Hahmotushäiriö, miten ilmenee käytännössä?
Lapsella 3v todettiin visuaalinen hahmotushäiriö. Mitä se käytännössä tarkoittaa?
Kommentit (269)
Mulla on, mutta vasta aikuisiällä todettu. Ihan hyvin elämässä ja opinnoissa pärjännyt ilman diagnoosia ja mitään lisäapuja, olin sellainen 9 keskiarvon tyttö peruskoulussa. Ongelmia oli liikunnassa ja osassa matemaattisissa tehtävissä. Myös pyöräilyn oppiminen ja kellon oppiminen olivat tuskien takana. Lukiossa pitkä matikka tökki ja olisin siinä varmasti tarvinnut apuja, pyysinkin tukiopetusta, mutta en saanut eikä siinä kohtaa mitään oppimisvaikeuksia tutkittu.
Yliopistomaailmassa olen joitain kursseja joutunut käymään kahdesti ja huomannut, että jaksaminen ei riitä moneen vaativaan kurssiin yhtä aikaa. Sen takia opinnot ovat venyneet ja tämä aiheuttanut ongelmia lähinnä siksi, että tukijärjestelmä ei huomioi syitä opintojen venymisen takana, vaan tuet loppuu kaikilla samaan aikaan. Myöskään yliopisto ei tarjoa mitään tukiopetusta ja esim. yksi kurssi on muodostunut minulle murheenkryyniksi. Siinä pitäisi yhdistää kartanlukutaitoa, matemaattista ja visuaalista hahmottamista sekä tuottaa oma työ aiheesta. Ei onnistu, vaikka olen jo neljä vuotta kurssin luennot ja hatjoitustunnit istunut, lopputyöhön homma kaatuu aina. Ja olen koko opintojeni aikana ollut alan työssä ja tiedän, ettei ko. yliopistoalalla ole pakko tehdä päivääkään vastaavaa työtä, joten tuntuu tosi väärältä, että oma eteneminen kaatuu aina tähän kerran vuodessa järjestettävään kurssiin. Yliopistomaailma on yllättävän pölyinen ja osaamaton huomioimaan Suomessa mitään oppimisen haasteita.
No virheitä sattuu kaikille. Erehtyminen on inhimillistä😀
Tyttärelläni on tokaluokalla todettu hahmotushäiriö. Nykyään teini-iässä käytännössä näkyy oikeastaan siten, että matikka ei suju ei oikein mitenkään. Karttatehtävät myös hankalia ja pitemmät kirjalliset tehtävänannot. Toisaalta hän on sitten motorisesti hyvä ja taideaineissa ja askarteluissa lahjakas. Ei vaikuta myöskään suuntavaistoon tai tilan hahmottamiseen. On myös ihmisten kanssa taitava, eli osaa lukea heitäkin. Ilmeisesti hahmotushäiriö voi näkyä eri ihmisillä aika monella eri tavalla.
Hullulla on halvat huvit ja idiootilla ilmaiset😀😀
Mielenterveysongelmat= sama kuin kuin luovan älykkyyden tukahduttaminen😀 No emmä tiiä että onko kaikki mielenterveysongelmaiset luovia,mutta luovilla/taiteellisilla ihmisillä on korkeampi riski sairastua mielenterveysongelmiin. Se johtuu siitä että luovilla ihmisillä on niin herkkä tunnemaailma. 😀
I,m alone people. Where is my a friends? WHO know? I speak to rally english😀
Howard gardner,en kyllä oo ihan varma että kirjoitetaanko se noin mutta se ja sama,mutta siinä on hieno mies kun se on kehitellyt moniälykkyysteorian😀
Kehitysvammaisella mahtaa elämä olla kaikista helpointa,silloin ei ainakaan osaa murehtia/miettiä asioita😀
Indigochild= vanha sielu joka on tullut johdattamaan maamme uudempaan henkisempää aikakauteen😀 Indigolapsilla on uudenlaisia psykologisia ominaisuuksia joita ei ole aiemmin dokumentoitu😀
Jossain vaiheessa elämää jos on paljon stressiä ja uutta tehtävää yllättäen voi kellä tahansa olla paikan taju vaikeaa. Itse olen tänävuonna sekoillut Jorvin sairaalan käytävillä , ilmasillalla ja parkkihallissa. Joka paikkaan siellä on vaikea löytää. Sitten vielä on uusi puoli, jonka nimi on Espoon sairaala. Omainen on ollut 5 kuukatta murtuman vuoksi Jorvissa. Kun kyselen tietä joltain, en tietenkään kehtaa kertoa että ole ollut täällä töissäkin ja synnyttämässä. Potilas on jo kotona , eikä minun tarvitse sekoilla Jorvin torneissa. olen ihan hyvä matkassa ja autolla on kymmeniä vuosia ja vaativassa ammatissakin pärjään. Jos ei ymmärrä vivahteita toisen puheissa ja ilmeitä, viittaa se otsalohkon " häriöön". Se tunteiden aivojen serveri tai toimintakeskus.
Olin ihan ok matikassa kunnes lukio alkoi. Voi olla että ei vain ollut motivaatiota, mutta matikka ja kemia meni vain juuri ja juuri läpi. Ei ne aineet kyllä yhtään kiinnostaneetkaan. Muissa aineissa ihan ok. Olen kielten FM. Mutta suuntavaistoa mulla ei ole, enkä ole kauhean hyvä liikunnassa, esim. Tanssijumpat on rasittavia ja pallopelit. Tietysti voi olla motivaation puute.
Ei ole koskaan epäilty mitään enkä ole kokenut vaikeuksia vaikka käsitöissä, olen ihan hyvä tekemään käsillä kaikkea. Mutta tuo suuntavaisto. Jos tulen eri suunnasta johonkin en vaan hahmota paikkaa. Unohdan myös heti reitin jota olen kulkenut. Tutuilla reiteillä on ns maamerkkejä mitkä muistan ja niiden avulla sitä kai osaa liikkua. Että tuossa on tuo talo jne. Mutta kartat ja tien nimet ei jää jotenkin mieleen. Ellen tosi paljon kulje paikassa. Myös vieraassa rakennuksessa eksyn. Usein voi mennä paniikkiinkin ja siitä se johtuu? Autolla en enää viitsi ajaa, sain kortin vasta kolmannella.
Eiku niin ADHD on myös rauhattomuuden puute😀 Kylläpä huomaa minkä mukaan on tuo diagnoosi keksitty,no nykyajan teknologian mukaan😀Kun on olemassa kaiken maailman HD telkkareita sun muita😀
Motivaatio on tärkein tekijä oppimisessa😀 Jos ei ole motivaatiota johonkin asiaan niin sitä on vaikea oppia. Itellä ainakin on silleen ollut aina että jos on joku vaikee tehtävä niin ei oo riittänyt motivaatiota sen opiskeluun. Mutta helpot asiat oon opiskellut mielelläni😀
Mä en tiedä että olenko mä uudestisyntynyt,mutta mun lähipiirissä on kyllä samannäköisiä ja samanlailla käyttäytyviä kuin minä. 😀 En kyllä ole koskaan tiedostanut sen kummemmin että olisin ollut täällä ennen,mutta kyllähän siitä voi päätellä jotain kun lähipiirissä on just samanlailla käyttäytyviä ihmisiä kuin minä😀 Eihän kahta samanlaista ihmistä voi olla maapallolla muuten kuin se että ollaan sielukaksoset😀 Kyllähän tuo reinkarnaatio kuulostaa tosi ihmeellisestä ajatukselta,mutta kaikkihan on mahdollista😀
Kirjoittaminen jatkuu ja jatkuu minulla,mutta minne asti,sitähän ei tiedä kun se maailman mystisiin hahmo Jumala😀
Se on kyllä todella mystinen hahmo se Jumala,ihan vain siksi kun kukaan ei ole sitä koskaan nähnyt😀
Yhtä asiaa mä ihmettelen nimittäin uskovaiset,miten ne voi uskoa Jumalaan kun ne ei oo sitä koskaan nähneet? 🤔 Taitaa olla niin että ne näkee jotain harhoja siitä Jumalasta😀😀🤔
Mä luulen että jotkut luulee että minä nään harhoja kun vain yksin täällä höpisen😀
Toivottavasti jollain olisi hauskaa kun lukee näitä minun kirjoituksia😀
Hävetti kun yhdeksännellä luokalla, opettaja fysiikan kokeen tarkastamisen jälkeen alkoi selittää minulle että kumpi miinustetaan kummasta(siis vaikka esimerkiksi 5-6 niin olin miinustanut 5 pois kuutosesta monissa tehtävissä(toki monimutkaisempia tehtäviä)) tiedän kuulostaa älyttömältä ettei tuollaista osaisi mutta menin kokeen aikana sekaisin vielä enemmän hahmottamisessa ja miinustin vasemmalta oikealle Luokkaan jäi kuuntelemaan vielä muutama oppilas kun hän oikein selitti ja piirsi taululle, ja opettajakin piti minua ihan pahvina tuon jälkeen vieläpä kyseessä lempiopettajani. Sain muistaakseni kuitenkin todistukaeen hyvät numerot
Mietin tätä aina nukkumaanmennessäni