Kompastuskivet uusperheessä

Lapset muistuttavat liikaa biologista isäänsä. Ovat ylimielisiä ja käyttäytyvät muita kohtaan törkeästi. Eivät siivoa jälkiään puhumattakaan kotiaskareista. Jättävät karkkipapereita lattioille ja tiputtelevat roskia jopa rappukäytävään. Äitinsä ei saa näitä kuriin millään ja jos minä yritän puuttua huonoon käytökseen, vetoavat siihen, että en ole heidän oikea isänsä.

Kirosanoja hoetaan jatkuvasti ja tehtyä ruokaa saatetaan kommentoida hyi vi ttu mitä pas kaa ja ruokaa tiputellaan pöydille ja lattioille ja jätetään sotkut muiden siivottavaksi.

En tiedä kuinka kauan jaksan tätä sikolättiä. Olen rakastunut tähän naiseen, mutta nämä hirviölapset tekevät yhteiselosta todella raskasta.

Jos tilanne jatkuu niin pakko lopettaa suhde ja etsiä onnea jostain muualta. Ehkä vaan parempi hankkia omat lapset kuin yrittää katsella toisen siittämiä penikoita.

Vierailija kirjoitti:

Lapset muistuttavat liikaa biologista isäänsä. Ovat ylimielisiä ja käyttäytyvät muita kohtaan törkeästi. Eivät siivoa jälkiään puhumattakaan kotiaskareista. Jättävät karkkipapereita lattioille ja tiputtelevat roskia jopa rappukäytävään. Äitinsä ei saa näitä kuriin millään ja jos minä yritän puuttua huonoon käytökseen, vetoavat siihen, että en ole heidän oikea isänsä.

Kirosanoja hoetaan jatkuvasti ja tehtyä ruokaa saatetaan kommentoida hyi vi ttu mitä pas kaa ja ruokaa tiputellaan pöydille ja lattioille ja jätetään sotkut muiden siivottavaksi.

En tiedä kuinka kauan jaksan tätä sikolättiä. Olen rakastunut tähän naiseen, mutta nämä hirviölapset tekevät yhteiselosta todella raskasta.

Jos tilanne jatkuu niin pakko lopettaa suhde ja etsiä onnea jostain muualta. Ehkä vaan parempi hankkia omat lapset kuin yrittää katsella toisen siittämiä penikoita.

Olet harvinaisen oikeassa.

Vierailija kirjoitti:

Lapset muistuttavat liikaa biologista isäänsä. Ovat ylimielisiä ja käyttäytyvät muita kohtaan törkeästi. Eivät siivoa jälkiään puhumattakaan kotiaskareista. Jättävät karkkipapereita lattioille ja tiputtelevat roskia jopa rappukäytävään. Äitinsä ei saa näitä kuriin millään ja jos minä yritän puuttua huonoon käytökseen, vetoavat siihen, että en ole heidän oikea isänsä.

Kirosanoja hoetaan jatkuvasti ja tehtyä ruokaa saatetaan kommentoida hyi vi ttu mitä pas kaa ja ruokaa tiputellaan pöydille ja lattioille ja jätetään sotkut muiden siivottavaksi.

En tiedä kuinka kauan jaksan tätä sikolättiä. Olen rakastunut tähän naiseen, mutta nämä hirviölapset tekevät yhteiselosta todella raskasta.

Jos tilanne jatkuu niin pakko lopettaa suhde ja etsiä onnea jostain muualta. Ehkä vaan parempi hankkia omat lapset kuin yrittää katsella toisen siittämiä penikoita.

Herraisä jos nää ois mun lapsia niin en edes itse jaksaisi katsella niitä! :D

Meillä molemmilla on omia lapsia, ei yhteisiä. Sinänsä vanhemmuus ei aiheuta kitkaa, toki yksi minun lapsistani on sottapytty ja se ärsyttää kaikkia. Mutta sitä se olisi ydinperheessäkin.

Uusperheen piirre on kuitenkin se, että miehen lapset saavat äidiltään kaiken. Meidän perheen sisällä on sama elintaso, mutta eksä ostaa iphonet, hilfigerit ja gantit. Oma lapsi kun meni lukioon, niin oli iloinen saadessaan ipadin kouluun. Sitten miehen lapsi tulee, ja hänellä onkin kolme kertaa kalliimpi macbookpro. Sillehän ei mitään mahda.

Rakastan tuota miestä ja useimmiten hänen lapsensa kanssa sujuu hyvin. Lapsi on äitinsä luona puolet ajasta ja se aika on meille upeaa kahden oloa.

Ärsyttää lapsen kiukuttelut ja miehen lyhyt pinna silloin. En puutu noihin juttuihin yhtään, kyseessä ei ole minun lapseni.

Lapsen äiti on aiheuttanut todella vaikeita tilanteita muutaman kerran, ei katso ammattia tai asemaa ala-arvoinen käytös.

Miehen lapsen asenne, minä saan tehdä niin kuin minä haluan ja myös tuo aiemmin mainittu äitinsä ostaa kaiken mitä lapselle tulee mieleenkin pyytää. 

Omassa lapsuudessa koin, että pahinta oli se katkeruus mikä aikuisten välillä oli. Se esti aikuisia toimimasta järkevästi meidänkään asioissa.

Uusi puoliso myös piti maailman pahimpana asiana sitä jos kehuin äitiäni jossain asiassa.

Uskoisin, että monet uusperheet hyötyisivät säännöllisestä ammattiavusta, heti alusta lähtien. Myös yhteisten sopimusten kirjaaminen ylös kaikille osapuolille olisi tärkeää.

Miehen käytöksen muutos, kun hänen lapsensa tulee meille. Hän on ärtynyt, hiljainen ja vetäytyvä. Ottaa aina töitä niille viikonlopuille ja olettaa, että minä ruokin ja kuskaan harrastuksiin. Muun ajan lapsi onkin omissa maailmoissaan luurit korvilla. Lapsi ei näe isäänsä käytännössä olenkaan. Isä haluaa vuoden isä palkinnon ottamalla lapsen ja äiti on taas sitä  mieltä, että lapsi saa vasta vähän vanhempana päättää tuleeko vai eikö.

Millä perusteella peukutatte alaspäin? Olen saanut viisi alapeukkua, miksi?

Nelonen

Et kai ole sama, jonka kerrottiin ruokkivan miehen lapsia kissanlihasta tehdyllä jauhelihakeitolla. Jos se oli totta, ei ollut ihme, että lapset valittivat ruuasta. Koko tarina oli täysin käsittämätön, eikä siiten pitkässä ketjussakaan mitään selvyyttä tullut, vaikka ap kovasti selitteli käytöstään. Ehkä kyse oli väärinkäsityksestä.

Vierailija kirjoitti:

Lapset muistuttavat liikaa biologista isäänsä. Ovat ylimielisiä ja käyttäytyvät muita kohtaan törkeästi. Eivät siivoa jälkiään puhumattakaan kotiaskareista. Jättävät karkkipapereita lattioille ja tiputtelevat roskia jopa rappukäytävään. Äitinsä ei saa näitä kuriin millään ja jos minä yritän puuttua huonoon käytökseen, vetoavat siihen, että en ole heidän oikea isänsä.

Kirosanoja hoetaan jatkuvasti ja tehtyä ruokaa saatetaan kommentoida hyi vi ttu mitä pas kaa ja ruokaa tiputellaan pöydille ja lattioille ja jätetään sotkut muiden siivottavaksi.

En tiedä kuinka kauan jaksan tätä sikolättiä. Olen rakastunut tähän naiseen, mutta nämä hirviölapset tekevät yhteiselosta todella raskasta.

Jos tilanne jatkuu niin pakko lopettaa suhde ja etsiä onnea jostain muualta. Ehkä vaan parempi hankkia omat lapset kuin yrittää katsella toisen siittämiä penikoita.

Laiska...

Mies muuttuu lapsiviikolla ylipirteäksi suorittajaksi.  Huolehtii liikaa, lapsen jokainen aivastus ja ihon raapaisu huomioidaan. On ikävää riehumista ja yli-ihailua suorituksista.

Kun halaan miehen kanssa, änkää lapsi siihen väliin.

Minä olen se, jolla on lapsia, kumppanillani ei ole omia (vela).

Mun näkökulmasta isoin juttu on ollut se, että kumppani kokee lapset kilpailijoiksi. Lapsettomilla viikoilla mun pitää olla kieli keskellä suuta yhteydenpidossa lasteni kanssa. Olen eron vuoksi potenut vuosia huonoa omaatuntoa ja siksi halunnut olla aina käytettävissä, jos lapsillani on mua ikävä silloin, kun ovat isänsä kanssa. Ehkä toinen on vähän oppinut käyttämään sitä hyväkseen, vaikea sanoa.

Kumppanini näkökulmasta suurin ongelma on käsittääkseni varmaan tuo sama (eli lapset kilpailee mun rakkaudesta hänen ajatuksissaan) ja juurikin tuo, että ne muistuttaa siitä exästä.

Toistaiseksi ollaan saatu kuitenkin hommat pelaamaan suht hyvin. Lapsiviikoilla kumppanini touhuaa paljon omiaan, mä keskityn enemmän lapsiini. Lapsettomilla keskitytään sitten toisiimme niin paljon kuin mahdollista.

Lasten asioihin hän ei puutu. Joskus kysyn mielipidettään (niitä hänellä kyllä riittää) mutta lasten asiat kuuluu mulle ja lasten isälle. Lasten isällä on myös uusi kumppani (lapseton hänkin) ja siellä käsittääkseni aika lailla samanlainen meininki kuin meillä.

Meillä ei ole ollut näinä vuosina mitään muita kompastuskiviä kuin exän haukkumapuhelut, ja itkeminen siitä ettei saa joka toista viikonloppua vapaaksi. Lasten kanssa on kaikki mennyt hyvin koko tämän monta vuotta mikä on yhdessä oltu.

Sivusta seuranneena olen huomannut, että uusperhekuviot eivät vain toimi yleensä. On menneisyyden painolastia, mustasukkaisuutta, reviirien hankintaa ja pitämistä jne. Tuntemani monet uusperhelapset haikailevat vanhan perheen perään. Säälittää nämä lapset.

Vierailija kirjoitti:

Sivusta seuranneena olen huomannut, että uusperhekuviot eivät vain toimi yleensä. On menneisyyden painolastia, mustasukkaisuutta, reviirien hankintaa ja pitämistä jne. Tuntemani monet uusperhelapset haikailevat vanhan perheen perään. Säälittää nämä lapset.

Suurin osa avioerolapsista haluaa vanhan perheen. Myös yh:den lapset.

Menneisyys painaa meitä kaikkia. Meidän kaikkien on opittava elämään omien ongelmiemme ja mustasuuksiemme kanssa. Ei pidä sekoittaa omia ongelmia ja uusperheongelmia keskenään.

Tämä on vähän sama asia kuin se, kun isäni käski minua nuorena säästämään itseäni avioliittoon. ”Koska se aiheuttaa paljon ongelmia parisuhteessa, kun on ollut aiemmpia kumppaneita”. Joo, niin aiheuttaakin - jos on omia pääsisäisiä ongelmia.

Uusi mies oli erittäin introvertti, minulla yksi lapsi (ihan tavallinen, ei mikään villikko). Kaikki lapsen aiheuttamat äänet kuitenkin herätti ärsytystä. Mies ei ollut lapselle mitenkään erikseen tyly, enimmäkseen vain jätti huomioimatta. Jossain vaiheessa havahduin kodin ikävään ilmapiiriin, kun kumpikaan ei selvästi viihtynyt toisensa seurassa; minusta olisi ollut aikuisen vastuulla edes yrittää luoda jotain yhteyttä, mutta hänestä ei siihen ollut. Erosin 4 vuotta sitten ja sen jälkeen olemme eläneet lapsen kanssa kahdestaan, ihan parasta näin. En lähde enää mitään uusperhekuviota yrittämään niin kauan kun lapsi asuu kotona. Olen kyllä parisuhteessa, jossa miehellä aikuiset lapset, hän kyllä ymmärtää ajatukseni ja meille riittää hyvin parisuhde, jossa molemmilla on omat kodit ja nähdäänkin enimmäkseen silloin, kun lapsi on isällään. Käy hän toisinaan muutoinkin kylässä, käydään kahvilla ja lenkillä, toisinaan yökyläilee, mutta meidän koti on minun ja lapseni.

Surullista on, että myös lapsen isä on perustanut uusperheen ja nyt lapsi oireilee siellä. Ei saa omaa huonetta, äitipuoli päsmää heidän yhteisten lasten etua ja antaa ymmärtää minun lapseni olevan hyvin epätoivottu henkilö siellä. Ei ihme, ettei enää halua isän luoksen mennä.

Kitkaa ei tule, jos molemmat kantavat kasvatusvastuun omasta lapsestaan. Suurin osa aiemminnmainituista ongelmista johtuu siitä, että vanhempi ei kasvata. Jos äiti/isäpuoli sitten kasvattaa itse, niin hän kuulee ”sä et ole mun äiti”-jutut.

Ja samoin, äiti/isäpuoli uupuu, kun joutuu hoito-ja viihdytysvastuuseen.

Toinen asia on sitten se, että lapsi on luonteeltaan vaikea, eikä häntä pysty kasvattamaan samalla tavalla kuin helpompaa lasta. Mutta se ei johdu uusperheestä, vaan sama ongelma olisi myös ydinperheessä.

Vierailija kirjoitti:

Kitkaa ei tule, jos molemmat kantavat kasvatusvastuun omasta lapsestaan. Suurin osa aiemminnmainituista ongelmista johtuu siitä, että vanhempi ei kasvata. Jos äiti/isäpuoli sitten kasvattaa itse, niin hän kuulee ”sä et ole mun äiti”-jutut.

Ja samoin, äiti/isäpuoli uupuu, kun joutuu hoito-ja viihdytysvastuuseen.

Toinen asia on sitten se, että lapsi on luonteeltaan vaikea, eikä häntä pysty kasvattamaan samalla tavalla kuin helpompaa lasta. Mutta se ei johdu uusperheestä, vaan sama ongelma olisi myös ydinperheessä.

mä taas näkisin niin että peeheessä olipa ydin- tai uusperhe, pitää olla tiimi.

Vierailija kirjoitti:

Mies muuttuu lapsiviikolla ylipirteäksi suorittajaksi.  Huolehtii liikaa, lapsen jokainen aivastus ja ihon raapaisu huomioidaan. On ikävää riehumista ja yli-ihailua suorituksista.

Kun halaan miehen kanssa, änkää lapsi siihen väliin.

Tottakai lapsi änkää väliin halatessa. Hän on isälle tärkeä-tai ainakin pitäisi olla. Emme ole uusioperhe, mutta ainakin omat lapset kyllä otetaan halaukseen mukaan. Eihän nyt lasten nähden mitään intiimejä halauksia harrasteta.