Lue keskustelun säännöt.
Mies muutti luokseni, kaipaamani yksinolo kotona on poissa
22.10.2018 |
Muutin mieheni kanssa yhteen n. vuosi sitten. Mies muutti luokseni toiselta paikkakunnalta kun jäi työttömäksi. Mies on hakenut töitä, mutta ei saa. Ennen muuttoa sanoin miehelle suoraan, että mä tarvitsen myös säännöllisesti yksinoloaikaa kotona ihan yksikseni. Mies sanoi että ymmärtää tämän eikä tämä tule olemaan ongelma.
Minua on ruvennut ahdistamaan kun minulla ei ole yhtään aikaa kotona ihan yksin. Mies on aina kotona kun minäkin olen. Mies ei ymmärrä tätä, sanoo että voi mennä toiseen huoneeseen ja olla hiljaa, mutta eihän se sama asia ole. Itse käyn töissä ja koiran kanssa lenkillä 3 kertaa päivässä sekä liikuntaharrastus pari kertaa viikossa ja joskus kavereiden kanssa iltaa viettämässä. Käydään kyllä miehen kanssa yhdessä ulkona, lenkillä ja salilla, mutta kaipaisin ihan omaa aikaa yksin kotona, edes tunti viikossa riittäisi. Miehellä vaan ei ole mitään mihin lähteä yksinään, joten aina jos hän johonkin lähtee niin se on mun kanssa. Hän ei ymmärrä että itsekseni tekemät koiranulkoilutuslenkit ei korvaa sitä, että saan olla KOTONA ihan yksin.
Onko kellään ratkaisuja tähän? Odotan vain että hän saisi töitä niin olisi joskus pois kotoota...
Kommentit (124)
Mä oon kans jokseenkin tuollainen. Monet ihmiset kaipaa omaa tilaa ja aikaa. Harvoin se on niin että koskaan ei saa olla yksin kotona. Oma avokki onneks käy töissä ja käy vanhemmillaan kylässä ja kaupassa niin saan olla välillä rauhassa. Asutaan vielä opiskelijayksiössä niin täällä on aika ahdistavaa välillä kun ollaan samassa huonessakin jatkuvasti...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo, miehistä ei oo muutaku vaivaa.
Tässä syy miks en haluaisi kenenkään kanssa yhteenmuuttoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihme lynkkausta kun ap haluaa olla TUNNIN VIIKOSSA omissa oloissaan? :D
Sanoit ap että mies sanoi etukäteen ettei tämä ole ongelma. Miten kuvittelitte silloin sinun oman aikasi järjestyvän? Miksi se ei toteudukaan nyt?
No kai sitä olettaa, että antaa toisen olla rauhassa ja viettää aikaa vaikka toisessa huoneessa.
Outoa, että pitäisi lähteä ihan ulos asti toisen takia. Kyllä minä loukkaantuisin, jos komennettaisiin ulos...
Minusta olisi outoa asua ihmisen kanssa, joka aina vain homehtuu kotona, eikä voi edes tunniksi lähteä haukkaamaan raitista ilmaa. Johan tuo nyt ahdistaa ketä tahansa, jos toinen nyhjää aina siinä vieressä eikä koskaan ikinä käy yhtään missään.
Minä ratkaisisin ongelman lähtemällä itse ulos. Jos noin ahdistaa, niin ei kannata muuttaa yhteen.
Minusta tuo aloittajan mies on kyllä tässä se poikkeava. Suurin osa ihmisistä kaipaa joskus hiukan aikaa yksin, ja aloittaja ei edes kaipaa sitä mitenkään paljoa. Suurin osa ihmisistä myös poistuu joskus kotoaan, kauppaan, kävelemään, harrastuksiin, tapaamaan kavereita... jonnekin edes! Mielestäni sellaisen ihmisen, joka on kotona kirjaimellisesti 24/7 kannattaisi ennen yhteenmuuttoa varmistaa kumppanilta, ettei häntä haittaa tällainen. Kyllä minulle tulisi shokkina yhteenmuutettaessa, että toinen onkin kotona KOKO AJAN, vaikken edes kaipaa yksinoloa mitenkään erityisesti. Väistämättähän se alkaa tympiä, ettei koskaan ole sellaista hetkeä, että toinen olisi poissa kotoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muutin mieheni kanssa yhteen n. vuosi sitten. Mies muutti luokseni toiselta paikkakunnalta kun jäi työttömäksi. Mies on hakenut töitä, mutta ei saa. Ennen muuttoa sanoin miehelle suoraan, että mä tarvitsen myös säännöllisesti yksinoloaikaa kotona ihan yksikseni. Mies sanoi että ymmärtää tämän eikä tämä tule olemaan ongelma.
Minua on ruvennut ahdistamaan kun minulla ei ole yhtään aikaa kotona ihan yksin. Mies on aina kotona kun minäkin olen. Mies ei ymmärrä tätä, sanoo että voi mennä toiseen huoneeseen ja olla hiljaa, mutta eihän se sama asia ole. Itse käyn töissä ja koiran kanssa lenkillä 3 kertaa päivässä sekä liikuntaharrastus pari kertaa viikossa ja joskus kavereiden kanssa iltaa viettämässä. Käydään kyllä miehen kanssa yhdessä ulkona, lenkillä ja salilla, mutta kaipaisin ihan omaa aikaa yksin kotona, edes tunti viikossa riittäisi. Miehellä vaan ei ole mitään mihin lähteä yksinään, joten aina jos hän johonkin lähtee niin se on mun kanssa. Hän ei ymmärrä että itsekseni tekemät koiranulkoilutuslenkit ei korvaa sitä, että saan olla KOTONA ihan yksin.
Onko kellään ratkaisuja tähän? Odotan vain että hän saisi töitä niin olisi joskus pois kotoota...
Minä en olisi edes tilanteessasi muuttanut koskaan yhteen. Jos ehdoton yksinolo on aivan välttämätöntä niin olisin sen varmistanut asumalla yksin jatkossakin ja viettänyt aikaa välillä miehellä välillä naisella ja välillä yhdessä ja erikseen muualla... Tapailla ja seurustella kun voi eri osoitteistakin.
Niin no, monihan meistä omaa aikaa kaipaavista onkin keski-iällä päätynyt siihen, että suhteen molemmat osapuolet pitävät omat asuntonsa.
Mutta sitten saakin AV:lta lukea tai jopa kauttarantain tuttavapiirissä kuulla näitä taivasteluja tyyliin 'Nehän ovat olleet yhdessä jo vuosikaudet, mutta asuvat erikseen. No huh huh, mikä niitä vaivaa.'
Eli aina jotain ;)
Minulle ideaalitilanne olisi juuri se, että asutaan erikseen. Mutta näillä varsinkin Helsingin keskustan asumiskuluilla se on vähän kuin heittelisi satasen seteleitä ulos ikkunasta. Mielummin siis se raha vaikka matkustamiseen _yhdessä_ ja oma aika muuten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No on noloa ja epätasa-arvoista jos mies makaa päivät himassa eikä edes sen vertaa poistu loukostansa että kävisi koiran kusettamassa ja kaupassa? Mitä sä AP oikeen paapot sitä äijää? Kerro vielä että laitat teidän taloudessa ruoat, peset pyykit ja siivoat, mies möllöttää koneella.
Komppaan ap:tä ihan täysin.
Tulisin hulluksi, jos en saisi koskaan olla rauhassa, yksin omassa kotonani.
Mies saa ruveta käymään lenkillä, kuntosalilla, kaupassa, kirjastossa, koiraa ulkoiluttamassa, whatever, ilman ap:tä.
Tilanne on kahta kauheampi juuri siksi, että mies muuttiap:n kotiin, ei toisinpäin.
Ja tottakai asunto on myös miehen koti nyt, mutta noissa ehdottamissani aktiviteeteissa ei ole mitään loukkaavaa tai toisen (miehen) oikeuksia vähättelevää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama täällä! Onneksi en ole ehtinyt missään vaiheessa muuttaa kenenkään miehen kanssa saman katon alle, koska tajusin vasta kolmikymppisenä, että yhdessä asuminen ei sovi minulle. Kämppisten kanssa on testattu useita kertoja ja vaikka olemme olleet kämppisten kanssa läheisiä, pidemmällä aikavälillä on vain alkanut ahdistamaan se, etten saa olla YKSINYKSIN.
Jaksan 24/7 toisen seuraa viikon tai kaksi, sen jälkeen tulee hermoromahdus pelkästä väsymyksestä. Been there, done that. Luulin tulleeni hulluksi! Onneksi kyse ei ollut siitä, vaan väsymyksestä. Mitä vanhemmaksi tulen, sen enemmän tarvitsen aikaa yksin. Voin olla viikko kausia yksikseni ja voin hyvin.
Samat tunteet täällä. En ikinä enää ota ketään kanssani asumaan. Jos käy niin että joku tulee viikonlopuksikin käymään ahdistun suunnattomasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aiheen vierestä niin itse yksinoloa kaipaavana ja arvostavana on hieman mystistä jopa, että on ihmisiä, jotka eivät kaipaa sitä yhtään. Ilmeisen sekuntiaakaan, milloinkaan. Ja joka sitten ilmenee aivan hengästyttävänä sosiaalisuutena.
Mulla on tälläinen yksi ystävätär, jolla on kokoajan tauotta jotain. Yleensä jopa multitaskaten, eli töissäkin samaan aikaan pyöritetään paria omaa ja lasten harrasteryhmää, päivitellään Facebookkia. Kalenteri aina kuukauksiksi buukattuna. Lenkilläkin käydään puhelin korvalla. Kun nähdään niin 'Hetki, käyn vessassa' tarkoittaakin vain sitä, että hän siirtyy sujuvasti vessaan mukaan, ja siinä pytyn vieressä sitten papapapa - juttu jatkuu.
Että oli aikoinaan totuttelemista varsinkin viimeksimainittuun :D <3
Ystävyyssuhteessa tämä mennee kategoriaan vastakohdat täydentävät toisiaan. Parisuhteessa ei toimisi.
Ihan vilpittömästi kysyn, että mitä te yksinoloa kaipaavat teette (/haaveilette tekevänne) kotona sillä omalla ajalla? Eroaako se jotenkin oleellisesti siitä ajasta, kun puoliso on kotona, mutta esim. eri huoneessa? Vai ahdistaako vain se tieto/ajatus siitä, että toinen on saman katon alla? Itselleni tuntuu niin vieraalta ajatus saada olla yksin kotona, toisaalta nytkin olen vapaapäivällä ja mies töissä, eli vuorotyön takia ehkä tajuamattani saan tarpeeksi tarvitsemaani yksinoloaikaa. Ehkä ap:n mieskään ei tajua puolisonsa tarvetta yksinololle, kun miehellä kerran on koko päivät aikaa olla itsekseen, kun ap on töissä, harrastuksissa ja muissa menoissa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun miesystävä on ollut naama nykkyrällä, kun ilmoitin hänelle, ettemme tule koskaan asumaan yhteisen katon alla.
Ketään en ala passaamaan 24/7 omassa talossani. Elän miten haluan, ja se mies voi tulla käymään, kun minulle sopii. Jo kaksi vuorokautta yhdessä kyhnyttäen saa introvertin karvat nousemaan pystyyn.
Parasta yhdessäoloa on viinilasillinen yhdessä ja seksi pitkän kaavan mukaan. Otan vain rusinat pullasta, ja se sopii mainioisti minulle.
Mies pitkälle lenkille koiran kanssa. Mies markettiin jne. ostoslistan kanssa. Näistä kummastakin saa jo ainakin kaksi tuntia omaa aikaa.
Ja nämä eri päivinä tietty.
Miksei voi ulkoistaa kokonaan yhden kerran päivästä koiran ulkoiluttamisen miehelle, esimerkiksi illalla tai töiden jälkeen? Silloin olet itse kotona ja mies koiran kanssa ulkona? Oletko kysynyt edes mieheltä vai vietkö mitään puhumatta aina itse?
Voit joskus vedota myös väsymykseen kun mies ehdottaa yhteistä kävelylenkkiä, sanot, että mene sinä vaan, minä leipään sen aikaa.
Osta sellaiseen harrastukseen, mihin mies ilmeisesti menisi, lahjakortti. Kysyt tietty ensin kautta rantain mikä olisi mieluinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihme lynkkausta kun ap haluaa olla TUNNIN VIIKOSSA omissa oloissaan? :D
Sanoit ap että mies sanoi etukäteen ettei tämä ole ongelma. Miten kuvittelitte silloin sinun oman aikasi järjestyvän? Miksi se ei toteudukaan nyt?
No kai sitä olettaa, että antaa toisen olla rauhassa ja viettää aikaa vaikka toisessa huoneessa.
Outoa, että pitäisi lähteä ihan ulos asti toisen takia. Kyllä minä loukkaantuisin, jos komennettaisiin ulos...
Minusta olisi outoa asua ihmisen kanssa, joka aina vain homehtuu kotona, eikä voi edes tunniksi lähteä haukkaamaan raitista ilmaa. Johan tuo nyt ahdistaa ketä tahansa, jos toinen nyhjää aina siinä vieressä eikä koskaan ikinä käy yhtään missään.
Minä ratkaisisin ongelman lähtemällä itse ulos. Jos noin ahdistaa, niin ei kannata muuttaa yhteen.
Minusta tuo aloittajan mies on kyllä tässä se poikkeava. Suurin osa ihmisistä kaipaa joskus hiukan aikaa yksin, ja aloittaja ei edes kaipaa sitä mitenkään paljoa. Suurin osa ihmisistä myös poistuu joskus kotoaan, kauppaan, kävelemään, harrastuksiin, tapaamaan kavereita... jonnekin edes! Mielestäni sellaisen ihmisen, joka on kotona kirjaimellisesti 24/7 kannattaisi ennen yhteenmuuttoa varmistaa kumppanilta, ettei häntä haittaa tällainen. Kyllä minulle tulisi shokkina yhteenmuutettaessa, että toinen onkin kotona KOKO AJAN, vaikken edes kaipaa yksinoloa mitenkään erityisesti. Väistämättähän se alkaa tympiä, ettei koskaan ole sellaista hetkeä, että toinen olisi poissa kotoa.
Ensimmäinen reaktio oli minullakin tuo, mutta sitten tuli mieleen että aloittajahan on töissä. Ei sanonut millaisessa, mutta jos oletetaan että kokopäiväisessä ja päivätöissä, niin hänhän on kotoa poissa vähintään kahdeksan tuntia aina arkisin. Ehkä mies käy noissa paikoissa päivisin? Varsinkin nyt kun alkaa olla pimeää iltaisin, tajuan kyllä että ei välttämättä tule lähdettyä kauppaan, kirjastoon yms. enää sitten illalla jos mies on jo päivällä ollut eri paikoissa.
Jos hän tosiaan ei käy ikinä ulkona muuta kuin ap:n kanssa niin sitä pitäisin minäkin aika outona ja huolestuttavana. Riippuu tietysti miten pienestä paikkakunnasta puhutaan, että miten paljon sitä tekemistä on, mutta kyllähän aika pienilläkin paikkakunnilla on kirjasto, harrastusryhmiä, etc.
Ettei taustalla ole esim. masennusta?
Olen kärsinyt samasta ongelmasta, tosin epäilin jo ennen yhteenmuuttoa että näin tulee käymään mutta suunnittelemme perheen perustamista, niin "täytyi" siirtyä suhteessa seuraavalle tasolle. En ole ennen asunut yhdessä, ollut kyllä aikaisemminkin tiivis seurustelusuhde, mutta silloin sain tarvittaessa omaa aikaa kun oli omat kämpät. Muutama päivä menee hyvin, mutta jos on pidempi putki, ettei puoliso käy missään, alkaa ahdistaa. Lisäksi kaipaan hiljaisuutta, mutta puolisolla on aina musiikki soimassa, televisio päällä yms, kuulemma hiljaisuus pahentaa ADHD:n oireita. Minulle kävisi paremman puutteessa sekin, että saan olla yksin toisessa huoneessa, mutta toinen kaipaa jatkuvaa läsnäoloa. Todella henkisesti raskasta, kun ei saa latautua juuri ollenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Mies pitkälle lenkille koiran kanssa. Mies markettiin jne. ostoslistan kanssa. Näistä kummastakin saa jo ainakin kaksi tuntia omaa aikaa.
Ja nämä eri päivinä tietty.
Miksei voi ulkoistaa kokonaan yhden kerran päivästä koiran ulkoiluttamisen miehelle, esimerkiksi illalla tai töiden jälkeen? Silloin olet itse kotona ja mies koiran kanssa ulkona? Oletko kysynyt edes mieheltä vai vietkö mitään puhumatta aina itse?
Voit joskus vedota myös väsymykseen kun mies ehdottaa yhteistä kävelylenkkiä, sanot, että mene sinä vaan, minä leipään sen aikaa.
Osta sellaiseen harrastukseen, mihin mies ilmeisesti menisi, lahjakortti. Kysyt tietty ensin kautta rantain mikä olisi mieluinen.
Tämä mies ei taatusti yhteisiä lenkkejä ehdottele. Ap raahaa joskus mukanaan.
Ap tässä hei.
Kyllä mies vie koiran kun erikseen pyydän, jos mulla on esimerkiksi aamulla kiire töihin. Mutta koira on minun ja mulla itselläni on aina ollut tähän se asenne, että kyllä minä koirani itse hoidan, se ei ole toiselle "painolastia". Toinen auttaa sitten jos/kun haluaa. Tietenkin voisin ottaa asian esiin miehen kanssa, jos hän voisi ottaa koirasta vastuuta esim. iltapäivälenkin merkeissä aina sillon tällöin. Olen minä hänelle sanonut että jos haluaa viedä koiran ulos, niin se on tosi tervetullut levähdystauko minulle, mutta ehkä sitten pitää sanoa vielä suoremmin.
Mies pelaa paljon tietokoneella ja siellä hänellä on paljon kontakteja ja kavereita. Uskon, että ne riittää hänelle sosiaalisiksi kontakteiksi minun ja perheensä lisäksi. Molemmat ollaan jonkin tasoisia introvertteja, ja se on ollut tiedossa alusta asti ja osittain sen takia tutustuttiin ja rakastuttiin. Kun olen töissä tai harrastuksissa, niin mies siivoaa, katsoo telkkaria/Netflixiä, leikkii koiran kanssa ja pelailee. Ja se on minulle ihan ok, tehköön sitä mikä saa hänet onnelliseksi.
Yksi ongelma tossa menemisessä on auto. Minä käyn autolla töissä ja harrastuksissa ja täältä ei oikeen ilman autoa pääse liikkumaan minnekään järkevään paikkaan, joten ymmärrän miksi kaupassakäynnit ja muut asiat pitää tehdä silloin kun minäkin olen paikalla tai tullut töistä kotiin. Mies kyllä siivoaa ja tekee ruokaa ihan yhtä paljon kun minäkin, siinä ei ole ongelmaa.
Ei kyllä ole todellakaan aloittajalta liikaa vaadittu, että saisi edes sen yhden tunnin viikossa olla kotonaan yksin. Olen perheellinen, enkä enää aivan nuori naisihminen, ja kyllä minun on ihan pakko saada omaa aikaa vähintään tunti joka ikinen päivä (eli vähintään 7 tuntia viikossa, hui kauhistus...). Tämän lisäksi minun on saatava olla säännöllisesti esim. viikonloppuja aivan itsekseni, mikä meillä onnistuukin ongelmitta. Jos ei onnistuisi, niin en tosiaankaan tässä olisi ollut enää vuosikausiin.
Laitahan ap koira ulkoiluttamaan tuota sankariasi vaikka edes pari kertaa viikossa. Koiran kanssa metsälenkillä luulisi helposti vierähtävän tunti tai parikin.