Lue keskustelun säännöt.
Mikä oli elämäntilanteesi 25-vuotiaana?
25.10.2018 |
Olen nyt 25 ja tuntuu, etten ole saavuttanut mitään. Ei ole miestä, ei lapsia, eikä edes ammattia. Teen sijaisuuksia kaupassa ja osan ajasta olen työttömänä. Kavereita ei juurikaan ole, eikä muita harrastuksia kuin lukeminen.
Kertokaa mikä teidän elämäntilanne oli minun ikäisenä? Oliko kumppani, jos oli niin asuitteko yhdessä, olitteko kihloissa tai naimisissa? Olitko töissä tai opiskelitko? Oliko lapsia? Asuitteko vuokralla vai omassa asunnossa? Mitä teitte vapaa-ajalla? Näittekö paljon kavereita?
Kommentit (169)
Kamalinta aikaa elämässä. Pahoja mt-ongelmia ja alkoholin suurkulutusta. Katsoin vain tv.tä ja join itseni humalaan ja söin., joka päivä.
Eipä se tosta ole juuri miksikään muuttunut 90-luvulta, mutta onneksi en enää ole nuori ja on lääkitys senverran kohdillaan ettei ole joka päivä helvetti pään sisällä jota ei pääse pakoon, nyt on aina vaan sellanen tasanen kamaluus, jonka voi kestää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
- 2 lasta
- avomies
- mukava työpaikka
- oma asunto (pankkilainalla)
Elämäni oli silloin kaikin puolin jees.
Olin ollut kuusi vuotta naimisissa ja kaksi vuotta vakituisessa virassa. Asuin vuokralla.
Olin raskaana, nyt minulla on 4kk ikäinen poika. Asun avomiehen kans omakotitalossa, jonka hän osti helmikuussa. Meillä on koira, 5 autoa, asuntovaunu, mönkijä, vene, 2 traktoria. Kaikkea siis löytyy, siltikään en ole onnellinen, läheisyys on kadonnut suhteesta.
Jännittäviä aikoja, jolloin tapahtui isoja asioita.
Vain muutamaa vuotta aiemmin ahkeroin yliopistolla ja kävin töissä kaikki vapaa-aikani. Aikaa seurustelusuhteille ei ollut.
Sitten valmistuin hieman epätavallisin, mutta minulle oikein aineyhdistelmin. Sain alani töitä (elettiin 80-lukua) ja ne veivät osaksi aikaa ulkomaille. Odottamatta rakastuin. Kihlauduin ja muutin yhteiseen ensiasuntoomme. Vauhdilla, jota nykyisin varmaan kauhisteltaisiin.
Vaikkei sitä lasketakaan saavutukseksi, olen kyllä tuon silloin vasta tulevan aviomieheni tapaamisesta todella onnellinen. En edes etsinyt ketään, mutta silti sain itselleni parhaan mahdollisen elämänkumppanin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oli kaksi lasta, naimisissa, työssä, ostimme omakotitalon.
Olin ekassa työpaikassa opiskelun jälkeen, asuin ulkomailla, olin sinkku, nuori ja huoleton.
Asun edelleen ulkomailla, nyt olen yrittäjä, kahden lapsen äiti ja ulkomaalaisen miehen vaimo. En vakiintunut kuin reilusti yli kolmekymppisenä. Mulle tämä oli oikea valinta,
N48
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jännittäviä aikoja, jolloin tapahtui isoja asioita.
Vain muutamaa vuotta aiemmin ahkeroin yliopistolla ja kävin töissä kaikki vapaa-aikani. Aikaa seurustelusuhteille ei ollut.
Sitten valmistuin hieman epätavallisin, mutta minulle oikein aineyhdistelmin. Sain alani töitä (elettiin 80-lukua) ja ne veivät osaksi aikaa ulkomaille. Odottamatta rakastuin. Kihlauduin ja muutin yhteiseen ensiasuntoomme. Vauhdilla, jota nykyisin varmaan kauhisteltaisiin.
Vaikkei sitä lasketakaan saavutukseksi, olen kyllä tuon silloin vasta tulevan aviomieheni tapaamisesta todella onnellinen. En edes etsinyt ketään, mutta silti sain itselleni parhaan mahdollisen elämänkumppanin.
Äh, aikamuoto taisi mennä väärin. Pitäisi kai sanoa, että:
” Vain muutamaa vuotta aiemmin olin ahkeroinut yliopistolla ja käynyt töissä kaikki vapaa-aikani” jne.
En kyllä lähtisi jäljittelemään kenenkään toisen elämää tai yrittäisi kulkea muiden polkuja. Jos näin jälkeenpäin pitäisi miettiä noita käänteitä, omalla kohdalla tapahtui vain jokin itsensä löytäminen. Puristus oli kyllä kova joka suunnasta, mutta ajatkin toiset.
Opiskelin ja asuin vuokralla solussa. En ollut naimisissa enkä seurustellut. Lapsia ei luojan kiitos ollut, eikä ole nykyäänkään, eikä toivottavasti koskaan olekaan.