Oletko kokenut täysin puskista tulleen eron?

Vierailija kirjoitti:

Kumma kyllä, kun olen jutellut näiden puskista jätettyjen puolisoiden kanssa, kuva on ihan toinen.

Ulkopuolisenakin on nähnyt jo vuosia, että liitto vetelee viimeisiään. Pari ei katso toisiaan, viihdy lähekkäin, puhu toisilleen edes seurassa. Kotona on just sellaista kuin kuvitella voi: juttelu rajoittuu siihen kumpi käy kaupassa. Ollaan eri huoneissa, tehdään eri asioita, lusitaan kuin elinkautista. Se että käydään yhdessä kesälomalla pimeässä pikaisesti naidaan ei kerro hyvästä suhteesta.

Lopulta toinen kyllästyy yrittämään yhteyttä ja olemaan näkymätön. Hän pakkaa kamppeensa ja häipyy.

Toinen avaa av.n ja aloittaa valituksen siitä, miten kaikki oli hyvin ja puoliso ykskaks vaan lähti.

Ero tuli ihan puskista!

Meillä oli seksiä viimeiseen iltaan asti. Kaikki ne vuodet aamuisin ja iltaisin pusut. Yhteisiä keskusteluillallisia. Vapaa-ajasta 80 % yhdessä. Puolet harrastuksista yhteisiä.

Silti ero tuli puskista. Tai juuri siksi tuntui siltä, että ero tuli puskista.

Paras ystäväni sanoi jälkikäteen, että hän oli aina kertonut ihmisille, että jos me joskus eroamme, niin hän menettää uskonsa parisuhteeseen.... ja hän oli ystävä, jonka olen tuntenut lapsesta saakka.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä, oma avomies. Illalla vielä katsoimme leffaa sylikkäin sohvalla ja heitimme huulta leffan kohtauksista, ennen nukahtamista  rakastelimme. Olin umpionnellinen ja rakastunut, luulin miehenkin olevan !  3 v oli seurusteltu ja 1 v asuttu yhdessä, näin  tulevaisuudessa häät ja vauvan.  Seuraavana päivänä sanoi muuttavansa pois, ettei juttumme enää toimi. tulin hysteeriseksi, itkin ja anelin mutta mies piti päänsä, 

Pekka?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kumma kyllä, kun olen jutellut näiden puskista jätettyjen puolisoiden kanssa, kuva on ihan toinen.

Ulkopuolisenakin on nähnyt jo vuosia, että liitto vetelee viimeisiään. Pari ei katso toisiaan, viihdy lähekkäin, puhu toisilleen edes seurassa. Kotona on just sellaista kuin kuvitella voi: juttelu rajoittuu siihen kumpi käy kaupassa. Ollaan eri huoneissa, tehdään eri asioita, lusitaan kuin elinkautista. Se että käydään yhdessä kesälomalla pimeässä pikaisesti naidaan ei kerro hyvästä suhteesta.

Lopulta toinen kyllästyy yrittämään yhteyttä ja olemaan näkymätön. Hän pakkaa kamppeensa ja häipyy.

Toinen avaa av.n ja aloittaa valituksen siitä, miten kaikki oli hyvin ja puoliso ykskaks vaan lähti.

Ero tuli ihan puskista!

Voi hyvänen aika, kylläpä olet ylimielinen. Sinäkö kuvittelet, että tiedät kaiken pariskunnan elämästä kun vähän ystävänä olet sivusta seuraillut. Kuvittelet tietäväsi mitä pariskunta keskustelee, miten käyttäytyy toistensa seurassa kahdestaan ollessaan.

Itsellä tuli ero puskista. Naimisissa 12 vuotta, kaksi yhteistä lasta. Elämä peruslapsiperhe-elämää ruuhkavuosissa. Joo, mies oli ehkä normaalia kireämpi 2-3 kuukautta ennen eroilmoitusta. Sinä aikana muistan tiedustelleeni 2-3 kertaa, että onko kaikki ok, painaako joku. Joka kerta sain vastaukseksi, että töissä painetta. Ja sen tiesinkin, että näin oli ja tyydyin vastaukseen.

Koska sellaistahan elämä on. Välillä on stressiä työhön liittyen, sairaisiin sukulaisiin tai mihin vain elämään liittyen ja se heijastuu käytökseen. Ei sitä vakaassa suhteessa heti ajattele, että nyt ollaan eroamassa jos toinen on hetkellisesti kireämpänä ja allapäin eikä sanallakaan vihjaa, että eroa miettii.

Eroilmoitusta edeltävällä viikolla vielä mietimme yhdessä tulevan kesän lomamatkaa. Eroilmotusta edeltävänä iltana harrastimme seksiä. Sitten tuli päivä kun mies saapui töistä ja ilmoitti, että hänellä on toinen nainen, tämä oli tässä. Että hän on löytänyt naisen joka on aivan toisenlainen kuin minä ja löi tiskiin sellaisen määrän asioita mitä hän ei voinut minussa sietää. Osasta tiesin, osasta en ollut ikinä kuullutkaan. Selvä, kiitos kun pidit näinkin hyvin kartalla mitä päässäsi liikkui.

Jälkeenpäin ajateltuna en tajunnut sitä, kuinka vahvasti ex-mieheni lapsuudenkodin malli vaikutti meidän suhteeseen. Tiesin kyllä, että mieheni väisteli konflikteja koska hänen lapsuudenkodissaan ei ole ikinä käsitelty vaikeita asioita. Ex-appivanhempanikin ovat ihan mestareita piilottamaan tunteitaan. Sellainen exäkin oli. En vain tajunnut, että se oli niin äärimmäistä. Hän keräsi ja keräsi asioita ja sitten tuli mitta täyteen. Lähdettiin paremman perään. Sekään suhde ei tosin kestänyt kuin reilun vuoden mutta hei, ei ainakaan tarvinut käsitellä vaikeita asioita.

Mutta kyllä, ero todellakin tuli puskista. Se tuli minulle mutta myös kaikille sukulaisille ja ystäville koska kaikkien mielestä meidän välit olivat olleet koko ajan niin kuin aina ennenkin. Jotkut ihmiset ovat äärettömän taitavia salaamaan mitä oikeasti ajattelevat. He pelkäävät konflikteja, haluavat miellyttää, mikä nyt kenenkin motiivi on. Jos tällainen puoliso sattuu kohdalle niin on mahdoton ennakoida asioita. Sillä kukaan ei pysty toisen ajatuksia lukemaan. Ja kyllä hyvässä suhteessa pitää kertoa ajoissa jos eroajatuksia pyörittelee mielessä. Ei voi olettaa, että pikkurillin asennosta puoliso osaisi nyt eron aistia.

Myönnän itse, että olen tällainen konfliktivälttelijä. En pidä riitelystä, mutta pystyisin kyllä keskustelemaan asiallisesti mistä tahansa asiasta.

Mutta puoliso ei pysty. Hänen kykynsä vastaanottaa kritiikkiä tai pienintäkään mielipide-eroa omasta toiminnastaan on lähes täysi nolla. Hän pitää omaa toimintaansa, tunteitaan ja käytöstään absoluuttisen oikeana, jolloin pieninkin arvostelu näitä kohtaan on aina hänestä syyttävää ja ahdistavaa. Hänen tapansa reagoida mihin tahansa kritiikkiin on välitön siilipuolustus tai "hyökkäys on paras puolustus" -taktiikka. Lopputuloksena yleensä niin, että minä olen syypää ongelmiin, ja minun pitäisi muuttua ja tehdä asioita eri tavalla. Ei sellaisen ihmisen kanssa vain pysty keskustelemaan. Ei hänelle voi kertoa, mikä mättää, koska se kääntyy kerta toisensa jälkeen siihen, että kaikki ongelmat ovat minusta lähtöisin.

Tästä aiheutuu, että minä en kerro hänelle mieltäni vaivaavista asioista. Kyllä, välttelen konfliktia, koska riitely on aina väistämätön tapahtuma. Ero, joka on minun puoleltani todennäköisempää kuin jatkaminen, tullee hänelle täytenä yllätyksenä, koska kaikkihan on hyvin. Hänelle toki onkin, koska hänen tarpeensa ja toiveensa täyttyvät.

Minäkin kertoisin mieltäni vaivaavista asioista, jos se ei joka ikinen kerta aiheuttaisi itkua ja hammastenkiristystä. Ja vaikka kertoisin, kaiken riitelyn, itkun, kitinän ja syyttelyn jälkeen mikään ei muutu.

Puolisosi on narsisti.

Voisiko syy salamaäkkieroon olla se, että puoliso kadehtii toista?

On kadehtinut syystä tai toisesta aina, vuosia, vuosikymmeniä?

Toinen tekee kaiken, hoitaa, sisustaa, päättää kaiken perhen hyväksi perhettä ajatellen ja huolehtii.

Tulee kademieli, kun ei itse muuta tee kuin töissä käy, kuten puolisokin.

Eniten eukkoja vituttaa se, että joku toinen saattaa tehdä saman.

Se käy heidän luonnolle: "En olekaan ainutlaatuinen"...

Thihiihihiiihihhhihii...

M56

Olen itse aiheuttanut yhden tällaisen puskista tulleen eron. Uudessa työpaikassa oli perehdyttäjäkseni nimetty mukava, itseäni n. 10-vuotta vanhempi mies (olin itse n. 30 v). Meillä juttu luisti ja jossain vaiheessa vain tajusin, että hetkinen, tässä taitaakin olla ihastusta ilmassa. Jälkeenpäin ymmärsin ettei hän ollut kovinkaan paljoa kertonut kotielämästään, harrastuksista, lapsuudenkodista, sisaruksista tms. kyllä paljonkin mutta oli sitten unohtunut mainita vaimo.

Kävi sitten klassisesti, että pikkujouluissa lähti lapasesta ja päädyttiin samaan sänkyyn. Seuraavana päivänä soittaa miehen vaimo mulle. Mies oli aamulla kotiin palattuaan kertonut, että liitto on ohi ja että muuttaa pois. Jotenkin vaimo oli onkinut tietoni ja sain kuulla kunniani. Arvaatte varmaan ettei uskonut kun sanoin, etten tiennyt hänestä ja toisekseen en mitenkään ollut kovin vakavissani miehen suhteen.

Mies erosi vaimostaan, mutta mulla oli mennyt maku koko mieheen eikä meistä koskaan tullut mitään. Onneksi heillä ei ollut lapsia, ihan tarpeeksi koin tunnontuskia parisuhteenkin hajoittamisesta vaikka en sitä tahallaan ollut tehnyt.

Tässä on se juttu, en todellakaan ymmärrä naisia, jotka ottavat tuollaisen miehen kumppanikseen.

Vierailija kirjoitti:

Olen itse aiheuttanut yhden tällaisen puskista tulleen eron. Uudessa työpaikassa oli perehdyttäjäkseni nimetty mukava, itseäni n. 10-vuotta vanhempi mies (olin itse n. 30 v). Meillä juttu luisti ja jossain vaiheessa vain tajusin, että hetkinen, tässä taitaakin olla ihastusta ilmassa. Jälkeenpäin ymmärsin ettei hän ollut kovinkaan paljoa kertonut kotielämästään, harrastuksista, lapsuudenkodista, sisaruksista tms. kyllä paljonkin mutta oli sitten unohtunut mainita vaimo.

Kävi sitten klassisesti, että pikkujouluissa lähti lapasesta ja päädyttiin samaan sänkyyn. Seuraavana päivänä soittaa miehen vaimo mulle. Mies oli aamulla kotiin palattuaan kertonut, että liitto on ohi ja että muuttaa pois. Jotenkin vaimo oli onkinut tietoni ja sain kuulla kunniani. Arvaatte varmaan ettei uskonut kun sanoin, etten tiennyt hänestä ja toisekseen en mitenkään ollut kovin vakavissani miehen suhteen.

Mies erosi vaimostaan, mutta mulla oli mennyt maku koko mieheen eikä meistä koskaan tullut mitään. Onneksi heillä ei ollut lapsia, ihan tarpeeksi koin tunnontuskia parisuhteenkin hajoittamisesta vaikka en sitä tahallaan ollut tehnyt.

Tässä on se juttu, en todellakaan ymmärrä naisia, jotka ottavat tuollaisen miehen kumppanikseen.

Millaisen miehen? Tuttava oli erittäin pahoillaan, kun puolison uskottomuus paljastui. Se olikin sitten suhteen loppu samantien.

Mun kaveri(mies) on puskistajättäjä. Muutaman kuukauden välein uusi nainen, ja parin kuukauden päästä puskaero naiselle. En käsitä mikä miestä vaivaa, ilmeisesti se ettei nuorempana saanut niin paljon huomiota naisilta, vaan oli aika yksinäinenkin, ja nyt taas salilla käyvälle nelikymppiselle miehelle löytyy eronnutta ja karannutta vaikka millä mitoin. 

Ikävä se on minunkin katsoa vierestä, kun tietää jo etukäteen ettei tule tuostakaan suhteesta mitään, ja silti kahvitella onnensa huipulla oleva uusi puolisoehdokas. Olen kolmen näistä jätetysitä kanssa jutellut, tai siis he ovat avautuneet minulle, lähes vihaisina, vaikka minkäs minä sille voin että kaverini on tuollainen, että kuinka ero on tapahtunut, kaikissa samantyylinen kaava; Illalla on vielä saatettu rakastella, ja aamulla mies on lähtenyt suukotellen, huomista suunnitellen, mutta sitten tuleekin tämä oli tässä puhelu naiselle tunnin päästä. Olen sanonut kyllä kaverille että ottaa rauhassa, ja että ikävää kun hän tekee noin, mutta hän kuulemma ei voi sille mitään että asiat vain menevät niin, ja häntä alkaa ahdistamaan, että nainen ei olekaan se "oikea". Olen ratkaissut asian omalta kohdaltani niin, että en enää tutustu näihin kaverini alati vaihtuviin naisiin, vaan minula on "aina muuta tekemistä" kun hän olisi tuomassa seuraavaa trofeeta näytille.

Kyllä se varmaan mun rehevästä puskasta johtui..

Vierailija kirjoitti:

Minun pitkä avioliittoni kävi hyvin lähellä eroa tänä kesänä, se olisi tullut miehelleni ihan puskista. Hänen mielestään meillä oli kaikki hyvin, minä koin olevani yksinäinen ja näkymätön hänelle. Olisin toivonut yhteistä aikaa ja huomiota, mies keskittyi omiin harrastuksiinsa ja menoihin.

Yritin useamman vuoden puhua asiasta, kaikilla osaamillani tavoilla. Puhuin asiallisesti ja riitelemällä, itkemällä, kerroin jopa eroajatuksistani. Mies ohitti tämän kaiken tyynesti, piti tätä kuulemma ”kiukutteluna ja kontrollointina”. Suuttui silmittömästi kun puhuin asiasta. Kävimme terapiassakin ilman mitään apua.

Sitten tapahtui jotain muuta, mikä kai tavallaan pelasti liittomme. Ajauduin toisen miehen syliin, vain hetkeksi, mutta mies vaistosi jotain tapahtuneen. Se lopulta muutti hänen asennoitumisensa minuun ja pystymme rakentamaan uudelleen. Hitaasti mutta edeten, ensimmäistä kertaa vuosiin olen onnellinen liitossani. Jos mitään ei olisi tapahtunut, olisin ottanut eron, vaikka mieheni mielestä ”kaikki oli hyvin”.

Toivon etten itse ajaudu noin pitkälle. Olen yksinäinen liitossani. Mies on viime vuosina muuttunut melko epäsosiaaliseksi. Hänellä ei käy kavereita kylässä, ei pidä heihin yhteyttä eikä hän kyläile minun sukulaisissani ja ystävissäni, mistä kärsin, kun saan aina mennä sukujuhliinkin yksin. Meillä on monenlaisia ongelmia, ja olen yrittänyt puhua, tunteistani ja toiveistani. Emme tee mitään yhdessä. Emme matkusta yhdessä, vaikka toivon että tekisimme ja olen pyytänyt, että tule minun mukaani. Minä teen monenlaisia asioita, mitä hän pyytää, mutta hän ei tee mitään mitä minä pyydän, ja terapiaan hän ei suostu lähtemään "sinne vieraiden haukuttavaksi".

Se olen aina minä, joka läheisyyden tarpeessani halaan, hän halaa vain kun haluaa seksiä.  Hän olisi periaatteessa ihan hyvä mies, suoraselkäinen, ei juo, ei juokse vieraissa eikä ryyppää, mutta koen itseni ihan laiminlyödyksi, kuin olisin joku vakipano vain, jonka tarpeista ei tarvitse välittää. Katselen asuntoilmoituksia nykyisin, ja haaveilen muutosta. . Olen kyllästynyt pyytelemään mieheltä sitä terapiaan lähtemistä, kunhan nyt suoritan arkea...melkein toivon, että hän löytäisi jonkun vieraan naisen ja lähtisi itse! Meillä on teini-ikäiset, ja lähinnä heidän vuokseen vielä olen tässä. Vanhempi on lähdössä armeijaan.

Olen alkanut katsella yhtä miestä töissä, tunnustan sen. Hän tulee usein kanssani juttelemaan. Pettäminen on täysin vastoin omaa maailmaani, en usko että ajaudun siihen.

Mutta voi olla että ero tulee miehelleni puskista.

Vierailija kirjoitti:

Olen itse aiheuttanut yhden tällaisen puskista tulleen eron. Uudessa työpaikassa oli perehdyttäjäkseni nimetty mukava, itseäni n. 10-vuotta vanhempi mies (olin itse n. 30 v). Meillä juttu luisti ja jossain vaiheessa vain tajusin, että hetkinen, tässä taitaakin olla ihastusta ilmassa. Jälkeenpäin ymmärsin ettei hän ollut kovinkaan paljoa kertonut kotielämästään, harrastuksista, lapsuudenkodista, sisaruksista tms. kyllä paljonkin mutta oli sitten unohtunut mainita vaimo.

Kävi sitten klassisesti, että pikkujouluissa lähti lapasesta ja päädyttiin samaan sänkyyn. Seuraavana päivänä soittaa miehen vaimo mulle. Mies oli aamulla kotiin palattuaan kertonut, että liitto on ohi ja että muuttaa pois. Jotenkin vaimo oli onkinut tietoni ja sain kuulla kunniani. Arvaatte varmaan ettei uskonut kun sanoin, etten tiennyt hänestä ja toisekseen en mitenkään ollut kovin vakavissani miehen suhteen.

Mies erosi vaimostaan, mutta mulla oli mennyt maku koko mieheen eikä meistä koskaan tullut mitään. Onneksi heillä ei ollut lapsia, ihan tarpeeksi koin tunnontuskia parisuhteenkin hajoittamisesta vaikka en sitä tahallaan ollut tehnyt.

Tässä on se juttu, en todellakaan ymmärrä naisia, jotka ottavat tuollaisen miehen kumppanikseen.

Minua näissä jutuissa jatkuvasti ihmetyttää se, että miksi vaimo ui sen uuden naisen liiveihin... Ei se uusi nainen ole pettänyt, vaan todennäköisesti kuvitellut löytäneensä parisuhteen. Hän on voinut rakastua, haaveilee yhteisestä elämästä, häistä, vauvasta... Ja vaimo käy kimppuun kuin yleinen syyttäjä! Miehen kimppuunhan siinä pitäisi käydä, hänhän se on pettänyt. Itse asiassa sekä vaimon, että uuden (etenkin, jos ei tiennyt vaimosta) tulisi käydä miehen kimppuun sanan säilällä ja tarvittaessa nyrkein. En ole itse ollut koskaan toinen nainen, mutta nuoruuden pitkäaikainen poikaystävä löysi uuden ja unohti kertoa asiasta minulle... enkä minä sen uuden kimppuun käynyt, syytönhän tämä oli. Minäkään en huolisi miestä, joka pettäisi vaimoaan. Sitä vain sitten elettäisiin odottaen milloin toistaa temppunsa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itse aiheuttanut yhden tällaisen puskista tulleen eron. Uudessa työpaikassa oli perehdyttäjäkseni nimetty mukava, itseäni n. 10-vuotta vanhempi mies (olin itse n. 30 v). Meillä juttu luisti ja jossain vaiheessa vain tajusin, että hetkinen, tässä taitaakin olla ihastusta ilmassa. Jälkeenpäin ymmärsin ettei hän ollut kovinkaan paljoa kertonut kotielämästään, harrastuksista, lapsuudenkodista, sisaruksista tms. kyllä paljonkin mutta oli sitten unohtunut mainita vaimo.

Kävi sitten klassisesti, että pikkujouluissa lähti lapasesta ja päädyttiin samaan sänkyyn. Seuraavana päivänä soittaa miehen vaimo mulle. Mies oli aamulla kotiin palattuaan kertonut, että liitto on ohi ja että muuttaa pois. Jotenkin vaimo oli onkinut tietoni ja sain kuulla kunniani. Arvaatte varmaan ettei uskonut kun sanoin, etten tiennyt hänestä ja toisekseen en mitenkään ollut kovin vakavissani miehen suhteen.

Mies erosi vaimostaan, mutta mulla oli mennyt maku koko mieheen eikä meistä koskaan tullut mitään. Onneksi heillä ei ollut lapsia, ihan tarpeeksi koin tunnontuskia parisuhteenkin hajoittamisesta vaikka en sitä tahallaan ollut tehnyt.

Tässä on se juttu, en todellakaan ymmärrä naisia, jotka ottavat tuollaisen miehen kumppanikseen.

Minua näissä jutuissa jatkuvasti ihmetyttää se, että miksi vaimo ui sen uuden naisen liiveihin... Ei se uusi nainen ole pettänyt, vaan todennäköisesti kuvitellut löytäneensä parisuhteen. Hän on voinut rakastua, haaveilee yhteisestä elämästä, häistä, vauvasta... Ja vaimo käy kimppuun kuin yleinen syyttäjä! Miehen kimppuunhan siinä pitäisi käydä, hänhän se on pettänyt. Itse asiassa sekä vaimon, että uuden (etenkin, jos ei tiennyt vaimosta) tulisi käydä miehen kimppuun sanan säilällä ja tarvittaessa nyrkein. En ole itse ollut koskaan toinen nainen, mutta nuoruuden pitkäaikainen poikaystävä löysi uuden ja unohti kertoa asiasta minulle... enkä minä sen uuden kimppuun käynyt, syytönhän tämä oli. Minäkään en huolisi miestä, joka pettäisi vaimoaan. Sitä vain sitten elettäisiin odottaen milloin toistaa temppunsa.

Musta tossa tilanteessa on inhimillistä suuttua petoksen kummallekin osapuolelle. Myöhemmin asiaa voi ymmärtää ja tajuta, millainen rooli kelläkin on asiassa ollut.

Ilmeisesti tämän takia naiset aina vouhottaa, että miehen pitäisi ilmaista tunteitaan. On pelko siitä, ettei tiedä, missä mennään.

Myös hauska nähdä, että edelleen yhteinen asunto pitää ihmisiä paremmin yhdessä kuin rakkaus.

Kerran itse aiheuttanut sellaisen.

Olin seurustellut "vaimomatskua" daamin kanssa joku 4 vuotta kunnes "väliaikais"työpaikalleni tuli minua 6 vuotta nuorempi äärimmäisen hot daami. Taso oli sitä luokkaa että kun kauppakeskuksessa kävelit niin puolet miehistä kääntyi taaksepäin katsomaan. Ei sellainen suttura ylimeikkaava tyrkky vaan ihan luonnostaa jokapaikka oli viimeistä huutoa.

Olin tässä työpaikassa enää 1kk kunnes menin vakituiseen hyvään työsuhteeseen kaikkine etuinensa.

No daami ihastui minuun ja minä häneen. Otin "aikalisän" seurustelukumppanini kanssa ja treffailin tätä nuorempaa daamia. Kovaa oli kyyti sinä aikana mutta noin 4-5kk päästä tajusin että pelkkä kova kyyti ei riitä. Daami ei ollut sitä ns. "vaimomatskua" miesten kielellä vaikka kuuma pakkaus olikin.

Yksi ilta makasimme sängyllä ja tajusin että mitä hittoa mä teen tässä. Tämä suhde ei kanna pitkälle vaan on hetken hairahdus. Sanoin että mun pitää mennä nyt. Pistin vaatteet niskaan ja kävelin ulos.

Muistan aina sen nuoren likan ilmeen kun se tajusi että tämä nyt jostian syystä taisi olla tässä.

Soitin heti seurustelukumppanilleni ja sanoin että haluan nähdä.

Puhuimme asiat halki seuraavan kahden viikon aikana ja puhdistin pöydän.

Kerroin että olen pettänyt pari kertaa suhteemme aikana ja oli suhteessä tähän toiseen daamiin.

Pyysin anteeksi ja kerroin mikä oli vikana ja miksi näin olin tehnyt. Sanoin että jos takaisin otat en enää ikinä sotkeennu muihin.

Nyt meillä on 4 lasta ja olemme olleet yhdessä ja naimisissa 18 vuotta.

Elämäni paras päätös.

Kaksi kertaa on jälkeenpäin tullut työpaikan koulutusreissulla niin että tosi kuuma "opas/kouluttaja" on lähestynyt ja tarjonnut hotellihuoneen avainta mutta onneksi on pysynyt pää kylmänä. Vannoin joskus etten enää ikinä ja sen takana on seistävä. Yksi duunikaveri joka näki tilanteen oli ihan että "ootko tosissasi ettet mee".

Anyhow tyhmä päätös meinasi koitua kohtaloksi mutta onneksi sain viimehetkellä asiat oikaistua. Nyt en vaihtaisi päivääkään. Vaimoni on ehdottomasti sielunkumppanini.

Tää tarina on mun lapsuudesta, tapahtui kun olin alle rippikouluikäinen.

Kylässä on tehdas ja omistajapariskunnalla oli vain tyttöjä. Sitten taloon tuli myyjä, mies ja lopulta esikoinen ja myyjä rakastuivat. Tehtaanjohtaja ja myyjä ystävystyivät ja kun myyjä ja tytär menivät naimisiin, otti mies vaimon sukunimen. Tästä on niin paljon aikaa, tämä ei ollut silloin mahdollista. Ehkä he vaan käyttivät kaikki samaa sukunimeä.

Myyjästä tuli varatoimitusjohtaja ja perhe kasvoi ainakin kolmella lapsella. Vävypoika oli supliikkimies, mutta kaikki sisarukset työstentelivät tehtaassa, kaikilla yliopistokoulutus ja esikoista lukuunottamatta ulkomailla työskentelyä jne.

Kun vävy oli täyttänyt 50 v, tuli tehtaaseen nuori ja nätti toimistotyöntekijä ja hän kuvitteli vävy on omistajien lapsi. Vaimo oli tässä vaiheessa ulkonäöllisesti kaukana uudesta työntekijästä ja vävy ja uusi työntekijä aloittivat salasuhteen. Tyttö tuli tietoisesti raskaaksi ja kun vatsa pullistui, koko suhde tuli julki.

Vävy ja tuleva äiti menettivät työpaikkansa ja tässä vaiheessa koko asiat selvisivät tulevalle äidille.

Tehdas oli hyvin tunnettu ja vävyn teko tuli kaikille tietoon. Vävy ei enää saanut töitä, tuore äiti ei ollut mitenkään penaalin terävin kynä ja vävy ei myöskään hyvä isä, ei aikoinaan ollut hyvä isä omillekaan lapsille. Avioehto suojeli omaisuutta, vävy ei saanut mitään.

Jompi kumpi sisaruksista nousi johtoon isänsä jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kumma kyllä, kun olen jutellut näiden puskista jätettyjen puolisoiden kanssa, kuva on ihan toinen.

Ulkopuolisenakin on nähnyt jo vuosia, että liitto vetelee viimeisiään. Pari ei katso toisiaan, viihdy lähekkäin, puhu toisilleen edes seurassa. Kotona on just sellaista kuin kuvitella voi: juttelu rajoittuu siihen kumpi käy kaupassa. Ollaan eri huoneissa, tehdään eri asioita, lusitaan kuin elinkautista. Se että käydään yhdessä kesälomalla pimeässä pikaisesti naidaan ei kerro hyvästä suhteesta.

Lopulta toinen kyllästyy yrittämään yhteyttä ja olemaan näkymätön. Hän pakkaa kamppeensa ja häipyy.

Toinen avaa av.n ja aloittaa valituksen siitä, miten kaikki oli hyvin ja puoliso ykskaks vaan lähti.

Ero tuli ihan puskista!

Voi hyvänen aika, kylläpä olet ylimielinen. Sinäkö kuvittelet, että tiedät kaiken pariskunnan elämästä kun vähän ystävänä olet sivusta seuraillut. Kuvittelet tietäväsi mitä pariskunta keskustelee, miten käyttäytyy toistensa seurassa kahdestaan ollessaan.

Itsellä tuli ero puskista. Naimisissa 12 vuotta, kaksi yhteistä lasta. Elämä peruslapsiperhe-elämää ruuhkavuosissa. Joo, mies oli ehkä normaalia kireämpi 2-3 kuukautta ennen eroilmoitusta. Sinä aikana muistan tiedustelleeni 2-3 kertaa, että onko kaikki ok, painaako joku. Joka kerta sain vastaukseksi, että töissä painetta. Ja sen tiesinkin, että näin oli ja tyydyin vastaukseen.

Koska sellaistahan elämä on. Välillä on stressiä työhön liittyen, sairaisiin sukulaisiin tai mihin vain elämään liittyen ja se heijastuu käytökseen. Ei sitä vakaassa suhteessa heti ajattele, että nyt ollaan eroamassa jos toinen on hetkellisesti kireämpänä ja allapäin eikä sanallakaan vihjaa, että eroa miettii.

Eroilmoitusta edeltävällä viikolla vielä mietimme yhdessä tulevan kesän lomamatkaa. Eroilmotusta edeltävänä iltana harrastimme seksiä. Sitten tuli päivä kun mies saapui töistä ja ilmoitti, että hänellä on toinen nainen, tämä oli tässä. Että hän on löytänyt naisen joka on aivan toisenlainen kuin minä ja löi tiskiin sellaisen määrän asioita mitä hän ei voinut minussa sietää. Osasta tiesin, osasta en ollut ikinä kuullutkaan. Selvä, kiitos kun pidit näinkin hyvin kartalla mitä päässäsi liikkui.

Jälkeenpäin ajateltuna en tajunnut sitä, kuinka vahvasti ex-mieheni lapsuudenkodin malli vaikutti meidän suhteeseen. Tiesin kyllä, että mieheni väisteli konflikteja koska hänen lapsuudenkodissaan ei ole ikinä käsitelty vaikeita asioita. Ex-appivanhempanikin ovat ihan mestareita piilottamaan tunteitaan. Sellainen exäkin oli. En vain tajunnut, että se oli niin äärimmäistä. Hän keräsi ja keräsi asioita ja sitten tuli mitta täyteen. Lähdettiin paremman perään. Sekään suhde ei tosin kestänyt kuin reilun vuoden mutta hei, ei ainakaan tarvinut käsitellä vaikeita asioita.

Mutta kyllä, ero todellakin tuli puskista. Se tuli minulle mutta myös kaikille sukulaisille ja ystäville koska kaikkien mielestä meidän välit olivat olleet koko ajan niin kuin aina ennenkin. Jotkut ihmiset ovat äärettömän taitavia salaamaan mitä oikeasti ajattelevat. He pelkäävät konflikteja, haluavat miellyttää, mikä nyt kenenkin motiivi on. Jos tällainen puoliso sattuu kohdalle niin on mahdoton ennakoida asioita. Sillä kukaan ei pysty toisen ajatuksia lukemaan. Ja kyllä hyvässä suhteessa pitää kertoa ajoissa jos eroajatuksia pyörittelee mielessä. Ei voi olettaa, että pikkurillin asennosta puoliso osaisi nyt eron aistia.

Myönnän itse, että olen tällainen konfliktivälttelijä. En pidä riitelystä, mutta pystyisin kyllä keskustelemaan asiallisesti mistä tahansa asiasta.

Mutta puoliso ei pysty. Hänen kykynsä vastaanottaa kritiikkiä tai pienintäkään mielipide-eroa omasta toiminnastaan on lähes täysi nolla. Hän pitää omaa toimintaansa, tunteitaan ja käytöstään absoluuttisen oikeana, jolloin pieninkin arvostelu näitä kohtaan on aina hänestä syyttävää ja ahdistavaa. Hänen tapansa reagoida mihin tahansa kritiikkiin on välitön siilipuolustus tai "hyökkäys on paras puolustus" -taktiikka. Lopputuloksena yleensä niin, että minä olen syypää ongelmiin, ja minun pitäisi muuttua ja tehdä asioita eri tavalla. Ei sellaisen ihmisen kanssa vain pysty keskustelemaan. Ei hänelle voi kertoa, mikä mättää, koska se kääntyy kerta toisensa jälkeen siihen, että kaikki ongelmat ovat minusta lähtöisin.

Tästä aiheutuu, että minä en kerro hänelle mieltäni vaivaavista asioista. Kyllä, välttelen konfliktia, koska riitely on aina väistämätön tapahtuma. Ero, joka on minun puoleltani todennäköisempää kuin jatkaminen, tullee hänelle täytenä yllätyksenä, koska kaikkihan on hyvin. Hänelle toki onkin, koska hänen tarpeensa ja toiveensa täyttyvät.

Minäkin kertoisin mieltäni vaivaavista asioista, jos se ei joka ikinen kerta aiheuttaisi itkua ja hammastenkiristystä. Ja vaikka kertoisin, kaiken riitelyn, itkun, kitinän ja syyttelyn jälkeen mikään ei muutu.

Ihanaa, vihdoin joku laittoi sanoiksi mitä olen yrittänyt ajaa takaa ja selittää miehellenikin!!! Todennäköisesti miehellekin ero tulee "puskista", koska hänen toiveensa kyllä täyttyvät ja hänen mainitsemiin ongelmiin puututaan, mutta kun minä olen täysin vaiennettu tällä miehen järjettömällä puolustautumisella pikkuasioihinkin, mistään en voi mainitakaan edes asiallisesti kun se väistämättä johtaa itkuhuutoriitoihin. Ja olen myös tällainen riitojen "välttelijä", mutta kun sen ei tarvitsisi mennä riitelyksi...

Usein puskista tulleet erot on niitä,joihin liittyy kolmas osapuoli. Eron merkkejä ei ole nähtävissä,koska pettäjä haluaa ensin varmistua siitä kannattaako valita tuo uusi kumppani. Hän voi esittää hyvinkin rakastavaa,ettei nyk.kumppani epäilisi mitään. Valehtelu ja esittäminen ei ole pettäjälle mikään ongelma,hän on siihen tottunut.

Täällä myös tausta jossa puoliso teki itsemurhan ns.puskista. Toki masentuneisuutta oli ollut mutta kaikin tavoin olin koittanut auttaa ja tukea ja itse parisuhteessamme ei merkittäviä ongelmia ollut vaan välit oli hyvät. Vielä viimeisenä päivänä harrastettiin yhdessä, puhuttiin seuraavan viikonlopun suunnitelmista ja kyllä sitä seksiäkin oli. Ja sitten elämä päättyi. Ei sellaisesta traumasta eheydy kokonaan koskaan kun perusluottamus elämää ja ihmisiä kohtaan mennyt.

Ero oli ollut esillä yhteisesti, täytettiin paperi ja laitettiin lipastonlaatikkoon. Yhtenä päivänä mies totesi, että jos poltetaan se paperi, hän haluaa jatkaa vielä ihan tosissaan, aloitetaan puhtaalta pöydältä. Olin samaa mieltä, mies poltti paperin. Seuraavana päivänä harrastettiin seksiä ja tunnin päästä mies halusi erota. Lopullisesti.

Ai millaisesta puskasta?