Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tunnetko ihmisen, joka on jäänyt omaa nirsouttaan yksin elämässä?
09.11.2018 |
Pelkään, että jään yksin elämässäni. Minun on todella vaikea löytää kumppania, en vain kiinnostu kenestäkään kovin usein ja jos kiinnostun, niin se ei takaa että homma toimisi. Olen ollut todella ihastunut kolme kertaa elämässäni: ensimmäinen mies kuoli tapaturmaisesti kun olimme vähän aikaa tapailleet, toinen mies oli varattu joten en tietenkään ryhtynyt mihinkään, ja kolmatta tapailin kunnes hän jätti minut.
Olen 25-vuotias, nätti, ystävällinen luonteeltani, oma elämä (talous, koulutus ym.) on kunnossa, olen lapseton (haluaisin lapsia jos vaan mies löytyisi). Mielestäni minulla on kaikki edellytykset "saada" kumppani ja kyllähän minua lähestytäänkin, joten olenko vain liian rajoittunut itse?
Mietin, tulenko oikeasti jäämään yksin sen takia että olen jotenkin liian nirso tms... Minulle tullaan kyllä jutustelemaan välillä ja kun olin hetken aikaa deittipalvelussa, sain valtavasti viestejä. Juttelinkin ja tapasin joitakin miehiä, mutta kun ei vain sytytä :/ Olen varmasti nirso, mutta mielestäni kumppanin valinnassa tuleekin olla. Miksi jakaa elämä jonkun kanssa, joka on vaan ihan kiva? Haluan uskoa että sitä suurta rakkautta ja sielunkumppanuuttakin on olemassa.
Saatanko jäädä oikeasti yksin elämässä, kun haikailen tuollaisten tunteiden perään? Pitäisikö tyytyä vähempään?
Kommentit (344)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen nainen, jonka fyysinen olemus on kuin kohotettu taikina. Ihokin on juuri sellainen taikinan värinen ja näyttää siltä että jos sitä tökkäisi sormella niin siihen jäisi painauma. En koskaan kuntoile kunnolla, ja se todella paistaa päällepäin. Olen jonkin verran ylipainoinen, mutta ylipainoa enemmän ulkonäköäni leimaa tuo taikinamainen velttous. On ikävä sanoa näin, mutta se saa muissa aikaan melkein fyysistä pahoinvointia. Esimerkiksi hartioita tai leuan linjaa ei juurikaan ole, joten syntyy vaikutelma että minä vain valun alaspäin vähän niin kuin barbapapa. Kokonaisuutena olemukseni ei mielestäni ole hyvinvoivan ihmisen, vaikka mitään kuntoilua rajoittavia sairauksia tai esim. masennusta minulla ei ole. Ymmärrän miksi joku ihminen valitsee ennemmin terveen, ryhdikkään olemuksen kuin tuollaisen vetelän habituksen, mutta selvästi liikunta ja kuntoilu eivät vain kuulu elämääni. Haluan silti miehen joka on kuin Love islandin Patrick
jatkan vielä:
Nuoresta lähtien kärsinyt hitaasta ruuansulatuksesta, nyt olen 29v ja tilanne on järkyttävää. Vatsantoiminta sen kun hidastuu. Nyt ei enää toimi ollenkaan ja tämän mukaan painokin alkanut nousemaan ( nesteet ja massa kertyy vatsassa).
Olen täysin terve, vatsan takia paino kyllä heittelee välillä 5kg.
Käyn kerran viikossa kakkosella, jouduin jopa ottaa töistä yhden päivän saikkua kun en jaksa töissä seisoa tämän valtavan vatsan kanssa, hikoilen aivan hulluna ja pää täysin sumussa, tulee jopa migreeni, kuntosali ja jumpat jäi vähemmälle koska vatsa ei taivu. Mua oikeasti ällöttää se ajatus että se on täynnä vanhaa ruokaa, sinne vain kertyy tavaraa.
Reipas kävely on ainut asia joka auttaa oloon mutta ei ongelmaan.
Tiedän että silloin harvoin kun tyhjenee kunnolla niin voin todella hyvin eikä painokaan kerry. Tämä tapahtuu ehkä noin 5 kertaa vuodessa.
Minulla on hajoamassa kohta elämä ummetuksen takia. Huom. Korostan että olen täysin terve, lääkärillä rampannut.
KUULES NYT! LÄÄKÄRIIN JA LAIHIKSELLE!
TERV : PATRICK
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen nainen, jonka fyysinen olemus on kuin kohotettu taikina. Ihokin on juuri sellainen taikinan värinen ja näyttää siltä että jos sitä tökkäisi sormella niin siihen jäisi painauma. En koskaan kuntoile kunnolla, ja se todella paistaa päällepäin. Olen jonkin verran ylipainoinen, mutta ylipainoa enemmän ulkonäköäni leimaa tuo taikinamainen velttous. On ikävä sanoa näin, mutta se saa muissa aikaan melkein fyysistä pahoinvointia. Esimerkiksi hartioita tai leuan linjaa ei juurikaan ole, joten syntyy vaikutelma että minä vain valun alaspäin vähän niin kuin barbapapa. Kokonaisuutena olemukseni ei mielestäni ole hyvinvoivan ihmisen, vaikka mitään kuntoilua rajoittavia sairauksia tai esim. masennusta minulla ei ole. Ymmärrän miksi joku ihminen valitsee ennemmin terveen, ryhdikkään olemuksen kuin tuollaisen vetelän habituksen, mutta selvästi liikunta ja kuntoilu eivät vain kuulu elämääni. Haluan silti miehen joka on kuin Love islandin Patrick
Huono plagiaatti toisesta viestiketjusta.
hei
En ihmettele että nämä ihmiset eivät saa "ronkeliuttaan" parisuhdetta
kakka kerta viikkoon?
Vahamainen olemus?
Hauska kännissä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen nainen, jonka fyysinen olemus on kuin kohotettu taikina. Ihokin on juuri sellainen taikinan värinen ja näyttää siltä että jos sitä tökkäisi sormella niin siihen jäisi painauma. En koskaan kuntoile kunnolla, ja se todella paistaa päällepäin. Olen jonkin verran ylipainoinen, mutta ylipainoa enemmän ulkonäköäni leimaa tuo taikinamainen velttous. On ikävä sanoa näin, mutta se saa muissa aikaan melkein fyysistä pahoinvointia. Esimerkiksi hartioita tai leuan linjaa ei juurikaan ole, joten syntyy vaikutelma että minä vain valun alaspäin vähän niin kuin barbapapa. Kokonaisuutena olemukseni ei mielestäni ole hyvinvoivan ihmisen, vaikka mitään kuntoilua rajoittavia sairauksia tai esim. masennusta minulla ei ole. Ymmärrän miksi joku ihminen valitsee ennemmin terveen, ryhdikkään olemuksen kuin tuollaisen vetelän habituksen, mutta selvästi liikunta ja kuntoilu eivät vain kuulu elämääni. Haluan silti miehen joka on kuin Love islandin Patrick
Huono plagiaatti toisesta viestiketjusta.
Älä viiti trolli täällä häiritä ihmisiä
Tunnen, minä olen sellainen. En ole nirso kumppanin ominaisuuksista, vaan ihastuksen laadusta. Haluan olla rakkaudesta hullaantunut, ja että toinen on yhtä sekaisin, eikä vähempi riitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä oon ikisinkku.
Oon ollut koko 30-vuotisen elämäni aikana kerran tulisesti ihastunut, ja muutama vähän laimeampi ihastus.
Oon todella seksuaalinen, mutta en vain ihastu/rakastu. Enkä halua aloittaa suhdetta/jatkaa tapailua pidempään, kun se tietty tunne puuttuu :/ kerran yritin ja seurustelin tällaisessa ihastus-suhteessa, eikä siitä mitään tullut. En ole koskaan ollut rakastunut.
30 ja ikisinkku? Tuohan on käytännössä teini-ikä ihmissuhteiden kohdalla. Odotas vielä 20 vuotta, niin sitten voi alkaa kehumaan...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen nainen, jonka fyysinen olemus on kuin kohotettu taikina. Ihokin on juuri sellainen taikinan värinen ja näyttää siltä että jos sitä tökkäisi sormella niin siihen jäisi painauma. En koskaan kuntoile kunnolla, ja se todella paistaa päällepäin. Olen jonkin verran ylipainoinen, mutta ylipainoa enemmän ulkonäköäni leimaa tuo taikinamainen velttous. On ikävä sanoa näin, mutta se saa muissa aikaan melkein fyysistä pahoinvointia. Esimerkiksi hartioita tai leuan linjaa ei juurikaan ole, joten syntyy vaikutelma että minä vain valun alaspäin vähän niin kuin barbapapa. Kokonaisuutena olemukseni ei mielestäni ole hyvinvoivan ihmisen, vaikka mitään kuntoilua rajoittavia sairauksia tai esim. masennusta minulla ei ole. Ymmärrän miksi joku ihminen valitsee ennemmin terveen, ryhdikkään olemuksen kuin tuollaisen vetelän habituksen, mutta selvästi liikunta ja kuntoilu eivät vain kuulu elämääni. Haluan silti miehen joka on kuin Love islandin Patrick
jatkan vielä:
Nuoresta lähtien kärsinyt hitaasta ruuansulatuksesta, nyt olen 29v ja tilanne on järkyttävää. Vatsantoiminta sen kun hidastuu. Nyt ei enää toimi ollenkaan ja tämän mukaan painokin alkanut nousemaan ( nesteet ja massa kertyy vatsassa).
Olen täysin terve, vatsan takia paino kyllä heittelee välillä 5kg.
Käyn kerran viikossa kakkosella, jouduin jopa ottaa töistä yhden päivän saikkua kun en jaksa töissä seisoa tämän valtavan vatsan kanssa, hikoilen aivan hulluna ja pää täysin sumussa, tulee jopa migreeni, kuntosali ja jumpat jäi vähemmälle koska vatsa ei taivu. Mua oikeasti ällöttää se ajatus että se on täynnä vanhaa ruokaa, sinne vain kertyy tavaraa.
Reipas kävely on ainut asia joka auttaa oloon mutta ei ongelmaan.
Tiedän että silloin harvoin kun tyhjenee kunnolla niin voin todella hyvin eikä painokaan kerry. Tämä tapahtuu ehkä noin 5 kertaa vuodessa.
Minulla on hajoamassa kohta elämä ummetuksen takia. Huom. Korostan että olen täysin terve, lääkärillä rampannut.
Oletko käynyt tzekkaamassa kilpirauhasarvosi?
Syötkö kuitua?
Oletko neitsyt?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä oon ikisinkku.
Oon ollut koko 30-vuotisen elämäni aikana kerran tulisesti ihastunut, ja muutama vähän laimeampi ihastus.
Oon todella seksuaalinen, mutta en vain ihastu/rakastu. Enkä halua aloittaa suhdetta/jatkaa tapailua pidempään, kun se tietty tunne puuttuu :/ kerran yritin ja seurustelin tällaisessa ihastus-suhteessa, eikä siitä mitään tullut. En ole koskaan ollut rakastunut.
30 ja ikisinkku? Tuohan on käytännössä teini-ikä ihmissuhteiden kohdalla. Odotas vielä 20 vuotta, niin sitten voi alkaa kehumaan...
Ompahan oppinut mestariksi runkka amisessa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen nainen, jonka fyysinen olemus on kuin kohotettu taikina. Ihokin on juuri sellainen taikinan värinen ja näyttää siltä että jos sitä tökkäisi sormella niin siihen jäisi painauma. En koskaan kuntoile kunnolla, ja se todella paistaa päällepäin. Olen jonkin verran ylipainoinen, mutta ylipainoa enemmän ulkonäköäni leimaa tuo taikinamainen velttous. On ikävä sanoa näin, mutta se saa muissa aikaan melkein fyysistä pahoinvointia. Esimerkiksi hartioita tai leuan linjaa ei juurikaan ole, joten syntyy vaikutelma että minä vain valun alaspäin vähän niin kuin barbapapa. Kokonaisuutena olemukseni ei mielestäni ole hyvinvoivan ihmisen, vaikka mitään kuntoilua rajoittavia sairauksia tai esim. masennusta minulla ei ole. Ymmärrän miksi joku ihminen valitsee ennemmin terveen, ryhdikkään olemuksen kuin tuollaisen vetelän habituksen, mutta selvästi liikunta ja kuntoilu eivät vain kuulu elämääni. Haluan silti miehen joka on kuin Love islandin Patrick
jatkan vielä:
Nuoresta lähtien kärsinyt hitaasta ruuansulatuksesta, nyt olen 29v ja tilanne on järkyttävää. Vatsantoiminta sen kun hidastuu. Nyt ei enää toimi ollenkaan ja tämän mukaan painokin alkanut nousemaan ( nesteet ja massa kertyy vatsassa).
Olen täysin terve, vatsan takia paino kyllä heittelee välillä 5kg.
Käyn kerran viikossa kakkosella, jouduin jopa ottaa töistä yhden päivän saikkua kun en jaksa töissä seisoa tämän valtavan vatsan kanssa, hikoilen aivan hulluna ja pää täysin sumussa, tulee jopa migreeni, kuntosali ja jumpat jäi vähemmälle koska vatsa ei taivu. Mua oikeasti ällöttää se ajatus että se on täynnä vanhaa ruokaa, sinne vain kertyy tavaraa.
Reipas kävely on ainut asia joka auttaa oloon mutta ei ongelmaan.
Tiedän että silloin harvoin kun tyhjenee kunnolla niin voin todella hyvin eikä painokaan kerry. Tämä tapahtuu ehkä noin 5 kertaa vuodessa.
Minulla on hajoamassa kohta elämä ummetuksen takia. Huom. Korostan että olen täysin terve, lääkärillä rampannut.
Oletko käynyt tzekkaamassa kilpirauhasarvosi?
Syötkö kuitua?
Oletko neitsyt?
Käytän tamppooneita ja pinkkiä kaalimadon luxus matoa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tunnen, minä olen sellainen. En ole nirso kumppanin ominaisuuksista, vaan ihastuksen laadusta. Haluan olla rakkaudesta hullaantunut, ja että toinen on yhtä sekaisin, eikä vähempi riitä.
kakka kerta viikkoon?
Vahamainen olemus?
Hauska kännissä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä oon ikisinkku.
Oon ollut koko 30-vuotisen elämäni aikana kerran tulisesti ihastunut, ja muutama vähän laimeampi ihastus.
Oon todella seksuaalinen, mutta en vain ihastu/rakastu. Enkä halua aloittaa suhdetta/jatkaa tapailua pidempään, kun se tietty tunne puuttuu :/ kerran yritin ja seurustelin tällaisessa ihastus-suhteessa, eikä siitä mitään tullut. En ole koskaan ollut rakastunut.
30 ja ikisinkku? Tuohan on käytännössä teini-ikä ihmissuhteiden kohdalla. Odotas vielä 20 vuotta, niin sitten voi alkaa kehumaan...
Ompahan oppinut mestariksi runkka amisessa
Televisiosta on ilmiselvästi loppuneet lastenohjelmat, tai sitten eilisillan putkesta heräilleet ovat löytäneet tietokoneen... Ja olen edelleen samaa mieltä - 30v on parisuhdeteini.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnen, minä olen sellainen. En ole nirso kumppanin ominaisuuksista, vaan ihastuksen laadusta. Haluan olla rakkaudesta hullaantunut, ja että toinen on yhtä sekaisin, eikä vähempi riitä.
kakka kerta viikkoon?
Vahamainen olemus?
Hauska kännissä?
joo..oo sekaisin..on
Aika nuori olet vielä.
Minun tuntemistani ilman kumppania ovat ilman omaa tahtoaan jääneet vain he, joilla on mielenterveysongelmia.
Mutta toki voithan hieman yrittää aktivoitua. Miten olisi uusi harrastus, tai järjestät ystävillesi ja heidän kumppaneilleen kutsut, ja vastavuoroisesti menet mukaan heidän kutsuilleen, voisi samanhenkisiä vapaita miehiä löytyä.
Tsemppiä, toivottavasti pian tapaat sopivan puolison <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä oon ikisinkku.
Oon ollut koko 30-vuotisen elämäni aikana kerran tulisesti ihastunut, ja muutama vähän laimeampi ihastus.
Oon todella seksuaalinen, mutta en vain ihastu/rakastu. Enkä halua aloittaa suhdetta/jatkaa tapailua pidempään, kun se tietty tunne puuttuu :/ kerran yritin ja seurustelin tällaisessa ihastus-suhteessa, eikä siitä mitään tullut. En ole koskaan ollut rakastunut.
30 ja ikisinkku? Tuohan on käytännössä teini-ikä ihmissuhteiden kohdalla. Odotas vielä 20 vuotta, niin sitten voi alkaa kehumaan...
Ompahan oppinut mestariksi runkka amisessa
Televisiosta on ilmiselvästi loppuneet lastenohjelmat, tai sitten eilisillan putkesta heräilleet ovat löytäneet tietokoneen... Ja olen edelleen samaa mieltä - 30v on parisuhdeteini.
Oon todella seksuaalinen, mutta en vain ihastu/rakastu.
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata tyytyä keneenkään. Siitä olen kiitollinen ettei kukaan treffailemani mies vain tyytynyt minuun, vaikka se etten kelvannut sattui. Mielummin kyllä olen miehen kanssa joka haluaa minut ja minä hänet. Tai sitten jään sinkuksi.
Juuri näin. Pahin pelkoni olisi, että mies tyytyisi minuun paremman puutteessa ja ajautuisi parisuhteeseen, kun ei halua yksinkään olla. Saattaisi koko ajan katsella, tulisiko se oikea kuitenkin vielä vastaan, ja lähtisi sitten viidenkympin villityksessä tai jonkin muun kriisin yhteydessä.
Vaihtoehtoja on vain kaksi. Joko parisuhde, jossa molemmat haluavat olla yhdessä ja rakastavat toisiaan, tai sitten itsellisenä naisena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä oon ikisinkku.
Oon ollut koko 30-vuotisen elämäni aikana kerran tulisesti ihastunut, ja muutama vähän laimeampi ihastus.
Oon todella seksuaalinen, mutta en vain ihastu/rakastu. Enkä halua aloittaa suhdetta/jatkaa tapailua pidempään, kun se tietty tunne puuttuu :/ kerran yritin ja seurustelin tällaisessa ihastus-suhteessa, eikä siitä mitään tullut. En ole koskaan ollut rakastunut.
30 ja ikisinkku? Tuohan on käytännössä teini-ikä ihmissuhteiden kohdalla. Odotas vielä 20 vuotta, niin sitten voi alkaa kehumaan...
Ompahan oppinut mestariksi runkka amisessa
Televisiosta on ilmiselvästi loppuneet lastenohjelmat, tai sitten eilisillan putkesta heräilleet ovat löytäneet tietokoneen... Ja olen edelleen samaa mieltä - 30v on parisuhdeteini.
Minun pääni on todettu terveeksi, mutta monet ihmiset inhottavat. Esimerkiksi juopuneet mölyäjät, aggressiiviset, genitaaleja hokevaat, ahdistelijat, likaiset jne.
Pahoittelen, että olen mielestäsi paha ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Otsikon ja aloituksen perusteella ajattelin sinun olevan joku nelikymppinen, mutta 25 veelle tuo kolme ihastumista ja "sielunkumppanin' löytämättömyys on on ihan normaalia. Et ole nirso, miksi olisit jonkun kanssa joka on "ihan ookoo"? Itse olen ollut todella ihastunut kahdesti, olen 26. Oon nyt naimisissa, mutta en kummankaan "suuren ihastukseni" kanssa, vaan ihan ookoon miehen kanssa. Suosittelen kokemuksen syvällä rintaäänellä odottamaan "sitä oikeaa" äläkä tyydy siihen "ihan kivaan". En mä halua mieheni kanssa lapsia, vaikka hän varmasti olisi hyvä isä, koska en ole varma itsestäni. Haluan lapsille ehjän kodin, enkä todellakaan ole varma, tulenko olemaan "ihan ookoon" kanssa lopun ikäni vai tuleeko se täydellisesti kolahtava joskus vastaan.
Voi, miksi ihmeessä menit naimisiin, vaikket oikeasti edes halua perhettä tämän ihmisen kanssa? Aika epäreilulta tuntuu miestäsikin kohtaan :(
Vierailija kirjoitti:
Ei sillä ole merkitystä oletko nirso. Tai jos olisi niin minä olisin jo ajat sitten saanut miehen. Minulla melko samanlaiset taustat kuin sulla. Olen seurustellut pari kertaa. Tulen hyvin toimeen omillani, on ystäviä ja harrastuksia. Nettideiteissä sain paljon huomiota ja kävin treffeillä. Miehet halusivat kyllä ekojen treffien jälkeen tutustua lisää ja itsekin. Minä tosissani kiinnostuin lähes jokaisesta, jonka tapasin. Olisin halunnut jatkaa tutustumista kun oli pari kertaa nähty mutta miehet eivät. Ei ainakaan ollut aikaa tai peruttiin... Ei päästy sänkyyn asti kun juttu kuivahti jo. Eli en ainakaan ollut nirso ja silti en ole viiteen vuoteen miestä löytänyt. Vähän pelkään että perhe jää saamatta koska olen jo 30.
Nettideitit lopetin kun huomasin että ne samat siellä vaan tulee vastaan :D
En ole vaan kohdannut oikeaa tyyppiä. Enkä enäähakemalla hae vaan annan luonnon päättää tuleeko vai ei. Ei kannata tyytyä keneenkään. Siitä olen kiitollinen ettei kukaan treffailemani mies vain tyytynyt minuun, vaikka se etten kelvannut sattui. Mielummin kyllä olen miehen kanssa joka haluaa minut ja minä hänet. Tai sitten jään sinkuksi.
Siis miten tuo kertoo ettet ole nirso?
Naiset saavat aina paljon huomiota nettideiteissä, se karsinta (seurustelu/FWB/kertapano/feidaus) tapahtuu sitten myöhemmin.
Kuulostaa enemmänkin siltä että valkkasit komeimmat ja laadukkaimmat pinon päältä, mutta tasosi ei riittänyt heille. Oman tasoisiasi et edes lähtenyt kokeilemaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata tyytyä keneenkään. Siitä olen kiitollinen ettei kukaan treffailemani mies vain tyytynyt minuun, vaikka se etten kelvannut sattui. Mielummin kyllä olen miehen kanssa joka haluaa minut ja minä hänet. Tai sitten jään sinkuksi.
Juuri näin. Pahin pelkoni olisi, että mies tyytyisi minuun paremman puutteessa ja ajautuisi parisuhteeseen, kun ei halua yksinkään olla. Saattaisi koko ajan katsella, tulisiko se oikea kuitenkin vielä vastaan, ja lähtisi sitten viidenkympin villityksessä tai jonkin muun kriisin yhteydessä.
Vaihtoehtoja on vain kaksi. Joko parisuhde, jossa molemmat haluavat olla yhdessä ja rakastavat toisiaan, tai sitten itsellisenä naisena.
Voihan sitä käydä niinkin, että mies on alussa hullaantunut, mutta tunteet sammuvat tai jotain. Toisaalta voi käydä myös niin, että mies ottaa sinut aluksi paremman puutteessa, mutta tajuaa ajan myötä kuinka ihana olet
eri
jatkan vielä:
Nuoresta lähtien kärsinyt hitaasta ruuansulatuksesta, nyt olen 29v ja tilanne on järkyttävää. Vatsantoiminta sen kun hidastuu. Nyt ei enää toimi ollenkaan ja tämän mukaan painokin alkanut nousemaan ( nesteet ja massa kertyy vatsassa).
Olen täysin terve, vatsan takia paino kyllä heittelee välillä 5kg.
Käyn kerran viikossa kakkosella, jouduin jopa ottaa töistä yhden päivän saikkua kun en jaksa töissä seisoa tämän valtavan vatsan kanssa, hikoilen aivan hulluna ja pää täysin sumussa, tulee jopa migreeni, kuntosali ja jumpat jäi vähemmälle koska vatsa ei taivu. Mua oikeasti ällöttää se ajatus että se on täynnä vanhaa ruokaa, sinne vain kertyy tavaraa.
Reipas kävely on ainut asia joka auttaa oloon mutta ei ongelmaan.
Tiedän että silloin harvoin kun tyhjenee kunnolla niin voin todella hyvin eikä painokaan kerry. Tämä tapahtuu ehkä noin 5 kertaa vuodessa.
Minulla on hajoamassa kohta elämä ummetuksen takia. Huom. Korostan että olen täysin terve, lääkärillä rampannut.