Lue keskustelun säännöt.
Katuuko kukaan keski-iässä perheensä jättänyt mies lähtöään?
31.10.2018 |
Ihmettelen suuresti, miten voi kaiken jättää parin vuosikymmenen jälkeen jonkun naikkosen vuoksi.
Kommentit (430)
Vierailija kirjoitti:
Hyvä ystäväni rakastui 35vuotiaana 49vuotiaaseen mieheen, joka oli kyllä juuri eronnut eli tässä tapauksessa mies ei jättänyt perhettään. Alku oli onnellinen, kuhertelua ja matkustelua, moottoripyöräilyä . Pian kuitenkin taivaalle tuli mustia pilviä, kun miehen terveys alkoi pettää. Pikkujuttuja, mutta kun ne kasaantuivat yhteen: Korkea verenpaine, rytmihäiriöitä, tinnitus, diabetes. Kerran humalassa ystäväni avautui, ettei miehellä enää seiso kunnolla . Asunnossa alkoi olla sellainen, miten sen nyt kuvaisi, pappahaju ellei mies ollut ruiskinut päälleen litraa partavettä. Miehen ääni, joka oli aiemmin ollut matala ja minunkin täytyy myöntää, seksikäs muuttui jotenkin narisevaksi. Otsaan ilmestyi isoja maksaläiskiä ja hiukset lähtivät. Ryhti painui kumaraan.
Muutos oli pelottavan nopea, kuin jokin ketjureaktio olisi käynnistynyt tietyn ajan umpeuduttua ja kyse ei ollut pelkästään ulkonäöstä tai terveydestä vaan myös käytöksestä, miehestä tuli kotihiiri. Että emmä jaksa , emmä viitsi, ollaan kotona ja syödään pullaa ja nari nari.
Täytettyään 50vuotta ystäväni otti eron tajuttuaan, ettei voi nauttia loppuelämästään siinä suhteessa. Sanoo, ettei kenenkään pitäisi ottaa itseään( liikaa) vanhempaa äijää koska siinä ei lopulta hyvä heilu.
Sori, vähän out of topic mutta pakko oli kertoa .
Tämä on minunkin kokemukseni. Seurustelin nuorempana mua 15v vanhemman miehen kanssa eli 43-vuotiaan kanssa. Ei sitä ikäeroa silloin huomannut, vaan s tuntui vain numerolta. Nyt kun itse olen 37-vuotias, ja hän 52-vuotias, niin onpa iso ero kyllä! Jatkuvaa ikäkremppaa, ja pappautumista havaittavissa. Nykyinen mieheni on 37 myös, ja hän on vielä ihan ihanan nuori ja viriili. Vanhenen mieluiten samaan aikaan mieheni kanssa, NYT sen tiedän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sitä olen itse miettinyt että ymmärrän ettei rakkaus katso ikää. Kuitenkin jos mietin että olen elänyt saman ikäisen miehen kanssa nyt yhdessä jo 20 vuotta. En olisi halunnut elää omaa elämääni vanhemman miehen kanssa ja kamalaa olisi ajatella että nyt kun itse on 40 vuotias niin vierelläni olisi joku 50-60 vuotias. Nyt jos mieheni minut nuorempaan haluaa vaihtaa niin se on hänen päätöksensä. Toisaalta tämä nainen saisi miehestä rippeet kun itse on saanut ne parhaat palat. Mies on kaljuuntunut, maha kasvanut, välillä on alkanut olla kestävyydessä ongelmia, ei jaksa entiseen malliin valvoa jne.
Tätä kuvioo ei moni nuori nainen tajua, ne saa valmiiksi vanhasta miehestä huonomman version ja koko ajan huononee :)
Jep, ne on niitä ongelmaisempia naisia, jotka haluavat perheen, mutta eivät oikein kelpaa itsensä ikäisille. Ottavat sitten vanhan miehen, mutta huomaavatkin ettei se ollutkaan sitä mitä haettiin. Kaipaavat isähahmoa ja tukea, ja kun 5 vuotta menee, huomaavatkin että mies vanhenee ja alkaa kaivata sitä tukea naiselta. Kumpikaan ei saa haluamaansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä. Eräs tuttu oli naimisissa melkein 20 vuotta ja lapset 16-17 vuotiaita. Mies läheni 50 ja kriisiä pukkasi. Ei kestänyt enää perhe-elämää. Ei muutenkaan koskaan ollut mikään osallistuva isä.. Tapasin nuoremman naisen, jätti vaimonsa ja lapsensa ja aloitti uuden elämän tämän naisen kanssa. Nainen alkoi vaatimaan avioliittoa ja lapsia, mies joutui nyörtymään. Nyt lähemmäs 60 vuotiaana, koti-isänä (koska YT:t) kahdelle päiväkoti-ikäiselle. Ei todellakaan ole onnellinen :) Ex-vaimo elää vapaata ja kivaa elämää, kun omat lapset jo lähemmäs 30 vuotiaita ja voi nauttia rauhallisesta elämästä.
Miksi aloittaa se hiton rumba alusta jos ekalla kerralla se ei tuntunut kivalta?
Käykö ikinä mielessä, että se ”rumba” voi tuntua erilaiselta, kun vierellä on oikeanlainen puoliso? Parisuhteesta se kaikki lähtee.
Mies on sanonut suoraan että kaduttaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä. Eräs tuttu oli naimisissa melkein 20 vuotta ja lapset 16-17 vuotiaita. Mies läheni 50 ja kriisiä pukkasi. Ei kestänyt enää perhe-elämää. Ei muutenkaan koskaan ollut mikään osallistuva isä.. Tapasin nuoremman naisen, jätti vaimonsa ja lapsensa ja aloitti uuden elämän tämän naisen kanssa. Nainen alkoi vaatimaan avioliittoa ja lapsia, mies joutui nyörtymään. Nyt lähemmäs 60 vuotiaana, koti-isänä (koska YT:t) kahdelle päiväkoti-ikäiselle. Ei todellakaan ole onnellinen :) Ex-vaimo elää vapaata ja kivaa elämää, kun omat lapset jo lähemmäs 30 vuotiaita ja voi nauttia rauhallisesta elämästä.
Miksi aloittaa se hiton rumba alusta jos ekalla kerralla se ei tuntunut kivalta?
Käykö ikinä mielessä, että se ”rumba” voi tuntua erilaiselta, kun vierellä on oikeanlainen puoliso? Parisuhteesta se kaikki lähtee.
Pointti taisi kuitenkin olla se, että miehet lähtevät koska omien sanojensa mukaan eivät jaksa perhe-elämää, ja parisuhde kuoli ruuhkavuosien alle jne. Jos kyse onkin siitä ettei haluttu olla enää vaimon kanssa yhdessä, ei rakastettu, vaan haluttiin erota nimen omaan vaimosta, niin sittenhän asia on ihan eri, kuin selitellessä että perhe-elämä uuvutti, kun vuoden päästä odotetaan jo uuden perheen esikoista?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitä olen itse miettinyt että ymmärrän ettei rakkaus katso ikää. Kuitenkin jos mietin että olen elänyt saman ikäisen miehen kanssa nyt yhdessä jo 20 vuotta. En olisi halunnut elää omaa elämääni vanhemman miehen kanssa ja kamalaa olisi ajatella että nyt kun itse on 40 vuotias niin vierelläni olisi joku 50-60 vuotias. Nyt jos mieheni minut nuorempaan haluaa vaihtaa niin se on hänen päätöksensä. Toisaalta tämä nainen saisi miehestä rippeet kun itse on saanut ne parhaat palat. Mies on kaljuuntunut, maha kasvanut, välillä on alkanut olla kestävyydessä ongelmia, ei jaksa entiseen malliin valvoa jne.
Tätä kuvioo ei moni nuori nainen tajua, ne saa valmiiksi vanhasta miehestä huonomman version ja koko ajan huononee :)
Mies on sinulle sitten pelkästään fyysisten ominaisuuksiensa summa? Tällaisen käsityksen nimittäin tekstistäsi saa, mutta kukin tyylillään.
Vanheneminen ei ole vain fyysistä, väsyminen on myös henkistä. Testosteronin taso laskee rajusti 40 v jälkeen, ja se vaikuttaa sekä fysiikkaan että henkiseen jaksamiseen.
Naisilla minusta vanheneminen alkaa siinä 45+ iässä, miehillä se 50 v tuntuu olevan rajapyykki, jonka jälkeen vanheneminen on niin nopeaa että iässä 60 v miehet ovat jo samanikäisiä naisia paljon vanhentuneempia. Johtuu ehkä siitä, ettei etenkään yksinäinen mies viitsi hoitaa terveyttä ja elää kovin terveellisesti. Ei ihan syyttä puhuta miesten viidenkympin villityksestä, jonka jälkeen alkaa vanhuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä. Eräs tuttu oli naimisissa melkein 20 vuotta ja lapset 16-17 vuotiaita. Mies läheni 50 ja kriisiä pukkasi. Ei kestänyt enää perhe-elämää. Ei muutenkaan koskaan ollut mikään osallistuva isä.. Tapasin nuoremman naisen, jätti vaimonsa ja lapsensa ja aloitti uuden elämän tämän naisen kanssa. Nainen alkoi vaatimaan avioliittoa ja lapsia, mies joutui nyörtymään. Nyt lähemmäs 60 vuotiaana, koti-isänä (koska YT:t) kahdelle päiväkoti-ikäiselle. Ei todellakaan ole onnellinen :) Ex-vaimo elää vapaata ja kivaa elämää, kun omat lapset jo lähemmäs 30 vuotiaita ja voi nauttia rauhallisesta elämästä.
Miksi aloittaa se hiton rumba alusta jos ekalla kerralla se ei tuntunut kivalta?
Käykö ikinä mielessä, että se ”rumba” voi tuntua erilaiselta, kun vierellä on oikeanlainen puoliso? Parisuhteesta se kaikki lähtee.
Pointti taisi kuitenkin olla se, että miehet lähtevät koska omien sanojensa mukaan eivät jaksa perhe-elämää, ja parisuhde kuoli ruuhkavuosien alle jne. Jos kyse onkin siitä ettei haluttu olla enää vaimon kanssa yhdessä, ei rakastettu, vaan haluttiin erota nimen omaan vaimosta, niin sittenhän asia on ihan eri, kuin selitellessä että perhe-elämä uuvutti, kun vuoden päästä odotetaan jo uuden perheen esikoista?
Niin se pointti oli. Tämä mies ns. Hylkäsi vanhan perheen, perusti uuden, nykyään hyvin onneton ja liitto eron partaalla ollut jo vuosia. En tiedä mitä ajatteli, kun ei viihtynyt siinä perherumbassa ekallakaan kerralla. Lähipiiriä ja siksi tiedän.
Mies on mun mielestä parhaimmillaan 33-45-vuotiaana. Tuota ennen ollaan vielä lapsenkasvoisia eikä olla elämästä vielä opittu juuri muuta kuin se että pilllu on kiva juttu, ja tuosta vanhemmat pappautuvat todella nopeasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En usko että mieheni katuu. Exänsä on edelleen niin hirveä akka, että littovoitto taisi olla miehelle kun hänestä vihdoin pääsi. Lapsiaan kaipaa. Mun ex ei varmaan kadu myöskään, ei oltu onnellisia, nykyään ollaan. Ja kukaan ei jättänyt perhettään. Minä ja ex EROSIMME. Samoin mieheni ja hänen ex. Vaikka hänen exänsä jaksaa kyllä syyttää muita kaikesta, myös varmaan perheen jättämisestä, kun on valinnut uhriutumisen tien
Vierailija kirjoitti:
En usko että mieheni katuu. Exänsä on edelleen niin hirveä akka, että littovoitto taisi olla miehelle kun hänestä vihdoin pääsi. Lapsiaan kaipaa. Mun ex ei varmaan kadu myöskään, ei oltu onnellisia, nykyään ollaan. Ja kukaan ei jättänyt perhettään. Minä ja ex EROSIMME. Samoin mieheni ja hänen ex. Vaikka hänen exänsä jaksaa kyllä syyttää muita kaikesta, myös varmaan perheen jättämisestä, kun on valinnut uhriutumisen tien
Kyllä se on perheen jättämistä, jos ei enää yhteistä perhettä halua. Sen voi kuorrutella ihan miten itse haluaa, mutta se joka eroaa omasta tahdostaan, rikkoo sen lasten perheen, jossa lapsilla on isä ja äiti, ja lapset, eli perhe.
Perhe-elämä lakkautetaan erossa. Lapsensa sitten jättää joku, ja toivottavasti yhä harvempi nykyään, mutta perhe siinä silti jätetään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä. Eräs tuttu oli naimisissa melkein 20 vuotta ja lapset 16-17 vuotiaita. Mies läheni 50 ja kriisiä pukkasi. Ei kestänyt enää perhe-elämää. Ei muutenkaan koskaan ollut mikään osallistuva isä.. Tapasin nuoremman naisen, jätti vaimonsa ja lapsensa ja aloitti uuden elämän tämän naisen kanssa. Nainen alkoi vaatimaan avioliittoa ja lapsia, mies joutui nyörtymään. Nyt lähemmäs 60 vuotiaana, koti-isänä (koska YT:t) kahdelle päiväkoti-ikäiselle. Ei todellakaan ole onnellinen :) Ex-vaimo elää vapaata ja kivaa elämää, kun omat lapset jo lähemmäs 30 vuotiaita ja voi nauttia rauhallisesta elämästä.
Miksi aloittaa se hiton rumba alusta jos ekalla kerralla se ei tuntunut kivalta?
Olisiko se niin, että halutaan sitä villiä ja vapaata intohimoa, ja vasta sitten myöhemmin selviääkin se, että uusikin nainen haluaa perheen. Siinä vaiheessa ei vanhaan kotiin enää ole paluuta, ja yksin ei pärjää, kun on tottunut että nainen hoitaa vähän kaiken kotona. Etenkin ennen näitä oli paljon, yksin asuminen ei ollut vaihtoehto, kun ei onnistu ruuanlaitto, pyykki, jne. Eikä vaan osaa olla yksin, läheisriippuvainen.
Sitten suostutaan pitkin hampain uuteen lapseen. Tai ajatellaan, että kun tekee lapsen, palaa se nuoruus ja se ajan kultaama elämäntapa ja onni mitä nuorena oli. Kun lapsi/uusi perhe ei sitten nuorennakaan vaan pelkästään huutaa ja valvottaa, ollaankin jo nalkissa.
Mun siskoni appiukko oli lähellä viittä kymppiä kun vaihtoi ikäisensä vaimon 18-vuotiaaseen. Ja hyvin menee sikäli kun tiedän; on uudet lapset ja tilava omistusasunto, jonka sai erossa. Tämä jätetty appiakka sensijaan on katkera, yksinäinen harppu jonka rasittavia juttuja pitää kuunnella hammasta purren.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uskon että ihan ihmisestä ja tilanteesta riippuu, katuuko vai ei. Jos vanhempien keskenäinen kunnioitus on hävinnyt ja jäljellä on vain myrkyllistä ilkeilyä kumminkin puolin, on se kaikille osapuolille paras erota - myös niille lapsille jotka eniten kärsivät epäterveestä kotiilmapiiristä. Mikäli taas mies tai nainen lähtee pelkästään perhearjen väsyttämänä tilannettaan karkuun, voi hyvinkin olla että parin kuukauden (tai vuoden) hummailujen jälkeen alkaa jo kaduttaa.
Hyvin usein ihminen ajattelee ja toivoo että se ruoho olisi vihreämpää aidan toisella puolella, mutta jos lähtee normaalista suhteesta karkuun ja ottaa toisen samantyyppisen partnerin tilalle, voi hyvinkin herätä tilanteeseen missä löytää itsensä samasta kuviosta kuin ennenkin.
Tiedän sekä eronneita miehiä että naisia, ja tilanteita on laidasta laitaan. Tiedän tilanteen jossa normaalista tasaisesta suhteesta lähti 50v mies nuoremman perään, ja vaimo järkyttyi niin pahasti että meni sekaisin ja liittyi lahkoon. Tämä oli aika surullinen tapaus, kun nykyään elelee lahkon kanssa "mustana lampaana" kun ei avioliittokaan enää ole kasassa.
Tiedän myös miehen joka lähti avioliitosta jatkuvan riitelyn ja keskinäisen kinojen takia. Asui yksin aika pitkään ja alkoholisoitui kun ei jotenkin enää päässyt normaalin arjen syrjään.
Omat vanhempani taas erosivat joskus jatkuvan riitelyn tuloksena ja välit olivat vuosikausia kylmät. Kumpikin meni tahoillaan lopulta naimisiin ja nykyään elävät melko onnellista elämää. Ehkä hassuinta on se että nykyään tavatessaan, juttu lentää heidän välillään paljon paremmin kuin uusien kumppanien kanssa, mutta ei kuulu mulle. Tässä siis kuitenkin semmoinen 15v välimatka.
Osa miehistä ja osa naisista haikailee vuosikausienkin kuluttua takaisin siihen vanhaan "hyvään" avioliittoon vaikka välissä on ollut muitakin kumppaneita, mutta tiedän vain yhden tapauksen jossa tämä on onnistunut, kummankin osapuolen eläköityä.
Tolkun mies kirjoitti:
Mun siskoni appiukko oli lähellä viittä kymppiä kun vaihtoi ikäisensä vaimon 18-vuotiaaseen. Ja hyvin menee sikäli kun tiedän; on uudet lapset ja tilava omistusasunto, jonka sai erossa. Tämä jätetty appiakka sensijaan on katkera, yksinäinen harppu jonka rasittavia juttuja pitää kuunnella hammasta purren.
Oikein omistusasunto? Voi olla hieno nuoresta, sitten vähän ajan päästä huomaa että kaikilla on omistusasunnot, mutta vain hänellä vanhus puolisona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jokusen vuosi sitten tuttavamies kärähti toisesta naisesta. Katkera ja riitaisa erohan siitä tuli. Lapset teini-iässä.
Mies löi hynttyyt yhteen uuden kanssa ja onnea kesti vajaan vuoden. Sitten ero. Miehellä meni elämä ihan sekaisin. Ryyppäsi ja eli kait muutenkin epäterveellisesti ja niin alkoi pumpusta ottaa. Monta muutakin sairautta puhkesi tähän hässäkkään.
Tämän hetkinen tilanne on se, että ex-vaimo on hoikistunut ja kaunistunut, kun on aikaa itselleen. Kuulemma hänellä on miesystävä, mutta eivät asu yhdessä. Lapset jo täysi-ikäisiä ja opiskelemassa. Isäänsä pitävät vähän yhteyttä. Ja mies..sairauseläkkeellä ja ei varmaan pitkäikäinen, kun ryyppää edelleen ja itkee pilalle mennyttä elämäänsä.
Surullinen tarina kaiken kaikkiaan
Asun 50 000 hengen pikkukaupungissa. On ollut huvittavaa seurata viimeiset parikymmentä vuotta tätä onnen etsintää. Samat ihmiset löytävät aina uuden onnen ja sitten eroavat ja onnen metsästys alkaa taas. Sitten naidaan ristiin ja taas on onnea ja sitten erotaan ja pyörä pyörii ja yhtäkkiä y.n x on ö.n kanssa, vaikka kaksi vuotta sitten yli b.n kanssa, joka oli sen y.n kanssa.
Pyörä pyörii ja suhteet kestää vain muutaman vuoden, kun sitä onnea etsitään kiihkeästi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En usko että mieheni katuu. Exänsä on edelleen niin hirveä akka, että littovoitto taisi olla miehelle kun hänestä vihdoin pääsi. Lapsiaan kaipaa. Mun ex ei varmaan kadu myöskään, ei oltu onnellisia, nykyään ollaan. Ja kukaan ei jättänyt perhettään. Minä ja ex EROSIMME. Samoin mieheni ja hänen ex. Vaikka hänen exänsä jaksaa kyllä syyttää muita kaikesta, myös varmaan perheen jättämisestä, kun on valinnut uhriutumisen tien
Kyllä se on perheen jättämistä, jos ei enää yhteistä perhettä halua. Sen voi kuorrutella ihan miten itse haluaa, mutta se joka eroaa omasta tahdostaan, rikkoo sen lasten perheen, jossa lapsilla on isä ja äiti, ja lapset, eli perhe.
Perhe-elämä lakkautetaan erossa. Lapsensa sitten jättää joku, ja toivottavasti yhä harvempi nykyään, mutta perhe siinä silti jätetään.
Syyllistätkö sitten aikanaan omia lapsiasikin, kun he ovat onnettomia ja kärsivät huonossa avioliitossa, että perhettä ei saa rikkoa. Olet perheen rikkoja, jos eroat miehestäsi/vaimostasi. Minä ainakin toivon, ettei lasteni tarvitse aikuisena ajatella olevansa perheenrikkojia, jos huonosta avioliitosta lähtevät.
Tuttava erosi 20v liitosta, olivat reilu parikymppisiä naimisiin mennessään. Heille syntyi tyttö ja poika. Mies ei jaksanut lapsiperheen arkea ja vieras kiinnosti. Eron jälkeen uusi poikamieselämä baareissa, ei tavannut lapsiaan, vaihteli naisia ja sitten yksi parin kuukauden deitti olikin jo raskaana. Muuttivat yhteen. Ensimmäisen liiton lapset olivat jo toinen 6 ja toinen 8 luokalla, joten parin vuoden päästä olisi koittanut miehellekin "vapaus". Mutta nyt vaipparalli aloi taas alusta. En ymmärrä.
Ex toki katui ja koitti parin kuukauden biletyksen jälkeen palata takaisin, mutta tuttava ei enää huolinut, hyvin yllättävää. En tiedä koittiko enää sen jälkeen kun uusi raskaus tuli ilmi, mutta samoihin aikoihin siis pyrki takaisin exänsä luo kun deittaili sitä uutta naista. Aika sika.
Tuttu suri aikansa ja löysi uuden miehen. Nuorinkin on jo kohta opiskelemassa ja heille jää sitten paljon vapaa-aikaa. Ex näkee lapsia silloin tällöin, mutta toinen ei oikein ole halukas näkemään isäänsä.
Vierailija kirjoitti:
Tolkun mies kirjoitti:
Mun siskoni appiukko oli lähellä viittä kymppiä kun vaihtoi ikäisensä vaimon 18-vuotiaaseen. Ja hyvin menee sikäli kun tiedän; on uudet lapset ja tilava omistusasunto, jonka sai erossa. Tämä jätetty appiakka sensijaan on katkera, yksinäinen harppu jonka rasittavia juttuja pitää kuunnella hammasta purren.
Oikein omistusasunto? Voi olla hieno nuoresta, sitten vähän ajan päästä huomaa että kaikilla on omistusasunnot, mutta vain hänellä vanhus puolisona.
Heh heh, naisilla menee aina tunteisiin kun eron jälkeen mies kukoistaa. Tämä ero siis tapahtui jo 1990-luvun alussa.
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen suuresti, miten voi kaiken jättää parin vuosikymmenen jälkeen jonkun naikkosen vuoksi.
Ihmetelkää vaan, mutta elämäni paras päätös – kaikille.
Mies on sinulle sitten pelkästään fyysisten ominaisuuksiensa summa? Tällaisen käsityksen nimittäin tekstistäsi saa, mutta kukin tyylillään.