Kompastuskivet uusperheessä

Näin meillä jatkaa kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näin meillä kirjoitti:

Meillä on uusperhe. Miehellä lapsi entisestä suhteestaan.  Kitkaa aiheuttaa oikeastaan vain se, että mies ei meinaa ottaa vastuuta tästä lapsestaan silloin, kun lapsi tulee meille eli joka toinen viikonloppu ja loma-aikoinaan. Oman käsityksensä mukaan hän on lapsen kanssa, kun on ensin yöt töissä, aamupäivät nukkuu ja lähtee sitten taas alkuillasta töihin. Lapsi jää silloin aina minulle. Isänsä on hereillä iltapäivän, jolloin saattaa ottaa lapsen mukaansa kauppaan tai käydä vähän ulkoilemassa. Ehkä 3h on hereillä ja se on hänen mielestään riittävästi. Muut ajat lapsi on minun vastuullani ja viihdytettävänä.  Kun otan nämä puheeksi, niin mies on sitä mieltä, että on kyllä lapsensa kanssa. Lapsen äiti on käsittääkseni tästä järjestelystä tietoinen ja tuntuu olevan hänellekin ok.  Kun kysyin, kuka lasta sitten katsoisi, jos esimerkiksi minä olisin estynyt, niin ehdotti, että jos äitini tulisi illalla pariksi tunniksi katsomaan ja valvomaan lapsen unta. Että hän olisi kyllä päivän lapsen kanssa. Paitsi, että ei olisi. Mies nukkuisi puoleen päivään, sen jälkeen olisi ehkä sen kolmisen tuntia hereillä ja lapsen kanssa ja menisi sitten taas päiväunille, jotta jaksaa illan töissä. 

Ja suostut tuohon syystä..?  Miksi olet ottanut hoitovastuun lapsesta? Ala tehdä omia juttuja.

Hyviä kysymyksiä. Joku tuossa aiemmin totesi, että itse tämän mahdollistan. Se on täysin totta. 

Mahdollistan todennäköisesti siksi, että en halua olla se ns. hankala äitipuoli.  Jos en suostuisi tähän, niin lapsi näkisi isäänsä vielä vähemmän.  Tunnen heti syyllisyyttä ja olevani liian ehdoton ja vaativa, jos tästä järjestelystä huomautan.  Lapsen äiti saattaisi alkaa syyttämään vieraannuttamisesta tai siitä, miten en "huoli koko pakettia" ja hyväksy miehen lasta. Vaikka samaan aikaan tiedän, että minähän olen hoitanut, ruokkinut ja kaitsenut sitä jo viimeiset 2,5 vuotta ja ilman minua lapsi olisi nähnyt isäänsä vähemmän (ellei isällä sitten olisi ollut joku toinen nainen sitä katsomassa ;) ). Samaan aikaan mietin, että miten ihmeessä tämä on molemmilla, lapsen isälle (joka lasta muutenkin näkee vähän) ja lapsen äidille, ok.  No, isälle tietysti kätevää ja lapsen äiti saa ansiostani joka toisen viikonlopun lapsivapaata. Sen lisäksi lapsen isähän on mielestään lapsen kanssa tarpeeksi/riittävästi.  

Ongelma on sinun pääsi sisällä. Koet ns. Väärää syyllisyyttä.

Vierailija kirjoitti:

Miehen käytöksen muutos, kun hänen lapsensa tulee meille. Hän on ärtynyt, hiljainen ja vetäytyvä. Ottaa aina töitä niille viikonlopuille ja olettaa, että minä ruokin ja kuskaan harrastuksiin. Muun ajan lapsi onkin omissa maailmoissaan luurit korvilla. Lapsi ei näe isäänsä käytännössä olenkaan. Isä haluaa vuoden isä palkinnon ottamalla lapsen ja äiti on taas sitä  mieltä, että lapsi saa vasta vähän vanhempana päättää tuleeko vai eikö.

Näitä tarinoita kuulee valitettavasti aivan liikaa.

Uusioperheen uusäitien ja -isien ei ikinä, missään tapauksessa, pidä alkaa paikata sen biologisen vanhemman huonoa vanhemmuutta. Koska siitähän tässä on kyse. Isä ei halua viettää lapsensa kanssa aikaa.

Ongelma on hänen, ei sinun. Joten sinun ei tarvitse sitä korjatakaan. 

Järjestä vaikka jotain ihan muuta ohjelmaa itsellesi ja omille lapsillesi (jos niitä on) niinä viikonloppuina, kun miehen lapsi tulee teille. Lähde pois. Pakota mies ottamaan vastuu lapsestaan. Teet näin suurimman palveluksen myös lapselle!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millä perusteella peukutatte alaspäin? Olen saanut viisi alapeukkua, miksi?

Nelonen

Alapeukutin siksi, että minusta lapsen elintason ei tarvitse laskea, vaikka äiti- tai isäpuolen exä ei pystykään tarjoamaan omille lapsilleen samanlaista elintasoa. Syytön se lapsi siihen on, että sinun exälläsi ei ole tarpeeksi rahaa. 

Olen samaa mieltä. En tarkoittanutkaan, että heidän pitäisi laskea omaa elintasoaan. Totesin vain, että se on ainoa juttu, joka hiertää meidän uusperheessä. Eikä asialle voi mitään, vaikka ap kysyi, miten hieryävä asia saadaan kuntoon.

Okei, ymmärsin kirjoituksesi väärin. On kokemusta, miten voi aiheuttaa uusperheessä katkeruutta, kun toisen lapset kuuluvat varakkaaseen perheeseen ja sukuun ja saavat huomattavasti enemmän kuin mitä toisen lapsille on mahdollista tarjota. Ja sille ei tosiaan voi mitään. 

Itse elän ydinperheessä, mutta joskus mietin, että jos eroaisin, miten ihmeessä uusi puolisoni jaksaisi lapsiani. Ihan tavallisia lapsia ovat, mutta kyllä ne kiukuttelevat, itkevät, tulevat öisin satunnaisesti viereen, joskus riitelevät, kiristävät pinnaani, sotkevat, ovat välillä kärsimättömiä, paljon äänessä jne. Toki tekevät kotitöitä, koulunsa hoitavat hienosti, julkisilla paikoilla ovat asiallisesti ja kaikin puolin ihania lapsia, mutta miten ihmeessä mies, jolla ei olisi omia lapsia kestäisi tämän tai pystyisi nauttimaan arjesta

Vierailija kirjoitti:

Miehen lapsen näsäviisas käytös. Äidillään oikein pyritään viisastelemaan ja näpäyttelemään ihmisiä. En ymmärrä, minut on kai kasvatettu vanhanaikaisesti, kun itse olisin saanut korville, jos olisin kävellyt äitini perässä etsimässä virheitä, joita äiti tekee.

Vituttaa myös se, ettei miehen exä pidä tytön vaatteista huolta. Hän asuu äidillään ja on meillä joka toinen vkl, mutta esim. minä olen joutunut ostamaan tytölle ehjät kengät, kun en ole kestänyt katsella niitä rikkinäisiä, joissa kulki. Exä saa myös hyvät elarit ja hänen nyxänsä on omien sanojensa mukaan ”rikas”.

Mutta ei vaan kiinnosta tai pysty ostamaan lapselle ehjiä, siistejä vaatteita.

Miehen exä ei myöskään ajattele mitään, mikä ”ei kuulu hänelle”.

Esim. olimme hakemassa tyttöä isäni uurnan laskuun, niin oli laittanut tytölle päälle pinkin erittäin lyhyen tyllihameen ja jokun kirkaan paidan, vaikka tiesi että lähdetään suoraan laskemaan uurnaa. Olisi varmaan voinut ajatella, että olisi edes housut jalassa eikä mitään balleriinaunelmaa päällä 👀

Esim. itse olen huolehtinut, jos tyttö on lähtenyt täältä johonkin, että hänellä on asianmukaiset vaatteet. Kaikkia ei vain kiinnosta muuta kuin omat asiat.

Puuttumatta mihinkään muuhun, ihmettelen vaan miksi ihmeessä haluat viedä täysin vieraan lapsen oman isäsi uurnanlaskutilaisuuteen?

No meillä on ilmennyt nyt 3 vuoden yhdessä olon jälkeen seuraavanlainen kummallinen ongelma. Mainittakoon heti alkuun että maksan luonnollisesti itse kaikki omaan lapseeni liittyvät kulut, enkä oleta mieheltä mitään, oli se sitten apu lapsen hoidossa tai muussa. Alusta asti olen pitänyt selvänä että lapsi on minun hankkima ja minä kannan vastuun.

Mies on jotenkin mustasukkainen 10-v tyttärelleni.

Olen pyytänyt miestäni osallistumaan enemmän kotitöihin (ei osallistu lainkaan vaan kaikki on minun harteilla ihan) niin mies sanoo että "heti kun xxx:n täytyy myös tehdä jotain" (xxx= lapseni, jolla on omat kotityöt jotka hoitaa eli tiskikoneen tyhjennys ja täyttö, roskien vienti jne muut pikkuaskareet). Lisäksi mies valittaa että laitan liikaa OMIA RAHOJANI Lapseeni, "miksi pitää kokoajan ostella uusia vaatteita" - no ensinnäkin minä käytän rahani kuten haluan ja toiseksi lapsi kasvaa joten viime talvena käytetty takki ei enää tänä talvena mene päälle= pakko ostaa uusi. Miehen mielestä lapseni harrastukset maksavat myös liikaa. Nämäkin maksan itse. Ja lisään tähän että mies ei siis maksa mistään yhteisistä kuluista enempää kuin minä vaan päinvastoin, sen lisäksi että maksan 100% lapseni kustannukset, maksan uusioperheemme menoista noin 70%. Tienaamme kumpikin miehen kanssa yhtä paljon.

Se että teen lisäksi kaikki kotityöt ja maksan reippaasti enemmän kuluista ja kuuntelen päälle miehen mustasukkaista marinaa lapsestani, alkaa riittämään. Olen vakavasti harkinnut heittää miehen pihalle, en voi arvostaa kovin korkealle miestä joka vertaa itseään 10 v lapseen ja jaksaa olla tälle mustasukkainen.

Vierailija kirjoitti:

Miehen käytöksen muutos, kun hänen lapsensa tulee meille. Hän on ärtynyt, hiljainen ja vetäytyvä. Ottaa aina töitä niille viikonlopuille ja olettaa, että minä ruokin ja kuskaan harrastuksiin. Muun ajan lapsi onkin omissa maailmoissaan luurit korvilla. Lapsi ei näe isäänsä käytännössä olenkaan. Isä haluaa vuoden isä palkinnon ottamalla lapsen ja äiti on taas sitä  mieltä, että lapsi saa vasta vähän vanhempana päättää tuleeko vai eikö.

Miksi ihmeessä olet noin ääliön miehen kanssa? Vai onko rakkaus sokea? En ainakaan lisääntyisi tuollaisen miehen kanssa. Eniten tuosta tilanteesta kärsii lapsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehen lapsen näsäviisas käytös. Äidillään oikein pyritään viisastelemaan ja näpäyttelemään ihmisiä. En ymmärrä, minut on kai kasvatettu vanhanaikaisesti, kun itse olisin saanut korville, jos olisin kävellyt äitini perässä etsimässä virheitä, joita äiti tekee.

Vituttaa myös se, ettei miehen exä pidä tytön vaatteista huolta. Hän asuu äidillään ja on meillä joka toinen vkl, mutta esim. minä olen joutunut ostamaan tytölle ehjät kengät, kun en ole kestänyt katsella niitä rikkinäisiä, joissa kulki. Exä saa myös hyvät elarit ja hänen nyxänsä on omien sanojensa mukaan ”rikas”.

Mutta ei vaan kiinnosta tai pysty ostamaan lapselle ehjiä, siistejä vaatteita.

Miehen exä ei myöskään ajattele mitään, mikä ”ei kuulu hänelle”.

Esim. olimme hakemassa tyttöä isäni uurnan laskuun, niin oli laittanut tytölle päälle pinkin erittäin lyhyen tyllihameen ja jokun kirkaan paidan, vaikka tiesi että lähdetään suoraan laskemaan uurnaa. Olisi varmaan voinut ajatella, että olisi edes housut jalassa eikä mitään balleriinaunelmaa päällä 👀

Esim. itse olen huolehtinut, jos tyttö on lähtenyt täältä johonkin, että hänellä on asianmukaiset vaatteet. Kaikkia ei vain kiinnosta muuta kuin omat asiat.

Puuttumatta mihinkään muuhun, ihmettelen vaan miksi ihmeessä haluat viedä täysin vieraan lapsen oman isäsi uurnanlaskutilaisuuteen?

Minä ihmettelen tätä samaa. Taas ängetään uusperhettä perheen muottiin.

Minun eksäni ja lasteni isä on myös tätä ”me olemme nyt perhe ja siksi teemme kaikki asiat yhdessä” - kuntaa. Olen niin väsynyt kuuntelemaan sitä kitinää, kun teinejä viedään nyksän enon 60-vuotisjuhliin... ihan kuin omissa pakollisissa sukujuhlissa ei olisi tarpeeksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehen käytöksen muutos, kun hänen lapsensa tulee meille. Hän on ärtynyt, hiljainen ja vetäytyvä. Ottaa aina töitä niille viikonlopuille ja olettaa, että minä ruokin ja kuskaan harrastuksiin. Muun ajan lapsi onkin omissa maailmoissaan luurit korvilla. Lapsi ei näe isäänsä käytännössä olenkaan. Isä haluaa vuoden isä palkinnon ottamalla lapsen ja äiti on taas sitä  mieltä, että lapsi saa vasta vähän vanhempana päättää tuleeko vai eikö.

Miksi ihmeessä olet noin ääliön miehen kanssa? Vai onko rakkaus sokea? En ainakaan lisääntyisi tuollaisen miehen kanssa. Eniten tuosta tilanteesta kärsii lapsi.

Minulla on vähän samanlainen mies. Hän on täydellinen aviomies, mutta en todellakaan tekisi lapsia hänen kanssaan. Mutta eihän minua haittaa, jos hän ei lapsiaan jaksa. Ja ei, minä en heitä hoida.

Olen itse etäisä alakouluikäiselle lapselle. Uudella puolisollani ei ole omia lapsia.

Olemme kuitenkin yhdessä nykyisen puolisoni kanssa sopineet miten haluamme, että meidän nykyisessä perheessä asiat hoidetaan, kun lapseni viettää aikaa kanssamme. Nykyisellä puolisollani on normaalit aikuisen oikeudet ja velvollisuudet myös minun lastani kohtaan ja tuen häntä kaikissa tilanteissa, joissa hän on sääntöjä lapselleni asettanut.

Tämä ei tarkoita, että olisin siirtänyt kasvatus- tai vanhemmuusvelvollisuuteni omasta lapsestani nykyiselle puolisolleni. 

Jos lapsellani on kavereita kylässä tai teemme asioita lapseni ja hänen kavereidensa kanssa, asetan sääntöjä myös heille, mutta pidän heistä myös huolta. Ruokaa on saatavilla, läksyt tehdään, ulkona on järkevät vaatteet ja nukkumaan mennään ajoissa

Miksi puolison lapsi olisi uusperheessä sen kummallisempi asia?

Vierailija kirjoitti:

Itse elän ydinperheessä, mutta joskus mietin, että jos eroaisin, miten ihmeessä uusi puolisoni jaksaisi lapsiani. Ihan tavallisia lapsia ovat, mutta kyllä ne kiukuttelevat, itkevät, tulevat öisin satunnaisesti viereen, joskus riitelevät, kiristävät pinnaani, sotkevat, ovat välillä kärsimättömiä, paljon äänessä jne. Toki tekevät kotitöitä, koulunsa hoitavat hienosti, julkisilla paikoilla ovat asiallisesti ja kaikin puolin ihania lapsia, mutta miten ihmeessä mies, jolla ei olisi omia lapsia kestäisi tämän tai pystyisi nauttimaan arjesta

Eihän se arki mitään nautinnollista olekaan, edes ydinperheessä. Saati sitten uusperheessä.

Ihmiset eivät aina tajua, mitä lasten hankkiminen käytännössä tarkoittaa. On ihan absurdia luulla, että lapsiperheessä arki voisi olla kivaa ja leppoisaa, muuta kuin hetkittäin. Enimmäkseen se on äärimmäisen rankkaa työtä, jatkuvaa siivoamista ja lasten riitojen setvimistä, rahahuolia, riitelyä puolison kanssa vastuunjaosta. Ja kaikki tämä jatkuvassa unen puutteessa.

En ihmettele, että ihmiset eroavat ja haluavat lapsille viikko-viikko -systeemin. Siinä saa sentään sen oman vapaaviikon. Sitä puolestaan en ymmärrä,  miksi väen väkisin halutaan takaisin entistä pahempaan helvettiin, ja perustetaan uusperhe. Eli otetaan ne samat ongemat satakertaisina takaisin, mistä on lähdetty pakoon siitä entisestä suhteesta. 

Vierailija kirjoitti:

Olen itse etäisä alakouluikäiselle lapselle. Uudella puolisollani ei ole omia lapsia.

Olemme kuitenkin yhdessä nykyisen puolisoni kanssa sopineet miten haluamme, että meidän nykyisessä perheessä asiat hoidetaan, kun lapseni viettää aikaa kanssamme. Nykyisellä puolisollani on normaalit aikuisen oikeudet ja velvollisuudet myös minun lastani kohtaan ja tuen häntä kaikissa tilanteissa, joissa hän on sääntöjä lapselleni asettanut.

Tämä ei tarkoita, että olisin siirtänyt kasvatus- tai vanhemmuusvelvollisuuteni omasta lapsestani nykyiselle puolisolleni. 

Jos lapsellani on kavereita kylässä tai teemme asioita lapseni ja hänen kavereidensa kanssa, asetan sääntöjä myös heille, mutta pidän heistä myös huolta. Ruokaa on saatavilla, läksyt tehdään, ulkona on järkevät vaatteet ja nukkumaan mennään ajoissa

Miksi puolison lapsi olisi uusperheessä sen kummallisempi asia?

Hyvä vertauskuva. Uusperheen lapsi on sama kuin lapsen kaveri tulee kylään. Jos kaveri on ihan pieni, niin muistutan kyllä, että pipo laitetaan päähän ja kysyn, missä hanskat on. Mutta en käske häntä syömään lautasta tyhjäksi. Enkä kysy läksyistä.

Vierailija kirjoitti:

Millä perusteella peukutatte alaspäin? Olen saanut viisi alapeukkua, miksi?

Nelonen

Koska olet idiootti jolla menee tunteisiin jotkut helvetin alapeukut. Siksi minäkin alapeukun annoin.

Ei meillä koskaan onnistuttu, mutta lapset kasvoivat. Ongelmat poistui sitä mukaa.

Uusperheet pitää kieltää lailla. Eivät mitenkään tule onnistumaan, ei ei ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millä perusteella peukutatte alaspäin? Olen saanut viisi alapeukkua, miksi?

Nelonen

Koska olet idiootti jolla menee tunteisiin jotkut helvetin alapeukut. Siksi minäkin alapeukun annoin.

Ei minulla tunteisiin se mene. Olen jo pitkään yrittänyt järkeillä näitä alapeukkuja, ei vain omissa viesteissa vaan yleensäkin. Siksi nyt ajattelin selvittää, kun oma viestini oli lyhyt ja siinä oli vain yksi asia.

Selvisi nyt. Kiukkuiset ihmiset siis vain huvikseen alapeukuttavat, ilman syytä.

Vierailija kirjoitti:

Uusperheet pitää kieltää lailla. Eivät mitenkään tule onnistumaan, ei ei ei.

Lasten teko pitäisi lailla kieltää. Ne tuhoavat aina parisuhteen. Niin ydinperheessä kuin uusperheessäkin.

Vierailija kirjoitti:

Uusi mies oli erittäin introvertti, minulla yksi lapsi (ihan tavallinen, ei mikään villikko). Kaikki lapsen aiheuttamat äänet kuitenkin herätti ärsytystä. Mies ei ollut lapselle mitenkään erikseen tyly, enimmäkseen vain jätti huomioimatta. Jossain vaiheessa havahduin kodin ikävään ilmapiiriin, kun kumpikaan ei selvästi viihtynyt toisensa seurassa; minusta olisi ollut aikuisen vastuulla edes yrittää luoda jotain yhteyttä, mutta hänestä ei siihen ollut. Erosin 4 vuotta sitten ja sen jälkeen olemme eläneet lapsen kanssa kahdestaan, ihan parasta näin. En lähde enää mitään uusperhekuviota yrittämään niin kauan kun lapsi asuu kotona. Olen kyllä parisuhteessa, jossa miehellä aikuiset lapset, hän kyllä ymmärtää ajatukseni ja meille riittää hyvin parisuhde, jossa molemmilla on omat kodit ja nähdäänkin enimmäkseen silloin, kun lapsi on isällään. Käy hän toisinaan muutoinkin kylässä, käydään kahvilla ja lenkillä, toisinaan yökyläilee, mutta meidän koti on minun ja lapseni.

Surullista on, että myös lapsen isä on perustanut uusperheen ja nyt lapsi oireilee siellä. Ei saa omaa huonetta, äitipuoli päsmää heidän yhteisten lasten etua ja antaa ymmärtää minun lapseni olevan hyvin epätoivottu henkilö siellä. Ei ihme, ettei enää halua isän luoksen mennä.

Sä olet NIIN oikeassa !! Noin se just on ja ihanaa, että olet ratkaissut asian juuri niinkuin minäkin tekisin nyt tuossa tilanteessa. En koskaan koskaan antaisi lapsedni kasvaa kodissa missä ilmapiiri olisi välinpitämätön ja piittaamaton. Jokaisella on oikeus olla omassa kodissaan rakastettu, kaivatgtu, tärkeä ja onnellinen !!

Vierailija kirjoitti:

Uusperheet pitää kieltää lailla. Eivät mitenkään tule onnistumaan, ei ei ei.

Olen täysin samaa mieltä. Kun näitä juttuja lukee niin kukaan ei tunnu olevan onnellinen.

Kaffepulla kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse elän ydinperheessä, mutta joskus mietin, että jos eroaisin, miten ihmeessä uusi puolisoni jaksaisi lapsiani. Ihan tavallisia lapsia ovat, mutta kyllä ne kiukuttelevat, itkevät, tulevat öisin satunnaisesti viereen, joskus riitelevät, kiristävät pinnaani, sotkevat, ovat välillä kärsimättömiä, paljon äänessä jne. Toki tekevät kotitöitä, koulunsa hoitavat hienosti, julkisilla paikoilla ovat asiallisesti ja kaikin puolin ihania lapsia, mutta miten ihmeessä mies, jolla ei olisi omia lapsia kestäisi tämän tai pystyisi nauttimaan arjesta

Eihän se arki mitään nautinnollista olekaan, edes ydinperheessä. Saati sitten uusperheessä.

Ihmiset eivät aina tajua, mitä lasten hankkiminen käytännössä tarkoittaa. On ihan absurdia luulla, että lapsiperheessä arki voisi olla kivaa ja leppoisaa, muuta kuin hetkittäin. Enimmäkseen se on äärimmäisen rankkaa työtä, jatkuvaa siivoamista ja lasten riitojen setvimistä, rahahuolia, riitelyä puolison kanssa vastuunjaosta. Ja kaikki tämä jatkuvassa unen puutteessa.

En ihmettele, että ihmiset eroavat ja haluavat lapsille viikko-viikko -systeemin. Siinä saa sentään sen oman vapaaviikon. Sitä puolestaan en ymmärrä,  miksi väen väkisin halutaan takaisin entistä pahempaan helvettiin, ja perustetaan uusperhe. Eli otetaan ne samat ongemat satakertaisina takaisin, mistä on lähdetty pakoon siitä entisestä suhteesta. 

Tätä juuri tarkoitan. Uskon, että uusperheet kompastuvat usein näihin epärealistisiin odotuksiin arjesta. Minäkin käyn lasteni isän kanssa ydinperheessä usein neuvotteluja lasten kasvatuksesta ja säännöistä (ei lasten kuullen) ja siitä, mitä vaaditaan lapselta ja miten hoidetaan uhmat, murrosiät, esimurrosiät, kaverit jne.

Vaikka minulla ei ole omaa kokemusta uusperheestä, voisin kuvitella, että yhtenä ongelmana saattaa olla vaikeus hyväksyä lapset sellaisina kuin he ovat. On todennäköisesti paljon helpompaa hyväksyä puolison lapset, jos he ovat rauhallisia ja kilttejä. Vilkas, uhmakas, kärsimätön tai tempperamenttinen lapsi voi olla paljon vaikeampaa hyväksyä. Joudun itsekin tästä itseäni koko ajan muistuttelemaan, että jokainen on hyvä sellaisena kuin on ja niin lapset kuin aikuisetkin ovat erilaisia. Voisin itse hyvin kuvitella, että esikoiseni olisi aika vaikea uusperheessä ja etäinen uudelle puolisolle, mutta keskimmäisen olisi huomattavasti helpompi ottaa uusi ihminen perheeseen mukaan ja muodostaa tähän jonkinlainen ihmissuhde.