En halua riidellä parisuhteessa. Muita?

Löytyy varmaan myös sillai erikoisia pareja, että keskinäisestä harmoniasta 10 pistettä, kun yhdessä juoruillaan ja kytätään muita. Jokin häikkänen purkautumiskanava siis tarvitaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Opetelkaa riitelemään, ihmiset! Näennäinen rauhallisuus ja riidattomuuden ihannointi on usein vain kyvyttömyyttä kokea ja osoittaa aitoja tunteita. Siinä voi käydä niin, että ne tunteet kertyvät painekattilaan, joka lopulta poksahtaa. Parempi riidellä (rakentavasti tietty) kun vältellä ristiriitoja. Ne ovat kuitenkin normaali osa ihmiselämää.

Juuri näin!

Tällaisissa aloituksissa vain tahdotaan luoda sellainen mielikuva, ettei sellainen ihminen, joka joskus korottaa ääntään, tai uskaltaa olla asioista eri mieltä, voi olla kiltti, tunteellinen ja empaattinen. Pikemminkin kyseenalaistaisin sellaisten joojoo ihmisten aidon empaattisuuden, jotka eivät ole koskaan mistään asioista eri mieltä ja häipyvät metsään, kun kuulevat jonkun korottavan ääntään.

Rehelliseen parisuhteeseen kuuluu pienet riidat ja erimielisyydet ja kiukuttelutkin. Ei ihminen voi aidosti olla aina vain hyvällä päällä. Tällä en missään nimessä tarkoita sitä, että toisella on aina oikeus kaataa aina kaiken paskansa toisen niskaan, enkä myöskään sitä, että eletään jatkuvassa riitelyn ja vittuilun ilmapiirissä. Joskus vaan on pakko päästää paineet pihalle, mutta sitä ei saa tehdä niin, että huutaa toiselle kurkku suorana ja sen jälkeen häipyy ovet paukkuen pihalle, vaan asiat pitää keskustella loppuun niin, ettei kummallekaan jää mitään hampaankoloon, traumoista puhumattakaan.

Juuri näin. Eriävän mielipiteensä voi sanoa muutenkin kuin huutamalla ja ovia paiskomalla. 

Keskustella voi myös ilman järjetöntä huutoa ja raivoa. En riitele ystävieni kanssa, enkä tahdo tehdä niin kumppaninkaan kanssa. M33

Hopeakettu kirjoitti:

Joo sopu ja jutteluhan se parasta ois ristiriitatilanteissakin. Tahtoo monella vaan mennä riitelyksi ja kohdistetaan riita henkilöön eikä riideltävään asiaan :(

Hei hoi Hopea!

Ohi aiheen, mutta tärkeä kysymys kuitenkin: lankeavatko neidot syliisi ennenkaikkea harvinaisen hienojen luonteenpiirteidesi vai elegantin olemuksesi tähden? Kumpaa pidät itse arvokkaampana ominaisuutena?

En tiedä haaveiletko turhaan.

Täällä päin on mies, joka ei kyllä toden totta tiuski eikä huuda. Mutta ei sitten myöskään puhu. Ristiriitoja ei siis saa selvitettyä ollenkaan.

Toivottavasti ap:lle löytyy täydellinen pari.

Pidän riitelystä.

Minä riitelisin mielelläni rakentavasti, aikuiseen tapaan keskustellen. Ongelma on että mieheni menee heti lukkoon jos yritän avautua negatiivisista tunteista. Ja sen lukon saa auki ainoastaan sillä että huudetaan ja itketään. Mieheni ratkaisu olisi vain lähteä pois riitatilanteesta - joskus olen hänen antanutkin niin tehdä mutta tuossa on se ongelma että hän häviää johonkin tunniksi pariksi ja kun tulee takaisin niin ei edelleenkään voida keskustella ongelmista. Eli ainoa tapa jolla saadaan edes jollakin tapaa puitua suhteen ongelmakohtia on että "aiheutan" riidan. Kai se sitten tavallaan on minun vikani vaikka mieluummin keskustelisin normaalisti. Mieheni uhriutuu myös helposti, jos sanon vaikka että minulla on paha olla kun kämppäkaveri polttaa salaa tupakkaa sisällä niin mies masentuu että on hänen vika että joudutaan asumaan jaetussa kämpässä. Siis vaikka ei se ole hänen vikansa enkä tietääkseni ole häntä siitä syyttänyt niin menee ihmeen lukkoon kun ei muka ole mun arvoinen... Olen yrittänyt nostaa hänen itsetuntoaan monta vuotta mutta riidan uhatessa hän vaan taantuu ihan lapsen tasolle. Oisko kotona opittua, hänen isänsä vaikuttaa myös siltä että mököttää sisäisesti sen sijaan että nostaisi kissan pöydälle...

Vierailija kirjoitti:

a p kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen samanlainen, mutta mies. Sitä ei julkisesti voi edes kertoa koska eihän mies saa olla herkkä.

Silloin harvoin kun riitaa on, vaimo huutaa ja tiuski ja minä yritän keskustella.

Tiuskimksesta, huutamisesta puhumattakaan, menen liki paniikkiin. Lapsena en koskaan nähnyt riitelyä eikä kukaan huutanut. Ehkä siksi se yllättää aina niin pahasti.

Minä juoksin kerran mökillä metsään siäkähtyneenä, kun meillä vieraana ollut pariskunta alkoi riidellä kovaäänisesti. En tajua miksi minun pitäisi tehdä niin, tuntuu että meidän kaltaisemme ovat harvassa. :(

No voi tsiisus sentään miten on jollakin herkkää elämää! Mitä traumoja sinulla voi olla riitelemiseen, kun pitää ihan metsään asti juosta? Normaali ihminen sietää hyvin hieman kähinääkin ja ei itkeä tihrusta heti kun äänet kohoavat. Sellainenhan on jo ihan sairasta!

Minkälaisia nämä riidasta säikähtäjät ovat? Minkälainen heidän lapsuutensa on ollut? Ilmeisesti heillä ei ole ollut sisaria ja kavereita yhtään, sillä sisaruksen kanssa oppii hyvin helposti pitämään puoliaan ja ei tule mitään itkuesitystä heti.

Riidellä voi fiksusti ja välillä äänet voivat kohota, mutta asiat ne yleensä riitelevät, eivät ihmiset. Jos riita menee yli, niin aikalisän jälkeen sitä jatketaan ja asiat selvitetään niin, että molemmat tuntevat olevansa tyytyväisiä.

Koin lapsena väkivaltaa ja seksuaalista hyväksikäyttöä. Lisäksi olen kokenut aiemmassa parisuhteessani sekä henkistä että fyysistä väkivaltaa. Minusta ei ole mitenkään ihmeellistä etten koe riitelyä luonnollisena ja onneksi olen löytänyt kaltaisiani ystäviä. Erimielisyydet voi ihan huutamatta ja toista kunnioittaenkin ratkaista.

Vierailija kirjoitti:

Tässä on nyt mennyt riitelyt ja raivoamiset ja pahimmillaan ainakin henkinen väkivalta sekaisin.

On surullista jos ap on törmännyt vain tällaisiin raivoajiin kun kertoi, ettei sopuisia miehiä ole tullut kohdalle. Tai sitten hän on yliherkkä, muttei yliherkän merkityksessä, vaan loukkaantuu kohtuuttomasti asiasta, jota ei ole tarkoitettu loukkaamaan. Se on tehokas alitajuntainen taktiikka välttää epämiellyttävän asian näkeminen ja korjaaminen. Voi mennä itseensä ja loukkaantua loukkaantumisesta ja alkuperäinen toista loukkaava asia sivuutetaan toisarvoisena.

Raivotautisia kannattaa välttää, tietenkin, ja onhan heitä.

Terveessä parisuhteessa kuuluu voida näyttää tunteita, myös niitä negatiivisia. Se ei tarkoita huutamista ja haukkumista, mutta äreä saa olla kunhan osaa käyttäytyä. Erimielisyyden saa tuoda esille myös suoraan tunteitaan peittelemättä. Se ei ole syy loukkaantua vaikka tunteita sekin herättää.

Kuulostaa vähän siltä, että itselläsi on tapana vetää marttyyrinviitta suojaksesi kun toinen ottaa negatiivisen asian puheeksi. Loukkaantuminenkin on tunne, muttei yhtään korkea-arvoisempi kuin toisen turhautumien tai avuksi asian käsittelyssä.

Jos pystyt pääasiassa pitämään pääsi kylmänä ja puhumaan asioista neutraaliin sävyyn niin hyvä. Erittäin hyvä, pikkuasioista on turha nostaa meteliä.

Mutta jos haaveena on pitkäikäinen ja läheinen ihmissuhde niin myös riitoihin pitää oppia suhtautumaan niin, että asiat riitelevät ja joskus asiat saavat vastapuolen jopa ärtyneeksi. Ärtynesyydestä loukkaantuminen vaikeuttaa asian käsittelyä ja voi tehdä sen jopa mahdottomaksi. -> Se ajaa suhteen osapuolet erilleen kun asia jää ratkaisematta ja vaivaamaan.

Kasvata rohkeutta ja opettele riitelemään kumppanisi kanssa niin, että asia saadaan ratkaistua. Myöhemmin voitte myös käsitellä sitä sujuiko riita asiallisesti, pitääkö käytöstapoja hioa.

Jos et halua syvällistä ja pitkäikäistä ihmissuhdetta niin kannattaa lähteä aina kun jotain epämiellyttävää ilmenee. Alkuhuumassa harvoin nousee esiin sellaisia ristiriitoja, että niiden esiinnostaminen loukkaisi sinunkaan mieltäsi. Koskaan ei kannata ottaa kumppaniksi sellaista, joka välttää riitaa loputtomasti. Suhde tulee silloin kaatumaan selvittämättömiin ristiriitoihin koska aivan kaikesta ei voida päästä yhteisymmärrykseen ilman, että välissä ollaan napit vastakkain.

(Ja riitelyllä en tarkoita väkivaltaa vaan suhteen osapuolten tasaväkistä kiistelyä, jossa tunteetkin saavat näkyä. Joskus on vain näytettäväkin siltä, että ärsyttää kun kertoo, että jokin ärsyttää, jotta asia tulee ymmärretyksi oikein.)

Hyvillä keskustelutaidoilla varustetuilla, sopuisilla ja samankaltaisilla ihmisillä riidanaiheet käydään vähiin kun yhteiselo suunnitellaan molempia miellyttäväksi. Riidoilta ei kuitenkaan kuulu täysin välttyä pitkässä suhteessa.

En ole yliherkkä. On Ok kiistellä aiheessa pysyen, mutta meillä riidat suntyvät aina joko miehen tiuskimisesta, aiheettomasta arvostelusta tai suorastaan tyhjästä raivoamisesta, jos kaikki asiat eivät mene juuri kuten on suunniteltu.

Haluaisin että vaikeistakin asioista voisi keskustella toista kunnioittaen, alkamatta räyjäämään heti naama punaisena.

Sen olen huomannut, että tällaiset riitelyä pelkäävät, toisia myötäilevät ihmiset on usein kovimpia puhumaan paskaa toisten selän takana. Jotenkin ne paineet on näköjään purettava.

Vierailija kirjoitti:

Sen olen huomannut, että tällaiset riitelyä pelkäävät, toisia myötäilevät ihmiset on usein kovimpia puhumaan paskaa toisten selän takana. Jotenkin ne paineet on näköjään purettava.

Sinä olet nyt käsittänyt väärin, en ple missään vaiheessa kirjoittanut että myötäilisin muita. Haluan hoitaa kaikki erimielisyydet avoimesti ja rakentavasti puhumalla, ääntä korottamatta. Olen luonteeltani sellainen. En todellakaan mikään mielistelevä paskanjauhaja. Enkä puhu selän takana vaan aina asianomaiselle itselleen. Se meillä mieheni kanssa luonnistuukin. Miehelläni on vain tapama purkaa minusta johtumaton paha tuulensa minuun tiuskimalla ja rähjäämällä, olemme puhuneet tästä todella paljon, ja lupaa lopettaa, ja alkaa käyttäytyä paremmin minua kohtaan, mutta aina palaa entisiin tapoihinsa.