Lue keskustelun säännöt.
Ystävyys päättyi isoon riitaan - miten tästä eteenpäin?
23.10.2018 |
Ystävä sanoi riidan aikana todella ikäviä asioita eivätkä välit enää sen jälkeen palautuneet ennalleen. Riidan aikana esitettyjen ikävien väitteiden takia olen välillä miettinyt sitä, että oliko ystävyys missään vaiheessa todellista? Ärtyneenä ihmiset toki sanovat mitä sattuu, mutta näitä sanoja ei ikinä pyydetty anteeksi. Tämä entisen ystävän käytös vaikuttaa minuun yhä. Olen hyvin epävarma siitä, että kun joku vaikuttaa haluavansa olla ystäväni, niin haluaako hän sitä oikeasti, vai puhuuko vain lämpimikseen. Miten voisin päästä eteenpäin? En enää haluaisi olla entisen ystävän kanssa tekemisissä, mutta toivoisin ettei tämä luottamuksen romahtaminen enää vaikuttaisi muihin ihmissuhteisiini.
Kommentit (126)
Vierailija kirjoitti:
Mä en oo ees vielä täysikänen ja vuosi sitte menetin mulle tärkeimmän ihmisen koko maailmassa. Oltiin tunnettu 10 vuotta, jaettiin kaikki, oltiin niinku siskoja, ja sit se "jätti" mut tekstarilla niinku joku 10-vuotias kolmen päivän takanen poikaystävä. Siinä samalla menetin kaikki kaverit jotka olin tuntenut yhtä kauan ja nyt oon vajonnu alemmas ku alhaimpaan ku muut on jatkanu elämäänsä, ja on varmaan ilosia siitä että pääsi musta eroon.
Menetän mun järjen ja tapahtumasta on jo vuosi. Vihaan tätä. Kuolen yksin. Ja jos ajattelen näin jo 17-vuotiaana, taidan sitten oikeasti kuolla suruun.
Kunnioittakaa oikeesti kavereita, mä tein sen virheen että tein suunnitelmia ja uskoin et istuttais vierekkäin vielä kiikkituoleillakin.
Olen pahoillani puolestasi. Toivottavasti löydät pian uusia ystäviäsi elämääsi. Tämähän myös se on se vaikea juttu pitkän ystävyyden päättymisessä, kun ne kaikki yhteiset suunnitelmat ja haaveetkin katoavat hetkessä kuin tuhka tuuleen. Se tuntuu todella ikävältä, kun on ajatellut, että molemmat tosissaan voivat luottaa toisiinsa täysin ja sitten kaikki loppuu aivan yhtäkkiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en oo ees vielä täysikänen ja vuosi sitte menetin mulle tärkeimmän ihmisen koko maailmassa. Oltiin tunnettu 10 vuotta, jaettiin kaikki, oltiin niinku siskoja, ja sit se "jätti" mut tekstarilla niinku joku 10-vuotias kolmen päivän takanen poikaystävä. Siinä samalla menetin kaikki kaverit jotka olin tuntenut yhtä kauan ja nyt oon vajonnu alemmas ku alhaimpaan ku muut on jatkanu elämäänsä, ja on varmaan ilosia siitä että pääsi musta eroon.
Menetän mun järjen ja tapahtumasta on jo vuosi. Vihaan tätä. Kuolen yksin. Ja jos ajattelen näin jo 17-vuotiaana, taidan sitten oikeasti kuolla suruun.
Kunnioittakaa oikeesti kavereita, mä tein sen virheen että tein suunnitelmia ja uskoin et istuttais vierekkäin vielä kiikkituoleillakin.
Olen pahoillani puolestasi. Toivottavasti löydät pian uusia ystäviäsi elämääsi. Tämähän myös se on se vaikea juttu pitkän ystävyyden päättymisessä, kun ne kaikki yhteiset suunnitelmat ja haaveetkin katoavat hetkessä kuin tuhka tuuleen. Se tuntuu todella ikävältä, kun on ajatellut, että molemmat tosissaan voivat luottaa toisiinsa täysin ja sitten kaikki loppuu aivan yhtäkkiä.
Kiitos <3 mulla ei oo enää ketään jolle puhua paitsi mun psykologi (koska en halua enää puhua äidille, sitä sattuu ku mua sattuu enkä kestä satuttaa sitä)
Vierailija kirjoitti:
Voipi olla niinki ,mutta voipi olla näinki.Aina löytyy kyseen alaistajaa ja on helppoa kirjoittaa arveluja. Mutta entäs ne useat esim. lehtiartikkelit jotka väittävät että jopa joka kolmanella ihmisellä olisi nykyisin jonkin sortin mielenterveys ongelmia.Pahoja ja lieviä ja kaikkea siltä väliltä. Ainakin psyyke ja mieliala lääkkeiden kulutus on monin kertaistunut muutamassa vuodessa.
Nykyään mielenterveysongelmat tunnistetaan paljon aiempaa paremmin, mikä on hyvä juttu. Yliopisto-opiskelijoista moni esimerkiksi hyödyntää YTHS:n ilmaiset psykologilla käynnit, jos elämässä tulee jotain kriisejä.
Mä en oo ees vielä täysikänen ja vuosi sitte menetin mulle tärkeimmän ihmisen koko maailmassa. Oltiin tunnettu 10 vuotta, jaettiin kaikki, oltiin niinku siskoja, ja sit se "jätti" mut tekstarilla niinku joku 10-vuotias kolmen päivän takanen poikaystävä. Siinä samalla menetin kaikki kaverit jotka olin tuntenut yhtä kauan ja nyt oon vajonnu alemmas ku alhaimpaan ku muut on jatkanu elämäänsä, ja on varmaan ilosia siitä että pääsi musta eroon.
Menetän mun järjen ja tapahtumasta on jo vuosi. Vihaan tätä. Kuolen yksin. Ja jos ajattelen näin jo 17-vuotiaana, taidan sitten oikeasti kuolla suruun.
Kunnioittakaa oikeesti kavereita, mä tein sen virheen että tein suunnitelmia ja uskoin et istuttais vierekkäin vielä kiikkituoleillakin.