Lue keskustelun säännöt.
Mistä voi etukäteen tietää, että tuleeko mies hoitamaan lapsia sitten kun niitä saadaan?
28.11.2018 |
Täällä on koko ajan ketjuja, joissa joku äiti valittaa, että hänen mies ei osallistu lasten hoitamiseen tai kotitöihin eikä ymmärrä äidin väsymystä, ja sitten muut kommentoivat ketjuun, että mitäs menit lisääntymään miehen kanssa, jota ei kiinnosta omien lasten hoito. Mistä sen voi etukäteen tietää, että mies tulee tai ei tule hoitamaan niitä omia lapsiaan tai omaa vauvaansa, sitten kun niitä lapsia on saatu? Itse sain yhdessä suunnitellun lapsen miehen kanssa, joka ennen lapsen syntymää teki paljon kotitöitä, hoiteli paljon yhteisiä asioita, tykkäsi leikkiä kavereiden lasten kanssa ja sanoi monta kertaa, että sitten kun saadaan lapsia, niin hän tietenkin hoitaa niitä yhtä paljon kuin minä. No eipä hoitanut, lapsi on nyt vuoden, eikä mies ole hoitanut häntä juuri yhtään, joskus muutaman minuutin jaksaa lapsensa kanssa leikkiä. Miten olisin voinut ennakoida tämän ja olla lisääntymättä juuri hänen kanssa?
Kommentit (332)
Vierailija kirjoitti:
AP, et ole vielä kommentoinut ekaa kysymystä, eli mitä miehesi itse sanoo syyksi asiaan?
Ei hän sano mitään syytä vaikka olen usein kysynyt. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa tietenkin henkisesti varautua siihen, että itse on päävastuussa lapsesta. Toki se on loogista jo imetyksen takia, ei siinä alussa mies paljon ehdi sylitellä kun on rinnoilla "koko ajan".
Mietin, miten miehesi perustelee muutoksen, miksi ei toimikaan kuten lupasi? Tämä on tärkeä tietää, mikä syynä!
Monille miehille isyys sitten kuitenkin tulee vähän yllätyksenä, ennakkoajatukset on tietenkin äidilläkin vähän eri kuin mitä sitten todellisuus. Voi olla aika erilaista se alku kun oli kuvitellut. Vauvan saaminen saattaa laukaista myös oman kriisin, ehkä alitajunnasta tulee mieleen epäkohtia omasta varhaislapsuudessa. Vanhemmaksi tulo on joka tapauksessa iso prosessi ja muutos, siinä taitekohdassa voi tapahtua henkisesti kaikenlaista niin isälle kuin äidillekin.
Suosittelen puhumista, puhumista ja puhumista! Selvittäkää syitä ja seurauksia, miksi ja mitä sitten.
Tsemppiä, lapset on joka tapauksessa parasta maailmassa <3
Minua jotenkin ärsyttää tämä että "miehille isyys on kriisin paikka". Meille ainakin jo neuvolassa raskausaikana välillä keskityttiin enemmän isän fiiliksiin kuin minun fyysiseen terveydentilaan (oli raskausmyrkytys lopulta), synnytyksessä kyseltiin isän fiiliksiä ja huolehtdittiin oliko nälkäinen (synnytys meni kiirelliiseen sektioon jossa menetin paljon verta ja lapsi oli vähällä kuristua napanuoraansa). Vauvan synnyttyä muistutettiin joka neuvolakäynnillä isän osallisuudesta ja hänenn tukemisestaan. Itse koen etten saanut henkistä tukea äityiteen valmistautumisessa tai vauvan synnyttyä vaan jouduin jotekin kummallisesti isän tukihenkilöksi. Meille molemmille lapsi oli toivottu esikoinen.
Yritinkin kaikkeni, annoin kahdenkeskistä aikaa poistumalla kotoa ihan pikkuvauva- vaiheessa, opastin vauvanhoidon ja muut jutut jotka jouduin itsekin opettelemaan, hankit varusteet, vaatteet jne yksin. Muistin mitä olin lukenut tuosta että "isä saattaa kokea jäävänsä ulkopuolelle" ja ajattelin että jos tuen häntä isyydessä,on hänellä helpompaa. Itse en valitettavasti tukea saanut keneltäkään.
Sama jatkui taaperovaiheessa ja nyt leikki- ikäisenä. Yhtäkkiä kaikki oli ja on minun vastuullani. Ei ole auttanut keskustelut, pakottamiset, asioiden hoitamatta jättämiset (toki en voi esim olla illmoittamatta lasta päiväkotiin jne), Mies on edennyt mukavasti urallaan, teki väitöskirjan kokopäivätyön ohella, millojn vain saattoi ilmoittaa tulevansa vasta kello 23, olevansa vkloput työssä jne. Työmatkat päälle. Minä olin kotihoidontuella ilman vakituista työpaikkaa johon palata, ja sain kuulla olevani velkaa miehelle kun hoidin lasta enkä käynyt töissä. Nyt olen palannut työelämään,mutta sama jatkuu, eli mies tulee ja menee kute haluaa, saattaa jäädä joka päivä töiden jälkeen omiin harrastuksiin ja tulla vasta kello 21. Vuoteen ei ole esim tehnyt iltaruokaa lapselle.
Tämä ei ollut millään lailla arvattavissa oleva tilanne ja mielestäni yritin tukea häntä tuoreena äitinä itsekin parhaani mukaan. Mitään fiiliksiä ei hän miehenä herätä, ainoastaan ärsytystä siitä että tulee kotiin kuin hotelliin. Kuinka paljon tukea ne miehet tarvitsevat? Vai auttaako mikään jos on pikkupoika vielä lähemmäs 40 vuotiaana?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa tietenkin henkisesti varautua siihen, että itse on päävastuussa lapsesta. Toki se on loogista jo imetyksen takia, ei siinä alussa mies paljon ehdi sylitellä kun on rinnoilla "koko ajan".
Mietin, miten miehesi perustelee muutoksen, miksi ei toimikaan kuten lupasi? Tämä on tärkeä tietää, mikä syynä!
Monille miehille isyys sitten kuitenkin tulee vähän yllätyksenä, ennakkoajatukset on tietenkin äidilläkin vähän eri kuin mitä sitten todellisuus. Voi olla aika erilaista se alku kun oli kuvitellut. Vauvan saaminen saattaa laukaista myös oman kriisin, ehkä alitajunnasta tulee mieleen epäkohtia omasta varhaislapsuudessa. Vanhemmaksi tulo on joka tapauksessa iso prosessi ja muutos, siinä taitekohdassa voi tapahtua henkisesti kaikenlaista niin isälle kuin äidillekin.
Suosittelen puhumista, puhumista ja puhumista! Selvittäkää syitä ja seurauksia, miksi ja mitä sitten.
Tsemppiä, lapset on joka tapauksessa parasta maailmassa <3
Minua jotenkin ärsyttää tämä että "miehille isyys on kriisin paikka". Meille ainakin jo neuvolassa raskausaikana välillä keskityttiin enemmän isän fiiliksiin kuin minun fyysiseen terveydentilaan (oli raskausmyrkytys lopulta), synnytyksessä kyseltiin isän fiiliksiä ja huolehtdittiin oliko nälkäinen (synnytys meni kiirelliiseen sektioon jossa menetin paljon verta ja lapsi oli vähällä kuristua napanuoraansa). Vauvan synnyttyä muistutettiin joka neuvolakäynnillä isän osallisuudesta ja hänenn tukemisestaan. Itse koen etten saanut henkistä tukea äityiteen valmistautumisessa tai vauvan synnyttyä vaan jouduin jotekin kummallisesti isän tukihenkilöksi. Meille molemmille lapsi oli toivottu esikoinen.
Yritinkin kaikkeni, annoin kahdenkeskistä aikaa poistumalla kotoa ihan pikkuvauva- vaiheessa, opastin vauvanhoidon ja muut jutut jotka jouduin itsekin opettelemaan, hankit varusteet, vaatteet jne yksin. Muistin mitä olin lukenut tuosta että "isä saattaa kokea jäävänsä ulkopuolelle" ja ajattelin että jos tuen häntä isyydessä,on hänellä helpompaa. Itse en valitettavasti tukea saanut keneltäkään.
Sama jatkui taaperovaiheessa ja nyt leikki- ikäisenä. Yhtäkkiä kaikki oli ja on minun vastuullani. Ei ole auttanut keskustelut, pakottamiset, asioiden hoitamatta jättämiset (toki en voi esim olla illmoittamatta lasta päiväkotiin jne), Mies on edennyt mukavasti urallaan, teki väitöskirjan kokopäivätyön ohella, millojn vain saattoi ilmoittaa tulevansa vasta kello 23, olevansa vkloput työssä jne. Työmatkat päälle. Minä olin kotihoidontuella ilman vakituista työpaikkaa johon palata, ja sain kuulla olevani velkaa miehelle kun hoidin lasta enkä käynyt töissä. Nyt olen palannut työelämään,mutta sama jatkuu, eli mies tulee ja menee kute haluaa, saattaa jäädä joka päivä töiden jälkeen omiin harrastuksiin ja tulla vasta kello 21. Vuoteen ei ole esim tehnyt iltaruokaa lapselle.
Tämä ei ollut millään lailla arvattavissa oleva tilanne ja mielestäni yritin tukea häntä tuoreena äitinä itsekin parhaani mukaan. Mitään fiiliksiä ei hän miehenä herätä, ainoastaan ärsytystä siitä että tulee kotiin kuin hotelliin. Kuinka paljon tukea ne miehet tarvitsevat? Vai auttaako mikään jos on pikkupoika vielä lähemmäs 40 vuotiaana?
Minulla on täysin sama kokemus tästä lapsemme ensimmäisestä vuodesta, ja pelkään että käy juuri noin kuin teillä jatko. Mitä sinun miehesi sanoo syyksi? Anna kun arvaan. Ei mitään, kuten ei minunkaan mies. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei voi muuta sanoa, että kyllä on nykyajan äidit ja vaimot heikkoa tekoa. Ennen lastenhoidon lisäksi äidit saattoi hoitaa maatilan työt...tai kaupungissakin mm. pestä käsin pyykit.
Omakin äiti vielä 80-luvulla ompeli ja kutoi mun ja viiden sisaruksen kaikki vaatteet ja teki kaikki ruuat ihan itse. Ei mitään valmisruokamössöä tai puolivalmisteita. Silti äiti ehti vaikka mitä. Harrastaa ja lukea. Oli aina nätti ja laitettu.Nykyäidillä on kaikki modernit laitteet. Koneet tekevät työt. Vaatteet saa klikattua netistä. Lähikauppa täynnä valmisruokaa. Silti se ei ehdi näköjään hiuksia kammata.
Tää on kyllä totta, ja pistää miettimään. Olemmeko niin vieraantuneita luonnosta että emme osaa ja uskalla enää edes maailman luonnollisinta asiaa, lisääntymistä? Hirveästi ongelmia asiaan liittyen, oikeita sekä luotuja paineita.
Surullista!
Yksinkö ne naiset ne lapset tekevät ja pitäisi hoitaa? Nykyään lähtökohtana on se että mies ja nainen ovat tasavertaiset vanhemmat, tätä toitotetaan ihan alkuraskaudesta asti oppaissa ja neuvolassa. Ennen nainen saattoi hoitaa kodin ja lapset yksin ja mies keskittyi palkkatyöhön. Nyt molemmat käyvät palkkatyössä kodin ulkopuolella ja lisäksi naisen täytyy hoitaa koti ja lapset yksin? Ei kuullosta reilulta.
Vierailija kirjoitti:
Jätättekö te koskaan niitä isiä niiden lasten kanssa yksin? Ihan vain, että "mamma lähtee nyt tuulettumaan yksin iltakävelylle. Siinä on internet ja tuossa on vauvakirja. Nähdään tunnin päästä ja heippa! Hups, kun luurikin jäi kotiin.." Ei kai ne isät nyt niitä vauvojaan hylkää yksin, jos niille vain pakottaa sitä vanhemmuutta vähän kerrallaan?
Kyllä hylkäävät. Vauva vaan huutaa turhaan äänensä käheäksi pääsemättä syliin tai saamatta ruokaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ne hoida. Ei läheskään niin paljon kuin äiti.
Äidit ja mummot on lasten turva ja tuki, ei isät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa tietenkin henkisesti varautua siihen, että itse on päävastuussa lapsesta. Toki se on loogista jo imetyksen takia, ei siinä alussa mies paljon ehdi sylitellä kun on rinnoilla "koko ajan".
Mietin, miten miehesi perustelee muutoksen, miksi ei toimikaan kuten lupasi? Tämä on tärkeä tietää, mikä syynä!
Monille miehille isyys sitten kuitenkin tulee vähän yllätyksenä, ennakkoajatukset on tietenkin äidilläkin vähän eri kuin mitä sitten todellisuus. Voi olla aika erilaista se alku kun oli kuvitellut. Vauvan saaminen saattaa laukaista myös oman kriisin, ehkä alitajunnasta tulee mieleen epäkohtia omasta varhaislapsuudessa. Vanhemmaksi tulo on joka tapauksessa iso prosessi ja muutos, siinä taitekohdassa voi tapahtua henkisesti kaikenlaista niin isälle kuin äidillekin.
Suosittelen puhumista, puhumista ja puhumista! Selvittäkää syitä ja seurauksia, miksi ja mitä sitten.
Tsemppiä, lapset on joka tapauksessa parasta maailmassa <3
Minua jotenkin ärsyttää tämä että "miehille isyys on kriisin paikka". Meille ainakin jo neuvolassa raskausaikana välillä keskityttiin enemmän isän fiiliksiin kuin minun fyysiseen terveydentilaan (oli raskausmyrkytys lopulta), synnytyksessä kyseltiin isän fiiliksiä ja huolehtdittiin oliko nälkäinen (synnytys meni kiirelliiseen sektioon jossa menetin paljon verta ja lapsi oli vähällä kuristua napanuoraansa). Vauvan synnyttyä muistutettiin joka neuvolakäynnillä isän osallisuudesta ja hänenn tukemisestaan. Itse koen etten saanut henkistä tukea äityiteen valmistautumisessa tai vauvan synnyttyä vaan jouduin jotekin kummallisesti isän tukihenkilöksi. Meille molemmille lapsi oli toivottu esikoinen.
Yritinkin kaikkeni, annoin kahdenkeskistä aikaa poistumalla kotoa ihan pikkuvauva- vaiheessa, opastin vauvanhoidon ja muut jutut jotka jouduin itsekin opettelemaan, hankit varusteet, vaatteet jne yksin. Muistin mitä olin lukenut tuosta että "isä saattaa kokea jäävänsä ulkopuolelle" ja ajattelin että jos tuen häntä isyydessä,on hänellä helpompaa. Itse en valitettavasti tukea saanut keneltäkään.
Sama jatkui taaperovaiheessa ja nyt leikki- ikäisenä. Yhtäkkiä kaikki oli ja on minun vastuullani. Ei ole auttanut keskustelut, pakottamiset, asioiden hoitamatta jättämiset (toki en voi esim olla illmoittamatta lasta päiväkotiin jne), Mies on edennyt mukavasti urallaan, teki väitöskirjan kokopäivätyön ohella, millojn vain saattoi ilmoittaa tulevansa vasta kello 23, olevansa vkloput työssä jne. Työmatkat päälle. Minä olin kotihoidontuella ilman vakituista työpaikkaa johon palata, ja sain kuulla olevani velkaa miehelle kun hoidin lasta enkä käynyt töissä. Nyt olen palannut työelämään,mutta sama jatkuu, eli mies tulee ja menee kute haluaa, saattaa jäädä joka päivä töiden jälkeen omiin harrastuksiin ja tulla vasta kello 21. Vuoteen ei ole esim tehnyt iltaruokaa lapselle.
Tämä ei ollut millään lailla arvattavissa oleva tilanne ja mielestäni yritin tukea häntä tuoreena äitinä itsekin parhaani mukaan. Mitään fiiliksiä ei hän miehenä herätä, ainoastaan ärsytystä siitä että tulee kotiin kuin hotelliin. Kuinka paljon tukea ne miehet tarvitsevat? Vai auttaako mikään jos on pikkupoika vielä lähemmäs 40 vuotiaana?
Minulla on täysin sama kokemus tästä lapsemme ensimmäisestä vuodesta, ja pelkään että käy juuri noin kuin teillä jatko. Mitä sinun miehesi sanoo syyksi? Anna kun arvaan. Ei mitään, kuten ei minunkaan mies. Ap
Ei mies osaa kertoa syytä, kun mielestään on hyvä isä ja osallistuu. Ei näe toiminnassaan vikaa. Jos esimerkiksi lapsen saappaat ovat pienet, ei huomaa asiaa, jos lapsi tarvitsee uusia vaatteita, ei huomaa asiaa, jos täytyy ilmoittautua johonkin tapahtumaan tai harrastukseen, ei huomaa asiaa jne. Ei muista että hiukset täytyy pestä (lapselta), imuroida tms. Olen tehnyt listoja jääkaapin oveen asioista mitkä pitää kotona hoitaa, laittanut tekstareita, sähköpostia... välillä havahtuu ja tekee muutaman asian, sitten se taas jää. En jaksaisi olla se vastuun kantaja yksin. Tuntuu että mies on perheen toinen lapsi vaikka olen yrittänyt kaikin tavoin ottaa häntä mukaan. Ja se ärsyttää että miksi olen joutunut tähän rooliin? En minäkään äitinä oloa ole ennen harjoitellut! Me olemme siinä pisteessä ettei mies jotenkin kuulu enää tähän perheeseen, tulee ja menee sen verran itsekkäästi. Esim ei ole hankkinut yhtään ainoaa joulu tai synttärilahjaa lapsellemme vaikka olen pyytänyt. Ei tee mieli viettää edes joulua yhdessä. Mies ei kuulemma halua erota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
72, kuulostaa siltä, että neuvolassa on siirrytty toiseen ääripäähän...sain oman lapseni vuosituhannen vaihteessa, ja silloin oli (ainakin täälläpäin) vallalla näkemys, että äitiys tulee naiselta luonnostaan, vaistonvaraisesti. Moni mieskin on tainnut elää siinä uskossa, ja jäänyt tai jättäytynyt sivuun. No eipä tullut luonnostaan, ihan kaiken joutui opettelemaan siinä missä isäkin. Kannoin vuosikaudet (turhaan) huonoa omaatuntoa, kun en ollutkaan synnynnäinen äitihahmo ja kokenut symbioosia vauvan ja pikkulapsen kanssa. Tai ehkä luontoäiti ei vaan kohdallani toiminut kuten olisi pitänyt, eivät multa ole synnytyskivutkaan unohtuneet.
Meillä kanssa mies oli innokkaampi lasten tekemiseen, teki kotitöitä ja oli kiinnostunut lapsista, hoiti raha-asiansa hyvin. Sitten kun lapsi syntyi niin teki edelleen kotitöitä mutta oletti että minä teen enemmän kuin hän, hoiti edelleen raha-asiansa hyvin mutta alkoi tehdä eroa ja lähtöä toisen mukaan jo vähän ennen kuin lapsi oli syntynyt ja meinasi jättää lapsen ja kotityöt minulle. Ja ei, mies ei elätä yksin minua ja lapsia vaan maksetaan kulut puoliksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jätättekö te koskaan niitä isiä niiden lasten kanssa yksin? Ihan vain, että "mamma lähtee nyt tuulettumaan yksin iltakävelylle. Siinä on internet ja tuossa on vauvakirja. Nähdään tunnin päästä ja heippa! Hups, kun luurikin jäi kotiin.." Ei kai ne isät nyt niitä vauvojaan hylkää yksin, jos niille vain pakottaa sitä vanhemmuutta vähän kerrallaan?
Kyllä hylkäävät. Vauva vaan huutaa turhaan äänensä käheäksi pääsemättä syliin tai saamatta ruokaa.
Yritin tätä aikoinani. Useimmiten sain puhelun jossa taustalta kuuluu lapsen hysteerinen itku ja miehen valittava ääni: En saa rauhoittumaan, mitä teen? Tai sitten puhelun jossa mies huutaa hysteerisenä heti palaamaan kotiin, että vauvalla on joku hätä tms. Voin kertoa etten ole koskaan juossut yhtä kovaa kuin noina kertoina. Vieläkin tulee kuristava olo noiden muistelemisesta. Tuota jatkui niin kauan kuin lapsi osasi kunnolla puhua.
Ärsyttää vain se että miksi äiti oletetaan päähuolehtijaksi joka "saa" lähteä tunnin kävelylle jotta mies "saa" kahdenkeskistä aikaa vauvan kanssa. Mikä kuningas se mies on? Miksei yritä olla tasavertainen vanhempi niin ettei äidin tarvitse järjestää vauvalle ja isäslle kahdenkeskistä aikaa. Miksi oletetaan että nainen osaa äitinä olon luonnostaan?
Mistä voit tietää, että tuletko itse hoitamaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jätättekö te koskaan niitä isiä niiden lasten kanssa yksin? Ihan vain, että "mamma lähtee nyt tuulettumaan yksin iltakävelylle. Siinä on internet ja tuossa on vauvakirja. Nähdään tunnin päästä ja heippa! Hups, kun luurikin jäi kotiin.." Ei kai ne isät nyt niitä vauvojaan hylkää yksin, jos niille vain pakottaa sitä vanhemmuutta vähän kerrallaan?
Kyllä hylkäävät. Vauva vaan huutaa turhaan äänensä käheäksi pääsemättä syliin tai saamatta ruokaa.
Yritin tätä aikoinani. Useimmiten sain puhelun jossa taustalta kuuluu lapsen hysteerinen itku ja miehen valittava ääni: En saa rauhoittumaan, mitä teen? Tai sitten puhelun jossa mies huutaa hysteerisenä heti palaamaan kotiin, että vauvalla on joku hätä tms. Voin kertoa etten ole koskaan juossut yhtä kovaa kuin noina kertoina. Vieläkin tulee kuristava olo noiden muistelemisesta. Tuota jatkui niin kauan kuin lapsi osasi kunnolla puhua.
Meillä oli myös näin. "Joko sä kohta tuut, tää vaan huutaa?" oli yleensä repliikki. No samalla tavalla se vauva huusi silloinkin kun olin kotona, mitään taikavoimia ei äidillä ollut tarjolla.
Miehen tarkoitus ei ole hoivata vauvaa, vaan naista. Kun mies pitää naisen tyytyväisenä olemalla jämäkkä, luotettava ja käymällä töissä, naisen on helppo keskittyä vauvaan. Mies voi sitten olla paljon lapsen kanssa, kun lapsella on pari vuotta alla ja se "tutkii" sopivan käyttäytymisen rajoja leikkimisen kautta. Siten naiselle vapautuu aikaa hoitaa uutta vauvaa. Jos mies ei ota leikkijän roolia, kun lapselle tulee ikää, niin silloin ollaan vaikeuksissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä aavistin että mies on hyvä isä koska hän oli hoitanut minua sairastuesaani pahasti 4 kk ajan. Mutta varauduin myös toiseen vaihtoehtoon eli jäämään yksin.
Synnytys päättyi hätäsektioon ja mies hoiti 3 viikon isyysvapaansa aikana kodin ja vauvan. Minä imetin, nukuin ja söin. Muuhun ei voimat riittäneet. Töihin palasin kun lapsi oli 7 kk ja mies jäi vuodeksi kotiin. Erittäin tasa-arvoisia vanhempia ollaan kaikin tavoin.
Mulla on tähän älyttömän hyvä teoria.
Mutta taidanpa myydä sen, sillä tulisi rikkaaksi. Koska lähes kaikkia naisia kiinnostaa tämä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysymykseen en osaa vastata. Näyttää siltä, ettei miehen kelvollisuudesta vastuuntuntoiseksi isäksi ole mitään takeita.
Varminta ehkä onkin perustaa perhe vain ja ainoastaan siinä tapauksessa, jos on itse henkisesti varautunut tulevaisuuteen yksinhuoltajana ja tietää voimavarojensa riittävän siihen. Avioerot ovat sen verran yleisiä, että yh:ksi päätyminen on todennäköistä joka tapauksessa, oli mies millainen isä tahansa.
Yksinhuoltaja saa paljon helpommin apua tuttavilta ja kunnalta kuin naimisissa oleva nainen, jonka mies - yhteisten lasten isä - asuu samassa taloudessa, koska kaikki tutut tietenkin ajattelee, että sen isän täytyy hoitaa niitä lapsiaan äidin rinnalla eikä tuttujen tulla isän sijasta sinne niitä hoitamaan.
Höpöhöpö. Ei saa. Tutut ajattelee mm. että yh joutaa kuskata lapsia - omia ja muiden - harrastuksiin, kun ei sillä oo muutakaan seuraa, ja se joka tapauksessa joutuu sinne harrastuksiin kuskaamaan, kun ei ole toista vaihtoehtoa. Kunnalta et saa mitään apua, päinvastoin, sossutädit ovat haukkana vahtimassa saisiko lapsistasi tehtyä lasun, koska yh on aina paska äiti. Juoksuttavat yh-äitiä toimistolla ja tenttaavat kaikesta kaiken ja jos et kerro surullista tarinaa, sut kutsutaan aina uudelleen ja uudelleen.
Vierailija kirjoitti:
Ei mistään joten kannattaa olla realisti ja tajuta että miesten puheet loppuvat siihen kun nainen on saatettu raskaaksi - siitä eteenpäin se on aika monen miehen mielestä täysin naisen oma projekti. Lisää siihen myös henkisesti taantuva lapsen isä joka kadehtii oman lapsensa saamaa hoivaa ja aikaa. Vöhön kuten ylimääräinen lapsi jolla on vain isompi lapsilisä (palkka).
Pessimisti ei pety.
Tuli mieleen sun sanoista, kun Sauli Niinistö sanoi vikasta lapsestaan, että se lapsi on Jennin projekti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli miehen pitää elättää perheensä ja lisäksi hoitaa kotityötkin? Mitä se äityislomaäityli/kotirouva päivisin tekee muuta kuin nillittää vauvapalstalla?
Aloituksessani en kommentoinut mitään kotitöiden tekemisestä vaan pelkästään oman lapsen hoitamisesta. Luitko aloituksen? Siinä kirjoitin, että mies ei hoida omaa lastaan. Vai onko oma lapsi mielestäsi kotityö? Ap
Niin millainenkohan olit, kun mies yritti hoitaa lasta? Itse ainakin ajoin itse miehen ns. apuriksi. En antanut olla täysvaltainen vanhempi. Minusta mies ei osannut hoitaa oikein ( minun tavallani). Sitten heittäydyin marttyyriksi, kun päävastuu lapsesta jäi minulle.
Näin siis toimin nuorena äitinä. Iltatähden ilmestyessä tilanne oli aivan eri. Olin muuttunut. Ei paljon kiinnostanut oliko lapsi, kuin muotilehdestä reväisty tai tekikö koko ajan just oikeita, kehittäviä asioita. Olin rennompi. Annoin miehelle tilaa olla omanlaisensa vanhempi.
Meillä mies halusi lasta ja haluaisi niitä lisää, vaikka on ylipäätään kotona tunnin illassa eikä sekään kaikki aika mene lapsen kanssa. Mies kun hoitaa omalla "tavalla" niin itkuun ei reagoi kun kuulemma mitään hätää ei ole. SYö itse ensin, lukee lehdet jne vaikka lapsi itkisi vieressä. Meidän lapsi 7kk.. Antoi tahallaan kaatua kissan päälle joka raapaisi kasvoihin. Vauva ei siis osaa istua joten tietysti kellahti nurin. Eilen pudotti sohvalta ja selitys oli vauva ei halunnut varmaan pukeutua sukkahousuihin koska putosi. EN uskalla hyvillä mielin jättää vauvaa hänelle. Paljon muutakin on ikävä kyllä. Esim. isälleni kyllä voisin jättää hyvillä mielin koska hänellä ei ole mitään piiloaggressioita joita haluaisi purkaa viattomaan vauvaan. Puheet ennen lasta olivat kuin yö ja päivä. Kuulemma ihanaa tehdä toiselle hyvä olo, pestä ja vaihtaa vaippoja jne. Käytännössä voisi luulla ettei hän pidä lapsesta.
Ei tiedäkään. Isovanhemmat yllättivät kuitenkin eniten, etteivät hekään. No tietää exäkin, ettei kukaan vanhana häntäkään hoida.
AP, et ole vielä kommentoinut ekaa kysymystä, eli mitä miehesi itse sanoo syyksi asiaan?