ADD ja se ihana tunne kun sairastuu kunnolla, jolloin saa hetken rauhan tekemättömiltä tehtäviltä.

Minne Ap hävisi? :) kiitos muuten Ap, että aloitit tämän!

Emma

Minua kiinnostaisi millaiset tarkkaavaisuusongelmat saavat ap:n murtumaan? Jos me vertaiset voisimme jotenkin toimia henkisenä tukena ja yrittää löytää yhdessä ratkaisuja.

Add/adhd:ssa on tutkitusti synnynnäinen dopamiini- ja serotoniinivaje. Alkoholi pahentaa puutostilaa. Kierre on valmis.

Olen kokenut vaikeat synnytyksen jälkeiset masennukset ja lopuksi päädyin psykoosinkiin pariin otteeseen. Ravinnolla meitä ei paranneta, mutta on totta että pieni hetkellinen hätäapu niistä voi löytyä. B-vitamiinit, omega3 ja rautalisä ovat add:ssa usein vähissä aiheuttaen tavallista näkyvämpiä puutosoireita. Tästä syystä kaltaisemme jäävät helposti päihdeloukkuun, koska se hetkellisesti vapauttaa dopamiinia kuluttaen sen kuitenkin saman tien. Entäs jos kävisit ensialkuun ottamassa lääkärissä ison verenkuvan tai hivenainemittauksessa? Jos se olisi alku. Hyvä tietysti minulla ehdotella, kun itselläkin pitäisi käydä, mutta en saa aikaiseksi... mutta yritän syödä kalanmaksaöljyä ja vitamiineja päivittäin. Täsmäisku olisi kuitenkin tehokkaampi.

Nancy

Teiltä äideiltä kysyisin, ajattelitteko tulevaa arkea lasten kanssa ennakkoon? Mikä sai valitsemaan äitiyden mahdollisista tulevista vaikeuksista huolimatta? Olen tästä kumppanin keskustellut, siitä ettei minusta ole lapsiperhearkea pyörittämään. Toki hän on sen tässä jo havainnoinut, mutta en ole varma pitääkö kuitenkin valintakysymyksenä. Miten teidän kumppanit suhtautuvat asioiden sujumattomuuteen?

Up

Joko kaikki hävisi?

Mä alan olla vähän neuvoton. En tiedä mikä minua vaivaa. Aloitekyvyttömyyttä on paljon asioiden kanssa, joihin tunnen suurta vastenmielisyyttä tai jotka eivät itselleni ole tärkeitä. Esim. opinnoissa ihan auttamattomasti jäävät roikkumaan ne ärsyttävät täytekurssit ja tehtävät, joiden tekemisen koen turhana. Koulutöiden tekeminen oli helpompaa silloin, kun oli selkeitä koulupäiviä ja jonkinlainen rakenne opinnoissa. Nyt kun se rakenne pitäisi repäistä itse, opiskella itse kaikki ja tehdä tehtävät ja muut yksin, niin mistään ei tule mitään. Lamaannun ja teen ihan muita hommia. Esim. nyt teen töitä, teen töitä ihan liikaa, mutta työt tuovat säännöllisyyttä ja rakennetta päiviini ja viikkoihini. Selkeä rakenne selvästi parantaa onnellisuuden tunnettani, mutta en saa ylläpidettyä itse rakennetta. Töissä viihdyn sellaisissa hommissa parhaiten, missä on vaihtelevuutta. Rutiinit ja tylsät työtehtävät itsenäisesti lamaannuttavat ja joudun oikeasti ponnistelemaan paljon, että saan tuollaiset työt tehtyä. Yleensä nuo työt menevät ylitöiksi, mutta en kehtaa niitä ylitöiksi merkata, koska koen, että vika on minussa ja ”aikaansaamattomuudessani”.

Samoin kämppä on usein sotkuinen ja koulun aiheuttaman ahdistuksen myötä koti on räjähtämässä käsiin. Makkarissa on iso kasa lajittelemattomia vaatteita, muuttolaatikoita purkamatta useiden vuosien takaa, pöydät täynnä tavaraa. En nykyään saa enää aikaiseksi edes ruoan laittoa. Onneksi töihini kuuluu ruokailu...

Pistin aikaisemmin traumataustan, ahdistuneisuushäiriön ja masennuksen piikkiin, mutta en koe enää olevani masentunut enkä ahdistunut. Masennus ja ahdistus puskee päälle vasta kaikista niistä lukemattomista kertyneistä tekemättömistä tehtävistä, tai siitä, että työskentelen liikaa. Jos olisin pahasti masentunut ja ahdistunut, en varmaan jaksaisi järjestään tehdä yli 10 tunnin työpäiviä (10 h on vielä kevyt päivä)? Työ on myös toisinaan haastavaa, vaatii hyviä hermoja ja tunnetaitoja ja monia asioita handlaan mielestäni todella hyvin.

Mutta koulu ja koti jää auttamattomasti jonnekim to do- listalle...en ymmärrä miten tämä voi olla näin vaikeaa? Pitäisikö minun hakeutua tutkimuksiin? Voiko tällainen olla normaalia?

Kolme päivää siinä taas meni ahdistuksessa makoillessa ja ajatusten hukuttamisessa netin syövereihin. Sitten sain vihoviimein hoidettua sen puolison väsymättömän painostuksen tuloksena. Ai minkäkö? Homma oli niinkin valtava kuin 8 minuuttia kestänyt kylpyhuone-wc:n pesu. Ja minä halusin tuon valtavan urakan edessä jo pois koko tästä maailmasta. Nyt kohti uusia ahdistuksia. Tällä hetkellä osaan kylläkin vielä nauraa itselleni, mutta pian se hymy taas hyytyy. 😉

Ap

Vierailija kirjoitti:

Kolme päivää siinä taas meni ahdistuksessa makoillessa ja ajatusten hukuttamisessa netin syövereihin. Sitten sain vihoviimein hoidettua sen puolison väsymättömän painostuksen tuloksena. Ai minkäkö? Homma oli niinkin valtava kuin 8 minuuttia kestänyt kylpyhuone-wc:n pesu. Ja minä halusin tuon valtavan urakan edessä jo pois koko tästä maailmasta. Nyt kohti uusia ahdistuksia. Tällä hetkellä osaan kylläkin vielä nauraa itselleni, mutta pian se hymy taas hyytyy. 😉

Ap

Hei,  mä niin tiedän tuon kylppärinpesun tuskan. Mä joka kerta ihmettelen, eikö tämä todella ollut tätä pahempi juttu. Vaikka sen pesisi aika huolellisestikin, ei siihen uppoa missään nimessä edes puolta tuntia. Mutta ahdistusta siivottomasta vessasta voi toki tunte vaikka viikonkin ajan!

Mun äiti piti aina kodin tosi siistinä. On sen standardit laskeneet vanhemmiten aika paljonkin, mutta melko siistiä ja keskimäärin puhdasta heillä on kotona. Kun mä katson tätä meidän läävää, joka paikka huutaa siivousta. Toki kaappiin vietävää pyykkiä on Ikea-kasseissa reilusti. On pinoja, joita pitäisi purkaa. Pinoissa odottaa asioita, joihin pitäisi reagoida. 

Ei tämä siisteys toki ole ainoa ongelma elämässäni, mutta se vaikuttaa ihan hirveästi, kun se kuormittaa mieltäni jatkuvasti.

Luin kaikkien muidenkin viestit, mutta tämä tuli nyt mieleen. Olisi kiva kommentoida jotain positiivista, mutta ei nyt irtoa. Ehkä mä selvitän tänään yhden keittiön tason ja sitten – torilla tavataan :D

Anna-Liisa

Kertokaa lisää add:stä!

90-luvun alusta muistan sellaisen asian, että olin joutunut tarhaan ja meitä käskytettiin päiväunille. Siis jum*alauta nukkumaan kesken leikkimisen primetimen. Eihän siinä järjenvastaisuudessa jää pieni add-poika tuleen makaamaan, joten otin hatkat ikkunan kautta kotiin 200 metrin päähän jatkamaan himohommia eli leikkimistä. Opin sitten pian lukemaan aapista ja laskemaan plus/miinus-laskuja ja pääsin pois tarhahelv*tistä ja niin aloitin koulun vuotta aikaisemmin kuin mitä oli tarkoitettu. Muut vuoden vanhemmat luokkakaverit olivat jo olleet muistaakseni muutaman viikon koulussa aloittaessani itse kyseisen kurimuksen. Harmi, kun lukemisen, kirjoittamisen ja peruselämässä tarvittavan laskemisen oppimisen jälkeen mielenkiintoiset asiat olivat koulussa hyvin vähissä ja koulumenestys oli mitä oli. Yllättävän hyvä ilman motivaatiota ja sen suurempaa yritystä. Kunhan tulin jaarittelemaan...

Ap

Vierailija kirjoitti:

90-luvun alusta muistan sellaisen asian, että olin joutunut tarhaan ja meitä käskytettiin päiväunille. Siis jum*alauta nukkumaan kesken leikkimisen primetimen. Eihän siinä järjenvastaisuudessa jää pieni add-poika tuleen makaamaan, joten otin hatkat ikkunan kautta kotiin 200 metrin päähän jatkamaan himohommia eli leikkimistä. Opin sitten pian lukemaan aapista ja laskemaan plus/miinus-laskuja ja pääsin pois tarhahelv*tistä ja niin aloitin koulun vuotta aikaisemmin kuin mitä oli tarkoitettu. Muut vuoden vanhemmat luokkakaverit olivat jo olleet muistaakseni muutaman viikon koulussa aloittaessani itse kyseisen kurimuksen. Harmi, kun lukemisen, kirjoittamisen ja peruselämässä tarvittavan laskemisen oppimisen jälkeen mielenkiintoiset asiat olivat koulussa hyvin vähissä ja koulumenestys oli mitä oli. Yllättävän hyvä ilman motivaatiota ja sen suurempaa yritystä. Kunhan tulin jaarittelemaan...

Ap

Mä oon ollut aina ihan hirveän kiinnostunut maailmasta, vaikkapa nyt historiasta ja kulttuurista. Pienenä naperona olin hirveän kiinnostunut muinaisesta Egyptistä, keskiajasta ja esim. oman äitini lapsuudesta (hän asui maatalossa ilman sähköä ja juoksevaa vettä) sekä maalaustaiteesta (en tiedä, mihin tuo intohimo on jäänyt). Koulussa pahinta oli se, että siellä merkitsi vain se tieto, jota koulussa opetettiin. Muualta keräämälläni tiedolla ei oikeastaan ollut merkitystä. En koskaan tajunnut koulua, vasta paljon myöhemmin ymmärsin, että pitäisi opetella opiskelemaan, muttei siitä koskaan oikein tullut mitään. Opinnot jäivät kesken (suurin traumani & häpeäni).

Tiedättekö muuten, mistä olen saanut kaikkein eniten apua keskittymisen ongelmiin? Meditaatiosta. Sanomattakin selvää, että en ole harjoittanut sitä enää piiiiiitkäään aikaan. Mutta pankaa ajatus hautumaan.

Haluaisitko ap keksiä jonkun nimimerkin? Tuntuis henkilökohtaisemmalta. Ei oo pakko tietenkään! Ajattelin, että olet nainen, tietysti sen takia, että valtaosa keskustelijoista on naisia. Tosin kyllä jossain vaiheessa mietin, että ehkä et olekaan! Ei sillä, että asialla olisi jotain merkitysta, kunhan tein huomion.

Hyvä, että jaarittelit!!

Anna-Liisa

Mulla on traumaadiagnooseja ja traumat aiheuttaa samantyyppisiä oireita kuin tarkkaavaisuushäiriöt, onko tätä mietitty?

Vierailija kirjoitti:

Mulla on traumaadiagnooseja ja traumat aiheuttaa samantyyppisiä oireita kuin tarkkaavaisuushäiriöt, onko tätä mietitty?

On niitä traumaattisia kokemuksiakin ollut enemmän kuin riittävästi, mutta add-oireilua on ollut lapsesta asti jo ennen kuin olen edes kokenut mitään traumaattista. Sisarukseni diagnoosi toi selityksen hankalalle elämälleni.

Ap

Vierailija kirjoitti:

90-luvun alusta muistan sellaisen asian, että olin joutunut tarhaan ja meitä käskytettiin päiväunille. Siis jum*alauta nukkumaan kesken leikkimisen primetimen. Eihän siinä järjenvastaisuudessa jää pieni add-poika tuleen makaamaan, joten otin hatkat ikkunan kautta kotiin 200 metrin päähän jatkamaan himohommia eli leikkimistä. Opin sitten pian lukemaan aapista ja laskemaan plus/miinus-laskuja ja pääsin pois tarhahelv*tistä ja niin aloitin koulun vuotta aikaisemmin kuin mitä oli tarkoitettu. Muut vuoden vanhemmat luokkakaverit olivat jo olleet muistaakseni muutaman viikon koulussa aloittaessani itse kyseisen kurimuksen. Harmi, kun lukemisen, kirjoittamisen ja peruselämässä tarvittavan laskemisen oppimisen jälkeen mielenkiintoiset asiat olivat koulussa hyvin vähissä ja koulumenestys oli mitä oli. Yllättävän hyvä ilman motivaatiota ja sen suurempaa yritystä. Kunhan tulin jaarittelemaan...

Ap

Sä olet ihana! Mä karkasin myös joskus viisivuotiaana tarhasta tai siis lähdin toisen lapsen au parin mukaan kun niillä oli kuulemma lettukestit.

Ja addi olen mäkin.

Vierailija kirjoitti:

Mä alan olla vähän neuvoton. En tiedä mikä minua vaivaa. Aloitekyvyttömyyttä on paljon asioiden kanssa, joihin tunnen suurta vastenmielisyyttä tai jotka eivät itselleni ole tärkeitä. Esim. opinnoissa ihan auttamattomasti jäävät roikkumaan ne ärsyttävät täytekurssit ja tehtävät, joiden tekemisen koen turhana. Koulutöiden tekeminen oli helpompaa silloin, kun oli selkeitä koulupäiviä ja jonkinlainen rakenne opinnoissa. Nyt kun se rakenne pitäisi repäistä itse, opiskella itse kaikki ja tehdä tehtävät ja muut yksin, niin mistään ei tule mitään. Lamaannun ja teen ihan muita hommia. Esim. nyt teen töitä, teen töitä ihan liikaa, mutta työt tuovat säännöllisyyttä ja rakennetta päiviini ja viikkoihini. Selkeä rakenne selvästi parantaa onnellisuuden tunnettani, mutta en saa ylläpidettyä itse rakennetta. Töissä viihdyn sellaisissa hommissa parhaiten, missä on vaihtelevuutta. Rutiinit ja tylsät työtehtävät itsenäisesti lamaannuttavat ja joudun oikeasti ponnistelemaan paljon, että saan tuollaiset työt tehtyä. Yleensä nuo työt menevät ylitöiksi, mutta en kehtaa niitä ylitöiksi merkata, koska koen, että vika on minussa ja ”aikaansaamattomuudessani”.

Samoin kämppä on usein sotkuinen ja koulun aiheuttaman ahdistuksen myötä koti on räjähtämässä käsiin. Makkarissa on iso kasa lajittelemattomia vaatteita, muuttolaatikoita purkamatta useiden vuosien takaa, pöydät täynnä tavaraa. En nykyään saa enää aikaiseksi edes ruoan laittoa. Onneksi töihini kuuluu ruokailu...

Pistin aikaisemmin traumataustan, ahdistuneisuushäiriön ja masennuksen piikkiin, mutta en koe enää olevani masentunut enkä ahdistunut. Masennus ja ahdistus puskee päälle vasta kaikista niistä lukemattomista kertyneistä tekemättömistä tehtävistä, tai siitä, että työskentelen liikaa. Jos olisin pahasti masentunut ja ahdistunut, en varmaan jaksaisi järjestään tehdä yli 10 tunnin työpäiviä (10 h on vielä kevyt päivä)? Työ on myös toisinaan haastavaa, vaatii hyviä hermoja ja tunnetaitoja ja monia asioita handlaan mielestäni todella hyvin.

Mutta koulu ja koti jää auttamattomasti jonnekim to do- listalle...en ymmärrä miten tämä voi olla näin vaikeaa? Pitäisikö minun hakeutua tutkimuksiin? Voiko tällainen olla normaalia?

Ei ole normaalia. Uskon että itselläni ADD sekä myös traumatausta tekee tän kaiken. Uskaltaisi lähteä hakemaan diagnoosin, mutta pelkään mennä lääkäriin siitä syystä varmaan koska en ole aiemminkaan saanut oikeaa hoitoa enkä apua. Pelkään eniten sitä että ei kuunnella.

En osaa edes kuvitella miltä tuntuisi saattaa opinnot loppuun, saada kyky toimia ja hoitaa asiat konkreettisesti jatkuvan pään sisällä pyörittelyn ja ahdistelun sijaan. Juurikin tuo tylsistyminen ja rutiinit on kauheita. Ja tekemättömät työt kasaantuu vuosi vuodelta. Tämä lamaannuttaa täysin. Paniikki ja ahdistus on jo lähes koko ajan. Aika ei odota..

Emma

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä alan olla vähän neuvoton. En tiedä mikä minua vaivaa. Aloitekyvyttömyyttä on paljon asioiden kanssa, joihin tunnen suurta vastenmielisyyttä tai jotka eivät itselleni ole tärkeitä. Esim. opinnoissa ihan auttamattomasti jäävät roikkumaan ne ärsyttävät täytekurssit ja tehtävät, joiden tekemisen koen turhana. Koulutöiden tekeminen oli helpompaa silloin, kun oli selkeitä koulupäiviä ja jonkinlainen rakenne opinnoissa. Nyt kun se rakenne pitäisi repäistä itse, opiskella itse kaikki ja tehdä tehtävät ja muut yksin, niin mistään ei tule mitään. Lamaannun ja teen ihan muita hommia. Esim. nyt teen töitä, teen töitä ihan liikaa, mutta työt tuovat säännöllisyyttä ja rakennetta päiviini ja viikkoihini. Selkeä rakenne selvästi parantaa onnellisuuden tunnettani, mutta en saa ylläpidettyä itse rakennetta. Töissä viihdyn sellaisissa hommissa parhaiten, missä on vaihtelevuutta. Rutiinit ja tylsät työtehtävät itsenäisesti lamaannuttavat ja joudun oikeasti ponnistelemaan paljon, että saan tuollaiset työt tehtyä. Yleensä nuo työt menevät ylitöiksi, mutta en kehtaa niitä ylitöiksi merkata, koska koen, että vika on minussa ja ”aikaansaamattomuudessani”.

Samoin kämppä on usein sotkuinen ja koulun aiheuttaman ahdistuksen myötä koti on räjähtämässä käsiin. Makkarissa on iso kasa lajittelemattomia vaatteita, muuttolaatikoita purkamatta useiden vuosien takaa, pöydät täynnä tavaraa. En nykyään saa enää aikaiseksi edes ruoan laittoa. Onneksi töihini kuuluu ruokailu...

Pistin aikaisemmin traumataustan, ahdistuneisuushäiriön ja masennuksen piikkiin, mutta en koe enää olevani masentunut enkä ahdistunut. Masennus ja ahdistus puskee päälle vasta kaikista niistä lukemattomista kertyneistä tekemättömistä tehtävistä, tai siitä, että työskentelen liikaa. Jos olisin pahasti masentunut ja ahdistunut, en varmaan jaksaisi järjestään tehdä yli 10 tunnin työpäiviä (10 h on vielä kevyt päivä)? Työ on myös toisinaan haastavaa, vaatii hyviä hermoja ja tunnetaitoja ja monia asioita handlaan mielestäni todella hyvin.

Mutta koulu ja koti jää auttamattomasti jonnekim to do- listalle...en ymmärrä miten tämä voi olla näin vaikeaa? Pitäisikö minun hakeutua tutkimuksiin? Voiko tällainen olla normaalia?

Ei ole normaalia. Uskon että itselläni ADD sekä myös traumatausta tekee tän kaiken. Uskaltaisi lähteä hakemaan diagnoosin, mutta pelkään mennä lääkäriin siitä syystä varmaan koska en ole aiemminkaan saanut oikeaa hoitoa enkä apua. Pelkään eniten sitä että ei kuunnella.

En osaa edes kuvitella miltä tuntuisi saattaa opinnot loppuun, saada kyky toimia ja hoitaa asiat konkreettisesti jatkuvan pään sisällä pyörittelyn ja ahdistelun sijaan. Juurikin tuo tylsistyminen ja rutiinit on kauheita. Ja tekemättömät työt kasaantuu vuosi vuodelta. Tämä lamaannuttaa täysin. Paniikki ja ahdistus on jo lähes koko ajan. Aika ei odota..

Emma

Emma, mä voisin vaihtaa mun nimen tuohon alle muuttamatta mitään tekstistäsi.

Mä oon ollut terapiassa, oikein pitkässä kolmen vuoden psykoterapiassa - siitä ei ollut lähes mitään apua. Oon jokusen kerran yrittänyt hakea apua, mutta ei siitä ole tullut oikein mitään. Mun ajatukseni ongelmien syystä on lähinnä sivuutettu.

Viime viikot on olleet tosi pahoja. Onneksi välillä on joku kivakin hetki. Harrastan ratsastusta, ja hevosten kanssa oleminen on sellaista, joka saa mut hetkeksi unohtamaan kaikki mieltä painavat jutut.

Tekis mieli jotenkin tsempata sua, mutta nyt on paukut kaikella tavalla ihan lopussa. Hyvä kuitenkin, kun kirjoitit! Oon ajatellut tätä ketjua usein.

Anna-Liisa

Pitää katsoa jos saisin illalla jäsenneltyä järkevän oman kertomuksen.  Siitä tulis varmaan vain sekasotkua jota ei itsekään tajuaisi lopuksi.

Tai loppuis keskittyminen.

Monia samoja juttuja kuin aiemmilla kirjoittajilla,koulut jääneet kesken yms. Kiinnostus tiettyjä juttuja kohtaan valtava ja vähemmän mielenkiintoiset sivuutan samantine "turhina" vaikka kuinka koitan niitäkin käydä läpi.

t. mies 42v, mutta parhaassa iässä, ainakin omasta mielestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä alan olla vähän neuvoton. En tiedä mikä minua vaivaa. Aloitekyvyttömyyttä on paljon asioiden kanssa, joihin tunnen suurta vastenmielisyyttä tai jotka eivät itselleni ole tärkeitä. Esim. opinnoissa ihan auttamattomasti jäävät roikkumaan ne ärsyttävät täytekurssit ja tehtävät, joiden tekemisen koen turhana. Koulutöiden tekeminen oli helpompaa silloin, kun oli selkeitä koulupäiviä ja jonkinlainen rakenne opinnoissa. Nyt kun se rakenne pitäisi repäistä itse, opiskella itse kaikki ja tehdä tehtävät ja muut yksin, niin mistään ei tule mitään. Lamaannun ja teen ihan muita hommia. Esim. nyt teen töitä, teen töitä ihan liikaa, mutta työt tuovat säännöllisyyttä ja rakennetta päiviini ja viikkoihini. Selkeä rakenne selvästi parantaa onnellisuuden tunnettani, mutta en saa ylläpidettyä itse rakennetta. Töissä viihdyn sellaisissa hommissa parhaiten, missä on vaihtelevuutta. Rutiinit ja tylsät työtehtävät itsenäisesti lamaannuttavat ja joudun oikeasti ponnistelemaan paljon, että saan tuollaiset työt tehtyä. Yleensä nuo työt menevät ylitöiksi, mutta en kehtaa niitä ylitöiksi merkata, koska koen, että vika on minussa ja ”aikaansaamattomuudessani”.

Samoin kämppä on usein sotkuinen ja koulun aiheuttaman ahdistuksen myötä koti on räjähtämässä käsiin. Makkarissa on iso kasa lajittelemattomia vaatteita, muuttolaatikoita purkamatta useiden vuosien takaa, pöydät täynnä tavaraa. En nykyään saa enää aikaiseksi edes ruoan laittoa. Onneksi töihini kuuluu ruokailu...

Pistin aikaisemmin traumataustan, ahdistuneisuushäiriön ja masennuksen piikkiin, mutta en koe enää olevani masentunut enkä ahdistunut. Masennus ja ahdistus puskee päälle vasta kaikista niistä lukemattomista kertyneistä tekemättömistä tehtävistä, tai siitä, että työskentelen liikaa. Jos olisin pahasti masentunut ja ahdistunut, en varmaan jaksaisi järjestään tehdä yli 10 tunnin työpäiviä (10 h on vielä kevyt päivä)? Työ on myös toisinaan haastavaa, vaatii hyviä hermoja ja tunnetaitoja ja monia asioita handlaan mielestäni todella hyvin.

Mutta koulu ja koti jää auttamattomasti jonnekim to do- listalle...en ymmärrä miten tämä voi olla näin vaikeaa? Pitäisikö minun hakeutua tutkimuksiin? Voiko tällainen olla normaalia?

Ei ole normaalia. Uskon että itselläni ADD sekä myös traumatausta tekee tän kaiken. Uskaltaisi lähteä hakemaan diagnoosin, mutta pelkään mennä lääkäriin siitä syystä varmaan koska en ole aiemminkaan saanut oikeaa hoitoa enkä apua. Pelkään eniten sitä että ei kuunnella.

En osaa edes kuvitella miltä tuntuisi saattaa opinnot loppuun, saada kyky toimia ja hoitaa asiat konkreettisesti jatkuvan pään sisällä pyörittelyn ja ahdistelun sijaan. Juurikin tuo tylsistyminen ja rutiinit on kauheita. Ja tekemättömät työt kasaantuu vuosi vuodelta. Tämä lamaannuttaa täysin. Paniikki ja ahdistus on jo lähes koko ajan. Aika ei odota..

Emma

Emma, mä voisin vaihtaa mun nimen tuohon alle muuttamatta mitään tekstistäsi.

Mä oon ollut terapiassa, oikein pitkässä kolmen vuoden psykoterapiassa - siitä ei ollut lähes mitään apua. Oon jokusen kerran yrittänyt hakea apua, mutta ei siitä ole tullut oikein mitään. Mun ajatukseni ongelmien syystä on lähinnä sivuutettu.

Viime viikot on olleet tosi pahoja. Onneksi välillä on joku kivakin hetki. Harrastan ratsastusta, ja hevosten kanssa oleminen on sellaista, joka saa mut hetkeksi unohtamaan kaikki mieltä painavat jutut.

Tekis mieli jotenkin tsempata sua, mutta nyt on paukut kaikella tavalla ihan lopussa. Hyvä kuitenkin, kun kirjoitit! Oon ajatellut tätä ketjua usein.

Anna-Liisa

Kiitos viestistäsi. Itsekin olen ajatellut tätä ketjua. Tuntuu vähän kuin joku turvapaikka olisi täällä, tai sielunkumppanit..

En ole saanut itsekään silloin nuorempana apua psykoterapiasta, tosin melko nopeaa heitin pyyhkeen kehään sen terapian kanssa.

Mutta jos add lääkityksen saisi, siitähän kuulemma voi olla apua.

Itsekin rakastan hevosia ja mulla on sitä taustaa aika paljonkin. En vain tässä elämäntilanteessa pysty siihen harrastukseen palaamaan, olen pienen koululaisen yh. Tämä yksinhuoltajuus ja nykyinen vähävaraisuus yhdistettynä tähän kaikkeen alkaa tuntua liian kovalta palalta itselleni. En tosiaan tiedä mitä tekisin.

Laitoin hakemusta lähihoitajakoulutukseen, että jos kokeilisi jotain tällaista, mutta nyt emmin että en kehtaa mennä edes pääsykokeisiin, on jotenkin niin huono ja epäkelpo olo.

Emma

Mukavaa kun ketju elää vieläkin. Eihän nämä fiilikset niin juhlavia ole, mutta kun nämä add-asiat pyörivät mielessäni aina, kun annan itselleni mahdollisuuden niitä ajatella, niin tuntuu hyvältä lukea ja jakaa samankaltaisia kokemuksiamme. Eli ainoastaan silloin saan rauhan kun suuntaan ajatukseni mieluisiin tekemisiin, kuten Anna-Liisa hevosiin.

Juuri nyt olen kotona tylsyyden ja levottomuuden kourissa, sillä halusin häippästä jo aamupäivällä kotoa kaverini luokse harrastelemaan mielenkiintoisia asioita, mutta jouduinkin jäämään kotiin odottelemaan tulevaa postipakettia, joka tulee klo 12-16. Ei juma mitä kidutusta tämä odotteleminen on. Ja ymmärrätte varmaan, kun minulla oli jo se lähtemisen ilo ja odottamisen tunne, että pääsee hauskojen harrasteiden pariin ja nyt elämä mukamas on taas turhaa. Naurattaa välillä väkisinkin tämä oma hullu elämä.

Ap

Up