Mikä oli elämäntilanteesi 25-vuotiaana?

Opiskelin ja tein osa-aikaisesti siivoustöitä. Nyt kymmenen vuotta myöhemmin tilanne on about sama, paitsi että nyt olen myös perheellinen.

Oli vuosi 1995... kauan on aikaa siis...

Valmistuin AMK ja sain työpaikan 3 vkoa valmistumisen jälkeen

ko. työpaikassa olin 12 vuotta

Muutto 500km etelämmäs pk-seudulle ko. työpaikan vuoksi

Uusi poikaystävä, josta tuli aviomieheni :-)

Oli elämäni huonointa aikaa. Nyt 28-vuotiaana ihan eri tilanteessa ja voisin väittää ensimmäistä kertaa elämässäni rakastavani itseäni. Samalla herännyt ennennäkemättömän vahvoja tunteita erästä ihmistä kohtaan, eli on totta että pitää rakastaa itseään jotta voi rakastaa muitakin.

Vastakkaisen sukupuolen edustajat (naiset) tuijottavat kokoajan, rohkeimmat tulevat tekemään ihan tikusta asiaa. Oletan, että naiset eivät ihan rumille tule antamaan numeroitaan tai tule kehumaan vaikka tyylikkääksi. Pienestä on elämä kiinni. Vaikka nyt olisit masentunut niin muutaman vuoden päästä tilanne voi olla ihan eri.

Puoliso opiskeli, parisuhde oli kriisissä, tein huonopalkkaista, jokseenkin koulutustavastaamatonta työtä.

Toistaiseksi voimassa oleva työpaikka, kävin iltakoulua (toinen tutkinto, kun eka oli menin minne pääsin, ei omalta tuntuva ala), asuin avoliitossa vuokralla. Mutta sen jälkeen ehti tapahtua paljon, moni asia kääntyi päälaelleen: syntyi erityislapsi ja työpaikkani teki konkurssin äitiysloman aikaan, eli ei ollut minne palata. Konkurssi ei johtunut äitiyslomastani, oli isoja valtakunnallisen uutiskynnyksenkin ylittäneitä konkursseja.

3 lasta. Naimisissa. Omakotitalo ja elämä oli raskasta. Olin ahdistunut ja sulkeutunut. Ai että elämä on nyt ihanaa näin yli kolmikymppisenä. Kirjoita paperille mitä haluat ja lähde tietoisesti niitä kohti. Ei ole helppoo. Ite tein niin ja se sisälsi paniikkikohtauksia ja noloja tilanteita mut annoin mennä. Nykyään rakastan ihmisten seuraa. Nyt oon saavuttanut sen mitä halusin. En kaikkee, mut aika pitkälle.🙂

2 lasta, paljon univelkaa (2. lapsi valvoi 3v saakka), velkainen rivarineliö, vakituinen työpaikka molemmilla. Lama vielä edessäpäin (v 85).

Tapailtiin ystäviä harvakseltaan, lähinnä niitä joilla oli lapsia. Mun vanhempia tavattiin joka sunnuntai kun käytiin heillä syömässä.

Olin 25-vuotiaana vasta opiskelujeni alussa koska olin tuhlannut monta vuotta (kun olin 18-25) ihan turhaan haahuiluun ja päämäärättömyyteen. Suurimman osan tuosta ajasta olin asunut vanhempien luona, ihmettelen joskus mikseivät he pakottaneet minua lähtemään jonnekin. 25-vuotiaana tein siis sitä mitä olisi pitänyt tehdä jo 5 vuotta aikaisemmin eli rakensin pohjaa tulevalle työelämälle ja muutenkin tulevaisuudelle. Toki siinä kävi sillä lailla että tapasin ihmisen jonka kanssa rupesin seurustelemaan ja avoliittoon (myöhemmin kävi ilmi että ihan väärä ihminen) ja myös opiskelin (myöhemmin kävi ilmi että ihan väärää alaa).

Olin vakituisesti töissä määräaikaisella sopparilla omalla alalla. Asuin keskikokoisessa kaupungissa vuokralla hienossa kaksiossa. Baarissa kävin satunnaisesti persettäni tarjoamassa. Ystäviä vähän. Kaipasin vaihtelua, joten muutin kesätöihin isompaan kaupunkiin, mikä oli kivaa. Tosin syksyllä jäin työttömäksi kun lama iski kunnolla

Odotin kolmatta lasta. Naimisissa. Vakityö, kaksi autoa ja okt. Pikkulapsiarkea, nähtiin lähinnä samassa elämäntilanteessa olevia ystäviä. Opiskelin vielä yliopistossa kolmenkympin molemmin puolin.

Vierailija kirjoitti:

Oli elämäni huonointa aikaa. Nyt 28-vuotiaana ihan eri tilanteessa ja voisin väittää ensimmäistä kertaa elämässäni rakastavani itseäni. Samalla herännyt ennennäkemättömän vahvoja tunteita erästä ihmistä kohtaan, eli on totta että pitää rakastaa itseään jotta voi rakastaa muitakin.

Vastakkaisen sukupuolen edustajat (naiset) tuijottavat kokoajan, rohkeimmat tulevat tekemään ihan tikusta asiaa. Oletan, että naiset eivät ihan rumille tule antamaan numeroitaan tai tule kehumaan vaikka tyylikkääksi. Pienestä on elämä kiinni. Vaikka nyt olisit masentunut niin muutaman vuoden päästä tilanne voi olla ihan eri.

Huonosti menee, jos elämän onni riippuu siitä, että jotkut tuppaa seuraan.

Sit kun eivät tuppaa, sä masennut taas, vai?

Noilla main oli melko syvä kriisi elämässä ja oli vähällä etten t+ppanut itseäni. Tunsin olevani täysi nolla. Olin juuri päässyt eroon päihteistä ja aloin selvällä päällä kohtaamaan tätä elämää ja pilaamiani asioita sekä kaikkea mitä päihteillä lapsesta asti pakoilin. Olin lahjakkaasti myös tyrinyt ihmissuhdeasiani. Olin siis käytännössä yksin enkä osannut hakea apua valtoimenaan riehuvaan masennukseen. Jotenkin pärjäilin. Juuri tuolloin olin työttömällä jaksolla eikä päivissä ollut oikein mieltä. Päivärytmi oli mitä sattui. Myöhemmin helpotti. Nyt vuosia myöhemmin olen edelleen raittiina, löysin parisuhteen ja käyn töissä. Mutta en sillon 25v nähnyt valoa oikein missään enkä uskonut että asiat vielä järjestyy.

25-vuotiaana pienen pojan yh, opiskelin, elämä edessä. Suunitelmat eteenpäin aika pitkälle tehty.

Olin valmistunut yliopistosta. Asuimme ja työskentelimme mieheni kanssa ulkomailla. Yritimme esikoistamme.

679

Olin naimisissa, asuttiin vuotta aiemmin ostetussa okt:ssa, kaksi ammattia taskussa, pian 25v täytettyäni jäin äitiyslomalle koulutusta vastaavasta työstä. Kavereita näin ja harrastin sen minkä vauva-arki salli.

Mutta ehtii myöhemminkin. Eikä niillä, jotka tuntuu saaneen kaiken, ole kuitenkaan yleensä kaikkea.

Oletko miettinyt mitä eniten haluat? Esim. ammatti on asia johon voit vaikuttaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oli elämäni huonointa aikaa. Nyt 28-vuotiaana ihan eri tilanteessa ja voisin väittää ensimmäistä kertaa elämässäni rakastavani itseäni. Samalla herännyt ennennäkemättömän vahvoja tunteita erästä ihmistä kohtaan, eli on totta että pitää rakastaa itseään jotta voi rakastaa muitakin.

Vastakkaisen sukupuolen edustajat (naiset) tuijottavat kokoajan, rohkeimmat tulevat tekemään ihan tikusta asiaa. Oletan, että naiset eivät ihan rumille tule antamaan numeroitaan tai tule kehumaan vaikka tyylikkääksi. Pienestä on elämä kiinni. Vaikka nyt olisit masentunut niin muutaman vuoden päästä tilanne voi olla ihan eri.

Huonosti menee, jos elämän onni riippuu siitä, että jotkut tuppaa seuraan.

Sit kun eivät tuppaa, sä masennut taas, vai?

Miksi pitää ymmärtää väärin? Olin 25-vuotiaana vuoden työttömänä, olin lihavampi ja muutenkin kyrpiintynyt elämän vastoinkäymisiin. 3-4 v myöhemmin muuttanut muualle, laihtunut takaisin oikeasti hyvään kuntoon, pidän yhteyttä lähinnä niihin parhaimpiin ystäviin joiden kanssa voin olla oma aito itseni, pidän sisarusten kanssa yhteyksiä, olen hankkinut uuden koulutuksen jne jne.

Elämä muuttuu, en nyt ollut kunnolla masentunut mutta vähän lamaantunut. Se oli enemmänkin tsemppi kaikille jotka saattavat tuntea itsensä arvottomaksi että kun asiat klikkaavat niin sitä kyllä sitä alkaa hiljaa tapahtua muutoksia kaikille elämän osa-alueilla.

25-vuotiaana minulla oli avomies (nyk. aviomies), jonka kanssa olin ollut yhdessä jo 8 v. Ostettiin ensimmäinen oma (= pankin) asunto, sitä ennen asuttu vuokralla yhdessä. Vakituisessa työpaikassa kumpikin. Mietittiin, milloin jaksettaisiin järjestää häät ja hankkia lapsia (meni muutama vuosi vielä). Hankin ajokortin vihdoin ja viimein. Pelasin aktiivisesti salibandya (1- tai 2- divaria tuolloin).

Valmistuin oikiksesta, asuin asumisoikeusasunnossa ja olin raskaana. 26 v täytettyäni muutin yhteen lapsen isän kanssa ja esikoiseni syntyi.

Olen 25 tällä hetkellä.

- Olen asunut reilut kolme vuotta Etelä-Euroopan maassa. Asun kumppanin (paikallinen) ja koiran kanssa vuokralla asunnossa, jonka pian ostamme.

- En ole opiskellut ammattia, mutta olen töissä hyvässä ja siistissä toimistotyössä. Kun nykyinen työ alkaa kyllästyttämään, niin etsin jotain muita hommia tai voisin lähteä opiskelemaan.

- Vapaa-ajalla viihdyn hyvin itsekseni ja koiran sekä kumppanin kanssa, eikä kavereita tule nykyään nähtyä niin usein. Parhaat ystävät ovat Suomessa ja heitä tapaan pari kertaa vuodessa, kun menen Suomessa käymään. Tykkään lenkkeillä koiran kanssa, lukea uutisia, tehdä ruokaa, juoda viiniä ja katsoa Netflixiä.

- Pyrin elämään mahdollisimman stressitöntä elämää tällä hetkellä ja koitan vaan elää päivän kerrallaan. Suunnittelen silloin tällöin lähitulevaisuutta ja sitä, minne voisi matkustaa seuraavalla lomalla. Ollaan myös mietitty, että voitaisiin jossain vaiheessa muuttaa jononkin toiseen maahan joksikin aikaa, jos siltä tuntuu. Suomeenkin varmasti joskus.

- Haluan saavuttaa elämässä jotain, mutta en ole vielä varma mitä.

Minulla oli noin vuoden ikäinen lapsi, häät suunnitteilla ja olimme myymässä kaksiotamme jotta pystyimme muuttamaan isompaan asuntoon. Olin valmistunut nykyiseen ammattiini ja työskentelin koulutustani vastaavissa työtehtävissä