Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tunnetko ihmisen, joka on jäänyt omaa nirsouttaan yksin elämässä?
09.11.2018 |
Pelkään, että jään yksin elämässäni. Minun on todella vaikea löytää kumppania, en vain kiinnostu kenestäkään kovin usein ja jos kiinnostun, niin se ei takaa että homma toimisi. Olen ollut todella ihastunut kolme kertaa elämässäni: ensimmäinen mies kuoli tapaturmaisesti kun olimme vähän aikaa tapailleet, toinen mies oli varattu joten en tietenkään ryhtynyt mihinkään, ja kolmatta tapailin kunnes hän jätti minut.
Olen 25-vuotias, nätti, ystävällinen luonteeltani, oma elämä (talous, koulutus ym.) on kunnossa, olen lapseton (haluaisin lapsia jos vaan mies löytyisi). Mielestäni minulla on kaikki edellytykset "saada" kumppani ja kyllähän minua lähestytäänkin, joten olenko vain liian rajoittunut itse?
Mietin, tulenko oikeasti jäämään yksin sen takia että olen jotenkin liian nirso tms... Minulle tullaan kyllä jutustelemaan välillä ja kun olin hetken aikaa deittipalvelussa, sain valtavasti viestejä. Juttelinkin ja tapasin joitakin miehiä, mutta kun ei vain sytytä :/ Olen varmasti nirso, mutta mielestäni kumppanin valinnassa tuleekin olla. Miksi jakaa elämä jonkun kanssa, joka on vaan ihan kiva? Haluan uskoa että sitä suurta rakkautta ja sielunkumppanuuttakin on olemassa.
Saatanko jäädä oikeasti yksin elämässä, kun haikailen tuollaisten tunteiden perään? Pitäisikö tyytyä vähempään?
Kommentit (344)
Vierailija kirjoitti:
Tunnen, minä olen sellainen. En ole nirso kumppanin ominaisuuksista, vaan ihastuksen laadusta. Haluan olla rakkaudesta hullaantunut, ja että toinen on yhtä sekaisin, eikä vähempi riitä.
Yleensä tuollaiset roihut palaa aika nopeesti kasaan ja sitten ollaankin taas katselemassa sitä uutta hullaantumista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieti sitä kuvitteluleikkien kautta. Mieti sellaista johon tyydyt ja päivittäistä elämää sellaisen kanssa. Sitten mieti lasten tekemistä yksin, sijoitusta yksin ja adoptiota yksin. Sitten mieti sitä vaihtoehtoa, että oletkin vanha ja sekä ilman puolisoa, että ilman lapsia. Sitten seikkailet vaihtoehdosta toiseen ja mietit oletko noista johonkin valmis jos se tosirakkaus ei koskaan tule vastaan. Sitten elät sen mukaan mitä haluat kannattipa riski tai ei.
Tai mietipä jos se tuleekin vastaan! Kun vähän tutkailee itseään ja omia tarpeitaan ja muistaa olla ymmärtäväinen ja ystävällinen toisille, on ihan hyvinkin todennäköistä että se tulee vastaan! 25-vuotiaan ei kannata tommosia ajatuskulkuja pyöritellä vielä päässään. Ahdistus vaan tulee.
Olen yli 40, eronnut pitkästä suhteesta. Missään iässä ei kannata pyöritellä tuollaisia päässään vakavissaan. Tai no, taidan olla harvinaisuus kun olen ihan ok itsekseni. En ala suhteeseen jonkun kanssa vain, en ole koskaan alkanut. Vanhemmiten olen ymmärtänyt tämän olleen paras ratkaisu.
Minä.
Voisin aika helposti womansplainata niin ettei kyse ole ulkonäöstä, vaan erilaisista harrastuksista (liikunta vs syöminen) ja sitä rataa. Mutta jos rehellisiä ollaan, niin voisin ehkä antaa tietyn näköiselle hieman ylipainoiselle anteeksi jos liikkuminen ei ole suosikkiharrastus. Voisin ainakin kokeilla.
Eli minusta kiinnostuvat vain keskivartalolihavat naiset. Olen 29v, minulle tulee mieleen tuosta vartalotyypistä isomummu Karjalasta tms. Normaalipainoisina nämä naiset kelpaisivat, mutta sitten he alkaisivat katsoa miehiä joilta löytyy enemmän geenikomeutta ja rahaa/statusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen lähes 31-vuotias todella nirso mieshenkilö, joka on jäänyt yksin. Olen ulkonäöltäni sellainen, että ei olisi oikeastaan yhtään varaa olla nirso, mutta minkäs teet. Ulkonäöllisesti kriteereitä ei ole (olen ihastunut henkilöihin, joiden vartalot ovat olleet toistensa vastakohtia, on ollut tatutointeja/lävistyksiä jne), mutta jos saan tietyn vaikutelman että ei nappaa, niin ei. En käy hirveästi baareissa tai yökerhoissa enkä etsi yhden yön seuraa. En pysty myöskään ajattelemaan työkavereita romanttisessa mielessä. Ihastun erittäin harvoin, mutta silloin kun olen, pakit on tullut joka kerta. Naispuolisia kavereita minulla on jonkin verran, mutta näen ne pelkästään kavereina, olivatpa he varattuja tai eivät. Olen yrittänyt nyt pyrkinyt lisäämään omaa liikunnallisuuttani jonkin verran, parantamaan itseäni työelämässä sekä panostamaan enemmän omaan henkiseen hyvinvointiin. Noh, kai tuolla joku tulee vielä joskus vastaan jolloin molemmilla kolahtaa.
Täällä saman ikäinen nainen, joka myös on jossakin mielessä omaan tasoonsa lähden liian laatutietoinen. Mutta harmi vain, kun en kiinnostu kuin tietynlaisista miehistä, enkä voi mitään sille, että muut eivät nappaa. Kyllä parisuhteeseen alkaessa sen toisen pitää minun mielestäni näyttää siltä, että voi ylpeänä ajatella "tuo on minun!". Kovasti kyllä alkaa näyttää, että itse en ulkoisessa vaatimattomuudessani kelpaa tuon tyypin miehille kuin seksiin, mutta olkoon sitten niin. Olen sitten yksin. Tuntuisi minustakin typerältä ja julmalta alkaa suhteeseen ihmisen kanssa, joka ei saa minua haukkomaan henkeä ihastuksesta.
Tuo on oman egon boostaamista eikä rakkautta.
"Katsokaa, tämä pitkä ja komea laatu-uros on minun! Minä sain pitkän ja komean miehen!" (lue: olen laatunainen enkä mikään tavis)
Mielestäni tuosta tulee mieleen ihan palstan tiettyjen vakiomiesten ajattelutyyli. Haluan vain jotain tiettyä, muut ei kelpaa. Erotuksena se, että nainen toteaa että on sitten yksin, tietty miestyyppi alkaa vouhkata netissä miten heillä on *oikeus* saada tietynlainen nainen.
Solmuiset ihmissuhteet lapsuudessa ja taipumus rakastua onnettomasti. Kaikki tapaamani kivat miehet tuntuu myös olevan aina varattuja ja pelkkä ajatuskin kolmiodraamasta ahdistaa. Vientiä kyllä riittäisi, mutta sopivaa ei löydy. En ole nirso, mutta kyllä se molemminpuolinen luottamus, kunnioitus ja aidot tunteet on koko homman perusta. Olen luopunut toivosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen lähes 31-vuotias todella nirso mieshenkilö, joka on jäänyt yksin. Olen ulkonäöltäni sellainen, että ei olisi oikeastaan yhtään varaa olla nirso, mutta minkäs teet. Ulkonäöllisesti kriteereitä ei ole (olen ihastunut henkilöihin, joiden vartalot ovat olleet toistensa vastakohtia, on ollut tatutointeja/lävistyksiä jne), mutta jos saan tietyn vaikutelman että ei nappaa, niin ei. En käy hirveästi baareissa tai yökerhoissa enkä etsi yhden yön seuraa. En pysty myöskään ajattelemaan työkavereita romanttisessa mielessä. Ihastun erittäin harvoin, mutta silloin kun olen, pakit on tullut joka kerta. Naispuolisia kavereita minulla on jonkin verran, mutta näen ne pelkästään kavereina, olivatpa he varattuja tai eivät. Olen yrittänyt nyt pyrkinyt lisäämään omaa liikunnallisuuttani jonkin verran, parantamaan itseäni työelämässä sekä panostamaan enemmän omaan henkiseen hyvinvointiin. Noh, kai tuolla joku tulee vielä joskus vastaan jolloin molemmilla kolahtaa.
Täällä saman ikäinen nainen, joka myös on jossakin mielessä omaan tasoonsa lähden liian laatutietoinen. Mutta harmi vain, kun en kiinnostu kuin tietynlaisista miehistä, enkä voi mitään sille, että muut eivät nappaa. Kyllä parisuhteeseen alkaessa sen toisen pitää minun mielestäni näyttää siltä, että voi ylpeänä ajatella "tuo on minun!". Kovasti kyllä alkaa näyttää, että itse en ulkoisessa vaatimattomuudessani kelpaa tuon tyypin miehille kuin seksiin, mutta olkoon sitten niin. Olen sitten yksin. Tuntuisi minustakin typerältä ja julmalta alkaa suhteeseen ihmisen kanssa, joka ei saa minua haukkomaan henkeä ihastuksesta.
Tuo on oman egon boostaamista eikä rakkautta.
"Katsokaa, tämä pitkä ja komea laatu-uros on minun! Minä sain pitkän ja komean miehen!" (lue: olen laatunainen enkä mikään tavis)Mielestäni tuosta tulee mieleen ihan palstan tiettyjen vakiomiesten ajattelutyyli. Haluan vain jotain tiettyä, muut ei kelpaa. Erotuksena se, että nainen toteaa että on sitten yksin, tietty miestyyppi alkaa vouhkata netissä miten heillä on *oikeus* saada tietynlainen nainen.
Pointti tuossa taisi olla että mies miettii millaisen naisen haluaisi.
Nainen miettii millainen mies tekisi muut vaikuttuneiksi, miltä pari näyttäisi muiden silmissä, jne.
Nainen myös ajattelee oman arvonsa saamansa miehen kautta. Minä sain komean miehen -> olen tasokas ja näytän sirolta 185cm ison miehen rinnalla (et tietenkään oikeasti näytä, mutta naiset oikeasti kuvittelevat näin).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen lähes 31-vuotias todella nirso mieshenkilö, joka on jäänyt yksin. Olen ulkonäöltäni sellainen, että ei olisi oikeastaan yhtään varaa olla nirso, mutta minkäs teet. Ulkonäöllisesti kriteereitä ei ole (olen ihastunut henkilöihin, joiden vartalot ovat olleet toistensa vastakohtia, on ollut tatutointeja/lävistyksiä jne), mutta jos saan tietyn vaikutelman että ei nappaa, niin ei. En käy hirveästi baareissa tai yökerhoissa enkä etsi yhden yön seuraa. En pysty myöskään ajattelemaan työkavereita romanttisessa mielessä. Ihastun erittäin harvoin, mutta silloin kun olen, pakit on tullut joka kerta. Naispuolisia kavereita minulla on jonkin verran, mutta näen ne pelkästään kavereina, olivatpa he varattuja tai eivät. Olen yrittänyt nyt pyrkinyt lisäämään omaa liikunnallisuuttani jonkin verran, parantamaan itseäni työelämässä sekä panostamaan enemmän omaan henkiseen hyvinvointiin. Noh, kai tuolla joku tulee vielä joskus vastaan jolloin molemmilla kolahtaa.
Täällä saman ikäinen nainen, joka myös on jossakin mielessä omaan tasoonsa lähden liian laatutietoinen. Mutta harmi vain, kun en kiinnostu kuin tietynlaisista miehistä, enkä voi mitään sille, että muut eivät nappaa. Kyllä parisuhteeseen alkaessa sen toisen pitää minun mielestäni näyttää siltä, että voi ylpeänä ajatella "tuo on minun!". Kovasti kyllä alkaa näyttää, että itse en ulkoisessa vaatimattomuudessani kelpaa tuon tyypin miehille kuin seksiin, mutta olkoon sitten niin. Olen sitten yksin. Tuntuisi minustakin typerältä ja julmalta alkaa suhteeseen ihmisen kanssa, joka ei saa minua haukkomaan henkeä ihastuksesta.
Tuo on oman egon boostaamista eikä rakkautta.
"Katsokaa, tämä pitkä ja komea laatu-uros on minun! Minä sain pitkän ja komean miehen!" (lue: olen laatunainen enkä mikään tavis)Mielestäni tuosta tulee mieleen ihan palstan tiettyjen vakiomiesten ajattelutyyli. Haluan vain jotain tiettyä, muut ei kelpaa. Erotuksena se, että nainen toteaa että on sitten yksin, tietty miestyyppi alkaa vouhkata netissä miten heillä on *oikeus* saada tietynlainen nainen.
Pointti tuossa taisi olla että mies miettii millaisen naisen haluaisi.
Nainen miettii millainen mies tekisi muut vaikuttuneiksi, miltä pari näyttäisi muiden silmissä, jne.
Nainen myös ajattelee oman arvonsa saamansa miehen kautta. Minä sain komean miehen -> olen tasokas ja näytän sirolta 185cm ison miehen rinnalla (et tietenkään oikeasti näytä, mutta naiset oikeasti kuvittelevat näin).
Perusidea on silti sama: halutaan vain jonkun tietyn näköistä. Toinen hyväksyy sen seuraukset, toinen ei.
Sama
Sisältö jatkuu mainoksen alla
25 on nuori vielä, ei ole nirsoutta, jos siihen ikään ei ole parisuhdetta löytänyt, aloittajalla kuitenkin on ollut parisuhteita.
Nykyisen mieheni löysin vasta 32-vuotiaana ja 38 vuotiaana saimme lapsen. Joten siis aikaa on, toki haku päällä täytyy olla, mutta tuossa on aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnen, minä olen sellainen. En ole nirso kumppanin ominaisuuksista, vaan ihastuksen laadusta. Haluan olla rakkaudesta hullaantunut, ja että toinen on yhtä sekaisin, eikä vähempi riitä.
Yleensä tuollaiset roihut palaa aika nopeesti kasaan ja sitten ollaankin taas katselemassa sitä uutta hullaantumista.
Niin voi olla joidenkin kohdalla, minulle se on ainoa keino jolla siedän ihmistä lähelläni ja alan haaveilla yhteisestä huomisesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No minä olen ikäni ollut niin perhanan nirso että kukaan ei ole kelvannut!
Oma vapaus ja itsenäinen elämä on aina painanut vaakassa eniten. Yksin olen elänyt ja elän, mutta yksinäinen en ole ollut enkä ole! Minulla on ollut hyvä elömä ja toivon vielä monia hyviä vuosia lisää. Yksin. Olen 64-vuotias nainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnen. Kumpikin muuten äidinkielen opettajia. Erittäin älykkäitä naisia, persoonallisia ja sivistyneitä. Vaikea löytää samanhenkistä miestä, miestä, joka täyttäisi heidän vaatimuksensa. Vaikea kuvitellakaan, että olisivat pariutuneet jonkun kanssa vain "saadakseen miehen". Nyt ikää jo 50+ ja ovat todella vinkeitä "vanhapiikoja", joilla on terävä kieli ja erittäin syvällisiä ajatuksia.
Tämä se taitaa olla minunkin tulevaisuuteni. Toisaalta viihdyn kyllä yksinkin, mutta kaikkein mieluiten olisin onnellisesti naimisissa mukavan miehen kanssa. Surettaa ajatella että mokasin mahdollisuuteni kun parikymppisenä valitsin miehen jonka kanssa kuvittelin eläväni loppuikäni kunnes hän meni ja petti luottamukseni nelikymppisenä.
"Vaatimuslistani" on kieltämättä mahdoton. Haluaisin että mies on suurinpiirtein tasapainoinen, ei elämänhallintaongelmia (alkoholismi, hoitamaton mt-ongelma jne.), olisi kiva jos hän ei juoksisi karkuun syvällisiä keskusteluita ja akateemisuuttani, pitäisi seksistä ja hellittelystä ja olisi introvertti. Tarkkoja ulkonäkö- ja ikävaatimuksia ei ole, mutta mieluummin nuorempi kuin yli 50-v.
Nyt olen siis 42v, 170/95, paino jakautunut sopusuhtaisesti mutta kyllähän sen näkee kauas että ylimääräistä on.
-170-
170
Missä asut?
Uudellamaalla. Kuinka niin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuhannet nykypäivän 25-33v naiset huomaa kohta olevansa 40 eikä sitä prinssiä ikinä tullutkaan.
Elämä meni odotellessa.
Mikä on vaihtoehto? Mennä joka ilta sänkyyn ihmisen viereen jonka kosketus inhottaa? Tulla joka päivä kotiin kumppanin luo, kun tämän naama vituttaa, jutut tympii ja tavat ällöttää? Teeskennellä päivästä toiseen läheisyyttä ihmiseen, jota kohtaan ei tunne mitään?
Suostuisitko itse elämään niin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän. Tuttavamies, joka erosi 5 vuotta sitten pitkäaikaisesta kumppanistaan koska tämä ei ollut "ulkonäöllisesti sopiva". Nainen oli ihan normaalinnäköinen ja kokoinen, mutta olisi pitänyt yhtäkkiä olla fitness, vaikka oli jo heidän tavatessaan samanlainen kuin erotessa. Noh, mies jäi metsästämään sitä fitnessiä, ja on tehnyt sitä siitä lähtien kun erosivat. Ei ole löytynyt. Se pitää vielä sanoa että mies ei itse tosiaan ole fitnsee, vaan kalju, mahakas kohta 5-kymppinen sairaseläkeläinen. Naisen pitäisi olla fitness, ja korkeakoulut käynyt, ja hyväpalkkaisessa työssä.
Auts. Ihmisten pitäisi edes tiedostaa omat rahkeensa ja todennäköisyydet tietynlaisen kumppanin löytämiselle. Jos on itse lihava ja vanha ja silti luulee voivansa todennäköisesti saada aivan päinvastaisen kumppanin, menee kyllä aika heikosti.
Itse haluan myös tietynlaisen kumppanin enkä halua tyytyä vähempään. Nykytilanteessa mahdollisuuteni ovat kohtalaiset ja siksi joko a) muutan itseäni mahdollisuuksia parantaakseni tai b) hyväksyn mahdollisuuden, etten ehkä löydä sopivaa.
Tämä. Olisi myös aika hirveä ajatus olla omalle kumppanille se tyydyttävä vaihtoehto, kun ei oman mielensä mukaista saanut. Ja kuten pari kirjoittajaa täällä onkin jo miettinyt, niin entäs sitten kun otat kumppaniksesi ihan-jonkun-vaan ja oletkin onnettomasti varattuna parisuhteessa, kun se oikeasti itseä miellyttävä käveleekin vastaan ja olisi jopa kiinnostunut?
Olen kyllä miettinyt kauemman aikaa että suomalaisen naisen nupissa ja seksuaalisuudessa on jotain pahasti vialla. Ei kyllä todellakaan ole mitään vikaa olla sen "tyydyttävän" vaihtoehdon kanssa. Miehille se on ihan arkipäivää jos ei ole joku huippukomee (alle 5% miehistä) tai valmis maksamaan seurasta. Kuitenkin samalla nykyisin naiset ovat todella ultravalikoivia. Yhdellekin tutulle joka kerta kun se menee yökerhoon niin sille tulee 1-5 miestä juttusille. Mikään ei kuitenkaan koskaan kelpaa. Eikä edes ole mikään kaunotar, aika tavis. Joku 7 tai kasin muija. Eli varmaan vuodessa montaa sataa tarjokkaita eikä kukaan kelpaa vaikkei paljoa itse tarjoa.
Ei kukaan ihminen kuitenkaan täydellinen ja täytä kaikkia niitä paska kriteereitä jota naisilla on. Elämä on kompromissejä. Ei se rakkaus niin synny että odotetaan vaan sitä täydellistä prinssiä. Yksin nämä lähipiirin muikkelit ovat vaikka sitä mitä tahansa älä anna periksi satuja täällä kerrotaisiin.
Onneksi itse ymmärsin jo nuorena hankkia naisen ulkomailta. Kyllä sitä alkujaan oli kaikenlaisia vaikeuksia mutta hyvin kasvettiin yhteen. Se kun oli tarpeeksi kypsä ettei antanut periksi, toisin kun suomalaiset muikkelit jotka sanoo heippa ekan vastoinkäymisen jälkeen. Nyt minulla onkin parempi nainen kun kavereilla jotka päätyivät suomalaisiin naisiin. Riitoja ja eroja niillä vaan on.
Ei sinulla mitään vaimoa ole, jos olisi, et käyttäisi päiviäsi täällä naisten haukkumiseen. Muuten oikein hyvä esimerkki miehestä, joka i kelpaa, ja jonka ei pidäkään kelvata.
Niin. On se kyllä vaikee pala suomalaisille niellä kun jokaikinen suomalainen mies pystyy halutessa saamaan keskiverto av mammaa paremman naisen. Myös se pahin lu useri pals tauli. Katsokaa esim keskistä. Vanhalla alkkiksella ihan kelpo nainen koska ymmärsi ulkomailta hakea.
Eli ehkä mulla nyt kuitenkin on se vaimo. Ja on se paremman näköinen kuin sinä. 22v. Ottaako päähän?
Ja miten se tää minä tän harrastukseni kanssa nyt niin paljon eroaa teistä kun itse päivät pitkät täällä haukutte miehiä? Ihan syystä haukun sillä ihan tosi juttuja tänne kirjoittelen. Ette vaan siedä että joku antaa samalla mitalla.
Nirso on vähän hankala käsite. Tunetta pitää tietenkin olla, mutta jos ei anna toiselle edes mahdollisuutta sen takia, että toisella on ulkonäössä, elämässä tai missä jokin yksi pieni juttu, joka ei kuulu siihen oma skeemaan unelmien miehestä, voi tehdä omat mahdollisuudet pariutua aika hankalaksi. Minulla on yksi kaveri, joka on minun milelestäni vähän liian nirso ja on pilannut sen vuoksi elämänsä ja omat mahdollisuutensa. Hänellä on se haave jostakin täydellisestä miehestä, ihastuu aina vain joihinkin ylisuosittuihin lätkäpelaajiin tai rikkaiden sukujen perillisiin, joilla roikkuu missejä joka lahkeessa. On tavallista vähän kauniimpi, mutta kuvittelee itsestään ihan liikaa ja asettaa sen takia miesihanteensakin täydellisyyttä hipovaksi. Yrittää mm. malliksi ja puhuu itsestään tähän tyyliin: kyllä on miehet ihmeissään, kun minä tämä hame päällä tuolla kuljen. Ajattelee todellakin ihan oikeasti olevansa joku enkeli. Miehiä hänellä olisikin, ei ole mikään ruma, vaan tavallisen hyvännäköinen. Mutta kun ne miehet ei hänelle kelpaa, kun pitäisi sen kuvitellun oman tason prinssi olla, ennen kuin pystyy edes tutustumaan yhtään. On nyt jo 30 ja yksin jää tuota menoa, koska tuo tuo yhtälö on ihan mahdoton.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän. Tuttavamies, joka erosi 5 vuotta sitten pitkäaikaisesta kumppanistaan koska tämä ei ollut "ulkonäöllisesti sopiva". Nainen oli ihan normaalinnäköinen ja kokoinen, mutta olisi pitänyt yhtäkkiä olla fitness, vaikka oli jo heidän tavatessaan samanlainen kuin erotessa. Noh, mies jäi metsästämään sitä fitnessiä, ja on tehnyt sitä siitä lähtien kun erosivat. Ei ole löytynyt. Se pitää vielä sanoa että mies ei itse tosiaan ole fitnsee, vaan kalju, mahakas kohta 5-kymppinen sairaseläkeläinen. Naisen pitäisi olla fitness, ja korkeakoulut käynyt, ja hyväpalkkaisessa työssä.
Auts. Ihmisten pitäisi edes tiedostaa omat rahkeensa ja todennäköisyydet tietynlaisen kumppanin löytämiselle. Jos on itse lihava ja vanha ja silti luulee voivansa todennäköisesti saada aivan päinvastaisen kumppanin, menee kyllä aika heikosti.
Itse haluan myös tietynlaisen kumppanin enkä halua tyytyä vähempään. Nykytilanteessa mahdollisuuteni ovat kohtalaiset ja siksi joko a) muutan itseäni mahdollisuuksia parantaakseni tai b) hyväksyn mahdollisuuden, etten ehkä löydä sopivaa.
Tämä. Olisi myös aika hirveä ajatus olla omalle kumppanille se tyydyttävä vaihtoehto, kun ei oman mielensä mukaista saanut. Ja kuten pari kirjoittajaa täällä onkin jo miettinyt, niin entäs sitten kun otat kumppaniksesi ihan-jonkun-vaan ja oletkin onnettomasti varattuna parisuhteessa, kun se oikeasti itseä miellyttävä käveleekin vastaan ja olisi jopa kiinnostunut?
Olen kyllä miettinyt kauemman aikaa että suomalaisen naisen nupissa ja seksuaalisuudessa on jotain pahasti vialla. Ei kyllä todellakaan ole mitään vikaa olla sen "tyydyttävän" vaihtoehdon kanssa. Miehille se on ihan arkipäivää jos ei ole joku huippukomee (alle 5% miehistä) tai valmis maksamaan seurasta. Kuitenkin samalla nykyisin naiset ovat todella ultravalikoivia. Yhdellekin tutulle joka kerta kun se menee yökerhoon niin sille tulee 1-5 miestä juttusille. Mikään ei kuitenkaan koskaan kelpaa. Eikä edes ole mikään kaunotar, aika tavis. Joku 7 tai kasin muija. Eli varmaan vuodessa montaa sataa tarjokkaita eikä kukaan kelpaa vaikkei paljoa itse tarjoa.
Ei kukaan ihminen kuitenkaan täydellinen ja täytä kaikkia niitä paska kriteereitä jota naisilla on. Elämä on kompromissejä. Ei se rakkaus niin synny että odotetaan vaan sitä täydellistä prinssiä. Yksin nämä lähipiirin muikkelit ovat vaikka sitä mitä tahansa älä anna periksi satuja täällä kerrotaisiin.
Onneksi itse ymmärsin jo nuorena hankkia naisen ulkomailta. Kyllä sitä alkujaan oli kaikenlaisia vaikeuksia mutta hyvin kasvettiin yhteen. Se kun oli tarpeeksi kypsä ettei antanut periksi, toisin kun suomalaiset muikkelit jotka sanoo heippa ekan vastoinkäymisen jälkeen. Nyt minulla onkin parempi nainen kun kavereilla jotka päätyivät suomalaisiin naisiin. Riitoja ja eroja niillä vaan on.
Ei sinulla mitään vaimoa ole, jos olisi, et käyttäisi päiviäsi täällä naisten haukkumiseen. Muuten oikein hyvä esimerkki miehestä, joka i kelpaa, ja jonka ei pidäkään kelvata.
Niin. On se kyllä vaikee pala suomalaisille niellä kun jokaikinen suomalainen mies pystyy halutessa saamaan keskiverto av mammaa paremman naisen. Myös se pahin lu useri pals tauli. Katsokaa esim keskistä. Vanhalla alkkiksella ihan kelpo nainen koska ymmärsi ulkomailta hakea.
Eli ehkä mulla nyt kuitenkin on se vaimo. Ja on se paremman näköinen kuin sinä. 22v. Ottaako päähän?
Ja miten se tää minä tän harrastukseni kanssa nyt niin paljon eroaa teistä kun itse päivät pitkät täällä haukutte miehiä? Ihan syystä haukun sillä ihan tosi juttuja tänne kirjoittelen. Ette vaan siedä että joku antaa samalla mitalla.
...ja sitten heräsin hikisessä lähiöyksiössäni likaisista lakanoistani pehmovalaani vierestä. Luulen, että se on tyttö. Ei ainakaan ole vastaan väittänyt. Made in China. Pehmeä ja sillä on lempeät silmät, selkeästi siis parempi on kuin palstamamma joka naputtaisi siivoamisesta ja siitä että pitäisi viedä tyhjät kaljatölkit kauppaan ja etsiä työpaikka. Joskus silti itken. En tiedä, miksi.
Tunnen itseni ja ei yhtään haittaa. Oma asunto ja voi tapailla ketä lystää. Ei kenenkään muun likaisia vaatteita tarvitse pestä jollei vartavasten halua. Ei kotista tarvitse leikkiä jos ei halua nykyään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen nainen, jonka fyysinen olemus on kuin kohotettu taikina. Ihokin on juuri sellainen taikinan värinen ja näyttää siltä että jos sitä tökkäisi sormella niin siihen jäisi painauma. En koskaan kuntoile kunnolla, ja se todella paistaa päällepäin. Olen jonkin verran ylipainoinen, mutta ylipainoa enemmän ulkonäköäni leimaa tuo taikinamainen velttous. On ikävä sanoa näin, mutta se saa muissa aikaan melkein fyysistä pahoinvointia. Esimerkiksi hartioita tai leuan linjaa ei juurikaan ole, joten syntyy vaikutelma että minä vain valun alaspäin vähän niin kuin barbapapa. Kokonaisuutena olemukseni ei mielestäni ole hyvinvoivan ihmisen, vaikka mitään kuntoilua rajoittavia sairauksia tai esim. masennusta minulla ei ole. Ymmärrän miksi joku ihminen valitsee ennemmin terveen, ryhdikkään olemuksen kuin tuollaisen vetelän habituksen, mutta selvästi liikunta ja kuntoilu eivät vain kuulu elämääni. Haluan silti miehen joka on kuin Love islandin Patrick
jatkan vielä:
Nuoresta lähtien kärsinyt hitaasta ruuansulatuksesta, nyt olen 29v ja tilanne on järkyttävää. Vatsantoiminta sen kun hidastuu. Nyt ei enää toimi ollenkaan ja tämän mukaan painokin alkanut nousemaan ( nesteet ja massa kertyy vatsassa).
Olen täysin terve, vatsan takia paino kyllä heittelee välillä 5kg.
Käyn kerran viikossa kakkosella, jouduin jopa ottaa töistä yhden päivän saikkua kun en jaksa töissä seisoa tämän valtavan vatsan kanssa, hikoilen aivan hulluna ja pää täysin sumussa, tulee jopa migreeni, kuntosali ja jumpat jäi vähemmälle koska vatsa ei taivu. Mua oikeasti ällöttää se ajatus että se on täynnä vanhaa ruokaa, sinne vain kertyy tavaraa.
Reipas kävely on ainut asia joka auttaa oloon mutta ei ongelmaan.
Tiedän että silloin harvoin kun tyhjenee kunnolla niin voin todella hyvin eikä painokaan kerry. Tämä tapahtuu ehkä noin 5 kertaa vuodessa.
Minulla on hajoamassa kohta elämä ummetuksen takia. Huom. Korostan että olen täysin terve, lääkärillä rampannut.
Ikävää että sulla on vatsaongelmia mutta mua alkoi naurattaa kamalasti kun kuvittelen, että tää on sun nettideittiprofiiliteksti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuhannet nykypäivän 25-33v naiset huomaa kohta olevansa 40 eikä sitä prinssiä ikinä tullutkaan.
Elämä meni odotellessa.Mikä on vaihtoehto? Mennä joka ilta sänkyyn ihmisen viereen jonka kosketus inhottaa? Tulla joka päivä kotiin kumppanin luo, kun tämän naama vituttaa, jutut tympii ja tavat ällöttää? Teeskennellä päivästä toiseen läheisyyttä ihmiseen, jota kohtaan ei tunne mitään?
Suostuisitko itse elämään niin?
Just tämä! Nykynainen on usein niin itsenäinen ja tienaa omat rahansa, että miehen pitäisi tuoda suhteeseen jotain todellista lisäarvoa, ennen kuin suhteeseen ryhdytään. Miehen pitää siis herättää positiivisia tunteita ja olla kaikinpuolin kiinnostava ja haluttava. Itse olisin mieluummin loppuelämäni sinkku kuin huonossa parisuhteessa. No elämä on valintoja, kukin tyylillään tietenkin.
Tuo on oman egon boostaamista eikä rakkautta.
"Katsokaa, tämä pitkä ja komea laatu-uros on minun! Minä sain pitkän ja komean miehen!" (lue: olen laatunainen enkä mikään tavis)