Ystävyys päättyi isoon riitaan - miten tästä eteenpäin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ystävä sanoi riidan aikana todella ikäviä asioita eivätkä välit enää sen jälkeen palautuneet ennalleen. Riidan aikana esitettyjen ikävien väitteiden takia olen välillä miettinyt sitä, että oliko ystävyys missään vaiheessa todellista? Ärtyneenä ihmiset toki sanovat mitä sattuu, mutta näitä sanoja ei ikinä pyydetty anteeksi. Tämä entisen ystävän käytös vaikuttaa minuun yhä. Olen hyvin epävarma siitä, että kun joku vaikuttaa haluavansa olla ystäväni, niin haluaako hän sitä oikeasti, vai puhuuko vain lämpimikseen. Miten voisin päästä eteenpäin? En enää haluaisi olla entisen ystävän kanssa tekemisissä, mutta toivoisin ettei tämä luottamuksen romahtaminen enää vaikuttaisi muihin ihmissuhteisiini.

Miten tästä eteenpäin-trolli taas vauhdissa.

Mitä ihmettä? Oletko hullu?

Up

[/quote]

Mitä luulet, että olisin halunnut? Yritin aina kysellä hänen mielipiteitään ja huomioida hänet hyvin. Olisin toivonut, että hän olisi kyennyt sanomaan minulle suoraan, jos olisi halunnut, että joitain asioita olisi tehty toisin. Eikä niin, että hän hautoo ja hautoo asioita sisällään aina siihen asti, ettei enää halua tekemisissä. Jos ystävyytemme oli ollut hänelle joskus tärkeä, niin hänenkin olisi pitänyt pitää siitä huolta ja kertoa, jos jotain olisi jossain tilanteissa pitänyt tehdä toisin. Kukaan ei osaa lukea toisen ajatuksia, varsinkin jos ihminen itse vielä moneen otteeseen vakuuttaa kaiken olevan hienosti.[/quote]

Hei, Ap! Ihan vastaavanlainen kokemus kuin mitä yllä kerrot. Mulle kanssa valehdeltiin ihan päin naamaa ja teeskenneltiin, että kaikki on hyvin tai vika hänessä, kun yritin häntä huomioida ja kysellä, onko kaikki kunnossa ystävyydessämme. Olisin mielelläni kuunnellut hänen toiveitaan ja tarpeitaan ja halunnut ottaa ne huomioon. Sitten lopulta tuleekin syytökset ja sain ne vielä kirjallisena useammassa osassa, että ei jäänyt epäselväksi, että olisi syytänyt ne hetken mielijohteesta. Pitkään oli noita asioita hautonut ja muuta esittänyt.

Vaikka sainkin lopulta muutaman kuukauden kuluttua hänet saman pöydän ääreen keskustelemaan tapahtuneesta, niin hän ei halunnut kuulla minun puoltani asiasta, kun omasta mielestään oli niin hyvin perillä kaikesta. Pyysi tosin anteeksi teeskentelyään ja sitä ettei suostunut aiemmin selvittämään, tosin selvittämättä se nytkin jäi...

Luulisin, että noilla meidän entisillä kavereilla ei ole taustansa vuoksi luottamusta toisiin ihmisiin, että osaisivat ja uskaltaisivat tuoda omat toiveet ja tarpeet esille, vaan pelkäävät sen johtavan konfliktiin ja sitä vältellessään vain nielevät kaikki epäkohdat, kunnes räjähtävät ja haluavat lopettaa seinään ettei tarvitsisi mitään selvittää. Tämä voi tietysti tuntua turhauttavalta, jos itse taas nimenomaan yrittää ottaa toista huomioon. Toivon, että osaisin kuitenkin tällaiset tyypit jatkossa tunnistaa aikaisemmin, koska syvä ystävyys voi sitten muuttua lopulta liian repiväksi molemmille.

Ja itse pyysin anteeksi ja olin valmis pohtimaan vikojani jne. mutta ystävä oli jo mut aikaa sitten tiettyyn lokeroon laittanut. Ja olen käsitellyt asiaa terapiassakin. Silti koen, että olen yhä varautunut uusissa mahdollisissa ihmissuhteissa ja pelkään olevani vain rasitukseksi toisille, joten työsarkaa tässä vielä on. Toivoisin saavani vähän syvääluotaavampaa terapiaa, kuin mitä nyt olen saanut, mutta jos se ei onnistu niin kai se on noihin self-help -opuksiin kans tartuttava ja pohdittava itse.

Tsemppiä sinulle! Jokainen täällä taapertaa omine vajavuuksineen ja tekee sen hetkiset ratkaisut niillä kyvyillä ja resursseilla mitä on. Entinen ystäväsikin. Se, mitä itse saa tehdä, on jatkaa omaa kasvuaan.

Vierailija kirjoitti:

Mitä luulet, että olisin halunnut? Yritin aina kysellä hänen mielipiteitään ja huomioida hänet hyvin. Olisin toivonut, että hän olisi kyennyt sanomaan minulle suoraan, jos olisi halunnut, että joitain asioita olisi tehty toisin. Eikä niin, että hän hautoo ja hautoo asioita sisällään aina siihen asti, ettei enää halua tekemisissä. Jos ystävyytemme oli ollut hänelle joskus tärkeä, niin hänenkin olisi pitänyt pitää siitä huolta ja kertoa, jos jotain olisi jossain tilanteissa pitänyt tehdä toisin. Kukaan ei osaa lukea toisen ajatuksia, varsinkin jos ihminen itse vielä moneen otteeseen vakuuttaa kaiken olevan hienosti.

Hei, Ap! Ihan vastaavanlainen kokemus kuin mitä yllä kerrot. Mulle kanssa valehdeltiin ihan päin naamaa ja teeskenneltiin, että kaikki on hyvin tai vika hänessä, kun yritin häntä huomioida ja kysellä, onko kaikki kunnossa ystävyydessämme. Olisin mielelläni kuunnellut hänen toiveitaan ja tarpeitaan ja halunnut ottaa ne huomioon. Sitten lopulta tuleekin syytökset ja sain ne vielä kirjallisena useammassa osassa, että ei jäänyt epäselväksi, että olisi syytänyt ne hetken mielijohteesta. Pitkään oli noita asioita hautonut ja muuta esittänyt.

Vaikka sainkin lopulta muutaman kuukauden kuluttua hänet saman pöydän ääreen keskustelemaan tapahtuneesta, niin hän ei halunnut kuulla minun puoltani asiasta, kun omasta mielestään oli niin hyvin perillä kaikesta. Pyysi tosin anteeksi teeskentelyään ja sitä ettei suostunut aiemmin selvittämään, tosin selvittämättä se nytkin jäi...

Luulisin, että noilla meidän entisillä kavereilla ei ole taustansa vuoksi luottamusta toisiin ihmisiin, että osaisivat ja uskaltaisivat tuoda omat toiveet ja tarpeet esille, vaan pelkäävät sen johtavan konfliktiin ja sitä vältellessään vain nielevät kaikki epäkohdat, kunnes räjähtävät ja haluavat lopettaa seinään ettei tarvitsisi mitään selvittää. Tämä voi tietysti tuntua turhauttavalta, jos itse taas nimenomaan yrittää ottaa toista huomioon. Toivon, että osaisin kuitenkin tällaiset tyypit jatkossa tunnistaa aikaisemmin, koska syvä ystävyys voi sitten muuttua lopulta liian repiväksi molemmille.

Ja itse pyysin anteeksi ja olin valmis pohtimaan vikojani jne. mutta ystävä oli jo mut aikaa sitten tiettyyn lokeroon laittanut. Ja olen käsitellyt asiaa terapiassakin. Silti koen, että olen yhä varautunut uusissa mahdollisissa ihmissuhteissa ja pelkään olevani vain rasitukseksi toisille, joten työsarkaa tässä vielä on. Toivoisin saavani vähän syvääluotaavampaa terapiaa, kuin mitä nyt olen saanut, mutta jos se ei onnistu niin kai se on noihin self-help -opuksiin kans tartuttava ja pohdittava itse.

Tsemppiä sinulle! Jokainen täällä taapertaa omine vajavuuksineen ja tekee sen hetkiset ratkaisut niillä kyvyillä ja resursseilla mitä on. Entinen ystäväsikin. Se, mitä itse saa tehdä, on jatkaa omaa kasvuaan.

Kiitos, huomaa että olet pohtinut asioita paljon. Kai tällaisten vaikeiden kokemusten jälkeen monesti menee paljon aikaa siihen, että vähitellen luottamus ihmisiin alkaa palautua. Voimia myös sinulle!

Vierailija kirjoitti:

Huoh, naiset...

Et yhtään alentuvampi viitsi olla? Tiedän tuttavapiiristä, että miehilläkin voi olla aivan samanlaisia hankaluuksia ihmissuhteissaan. Tämä ei ole mikään sukupuolikysymys.

Ystävyys on vaikea laji. Se on kuin parisuhde eli siinä testataan ristiriitojen ratkaisemisen kyky. Läheisissä suhteissa tulee väistämättä konflikteja, kun ihmiset tuovat suhteeseen omat traumansa, pelkonsa, tunnelukkonsa ja täyttymättömät tarpeensa. Sinänsä ajattelen kuten moni muukin tässä että alkuperäinen on ihmeellisen ymmärtämätön siitä miten hänen oma toimintansa on vaikuttanut toiseen. Vaikka ilmeisesti hänelle siitä on lopulta kerrottukin. Ihmisten välillä on ongelmia. Vain utopiassa niiltä voi välttyä. Suhteen jatkon määrittelee kyky puhua ongelmista, pyytää anteeksi ja ottaa opiksi.

Moni ihminen voi nykyisin henkisesti huonosti. Minulle kävi niin että ystävä jonka olin tuntenut yli kaksikymmentä vuotta,alkoi parissa vuodessa muuttua kuin toiseksi ihmiseksi.Hänelle tosin sattui useampikin vastoin käyminen, parin vuoden aikana.Yritin aina kuunnella ja olla tukena. Joskus yritin kertoa mikä minun mielestäni olisi jokin ratkaisu. Hän suuttui ja alkoi ääntään korottaen moittimaan ja sättimään minua.En tunnistanut häntä enään samaksi ihmiseksi,sillä ennen saatoimme puhua aivan kaikesta ja yhdessä miettiä ratkaisuja.Kaikesta ei ystävienkään tietysti tarvise olla samaa mieltä mutta erikoista on jos suuttuu ja huutaa ja ystävälle.Tulee ajatus että jonkinlainen personallisuus häiriö on puhjennut.Voiko vaikka narsistisuus olla piilossa koko tuon  kahden kymmenen vuoden ajan ja puhjeta vaikeuksien myötä vasta neljäkymppisenä, sitä olen ihmetellyt.

Ystävät riitelevät niin, että ystävyyttä voi jatkaa. Silloin kun riidellään vihan vallassa niin ystävyys on menetetty.

Vierailija kirjoitti:

Moni ihminen voi nykyisin henkisesti huonosti. Minulle kävi niin että ystävä jonka olin tuntenut yli kaksikymmentä vuotta,alkoi parissa vuodessa muuttua kuin toiseksi ihmiseksi.Hänelle tosin sattui useampikin vastoin käyminen, parin vuoden aikana.Yritin aina kuunnella ja olla tukena. Joskus yritin kertoa mikä minun mielestäni olisi jokin ratkaisu. Hän suuttui ja alkoi ääntään korottaen moittimaan ja sättimään minua.En tunnistanut häntä enään samaksi ihmiseksi,sillä ennen saatoimme puhua aivan kaikesta ja yhdessä miettiä ratkaisuja.Kaikesta ei ystävienkään tietysti tarvise olla samaa mieltä mutta erikoista on jos suuttuu ja huutaa ja ystävälle.Tulee ajatus että jonkinlainen personallisuus häiriö on puhjennut.Voiko vaikka narsistisuus olla piilossa koko tuon  kahden kymmenen vuoden ajan ja puhjeta vaikeuksien myötä vasta neljäkymppisenä, sitä olen ihmetellyt.

Ihan normaalia stressikäytöstä. Jos hän pystyy vaikeuksien jälkeen palautumaan stressistään, käytös muuttuu takaisin ennalleen. Esimerkiksi monella on epävakaan persoonallisuushäiriön oirekuva vaikeissa elämän stressikohdissa, mutta silloin ei ole syytä antaa diagnoosia, koska ihminen toimii normaalielämässä normaalisti. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap tässä. Mietin miten muotoilisin asiani paremmin: Eli miten oppisin ajattelemaan niin, että selviän kyllä muös jatkossa, vaikka kokisin ihmisten kanssa uusia pettymyksiä?

Ihmisten kanssa tulee pettymyksiä, koska kukaan meistä ei ole täydellinen. Ne pettymykset ovat ihan normaali osa elämää. 

Tiedän tämän. Kysymys olikin miten vahvistaa tunnetta siitä, että selviän kyllä, vaikka tulee pettymyksiä?

Olet selvinnyt jo monesta muustakin asiasta mm miehesi kuolemasta. Miksi et selviäisi tulevistakin pettymyksistä?

Olettaisin, että mies on kuollut aika vastikään, jos tässä viitattiin miehen kuolemasta käytyyn viestinvaihtoon. Minusta vasta muutamien vuosien päästä voi arvioida, miten on selvinnyt puolison kuolemasta, eivät ne ole parissa kuukaudessa surtuja juttuja. 

Ap, miten sinä vastasit, kun ystäväsi syytti sinua päsmäröinnistä? Miten hän sinun vastaukseesi reagoi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap tässä. Mietin miten muotoilisin asiani paremmin: Eli miten oppisin ajattelemaan niin, että selviän kyllä muös jatkossa, vaikka kokisin ihmisten kanssa uusia pettymyksiä?

Ihmisten kanssa tulee pettymyksiä, koska kukaan meistä ei ole täydellinen. Ne pettymykset ovat ihan normaali osa elämää. 

Tiedän tämän. Kysymys olikin miten vahvistaa tunnetta siitä, että selviän kyllä, vaikka tulee pettymyksiä?

Olet selvinnyt jo monesta muustakin asiasta mm miehesi kuolemasta. Miksi et selviäisi tulevistakin pettymyksistä?

Olettaisin, että mies on kuollut aika vastikään, jos tässä viitattiin miehen kuolemasta käytyyn viestinvaihtoon. Minusta vasta muutamien vuosien päästä voi arvioida, miten on selvinnyt puolison kuolemasta, eivät ne ole parissa kuukaudessa surtuja juttuja. 

Niinpä. Ehkä AP onkin "pettynyt" siitä, että miehensä on kuollut, mutta jotenkin kohdistaa osan kaunastaan kaverinsa, joka ei ole osannut toimia kuten AP odottaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap tässä. Mietin miten muotoilisin asiani paremmin: Eli miten oppisin ajattelemaan niin, että selviän kyllä muös jatkossa, vaikka kokisin ihmisten kanssa uusia pettymyksiä?

Ihmisten kanssa tulee pettymyksiä, koska kukaan meistä ei ole täydellinen. Ne pettymykset ovat ihan normaali osa elämää. 

Tiedän tämän. Kysymys olikin miten vahvistaa tunnetta siitä, että selviän kyllä, vaikka tulee pettymyksiä?

Olet selvinnyt jo monesta muustakin asiasta mm miehesi kuolemasta. Miksi et selviäisi tulevistakin pettymyksistä?

Olettaisin, että mies on kuollut aika vastikään, jos tässä viitattiin miehen kuolemasta käytyyn viestinvaihtoon. Minusta vasta muutamien vuosien päästä voi arvioida, miten on selvinnyt puolison kuolemasta, eivät ne ole parissa kuukaudessa surtuja juttuja. 

Niinpä. Ehkä AP onkin "pettynyt" siitä, että miehensä on kuollut, mutta jotenkin kohdistaa osan kaunastaan kaverinsa, joka ei ole osannut toimia kuten AP odottaa.

Ei ole tästä kyse. Puoliso ei ollut silloin sairas, kun ystävä päätti avata sanaisen arkkunsa.

Vierailija kirjoitti:

Ystävyys on vaikea laji. Se on kuin parisuhde eli siinä testataan ristiriitojen ratkaisemisen kyky. Läheisissä suhteissa tulee väistämättä konflikteja, kun ihmiset tuovat suhteeseen omat traumansa, pelkonsa, tunnelukkonsa ja täyttymättömät tarpeensa. Sinänsä ajattelen kuten moni muukin tässä että alkuperäinen on ihmeellisen ymmärtämätön siitä miten hänen oma toimintansa on vaikuttanut toiseen. Vaikka ilmeisesti hänelle siitä on lopulta kerrottukin. Ihmisten välillä on ongelmia. Vain utopiassa niiltä voi välttyä. Suhteen jatkon määrittelee kyky puhua ongelmista, pyytää anteeksi ja ottaa opiksi.

Yritin saada ystävää moneen otteeseen ystävyytemme aikana kertomaan mielipiteitään eri asioista kyselemällä häneltä niistä. En koe olevani vastuullinen siitä, että ystävä päätti vaieta ongelmista ja myöhemmin purkaa kaiken mielipahansa raivon vallassa.

Ota etäisyyttä. Ei maksa vaivaa jatkaa. Tutustuin muutama vuosi sitten uuteen ihmiseen, joka on hyvin aktiivinen tutustumaan ihmisiin ja hänellä on laaja tuttavapiiri. Hän on ollut hyvin aktiivinen ja ollaan käyty yhdessä pienemmillä reissuillakin yms. Pari vuotta sitten ekan kerran yhtäkkiä puhelimessa hyökkäsi kimppuuni täysin yllättäin. Varmaan jotkut asiat on tottakin, persoonassani on varmasti ärsyttäviä piirteitä ja puutteita. Silti koin sen kohtuuttomana, koska iskut tuli niin kovaa ja en ollut loukannut häntä edes mielestäni. Enkä tosiaan roikkunut hänessä,  ei minua tarvi pyytää oma-aloitteisesti joka paikkaan ja soitella jatkuvasti, jos olen niin kamala ihminen. Hämmennyin, mutta tilanne unohtui, kun alkoi taas pitää yhteyttä ja oli kuin ei olisi tapahtunut mitään.

Siitä meni noin vuosi, kun sai vastaavan kohtauksen. Se oli entistä solvaavampi ja rajumpi. Taas unohdin sen pienen tauon jälkeen. Meni ehkä kuukausi ja soitti taas kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kolmas purkaus tuli kesällä, se oli järkyttävin tähän asti. Löi jopa minua sen kohtauksen aikana. Istuin paikallani ja nousi lätkäisemään päin näköä. En vieläkään tiedä, mikä sen laukaisi. Ehkä sanoin jotain väärin tai toimin jotenkin väärin, mutten saanut selvää, mikä se rikkeeni oli. Joka tapauksessa huusi ja lyttäsi minut maanrakoon, persoonan kaikki piirteet, puheeni ja toimintani. Osa väitteistä oli perättömiäkin, mutta varmaan osa tottakin. En silti käsitä, miksi hän puuttuu minun persoonaani noin rajusti. En minäkään arvostele häntä. Lähdin pois siitä tilanteesta ja perään sain tekstaria tekstarin perään, joissa luki kaikkea tosi noloa tämän kaverin kannalta: "Kaikki vihaa sua", "Sun on turha enää tulla sinne xxx-harrastukseen, kukaan ei halua sua sinne", "Sä olet surkimus, kaikki nauraa sua täällä" jne. Siis käsittämätöntä. En viitsinyt vastata kertaakaan. Me ollaan yli nelikymppisiä ihmisiä, hyvissä työpaikoissa ja keskustelu pyörii tuolla tasolla. Olen nyt pitänyt etäisyyttä, silti soitti taas lokakuulla kuin mitään ei olisi tapahtunut ja halusi tulla käymään. Torjuin käynnin tekosyyllä.

En tajua, mikä tuota ihmistä vaivaa. Antaisi mun olla, jos olen niin kamala. Lisäksi noi tekstarit oli jotain niin noloa...

Vierailija kirjoitti:

Ota etäisyyttä. Ei maksa vaivaa jatkaa. Tutustuin muutama vuosi sitten uuteen ihmiseen, joka on hyvin aktiivinen tutustumaan ihmisiin ja hänellä on laaja tuttavapiiri. Hän on ollut hyvin aktiivinen ja ollaan käyty yhdessä pienemmillä reissuillakin yms. Pari vuotta sitten ekan kerran yhtäkkiä puhelimessa hyökkäsi kimppuuni täysin yllättäin. Varmaan jotkut asiat on tottakin, persoonassani on varmasti ärsyttäviä piirteitä ja puutteita. Silti koin sen kohtuuttomana, koska iskut tuli niin kovaa ja en ollut loukannut häntä edes mielestäni. Enkä tosiaan roikkunut hänessä,  ei minua tarvi pyytää oma-aloitteisesti joka paikkaan ja soitella jatkuvasti, jos olen niin kamala ihminen. Hämmennyin, mutta tilanne unohtui, kun alkoi taas pitää yhteyttä ja oli kuin ei olisi tapahtunut mitään.

Siitä meni noin vuosi, kun sai vastaavan kohtauksen. Se oli entistä solvaavampi ja rajumpi. Taas unohdin sen pienen tauon jälkeen. Meni ehkä kuukausi ja soitti taas kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kolmas purkaus tuli kesällä, se oli järkyttävin tähän asti. Löi jopa minua sen kohtauksen aikana. Istuin paikallani ja nousi lätkäisemään päin näköä. En vieläkään tiedä, mikä sen laukaisi. Ehkä sanoin jotain väärin tai toimin jotenkin väärin, mutten saanut selvää, mikä se rikkeeni oli. Joka tapauksessa huusi ja lyttäsi minut maanrakoon, persoonan kaikki piirteet, puheeni ja toimintani. Osa väitteistä oli perättömiäkin, mutta varmaan osa tottakin. En silti käsitä, miksi hän puuttuu minun persoonaani noin rajusti. En minäkään arvostele häntä. Lähdin pois siitä tilanteesta ja perään sain tekstaria tekstarin perään, joissa luki kaikkea tosi noloa tämän kaverin kannalta: "Kaikki vihaa sua", "Sun on turha enää tulla sinne xxx-harrastukseen, kukaan ei halua sua sinne", "Sä olet surkimus, kaikki nauraa sua täällä" jne. Siis käsittämätöntä. En viitsinyt vastata kertaakaan. Me ollaan yli nelikymppisiä ihmisiä, hyvissä työpaikoissa ja keskustelu pyörii tuolla tasolla. Olen nyt pitänyt etäisyyttä, silti soitti taas lokakuulla kuin mitään ei olisi tapahtunut ja halusi tulla käymään. Torjuin käynnin tekosyyllä.

En tajua, mikä tuota ihmistä vaivaa. Antaisi mun olla, jos olen niin kamala. Lisäksi noi tekstarit oli jotain niin noloa...

Uskomattoman kamalaa. Toivottavasti et joudu missään enää kohtaamaan tuota tyyppiä. Päässä on pakko olla jotain todella pahasti vialla, jos käytös on tuollaista.

Tämän ketjun pari kommenttia voisivat olla kuin omasta elämästäni. Kun pitkä ystävyys päättyy siihen, ettei ystävää tunnista enää samaksi. Kun hän 'kilahtaa', tässä tapauksessa sairastuu psyykkisesti. Kyse ei siis ole mistään normaalista stressireaktiosta. Ystävä ei palaudukaan entiselleen.

Syytökset, kummalliset väitteet, ystävyyden katkaiseminen kuin veitsellä leikaten - en ymmärrä.

Laitan kaiken psyykkisen epätasapainon piikkiin. Jälkeenpäin kuulin, etten ollut ainoa ystävä, joka lensi ulos hänen elämästään.

Mutta voi myös olla että psyykkisen kriisin seurauksena ihminen uskaltaa esimerkiksi terapian tuella sanoa ääneen asiat jotka hän on aiemmin niellyt sisäänsä ja jotka on sairastuttaneet hänet. Mielialaongelmista kärsivät eniten herkät ja itseään syyllistävät ihmiset jotka antaa muiden kohdella itseä huonosti ja jotka nielee surun sisäänsä.Terapiassa opetellaan rajaamaan ihmissuhteita ja tuetaan hyvästelemään ihmiset ketkä aiheuttaa henkistä stressiä toiminnallaan tai vaikka ylhäältäpäin tulevalla neuvomisella. Siinä voi olla syy että joku on hyvästellyt teidät ja sulkenut teiltä rajansa. Ette ole lisänneet heidän hyvinvointiaan kuten ystävät yleensä toisilleen haluavat tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Mutta voi myös olla että psyykkisen kriisin seurauksena ihminen uskaltaa esimerkiksi terapian tuella sanoa ääneen asiat jotka hän on aiemmin niellyt sisäänsä ja jotka on sairastuttaneet hänet. Mielialaongelmista kärsivät eniten herkät ja itseään syyllistävät ihmiset jotka antaa muiden kohdella itseä huonosti ja jotka nielee surun sisäänsä.Terapiassa opetellaan rajaamaan ihmissuhteita ja tuetaan hyvästelemään ihmiset ketkä aiheuttaa henkistä stressiä toiminnallaan tai vaikka ylhäältäpäin tulevalla neuvomisella. Siinä voi olla syy että joku on hyvästellyt teidät ja sulkenut teiltä rajansa. Ette ole lisänneet heidän hyvinvointiaan kuten ystävät yleensä toisilleen haluavat tehdä.

Ihmissuhteissa on yleensä muitakin vaihtoehtoja kuin se, että pitää mielipahansa täysin omana tietonaan tai sitten haukkuu muut aivan lyttyyn. Tällainen toimintamalli ei kovin monessa herätä ymmärrystä

Voipi olla niinki ,mutta voipi olla näinki.Aina löytyy kyseen alaistajaa ja on helppoa kirjoittaa arveluja. Mutta entäs ne useat esim. lehtiartikkelit jotka väittävät että jopa joka kolmanella ihmisellä olisi nykyisin jonkin sortin mielenterveys ongelmia.Pahoja ja lieviä ja kaikkea siltä väliltä. Ainakin psyyke ja mieliala lääkkeiden kulutus on monin kertaistunut muutamassa vuodessa.