Oletko kokenut täysin puskista tulleen eron?

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Sain tietää avioerosta kun hain kirjeen postista. Jossa ilmoitettiin että tämä henkilö hakee avioeroa.

Mitähän kaikkea oli sitä ennen tapahtunut?

Avioeroa ei turhan päiten haeta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kumma kyllä, kun olen jutellut näiden puskista jätettyjen puolisoiden kanssa, kuva on ihan toinen.

Ulkopuolisenakin on nähnyt jo vuosia, että liitto vetelee viimeisiään. Pari ei katso toisiaan, viihdy lähekkäin, puhu toisilleen edes seurassa. Kotona on just sellaista kuin kuvitella voi: juttelu rajoittuu siihen kumpi käy kaupassa. Ollaan eri huoneissa, tehdään eri asioita, lusitaan kuin elinkautista. Se että käydään yhdessä kesälomalla pimeässä pikaisesti naidaan ei kerro hyvästä suhteesta.

Lopulta toinen kyllästyy yrittämään yhteyttä ja olemaan näkymätön. Hän pakkaa kamppeensa ja häipyy.

Toinen avaa av.n ja aloittaa valituksen siitä, miten kaikki oli hyvin ja puoliso ykskaks vaan lähti.

Ero tuli ihan puskista!

Voi hyvänen aika, kylläpä olet ylimielinen. Sinäkö kuvittelet, että tiedät kaiken pariskunnan elämästä kun vähän ystävänä olet sivusta seuraillut. Kuvittelet tietäväsi mitä pariskunta keskustelee, miten käyttäytyy toistensa seurassa kahdestaan ollessaan.

Itsellä tuli ero puskista. Naimisissa 12 vuotta, kaksi yhteistä lasta. Elämä peruslapsiperhe-elämää ruuhkavuosissa. Joo, mies oli ehkä normaalia kireämpi 2-3 kuukautta ennen eroilmoitusta. Sinä aikana muistan tiedustelleeni 2-3 kertaa, että onko kaikki ok, painaako joku. Joka kerta sain vastaukseksi, että töissä painetta. Ja sen tiesinkin, että näin oli ja tyydyin vastaukseen.

Koska sellaistahan elämä on. Välillä on stressiä työhön liittyen, sairaisiin sukulaisiin tai mihin vain elämään liittyen ja se heijastuu käytökseen. Ei sitä vakaassa suhteessa heti ajattele, että nyt ollaan eroamassa jos toinen on hetkellisesti kireämpänä ja allapäin eikä sanallakaan vihjaa, että eroa miettii.

Eroilmoitusta edeltävällä viikolla vielä mietimme yhdessä tulevan kesän lomamatkaa. Eroilmotusta edeltävänä iltana harrastimme seksiä. Sitten tuli päivä kun mies saapui töistä ja ilmoitti, että hänellä on toinen nainen, tämä oli tässä. Että hän on löytänyt naisen joka on aivan toisenlainen kuin minä ja löi tiskiin sellaisen määrän asioita mitä hän ei voinut minussa sietää. Osasta tiesin, osasta en ollut ikinä kuullutkaan. Selvä, kiitos kun pidit näinkin hyvin kartalla mitä päässäsi liikkui.

Jälkeenpäin ajateltuna en tajunnut sitä, kuinka vahvasti ex-mieheni lapsuudenkodin malli vaikutti meidän suhteeseen. Tiesin kyllä, että mieheni väisteli konflikteja koska hänen lapsuudenkodissaan ei ole ikinä käsitelty vaikeita asioita. Ex-appivanhempanikin ovat ihan mestareita piilottamaan tunteitaan. Sellainen exäkin oli. En vain tajunnut, että se oli niin äärimmäistä. Hän keräsi ja keräsi asioita ja sitten tuli mitta täyteen. Lähdettiin paremman perään. Sekään suhde ei tosin kestänyt kuin reilun vuoden mutta hei, ei ainakaan tarvinut käsitellä vaikeita asioita.

Mutta kyllä, ero todellakin tuli puskista. Se tuli minulle mutta myös kaikille sukulaisille ja ystäville koska kaikkien mielestä meidän välit olivat olleet koko ajan niin kuin aina ennenkin. Jotkut ihmiset ovat äärettömän taitavia salaamaan mitä oikeasti ajattelevat. He pelkäävät konflikteja, haluavat miellyttää, mikä nyt kenenkin motiivi on. Jos tällainen puoliso sattuu kohdalle niin on mahdoton ennakoida asioita. Sillä kukaan ei pysty toisen ajatuksia lukemaan. Ja kyllä hyvässä suhteessa pitää kertoa ajoissa jos eroajatuksia pyörittelee mielessä. Ei voi olettaa, että pikkurillin asennosta puoliso osaisi nyt eron aistia.

Ei tarvii kuvitella.

Ihmiset eivät ole näet mykkiä.

He osaavat puhua kavereilleen.

Kotona ei vain kuunnella heitä.

Siellä hyrrätään kotinäytelmää ja

ollaan sokeita ja kuuroja puolisolle.

Etkö ole koskaan kuullut kulissista?

Ikävä kyllä etenkin naiset muuttuvat

joskus äiteinä täysin.

Olen huomannut tämän kavereistani

ja pettynyt.

Vielä pahemmin pettyy mies.

Vaimo katoaa, tilalle tulee harsojen ja tuttipullojen kimpussa hääräävä maaninen

vieras tyyppi.

Mutta älä toki usko.

Pidä sinä luulosi, että ero tipahtaa taivaasta

ilman syytä ja varoitusta.

Sinä et ainakaan kuuntele tässä keskustelussa muita, vaan tässä mukataiteellisessa runomitassasi kirjoitat samoja asioita uudelleen ja uudelleen.

Vierailija kirjoitti:

Mies ei kertonut miten kärsi suhteessamme ja halusi erota ,  minä luulin kaiken olevan hyvin. Asuimme pieksämäellä, mies kävi töissä mikkelissä ja oli sokki kun selvisi että mies oli salaa hommannut itselleen mikkelistä asunnon.

Outoa hommaa.

Hän ei sitten ollut onnellinen.

Mikä kumma miehiä riivaa, kun ei saada suuta auki?

Ilmeisesti mies ajattelee, että jos hän kertoo

aikeistaan, vaimo ei päästä lähtemään.

Sikäli outoa, että miehille yleensä riittää, että

suhde on "ok". Nainen toivoo enemmän.

Toisaalta tiedän niin tyrannimaisia

naisia, että voisin kuvitella että itsekin

häipyisin. Joskus miehellä ei ole kotonaan

kuin pieni sohvannurkka omaa tilaa.

Nainen sisustaa miehen ulos kotoa.

Omassa liitossa halusin välttää tämän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Sain tietää avioerosta kun hain kirjeen postista. Jossa ilmoitettiin että tämä henkilö hakee avioeroa.

Mitähän kaikkea oli sitä ennen tapahtunut?

Avioeroa ei turhan päiten haeta.

Kuinka niin? Ei ollut riitoja, alkoholin käyttöä tms.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kumma kyllä, kun olen jutellut näiden puskista jätettyjen puolisoiden kanssa, kuva on ihan toinen.

Ulkopuolisenakin on nähnyt jo vuosia, että liitto vetelee viimeisiään. Pari ei katso toisiaan, viihdy lähekkäin, puhu toisilleen edes seurassa. Kotona on just sellaista kuin kuvitella voi: juttelu rajoittuu siihen kumpi käy kaupassa. Ollaan eri huoneissa, tehdään eri asioita, lusitaan kuin elinkautista. Se että käydään yhdessä kesälomalla pimeässä pikaisesti naidaan ei kerro hyvästä suhteesta.

Lopulta toinen kyllästyy yrittämään yhteyttä ja olemaan näkymätön. Hän pakkaa kamppeensa ja häipyy.

Toinen avaa av.n ja aloittaa valituksen siitä, miten kaikki oli hyvin ja puoliso ykskaks vaan lähti.

Ero tuli ihan puskista!

Voi hyvänen aika, kylläpä olet ylimielinen. Sinäkö kuvittelet, että tiedät kaiken pariskunnan elämästä kun vähän ystävänä olet sivusta seuraillut. Kuvittelet tietäväsi mitä pariskunta keskustelee, miten käyttäytyy toistensa seurassa kahdestaan ollessaan.

Itsellä tuli ero puskista. Naimisissa 12 vuotta, kaksi yhteistä lasta. Elämä peruslapsiperhe-elämää ruuhkavuosissa. Joo, mies oli ehkä normaalia kireämpi 2-3 kuukautta ennen eroilmoitusta. Sinä aikana muistan tiedustelleeni 2-3 kertaa, että onko kaikki ok, painaako joku. Joka kerta sain vastaukseksi, että töissä painetta. Ja sen tiesinkin, että näin oli ja tyydyin vastaukseen.

Koska sellaistahan elämä on. Välillä on stressiä työhön liittyen, sairaisiin sukulaisiin tai mihin vain elämään liittyen ja se heijastuu käytökseen. Ei sitä vakaassa suhteessa heti ajattele, että nyt ollaan eroamassa jos toinen on hetkellisesti kireämpänä ja allapäin eikä sanallakaan vihjaa, että eroa miettii.

Eroilmoitusta edeltävällä viikolla vielä mietimme yhdessä tulevan kesän lomamatkaa. Eroilmotusta edeltävänä iltana harrastimme seksiä. Sitten tuli päivä kun mies saapui töistä ja ilmoitti, että hänellä on toinen nainen, tämä oli tässä. Että hän on löytänyt naisen joka on aivan toisenlainen kuin minä ja löi tiskiin sellaisen määrän asioita mitä hän ei voinut minussa sietää. Osasta tiesin, osasta en ollut ikinä kuullutkaan. Selvä, kiitos kun pidit näinkin hyvin kartalla mitä päässäsi liikkui.

Jälkeenpäin ajateltuna en tajunnut sitä, kuinka vahvasti ex-mieheni lapsuudenkodin malli vaikutti meidän suhteeseen. Tiesin kyllä, että mieheni väisteli konflikteja koska hänen lapsuudenkodissaan ei ole ikinä käsitelty vaikeita asioita. Ex-appivanhempanikin ovat ihan mestareita piilottamaan tunteitaan. Sellainen exäkin oli. En vain tajunnut, että se oli niin äärimmäistä. Hän keräsi ja keräsi asioita ja sitten tuli mitta täyteen. Lähdettiin paremman perään. Sekään suhde ei tosin kestänyt kuin reilun vuoden mutta hei, ei ainakaan tarvinut käsitellä vaikeita asioita.

Mutta kyllä, ero todellakin tuli puskista. Se tuli minulle mutta myös kaikille sukulaisille ja ystäville koska kaikkien mielestä meidän välit olivat olleet koko ajan niin kuin aina ennenkin. Jotkut ihmiset ovat äärettömän taitavia salaamaan mitä oikeasti ajattelevat. He pelkäävät konflikteja, haluavat miellyttää, mikä nyt kenenkin motiivi on. Jos tällainen puoliso sattuu kohdalle niin on mahdoton ennakoida asioita. Sillä kukaan ei pysty toisen ajatuksia lukemaan. Ja kyllä hyvässä suhteessa pitää kertoa ajoissa jos eroajatuksia pyörittelee mielessä. Ei voi olettaa, että pikkurillin asennosta puoliso osaisi nyt eron aistia.

Ei tarvii kuvitella.

Ihmiset eivät ole näet mykkiä.

He osaavat puhua kavereilleen.

Kotona ei vain kuunnella heitä.

Siellä hyrrätään kotinäytelmää ja

ollaan sokeita ja kuuroja puolisolle.

Etkö ole koskaan kuullut kulissista?

Ikävä kyllä etenkin naiset muuttuvat

joskus äiteinä täysin.

Olen huomannut tämän kavereistani

ja pettynyt.

Vielä pahemmin pettyy mies.

Vaimo katoaa, tilalle tulee harsojen ja tuttipullojen kimpussa hääräävä maaninen

vieras tyyppi.

Mutta älä toki usko.

Pidä sinä luulosi, että ero tipahtaa taivaasta

ilman syytä ja varoitusta.

Sinä et ainakaan kuuntele tässä keskustelussa muita, vaan tässä mukataiteellisessa runomitassasi kirjoitat samoja asioita uudelleen ja uudelleen.

Sinä et ainakaan tiedä runoista sen paremmin

kuin taiteesta mitään.

Mahtoiko ymmärrys olla samaa tasoa

parisuhteessa?

Ei ihme että mies lähti.

Minä olisin helposti saattanut olla tällainen puskista häipyjä. Missään nimessä en olisi voinut syyttää siitä puolisoani. Tein itse parhaani salatakseni tilanteen ja toisen miehen olemassa olon. Se juttu loppui mahdottomuuteensa, mutta jo se olisi jatkunut, olisin jossain vaiheessa vain ilmoittanut miehelleni, että olen rakastunut toiseen enkä voi enää jatkaa liittoamme. Avioliittomme oli ja on hyvä, siinä ei sinänsä ollut mitään erityistä syytä siihen, että rakastuin päätä pahkaa toiseen. Niin vain kävi. 

On todella ylimielistä kuvitella, että voi lukea toisen ajatuksia ja ettei itselle voisi koskaan käydä niin, että tulee täysin yllätetyksi. Minusta oli tavallaan aika kamalaa havaita, miten helppoa onkaan pitää salaisuuksia ja elää kaksoiselämää. Mutta minä siinä olin tyhmä, ei mieheni. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Sain tietää avioerosta kun hain kirjeen postista. Jossa ilmoitettiin että tämä henkilö hakee avioeroa.

Mitähän kaikkea oli sitä ennen tapahtunut?

Avioeroa ei turhan päiten haeta.

Kuinka niin? Ei ollut riitoja, alkoholin käyttöä tms.

Niin että suhde on reilassa jos ei

ole alkoholismia eikä väkivaltaa?

Mä luulin että tuo mentaliteetti

olisi jäänyt jonnekin 60-luvulle.

Vierailija kirjoitti:

Minä olisin helposti saattanut olla tällainen puskista häipyjä. Missään nimessä en olisi voinut syyttää siitä puolisoani. Tein itse parhaani salatakseni tilanteen ja toisen miehen olemassa olon. Se juttu loppui mahdottomuuteensa, mutta jo se olisi jatkunut, olisin jossain vaiheessa vain ilmoittanut miehelleni, että olen rakastunut toiseen enkä voi enää jatkaa liittoamme. Avioliittomme oli ja on hyvä, siinä ei sinänsä ollut mitään erityistä syytä siihen, että rakastuin päätä pahkaa toiseen. Niin vain kävi. 

On todella ylimielistä kuvitella, että voi lukea toisen ajatuksia ja ettei itselle voisi koskaan käydä niin, että tulee täysin yllätetyksi. Minusta oli tavallaan aika kamalaa havaita, miten helppoa onkaan pitää salaisuuksia ja elää kaksoiselämää. Mutta minä siinä olin tyhmä, ei mieheni. 

Olet empatiakyvytön psyko.

Toivottavasti olet älynnyt hakeutua hoitoon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se voi puskista tulla. Läheinen ystävä oli ehtinyt vuoden olla naimisissa ja kaikki tuttavapiirissäkin luuli että kaikki on hyvin. Vaikuttivat rakastuneilta ja onnellisilta. Ei näkyviä riitoja tms. Eräänä iltana mies kehui rakastavansa ystävääni ja oli tehnyt illallisen jne. Aamulla mies kertoi eroavansa välittömästi ja toinen nainen oli ollut jo pidemmän aikaa.

Se oli sitten 'viimeinen ehtoollinen' se illallinen.

Ja mikäänkö ei ollut vihjannut siihen, että toinen ei voi hyvin?

Tai että toinen ei ole luotettava?

Sori vaan, mutta en usko.

Tutustuin ja ystävystyin yhden ihmisen kanssa, joka oli jätetty puskista.

Olin aluksi tyrmistynyt ja hänen puolellaan.

Mutta kun tutustuin häneen paremmin, huomasin että kyseessä on mestaroija. Sellainen erinomainen besserwisser, jonka seurassa tuntee kasvavaa ahdistusta, vaikka mitään syytä ei pitäisi olla. Sellainen pätevä selviäjä, jonka kanssa alkaa piilotella heikkouksiaan, jotta kelpaisi. Ensin ajattelee, että onpa mallikelpoinen ihminen, minähän kehityn tässä itsekin paremmaksi, kun koetan jäljitellä häntä. Äkkiä huomaa että ei kun mua tukehduttaa. Hänen terävät neuvonsahan ovat suoranaisia loukkauksia.

Silloin ymmärtää, miksi se puoliso häipyi.

Saattoihan se silti tälle jätetylle tulla puskista. Jos sinä näet että naapurin Matti pettää vaimoaan, ja kun puolen vuoden kuluttua kuulet erosta , ei se uutinen sinulle tullut puskista mutta tuolle vaimolle saattoi tulla.

Ei tämä sinun tuttavasi piruuttaan ole sellainen kuin on.

Hän uskoi vilpittömästi että heillä oli kaikki ok.

Varsinkin miehet ilmeisesti harrastavat tätä että eivät puhu vaan tekevät ratkaisun hiljaa itsekseen ja sitten se näkyy toimintana.

Vielä sekin että onhan elämässä kaiken laista muutakin hankaluutta ja harmin aihetta vuosien varrella. Jos toinen on jossain kohtaa vähän vaisu tms ,ei sitä nyt heti epäile että aikoo varmaan ottaa eron.

Kukas tässä piruilusta on puhunut?

On se kumma jos ulkopuolisetkin näkee parin loittonemisen toisistaan, mutta parin toinen osapuoli ei näe, vaikka on koko ajan siinä mukana.

Ulkopuoliset näkevät vain vilauksia silloin tällöin.

Puskista erotettu on yleensä ollut päsmärinä parisuhteessa. Asioita on tehty niin kuin hän haluaa. Esim. päsmäri on vaatinut lapsia, sanellut lomien vieton, sisustaa kotia innosta hehkuen. Tietysti voi kysyä siltä toiselta, että mitäs olit tahdoton töppönen.

Ei tässä syyllisiä haeta. Totuus vain on se, että syystä tai toisesta suhteessa ei ole ollut rehellistä ja riittävää kommunikointia. Tai toinen on yrittänyt, muttei kukaan yksinään kommunikoi. Voi olla, että suhde on alkuaankin perustunut riippuvuudelle eikä rakkaudelle. Kommunikoinnin puuttumiseen luulisi heräävän.

Ei eroon vaadita riitaa. Mutta etääntyminen tai sulkeutuminen siihen vaaditaan. Siitä huolimatta pari voi itseltäänkin salaa ylläpitää kulissia, johon kuuluu esim. seksi.

Mielessään toinen tai molemmat on jo pakannut kamansa ja päättänyt lähteä kun aika on kypsä.

Monet parit elävät eron kynnyksellä vuosikausia.

Ilmoittaudun. Meillä tämä tilanne. Hyvin muotoiltu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kumma kyllä, kun olen jutellut näiden puskista jätettyjen puolisoiden kanssa, kuva on ihan toinen.

Ulkopuolisenakin on nähnyt jo vuosia, että liitto vetelee viimeisiään. Pari ei katso toisiaan, viihdy lähekkäin, puhu toisilleen edes seurassa. Kotona on just sellaista kuin kuvitella voi: juttelu rajoittuu siihen kumpi käy kaupassa. Ollaan eri huoneissa, tehdään eri asioita, lusitaan kuin elinkautista. Se että käydään yhdessä kesälomalla pimeässä pikaisesti naidaan ei kerro hyvästä suhteesta.

Lopulta toinen kyllästyy yrittämään yhteyttä ja olemaan näkymätön. Hän pakkaa kamppeensa ja häipyy.

Toinen avaa av.n ja aloittaa valituksen siitä, miten kaikki oli hyvin ja puoliso ykskaks vaan lähti.

Ero tuli ihan puskista!

Voi hyvänen aika, kylläpä olet ylimielinen. Sinäkö kuvittelet, että tiedät kaiken pariskunnan elämästä kun vähän ystävänä olet sivusta seuraillut. Kuvittelet tietäväsi mitä pariskunta keskustelee, miten käyttäytyy toistensa seurassa kahdestaan ollessaan.

Itsellä tuli ero puskista. Naimisissa 12 vuotta, kaksi yhteistä lasta. Elämä peruslapsiperhe-elämää ruuhkavuosissa. Joo, mies oli ehkä normaalia kireämpi 2-3 kuukautta ennen eroilmoitusta. Sinä aikana muistan tiedustelleeni 2-3 kertaa, että onko kaikki ok, painaako joku. Joka kerta sain vastaukseksi, että töissä painetta. Ja sen tiesinkin, että näin oli ja tyydyin vastaukseen.

Koska sellaistahan elämä on. Välillä on stressiä työhön liittyen, sairaisiin sukulaisiin tai mihin vain elämään liittyen ja se heijastuu käytökseen. Ei sitä vakaassa suhteessa heti ajattele, että nyt ollaan eroamassa jos toinen on hetkellisesti kireämpänä ja allapäin eikä sanallakaan vihjaa, että eroa miettii.

Eroilmoitusta edeltävällä viikolla vielä mietimme yhdessä tulevan kesän lomamatkaa. Eroilmotusta edeltävänä iltana harrastimme seksiä. Sitten tuli päivä kun mies saapui töistä ja ilmoitti, että hänellä on toinen nainen, tämä oli tässä. Että hän on löytänyt naisen joka on aivan toisenlainen kuin minä ja löi tiskiin sellaisen määrän asioita mitä hän ei voinut minussa sietää. Osasta tiesin, osasta en ollut ikinä kuullutkaan. Selvä, kiitos kun pidit näinkin hyvin kartalla mitä päässäsi liikkui.

Jälkeenpäin ajateltuna en tajunnut sitä, kuinka vahvasti ex-mieheni lapsuudenkodin malli vaikutti meidän suhteeseen. Tiesin kyllä, että mieheni väisteli konflikteja koska hänen lapsuudenkodissaan ei ole ikinä käsitelty vaikeita asioita. Ex-appivanhempanikin ovat ihan mestareita piilottamaan tunteitaan. Sellainen exäkin oli. En vain tajunnut, että se oli niin äärimmäistä. Hän keräsi ja keräsi asioita ja sitten tuli mitta täyteen. Lähdettiin paremman perään. Sekään suhde ei tosin kestänyt kuin reilun vuoden mutta hei, ei ainakaan tarvinut käsitellä vaikeita asioita.

Mutta kyllä, ero todellakin tuli puskista. Se tuli minulle mutta myös kaikille sukulaisille ja ystäville koska kaikkien mielestä meidän välit olivat olleet koko ajan niin kuin aina ennenkin. Jotkut ihmiset ovat äärettömän taitavia salaamaan mitä oikeasti ajattelevat. He pelkäävät konflikteja, haluavat miellyttää, mikä nyt kenenkin motiivi on. Jos tällainen puoliso sattuu kohdalle niin on mahdoton ennakoida asioita. Sillä kukaan ei pysty toisen ajatuksia lukemaan. Ja kyllä hyvässä suhteessa pitää kertoa ajoissa jos eroajatuksia pyörittelee mielessä. Ei voi olettaa, että pikkurillin asennosta puoliso osaisi nyt eron aistia.

Myönnän itse, että olen tällainen konfliktivälttelijä. En pidä riitelystä, mutta pystyisin kyllä keskustelemaan asiallisesti mistä tahansa asiasta.

Mutta puoliso ei pysty. Hänen kykynsä vastaanottaa kritiikkiä tai pienintäkään mielipide-eroa omasta toiminnastaan on lähes täysi nolla. Hän pitää omaa toimintaansa, tunteitaan ja käytöstään absoluuttisen oikeana, jolloin pieninkin arvostelu näitä kohtaan on aina hänestä syyttävää ja ahdistavaa. Hänen tapansa reagoida mihin tahansa kritiikkiin on välitön siilipuolustus tai "hyökkäys on paras puolustus" -taktiikka. Lopputuloksena yleensä niin, että minä olen syypää ongelmiin, ja minun pitäisi muuttua ja tehdä asioita eri tavalla. Ei sellaisen ihmisen kanssa vain pysty keskustelemaan. Ei hänelle voi kertoa, mikä mättää, koska se kääntyy kerta toisensa jälkeen siihen, että kaikki ongelmat ovat minusta lähtöisin.

Tästä aiheutuu, että minä en kerro hänelle mieltäni vaivaavista asioista. Kyllä, välttelen konfliktia, koska riitely on aina väistämätön tapahtuma. Ero, joka on minun puoleltani todennäköisempää kuin jatkaminen, tullee hänelle täytenä yllätyksenä, koska kaikkihan on hyvin. Hänelle toki onkin, koska hänen tarpeensa ja toiveensa täyttyvät.

Minäkin kertoisin mieltäni vaivaavista asioista, jos se ei joka ikinen kerta aiheuttaisi itkua ja hammastenkiristystä. Ja vaikka kertoisin, kaiken riitelyn, itkun, kitinän ja syyttelyn jälkeen mikään ei muutu.

Juu, oli kyseessä ainoastaan jonkun kuukauden kestänyt seurustelusuhde, mutta luulin tavanneeni "sen oikean", koska meillä oli todella helppoa ja hauskaa yhdessä ja mies oli juuri tunnustanut rakastuneensa. Ja minä elin siinä rakastumisen ihanassa kuplassa enkä olisi voinut kuvitellakaan eroa siinä symbioosivaiheessa. En koskaan päässyt selvyyteen mikä oli syynä, että halusi erota. Todennäköistä tietysti on, että vain minä olin rakastunut ja vain minulle suhde oli jotain elämää suurempaa.

No, tämä tapahtuma laukaisi masennuksen ( tajusin sen vasta paljon myöhemmin ) ja masennuksesta tuli krooninen ja elämästä suorittamista, uupumista, sairastelua...Nyt 20 vuotta todella harmittaa tuo tapahtuma, koska eron syyt jäi käsittelemättä, masennus hoitamatta ja elämästä katosi se luontainen ilo jo tuolloin.

Joten joku pienikin tapahtuma voi käynnistää tapahtumasarjan, joka vaikuttaa koko tulevaan elämään. Toki masennukseen oli varmasti muitakin syitä, mutta tuo ero tuli hankalaan paikkaan elämässä ja meni usko omaan arvostelukykyyn täysin ja itseluottamus siinä samalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olisin helposti saattanut olla tällainen puskista häipyjä. Missään nimessä en olisi voinut syyttää siitä puolisoani. Tein itse parhaani salatakseni tilanteen ja toisen miehen olemassa olon. Se juttu loppui mahdottomuuteensa, mutta jo se olisi jatkunut, olisin jossain vaiheessa vain ilmoittanut miehelleni, että olen rakastunut toiseen enkä voi enää jatkaa liittoamme. Avioliittomme oli ja on hyvä, siinä ei sinänsä ollut mitään erityistä syytä siihen, että rakastuin päätä pahkaa toiseen. Niin vain kävi. 

On todella ylimielistä kuvitella, että voi lukea toisen ajatuksia ja ettei itselle voisi koskaan käydä niin, että tulee täysin yllätetyksi. Minusta oli tavallaan aika kamalaa havaita, miten helppoa onkaan pitää salaisuuksia ja elää kaksoiselämää. Mutta minä siinä olin tyhmä, ei mieheni. 

Olet empatiakyvytön psyko.

Toivottavasti olet älynnyt hakeutua hoitoon.

Tutkimusten mukaan terapia tekee psykopaateista entistä vaarallisempia ja taitavampia manipuloijia. Neuvosi on siis erittäin huono.

Mutta en ole empatiakyvytön, tunsin todellakin empatiaa puolisoani kohtaan ja oli hirveää edes kuvitella tilannetta, että joutuisin kertomaan hänelle, mitä on tapahtunut. Ajatus tuskan tuottamisesta miehelleni oli ihan kamala. Hänhän oli tilanteeseen syytön. Toki olisin voinut alkaa oikeuttaa tekojani miettimällä mieheni ja liittomme huonoja puolia, koska ainahan niitä on. Minusta se ei kuitenkaan olisi ollut reilua, koska ei kukaan ole täydellinen kuitenkaan.

Elämä on monimutkaista ja tuo eteen tilanteita, joihin ei koskaan olisi kuvitellu joutuvansa. Yleensä iän ja elämänkokemuksen karttuminen vähentää halua tuomita. Itse olet empatiakyvytön, kun et voi lainkaan samastua ihmiseen, joka rakastuu silmittömästi johonkuhun toiseen naimisissa ollessaan. 

Olisi niin helppoa ajatella, että suhteista häipyjät ja niissä pettäjät ovat jotain psykopaatteja tai epäihmisiä. Valitettavasti he ovat kuitenkin yleensä aivan tavallisia ihmisiä.

Kyllähän tuollaisia äkkilähtöjä on. Kertoo lähtijän kyvystä kantaa vastuuta. Suurin osa eroista on kuitenkin varmasti sitä, ettei toinen vaan halua nähdä tosiasioita, tai leikkii jotain omaa kotileikkiä eikä ole oikeasti yhteydessä puolisoonsa, ei ota tosissaan hänen viestejään jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Sain tietää avioerosta kun hain kirjeen postista. Jossa ilmoitettiin että tämä henkilö hakee avioeroa.

Mitähän kaikkea oli sitä ennen tapahtunut?

Avioeroa ei turhan päiten haeta.

Kuinka niin? Ei ollut riitoja, alkoholin käyttöä tms.

Niin että suhde on reilassa jos ei

ole alkoholismia eikä väkivaltaa?

Mä luulin että tuo mentaliteetti

olisi jäänyt jonnekin 60-luvulle.

Mä en puhunut väkivallasta sanaakaan. Riita ei tarkoita väkivaltaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Sain tietää avioerosta kun hain kirjeen postista. Jossa ilmoitettiin että tämä henkilö hakee avioeroa.

Mitähän kaikkea oli sitä ennen tapahtunut?

Avioeroa ei turhan päiten haeta.

Kuinka niin? Ei ollut riitoja, alkoholin käyttöä tms.

Niin että suhde on reilassa jos ei

ole alkoholismia eikä väkivaltaa?

Mä luulin että tuo mentaliteetti

olisi jäänyt jonnekin 60-luvulle.

Mä en puhunut väkivallasta sanaakaan. Riita ei tarkoita väkivaltaa.

Ja pointti oli se että otetaan ero puhumatta siitä puolisolle. Olisin halunnut jutella ja sopia. Miestä se ei kiinnostanut.

Seurustelin poikaystäväni kanssa yli 6 kuukautta. Olimme todella onnellisia yhdessä ja hän muisti aina kertoa kuinka onnellinen hän oli kanssani ja että haluaisi olla kanssani aina. Joo-o, esitti kaksi viikkoa rakastavansa (koska ei uskaltanut sanoa minulle? mutta huomattuani hänen oudon käytöksensä, hän ilmoitti haluavansa erota. Erosimme hyvissä väleissä mutta sattui se silti. Ja kovaa.

Aikaa tuosta on jo 10 vuotta mutta silti muisto kirpaisee ja muistuttaa siitä kuinka typerä olin kuvitellessani että tuollaiset puheet 16-vuotiaana olisivat paikkansa pitäviä ja luotettavia (en kiellä ettå joillain ei kestäisi teinisuhde).

Juu.. oltiin seurusteltu miehen kanssa 8 vuotta, ja eräänä päivänä hän lähti käymään lastensa luona toisella paikkakunnalla tarkoituksena tulla samana päivänä takaisin mökille. Mies tulikin vasta seuraavana päivänä ja sanoi minulle, että lähdetään. Ihmettelin että minne ja hän sanoi vievänsä minut kotiini, ja näin tekikin. Sen jälkeen en ole kuullut miehestä mitään ja aikaa tästä on vuosi. Tuttavien kautta kuulin että on palannut ex-vaimonsa kanssa yhteen tuolloin..

Oltiin seurusteltu noin 2 vuotta. Edellisenä viikonloppuna kaikki oli vielä "hyvin", kokattiin yhdessä hieno illallinen ja pidettiin leffailta. Mies kertoi mulle rakastavansa mua, ja mietittiin, mitä voitaisiin tehdä seuraavina viikonloppuina. Viikko tämän jälkee sain vain viestin puhelimeen, että tämä ei voi jatkua näin. Nähtiin seuraavana päivänä ja mies ilmoitti, että haluaa erota. Mies lateli pitkän listan, mikä minussa ja suhteessa oli vikana. Yhtäkään näitä asioita en ollut etukäteen kuullut. Jälkeenpäin analysoin tilannetta ja tulin siihen tulokseen, että tämä mies oli juuri sellainen konfliktinvälttelijä. Me ei oikeastaan koskaan riidelty, jälkikäteen miettien olisin voinut huomata jonkin olevan pielessä vain siitä, että miehellä kesti viimeisen viikon aikana tolkuttomasti vastata viesteihin. Uskoin sen johtuvan kiireestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kumma kyllä, kun olen jutellut näiden puskista jätettyjen puolisoiden kanssa, kuva on ihan toinen.

Ulkopuolisenakin on nähnyt jo vuosia, että liitto vetelee viimeisiään. Pari ei katso toisiaan, viihdy lähekkäin, puhu toisilleen edes seurassa. Kotona on just sellaista kuin kuvitella voi: juttelu rajoittuu siihen kumpi käy kaupassa. Ollaan eri huoneissa, tehdään eri asioita, lusitaan kuin elinkautista. Se että käydään yhdessä kesälomalla pimeässä pikaisesti naidaan ei kerro hyvästä suhteesta.

Lopulta toinen kyllästyy yrittämään yhteyttä ja olemaan näkymätön. Hän pakkaa kamppeensa ja häipyy.

Toinen avaa av.n ja aloittaa valituksen siitä, miten kaikki oli hyvin ja puoliso ykskaks vaan lähti.

Ero tuli ihan puskista!

Voi hyvänen aika, kylläpä olet ylimielinen. Sinäkö kuvittelet, että tiedät kaiken pariskunnan elämästä kun vähän ystävänä olet sivusta seuraillut. Kuvittelet tietäväsi mitä pariskunta keskustelee, miten käyttäytyy toistensa seurassa kahdestaan ollessaan.

Itsellä tuli ero puskista. Naimisissa 12 vuotta, kaksi yhteistä lasta. Elämä peruslapsiperhe-elämää ruuhkavuosissa. Joo, mies oli ehkä normaalia kireämpi 2-3 kuukautta ennen eroilmoitusta. Sinä aikana muistan tiedustelleeni 2-3 kertaa, että onko kaikki ok, painaako joku. Joka kerta sain vastaukseksi, että töissä painetta. Ja sen tiesinkin, että näin oli ja tyydyin vastaukseen.

Koska sellaistahan elämä on. Välillä on stressiä työhön liittyen, sairaisiin sukulaisiin tai mihin vain elämään liittyen ja se heijastuu käytökseen. Ei sitä vakaassa suhteessa heti ajattele, että nyt ollaan eroamassa jos toinen on hetkellisesti kireämpänä ja allapäin eikä sanallakaan vihjaa, että eroa miettii.

Eroilmoitusta edeltävällä viikolla vielä mietimme yhdessä tulevan kesän lomamatkaa. Eroilmotusta edeltävänä iltana harrastimme seksiä. Sitten tuli päivä kun mies saapui töistä ja ilmoitti, että hänellä on toinen nainen, tämä oli tässä. Että hän on löytänyt naisen joka on aivan toisenlainen kuin minä ja löi tiskiin sellaisen määrän asioita mitä hän ei voinut minussa sietää. Osasta tiesin, osasta en ollut ikinä kuullutkaan. Selvä, kiitos kun pidit näinkin hyvin kartalla mitä päässäsi liikkui.

Jälkeenpäin ajateltuna en tajunnut sitä, kuinka vahvasti ex-mieheni lapsuudenkodin malli vaikutti meidän suhteeseen. Tiesin kyllä, että mieheni väisteli konflikteja koska hänen lapsuudenkodissaan ei ole ikinä käsitelty vaikeita asioita. Ex-appivanhempanikin ovat ihan mestareita piilottamaan tunteitaan. Sellainen exäkin oli. En vain tajunnut, että se oli niin äärimmäistä. Hän keräsi ja keräsi asioita ja sitten tuli mitta täyteen. Lähdettiin paremman perään. Sekään suhde ei tosin kestänyt kuin reilun vuoden mutta hei, ei ainakaan tarvinut käsitellä vaikeita asioita.

Mutta kyllä, ero todellakin tuli puskista. Se tuli minulle mutta myös kaikille sukulaisille ja ystäville koska kaikkien mielestä meidän välit olivat olleet koko ajan niin kuin aina ennenkin. Jotkut ihmiset ovat äärettömän taitavia salaamaan mitä oikeasti ajattelevat. He pelkäävät konflikteja, haluavat miellyttää, mikä nyt kenenkin motiivi on. Jos tällainen puoliso sattuu kohdalle niin on mahdoton ennakoida asioita. Sillä kukaan ei pysty toisen ajatuksia lukemaan. Ja kyllä hyvässä suhteessa pitää kertoa ajoissa jos eroajatuksia pyörittelee mielessä. Ei voi olettaa, että pikkurillin asennosta puoliso osaisi nyt eron aistia.

Myönnän itse, että olen tällainen konfliktivälttelijä. En pidä riitelystä, mutta pystyisin kyllä keskustelemaan asiallisesti mistä tahansa asiasta.

Mutta puoliso ei pysty. Hänen kykynsä vastaanottaa kritiikkiä tai pienintäkään mielipide-eroa omasta toiminnastaan on lähes täysi nolla. Hän pitää omaa toimintaansa, tunteitaan ja käytöstään absoluuttisen oikeana, jolloin pieninkin arvostelu näitä kohtaan on aina hänestä syyttävää ja ahdistavaa. Hänen tapansa reagoida mihin tahansa kritiikkiin on välitön siilipuolustus tai "hyökkäys on paras puolustus" -taktiikka. Lopputuloksena yleensä niin, että minä olen syypää ongelmiin, ja minun pitäisi muuttua ja tehdä asioita eri tavalla. Ei sellaisen ihmisen kanssa vain pysty keskustelemaan. Ei hänelle voi kertoa, mikä mättää, koska se kääntyy kerta toisensa jälkeen siihen, että kaikki ongelmat ovat minusta lähtöisin.

Tästä aiheutuu, että minä en kerro hänelle mieltäni vaivaavista asioista. Kyllä, välttelen konfliktia, koska riitely on aina väistämätön tapahtuma. Ero, joka on minun puoleltani todennäköisempää kuin jatkaminen, tullee hänelle täytenä yllätyksenä, koska kaikkihan on hyvin. Hänelle toki onkin, koska hänen tarpeensa ja toiveensa täyttyvät.

Minäkin kertoisin mieltäni vaivaavista asioista, jos se ei joka ikinen kerta aiheuttaisi itkua ja hammastenkiristystä. Ja vaikka kertoisin, kaiken riitelyn, itkun, kitinän ja syyttelyn jälkeen mikään ei muutu.

Eli olet pelkuri. Vaikka toinen ei osaisikaan riidellä tai käsitellä jotain asiaa juuri niin kuin sinä haluat, on todella epäreilua pimittää asioita ja vain häipyä. Vie se puolisosi vaikka pariterapiaan. Tai edes ehdota sitä. Silloin toinen oikeasti tajuaisi että nyt ei olekaan kaikki hyvin. Tai sano sille selvästi, että harkitset eroa koska et ole tyytyväinen. Anna selviä

varoitusmerkkejä äläkä vain katoa pelkurimaisesti.

On niin helppo sysätä toisen vastuulle omat päätökset ja teot. ”Nyhyy, puolisoni ei osaa riidellä oikein eli olen oikeutettu jättämään toisen ilman varoitusta”. Kyse on vain siitä, että sinulla ei ole pokkaa vaatia asioita suhteessasi ja olet sen vuoksi tyytymätön. Ja se on sitten puolisosi vika, joka ei osaakaan lukea ajatuksiasi. Opetelkaa KOMMUNIKOIMAAN.

Minun pitkä avioliittoni kävi hyvin lähellä eroa tänä kesänä, se olisi tullut miehelleni ihan puskista. Hänen mielestään meillä oli kaikki hyvin, minä koin olevani yksinäinen ja näkymätön hänelle. Olisin toivonut yhteistä aikaa ja huomiota, mies keskittyi omiin harrastuksiinsa ja menoihin.

Yritin useamman vuoden puhua asiasta, kaikilla osaamillani tavoilla. Puhuin asiallisesti ja riitelemällä, itkemällä, kerroin jopa eroajatuksistani. Mies ohitti tämän kaiken tyynesti, piti tätä kuulemma ”kiukutteluna ja kontrollointina”. Suuttui silmittömästi kun puhuin asiasta. Kävimme terapiassakin ilman mitään apua.

Sitten tapahtui jotain muuta, mikä kai tavallaan pelasti liittomme. Ajauduin toisen miehen syliin, vain hetkeksi, mutta mies vaistosi jotain tapahtuneen. Se lopulta muutti hänen asennoitumisensa minuun ja pystymme rakentamaan uudelleen. Hitaasti mutta edeten, ensimmäistä kertaa vuosiin olen onnellinen liitossani. Jos mitään ei olisi tapahtunut, olisin ottanut eron, vaikka mieheni mielestä ”kaikki oli hyvin”.