Lue keskustelun säännöt.
Mies muutti luokseni, kaipaamani yksinolo kotona on poissa
22.10.2018 |
Muutin mieheni kanssa yhteen n. vuosi sitten. Mies muutti luokseni toiselta paikkakunnalta kun jäi työttömäksi. Mies on hakenut töitä, mutta ei saa. Ennen muuttoa sanoin miehelle suoraan, että mä tarvitsen myös säännöllisesti yksinoloaikaa kotona ihan yksikseni. Mies sanoi että ymmärtää tämän eikä tämä tule olemaan ongelma.
Minua on ruvennut ahdistamaan kun minulla ei ole yhtään aikaa kotona ihan yksin. Mies on aina kotona kun minäkin olen. Mies ei ymmärrä tätä, sanoo että voi mennä toiseen huoneeseen ja olla hiljaa, mutta eihän se sama asia ole. Itse käyn töissä ja koiran kanssa lenkillä 3 kertaa päivässä sekä liikuntaharrastus pari kertaa viikossa ja joskus kavereiden kanssa iltaa viettämässä. Käydään kyllä miehen kanssa yhdessä ulkona, lenkillä ja salilla, mutta kaipaisin ihan omaa aikaa yksin kotona, edes tunti viikossa riittäisi. Miehellä vaan ei ole mitään mihin lähteä yksinään, joten aina jos hän johonkin lähtee niin se on mun kanssa. Hän ei ymmärrä että itsekseni tekemät koiranulkoilutuslenkit ei korvaa sitä, että saan olla KOTONA ihan yksin.
Onko kellään ratkaisuja tähän? Odotan vain että hän saisi töitä niin olisi joskus pois kotoota...
Kommentit (124)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisäksi kaipaan hiljaisuutta, mutta puolisolla on aina musiikki soimassa, televisio päällä yms, kuulemma hiljaisuus pahentaa ADHD:n oireita.
Hyi hemmetti. Minä en jaksaisi tuollaista päivääkään. Ette ole kuulokkeita ajatelleet? Meillä katsotaan yhdessä telkkaria usein, ja silloin kun vain toinen katsoo, käytetään aina kuulokkeita. Sama musiikin kanssa.
On kuulokkeet ja välillä käyttääkin niitä, mutta useimmiten ei, kun haluaa musiikin kuuntelun lisäksi mm. samalla katsoa telkkaria ja jutella minun kanssani. Eikä tosiaan millään ymmärrä, miksi minä kaipaan hiljaisuutta. Onneksi sentään on pari iltaa viikossa kaverillaan, eli tilanne ei ole ihan niin paha kuin ap:lla, mutta raskasta on kuitenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihan vilpittömästi kysyn, että mitä te yksinoloa kaipaavat teette (/haaveilette tekevänne) kotona sillä omalla ajalla? Eroaako se jotenkin oleellisesti siitä ajasta, kun puoliso on kotona, mutta esim. eri huoneessa? Vai ahdistaako vain se tieto/ajatus siitä, että toinen on saman katon alla? Itselleni tuntuu niin vieraalta ajatus saada olla yksin kotona, toisaalta nytkin olen vapaapäivällä ja mies töissä, eli vuorotyön takia ehkä tajuamattani saan tarpeeksi tarvitsemaani yksinoloaikaa. Ehkä ap:n mieskään ei tajua puolisonsa tarvetta yksinololle, kun miehellä kerran on koko päivät aikaa olla itsekseen, kun ap on töissä, harrastuksissa ja muissa menoissa?
Sehän siinä onkin, että ei edes tarvitse tehdä mitään erikoista, nautin vain siitä että on hiljaista eikä tarvitse jutella kenellekään mitään. Toki saatan esimerkiksi lukea, kirjat ovat minulle rakas harrastus, joka on jäänyt huomattavasti vähemmälle yhteen muuton jälkeen, kun ei ole koskaan niin hiljaista että voisi keskittyä.
Se on auttanut vähän, että vapaapäivinä herään nykyäänn ennen puolisoa, vaikka tuntia aikaisemmin. Nautin vain hiljaisuudesta, luen tai vaikka surffaan netissä. Sitten taas jaksaa sitä älämölöä.
Epäsopiva parille toisille. Toinen on yksin päivät ja haluaa varmasti seuraa ap:n tullessa kotiin. Ap on päivän töissä ja haluaa olla rauhassa töiden jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Ap tässä hei.
Kyllä mies vie koiran kun erikseen pyydän, jos mulla on esimerkiksi aamulla kiire töihin. Mutta koira on minun ja mulla itselläni on aina ollut tähän se asenne, että kyllä minä koirani itse hoidan, se ei ole toiselle "painolastia". Toinen auttaa sitten jos/kun haluaa. Tietenkin voisin ottaa asian esiin miehen kanssa, jos hän voisi ottaa koirasta vastuuta esim. iltapäivälenkin merkeissä aina sillon tällöin. Olen minä hänelle sanonut että jos haluaa viedä koiran ulos, niin se on tosi tervetullut levähdystauko minulle, mutta ehkä sitten pitää sanoa vielä suoremmin.
Mies pelaa paljon tietokoneella ja siellä hänellä on paljon kontakteja ja kavereita. Uskon, että ne riittää hänelle sosiaalisiksi kontakteiksi minun ja perheensä lisäksi. Molemmat ollaan jonkin tasoisia introvertteja, ja se on ollut tiedossa alusta asti ja osittain sen takia tutustuttiin ja rakastuttiin. Kun olen töissä tai harrastuksissa, niin mies siivoaa, katsoo telkkaria/Netflixiä, leikkii koiran kanssa ja pelailee. Ja se on minulle ihan ok, tehköön sitä mikä saa hänet onnelliseksi.
Yksi ongelma tossa menemisessä on auto. Minä käyn autolla töissä ja harrastuksissa ja täältä ei oikeen ilman autoa pääse liikkumaan minnekään järkevään paikkaan, joten ymmärrän miksi kaupassakäynnit ja muut asiat pitää tehdä silloin kun minäkin olen paikalla tai tullut töistä kotiin. Mies kyllä siivoaa ja tekee ruokaa ihan yhtä paljon kun minäkin, siinä ei ole ongelmaa.
Tuo oli kuin suoraan minun elämästäni, paitsi että koiraa meillä ei ole. Miten ihmeessä olet selvinnyt jo vuoden? Itse hypin seinille jo nyt, ja yhteiseloa on takana vajaa kolme kuukautta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan vilpittömästi kysyn, että mitä te yksinoloa kaipaavat teette (/haaveilette tekevänne) kotona sillä omalla ajalla? Eroaako se jotenkin oleellisesti siitä ajasta, kun puoliso on kotona, mutta esim. eri huoneessa? Vai ahdistaako vain se tieto/ajatus siitä, että toinen on saman katon alla? Itselleni tuntuu niin vieraalta ajatus saada olla yksin kotona, toisaalta nytkin olen vapaapäivällä ja mies töissä, eli vuorotyön takia ehkä tajuamattani saan tarpeeksi tarvitsemaani yksinoloaikaa. Ehkä ap:n mieskään ei tajua puolisonsa tarvetta yksinololle, kun miehellä kerran on koko päivät aikaa olla itsekseen, kun ap on töissä, harrastuksissa ja muissa menoissa?
Samaa ihmettelen. Kaipaan itse yksinoloa, mutta menen sillon meidän työhuoneeseen maalaamaan, soittamaan pianoa tai kuuntelemaan musiikkia. En edes huomaa, että mies on kotosalla samaan aikaan.
Siksi en ymmärrä, miksi sen toisen pitää lähteä ihan ulos asunnosta.
Vaikka siksi, että kaikilla ei ole sitä työhuonetta. Meillä on olkkari ja makkari, jos olen makkarissa, kuulen miehen musiikin/peliäänet/puheen(on yhteydessä pelikavereihin tietokoneen kautta) ja telkkarin äänet, ei se todellakaan ole kaipaamaani hiljaista yksinoloa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan vilpittömästi kysyn, että mitä te yksinoloa kaipaavat teette (/haaveilette tekevänne) kotona sillä omalla ajalla? Eroaako se jotenkin oleellisesti siitä ajasta, kun puoliso on kotona, mutta esim. eri huoneessa? Vai ahdistaako vain se tieto/ajatus siitä, että toinen on saman katon alla? Itselleni tuntuu niin vieraalta ajatus saada olla yksin kotona, toisaalta nytkin olen vapaapäivällä ja mies töissä, eli vuorotyön takia ehkä tajuamattani saan tarpeeksi tarvitsemaani yksinoloaikaa. Ehkä ap:n mieskään ei tajua puolisonsa tarvetta yksinololle, kun miehellä kerran on koko päivät aikaa olla itsekseen, kun ap on töissä, harrastuksissa ja muissa menoissa?
Samaa ihmettelen. Kaipaan itse yksinoloa, mutta menen sillon meidän työhuoneeseen maalaamaan, soittamaan pianoa tai kuuntelemaan musiikkia. En edes huomaa, että mies on kotosalla samaan aikaan.
Siksi en ymmärrä, miksi sen toisen pitää lähteä ihan ulos asunnosta.
Nimenomaan. Minäkin siirryn yleensä rakennuksen länsisiipeen ja pyydän nannya pitämään lapset visusti luonaan jos joskus koen tarvetta olla yksin. Mieheni taas usein sulkeutuu kirjastoonsa rauhaa kaivatessaan, ja suljetusta ovesta muut perheen jäsenet ymmärtävät jättää hänet rauhaan. Neuvon muitakin tekemään samoin.
Meillä tuo hoituu niin, että mies käy esim kerran kuussa ystäviensä kanssa bilettämässä tai illanistujaisissa. Minä en luonnollisesti osallistu vaan silloin olen kotona yksin. Mies käy myös kauempana vanhempiensa luona muutaman kerran vuodessa tai työmatkoilla, jolloin saan olla myös yksin.
Sain sen kuvan ettei miehelläsi kuitenkaan ole tuollaisia pieniäkään menoja. Tilanne on hankala. :/ työ on ainoa keino ulos tuosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan vilpittömästi kysyn, että mitä te yksinoloa kaipaavat teette (/haaveilette tekevänne) kotona sillä omalla ajalla? Eroaako se jotenkin oleellisesti siitä ajasta, kun puoliso on kotona, mutta esim. eri huoneessa? Vai ahdistaako vain se tieto/ajatus siitä, että toinen on saman katon alla? Itselleni tuntuu niin vieraalta ajatus saada olla yksin kotona, toisaalta nytkin olen vapaapäivällä ja mies töissä, eli vuorotyön takia ehkä tajuamattani saan tarpeeksi tarvitsemaani yksinoloaikaa. Ehkä ap:n mieskään ei tajua puolisonsa tarvetta yksinololle, kun miehellä kerran on koko päivät aikaa olla itsekseen, kun ap on töissä, harrastuksissa ja muissa menoissa?
Samaa ihmettelen. Kaipaan itse yksinoloa, mutta menen sillon meidän työhuoneeseen maalaamaan, soittamaan pianoa tai kuuntelemaan musiikkia. En edes huomaa, että mies on kotosalla samaan aikaan.
Siksi en ymmärrä, miksi sen toisen pitää lähteä ihan ulos asunnosta.
Nimenomaan. Minäkin siirryn yleensä rakennuksen länsisiipeen ja pyydän nannya pitämään lapset visusti luonaan jos joskus koen tarvetta olla yksin. Mieheni taas usein sulkeutuu kirjastoonsa rauhaa kaivatessaan, ja suljetusta ovesta muut perheen jäsenet ymmärtävät jättää hänet rauhaan. Neuvon muitakin tekemään samoin.
Minulla tämä yksinolon tarpeeni hoituu sillä, että lähden lentämään helikopterillani. Lentosuunnitelma on aina vakio, joten se on ihanan rentouttavaa kun pari tuntia se on vain minä, Charlie Omega Red Tango 728:ni, sekä satunnaiset huutelut lennonjohdolta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan vilpittömästi kysyn, että mitä te yksinoloa kaipaavat teette (/haaveilette tekevänne) kotona sillä omalla ajalla? Eroaako se jotenkin oleellisesti siitä ajasta, kun puoliso on kotona, mutta esim. eri huoneessa? Vai ahdistaako vain se tieto/ajatus siitä, että toinen on saman katon alla? Itselleni tuntuu niin vieraalta ajatus saada olla yksin kotona, toisaalta nytkin olen vapaapäivällä ja mies töissä, eli vuorotyön takia ehkä tajuamattani saan tarpeeksi tarvitsemaani yksinoloaikaa. Ehkä ap:n mieskään ei tajua puolisonsa tarvetta yksinololle, kun miehellä kerran on koko päivät aikaa olla itsekseen, kun ap on töissä, harrastuksissa ja muissa menoissa?
Samaa ihmettelen. Kaipaan itse yksinoloa, mutta menen sillon meidän työhuoneeseen maalaamaan, soittamaan pianoa tai kuuntelemaan musiikkia. En edes huomaa, että mies on kotosalla samaan aikaan.
Siksi en ymmärrä, miksi sen toisen pitää lähteä ihan ulos asunnosta.
Nimenomaan. Minäkin siirryn yleensä rakennuksen länsisiipeen ja pyydän nannya pitämään lapset visusti luonaan jos joskus koen tarvetta olla yksin. Mieheni taas usein sulkeutuu kirjastoonsa rauhaa kaivatessaan, ja suljetusta ovesta muut perheen jäsenet ymmärtävät jättää hänet rauhaan. Neuvon muitakin tekemään samoin.
Hyvää huumoria. Ei se meidän vika ole, että te muutatte yhteen liian pieniin asuntoihin. Ei tulisi itselle mieleenkään muuttaa asuntoon jossa ei olisi itselle OMAA huonetta jossa rauhoittua ja tehdä mitä haluaa ilman että se häiritsee toista. Johan teini-ikäisille lapsille laitetaan oma huoneet.
En ihmettele yhtään, että pää hajoaa jos rankan työpäivän päätteeksi alkaa telkun taustamelu jne samantien.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan vilpittömästi kysyn, että mitä te yksinoloa kaipaavat teette (/haaveilette tekevänne) kotona sillä omalla ajalla? Eroaako se jotenkin oleellisesti siitä ajasta, kun puoliso on kotona, mutta esim. eri huoneessa? Vai ahdistaako vain se tieto/ajatus siitä, että toinen on saman katon alla? Itselleni tuntuu niin vieraalta ajatus saada olla yksin kotona, toisaalta nytkin olen vapaapäivällä ja mies töissä, eli vuorotyön takia ehkä tajuamattani saan tarpeeksi tarvitsemaani yksinoloaikaa. Ehkä ap:n mieskään ei tajua puolisonsa tarvetta yksinololle, kun miehellä kerran on koko päivät aikaa olla itsekseen, kun ap on töissä, harrastuksissa ja muissa menoissa?
Samaa ihmettelen. Kaipaan itse yksinoloa, mutta menen sillon meidän työhuoneeseen maalaamaan, soittamaan pianoa tai kuuntelemaan musiikkia. En edes huomaa, että mies on kotosalla samaan aikaan.
Siksi en ymmärrä, miksi sen toisen pitää lähteä ihan ulos asunnosta.
Nimenomaan. Minäkin siirryn yleensä rakennuksen länsisiipeen ja pyydän nannya pitämään lapset visusti luonaan jos joskus koen tarvetta olla yksin. Mieheni taas usein sulkeutuu kirjastoonsa rauhaa kaivatessaan, ja suljetusta ovesta muut perheen jäsenet ymmärtävät jättää hänet rauhaan. Neuvon muitakin tekemään samoin.
Hyvää huumoria. Ei se meidän vika ole, että te muutatte yhteen liian pieniin asuntoihin. Ei tulisi itselle mieleenkään muuttaa asuntoon jossa ei olisi itselle OMAA huonetta jossa rauhoittua ja tehdä mitä haluaa ilman että se häiritsee toista. Johan teini-ikäisille lapsille laitetaan oma huoneet.
En ihmettele yhtään, että pää hajoaa jos rankan työpäivän päätteeksi alkaa telkun taustamelu jne samantien.
Jos asutaan omissa huoneussa, silloin ollaan kämppiksiä eikä avopari. Jos taas meinaat että joka asunnossa pitäisi olla erikseen huone siksi, että introvertti viettää siellä tunnin silloin tällöin,niin aikamoista tilanhaaskausta. Yleensähän tuo oman ajan tarve hoituu sillä, että toinen on omien kavereiden/sukulaisten luona, harrastuksissa tai töissä. Aika harva käy niin vähän ulkona kuin ap:n mies. Siksi pariskunta mahtuu asumaan kaksiossa tai kolmiossa, kun suurin osa ajasta ollaan yhdessä ihan vapaaehtoisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan vilpittömästi kysyn, että mitä te yksinoloa kaipaavat teette (/haaveilette tekevänne) kotona sillä omalla ajalla? Eroaako se jotenkin oleellisesti siitä ajasta, kun puoliso on kotona, mutta esim. eri huoneessa? Vai ahdistaako vain se tieto/ajatus siitä, että toinen on saman katon alla? Itselleni tuntuu niin vieraalta ajatus saada olla yksin kotona, toisaalta nytkin olen vapaapäivällä ja mies töissä, eli vuorotyön takia ehkä tajuamattani saan tarpeeksi tarvitsemaani yksinoloaikaa. Ehkä ap:n mieskään ei tajua puolisonsa tarvetta yksinololle, kun miehellä kerran on koko päivät aikaa olla itsekseen, kun ap on töissä, harrastuksissa ja muissa menoissa?
Samaa ihmettelen. Kaipaan itse yksinoloa, mutta menen sillon meidän työhuoneeseen maalaamaan, soittamaan pianoa tai kuuntelemaan musiikkia. En edes huomaa, että mies on kotosalla samaan aikaan.
Siksi en ymmärrä, miksi sen toisen pitää lähteä ihan ulos asunnosta.
Nimenomaan. Minäkin siirryn yleensä rakennuksen länsisiipeen ja pyydän nannya pitämään lapset visusti luonaan jos joskus koen tarvetta olla yksin. Mieheni taas usein sulkeutuu kirjastoonsa rauhaa kaivatessaan, ja suljetusta ovesta muut perheen jäsenet ymmärtävät jättää hänet rauhaan. Neuvon muitakin tekemään samoin.
Hyvää huumoria. Ei se meidän vika ole, että te muutatte yhteen liian pieniin asuntoihin. Ei tulisi itselle mieleenkään muuttaa asuntoon jossa ei olisi itselle OMAA huonetta jossa rauhoittua ja tehdä mitä haluaa ilman että se häiritsee toista. Johan teini-ikäisille lapsille laitetaan oma huoneet.
En ihmettele yhtään, että pää hajoaa jos rankan työpäivän päätteeksi alkaa telkun taustamelu jne samantien.
Tulepa jo hetkeksi pois sieltä kuplastasi! :)
Säkö siis kuvittelet, että kaikilla on mahdollisuus vain valita iso asunto? Ja tai että sellaisia joka paikassa edes on? Tai että vaikka miten introvertti olisikin, se automaattisesti tarkoittaa että haluaa +200m2 jossain hevon skuggenissa? Ja siinä mukana tulee kai vielä joku painajaismaisen iso piha, jota pitäisi hoitaa.
Meinaatko tosiaan että ap:n tilanteessa, jossa toinen on jopa työtön ja muutenkin on aistittavissa ettei nykyinen kumppani välttämättä ole loppuelämän keeper, paras ja realistisin ratkaisu olisi automaattisesti nyt kävellä pankkiin lainatädin juttusille, ja ostaa sitä tilaa molemmille?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä jätin eksäni siksi, että ei kehittänyt mitään omaa elämää kodin ulkopuolella siitä huolimatta, että kerroin, etten pysty muuten jatkamaan yhdessäoloa.
En kadu, nykyisen kanssa tasapaino on kunnossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan vilpittömästi kysyn, että mitä te yksinoloa kaipaavat teette (/haaveilette tekevänne) kotona sillä omalla ajalla? Eroaako se jotenkin oleellisesti siitä ajasta, kun puoliso on kotona, mutta esim. eri huoneessa? Vai ahdistaako vain se tieto/ajatus siitä, että toinen on saman katon alla? Itselleni tuntuu niin vieraalta ajatus saada olla yksin kotona, toisaalta nytkin olen vapaapäivällä ja mies töissä, eli vuorotyön takia ehkä tajuamattani saan tarpeeksi tarvitsemaani yksinoloaikaa. Ehkä ap:n mieskään ei tajua puolisonsa tarvetta yksinololle, kun miehellä kerran on koko päivät aikaa olla itsekseen, kun ap on töissä, harrastuksissa ja muissa menoissa?
Samaa ihmettelen. Kaipaan itse yksinoloa, mutta menen sillon meidän työhuoneeseen maalaamaan, soittamaan pianoa tai kuuntelemaan musiikkia. En edes huomaa, että mies on kotosalla samaan aikaan.
Siksi en ymmärrä, miksi sen toisen pitää lähteä ihan ulos asunnosta.
Nimenomaan. Minäkin siirryn yleensä rakennuksen länsisiipeen ja pyydän nannya pitämään lapset visusti luonaan jos joskus koen tarvetta olla yksin. Mieheni taas usein sulkeutuu kirjastoonsa rauhaa kaivatessaan, ja suljetusta ovesta muut perheen jäsenet ymmärtävät jättää hänet rauhaan. Neuvon muitakin tekemään samoin.
Hyvää huumoria. Ei se meidän vika ole, että te muutatte yhteen liian pieniin asuntoihin. Ei tulisi itselle mieleenkään muuttaa asuntoon jossa ei olisi itselle OMAA huonetta jossa rauhoittua ja tehdä mitä haluaa ilman että se häiritsee toista. Johan teini-ikäisille lapsille laitetaan oma huoneet.
En ihmettele yhtään, että pää hajoaa jos rankan työpäivän päätteeksi alkaa telkun taustamelu jne samantien.
Jos asutaan omissa huoneussa, silloin ollaan kämppiksiä eikä avopari. Jos taas meinaat että joka asunnossa pitäisi olla erikseen huone siksi, että introvertti viettää siellä tunnin silloin tällöin,niin aikamoista tilanhaaskausta. Yleensähän tuo oman ajan tarve hoituu sillä, että toinen on omien kavereiden/sukulaisten luona, harrastuksissa tai töissä. Aika harva käy niin vähän ulkona kuin ap:n mies. Siksi pariskunta mahtuu asumaan kaksiossa tai kolmiossa, kun suurin osa ajasta ollaan yhdessä ihan vapaaehtoisesti.
Eikös yhteenmuuton pitäisi parantaa elämänlaatua eikä huonontaa sitä? Kolmiohan riittää pariskunnalle vallan mainiosti, kun siitä voi jompi kumpi omia oman huoneen. Maksaa vaikka vähän isomman siivun vuokrasta. Itse muistelen painajaisen tavoin ensimmäistä parisuhdetta, jossa olisin kaivannut tätä omaa rauhaa ja tyttöystävä kielsi makuuhuoneen käyttämisen tähän tarkoitukseen koska siellä vaan nukutaan. Siinä sitten työ/koulupäivän jälkeen kuuntele olohuoneessa taustamelua telkusta... Olin silloin nuori enkä tiennyt miten haluan asua yhdessä. Nyt tiedän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, molempia ei kyllä voi saada. Parisuhdetta saman katon alla ja aikaa yksin. Että se on niin kuin jomsikumpsi. Ap vaan valitsee...
Kyllä voi, jos on riittävästi tilaa.
Mulla on kotona 250m2 tilaa. 300, jos lasketaan autotallit mukaan. Silti siinä on kyllä ihan selvä ero, olenko kotona yksin vai pyöriikö täällä joku muukin.
Lueskelin näitä viimeisiä kommentteja. Me olemme perhe, jossa jokaisella perheenjäsenellä on oma huone. Kolme introverttia saman katon alla, me puolisot jopa nukumme eri huoneissa. Ja silti parisuhde voi hyvin. Ymmärrän hyvin tuon yksinolon tarpeen. Että voi edes hetken olla ihan yksin omassa kodissaan.
Apn tapauksessa miehen pitäisi ymmärtää keksiä tekemistä kodin ulkopuolella, antaa tilaa toiselle. Sitä kutsutaan rakkaudeksi. Ei miehen tarvitse pöytälaatikkoon mennä.
Ymmärrän tuota miestä täysin. Jos on "kotihiiri" ja uudella paikkakunnalla missä ei tunne juuri ketään, niin mihin sitä kotoa lähtee...
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän tuota miestä täysin. Jos on "kotihiiri" ja uudella paikkakunnalla missä ei tunne juuri ketään, niin mihin sitä kotoa lähtee...
Vaikka ulos kävelylle? Ei kai kukaan ole päivästä toiseen ympäri vuorokauden neljän seinän sisällä? Hulluksihan siinä tulee itsekin eikä vain se puoliso, joka ei saa hetkenkään omaa rauhaa.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän tuota miestä täysin. Jos on "kotihiiri" ja uudella paikkakunnalla missä ei tunne juuri ketään, niin mihin sitä kotoa lähtee...
No kyllä mä tulisin hulluksi jos pitäis sisällä istua kaikki illat, vaikka olis kuinka vieras paikkakunta. Olin juuri käymässä ensimmäisen kerran miesystäväni kotipaikkakunnalla, josta en tunne ketään (paitsi miesystäväni, joka ei hänkään asu enää siellä vakituisesti). Kun miesystäväni teki omia hommiaan, olin koirien kanssa lenkillä, kävin itsekseni hölkkäämässä ja treenaamassa kuntopolun laitteissa, haravoin pihaa ja jopa juttelin naapureiden kanssa, vaikken introverttina edes koe tarvetta tutustua ihmisiin.
Kun miesystäväni tulee minun luokseni viikonlopuksi, hän välillä nikkaroi autotallissa, käy tuttujensa luona kylässä tai kaupassa, ja muutenkin häviää aina vähäksi aikaa, jotta saan olla välillä yksin.
Muuten kyllä pää hajoais.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän tuota miestä täysin. Jos on "kotihiiri" ja uudella paikkakunnalla missä ei tunne juuri ketään, niin mihin sitä kotoa lähtee...
Vaikka ulos kävelylle? Ei kai kukaan ole päivästä toiseen ympäri vuorokauden neljän seinän sisällä? Hulluksihan siinä tulee itsekin eikä vain se puoliso, joka ei saa hetkenkään omaa rauhaa.
Kyllä minä työttömänä lenkkeilisin päivääsikään enkä illalla.
Ehkä se onkin helpompaa jos löytää unelmien kumppanin vasta keski-ikäisenä, lapset on tehty tai ainakin se aika, kun niitä yleensä hankitaan on ohi. Äitini esimerkiksi löysi nyt viisikymppisenä elämänsä miehen ja molemmilla on tarkoituskin pitää omat talonsa, näkevät sen verran kuin huvittaa, hyvin on toiminut jo joitain vuosia.
Itsehän olisin myös tyytyväinen kahden kämpän systeemiin, mutta suunnittelemme perheenlisäystä lähivuosina, joten yhteenmuutto oli looginen seuraava askel. Kumpikaan ihan täysin erakkokaan ole, eli enimmäkseenn on tosi jees asua saman katon alla. Mutta oikeasti alkaa ahdistaa, jos on pitempi putki niin että ollaan molemmat kotona. On sentään vähän parempi tilanne kuin ap:lla, kumppani käy muutaman kerran viikossa kaverillaan. Muuten on siis koko ajan kotona, kyllä välillä tekisi mieli mennä vaikka kellariinn ihan vain saadakseni olla yksin hiljaisuudessa.