Toinen äiti kävi koulun myyjäisissä päälle
En ole ikinä itse leiponut lapsien myyjäisiin tai ollut niissä mukana. Rahaa annan kyllä tarvittavan summan. Kahden vanhimman pojan kohdalla ei ollut mitään ongelmaa koulun tai muiden vanhempien kanssa. Joskus olen vienyt kaupasta jotain pullaa, jos on ollut "pakko".
Samalla tavalla nytkin vein lapsen myyjäisiin kaupasta jotain halppis pullaa ja olin lähdössä niin eiköhän joku äiti rynnännyt perään ja tunki pullat syliini sanoen, ettei tälläisiä tänne oteta. Kysyin tietysti että mikseiköhän. Vastaukseksi sain, ettei niitä voi myydä ja miksi itse en tehnyt. Kerroin ettei minua kiinnosta ja etten halua.
Siitähän oikein riita tuli. Olin kuulemma huono äiti, kun en sen vertaa näe vaivaa että leipoisin vaikka pellilisen mokkapaloja ja kun en ole myyjäisissä paikalla. Kerroin kyllä, että anna rahaa ihan tarvittavan summan ja ennemmänkin ettei minun tarvitse olla niissä myyjäisissä. Eihän sekään riittänyt äidille ja seuraavaksi sain kuulla miten vastuuton olen ja annan huonoa esimerkkiä esim ulkonäölläni (Tein pari vuotta sitten tatuoijan töitä ja olen tatuoitu ja pukeudun nahkatakkiin ja maihareihin). Kerroin olevani hyvä äiti ulkonäöstäni huolimatta ja että lähden nyt. Vein pullat takaisin pöytään ja lähdin. Näin kuitenkin että äiti heitti nämä pullat roskiin ja väänteli ilmeisesti naamaansa. Tämä tapahtui eilen.
Nyt sitten tyttäreni kertoi, että luokalaiset ilkkuilivat minusta hänelle. Tyttärellä selvästi paha olo ja ahdistaa mennä kouluun. Puhuttiin tyttären kanssa asiasta, mutta silti.
En tiedä mitä tehdä. V*tuttaa niin paljon, ei koskaan aiemmin ole tälläistä tapahtunut.
Kommentit (151)
Vähän pitää käyttää kekseliäisyyttä kun vie valmista. Itse aion tulevaisuudessa viedä "omat sinapit". Pilttipurkkeja, tyhjiä etikettejä ja ämpäri sinappia kaupasta. Pilttipurkit täyteen sinappia, kansi kiinni, joku rätti sen kannen päälle ja etikettiin tekstit. Menee taatusti läpi kuin väärä raha. "tulipa tehtyä saman tien isompi satsi, kun joulupöytään valmistelin..."
Pitää saada valmis näyttämään kotitekoiselta.
Kuka edes haluaa ostaa myyjäisistä mitään. Amatöörikokit joilla ei hallussa minkäänlaista hygieniaosaamista.
Itse mieluummin tekisin tunnin ylitöitä ja lahjoittaman palkan, kuin leipoisin mitään.
Poikani luokalla oli kerran myyjäiset. Luokan superpuuhamamma painosti(pakotti) minut leipomaan. En ole mikään jauhopeukalo ja yleensä leipomukseni menee pilalle vaikka kuinka seuraan reseptiä. Pitkän väännön jälkeen suostuin leipomaan,no eihän se tietenkään riittänyt,vaan olisi pitänyt tehdä lisäksi maidotonta,munatonta ja gluteenitonta versiota!!! Toisen oppilaan vanhemmalla oli leipomo ja hän lupasi tehdä munattomat,maidottomat ja gluteenittomat versiot. Tämä ei käynyt supermammalle vaan hän sanoi,että minun ne pitää tehdä...Tässä kohtaa kieltäydyin leipomasta yhtään mitään ja tarjosin rahaa tai että voin tehdä jotain muuta. Ei kelvannut supermammalle..alkoi haukkua ja mustamaalata minua. Kerroin asiasta opettajalle ja opettaja piti juttelutuokion supermamman kanssa ja siihen loppui minun haukkumiseni. Tätä ketjua lukiessani huomaan teidän aikuisten huonon käytöksen,kuka haukkuu ap:ta nistiksi,kuka sanoo että kirjoittaa hoono soomi...hävettää teidän puolesta!!! Millaisen esimerkin annatte lapsillenne? Voiko oikeasti suomalaiset aikuiset olla näin kamalia? Missä on teidän käytöstavat? Miten teidät on kasvatettu noin huono käytöksisiksi? Millaisia kiusaajia teidän lapsenne on? Aivan järkkyä!!! Ja ap:lle,kerro asiasta lapsen opettajalle,asia täytyy selvittää ja tällainen tyrannimamma täytyy saada aisoihin ja lapset lopettamaan kiusaamisen! Äläkä välitä näistä ulkonäön haukkujista ja näistä jotka väittävät sinun olevan huono äiti kun et leivo. Osoittaa vaan haukkujien huonon itsetunnon ja huonot tavat! Tsemppiä teille sinne!!!
Onneksi retkille pääsee osallistumatta varankerjuuseen. Meilläkään ei leivota.
Höpsis, ei sinne tarvi keneltäkään tutulta ostaa mitään leivonnaisia. Sanoo, ettei osaa leipoa ja vaikka kannatuksen vuoksi ostaa luokan pöydästä tavallista enemmän tai laittaa rahaa suoraan kassaan/tilille. Sillä kuitattu. En ole eläessäni kuullut, ettei tuo riittäisi. Ongelma on enemmänkin nämä, jotka ei anna rahaa, ei osta tai tuo mitään. Ns. vapaamatkustajat.
Seuraavalla kerralla et vie mitään etkä maksa mitään. Pitäkööt tunkkinsa.
Hyvä idea on käydä jonkun toisen myyjäisissä ja pistää sieltä ostetut suoraan tai pakkasen kautta toiselle myyntikierrokselle. Kaikki voittaa!😉
Ja yksi helppo vinkki on ostaa pari pakettia valmista mallaslimppuseosta, lisätä vesi, sekoittaa ja paistaa pakkauksessa tulevassa vuoassa. Sitten vaan sellofaaniin, punainen rusetti somisteeksi ja "Joulumuorin mallaslimput" myyntiin.
Meidän lasten alakoulussa luokkaretkelle mennään kutosella, varojen keruu aloitetaan vitosella. Mun 11-12-vuotiaat osaavat lukea, tuntevat numerot, tuntevat yleisimmät mittayksiköt mitä leivonnassa käytetään, osaavat seurata ohjeita ja toimia ohjeiden mukaan, osaavat käyttää uunia ja katsoa kellosta aikaa. Käytän kyllä kaupassa ja kustannan tarvikkeet ja tarvittaessa autan, mutta mihinkään mammojen leivontakisaan en osallistu.
Se että minä leipoisin, on tasan yhtä opettavaista kuin että antaisin summan rahana. Lapsen ei kummassakaan tapauksessa tarvitse nähdä vaivaa rahojen tienaamiseen mitkä ITSE tarvitsee.
Toinen äiti oli oikeassa. Sinä olet itsekkyytesi ja oman nautinnonhalusi ja keskenkasvuisuutesi vuoksi aiheuttanut lapsellesi hankaluuksia. Tietenkin kiistät tämän ja väität vastaan, niin kuin olet tehnyt koko elämäsi. Kuitenkaan totuus ei miksikään muutu, vaikka se onkin sinusta epämiellyttävää.
Vierailija kirjoitti:
Onneksi retkille pääsee osallistumatta varankerjuuseen. Meilläkään ei leivota.
Ai että, miten ihanat eväät elämään lapsesi saa.
Minä haluan opettaa omalle lapselleni osallistumisen ilon ja vastuun kantamista.
Mutta tietenkin niin, että muita ei kiusata. Aina tulee olemaan vapaamatkustajia, mutta syitä emme voi tietää, eli keskitytään omaan tekemiseen.
Vierailija kirjoitti:
Joku asennevammainen, roikkutissinen lapsitehdas hyökkää kimppuun ja täällä kiinnitetään huomiota uhrin erilaiseen ulkonäköön. Eipä tarvitse kaukaa hakea syytä koulukiusaajien käytökseen saati ihmisten suvaitsemattomuuteen.
Sinähän se roikkutissisiä solvatessasi vasta avarakatseinen olet!
Vierailija kirjoitti:
Kunpa koulussa kiellettäisiin kaikenlainen rahankeruu ja keskityttäisiin opetukseen. Miksi opettajat vuodesta toiseen tyrkyttää näitä leirikouluja jne. vanhemmille. En ymmärrä. Jos koulu haluaa matkustaa sen tulisi tapahtua omilla varoilla, ei vanhempien.
TÄMÄ NIIN TOTTA!!!!!
Mielestäni nuo kaikenmaailman leipomis, pakkomyynnit ym. olisi kertakaikkiaan lopetettava.
Tuntuu, että kaikki aika koulussakin menee tuohon vouhottamiseen.
Opettamiseen jää vain vähän aikaa.
Vanhenpainilloissa ei muusta puhutakaan
kuin myyjäisistä ym. turhasta. Tämänvuoksi
mieheni ei lähde niihin mukaan enää ollenkaan, enkä minäkään kauaa jos näin vielä jatkuu. Vanhempainvartit ovat paljon
parempia.
Koululaisilta kun kysyy, niin tuntuu, että innokkain retkelle lähtijä on aina opettaja.
Tämä on ihan kummallinen ketju. Kenenkään ei tarvitse osallistua "varainkeräykseen" ellei halua. Itse asiassa, jos on tarkoitus rahoittaa osa opetusohjelmaan kuuluvasta luokkaretkestä, niin perusopetuslaki ilmoittaa aika yksiselitteisesti, että perusopetus on maksutonta. Ja maksuton on sama kuin ilmainen eli loppukäyttäjä, oppilas tai hänen vanhempansa ei maksa retkestä mitään.
Kamala kurppa. Olikohan hänen leipomukset niin hienoja vai sisäkön tekemiä? Pidä oma kantasi.
Tämäkin trolli päätyi iltasanomiin. Nolottaakohan niitä toimittajia koskaan, kun selkeistä provoista tekee jutun?
Höpöjuttuja taas,nostan kankkua ja pieraisen näille.
Onhan se tosi kornia tuoda myytäväksi jokin muovipussitettu pullapitko.
Saa viereisestä kaupasta halvemmalla. Eli ymmärrän tämän "päälle käyneen" äidin tuohtumuksen.
En ymmärrä tuollaista mielistelyä! Aloittajalla ei ole mitään velvollisuutta esittää leiponeensa itse. Jos eivät kaupan leivonnaiset kelpaa, olkoot ilman. Tuo kimppuun käynyt äiti on kasvonsa menettänyt veetuilija ja muiden väheksyjä. Ei aloittajan pidä alkaa hänen orjakseen.