Hyväksytkö sen, että puolisollasi on kavereina exiä ja vanhoja säätöjä?

Kyllä edelleen parasta on saada selville 15 vuoden suhteen jälkeen, että toinen onkin pitänyt salaa yhteyttä exäänsä koko 15 vuotta.

Siinä alkaa käymään omaa yhteistä historiaansa läpi, kiitos Facebookin yms. Sitten huomaakin, että saa kirjoittaa oman historiansa uudestaan, kun ei ne asiat olekaan menneet niin miten on luullut.

Siinä tapetaan luottamus suhteesta melko hyvin.

Kiitos.

Joku kysyi, tivaako sitä sitten puolisoltaan, onko tämä eksien kanssa tekemisissä ja miten paljon.

Omasta puolestani voin vastata, että ei tietenkään. En ikinä kysele tai tenttaa, missä ja kenen kanssa mies viettää aikaansa.

Mutta jos kävisi ilmi, että miehellä on ollut tiivistä yhteydenpitoa ja yhteistä aikaa jonkun exän/naispuolisen ystävän kanssa, ja varsinkin jos kävisi ilmi, että hän olisi puhunut kyseisen naisen kanssa minusta ja meidän parisuhteestamme, niin kyllä se saisi minut arvioimaan suhdettamme uudelta pohjalta.

Ketään en edelleenkään tenttaa näiden asioiden tiimoilta, ei ole tullut edes mieleen. Ehkä se on ollut niin itsestäänselvää kummallekin, että eksiä ei ole kummankaan tuttavapiirissä. Mutta jos epäilyksiä heräisi, niin kysyisin asiasta ihan suoraan. Minulla on oikeus tietää, minkälaisessa parisuhteessa olen.

Oho, eipä olet tullut mieleenkään että jollekin olisi ongelma että on exiä kavereina. Enpä muista kyllä yhtäkään exää/säätöä kenen kanssa olisi jäänyt huonot välit. Ei sen suuremmin asiaa oo, mutta kiva käydä joskus pizzalla ja päivittää kuulumiset.

Noin psykologian näkökulmasta on huomattavasti kyseenalaisempaa "vaatia" joltain huonoja / olemattomia suhteita exiinsä, kuin sitä että joku exien kanssa hyvissä väleissä. Huomattavasti exiä huolestuttavampi sukupolvemme ilmiö on minun mielestäni nykynuorten äiti-suhteet, kun vielä 30v -kieppeilläkin käytetään päivästä 1h äidin kanssa puhelimessa puhumiseen.

Ei, ei ja ei. En hyväksy. Exät kuuluvat menneisyyteen, en näe mitään syytä roikottaa heitä yhteisessä elämässämme mukana. Jos exän kanssa on yhteisiä lapsia, niin silloin tottakai on suotavaakin pitää yhteyttä.

Tämä ei ole kohdallani luottamusasia, vaan periaatteellinen juttu. En myöskään pidä yhteyttä omiin entisiin kumppaneihini, ne jäivät silloin kun seurustelu/romanttinen tapailu loppui. Enkä kyllä kaipaa niistä elämääni yhtäkään.

Vierailija kirjoitti:

Jep, en omista miestä, määräile mihin hän saa mennä ja mihin ei. Monta naispuolista ystävää. Hän ei olis kanssani jos haluaisi toisen.

Minäkään en omista miestäni, hänkään ei omista minua. Onneksi kunnioitamme ja rakastamme toisiamme ja sen vuoksi meillä ei ole mitään mielenkiintoa tai tarvetta tehdä existämme ystäviä!

Meillä on paljon ystäviä ja kavereita jotka eivät todellakaan ole olleet kummankaan rakastettuja/petikumppaneita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis puoliso on se kaikkein tärkein?

Sitten toisessa lauseessa miehen olisi lähdettävä, koska ne kaikki (jokaikinen) ystävät ovat niin tärkeitä?

Mieluummin luopuisi puolisost kuin ystävistään?

Eihän se puoliso silloin ole *se tärkein*.

Miksi ette näe tätä ajattelutavan ristiriitaa. Kun monet muut näkevät?

Miksi niin moni katsoo etuoikeidekseen vaatia, että puolison on hyväksyttävä entiset tai sitten ei ole sopiva kumppaniksi?

Ihan yhtä etuoikeutettua on vaatia, että puoliso pitää hajurakoa entisiinsä eikä ole tiiviisti yhteydessä?

Vaahdota, että *ei ole oikeutta vaatia tai rajoittaa yhteydenpite eksiin*

Ymmärrät kai itsekin, ettei asia ole noin yksinkertainen. Totta kai puoliso on tärkeämpi kuin ystävät, mutta kyse ei ole pelkästään siitä kuka on tärkein. Kyse on myös siitä, että ihmisellä on oikeus päättää itse omista ystävyyssuhteistaan. Jos vaadin kumppaniani luopumaan jostain mikä on hänelle tärkeää, hän katkeroituu eikä arvosta minua enää, ja hänen rakkautensa muuttuu viha-rakkaudeksi.

Minä taas en ymmärrä sitä, että miksi nykyisen pitäisi edes "vaatia". Sinun pitäis tajuta jo ihan "vaatimattakin", että exän kanssa ei ole soveliasta kaveerata. Toki voi olla "hyvänpäiväntuttu", eli ihan samanlaisissa väleissä kuin muidenkin menneisyyden ihmisten kanssa.

Ei ole hyvä asia, että kavereissa on sellaisia ihmisiä, joilla on muitakin kuin kaverillisia tunteita. Jos niitä siis on. Ei parisuhde tarvitse ylimääräisiä roikkujia jonottamaan vapautumista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis puoliso on se kaikkein tärkein?

Sitten toisessa lauseessa miehen olisi lähdettävä, koska ne kaikki (jokaikinen) ystävät ovat niin tärkeitä?

Mieluummin luopuisi puolisost kuin ystävistään?

Eihän se puoliso silloin ole *se tärkein*.

Miksi ette näe tätä ajattelutavan ristiriitaa. Kun monet muut näkevät?

Miksi niin moni katsoo etuoikeidekseen vaatia, että puolison on hyväksyttävä entiset tai sitten ei ole sopiva kumppaniksi?

Ihan yhtä etuoikeutettua on vaatia, että puoliso pitää hajurakoa entisiinsä eikä ole tiiviisti yhteydessä?

Vaahdota, että *ei ole oikeutta vaatia tai rajoittaa yhteydenpite eksiin*

Ymmärrät kai itsekin, ettei asia ole noin yksinkertainen. Totta kai puoliso on tärkeämpi kuin ystävät, mutta kyse ei ole pelkästään siitä kuka on tärkein. Kyse on myös siitä, että ihmisellä on oikeus päättää itse omista ystävyyssuhteistaan. Jos vaadin kumppaniani luopumaan jostain mikä on hänelle tärkeää, hän katkeroituu eikä arvosta minua enää, ja hänen rakkautensa muuttuu viha-rakkaudeksi.

Minä taas en ymmärrä sitä, että miksi nykyisen pitäisi edes "vaatia". Sinun pitäis tajuta jo ihan "vaatimattakin", että exän kanssa ei ole soveliasta kaveerata. Toki voi olla "hyvänpäiväntuttu", eli ihan samanlaisissa väleissä kuin muidenkin menneisyyden ihmisten kanssa.

Juuri tätä yritin selittää, mutta ilmeisesti sekavasti. D

Että ei sitä vihaa ja katkeruutta edes tule silloin kun kumpikin oivaltaa, että liian paljon ei yhteyksiä eksien pidetä.

Outoa olisi, jos tästä tulee huonoja fiiliksiä, yleensähän tämä katkeruus tulee juuri siitä yhteydenpidosta ja parisuhteen asioiden puhumisesta ulkopuoliselle ihmiselle, eli eksälle.

Ei siitä, että yhteyksiä eksien kannssa ei ole.

kuinka tästä tehty niin iso asia. jokaisella on ollut ja on oma elämä myös siinä parisuhteessa. mikä siinä on kun pappi sanoo  aamenen suhde muuttuu. jompi kumpi osapuoli yrittää hallita. aikaisemmin kaikki sovittiin normaalisti ja kumpikin jousti, asiat rullasi kivasti. yhtäkkiä toinen kuvittelee omistavansa kaiken jopa omat ajatukset.  varsinkin naiset ja yhä enenevästi miehet ovat muuttuneet läheisriippuvaisiksi. kaikki pitää tehdä yhdessä ja kaikesta pitää tehdä iso numero jos haluaa lähteä ulos ilman toista.  olen ja  pysyn iloisena sinkkuna ja naureskelen parisuhdehelvetissä kärventeleville pikku hitlereille. rauhaa ja raukkautta jopa teille parisuhteessa eläville. p.s. poikkeuksia on aina mutta niitähän pitää paheksua vai mitä

Ei hänellä ole.

Riippuu vähän eron syostä ym. Eräs entinen poikaystäväni oli niin koukussa entiseen tyttöystäväänsä, joka oli hänet jättänyt, ettei meidän suhteestamme tullut mitään. Olivat edelleen viikoittain tekemisissä, ja kaikesta näki että tunteita oli poikaystävälläni edelleen tätä eksäänsä kohtaan. En tykännyt, ja lopetin lopulta suhteen kun olin vaan joku korvike.

Ei pidä alkaa sellaiseen suhteeseen, jossa ei ole luottamusta ja samanlaisia arvoja. Ei siitä mitään tule jos toinen vaatii toista luopumaan ystävistään ja vahtii, käyttää ja tenttaa. On eri asia kun molemmilla on periaate, että eksiin ei pidetä enää suhteita yllä. Näin ajattelevat ihmiset eivät ole minkään kyttäämisen ja pakottamisen kannalla.

Sillä ei ole eksiä tai vanhoja säätöjä, mutta jos olis niin ei haittais kaveruus koska siihen on syy miks ne on entisiä ja mä nykyinen.

Mites sitten tilanne, jossa toinen osapuoli miettii jatkuvasti mielessään eksäänsä tai nuoruuden rakkauttaan ja kaipaa häntä, haluaisi ehkä selvittää vielä jotain, jotta saisi rauhan. Hän ei kuitenkaan tee mitään eikä kerro ajatuksistaan kumppanilleen.

Henkistä pettämistä?

En hyväksy. Ei ole ok. Se ei vain ole normaalia eikä mitenkään perusteltavissa. Ei kukaan ihminen tarvitse lukuisia ystäviä, ja vielä joistain eksistä.

Apua. Mun mielestä tuo vastakkaista sukupuolta olevien kaveri ei saa olla on käytännössä rinnastettavissa homofobiaan ja en haluaisi enää 2000-luvulla törmätä siihen.  

Tai miten olette linjanneet samaa sukupuolta olevien kavereiden kanssa, missä menee raja? Itsellä ärsyttää, kun melkeinpä kaikki vastakkaista sukupuolta olevat kaverit ovat nykyisten puolisoidensa pakottamina kylmettäneet välit (muutama ihan oikeasti myönsi johtuvan vain puolison mielipiteestä) ja käytännössä ihan sama oliko joskus ollut säätöä, seksiä vai oikeasti oltu kavereita pitkään.

Mä en ainakaan halua olla se hullu muija, joka ei anna tavata kavereita - sukupuolesta riippumatta. Jos täytyy pelätä ja kokea uhkana puolison ystäviä niin silloin on vika joko korvien välissä tai parisuhteessa. Amen.

Vähän ohis, mutta... Mulla tulee mieleen tästä kun ihmiset jäävät henkisesti kiinni eksiinsä, kaipaavat nuoruuden rakkauttaan jne, että mitä Raamatussa sanotaan ensirakkaudesta ja sen hylkäämisestä. Asiayhteys on eri, mutta olen miettinyt tuota, että mitä mieltä Jumala on ensirakkaudesta ja minkä arvon ja merkityksen hän on alunperin tarkoittanut sille.

Paljonhan me ihmiset rikomme asioita ja ihmissuhteita. Jumalan tarkoittama kaunis kuva ei silloin toteudu. Ehkä siinä vanhan (ensimmäisen) rakkauden kaipaamisessa on jotakin ikiaikaista, jonka Jumala on istuttanut ihmisen sydämeen.

Raamatussa sanotaan mm. että Jumala vihaa hylkäämistä ja varoitetaan hylkäämästä ensi rakkauttaan. Tietenkin ihmiset tekevät näitä, särkevät sydämiään, jäävät kaipaamaan ja päättävät olla kaipaamatta ja onnistuvatkin siinä. Ehkä se kaipuu vaan todistaa Jumalasta ja Hänen teoistaan ja tarkoituksistaan ja mitä seuraa Hänen tahtonsa rikkomisesta. En tarkoita, että pitäisi rikkoa nykyinen elämänsä ja mennä yhteen eksän tai entisen suuren rakkauden kanssa. Ei se eksä ole se vastaus ja täyttymys kaipaukseen.

Tälläkin palstalla on sivukaupalla väitelty asiasta puolesta ja vastaan. Tosin siltä kannalta, että onko sopivaa pitää yhteyttä ja olla ystävä eksien kanssa. Ei siis ihan neutraali asia. Meni tosiaan asian vierestä, mutta antaapa olla.

Näin saattaa elää sydämessään esim. ihminen, joka ei hyväksy eksiä ystävinä pitäviä ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Mites sitten tilanne, jossa toinen osapuoli miettii jatkuvasti mielessään eksäänsä tai nuoruuden rakkauttaan ja kaipaa häntä, haluaisi ehkä selvittää vielä jotain, jotta saisi rauhan. Hän ei kuitenkaan tee mitään eikä kerro ajatuksistaan kumppanilleen.

Henkistä pettämistä?

Vaimoni mielestä ei ole henkistä pettämistä tai pettämistä muutenkaan, jos ajattelee, haaveilee tai soittelee _tunnetulle_ tyypille.

Jos kyseessä olisi tuntematon niin se olisi sitten pettämistä.

Olen nainut ruudinkeksijän.

En hyväksy, ja onneksi ei tarvitsekkaan kun sellaisia ei kavereina ole. Eksät on syystä eksiä.