Mikä oli elämäntilanteesi 25-vuotiaana?

25-vuotiaana:

- Olin vuotta aiemmin saanut maisteritutkinnon valmiiksi.

- Naimisissa olin ollut 3 vuotta.

- Vaimo oli saanut oman maisteritutkintonsa valmiiksi puoli vuotta aiemmin.

- Esikoinen oli 2-vuotias suloinen pieni poika.

- Toinen lapsi syntyi kuukausi sen jälkeen kun täytin 25.

- Ostimme vaimon kanssa 2 kk sen jälkeen ekan omistusasunnon.

- Jätin väikkärinteon kesken ja lähdin oikeisiin töihin. Yliopiston assarinpalkalla ei nääs nelihenkistä perhettä oikein elätä.

Se oli mahtavaa aikaa enkä osaa kuvitella että olisin mieluummin reppumatkaillut Kaakkois-Aasian viidakoita.

Vierailija kirjoitti:

25-v.

Elämäni parasta aikaa.

Opiskelin, kävin töissä, harrastin kaikkea mitä olin aina halunnut. Ystäviä oli sopivasti. Olin terve, elämää paljon edessä. Itseluottamus hyvä, asuin opiskelijaasunnossa, yksiössä.

jatkoa: maailma oli paljon fiksumpi ja kivempi kuin nyt. Ihmiset elivät sen sijaan että olisivat katselleet videota elämän imitaatiosta kuten nyt. Elettiin 1990-luvun alkua. Mulla ei edes ollut telkkaria, eikä aikaa eikä kiinnostusta katsella semmoista.

Olin juuri aloittanut opinnot, olin toivottoman rakastunut alkoholistimieheen, johon tuhlasinkin sitten aikaani seuraavat 7 vuotta. Opinnot sain suoritettua, ja menin töihin, mutta tuosta miehestä johtuen en muuta ole sitten saavuttanutkaan.

Kolmevuotiaan äiti ja lopettelin yliopisto-opintojani.

Tein gradua ja koitin viimeistellä viivästyneitä opiskeluja, jättäydyin töistä taas opiskelijaksi jotta saisin opinnot loppuun. Pitkäaikainen poikaystäväni sai loppuun omat opintonsa toisessa kaupungissa ja muutettiin yhteen vuokra-asuntooni. Paria kaveria näin harvakseltaan, ulkona en juurikaan käynyt, aika kului kotona poikaystävän kanssa. Harrastin liikuntaa satunnaisesti. Elämä aika tasaisen tylsää.

Olin juuri valmistunut AMK:sta, asuin kihlatun kanssa saman katon alla (seurusteltu 3 vuotta siihen mennessä), olin määrä-aikaisessa työpaikassa. Asunto oli miehen perheenjäsenen omistama. Asuttiin maalla, ei siis hirveesti ollut sosiaalista elämää :D

Tuntui tuossa iässä että en ole saavuttanut elämässäni juuri mitään, mutta aika mallillaan se elämä taisi silloin olla. Tai ei ainakaan asiat huonosti olleet. 

Naimisissa, koira, odotin ensimmäistä lastamme, opiskelin ja kävin oman alan töissä osa-aikaisesti. Muutettiin opiskelijakämpästä kaupungin vuokra-asuntoon. Opinnot jäi kesken vauvan myötä, ovat kesken edelleen... Onneksi taustalla oli jo alempi korkeakoulututkinto jolla työllistyy myös hyvin. Rahasta oli välillä todella tiukkaa mutta selvittiin, ystäviä oli muutama, mutta lähes kaikki muuttaneet eri paikkakunnalle töihin. Olin hirveän väsynyt raskauden takia ja myös yksinäinen kun mies oli paljon töissä, mutta toki onnellinen toivotusta vauvasta :)

Vierailija kirjoitti:

Hae opiskelemaan?

Haen ehdottomasti sitten ku löydän itselle sopivan alan. Lähihoitajan ja kokin opintoja oon kokeillu, mutta molemmat lopettanut. Ap

Aloitin opiskelut yliopistossa samana vuonna, kun täytin joulukuussa 25. Olin rakastunut Keski-Eurooppalaiseen mieheen, jonka kanssa sittemmin avioiduin ja perustin perheen. Hyvä vuosi, olin onnellinen. Kiva työsuhdeasunto, hyviä ystäviä, unelmia. Iloa. Paljon iloa.

25-vuotiaana

- olin valmistunut yliopistosta

- saanut vakituisen työpaikan

- asuin kihlatun kanssa ekassa yhteisessä omassa kodissa (vuoden päästä mentiin naimisiin)

- olin muuttanut juuri uudelle paikkakunnalle - onneksi työpaikan myötä sain pian hyviä kavereita, joiden kanssa ystävyys jatkuu edelleen ja paljon on koettu yhdessä

- vapaa-aikana lähinnä shoppailin :D olin innostunut blogeista (itselläkin oli blogi), kävin paljon kirpputoreilla, sisustin innolla omaa asuntoa

- taisin reissata 3-4 kertaa vuodessa ulkomailla - ekaa kertaa oli rahaa tehdä kaikkea kivaa mitä halusi!

- mutta silti tuntui, etten ole saavuttanut elämässä mitään ja koin suurta ahdistusta iästäni...

Minullakaan ei ole miestä,  olen yksinäinen ja masentunut. Koulutukseni on vain merkonomi (häpeän). Olen sentään hyvässä työssä tällä hetkellä, mutta paikkani ei ole vakituinen. Tuntuu etten ole kokenut tai elänyt yhtä täysillä kuin muut ikäiseni. Tunnen aivan taantuneeni teiniajalle. Minua pelottaa tulevaisuus sekä vanheneminen. Stressaan ihan kamalasti ajan kulumista ja hukkaanheitettyä elämää sekä lähestyvää kuolemaa.

N25

Valmistuin toiseen ammattiini ja sain heti vakkaripaikan. Hyvä

Erosin poikaystävästä. Hyvä

Aloin tapailla ja seurustella ja muutimme yhteen hänen vuokra-asuntoonsa. Pöljyyttä, luulin, et hän lemppais mut suht nopeasti, mut erehdyin.

Tämän vanhempiesi ikäisen mielipide on, että sitä omaa alaa on turhaa odotella. Ei se ole mikään valaistuminen, jolla edessä olevan 40 vuoden työuran jokainen päivä taikaiskusta muuttuu pelkäksi leikiksi ja hauskanpidoksi.

Työ kuin työ on ajoittain ihan mukavaa, joskus siedettävää ja toisinaan vituttaa. Hyvät työkaverit on tärkeitä ja niitä löytyy ihan miltä alalta tahansa. Kaikki ammatit ja kaikki työt muuttuvat jollain tavalla kiinnostaviksi ja jopa innostaviksi, kun niihin pääsee syventymään. Omasta asenteestahan se eniten on kiinni.

Täällä yksi 25v! Asun yksin vuokrakämpässä, kyseessä pieni kaksio. Yksi ammattikorkeakoulututkinto takana ja olen töissä omalla alallani vakituisena. Ihan jees, mutta ala vähän tympii tällä hetkellä. Olen sinkku, enkä ole koskaan seurustellut, neitsyt.. Tykkään elää yksin, mutta välillä kaipaan kumppania.

Vapaa-ajan vietän tallilla. Ostin oman hevosen opiskelijana 21 vuotiaana ja tuon kanssa matka jatkuu vieläkin :) Tavoitteena saada se radalle edes koelähtöön viimeistään ensi keväällä tai sitten ratsukoulutus alkaa.. Harrastan myös joogaa ja eri ryhmäliikunta muotoja.

Ystäviä näen mielestäni liian vähän, ehkä kerran pari kuukaudessa. Johtuu heidän kiireistään enemmälti, koska useammalla jo lapsi kainalossa ja eivät lapsiarjeltaan kerkeä tavata. Kavereita näen tallilla lähes joka päivä.

Vaikka välillä vähän yksinäistä, olen ihan tyytyväinen.

Olin juuri valmistunut ja olin ulkomailla työharjoittelussa. Seurustelin, muttei vielä asuttu yhdessä. Asuin vuokralla. Näin kavereita aika paljon. Harrastin liikuntaa.

Olin juuri valmistunut ja elin syvässä köyhyydessä. Hain töihin Lapista Etelä-Suomeen tai ihan minne vaan, ja työnhakumatkoihin meni etäisyyden takia niin paljon rahaa että matalin työttömyystuki ei riittänyt, vaikka se korvattiinkin jälkeen päin. Hain kirkon diakoneilta ruokakasseja. Poikaystäväni oli muuttanut kotikaupunkiinsa etsimään itseään. Olin yksin, etäsuhteessa. Muutin sitten työn perässä pienelle paikkakunnalle (työpaikkoja on ja oli vaikea saada) vuokralle, jossa elin itsekseni olin kovin stressaantunut. Omasta asunnosta ei voinut edes haaveilla, koska pieni palkka ja ensin piti saada esim. peruskalusteet kotiin ostettua palkasta. Tarkoituksena päästä myös parempaan työpaikkaan koska lopullinen koti ei olisi paikassa.

Opiskelin yliopistossa (toista tutkintoa jo, ensimmäinen ei ollutkaan niin kuumaa kamaa työmarkkinoilla kuin teininä luulin). Olin mennyt juuri naimisiin, asuimme asumisoikeusasunnossa. Tein oman alan töitä opintojen ohella. Kavereita oli paljon ja niiden kanssa kului illat, salilla ja sulkista pelaamassa taisin käydä tuohon aikaan. Mutta ei ollut mitään kovin ihmeellisiä tai tavoitteellisia harrastuksia.

Helpompaa oli tuolloin kuin nyt, mutta en olisi voinut tuossa iässä arvata, missä nyt 10  v myöhemmin olen. Olen saavuttanut tuon jälkeen paljon, mutta elämä on myös muuttunut tosi stressaavaksi. Toivoisin, että osaisin vielä lukea huvikseni. Ennen luin paljon romaaneja, nyt vain työkirjallisuutta.

Asuin kumppanin kanssa yhdessä, valmistuin js sain hyvä palkkaisen vakityön asiantuntija insinöörinä.

Siitä on nyt vuosi. Juoksen joka päivä kiihtyvässä oravanpyörässä. Rahaa on, muttei liiemmin vapaa-aikaa. Kaverit juoksevat vielä opiskelijapippaloissa.

25v jäin juuri pois työelämästä taloudellisesti riippumattomana. Tähän tilanteeseen pääsin tosin suhteellisen hyvän onnen ansiosta, minkä takia osakesalkkuni oli 7 numeroinen. Nyt ei tarvitse näin kolmekymppisenä paljoa miettiä mitä tekee, kun kaikki on mahdollista :)

Minulla oli 386-prosessorilla varustettu tietokone. Nyt on jotain muuta. Muuten elämäntilanteeni ei ole noista ajoista muuttunut. Jaa, on minulla tämän pöydän ääressä eri tuoli kuin silloin. Olin 25-vuotias 25 vuotta sitten.