Lue keskustelun säännöt.
"Pakonomainen haaveilu" - jollain muulla?
25.11.2018 |
Onko muita, jotka viettävät paljon aikaa oman pään sisällä, omassa mielikuvituksessa? Minulla on ollut näin vuosia enkä jotenkin pääse tästä "addiktiosta" yli. Koen samaan aikaan voimavaraksi ja taakaksi. Tämähän muodostuu ongelmaksi siinä vaiheessa, kun oikea elämä alkaa tuntua mitäänsanomattomalta tämän rinnalla.
Lisää tietoa:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Maladaptive_daydreaming_%28pakonomainen_h…
Kommentit (82)
Olen haaveillut vaikka kuinka paremmista ihmissuhteista henkilöiden x, y ja z kanssa, kun sosiaaliset tilanteet eivät oikein luonnistu minulta. Joskus mietin, pitäisivätkö he minua sekopäänä jos tietäisivät, miten paljon olen päässäni käsikirjoittanut yhteisiä hetkiä, syvällisiä keskusteluita jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onkohan minulla tämä... tunnistin yhden vastajan kommentin "En pettänyt siis, tosin haaveilin toisesta ihmisestä romanttisesti ja se toinen ei tiennyt edes, että olin häneen salaa ihastunut." Minä harrastan tällaista ajattelua usein. Joskus kyse henkilöstä, jonka kanssa minulla on ollut säpinää, joskus ex- esimies, joskus harrastus - tai työihastus.
Haaveilen myös asioista (en siis pelkästään ihmisistä), että minulla on perheeni omistama arvoasunto Helsingissä, jossa vietän aikaa ja tapaan tyyppiä, jonka kanssa minulla on kuvitelmissani suhde. Näin kirjoitettuna se kuulostaa päättömältä. Onko nämä turvallisia päiväunia vai pitääkö huolestua? Tosielämässä en toimisi näin missään olosuhteissa.
Ja olen jalat maassa tyyppi, minulla on perhe, työ, harrastuksia, ystäviä. Myönnän myös, että vilkas mielikuvitus.
Nuorena koin syyllisyyttä kun uudesta poikakaverista huolimatta haaveilin entisestä harrastusporukan tyypistä. Nyt keski-ikäisenä en koe edes syyllisyyttä.
Minä teen tuota. Alkoi joskus lapsena kun tulin pahasti koulussa kiusatuksi ja aikuiset opettajasta rehtoriin vaan kohauttelivat olkiaan. Nykyisin vaikka elämä onkin edes hieman paremmin tulee silti tehtyä.
Minulla on ollut sama haavemaailma ala-asteelta asti, syntyi erään kirjan ympäristöön ja on kehittynyt vuosien varrella. Haaveilu on yleensä stressinpurkukeino ja ajattelen käsitteleväni silloin omassa elämässä ahdistavia asioita tarinoiden kautta. Haavemaailmassa olen eri niminen ja näköinen, syntyi ehkä kiusaamisen kautta lapsena, että tämä "mielikuvitusminä" on vahva, itsenäinen ja sosiaalinen. Olen jo 30 ja lapsia löytyy, ja usein vauva-ajan väsymyksessä vietin päiväuniajat omissa maailmoissani. Itseäni tämä ei häiritse, nuorempana ehkä upposin helpommin maailmoihini, nyt lähinnä yksin ollessa ja tavallaan tarkoituksella, kun olen stressaantunut ja haluan käsitellä asioita.
Ns elämä toisaalla on paljon mielenkiintoisempaa touhua kuin se oikea varsinainen, jossa saa vain jatkuvasti pettyä. Siksi luultavasti kaikenmaailman somet, pelaaminen ja netin aikakausi ovat rauhoittaneet ihmiskuntaa reippaalla kädellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mistä te haaveilette?
T. Mielinkuvitukseton...
Toisessa maassa asumisesta, vaikeasti saavutettavista ammateista, hyvistä ihmissuhteista, että olisin tietyn näköinen ja tietynlainen luonteeltani, osaisin montaa kieltä, opiskelisin jossain siistissä paikassa, olisi iso suku jonka kanssa oltaisiin läheisiä... Vähän kaikenlaista ja jutut vaihtelee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä te haaveilette?
T. Mielinkuvitukseton...Toisessa maassa asumisesta, vaikeasti saavutettavista ammateista, hyvistä ihmissuhteista, että olisin tietyn näköinen ja tietynlainen luonteeltani, osaisin montaa kieltä, opiskelisin jossain siistissä paikassa, olisi iso suku jonka kanssa oltaisiin läheisiä... Vähän kaikenlaista ja jutut vaihtelee.
Tosi mielenkiintoista! Mä en osaa. Asun yksin ja elämä on harmaata, katson netflixiä koska en osaa itse keksiä haave-elämää. Joka ois ilmaista...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole pakonomaista, mutta välillä illalla ennen nukahtamista haaveilen. Olen 38-vuotias perheen äiti ja haaveissani olen toki edelleen se äiti, mutta uusiosuhteessa työkaverini kanssa. Oikeasti tuon kanssa ei ole mitään tapahtunut, eikä varmasti tapahdukaan. Mutta haaveilu on mukavaa :)
Yllättävän yleinen vaiva, kun miettii miten moni kommentoija samaistuu. Lohdullista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä yksi day dreamer.
Lapsena vietin paljonkin aikaa seikkaillen pääni sisällä.
Edelleen jään usein ajatuksiini, erityisesti, jos teen tylsää, rutiininomaista työtä.
Sellaiset työt, jotka ovat rutiininomaisia, mutta vaativat valppautta, ovat minulle tuskallisia.
Usein mielikuvitusmatkani liittyvät mielenkiinnonkohteisiini, minulla on usein päällä pakkomielteenomainen kiinnostus johonkin.
Vierailija kirjoitti:
Minulle tämä on mielikuvitus on ollut koko elämä. Lapsuudenkoti oli huono ja vietin usein aikaa yksin. Kavereitakaan ei voinut tavata kovin usein ja sekin jäi. Osittain myös siksi että olin aika huono sosiaalisissa suhteissa. Opiskelut on menneet penkin alle enkä koskaan ole tehnyt töitä. Suhde omaan minään on hatara tai olematon. Silti en kutsuisi tätä "pakonomaiseksi" haaveiluksi, vaan lähinnä selviytymiskeinoksi. Ei siinä kovin kauaa selväjärkisenä kestäisi jos mikään ei onnistu edes yrittämällä ja ihmissuhteet ovat joko negatiivisia tai hauraita. Elämässäni ei ole ollut juurikaan mitään hyvää.
Sama.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muistan tapauksen lapsuudestani, pinottiin veljen kanssa halkoja.
Minä olin jossain lukemani seikkailukirjan maailmassa.
Veljeni purskahti nauruun, kun kasvoillani vaihteli nopeassa tahdissa erilaisia ilmeitä.
Heräsin nolona todellisuuteen.
Ap - avaat saman keskustelun täsmälleen samoilla sanoilla ja linkillä aina uudestaan. Ihan kiva aihe, mutta olisi mukava tietää miten tilanteesi on muuttunut vai haluatko vain jutustella samasta aiheesta ne samat asiat? Tai sitten olet copycat, joka hakee vanhoja avauksia ja uudelleenjulkaisee niitä ominaan.
En jaksa enää osallistua tähän keskusteluun. Haaveilen vaikka mieluimmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin haaveilen paljon ja Olen aina haaveillut, mutta en koe sitä ongelmaksi. Se on tavallaan minun vapaa-ajanviettotapani, niin kuin ryyppääminen, pelaaminen tai urheilu jollain toisella.
Olen pienestä pitäen haaveillut samoista asioista kuin vielä tänäkin päivänä Eli elämästä suurperheen äitinä. Joskus teini-iässä aloin kirjoittamaan haaveitani vihkoon ylös, mukavampi jatkaa haaveilua.
Olen suunnitellut niin lasten lukumäärää, nimiä, sopivia harrastuksia, hoitojärjestelyjä, valinnut sopivia autoja, suunnitellut asuntojen pohjapiirruatuksia.
Olen myös laskenut budjetteja ja miettinyt miten rahat riittäisi eri elämäntilanteissa, paljonko ruokaan, harrastuksiin tai vaatteisiin kuluu rahaa. Olen suunnitellut päiväjärjestystä, ja erilaisia paikkoja missä voisimme vierailla.
Olen miettinyt mitä vaatteita, leluja ja kirjoja ostaisin lapsilleni ja millaisia huonekaluja tarvitsisimme. Olen valinnut reseptejä, miettinyt millaisia ruokia söisimme ja paljonko mikäkin ateria saa maksaa.
Olen siis todellakin haaveillut aina suurperheestä ehkä koe haaveilussani olevan mitään väärää. Valitettavasti elämän realiteetit tulivat aikoinaan vastaan kun selvisi etten voi saada lasta ilman lääketieteellistä apua, niin haaveet villistä tusinasta sai haudata.
Onnekseni kuitenkin tällä hetkellä odotan esikoistani pitkien hoitojen jälkeen, ja ehkä 4-5 lapsen suurperhe on meillekin vielä mahdollinen. 💕
Vierailija kirjoitti:
Ap - avaat saman keskustelun täsmälleen samoilla sanoilla ja linkillä aina uudestaan. Ihan kiva aihe, mutta olisi mukava tietää miten tilanteesi on muuttunut vai haluatko vain jutustella samasta aiheesta ne samat asiat? Tai sitten olet copycat, joka hakee vanhoja avauksia ja uudelleenjulkaisee niitä ominaan.
En jaksa enää osallistua tähän keskusteluun. Haaveilen vaikka mieluimmin.
Mitä jos ap toistuvasti haaveilee tällaisen keskustelun tekemisestä, mutta unohtaa jo toteuttaneensa sen?
En koe pakonomaiseksi. Olen ihan aikuinen nainen ja seikkailen Tolkienin maailmassa, hahmoni on punatukkainen, kaunis ja ylväs haltiaprinsessa. Olen vahva, osaava, ylväs ja hieman ylpeäkin.
Oikeasti olisin laiskanpulskea hobitti, rakastaisin omaa rauhaa ja useita aamiaisia kotikolossani, en lähtisi seikkailemaan ja paheksuisin moista hömpötystä. Mutta haaveissani voin mennä minne vaan ja olla kuka vaan.
Mutakin ympäristöjä mulla on seikkailla ja eri hahmoina.
Haaveilen kielletyistä, saavuttamattomista asioista ennen muuta. Ihmisistä joita en voi saada tai jotka eivät palaa. Laskee elämänlaatua.
Täälläkin yksi haaveilija. Mä en ole koskaan ymmärtänyt konseptia "tylsää". Siis ymmärrän että joku elokuva, luento, työtehtävä tms voi olla tylsä, mutta se, että jollakin on tylsää vaikka ei ole pakko keskittyä mihinkään tylsään. En pysty mitenkän samaistumaan siihen tylsyyteen. Ei mulla ole koskaan tylsää, jos saan uppoutua ajatuksiini.
Jäin myös miettimaan haaveilun pakonomaisuutta. Onkohan se pakonomaista, kun se itselläni haittaa monesti hommien loppuun saamista, ajoissa olemista jne...?
Elät todennäköisesti niin onnellista ja tasapainoista elämää, että siinä arjessa on niin paljon hyvää sekä kiirettäkin, ettet ehdi haaveilla. Mä haaveilen romanttisista jutuista ihastukseni kanssa pääosin, tosin kaikesta muustakin ja uppoudun joihinkin muistoihin esim. lapsuudesta ja menen siihen "seikkailuun" uudelleen sisälle.
T. Se väkivaltaisesta avioliitostaan haaveilunsa myötä jotenkuten selvinnyt