitä, että hän on hellä, rakastava, kiltti, huumorintajuinen, huomioonottava ja rohkeasti oma itsensä. Hän on minun puolisoni, rakastajani ja paras ystäväni.
Tyypillinen tarina siitä kuinka beetamies päätyy suhteeseen alfamiehen kaltoinkohdellun naisen kanssa:)
Kyllä. Monta repivää ja vauhdikasta suhdetta hänellä takana. Siinä on nainen kulutettu niin loppuun, että alkaa beetat kelpaamaan. Jos olisikin jostain kumman syystä mennyt toisinpäin, että sama nainen olisi nuorena mennyt tuon kiltin beetan kanssa yhteen, niin jossain kohtaa olisi alkanut jännempi ja komeampi seura ihan varmasti kutkuttamaan ja suhde mennyt vaihtoon, koska pitäähän se kaikkien kokea. Ainakin niiden, joilla on siihen mahdollisuus.
Alfan jälkeen on aina pitkän aikaa sellainen olo, etten enää koskaan sekaannu sellaiseen, vaan haluan suhteeseen kunnollisen ja vähän tylsän miehen. Kerran olen sen virheen tehnytkin ja alkanut turvalliseen betasuhteeseen, mutta eihän sellaisesta mitään tullut. Ei tarvitse teidän betojen pelätä, en tyydy teihin. Otan sellaisen, joka itseäni miellyttää, tai sitten olen kokonaan ilman miestä.
Niinhän tämän ketjun naiset tekevät. Kukaan ei tyydy. Naisen ei yksinkertaisesti kannata tyytyä. Nyt sitten jos joku mies kertoisi, miksi miehet tyytyvät?
Mutta miksi ei kannata tyytyä? Mikä siinä on niin kamalaa? Täytyykö kaikesta saada aina maksimaalinen voitto?
Koska ei onneksi ile pakko jakaa itseään ja elämäänsä henkilön kanssa, joka on vain "ihan ok". Naisen lähtökohta on hyvä elämä yksin, joten ei kannata päätyä parisuhteeseen, joka ottaa enemmän kuin antaa ("ihan ok" -kumppanin kanssa) eli heikentää elämänlaatua. Täältä saa sen käsityksen, että minkälainen parisuhde tahansa on miehelle parempi kuin yksinolo, ilmeisesti se siis "ihan ok"kin aina antaa enemmän kuin ottaa?
Ja täältä saa kuvan, että naiselle parisuhde on hirveä uhraus, jota ei kannata tehdä, ellei satu joku uskomaton ja epätodellinen sattuma, jossa mies antaa suhteeseen paljoin enemmän kuin nainen.
Minulle on joskus joku fiksu opettanut, että parisuhteen ja elämänkumppanin ajatus on tuoda yksilön elämään jonkinlaista lisäarvoa, helppoutta ja iloa verrattuna yksin olemiseen. Jos toinen sen sijaan syö energiaa, tuottaa lisätyötä ja hänen vuokseen joutuu luopumaan itselleen tärkeistä asioista, niin saa olla melkoisen uskomaton ja epätodellinen sattuma, että hänen kanssaan kannattaa olla.
Joo, mutta naisilla on mennyt tuo hyötyajattelu jo liian pitkälle. Suomen kaltaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa pitää olla todella menestynyt mies tai vastaavasti heikkotasoinen nainen, jotta puoliso toisi jotain lisäarvoa elämään. Kun ottaa huomioon, että naisten koulutustaso nousee koko ajan tulee puolison löytämisestä yhä vaikeampaa. Eikö se riitä, että on joku joka rakastaa jakamassa perusarkea?
-ohis
Ahaa okei nyt ymmärrän ongelman "hyötymisestä". Ajattelit että se tarkoittaa rahaa.
En tarkoittanut. Se on vaan yksi osa-alue. Jopa perusarjen suhteen ollaan tosi nirsoja eli jos mies ei ole kliseisen komea ja sujuvasanainen hurmuri niin elämään ei tule tarpeeksi lisäarvoa kun ei voi onnitella itseään ja päteä kanssasiskoille.
Tässäkin ketjussa kuitenkin suurin osa naisista on kertonut, että enää ei kiinnosta kliseisen komea tai korkeakoulutettu, jollei mies ole luonteeltaan sellainen, jota rakastaa, joka rakastaa ja jonka kanssa voi jakaa sen arjen ja juhlan. Lähes jokainen vastannut nainen on nimenomaan korostanut luonteen merkitystä yli sen ulkonäön.
Miten sinä et ole huomioinut yhtään näitä viestejä? Mitä sinä oikein otat huomioon kun luet naisten oikeita vastauksia? Huomioitko ainoastaan sen, mikä tukee omaa käsitystäsi naisten pinnallisuudesta?
Se johtuu ihan siitä, että minä ja moni muu mies on huomannut naisten puhuvan yhtä ja tarkoittavan toista. Kliseinen esimerkki on tämä kun kyselyissä vastaillaan esim. seksikumppaneiden lukumäärät alakanttiin ja samoin pettämiset. Ja esimerkiksi se, että kaikki sanovat haluavansa kiltin ja turvallisen puolison, mutta silti rentut on kuumaa kamaa edelleen nyky-yhteiskunnassakin.
"Tarkkaile naisten käytöstä ja toimi sen perusteella äläkä sen mitä he sanovat."
Sä et ilmeisesti ole koskaan tapaillut miehiä, sillä myös miehistä voisi minun ja joidenkin ystävien kokemusten perusteella todeta, että puhuvat yhtä ja tarkoittavat toista. Melkein voisi kuvitella, että ihmislajille on tyypillistä kaunistella omaa toimintaansa sekä toisinaan valehdella saadakseen haluamansa. Se on vain kovin helppoa tehdä vain toista sukupuolta koskevia yleistyksiä sieltä omasta vakiintuneesta poterosta, kun ei koskaan tarvi sen toisen sukupuolen kanssa olla tietyissä tilanteissa tekemisissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vela -72 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AlfaRomeo69 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies. kirjoitti:
Jännä juttu. Naiset sanovat, että nuorena eivät olleet kranttuja, mutta vanhemmiten ovat tulleet valikoivammaksi. Silti minulla ja monilla kavereillani oli teininä suuria vaikeuksia löytää tyttöystävä. Nyt keski-ikäisenä tarjokkaita tuntuu olevan runsaasti.
Eikä tämä voi johtua siitä, että olisin niin paljon hurmaavammaksi muuttunut iän myötä.
Sanos muuta. Todella vahva esimerkki siitä, että ei kannata kuunnella mitä naiset sanoo, vaan seurata mitä tekevät. Kun edellinen suhde loppui, kokeilin sitten Tinderiä. 30+ suhteesta kiinnostuneita naisia löytyy pilvin pimein, moninkertaisesti nuoruuteni verrattuna.
Mitä epäloogista tuossa on? Nuorena tyydyttiin vähempään, joten useammalla oli seurustelukumppani. 30+ ikäisenä ne naiset, jotka ovat löytäneet kriteeriensä mukaisen miehen, ovat parisuhteessa ja osa niistä, jotka eivät ole, ovat Tinderissä.
No se, että niitä löytyy minun kohdalla todella paljon enemmän kuin nuorena, kuten monen muunkin miehen kohalla. Vaikka naiset ovat mukamas nostaneet rimaa, eivätkä laskeneet sitä.
Tuohonhan löytyy heti kaksikin loogista selitystä.
1) Parikymppisenä ei etsi vielä vakavaa suhdetta, mutta kolmekymppisenä aika moni jo haluaa nimenomaan sitä.
2) Nuorena katsoo enemmän epäoleellisia asioita, kuten ulkonäköä, ammattia, miehen kaveripiiriä. Ja on ehkä riippuvaisempi oman kaveripiirinsä mielipiteistä. Jos kaverit pitää jotain miestä rumana, dorkana, luuserina, nörttinä tai miten vaan epäkelpona, alkaa itsekin toistelemaan kavereidensa mielipiteitä sen sijaan, että muodostaisi omansa.
Itseeni sopii tuo kakkoskohta. Olin nuorena todella paljon ulkonäkökeskeisempi kuin nykyään. Halusin hyvännäköisen miehen. Siinä sitten sai pakit moni minun mielestäni "ruma" (oikeasti ihan tavallisen näköinen) mies, vaikka olisi kuinka kivalta ja mukavalta tyypiltä vaikuttanut. Toisaalta komeaa miestä etsiessä kävi usein niin ettei molemminpuolista kiinnostusta ollutkaan. Tai jos oli, niin miehellä riitti muitakin kiinnostuksen kohteita. Seurustelin vajaan vuoden parin tyypin kanssa, mutta lopulta yhteistä heidän kanssaan oli niin vähän, että molemmat suhteet kaatuivat omaan mahdottomuuteensa. Yksi kolmen vuoden erittäin repivä avoliitto oli. Siinä vaiheessa itsetuntoni oli niin alhaalla, että pysyin miehen kanssa vaikka hän ryyppäsi joka viikonloppu, petti ja haukkui minua todella rumasti kännissä. Kun siitä h*lvetistä pääsin irti, en edes ajatellut uutta suhdetta. Halusin vain opetella olemaan itsekseni ja miettiä mitä parisuhteelta oikeasti haluan ja vaadin. Huomasin että kaikki vaatimukseni liittyivät kumppanin luonteeseen, ulkonäkö ei tuntunut enää lainkaan niin tärkeältä. Minä siis huomasin, että vaadin kumppanilta enemmän kuin nuorempana, jolloin lähinnä pinnalliset asiat menivät kaiken tärkeämmän edelle.
Nyt olen 36-vuotias ja ollut neljä vuotta yhdessä ihan tavallisen miehen kanssa, jota rakastan ihan hirveän paljon. Hän on sellainen mies, jonka olisin parikymppisenä varmaan nörttiyden ja ulkonäön perusteella ohittanut sen suurempia miettimättä. Mutta koska minä en ole enää se tyhmä ja pinnallinen parikymppinen, näen hänet lievästä karsastuksesta, pakenevasta hiusrajasta ja laihuudesta huolimatta hyvännäköisenä. Se johtuu siitä, että hän on hellä, rakastava, kiltti, huumorintajuinen, huomioonottava ja rohkeasti oma itsensä. Hän on minun puolisoni, rakastajani ja paras ystäväni.
Tyypillinen tarina siitä kuinka beetamies päätyy suhteeseen alfamiehen kaltoinkohdellun naisen kanssa:)
Kyllä. Monta repivää ja vauhdikasta suhdetta hänellä takana. Siinä on nainen kulutettu niin loppuun, että alkaa beetat kelpaamaan. Jos olisikin jostain kumman syystä mennyt toisinpäin, että sama nainen olisi nuorena mennyt tuon kiltin beetan kanssa yhteen, niin jossain kohtaa olisi alkanut jännempi ja komeampi seura ihan varmasti kutkuttamaan ja suhde mennyt vaihtoon, koska pitäähän se kaikkien kokea. Ainakin niiden, joilla on siihen mahdollisuus.
Alfan jälkeen on aina pitkän aikaa sellainen olo, etten enää koskaan sekaannu sellaiseen, vaan haluan suhteeseen kunnollisen ja vähän tylsän miehen. Kerran olen sen virheen tehnytkin ja alkanut turvalliseen betasuhteeseen, mutta eihän sellaisesta mitään tullut. Ei tarvitse teidän betojen pelätä, en tyydy teihin. Otan sellaisen, joka itseäni miellyttää, tai sitten olen kokonaan ilman miestä.
Niinhän tämän ketjun naiset tekevät. Kukaan ei tyydy. Naisen ei yksinkertaisesti kannata tyytyä. Nyt sitten jos joku mies kertoisi, miksi miehet tyytyvät?
Mutta miksi ei kannata tyytyä? Mikä siinä on niin kamalaa? Täytyykö kaikesta saada aina maksimaalinen voitto?
Koska ei onneksi ile pakko jakaa itseään ja elämäänsä henkilön kanssa, joka on vain "ihan ok". Naisen lähtökohta on hyvä elämä yksin, joten ei kannata päätyä parisuhteeseen, joka ottaa enemmän kuin antaa ("ihan ok" -kumppanin kanssa) eli heikentää elämänlaatua. Täältä saa sen käsityksen, että minkälainen parisuhde tahansa on miehelle parempi kuin yksinolo, ilmeisesti se siis "ihan ok"kin aina antaa enemmän kuin ottaa?
Ja täältä saa kuvan, että naiselle parisuhde on hirveä uhraus, jota ei kannata tehdä, ellei satu joku uskomaton ja epätodellinen sattuma, jossa mies antaa suhteeseen paljoin enemmän kuin nainen.
Minulle on joskus joku fiksu opettanut, että parisuhteen ja elämänkumppanin ajatus on tuoda yksilön elämään jonkinlaista lisäarvoa, helppoutta ja iloa verrattuna yksin olemiseen. Jos toinen sen sijaan syö energiaa, tuottaa lisätyötä ja hänen vuokseen joutuu luopumaan itselleen tärkeistä asioista, niin saa olla melkoisen uskomaton ja epätodellinen sattuma, että hänen kanssaan kannattaa olla.
Joo, mutta naisilla on mennyt tuo hyötyajattelu jo liian pitkälle. Suomen kaltaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa pitää olla todella menestynyt mies tai vastaavasti heikkotasoinen nainen, jotta puoliso toisi jotain lisäarvoa elämään. Kun ottaa huomioon, että naisten koulutustaso nousee koko ajan tulee puolison löytämisestä yhä vaikeampaa. Eikö se riitä, että on joku joka rakastaa jakamassa perusarkea?
-ohis
Ahaa okei nyt ymmärrän ongelman "hyötymisestä". Ajattelit että se tarkoittaa rahaa.
En tarkoittanut. Se on vaan yksi osa-alue. Jopa perusarjen suhteen ollaan tosi nirsoja eli jos mies ei ole kliseisen komea ja sujuvasanainen hurmuri niin elämään ei tule tarpeeksi lisäarvoa kun ei voi onnitella itseään ja päteä kanssasiskoille.
Tässäkin ketjussa kuitenkin suurin osa naisista on kertonut, että enää ei kiinnosta kliseisen komea tai korkeakoulutettu, jollei mies ole luonteeltaan sellainen, jota rakastaa, joka rakastaa ja jonka kanssa voi jakaa sen arjen ja juhlan. Lähes jokainen vastannut nainen on nimenomaan korostanut luonteen merkitystä yli sen ulkonäön.
Miten sinä et ole huomioinut yhtään näitä viestejä? Mitä sinä oikein otat huomioon kun luet naisten oikeita vastauksia? Huomioitko ainoastaan sen, mikä tukee omaa käsitystäsi naisten pinnallisuudesta?
Se johtuu ihan siitä, että minä ja moni muu mies on huomannut naisten puhuvan yhtä ja tarkoittavan toista. Kliseinen esimerkki on tämä kun kyselyissä vastaillaan esim. seksikumppaneiden lukumäärät alakanttiin ja samoin pettämiset. Ja esimerkiksi se, että kaikki sanovat haluavansa kiltin ja turvallisen puolison, mutta silti rentut on kuumaa kamaa edelleen nyky-yhteiskunnassakin.
"Tarkkaile naisten käytöstä ja toimi sen perusteella äläkä sen mitä he sanovat."
Eli uskotko tämän ketjun naisten valehtelevat?
"Tarkkaile naisten käytöstä ja toimi sen perusteella"
Tämä on ihan hyvä neuvo. Pätee toki myös miehiin. Ylipäätään minusta teot ratkaisevat. Esimerkiksi mun mieheni on niitä juroja savolaisia keski-ikäisiä miehiä, jotka eivät todellakaan ole joka mutkassa rakkauttaan julistamassa. Mutta hän kohtelee minua rakastavasti. Hän tekee rakkauden tekoja enemmän kuin sanoo rakkauden sanoja.
Kuitenkin, yksi tärkeä asia pitää ymmärtää: Ei ole olemassa kahta eri lajia, miehet ja naiset. On olemassa ihmisiä, yksilöitä. Eli muista se, että kun joku nainen sanoo jotain ja joku muu nainen tekee toista, niin kyse ei ole virheestä sukupuolessa, kyse on kahdesta yksilöstä. Kyse on kahdesta eri ihmisestä, joita ei välttämättä yhdistä mikään muu kuin sukupuoli. Et varmaan sinäkään halua edustaa kaikkia maailman miehiä?
Melko mustavalkoista tekstiä osapuolilta. Oletteko varmasti yli 13-vuotiaita, vai onko ajattelumaailma jäänyt sille asteelle?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AlfaRomeo69 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies. kirjoitti:
Jännä juttu. Naiset sanovat, että nuorena eivät olleet kranttuja, mutta vanhemmiten ovat tulleet valikoivammaksi. Silti minulla ja monilla kavereillani oli teininä suuria vaikeuksia löytää tyttöystävä. Nyt keski-ikäisenä tarjokkaita tuntuu olevan runsaasti.
Eikä tämä voi johtua siitä, että olisin niin paljon hurmaavammaksi muuttunut iän myötä.
Sanos muuta. Todella vahva esimerkki siitä, että ei kannata kuunnella mitä naiset sanoo, vaan seurata mitä tekevät. Kun edellinen suhde loppui, kokeilin sitten Tinderiä. 30+ suhteesta kiinnostuneita naisia löytyy pilvin pimein, moninkertaisesti nuoruuteni verrattuna.
Mitä epäloogista tuossa on? Nuorena tyydyttiin vähempään, joten useammalla oli seurustelukumppani. 30+ ikäisenä ne naiset, jotka ovat löytäneet kriteeriensä mukaisen miehen, ovat parisuhteessa ja osa niistä, jotka eivät ole, ovat Tinderissä.
No se, että niitä löytyy minun kohdalla todella paljon enemmän kuin nuorena, kuten monen muunkin miehen kohalla. Vaikka naiset ovat mukamas nostaneet rimaa, eivätkä laskeneet sitä.
Tuohonhan löytyy heti kaksikin loogista selitystä.
1) Parikymppisenä ei etsi vielä vakavaa suhdetta, mutta kolmekymppisenä aika moni jo haluaa nimenomaan sitä.
2) Nuorena katsoo enemmän epäoleellisia asioita, kuten ulkonäköä, ammattia, miehen kaveripiiriä. Ja on ehkä riippuvaisempi oman kaveripiirinsä mielipiteistä. Jos kaverit pitää jotain miestä rumana, dorkana, luuserina, nörttinä tai miten vaan epäkelpona, alkaa itsekin toistelemaan kavereidensa mielipiteitä sen sijaan, että muodostaisi omansa.
Itseeni sopii tuo kakkoskohta. Olin nuorena todella paljon ulkonäkökeskeisempi kuin nykyään. Halusin hyvännäköisen miehen. Siinä sitten sai pakit moni minun mielestäni "ruma" (oikeasti ihan tavallisen näköinen) mies, vaikka olisi kuinka kivalta ja mukavalta tyypiltä vaikuttanut. Toisaalta komeaa miestä etsiessä kävi usein niin ettei molemminpuolista kiinnostusta ollutkaan. Tai jos oli, niin miehellä riitti muitakin kiinnostuksen kohteita. Seurustelin vajaan vuoden parin tyypin kanssa, mutta lopulta yhteistä heidän kanssaan oli niin vähän, että molemmat suhteet kaatuivat omaan mahdottomuuteensa. Yksi kolmen vuoden erittäin repivä avoliitto oli. Siinä vaiheessa itsetuntoni oli niin alhaalla, että pysyin miehen kanssa vaikka hän ryyppäsi joka viikonloppu, petti ja haukkui minua todella rumasti kännissä. Kun siitä h*lvetistä pääsin irti, en edes ajatellut uutta suhdetta. Halusin vain opetella olemaan itsekseni ja miettiä mitä parisuhteelta oikeasti haluan ja vaadin. Huomasin että kaikki vaatimukseni liittyivät kumppanin luonteeseen, ulkonäkö ei tuntunut enää lainkaan niin tärkeältä. Minä siis huomasin, että vaadin kumppanilta enemmän kuin nuorempana, jolloin lähinnä pinnalliset asiat menivät kaiken tärkeämmän edelle.
Nyt olen 36-vuotias ja ollut neljä vuotta yhdessä ihan tavallisen miehen kanssa, jota rakastan ihan hirveän paljon. Hän on sellainen mies, jonka olisin parikymppisenä varmaan nörttiyden ja ulkonäön perusteella ohittanut sen suurempia miettimättä. Mutta koska minä en ole enää se tyhmä ja pinnallinen parikymppinen, näen hänet lievästä karsastuksesta, pakenevasta hiusrajasta ja laihuudesta huolimatta hyvännäköisenä. Se johtuu siitä, että hän on hellä, rakastava, kiltti, huumorintajuinen, huomioonottava ja rohkeasti oma itsensä. Hän on minun puolisoni, rakastajani ja paras ystäväni.
Tyypillinen tarina siitä kuinka beetamies päätyy suhteeseen alfamiehen kaltoinkohdellun naisen kanssa:)
Kyllä. Monta repivää ja vauhdikasta suhdetta hänellä takana. Siinä on nainen kulutettu niin loppuun, että alkaa beetat kelpaamaan. Jos olisikin jostain kumman syystä mennyt toisinpäin, että sama nainen olisi nuorena mennyt tuon kiltin beetan kanssa yhteen, niin jossain kohtaa olisi alkanut jännempi ja komeampi seura ihan varmasti kutkuttamaan ja suhde mennyt vaihtoon, koska pitäähän se kaikkien kokea. Ainakin niiden, joilla on siihen mahdollisuus.
Alfan jälkeen on aina pitkän aikaa sellainen olo, etten enää koskaan sekaannu sellaiseen, vaan haluan suhteeseen kunnollisen ja vähän tylsän miehen. Kerran olen sen virheen tehnytkin ja alkanut turvalliseen betasuhteeseen, mutta eihän sellaisesta mitään tullut. Ei tarvitse teidän betojen pelätä, en tyydy teihin. Otan sellaisen, joka itseäni miellyttää, tai sitten olen kokonaan ilman miestä.
Niinhän tämän ketjun naiset tekevät. Kukaan ei tyydy. Naisen ei yksinkertaisesti kannata tyytyä. Nyt sitten jos joku mies kertoisi, miksi miehet tyytyvät?
Mutta miksi ei kannata tyytyä? Mikä siinä on niin kamalaa? Täytyykö kaikesta saada aina maksimaalinen voitto?
Koska ei onneksi ile pakko jakaa itseään ja elämäänsä henkilön kanssa, joka on vain "ihan ok". Naisen lähtökohta on hyvä elämä yksin, joten ei kannata päätyä parisuhteeseen, joka ottaa enemmän kuin antaa ("ihan ok" -kumppanin kanssa) eli heikentää elämänlaatua. Täältä saa sen käsityksen, että minkälainen parisuhde tahansa on miehelle parempi kuin yksinolo, ilmeisesti se siis "ihan ok"kin aina antaa enemmän kuin ottaa?
Ja täältä saa kuvan, että naiselle parisuhde on hirveä uhraus, jota ei kannata tehdä, ellei satu joku uskomaton ja epätodellinen sattuma, jossa mies antaa suhteeseen paljoin enemmän kuin nainen.
Minulle on joskus joku fiksu opettanut, että parisuhteen ja elämänkumppanin ajatus on tuoda yksilön elämään jonkinlaista lisäarvoa, helppoutta ja iloa verrattuna yksin olemiseen. Jos toinen sen sijaan syö energiaa, tuottaa lisätyötä ja hänen vuokseen joutuu luopumaan itselleen tärkeistä asioista, niin saa olla melkoisen uskomaton ja epätodellinen sattuma, että hänen kanssaan kannattaa olla.
Joo, mutta naisilla on mennyt tuo hyötyajattelu jo liian pitkälle. Suomen kaltaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa pitää olla todella menestynyt mies tai vastaavasti heikkotasoinen nainen, jotta puoliso toisi jotain lisäarvoa elämään. Kun ottaa huomioon, että naisten koulutustaso nousee koko ajan tulee puolison löytämisestä yhä vaikeampaa. Eikö se riitä, että on joku joka rakastaa jakamassa perusarkea?
-ohis
Ahaa okei nyt ymmärrän ongelman "hyötymisestä". Ajattelit että se tarkoittaa rahaa.
En tarkoittanut. Se on vaan yksi osa-alue. Jopa perusarjen suhteen ollaan tosi nirsoja eli jos mies ei ole kliseisen komea ja sujuvasanainen hurmuri niin elämään ei tule tarpeeksi lisäarvoa kun ei voi onnitella itseään ja päteä kanssasiskoille.
Monella naisella muuttuisi ajatusmaailma nopeasti jos irtoseksin saaminen olisi heille yhtä vaikeaa kuin useimmille miehille ja en tässä edes ottanut huomioon sitä, että miehillä on yleensä vielä suurempi libido.
Suurin osa tämänkin ketjun naisista on kertonut, että irtoseksin "saaminen" ei ole keskimäärin naiselle mitenkään toivottava asia ja suurin osa, kuten minäkin, on ennemmin selibaatissa kuin menee sänkyyn tuntemattoman kanssa.
Luulisi muuten, että Suomi olisi jo maailmalla tunnettu komeista miehistä, kun kerran kaikki parisuhteessa olevat miehet ovat kliseisen komeita, sujuvasanaisia hurmureita.
Sinkkutalouksien määrä kasvaa koko ajan yhä kiihtyvällä tahdilla. Suomessa sinkkutalouksen suhteellinen osuus on Euroopan kärkeä. Mistä se kertoo? Siitä että naiset nirsoilevat ja yhä harvempi joukko miehiä pääsee parisuhteeseen. Naiset mieluummin odottavat omaa vuoroaan niiden kärkimiesten luokse kuin tinkivät vaatimuksistaan. Melko irvokasta kun otetaan huomioon, että myös niiden huvipuiston ulkopuolelle jäävien miesten on pakko rakentaa tätä yhteiskuntaa joka nykyisellään on osa tätä ongelmaa.
Mies voi yhä kehittää itseään ellei muuten kelpaa, onko liian vaikea asia? Mitä ilmeisemmin on ainakin kommentistasi päätellen.
Entä jos kaikki muutkin miehet päättävät kehittää itseään? Eli absoluuttisesti ottaen kehityt, mutta koska suhteellisesti ottaen et niin sama ongelma on silti edessä. Ymmärrätkö nyt mitäongelmia ehdotuksesi sisältää?
Kiitos nauruista! Enpä usko että miehet lähtisi kaikki itseään kehittämään samanaikaisesti. Selityksen makua omalle laiskuudelle, se on sinulta pois, ei minulta.
Kyllähän esim. keskimääräinen koulutustaso nousee koko ajan, joten jos haluat erottua joukosta pitää sinun kehittää itseäsi selvästi keskimääräistä enemmän mikä ei olekaan niin helppoa kuin voisi kuvitella.
Naiselle taas riittää pienikin tasonparannus kun vientiä on muutenkin paljon enemmän, joten ymmärrän ettei nainen välttämättä pysty käsittämään heti tätä ongelmaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valikoivammaksi, koska itsetunto ja -arvostus on kasvanut. Ennen sitä hengaili minkä tahansa retkun kanssa, joka kohteli huonosti, oli alkkis jne.
Tällaisen kanssa erehdyin kaksi lastakin tekemään. Erohan siitä sitten tuli.
Mutta vaikeaa on kuten täällä oli jossain toisessakin ketjussa. Viisikymppisen on tosi vaikea löytää kunnollista miestä omasta ikäluokastaan-- varattuja ovat ne hyvät. Vapautuneet "hyvät" viedään käsistä ja vähän nuoremmat naiset tekevät tämän.
Oletko katkera nuoremmille naisille? Eipä noita miehiä viedä, jos eivät ole itse vietävissä.
Siinähän lukee vapautuneet? Eli selkeästi implikoi miesten preferoivan nuorempia naisia jos on mistä valita. Ei tuossa tekstissä mitään katkeraa ole, hyviä miehiä vain on huomattavasti vähemmän kuin hyviä naisia, siksi naiset ovat valmiita tinkimään mm. iässä edes jonkun verran.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vela -72 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AlfaRomeo69 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies. kirjoitti:
Jännä juttu. Naiset sanovat, että nuorena eivät olleet kranttuja, mutta vanhemmiten ovat tulleet valikoivammaksi. Silti minulla ja monilla kavereillani oli teininä suuria vaikeuksia löytää tyttöystävä. Nyt keski-ikäisenä tarjokkaita tuntuu olevan runsaasti.
Eikä tämä voi johtua siitä, että olisin niin paljon hurmaavammaksi muuttunut iän myötä.
Sanos muuta. Todella vahva esimerkki siitä, että ei kannata kuunnella mitä naiset sanoo, vaan seurata mitä tekevät. Kun edellinen suhde loppui, kokeilin sitten Tinderiä. 30+ suhteesta kiinnostuneita naisia löytyy pilvin pimein, moninkertaisesti nuoruuteni verrattuna.
Mitä epäloogista tuossa on? Nuorena tyydyttiin vähempään, joten useammalla oli seurustelukumppani. 30+ ikäisenä ne naiset, jotka ovat löytäneet kriteeriensä mukaisen miehen, ovat parisuhteessa ja osa niistä, jotka eivät ole, ovat Tinderissä.
No se, että niitä löytyy minun kohdalla todella paljon enemmän kuin nuorena, kuten monen muunkin miehen kohalla. Vaikka naiset ovat mukamas nostaneet rimaa, eivätkä laskeneet sitä.
Tuohonhan löytyy heti kaksikin loogista selitystä.
1) Parikymppisenä ei etsi vielä vakavaa suhdetta, mutta kolmekymppisenä aika moni jo haluaa nimenomaan sitä.
2) Nuorena katsoo enemmän epäoleellisia asioita, kuten ulkonäköä, ammattia, miehen kaveripiiriä. Ja on ehkä riippuvaisempi oman kaveripiirinsä mielipiteistä. Jos kaverit pitää jotain miestä rumana, dorkana, luuserina, nörttinä tai miten vaan epäkelpona, alkaa itsekin toistelemaan kavereidensa mielipiteitä sen sijaan, että muodostaisi omansa.
Itseeni sopii tuo kakkoskohta. Olin nuorena todella paljon ulkonäkökeskeisempi kuin nykyään. Halusin hyvännäköisen miehen. Siinä sitten sai pakit moni minun mielestäni "ruma" (oikeasti ihan tavallisen näköinen) mies, vaikka olisi kuinka kivalta ja mukavalta tyypiltä vaikuttanut. Toisaalta komeaa miestä etsiessä kävi usein niin ettei molemminpuolista kiinnostusta ollutkaan. Tai jos oli, niin miehellä riitti muitakin kiinnostuksen kohteita. Seurustelin vajaan vuoden parin tyypin kanssa, mutta lopulta yhteistä heidän kanssaan oli niin vähän, että molemmat suhteet kaatuivat omaan mahdottomuuteensa. Yksi kolmen vuoden erittäin repivä avoliitto oli. Siinä vaiheessa itsetuntoni oli niin alhaalla, että pysyin miehen kanssa vaikka hän ryyppäsi joka viikonloppu, petti ja haukkui minua todella rumasti kännissä. Kun siitä h*lvetistä pääsin irti, en edes ajatellut uutta suhdetta. Halusin vain opetella olemaan itsekseni ja miettiä mitä parisuhteelta oikeasti haluan ja vaadin. Huomasin että kaikki vaatimukseni liittyivät kumppanin luonteeseen, ulkonäkö ei tuntunut enää lainkaan niin tärkeältä. Minä siis huomasin, että vaadin kumppanilta enemmän kuin nuorempana, jolloin lähinnä pinnalliset asiat menivät kaiken tärkeämmän edelle.
Nyt olen 36-vuotias ja ollut neljä vuotta yhdessä ihan tavallisen miehen kanssa, jota rakastan ihan hirveän paljon. Hän on sellainen mies, jonka olisin parikymppisenä varmaan nörttiyden ja ulkonäön perusteella ohittanut sen suurempia miettimättä. Mutta koska minä en ole enää se tyhmä ja pinnallinen parikymppinen, näen hänet lievästä karsastuksesta, pakenevasta hiusrajasta ja laihuudesta huolimatta hyvännäköisenä. Se johtuu siitä, että hän on hellä, rakastava, kiltti, huumorintajuinen, huomioonottava ja rohkeasti oma itsensä. Hän on minun puolisoni, rakastajani ja paras ystäväni.
Tyypillinen tarina siitä kuinka beetamies päätyy suhteeseen alfamiehen kaltoinkohdellun naisen kanssa:)
Kyllä. Monta repivää ja vauhdikasta suhdetta hänellä takana. Siinä on nainen kulutettu niin loppuun, että alkaa beetat kelpaamaan. Jos olisikin jostain kumman syystä mennyt toisinpäin, että sama nainen olisi nuorena mennyt tuon kiltin beetan kanssa yhteen, niin jossain kohtaa olisi alkanut jännempi ja komeampi seura ihan varmasti kutkuttamaan ja suhde mennyt vaihtoon, koska pitäähän se kaikkien kokea. Ainakin niiden, joilla on siihen mahdollisuus.
Alfan jälkeen on aina pitkän aikaa sellainen olo, etten enää koskaan sekaannu sellaiseen, vaan haluan suhteeseen kunnollisen ja vähän tylsän miehen. Kerran olen sen virheen tehnytkin ja alkanut turvalliseen betasuhteeseen, mutta eihän sellaisesta mitään tullut. Ei tarvitse teidän betojen pelätä, en tyydy teihin. Otan sellaisen, joka itseäni miellyttää, tai sitten olen kokonaan ilman miestä.
Niinhän tämän ketjun naiset tekevät. Kukaan ei tyydy. Naisen ei yksinkertaisesti kannata tyytyä. Nyt sitten jos joku mies kertoisi, miksi miehet tyytyvät?
Mutta miksi ei kannata tyytyä? Mikä siinä on niin kamalaa? Täytyykö kaikesta saada aina maksimaalinen voitto?
Koska ei onneksi ile pakko jakaa itseään ja elämäänsä henkilön kanssa, joka on vain "ihan ok". Naisen lähtökohta on hyvä elämä yksin, joten ei kannata päätyä parisuhteeseen, joka ottaa enemmän kuin antaa ("ihan ok" -kumppanin kanssa) eli heikentää elämänlaatua. Täältä saa sen käsityksen, että minkälainen parisuhde tahansa on miehelle parempi kuin yksinolo, ilmeisesti se siis "ihan ok"kin aina antaa enemmän kuin ottaa?
Ja täältä saa kuvan, että naiselle parisuhde on hirveä uhraus, jota ei kannata tehdä, ellei satu joku uskomaton ja epätodellinen sattuma, jossa mies antaa suhteeseen paljoin enemmän kuin nainen.
Minulle on joskus joku fiksu opettanut, että parisuhteen ja elämänkumppanin ajatus on tuoda yksilön elämään jonkinlaista lisäarvoa, helppoutta ja iloa verrattuna yksin olemiseen. Jos toinen sen sijaan syö energiaa, tuottaa lisätyötä ja hänen vuokseen joutuu luopumaan itselleen tärkeistä asioista, niin saa olla melkoisen uskomaton ja epätodellinen sattuma, että hänen kanssaan kannattaa olla.
Joo, mutta naisilla on mennyt tuo hyötyajattelu jo liian pitkälle. Suomen kaltaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa pitää olla todella menestynyt mies tai vastaavasti heikkotasoinen nainen, jotta puoliso toisi jotain lisäarvoa elämään. Kun ottaa huomioon, että naisten koulutustaso nousee koko ajan tulee puolison löytämisestä yhä vaikeampaa. Eikö se riitä, että on joku joka rakastaa jakamassa perusarkea?
-ohis
Ahaa okei nyt ymmärrän ongelman "hyötymisestä". Ajattelit että se tarkoittaa rahaa.
En tarkoittanut. Se on vaan yksi osa-alue. Jopa perusarjen suhteen ollaan tosi nirsoja eli jos mies ei ole kliseisen komea ja sujuvasanainen hurmuri niin elämään ei tule tarpeeksi lisäarvoa kun ei voi onnitella itseään ja päteä kanssasiskoille.
Tässäkin ketjussa kuitenkin suurin osa naisista on kertonut, että enää ei kiinnosta kliseisen komea tai korkeakoulutettu, jollei mies ole luonteeltaan sellainen, jota rakastaa, joka rakastaa ja jonka kanssa voi jakaa sen arjen ja juhlan. Lähes jokainen vastannut nainen on nimenomaan korostanut luonteen merkitystä yli sen ulkonäön.
Miten sinä et ole huomioinut yhtään näitä viestejä? Mitä sinä oikein otat huomioon kun luet naisten oikeita vastauksia? Huomioitko ainoastaan sen, mikä tukee omaa käsitystäsi naisten pinnallisuudesta?
Se johtuu ihan siitä, että minä ja moni muu mies on huomannut naisten puhuvan yhtä ja tarkoittavan toista. Kliseinen esimerkki on tämä kun kyselyissä vastaillaan esim. seksikumppaneiden lukumäärät alakanttiin ja samoin pettämiset. Ja esimerkiksi se, että kaikki sanovat haluavansa kiltin ja turvallisen puolison, mutta silti rentut on kuumaa kamaa edelleen nyky-yhteiskunnassakin.
"Tarkkaile naisten käytöstä ja toimi sen perusteella äläkä sen mitä he sanovat."
Miksi laitat lainausmerkit lauseeseen joka ei ole lainaus? Luuletko näyttäväsi fiksulta, kun joku ehkä luulee sinun lainaavan jonkun älyniekan tekstiä?
Ajatusmaailmasi on samanlainen kuin eräällä palstamiehellä. Hän alkoi sättiä erästä naista epärehellisyydestä, että tämä kertoi harrastavansa seksiä vain parisuhteessa. Syynä tuolla miehellä oli se, että nainen oli eräässä toisessa ketjussa sanonut pitävänsä yhden yön jutuista. Siis joku nainen, ei ollut nimimerkkiä, ei kerta kaikkiaan MITÄÄN syytä olettaa että kyseessä oli sama nainen. Tuo käsittämättömän hölmö mies ajatteli että naisilla massana on oikeus vain yhteen yhteiseen mielipiteeseen. Hän ei osannut lainkaan ajatella naisia yksilöinä. Ja ei, ei ollut provo. Naisviha oli vain sumentanut kaiken järjellistä aivotoimintaa muistuttavan, mitä sillä oli joskus ollut.
Tuon näkemyksen taisi joku muu tällä palstalla mainita minua aiemmin, joten laitoin siksi lainausmerkit. Samaten perusajatus on muistaakseni jostain kirjasta alunperin. Siksi lainausmerkit. En yleensä viitsi ottaa kunniaa muiden ansioista.
Joten voit mennä miesvihailemaan ihan rauhassa. Täällä palstalla on kyllä noita mt-tapauksia jotka eivät edes ymmärrä tai halua ymmärtää juttelevansa eri ihmisten kanssa, mutta minä en kuulu tuohon ryhmään.
Arvaa mitä? En usko että olet missään nähnyt tuota ajatusta. Käytit lainausmerkkejä ihan tasan siitä syystä minkä sanoin.
Ja sinä kuulut juuri tuohon ryhmään.
Vierailija kirjoitti:
Vela -72 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AlfaRomeo69 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies. kirjoitti:
Jännä juttu. Naiset sanovat, että nuorena eivät olleet kranttuja, mutta vanhemmiten ovat tulleet valikoivammaksi. Silti minulla ja monilla kavereillani oli teininä suuria vaikeuksia löytää tyttöystävä. Nyt keski-ikäisenä tarjokkaita tuntuu olevan runsaasti.
Eikä tämä voi johtua siitä, että olisin niin paljon hurmaavammaksi muuttunut iän myötä.
Sanos muuta. Todella vahva esimerkki siitä, että ei kannata kuunnella mitä naiset sanoo, vaan seurata mitä tekevät. Kun edellinen suhde loppui, kokeilin sitten Tinderiä. 30+ suhteesta kiinnostuneita naisia löytyy pilvin pimein, moninkertaisesti nuoruuteni verrattuna.
Mitä epäloogista tuossa on? Nuorena tyydyttiin vähempään, joten useammalla oli seurustelukumppani. 30+ ikäisenä ne naiset, jotka ovat löytäneet kriteeriensä mukaisen miehen, ovat parisuhteessa ja osa niistä, jotka eivät ole, ovat Tinderissä.
No se, että niitä löytyy minun kohdalla todella paljon enemmän kuin nuorena, kuten monen muunkin miehen kohalla. Vaikka naiset ovat mukamas nostaneet rimaa, eivätkä laskeneet sitä.
Tuohonhan löytyy heti kaksikin loogista selitystä.
1) Parikymppisenä ei etsi vielä vakavaa suhdetta, mutta kolmekymppisenä aika moni jo haluaa nimenomaan sitä.
2) Nuorena katsoo enemmän epäoleellisia asioita, kuten ulkonäköä, ammattia, miehen kaveripiiriä. Ja on ehkä riippuvaisempi oman kaveripiirinsä mielipiteistä. Jos kaverit pitää jotain miestä rumana, dorkana, luuserina, nörttinä tai miten vaan epäkelpona, alkaa itsekin toistelemaan kavereidensa mielipiteitä sen sijaan, että muodostaisi omansa.
Itseeni sopii tuo kakkoskohta. Olin nuorena todella paljon ulkonäkökeskeisempi kuin nykyään. Halusin hyvännäköisen miehen. Siinä sitten sai pakit moni minun mielestäni "ruma" (oikeasti ihan tavallisen näköinen) mies, vaikka olisi kuinka kivalta ja mukavalta tyypiltä vaikuttanut. Toisaalta komeaa miestä etsiessä kävi usein niin ettei molemminpuolista kiinnostusta ollutkaan. Tai jos oli, niin miehellä riitti muitakin kiinnostuksen kohteita. Seurustelin vajaan vuoden parin tyypin kanssa, mutta lopulta yhteistä heidän kanssaan oli niin vähän, että molemmat suhteet kaatuivat omaan mahdottomuuteensa. Yksi kolmen vuoden erittäin repivä avoliitto oli. Siinä vaiheessa itsetuntoni oli niin alhaalla, että pysyin miehen kanssa vaikka hän ryyppäsi joka viikonloppu, petti ja haukkui minua todella rumasti kännissä. Kun siitä h*lvetistä pääsin irti, en edes ajatellut uutta suhdetta. Halusin vain opetella olemaan itsekseni ja miettiä mitä parisuhteelta oikeasti haluan ja vaadin. Huomasin että kaikki vaatimukseni liittyivät kumppanin luonteeseen, ulkonäkö ei tuntunut enää lainkaan niin tärkeältä. Minä siis huomasin, että vaadin kumppanilta enemmän kuin nuorempana, jolloin lähinnä pinnalliset asiat menivät kaiken tärkeämmän edelle.
Nyt olen 36-vuotias ja ollut neljä vuotta yhdessä ihan tavallisen miehen kanssa, jota rakastan ihan hirveän paljon. Hän on sellainen mies, jonka olisin parikymppisenä varmaan nörttiyden ja ulkonäön perusteella ohittanut sen suurempia miettimättä. Mutta koska minä en ole enää se tyhmä ja pinnallinen parikymppinen, näen hänet lievästä karsastuksesta, pakenevasta hiusrajasta ja laihuudesta huolimatta hyvännäköisenä. Se johtuu siitä, että hän on hellä, rakastava, kiltti, huumorintajuinen, huomioonottava ja rohkeasti oma itsensä. Hän on minun puolisoni, rakastajani ja paras ystäväni.
Tyypillinen tarina siitä kuinka beetamies päätyy suhteeseen alfamiehen kaltoinkohdellun naisen kanssa:)
Kyllä. Monta repivää ja vauhdikasta suhdetta hänellä takana. Siinä on nainen kulutettu niin loppuun, että alkaa beetat kelpaamaan. Jos olisikin jostain kumman syystä mennyt toisinpäin, että sama nainen olisi nuorena mennyt tuon kiltin beetan kanssa yhteen, niin jossain kohtaa olisi alkanut jännempi ja komeampi seura ihan varmasti kutkuttamaan ja suhde mennyt vaihtoon, koska pitäähän se kaikkien kokea. Ainakin niiden, joilla on siihen mahdollisuus.
Alfan jälkeen on aina pitkän aikaa sellainen olo, etten enää koskaan sekaannu sellaiseen, vaan haluan suhteeseen kunnollisen ja vähän tylsän miehen. Kerran olen sen virheen tehnytkin ja alkanut turvalliseen betasuhteeseen, mutta eihän sellaisesta mitään tullut. Ei tarvitse teidän betojen pelätä, en tyydy teihin. Otan sellaisen, joka itseäni miellyttää, tai sitten olen kokonaan ilman miestä.
Niinhän tämän ketjun naiset tekevät. Kukaan ei tyydy. Naisen ei yksinkertaisesti kannata tyytyä. Nyt sitten jos joku mies kertoisi, miksi miehet tyytyvät?
Mutta miksi ei kannata tyytyä? Mikä siinä on niin kamalaa? Täytyykö kaikesta saada aina maksimaalinen voitto?
Koska ei onneksi ile pakko jakaa itseään ja elämäänsä henkilön kanssa, joka on vain "ihan ok". Naisen lähtökohta on hyvä elämä yksin, joten ei kannata päätyä parisuhteeseen, joka ottaa enemmän kuin antaa ("ihan ok" -kumppanin kanssa) eli heikentää elämänlaatua. Täältä saa sen käsityksen, että minkälainen parisuhde tahansa on miehelle parempi kuin yksinolo, ilmeisesti se siis "ihan ok"kin aina antaa enemmän kuin ottaa?
Ja täältä saa kuvan, että naiselle parisuhde on hirveä uhraus, jota ei kannata tehdä, ellei satu joku uskomaton ja epätodellinen sattuma, jossa mies antaa suhteeseen paljoin enemmän kuin nainen.
Minulle on joskus joku fiksu opettanut, että parisuhteen ja elämänkumppanin ajatus on tuoda yksilön elämään jonkinlaista lisäarvoa, helppoutta ja iloa verrattuna yksin olemiseen. Jos toinen sen sijaan syö energiaa, tuottaa lisätyötä ja hänen vuokseen joutuu luopumaan itselleen tärkeistä asioista, niin saa olla melkoisen uskomaton ja epätodellinen sattuma, että hänen kanssaan kannattaa olla.
Joo, mutta naisilla on mennyt tuo hyötyajattelu jo liian pitkälle. Suomen kaltaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa pitää olla todella menestynyt mies tai vastaavasti heikkotasoinen nainen, jotta puoliso toisi jotain lisäarvoa elämään. Kun ottaa huomioon, että naisten koulutustaso nousee koko ajan tulee puolison löytämisestä yhä vaikeampaa. Eikö se riitä, että on joku joka rakastaa jakamassa perusarkea?
-ohis
Ahaa okei nyt ymmärrän ongelman "hyötymisestä". Ajattelit että se tarkoittaa rahaa.
En tarkoittanut. Se on vaan yksi osa-alue. Jopa perusarjen suhteen ollaan tosi nirsoja eli jos mies ei ole kliseisen komea ja sujuvasanainen hurmuri niin elämään ei tule tarpeeksi lisäarvoa kun ei voi onnitella itseään ja päteä kanssasiskoille.
Tässäkin ketjussa kuitenkin suurin osa naisista on kertonut, että enää ei kiinnosta kliseisen komea tai korkeakoulutettu, jollei mies ole luonteeltaan sellainen, jota rakastaa, joka rakastaa ja jonka kanssa voi jakaa sen arjen ja juhlan. Lähes jokainen vastannut nainen on nimenomaan korostanut luonteen merkitystä yli sen ulkonäön.
Miten sinä et ole huomioinut yhtään näitä viestejä? Mitä sinä oikein otat huomioon kun luet naisten oikeita vastauksia? Huomioitko ainoastaan sen, mikä tukee omaa käsitystäsi naisten pinnallisuudesta?
Se johtuu ihan siitä, että minä ja moni muu mies on huomannut naisten puhuvan yhtä ja tarkoittavan toista. Kliseinen esimerkki on tämä kun kyselyissä vastaillaan esim. seksikumppaneiden lukumäärät alakanttiin ja samoin pettämiset. Ja esimerkiksi se, että kaikki sanovat haluavansa kiltin ja turvallisen puolison, mutta silti rentut on kuumaa kamaa edelleen nyky-yhteiskunnassakin.
"Tarkkaile naisten käytöstä ja toimi sen perusteella äläkä sen mitä he sanovat."
Puhuvat yhtä ja tarkoittavat toista. Siis tuolle joka maalailee kuvaa naisettomuuttaan syrjöytyvistä miehistä jotka kaatavat yhteiskunnan ei hätää ei naisilla ole kriteerit korkealla eikä ne ainakaan nouse iän myötä. Varmaan vaan laskevat kun naiset täällä vakuuttelevat kilvan että ne nousee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten te mammat sitten selitätte sen että monille (useimmille?) miehille löytyy enemmän tarjontaa sitä mukaa kun ikää tulee lisää? Siis kun kerran te kaikki muututte enemmän valikoiviksi.
Tosiaanko ei oma kaalisi riitä tämän ratkaisuun? Isohkolla osalla miehistä ei nuorena ole minkäänlaista menekkiä, lähinnä koska lymyilevät jossain pimeissä nurkissa/kotona eivätkä yritä tutustua kehenkään, kun heitä 10-20 vuoden päästä lähestyy pari tyyppiä on muutos entiseen jo suuri. Miksi kukaan lähestyy kun ei ennenkään lähestynyt? On todennäköisempää, että sinua lähestytään seuraavan 20 vuoden sisällä kuin seuraavan vuorokauden sisällä. Ovat muuttaneet jotain olemuksessaan tai elämässään. Lähestyvä nainen on päässyt tarkkailemaan patua riittävän kauan jotta kiinnostus on herännyt, eli ns. henkiset ominaisuudet jotka eivät päälle päin näy. Miehiä joita lähestytään nuorena ei lähestytä vanhempina sen enempää. Etkä edes yritä huomioida niitä miehiä jotka ikäännyttyään saavat korkeintaan maksullisen kehitysmaasta. Nuorena ja kokemattomana joku saattoi heihinkin haksahtaa mutta vanhemmista naisista tällaista on huomattavasti vaikeampi löytää. Teidän aivotoimintaan ei kyllä ole pätkän vertaa luottamista. Hävyttömän typerä kysymys.
Kysehän on siitä, että naisita tulee aktiivisia. Tietävät mitä haluavat ja ymmärtävät kuinka susipaskoja miesten valintaperusteet ovat joten ottavat elämänsä omiin käsiinsä. Jotkut toki tekevät näin jo alusta asti.
Tuo sun vastaus on sekopäistä mongerrusta joka ei perustu mihinkään paitsi omaan mutuun. Ei sulla kyllä ole varaa haukkua toisia tyhmiksi.
Olen aina ollut sinkku ja yksineläjä (tai siis siitä lähtien kun 20-vuotiaana muutin lopullisesti pois kotoa). Parikymppisenä hain puolitosissani seurustelukumppania "kun niin kuuluu tehdä", mutta tarjolla olevat pojat eivät syystä tai toisesta kelvanneet yhtä iltaa pidemmäksi aikaa. Vanhempiin miehiin, eli yli 30-vuotiaisiin en ole koskaan tuntenut seksuaalista vetoa - ulkonäkö on minulle tärkeää siinä mielessä, että se saa minut ensimmäisenä kiinnostumaan, ja nuoremmat kundit nyt vain ovat paremman näköisiä mm. naamastaan. (Sori, mutta jos paketti on ruma, ei minua kiinnosta tutustua sen sisältöön. Kyllä, olen pinnallinen.)
Hiljalleen tajusin, että en oikeasti haluakaan parisuhdetta yhtään kenenkään kanssa, vaan haluan elää yksin (en ole halunnut edes lemmikkieläimiä). Olen siis muuttunut vielä valikoivammaksi tässä 20+ vuoden aikana. Saisi olla melkoinen ihmetapaus, että suostuisin luopumaan omasta vapaudestani ja tekemään sen uhrauksen, että jakaisin elämäni toisen ihmisen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jaa. Nuorena oli tietty määrä kriteereitä, lähinnä ulkonäöllisiä. Ja kokeilunhalua oli, että jos nyt vaikka kuitenkin olisi ihan kiva tyyppi tuon törpön sisällä...
Nyttemmin nuo määreet ovat avarakatseisempia, mutta todellakaan en koske pitkällä tikullakaan, jos ei huvita.
Nyt olen taas suhteessa, mutta välissä oli sinkkukausi.
N40+
Biologisesti naisen markkina-arvo laskee tasaisesti, mutta psykologisen tason kehitys on yksilökohtaista.
Jos naisen identiteetti on jäänyt hauraaksi, voi vältellä ns.oman tasoisten miesten seuraa, koska pelkää oman peilikuvansa näkemistä, kun se ei ole sellainen kuin sen haluaisi olevan. Tässä mielessä rimasta puhuminen on harhaanjohtavaa, koska naisen rima ei siis nouse lineaarisesti naisen saavutusten myötä, vaan se voi jopa laskea ja päinvastoin.
Kun oppii ottamaan elämän rennommin ja saa lisää viisautta, näkee kauneutta ja hyviä asioita sellaisissakin paikoissa, missä niitä ei ennen sallinut itseään näkevän. Kaikesta ei voi tietenkään oppia eikä tarvitsekaan pitää.
Vierailija kirjoitti:
Valikoivammaksi, koska itsetunto ja -arvostus on kasvanut. Ennen sitä hengaili minkä tahansa retkun kanssa, joka kohteli huonosti, oli alkkis jne.
Tällaisen kanssa erehdyin kaksi lastakin tekemään. Erohan siitä sitten tuli.
Mutta vaikeaa on kuten täällä oli jossain toisessakin ketjussa. Viisikymppisen on tosi vaikea löytää kunnollista miestä omasta ikäluokastaan-- varattuja ovat ne hyvät. Vapautuneet "hyvät" viedään käsistä ja vähän nuoremmat naiset tekevät tämän.
Hep, olen yksi näistä "nuoremmista naisista, joka vei viiskymppisen miehen käsistänne". Mies on kyllä todellinen löytö, urheilullinen, aktiivinen, kohtelias herrasmies joka todella tietää kuinka naista käsitellään (myös sängyssä), ei paljon käynyt mielessä vastaan pyristellä kun mies minua alkoi hurmaamaan. Tässä suhteen edetessä on käynyt muutamankin teidän vanhempien naisten taholta selväksi, että heillä on ollut omat intressinsä miesystäväni suhteen, jotka minä olen nyt tuhonnut... Tosiasia kuitenkin on, että mies näki minut ihmisenä ja on rakastunut siihen, kuka minä olen. Muiden kanssa hän ei ole moneen vuoteen halunnut seurustella, siinä mielessä näiden naisten käsistä ei ole viety mitään, koska he eivät ole olleet vaihtoehto tälle viiskymppiselle miehelle silloinkaan, kun en vielä ollut kuvioissa.
Vierailija kirjoitti:
Olen aina ollut sinkku ja yksineläjä (tai siis siitä lähtien kun 20-vuotiaana muutin lopullisesti pois kotoa). Parikymppisenä hain puolitosissani seurustelukumppania "kun niin kuuluu tehdä", mutta tarjolla olevat pojat eivät syystä tai toisesta kelvanneet yhtä iltaa pidemmäksi aikaa. Vanhempiin miehiin, eli yli 30-vuotiaisiin en ole koskaan tuntenut seksuaalista vetoa - ulkonäkö on minulle tärkeää siinä mielessä, että se saa minut ensimmäisenä kiinnostumaan, ja nuoremmat kundit nyt vain ovat paremman näköisiä mm. naamastaan. (Sori, mutta jos paketti on ruma, ei minua kiinnosta tutustua sen sisältöön. Kyllä, olen pinnallinen.)
Hiljalleen tajusin, että en oikeasti haluakaan parisuhdetta yhtään kenenkään kanssa, vaan haluan elää yksin (en ole halunnut edes lemmikkieläimiä). Olen siis muuttunut vielä valikoivammaksi tässä 20+ vuoden aikana. Saisi olla melkoinen ihmetapaus, että suostuisin luopumaan omasta vapaudestani ja tekemään sen uhrauksen, että jakaisin elämäni toisen ihmisen kanssa.
Omilla kriteereilläsihän sinä olet nyt sitten jo aika ruma (ilmeisesti yli 40 vuotias), joten aika vaikeahan tuolta olisi nousta jos ei sattuisi huomaamaan epäsuhtaa omien vaatimusten ja todellisen tarjonnan välillä.
Kyllä on taas ketju täynnä tekopyhiä miehiä. Jos nainen ei halua parisuhdetta parikymppisenä, hän on hirviö, mutta kukaan mies ei sanallakaan hauku niitä miehiä, jotka eivät halua parisuhdetta. Jos nainen sanoo halunneensa nuorena hyvännäköisen miehen, hän on hirviö, mutta kukaan mies ei sanallakaan hauku niitä miehiä, jotka haluavat hyvännäköisen naisen. Jos naisen toiveet kumppanin suhteen muuttuvat kymmenessä vuodessa, hän on hirviö, mutta kukaan ei sanallakaan hauku miehiä, joilla toiveet myös muuttuvat, kuten varmaan SUURIMMALLA OSALLA ihmisistä muuttuu ajan kanssa. Jos naisella on muutama irtosuhde elämänsä aikana, miehet kiljuvat k*llikarusellia, huvipuistoa ja osoittavat halveksuntaa minkä ehtivät. Entä kuinka he nimittävät miehiä, joilla on irtosuhteita? No ne ovat alfoja ja kärkimiehiä!
Aloittajan kysymys on hyvä ja ketju alkoi hyvin. Sääli että nämä katkerat ja tekopyhät misogynistit tulivat taas pilaamaan hyvän ketjun alkamalla haukkumaan aivan tavallisia naisia.
Tuon näkemyksen taisi joku muu tällä palstalla mainita minua aiemmin, joten laitoin siksi lainausmerkit. Samaten perusajatus on muistaakseni jostain kirjasta alunperin. Siksi lainausmerkit. En yleensä viitsi ottaa kunniaa muiden ansioista.
Joten voit mennä miesvihailemaan ihan rauhassa. Täällä palstalla on kyllä noita mt-tapauksia jotka eivät edes ymmärrä tai halua ymmärtää juttelevansa eri ihmisten kanssa, mutta minä en kuulu tuohon ryhmään.