Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Kokemuksia viikko-viikko-systeemistä?
26.10.2018 |
Olemme eronneet ja meillä on yksi kuusivuotias lapsi. Kannattaako viikko-viikko vai ei? Lähipiiristä siihen tulee hieman painostusta, mutta itse eronneiden vanhempien lapsena en olisi omalla kohdalla halunnut sitä ja ajattelen, että ripotellen esim. 10vrk/kk olisi tätä kivempi lapselle (säilyisi ns.yksi koti). Mielipiteitä?
Kommentit (74)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kokemusta, mutta tutkimusten mukaan heittopussit eivät ole mistään kotoisin.
Suurimmassa osassa tutkimuksista lapset voivat vuoroasumismallissa lähes yhtä hyvin kuin TOIMIVISSA ydinperheissä. Riitaisat ydinperheet ovat luonnollisesti huonompia, mutta yksinhuoltajien lapset ovat jo ihan omassa luokassaan lasten pahoinvoinnissa ja psyykkisessä oireilussa.
Ihan törkeä valhe, että riitaisessa ydinperheessä lapsi voisi paremmin kuin yksinhuoltajaperheessä. Ihmettelen jos tällaista tutkimusta löydät mistään. Mikä agenda sulla on keksiä tällaista?
Juuri tätä tulin sanomaan. Ei kaikki yksinhuoltajat ole armottoman köyhiä. Lisäksi raha olisi helppokin laittaa kuntoon yhteiskunnan puolesta, mutta perheessä oleva väkivalta ja alkoholi ei. Enemmän pitäisi tukea naisia jotka haluavat erota väkivaltaisesta ja alkoholin varjostamasta perheestä ja pelastaa lapsensa. Nyt moni ei voi rahan takia.
En onneksi suostunut viikko-viikko-systeemiin. Ihmisellä pitää olla koti. Kyllä sieltä sitten voi välillä olla poiskin kun aina voi palata.
Lapsi on joka viikko isällään yhden tai kaksi yötä ja hänellä on siellä huone ja tietokone ja samoja soittimia kuin kotona. Asumme lähekkäin koulun ja harrastusten lähellä. Lapsi on voinut vaikka käydä kotona koulun jälkeen ja mennä sitten isälleen.
Pääasia että isä ja lapsi saavat nähdä aina jos haluavat. Ei ole minulta pois että välillä käyvät lenkillä tai yhdessä pelailemassa vaikka on "minun päivä".
Emme mekään vajonneet köyhyyteen vaikka molemmilla on nyt oma asunto ja huone lapselle.
Onkohan tämä myytti yksinhuoltajista tarkoitettu suojelemaan perinteistä ydinperheideaalia, etteivät naiset uskaltaisi erota.
Vierailija kirjoitti:
Miten hoidetaan lasten asiat, jos välit vanhemmilla poikki? Vaateostokset, harrastukset, kaverisynttärit, hammaslääkärit?
Kummassakin kodissa pääosin kaikki vaatteet, mitä tarvitaan viikon aikana. Ulkovaatteet ja kengät ainoa mitä ei pakosti tuplata. Kaverisynttärit voi pitää toinen tai molemmat. Hammaslääkärikutsun saa hän, jonka luona lasten virallinen koti. Harrastuksista vastaa aina omalla viikollaan sen viikon vanhempi.
Toki lienee poikkeuksellista, että välit olisi kokonaan poikki ja mistään ei voisi jutella vanhempien välillä.
Vierailija kirjoitti:
Joku kirjoitti, että 20 euroa kuussa riittää hankinnoille. Ei todellakaan riitä! Eihän sillä saa yhtä kenkäparia muista vaatteista puhumattakaan.
Riippuu lapsesta, iästä ja harrastuksista. Lapsilisä tulee kuukausittain ja paljonko sitten sen päälle kukin lapsi tarvitsee?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En onneksi suostunut viikko-viikko-systeemiin. Ihmisellä pitää olla koti. Kyllä sieltä sitten voi välillä olla poiskin kun aina voi palata.
Lapsi on joka viikko isällään yhden tai kaksi yötä ja hänellä on siellä huone ja tietokone ja samoja soittimia kuin kotona. Asumme lähekkäin koulun ja harrastusten lähellä. Lapsi on voinut vaikka käydä kotona koulun jälkeen ja mennä sitten isälleen.Pääasia että isä ja lapsi saavat nähdä aina jos haluavat. Ei ole minulta pois että välillä käyvät lenkillä tai yhdessä pelailemassa vaikka on "minun päivä".
Emme mekään vajonneet köyhyyteen vaikka molemmilla on nyt oma asunto ja huone lapselle.
Onkohan tämä myytti yksinhuoltajista tarkoitettu suojelemaan perinteistä ydinperheideaalia, etteivät naiset uskaltaisi erota.
Tämä kuulostaa hienolta! Mutta vaatii että vanhemmat ovat edes kohtuullisissa väleissä.
Itse olen valitettavasti seurannut eroperhettä, jossa vanhemmat eivät voi sietää toisiaan eivätkä ole missään yhteyksissä. Lapset kulkevat vuoroviikoin kotien väliä, ja ovat ihan kohtuuttomassa asemassa. Tätä on jo jatkunut 9 vuotta. Aika hurja tilanne kun lasuja on tehty useita ja toisella vanhemmista vakavia mt-ongelmia, mutta asiat jatkuvat aina vaan ennallaan.
Minun tulkintani on, että mikä tahansa ratkaisu on lapselle ok, kunhan vanhemmat vain olisivat kohtuullisissa väleissä keskenään! Ei toisen arvostelua tai haukkumista (lasten kuullen - kavereille jätetään ne kommentit), ja asiat pitää pystyä hoitamaan keskenään.
Vierailija kirjoitti:
Lapsellani muutama kaveri jotka asuvat vanhemmillaan viikko-viikkosysteemillä. Koskaan nämä lapset eivät sano meillä oltuaan lähtevänsä kotiin. Aina sanovat vaan ”menen äidille” tai ”menen isälle” . On jo jonkin aikaa pistänyt pahasti korvaan kun kukaan näistä lapsista ei koskaan mene kotiin.
Osaselitys lienee, että pelkästä kodista puhuessa muuteivät tietäisi kumpaa kotia lapsi tarkoittaa. Tulisi se yleinen jatkokysymys "ai isän vai äidin luona?"Meillä lapset puhuvat kodista seurassa, joka tietää kummasta puhutaan. Seurasta riippuen siis joko koti tai isän/äidin luona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En onneksi suostunut viikko-viikko-systeemiin. Ihmisellä pitää olla koti. Kyllä sieltä sitten voi välillä olla poiskin kun aina voi palata.
Sanoisin, että ihmisellä tulisi myös olla kaksi vanhempaa. Joka toinen viikonloppu-systeemi työntää toisen vanhemman marginaaliin ja pois lapsen arjesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En onneksi suostunut viikko-viikko-systeemiin. Ihmisellä pitää olla koti. Kyllä sieltä sitten voi välillä olla poiskin kun aina voi palata.
Lapsi on joka viikko isällään yhden tai kaksi yötä ja hänellä on siellä huone ja tietokone ja samoja soittimia kuin kotona. Asumme lähekkäin koulun ja harrastusten lähellä. Lapsi on voinut vaikka käydä kotona koulun jälkeen ja mennä sitten isälleen.Pääasia että isä ja lapsi saavat nähdä aina jos haluavat. Ei ole minulta pois että välillä käyvät lenkillä tai yhdessä pelailemassa vaikka on "minun päivä".
Emme mekään vajonneet köyhyyteen vaikka molemmilla on nyt oma asunto ja huone lapselle.
Onkohan tämä myytti yksinhuoltajista tarkoitettu suojelemaan perinteistä ydinperheideaalia, etteivät naiset uskaltaisi erota.Tämä kuulostaa hienolta! Mutta vaatii että vanhemmat ovat edes kohtuullisissa väleissä.
Itse olen valitettavasti seurannut eroperhettä, jossa vanhemmat eivät voi sietää toisiaan eivätkä ole missään yhteyksissä. Lapset kulkevat vuoroviikoin kotien väliä, ja ovat ihan kohtuuttomassa asemassa. Tätä on jo jatkunut 9 vuotta. Aika hurja tilanne kun lasuja on tehty useita ja toisella vanhemmista vakavia mt-ongelmia, mutta asiat jatkuvat aina vaan ennallaan.
Minun tulkintani on, että mikä tahansa ratkaisu on lapselle ok, kunhan vanhemmat vain olisivat kohtuullisissa väleissä keskenään! Ei toisen arvostelua tai haukkumista (lasten kuullen - kavereille jätetään ne kommentit), ja asiat pitää pystyä hoitamaan keskenään.
Olemme aika hyisissä väleissä muuten, mutta ajattelen lapsen parasta. En ehkä siedä enää lapsen isää, mutta kunhan haluaa viettää aikaa aidosti lapsen kanssa, hyvä niin.
Lapsi ei erotessa ollut enää päiväkoti-iässä, joten mitään kohtaamisia vanhempien välillä ei tarvita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikka av-mamma tietää aina parhaiten mikä on minun lapsilleni parasta voin kertoa että meillä lapset haluavat pitää tämän viikko viikko. Ja voin kyllä kertoa että osaavat sanoa kaikki poikkipuoliset mielipiteensä suoraan.
Asumme lähekkäin ja tapaamiset onnistuu myös toisen viikolla ja välillä käydään vaan ovella toivottavasti hyvää yötä.
Haluaisin ihan mielellään olla itsekäs ja pitää lapset itselläni pääosin mutta en ole toista vanhempaa tärkeämpi. Toki ehkä voisin alkaa hakea yksinhuoltajuutta ihan koska av-mamma niin sanoo eiku vai miten se olikaan.. silloin lapsella ois kaikkein pahinta.
Eli olen ihmisros ka koska ylipäätään erosimme. Valoa ei näy lasten elämässä enää edes kun ovat aikuisia :D
Eli ap kyllä se sujuu ja erosta lapset selviävät hyvin kun vanhemmat ovat kaikin tavoin kuulolla ja tukena.
Vierailija kirjoitti:
Vieruailija kirjoitti:
En onneksi suostunut viikko-viikko-systeemiin. Ihmisellä pitää olla koti. Kyllä sieltä sitten voi välillä olla poiskin kun aina voi palata.
Sanoisin, että ihmisellä tulisi myös olla kaksi vanhempaa. Joka toinen viikonloppu-systeemi työntää toisen vanhemman marginaaliin ja pois lapsen arjesta.
Ikään kuin vaihtoehtoja olisi kuukaudessa vain kaksi viikkoa tai neljä päivää.
Usein auttaa kun asutaan edelleen lähekkäin. Meillä lapsi saattoi mennä koulusta isälle syömään, sieltä harrastukseen ja illalla kotiin. Ilman että se oli erityisesti isän päivä.
Kyllähän se vaatii isältäkin sitä että on aktiivinen, vie lasta elokuviin tai pyöräilemään tai harrastaa jotain hänen kanssa, vaikka sitten valmentaa tämän jalkapallojoukkuetta tai jotain. Ei aktiivisen isän tarvitse jäädä mihinkään marginaaliin.
Äideillä on yleensä liiankin vähän aikaa itselle, minä ainakaan en pitänyt hengähdystaukoa pahana kun lapsi teki jotain isänsä kanssa.
Näin se on vähän muissakin ihmissuhteissa. Jotkut asuu siskon tai äidin lähellä, silti on ihan aidosta halusta kiinni paljonko nähdään.
Mutta tarkoittaahan se äidiltäkin että asuu lähellä, ei puhu pahaa isästä eikä estä tapaamasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo vaihteleva näkeminen menee sitten tuohon ainaiseen suorittamiseen yhdessä. Ollaan lapselle kaveria, ei vanhempaa. Arjessa voimme käydä yhdessä ruokakaupassa, kokata, tehdä kotihommia tai yksinkertaisesti lojua sohvalla tekemättä mitään ihmeempää. Olen mukana lasten aamu- ja iltatoimissa osa heidän arkea ja elämää.
Eron lähtötilanne sanelee aika paljon siitä, mitkä ratkaisut ovat edes mahdollisia. Oma exäni löysi työpaikalta uuden suhteen jossain elämänkriisissään ja halusi erota. Ei siinä tilanteessa mitään yhteistä lapsiasuntoa enää pidetä. En valitettavasti ole riittävän aikuinen tulemaan hoitamaan taloa ja lapsia asuntoon, josta juuri on lähtenyt exän uusi kumppani. Etenkin kun tilanne aiheutti minulle aika suuren kriisin ja tuhosi sen ajatuksen mikä minulla oli perheestä. Jos joku pystyy tuollaisessa vanhempi vaihtuu -tilanteessa elämään, niin on parempi ihminen kuin minä.
Kaksi vuotta on mennyt nyt viikko-viikko -systeemiä. Kun en itse eroa olisi halunnut, niin tämä oli paras mahdollinen ratkaisu niin, että molemmilla vanhemmilla ja lapsilla on tasapuolinen mahdollisuus olla toistensa elämässä mukana. En kyllä koe itsekään, että minulla olisi enää kotia. Minulle koti on perheen koti, jossa asuu koko perhe. Tämä on vain minun oma ajatukseni. Exäni jäi entiseen taloomme, koska hänellä oli siihen varaa ja osittain ajattelen edelleen, että minun asuntoni on vain jokin toinen tila, jonne lapset tulevat välillä käymään. Ihan kiva kämppä se on ja tilaa riittää, mutta ei siinä ole sitä takapihaa jota itse lapsille halusin ja jossa puuhastelin niiden kanssa.
Kaikki on pääosin mennyt ihan ok. Raha-asiat toimivat hyvin ja mahdollisista päivämuutoksista voidaan sopia puhelimitse ihan hyvin. Lapset voivat vierailla toisten asunnoissa aina tarpeen mukaan. Minun asuntoni on aivan koulun vieressä, joten tulevat sinne usein ennen koulua käymään.
Eroaminen on melko harvoin tavoiteltava tilanne. Se miten se ero saa alkunsa, vaikuttaa aika paljon vanhempien väleihin ja siihen miten asiat pystytään hoitamaan sen jälkeen. Minä en pysty unohtamaan mitä exäni teki ja miten hän käyttäytyi eroprosessin aikana. Sen ei tarvitse kuitenkaan vaikuttaa siihen miten lasten asioita nyt hoidetaan.
Tuo on utopia. Kun ihmiset eroavat, he eroavat, ja tällöin ei jaeta enää mitään asuntoja saati ostella yhteisiä lisäasuntoja. Aina tuo heitetään muka relevanttina ihanteena, mutta ihanne olisi ennemminkin siinä että ei sitten erottaisi ollenkaan. Tuollaisessa kuviossa kun tuntuu että ei ole asuntopelleilyyn mitään syytä, kun yhtä hyvin voisi olla yhdessäkin.
Lapsi toiselle vanhemmalle asumaan, ja joka toinen vkl, tai miten nyt sovitaan yökyläilyt. Semmoinen kuvio mikä on lapsen helppo mieltää. Muutoinkin tapaamisia, kuskaamisia vanhempainiltoja, tieetysti.