Lue keskustelun säännöt.
Puolisoiden aikaa vievät harrastukset lapsiperheissä
Meillä on kauhea kina miehen kanssa siitä, miten vähäinen vapaa-aika ja lomat pitäisi jakaa niin, että aikaa jäisi molempien tärkeäksi kokemille jutuille, yhteiselle perheajalle ja kotihommille. Arki ja pikkuharrastukset eivät ole ongelma, vaan se, että mies haluaisi käyttää omaan tärkeään harrastukseen 20-30 vuorokautta (3-7 päivän putkissa) vuoden mittaan. Mä olen hampaita kiristelleen suostunut tähän, mutta sillä ehdolla että saan jotain kivaa vastineeksi. Ja ainoa kiva mitä haluan, on matkustaminen perheen kanssa. Olen sanonut, että kun vastavuoroisesti matkustellaan 20-30 vuorokautta vuodessa perheen kanssa, niin homma on bueno ja molemmat saa mitä haluaa. Mies ei ymmärrä ollenkaan. On sitä mieltä, että jos hän saa omaan harrastukseen 20-30 päivää, niin siitä vastineeksi voi lähteä perhereissuille 7-10 päivää vuodessa.
Joku tässä ei mun mielestä täsmää. Onko miehen ehdotus teistä tasapuolinen?
Tiedän, että matkusteluun kuluisi jonkin verran enemmän rahaa, mutta molemmat saisi sen mitä eniten elämässä tällä hetkellä arjen vastapainoksi tahtovat.
Onko muissa perheissä tällaisia keskusteluja? Käyttääkö teidän miehet omiin menoihinsa enemmän kuin te vaimot aikaa ja onko se teille ok?
(Työreissuja en tähän laske ja niitäkin miehellä muutamia viikkoja vuodessa, mutta se asia erikseen. Toki vaikuttaa siihen, etten niin iloinen ole siitä, että sen lisäksi haluaisi harrastaa vielä melkein kuukauden vuodesta itsekseen.)
Ja vastaus jo etukäteen, että miehen harrastus on sellainen johon minä en pysty enkä halua osallistua eikä mieheni minua mukaan haluaisikaan.
Kommentit (149)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli tuollaista kun lapset olivat pieniä, miehen omat menot tuntuivat menevän kaiken edelle eikä puuhamaa- matkailu tai leikkipuistoissa seisominen kiinnostanut.
Ketä miestä tuo oikeasti kiinnostaa? Tuohan on ihan hevonpaskaa, kuten useimmat lapsiin liittyvät jutut muutenkin. Sitä ei vain saa sanoa ääneen, että lasten kanssa vietetty aika on yleensä ihan hevonpaskaa.
Niin, no miksi sitten halusit lapsia? Lasten mukana tulee paitsi kivoja, myös vähemmän kivoja asioita. Ei ole oikein, että isä poimii rusinat pullasta ja äidille jää kaikki ikävät velvollisuudet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hauskasti otsikossa "Puolisoiden" vaikka ketjun tarkoitus on haukkua vain miehiä :-D
Vierailija kirjoitti:
Hauskasti otsikossa "Puolisoiden" vaikka ketjun tarkoitus on haukkua vain miehiä :-D
Johtuu siitä, että meillä on yhteiskunnassa ihanteena lasten hoitovastuun jakaminen tasan äidin ja isän välillä. Biologia pakottaa äidin olemaan raskaana, synnyttämään ja hoitamaan vauvaa hänen ollessaan pieni, ja jäämään töistä ja harrastuksista pois aika pitkäksi aikaa tämän takia. Tämän tekee käytännössä ihan jokainen äiti.
Vaikka äiti myöhemmin harrastaisi hyvinkin intensiivisesti ja luuhaisi illat missä vaan, ei lasten hoitovastuu ole silti kokonaisuutena jakautunut vielä epäreilusti, silloin isä vaan pyörittää perhevastuuta vuorollaan. Siinä vaiheessa kun isän panos alkaisi olla kohtuuttoman suuri äitiin verrattuna, lapsetkin ovat jo sen verran isompia, että kumpikaan vanhempi ei ole enää sidottu kotiin kuten pikkulapsiaikana. Toki voidaan keskustella siitäkin, kuinka paljon isompien koululaisten vanhempien pitää tai pitäisi olla läsnä kotona, ja sekin on oikein hyvä keskustelun aihe, mutta ei ihan tämä topan ydinaluetta kuitenkaan.
Joo, tuttu kuvio... Itse jaksoin katsella tätä touhua viitisen vuotta, sitten tein radikaalin ratkaisun: päätin muuttaa lasten kanssa toiselle paikkakunnalle, jossa lapsilla parempi kasvaa. Sovimme siis alunperin, että muutamme koko perhe toiselle paikkakunnalle tästä syystä. Mies halusi jäädä kuitenkin töihin vähäksi aikaa entiselle paikkakunnalle, työt ja muu oma elämä kun olivat perhettä tärkeämpi asia. No, mies sitten tuli ja meni paikkakuntien välillä kolmisen vuotta, kunnes tajusi, ettei halua asua/elää yksin ja halusi olla lasten kanssa enemmän. Jätti työn ja tuli meidän kanssa asumaan. Siitä sitten muuttui kaikki ja nykyisin huomioi lapset ja minut ihan eri tavalla. Jos homma alkaa lipsumaan, annan ymmärtää, että elän mieluummin ihan rehellisesti yksin lasten kanssa, kuin muka-puolison kanssa.
Onhan tässä tavassa riskinsä, perhe olisi myös voinut hajota. Kaikki eivät myöskään halua muuttaa toisaalle yksin asumaan. Mutta itselläni toimi. Nyt sitten yritän kasvattaa omasta pojastani vähän vastuullisempaa miestä. Saapi nähdä onnistunko siinä ;).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloita vähitellen. En tiedä, mistä oikeasti pidät, joten nämä ovat vain esimerkkejä:
Varaa kevättalvelle (tammi-helmikuu)viikonloppureissu Viroon. Pe-su, kylpylä, shoppailua, rentoutumista. Yksin tai ystävän kanssa.
Maaliskuussa Tukholmaan. Kulttuuria, shoppailua, mikä ikinä kiinnostaakin. Yksin tai ystävän kanssa.
Huhti-toukokuussa esimerkiksi Amsterdam on ihana, mutta niin myös monet muut Keski-Euroopan kaupungit, osta pitkä viikonloppuloma itsellesi yksin tai kaverin kanssa.
Kesällä sinusta on jo luontevaa lähteä viikoksi yksin reissuun. Tiedät, että mies pärjää lasten kanssa ja lapset pärjäävät ilman sinua.
Tämä kuulostaa aika ihanalta. Ainoa ongelma on se, että minulla ei ole ystäviä joiden kanssa lähteä reissuun ja yksin en tykkää reissata (tai no en ole kokeillutkaan). Ehkä mun pitäis kokeilla joku 1-2 yön reissu yksin niin näkisin onko musta siihen.
Olen siis kotini orja, koska mies ei lähde mun kanssa kaksin reissuun eikä halua lasten ja mun kanssakaan.
Mun ei olis vaikea olla pois kotoa 4-7 päivää erossa lapsista jos saisin miehen tai jonkun kaverin mukaan, mutta sellaista ei nyt ole. Siis ihan niin kiinni lapsissa en ole, vaikka miehen huoltamiskykyä epäilenkin ja tietyt perusasiat hänellä ei lasten kanssa kunnossa.
En oikein keksi hyvää vaihtoehtoa toteuttaa tuota reissaamista. Täytyy kai vaan opetella yksin. Tai kokeilla niitä matkaseuranhakupalstoja.
ap
Tämä on vähän itsellänikin ongelmana eli miehelläni on paljon kavereita, joiden kanssa matkustaa, mennä ja tehdä, mutta itselläni ei ole ketään. En oikein yksinkään haluaisi lähteä, koska olen kuitenkin seurallinen. Minulla ei ole enää edes akuuttia tarvetta yksinoloon, koska lapset jo pieniä koululaisia.
Haluaisin vain joskus matkustaa ja pitää hauskaa ilman lapsia.
Jotenkin tästä on tullut itselle aika kipeä paikka, koska vierestä näkee, miten miehellä on mahdollisuuksia nauttia elämästä kavereiden kanssa. Ongelmaa ei ehkä olisi, jos meillä olisi isovanhemmat apuna, jolloin voitaisiin välillä mennä miehen kanssa. Nyt joko menen yksin, mikä ei lopulta ole kovin mukavaa tai olla kotona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
’ lähtökohtaisesti mies hakee lapset aina ja hoitaa aina illat, ellen minä jalosti erikseen ilmoita, että tänään voin hakea tai olla paikalla. Jos siis minun työni ja sosiaalinen elämäni sallivat, niin voin hakea omat lapseni tarhasta, mutta yleensä en. Ja joskus en vaan viitsi ilmoittaa, että olisin voinutkin hakea. Eihän aikuisen ihmisen tarvitse tehdä tiliä puolisolleen siitä, miten menee ja tulee!’
Uhh, onpa niin tutun kuuloinen tilanne. Meillä mies on yksi taivaanrannan maalari, ja ahdistuu, jos pitäisi olla päiväkodista hakemassa tiettyyn kellonaikaan. (Tekee töitä toiminimellä kotona, ei kuulemma pysty keskittymään töihin, jos pitää katsoa kelloa. Koko työpäivä menee pilalle, jos lastenhaku odottaa päiväkodin sulkemisaikaan.) Aamulla ei pysty viemään, koska minä äitinä voin sen hoitaa samalla kun menen töihin ja lähden kodista liikkeelle joka tapauksessa.
Tai siis oli. Lapset ovat nyt koululaisia. Mies on uupunut, masentunut ja katkera siitä, että joutui lapsia pikkulapsiaikana joskus hoitamaan.
Vaimo harrastaa ~5 iltaa viikossa!
meillä ei ole ko yksi hoitoa kaipaava lapsi enää (muut jo täysikäisiä) joka kulkee minun mukana salilla ja sulkapallo peleissä, vaimo harrastaa maastopyöräilyä joten hankala sinne on ottaa ekaluokkalaista mukaan, vaikka olihan tuo vaimo ostanut tenavallekkin maastopyörän mut ei siitä vielä ole oikeille lenkeille mukaan. Lisäksi vaimo käy Lapissa ajamassa muutaman viikon reissun vuodessa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vaimo harrastaa ~5 iltaa viikossa!
meillä ei ole ko yksi hoitoa kaipaava lapsi enää (muut jo täysikäisiä) joka kulkee minun mukana salilla ja sulkapallo peleissä, vaimo harrastaa maastopyöräilyä joten hankala sinne on ottaa ekaluokkalaista mukaan, vaikka olihan tuo vaimo ostanut tenavallekkin maastopyörän mut ei siitä vielä ole oikeille lenkeille mukaan. Lisäksi vaimo käy Lapissa ajamassa muutaman viikon reissun vuodessa
Ja minä siis ihan tykkään siitä p.rseestä minkä tämä maastopyöräily on muokannut, en valita tosiaankaan.. itse harrastan kesäisin moottoripyöräilyä jossa aina ekaluokkainen mukana mikäli ei ole siskollaan lomalla
Vierailija kirjoitti:
’ lähtökohtaisesti mies hakee lapset aina ja hoitaa aina illat, ellen minä jalosti erikseen ilmoita, että tänään voin hakea tai olla paikalla. Jos siis minun työni ja sosiaalinen elämäni sallivat, niin voin hakea omat lapseni tarhasta, mutta yleensä en. Ja joskus en vaan viitsi ilmoittaa, että olisin voinutkin hakea. Eihän aikuisen ihmisen tarvitse tehdä tiliä puolisolleen siitä, miten menee ja tulee!’
Uhh, onpa niin tutun kuuloinen tilanne. Meillä mies on yksi taivaanrannan maalari, ja ahdistuu, jos pitäisi olla päiväkodista hakemassa tiettyyn kellonaikaan. (Tekee töitä toiminimellä kotona, ei kuulemma pysty keskittymään töihin, jos pitää katsoa kelloa. Koko työpäivä menee pilalle, jos lastenhaku odottaa päiväkodin sulkemisaikaan.) Aamulla ei pysty viemään, koska minä äitinä voin sen hoitaa samalla kun menen töihin ja lähden kodista liikkeelle joka tapauksessa.
Tai siis oli. Lapset ovat nyt koululaisia. Mies on uupunut, masentunut ja katkera siitä, että joutui lapsia pikkulapsiaikana joskus hoitamaan.
Kuulostat sinäkin katkeralta. Teillä ei taida noin muutenkaan välit olla kunnossa, jos päiväkotihaut on noin ottaneet voimille. Miten muut kotityöt? Onko nekin langenneet kaikki sulle?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi ihmeessä ette reissaa yksin? Se on oikeasti mahtavaa, kun saa itse päättää aikataulut ja kohteet ihan vaan pelkästään omien mieltymystensä mukaan. Eikä perässä tarvitse raahata kitisevää miestä ja lapsilaumaa. Jos kaipaatte seuraa, varatkaa johonkin väliin vaikka manikyyri tai hieronta, jossa voitte rupatella hetken jonkun kanssa. Myös shoppailu onnistuu ihan toisella tavalla, kun ei tarvitse yrittää olla nopea turhautuvien lasten ja miehen takia. Voi kaikessa rauhassa keskittyä etsimään hinta-laatusuhteeltaan parhaita tuotteita.
Ne on juuri ne lapset, jotka eniten vievät puolisoiden aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kuule kiinnosta paskankaan vertaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikö nuo perhelomat ole kuitenki yhteistä laatuaikaa? Eihän se edes vastaa miehen harrastusta.
Kuulostaa kyllä huonolta parisuhteelta, mies pitää väkisin raahata lomalle perheen kanssa, ja viettää valtavasti aikaa yksin harrastuksessaan. Sinä olet lasten- ja kodinhoitaja ja pyöritän arkea?
Mun mielestä on ihan mahdoton yhtälö, että 12 kuukaudesta yhden puoliso viettäisi yksin ja yhden perhe yhdessä reissaten. Eli 60 päivää. Jos noihin käytettäisiin viikonloppuja vain, niin tarvittaisiin 30/52 viikonloppua. Mutta jos myös vaikka puolet ja puolet arkipäiviä, niin näihin reissuihin menisi kaikki vuosilomat. Milloin ajattelitte viettää kahdestaan aikaa tai toisaalta elää normaalia arkea, jos kaikki mahdollinen vapaa-aika huidellaan ympäriinsä?
Olette kyllä erinomaisen älykkään oloisia naisia, kun suostutte tuollaisten miesten kanssa jakamaan elämänne. Älkää uhriuruko miehen vaatimuksista vaan varatkaa matka ja ilmoittakaa isännälle koska lähdette yksin reissuun, niin tietää sitten järjestää kersoille hoitajan, jos on itse kykenemätön jälkikasvustaan huolehtimaan.
Minulla, perheen äidillä, oli aikaa vievä harrastus, kun lapset olivat pieniä. Mies ymmärsi, että kyseessä on minun intohimoni ja suhtautui asiaan ymmärryksellä, vaikka on joutunut hoitamaan lapsia yksin paljon. Nyt minä olen lopettanut harrastamisen, koska ikä tuli vastaan. Olen kiitollinen siitä, ettei mies koskaan mukissut siitä, että olin pois kotoa. Olisin muuten ollut katkera, että en olisi saanut tehdä sitä mikä tekee minusta sen mikä olen.
Sinäkin tiesit, kun menit yhteen miehesi kanssa, että hänellä on harrastuksensa. Ehkä jopa arvostit häntä sen vuoksi. Kiristäminen ja uhkailu ei kuulu parisuhteeseen. Keskustelu ja kunnioittaminen kuuluu.
Onkohan apn miehen harrastus kalastus?
Siltä nimittäin kuulostaa. Sen verran monta miestä olen nähnyt joiden kaikki loma ja vapaa-ajansuunnitrlmat pyörii kalastuksen ympärillä ja perhe vikisee - ei kiitos!
Vierailija kirjoitti:
Jos vuoden aikana mies on vapaalla poissa kotoa 20-30 vuorokautta ja työmatkojen takia 30-40 vuorokautta, niin kai sitä jokainen täysipäinen perheenisä yrittäisi ehdottaa jotain reissua tai lomaa perheen tai ainakin lasten kanssa?? Omat lapseni ovat kyllä hieman vanhempia, mutta en kyllä ole koskaan osannut laskea heidän kanssaan vietettyä aikaa "hyvitykseksi" jostain, ei ole tullut edes mieleen. Perheen yhteisestä lomasta nyt puhumattakaan... Käsittämätöntä!
Silloin kun lapset olivat pieniä, saattoi joku leikkipuistokeikka tai vaunulenkki taantua "kotityöksi" ("Laitako ruuan sillä välin kun vien lapset ulos...?") mutta kyllä se pääosin oli lasten kanssa vietettyä aikaa.
Ja kun kävin teinien kanssa kaupunkilomalla kesällä ja vaimo oli vanhemmillaan, nyt pitäisi sitten päästä kavereiden kanssa kaljoittelemaan Prahaan. (Jos totta puhutaan, niin pääsisin vaimon puolesta kyllä, kun siellä on salibandyn MM ja pari joukkuekaveria on siellä paraikaa... En vain halua käyttää lomapäiviä ja rahaa moiseen... Menen mielummin kaupunkilomalle teinien kanssa, kun ne vielä asuvat kotona ja suostuvat minun kanssani lähtemään)
Minusta saa jo mennä kun lapset on jo teinejä.
Ei teinejä hoideta niin kuin pieniä lapsia.
Pienten lasten hoito on raskasta.
Ja kyllä meillä 2 teiniä. 14 ja 17v. pojat.
Ei siis haittaa vaikka mies jonnekkin lähtisi.
Ei ollut mitään viitteitä. Tulin raskaaksi ehkäisystä huolimatta, mutta abortti ei ollut vaihtoehto ja mies odotti isyyttä. Miehen itsekkyys kävikin sitten ilmi raskauden viimeisellä kolmanneksella, olisi pitänyt tajuta jo silloin lähteä. Lapsia en kadu, mutta siittäjä olisi saanut olla joku muu.