Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuntuu vähän siltä, että anoppien sielunelämää monimutkaistetaan ihan liikaa. Ei heillä ole välttämättä tarvetta "ylläpitää napanuoraa poikaansa" ja " mollata ja kyseenalaistaa miniää kaikessa". Kysymys on yksinkertaisesti siitä, että miniä tekee asiat eri tavalla kuin anoppi tekee. Tyttärensä kanssa anopilla ei tällaista ongelmaa ole, koska tytär on oppinut äitinsä tavat ja ottaa myös lastenhoidossa äitinsä vinkit helpommin vastaan ja kokeilee niitä. Miniästä sen sijaan tuntuu että koko ajan anoppi tuppaa hänen reviirilleen. Ja joo, kyllä minusta on tuntunut ihan samalta.

Joku äsken totesi, miten anoppi aina kehuu serkkuja ja olettama on että se tapahtuu siksi, että serkut ovat niin paljon parempia. Ehkä näin, mutta voi olla niinkin, että anoppi haluaa vain välittää serkkujen kuulumisia. Miniän "kyseenalaistaminen" ja "vanhojen neuvojen tuputtaminen" voivat olla vain halua osallistua ja jakaa omia kokemuksia, joissa hyvinkin voi olla seassa kokeilun arvoisia vinkkejä. 

Itse en ole havainnut ryöväri/monsterianoppeja lähipiirissä eikä kavereillakaan ole sellaisia ollut. Luulen että heitä ei älyttömän paljon ole, valtaosa on aika varovaisia toiminnassaan mummona pojan perheen suuntaan.

Ja tää liittyy nyt jotenkin ketjun aiheeseen?

Onko ketjun eka viesti ehkä jäänyt lukematta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuntuu vähän siltä, että anoppien sielunelämää monimutkaistetaan ihan liikaa. Ei heillä ole välttämättä tarvetta "ylläpitää napanuoraa poikaansa" ja " mollata ja kyseenalaistaa miniää kaikessa". Kysymys on yksinkertaisesti siitä, että miniä tekee asiat eri tavalla kuin anoppi tekee. Tyttärensä kanssa anopilla ei tällaista ongelmaa ole, koska tytär on oppinut äitinsä tavat ja ottaa myös lastenhoidossa äitinsä vinkit helpommin vastaan ja kokeilee niitä. Miniästä sen sijaan tuntuu että koko ajan anoppi tuppaa hänen reviirilleen. Ja joo, kyllä minusta on tuntunut ihan samalta.

Joku äsken totesi, miten anoppi aina kehuu serkkuja ja olettama on että se tapahtuu siksi, että serkut ovat niin paljon parempia. Ehkä näin, mutta voi olla niinkin, että anoppi haluaa vain välittää serkkujen kuulumisia. Miniän "kyseenalaistaminen" ja "vanhojen neuvojen tuputtaminen" voivat olla vain halua osallistua ja jakaa omia kokemuksia, joissa hyvinkin voi olla seassa kokeilun arvoisia vinkkejä. 

Itse en ole havainnut ryöväri/monsterianoppeja lähipiirissä eikä kavereillakaan ole sellaisia ollut. Luulen että heitä ei älyttömän paljon ole, valtaosa on aika varovaisia toiminnassaan mummona pojan perheen suuntaan.

Et ole kohdannut rajattomuutta ja omimista niin kuin monet tässä ketjussa. On siten ihan ymmärrettävää että pyrit näkemään ongelman tuosta vinkkelistä. Mutta olet kovin väärässä. Lapsen vanhempi tunnistaa yleensä varsin hyvin onko mummon toiminnan motiivina viaton, vähän hössäävä halu olla avuksi, kertoa kokemuksia. Tuollaista kyllä kestää, jutut saa laitettua tarvittaessa toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Tässä ketjussa on kyse isovanhemman itsekkäästä halusta päästä ensisijaisen hoivaajan paikalle, tyydyttämään omia kaipuitaan ja tarpeitaan. Sellainen käytös rikkoo vauvan ja vanhemman symbioosia ja on haitaksi vauvan kehitykselle. Vanhempi saattaa aluksi tuntea voimistuvaa mutta epämääräistä ahdistusta tietyn ihmisen läsnäollessa - vauvaa ei tee mieli antaa syliin. Kotimatkalla mummolasta ahdistus jäytää vatsanpohjassa ja mielessä risteilee epävarmoja ajatuksia omasta vanhemmuudesta ja kyvystä tulkita vauvan viestejä. Näin toimii vaisto. Parjatut hormonit ja "yliherkkyydet" ovat olemassa syystä. Ne ovat luonnon keino varmistaa että vanhempi huolehtii vauvastaan.

Isovanhempien tehtävä on tukea vanhemmuutta. Jos he tukevat vanhemmuutta (oikeasti, omasta halustaan tehdä niin, kyvystä tunnistaa vauvan tarpeet omaan hoivaajaan) niin vanhemmalle ei tule em. tuntemuksia ainakaan suuressa määrin. Toki eri asia jälleen kerran on esimerkiksi vaikeat synnytyksen jälkeiset masennukset yms. ja siksi vääristynyt kokemus ympäristöstä mutta nyt on puhe ihan terveistä vanhemmista ja todellisesta ongelmasta.

Entisaikojen miniät rusikoitiin lattianrakoon, talon vanha emäntä oli se joka määräsi, myös miniän lapsista. Ne idylliset, yhteisölliset sukutilat kätkevät historiaansa kurjia ihmiskohtaloita ja hyvin julmia perhekäytäntöjä. (Minun isoäitini anoppi pakotti nuoren isoäitini katsomaan vaiti kehdon vieressä vauvansa huutoa. Piti karaista, ei saanut ottaa syliin. Anoppinsa poltti piippua ja hymyili.)

Olen ollut ja edelleenkin olen sitä mieltä, että kerran viikossa muutaman tunnin lapsenlapsia näkevä mummu ei kerta kaikkiaan kykene pääsemään "ensisijaisen hoivaajan paikalle", vaikka  kuinka yrittäiskin.

Entä jos naapurin täti änkisi pari krt viikossa estämään vauvan ja vanhemman vuorovaikutuksen, juoksisi kirkuva vauva sylissään vauvan äitiä karkuun ettei tarvitse luopua vauvasta, eli vauvan näkökulmasta murentaa luottamusta ensisijaiseen hoivaajaan "äiti ei auta vaikka minulla on hätä". Onko vauva jotenkin suojassa siksi koska vahingollisesti käyttäytyvä ihminen onkin vauvan mummo?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuntuu vähän siltä, että anoppien sielunelämää monimutkaistetaan ihan liikaa. Ei heillä ole välttämättä tarvetta "ylläpitää napanuoraa poikaansa" ja " mollata ja kyseenalaistaa miniää kaikessa". Kysymys on yksinkertaisesti siitä, että miniä tekee asiat eri tavalla kuin anoppi tekee. Tyttärensä kanssa anopilla ei tällaista ongelmaa ole, koska tytär on oppinut äitinsä tavat ja ottaa myös lastenhoidossa äitinsä vinkit helpommin vastaan ja kokeilee niitä. Miniästä sen sijaan tuntuu että koko ajan anoppi tuppaa hänen reviirilleen. Ja joo, kyllä minusta on tuntunut ihan samalta.

Joku äsken totesi, miten anoppi aina kehuu serkkuja ja olettama on että se tapahtuu siksi, että serkut ovat niin paljon parempia. Ehkä näin, mutta voi olla niinkin, että anoppi haluaa vain välittää serkkujen kuulumisia. Miniän "kyseenalaistaminen" ja "vanhojen neuvojen tuputtaminen" voivat olla vain halua osallistua ja jakaa omia kokemuksia, joissa hyvinkin voi olla seassa kokeilun arvoisia vinkkejä. 

Itse en ole havainnut ryöväri/monsterianoppeja lähipiirissä eikä kavereillakaan ole sellaisia ollut. Luulen että heitä ei älyttömän paljon ole, valtaosa on aika varovaisia toiminnassaan mummona pojan perheen suuntaan.

Ja tää liittyy nyt jotenkin ketjun aiheeseen?

Onko ketjun eka viesti ehkä jäänyt lukematta?

No tuon aiheeseen kuulunattoman viestin kirjoittajalta oli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä tässä esim. jätskiasiassa pitää ottaa huomioon myös se lapsen ikä. Jos yksi ylimääräinen jätski annetaan 7-vuotiaalle, niin se on ihan ok, jos kyseessä on yksi ylimääräinen jätski, eikä siihen kyytipojaksi sitten litran kokista, pullapitkoa ja pizzaa. Jos taas 7 kk ikäinen lapsi, niin silloin ei sitä jätksiä anneta, jos vanhemmat eivät halua lastansa sokerille altistaa.

Oli lapsi minkä ikäinen hyvänsä, sille ei anneta yhtään mitään mitä vanhemmat ei salli.

Katsos toiset meistä haluavat kasvattaa lapsensa niin että hienoja ja mukavia asioita ei "juhlisteta" jäätelöllä tms. Asiat on ihan riittävän hienoja sellaisenaan. Jos meillä on jäätelöä, se on jälkiruokaa. Silloin ruoka pysyy ruokana, eikä siihen liity mitään emotionaalista painolastia.

Kertoo aika paljon mummojen ja pappojen itsetunnosta jos ne ajattelevat että lapsenlapsi välittää heistä vain jos niille tuputtaa makeaa.

Kahvia tuputtavat isovanhemmat on sitten vielä kokonaan oma lukunsa. Minut on opetettu kolmen vanhana juomaan kahvia ja äitini kovasti yritti samaa sisareni lapsille.

Kyllä tuossa itselläsi on nyt aika paljon tekopyhää roskaa. Sana jota tässä haetaan on kohtuus. Sokerindemonisoijat ovat vähintään yhtä naurettavia kuin niiden tuputtajat. Jostain syystä ne kaverit, jotka eivät lapsena juuri saaneet makeaa, ovat niitä pahimpia rohmuja nyt aikuisena. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuntuu vähän siltä, että anoppien sielunelämää monimutkaistetaan ihan liikaa. Ei heillä ole välttämättä tarvetta "ylläpitää napanuoraa poikaansa" ja " mollata ja kyseenalaistaa miniää kaikessa". Kysymys on yksinkertaisesti siitä, että miniä tekee asiat eri tavalla kuin anoppi tekee. Tyttärensä kanssa anopilla ei tällaista ongelmaa ole, koska tytär on oppinut äitinsä tavat ja ottaa myös lastenhoidossa äitinsä vinkit helpommin vastaan ja kokeilee niitä. Miniästä sen sijaan tuntuu että koko ajan anoppi tuppaa hänen reviirilleen. Ja joo, kyllä minusta on tuntunut ihan samalta.

Joku äsken totesi, miten anoppi aina kehuu serkkuja ja olettama on että se tapahtuu siksi, että serkut ovat niin paljon parempia. Ehkä näin, mutta voi olla niinkin, että anoppi haluaa vain välittää serkkujen kuulumisia. Miniän "kyseenalaistaminen" ja "vanhojen neuvojen tuputtaminen" voivat olla vain halua osallistua ja jakaa omia kokemuksia, joissa hyvinkin voi olla seassa kokeilun arvoisia vinkkejä. 

Itse en ole havainnut ryöväri/monsterianoppeja lähipiirissä eikä kavereillakaan ole sellaisia ollut. Luulen että heitä ei älyttömän paljon ole, valtaosa on aika varovaisia toiminnassaan mummona pojan perheen suuntaan.

Et ole kohdannut rajattomuutta ja omimista niin kuin monet tässä ketjussa. On siten ihan ymmärrettävää että pyrit näkemään ongelman tuosta vinkkelistä. Mutta olet kovin väärässä. Lapsen vanhempi tunnistaa yleensä varsin hyvin onko mummon toiminnan motiivina viaton, vähän hössäävä halu olla avuksi, kertoa kokemuksia. Tuollaista kyllä kestää, jutut saa laitettua tarvittaessa toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Tässä ketjussa on kyse isovanhemman itsekkäästä halusta päästä ensisijaisen hoivaajan paikalle, tyydyttämään omia kaipuitaan ja tarpeitaan. Sellainen käytös rikkoo vauvan ja vanhemman symbioosia ja on haitaksi vauvan kehitykselle. Vanhempi saattaa aluksi tuntea voimistuvaa mutta epämääräistä ahdistusta tietyn ihmisen läsnäollessa - vauvaa ei tee mieli antaa syliin. Kotimatkalla mummolasta ahdistus jäytää vatsanpohjassa ja mielessä risteilee epävarmoja ajatuksia omasta vanhemmuudesta ja kyvystä tulkita vauvan viestejä. Näin toimii vaisto. Parjatut hormonit ja "yliherkkyydet" ovat olemassa syystä. Ne ovat luonnon keino varmistaa että vanhempi huolehtii vauvastaan.

Isovanhempien tehtävä on tukea vanhemmuutta. Jos he tukevat vanhemmuutta (oikeasti, omasta halustaan tehdä niin, kyvystä tunnistaa vauvan tarpeet omaan hoivaajaan) niin vanhemmalle ei tule em. tuntemuksia ainakaan suuressa määrin. Toki eri asia jälleen kerran on esimerkiksi vaikeat synnytyksen jälkeiset masennukset yms. ja siksi vääristynyt kokemus ympäristöstä mutta nyt on puhe ihan terveistä vanhemmista ja todellisesta ongelmasta.

Entisaikojen miniät rusikoitiin lattianrakoon, talon vanha emäntä oli se joka määräsi, myös miniän lapsista. Ne idylliset, yhteisölliset sukutilat kätkevät historiaansa kurjia ihmiskohtaloita ja hyvin julmia perhekäytäntöjä. (Minun isoäitini anoppi pakotti nuoren isoäitini katsomaan vaiti kehdon vieressä vauvansa huutoa. Piti karaista, ei saanut ottaa syliin. Anoppinsa poltti piippua ja hymyili.)

Olen ollut ja edelleenkin olen sitä mieltä, että kerran viikossa muutaman tunnin lapsenlapsia näkevä mummu ei kerta kaikkiaan kykene pääsemään "ensisijaisen hoivaajan paikalle", vaikka  kuinka yrittäiskin.

Voit olla oikeassakin ja luultavasti oletkin. Eikä varmaan normaalissa tilanteessa normaalissa perheessä mummo käy kylässä edes viikoittain, kuulostaa ainakin turhan tiheältä kyläilyltä. Eikä ainakaan hoida lasta/lapsia niin usein, vaan tapaa silloin koko perhettä.

Ja jos on mummo joka yrittää siihen huoltajan paikalle niin pitää vaan kiristää rajoja niin kauan, että tilanne vanhemmista alkaa tuntua hyvältä. Joillakin riittää tapaamisten rajaus kerta viikkoon ja joillakin riittää vasta välien totaalinen katkaisu.

Mummolta terveiset: olen kasvattanut omat lapseni. Lastenlasten kasvattaminen ei kiinnosta. Minulla on omat tekemiset ja lapsillani omat juttunsa. En muutu sekapäiseksi vauvoista. Vauvat ei kiinnosta. Peace and love vaan kaikille,

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan pienenä yksityiskohtana tuo intohimo toisten kaappeihin tms.mua todella on ihmetyttänyt näissä kertomuksissa.Penkovatko nämä ihmiset myös ystäviensä laskut,pc:n,puhelimen,tenavaraston sillä aikaa kun Pirkko laittaa vehnästä pöytään?

Ja kotiin tunkeminen ,ei meille ole koskaan kukaan -onneksi-karmit kaulassa tullut enkä ole itse vanhempieni tai lasteni asuntoon ilmoittamatta tai luvatta mennyt vaikka avaimet onkin.

Kuten joku aiempi totesi ,ollaan niin kaukana omista kokemuksista , että on erittäin vaikeaa käsittää tätäkään ketjua.

En ala edes lukemaan tätä ketjua, omaa kokemusta on liiaksi ja verenpaine nousee noista viesteistä joissa uhri leimataan yliherkäksi. Ex-anoppi oli ihana ihminen, lämmin ja ymmärtäväinen, hyvässä maineessa ja syystä. Olin nuori, raskaana ja onnellinen. Lapsella olisi mahtavat isovanhemmat, minulla anoppilassa kuin toinen koti ja perhe. Lapsi syntyi ja korttitalo luhistui. Anoppi sekosi mummin roolista ja käytös muuttui sellaiseksi että kyseenalaistin omia havaintojani vielä pitkään eron jälkeen - sanoiko hän TODELLA niin silloin jne. Tuoreena äitinä, vauva sylissä, olinkin anopin silmissä pelkkä kilpailija, hänen unelmiensa tiellä. Omi vauvan niin raa'asti että itkin autossa vierailujen jälkeen joka kerta. Suhahteli minulle "mene kävelylle, mene nukkumaan!" hampaidensa välistä, 2kk vauva sylissään. Katsoi minua katse vihaa tihkuen kun imetin omaa lastani. Poikansa yritti irtautua vanhemmistaan ja kävimme puoli vuotta pariterapiassa kunnes jätin uppoavan laivan. Mies taantui pieneksi pojaksi äitinsä lähellä ja olisi antanut mm. vauvan vierastushuutaa paniikissa äitinsä sylissä kosja pelkäsi äitin pahaa mieltä. Yritti taivutella minua jättämään 5kk vauvan yökylään vanhemmilleen "kun ne tykkäis niin kovasti". Tajusin että minä ja lapsi ollaan nro 2 miehen elämässä. Sen myöntäminen itselleni sattui ja paljon. Rakastin miehen persoonaa ja olimme molemmat hyvin onnettomia eron vuoksi. Kun auto lähti pihasta viimeisen kerran, minä ja lapsi kyydissä, hän istui portaille ja piteli päätään. Että sellaista, elämä lähti sujumaan pian eron jälkeen mutta jäin miettimään että tajuaako ex-anoppi vieläkään mitä teki meille ja lapsenlapselleen. Tarpeellinen ketju ja noiden perheidenrikkojien puolustajat eivät kertakaikkiaan vain tiedä mistä puhuvat.

Ei se anoppi perhettä rikkonut vaan  miehesi. Siinä vaiheessa kun tulee isäksi, on miehen viimeistään kyettävä olemaan mies ja irtautumaan äidistään, oli se lapsuus ollut millainen hyvänsä.

Aikuiset ihmiset ovat vastuussa itsestään. Aina. Ja jos rupeavat vanhemmiksi, sitä enemmän.

Pitäisi ja pitäisi. Kai kaikki normaaliälyiset tervepäiset tämän ymmärtävät, hitto vieköön. Mutta entä jos sut on rikottu, tukahdutettu ja ehdollistettu lapsena niin pahasti, ettei niillä korteilla vain voi voittaa?

Äläkä sano nyt, ettei pitäisi tehdä tuolloin lasta, senkin kai jokainen ymmärtää .Mutta kun ei se elämä aina mene kuin postikortissa tai oppikirjassa. On helppo huudella ulkopuolelta.

Vierailija kirjoitti:

Mummolta terveiset: olen kasvattanut omat lapseni. Lastenlasten kasvattaminen ei kiinnosta. Minulla on omat tekemiset ja lapsillani omat juttunsa. En muutu sekapäiseksi vauvoista. Vauvat ei kiinnosta. Peace and love vaan kaikille,

Sitä samaa sulle :)

Mun äiti ajatteli tai ajattelee vieläkin noin. Mutta mummous yllätti. On ihan ääneen ihmetellyt miten voikin tulla ikävä jonkun toisen lapsia, jos ei olla vähään aikaan nähty 😁

Ja hän on siis yksi niistä monista monista normaaleista mummoista joita Suomessa on(toisin kuin lasten toinen isoäiti).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mummolta terveiset: olen kasvattanut omat lapseni. Lastenlasten kasvattaminen ei kiinnosta. Minulla on omat tekemiset ja lapsillani omat juttunsa. En muutu sekapäiseksi vauvoista. Vauvat ei kiinnosta. Peace and love vaan kaikille,

Sitä samaa sulle :)

Mun äiti ajatteli tai ajattelee vieläkin noin. Mutta mummous yllätti. On ihan ääneen ihmetellyt miten voikin tulla ikävä jonkun toisen lapsia, jos ei olla vähään aikaan nähty 😁

Ja hän on siis yksi niistä monista monista normaaleista mummoista joita Suomessa on(toisin kuin lasten toinen isoäiti).

Tämä oli niin kivasti kirjoitettu, että laitoin tähän tykkään.

Vierailija kirjoitti:

Mummolta terveiset: olen kasvattanut omat lapseni. Lastenlasten kasvattaminen ei kiinnosta. Minulla on omat tekemiset ja lapsillani omat juttunsa. En muutu sekapäiseksi vauvoista. Vauvat ei kiinnosta. Peace and love vaan kaikille,

Ottaisin sinut lasteni mummoksi riemusta kiljuen nykyisen sijasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mummolta terveiset: olen kasvattanut omat lapseni. Lastenlasten kasvattaminen ei kiinnosta. Minulla on omat tekemiset ja lapsillani omat juttunsa. En muutu sekapäiseksi vauvoista. Vauvat ei kiinnosta. Peace and love vaan kaikille,

Ottaisin sinut lasteni mummoksi riemusta kiljuen nykyisen sijasta.

Toivon, että hankala tilanteenne ratkeaa. Ei ole oikein se, että mummot tekevät lisää stressiä. Elämä on muutenkin nykyään aika rasittavaa.

Oli muuten kiinnostavaa lukea tuolta vanhemmasta ketjusta noita "no eihän tässä kohta uskalla enää lapsenlasta syliinkään ottaa ja oivoivoi mitä tässä saa enää tehdä kun kaikesta loukkaannutaan oivoivoi, en sitten tarjoa hoitoapua nii kerta" -avautumisia. :) Tuli mieleen, että tuo on juuri sellaista teatraalista käsienvääntelyä ja joko-tai-ajattelua jollaista moni on kertonut rajattoman alkaneen harjoittaa kun rajoja on yritetty laittaa. Käyttäydytään ihan kuin se toisen reaktio tunkeiluun ja sopimattomaan käytökseen olisi jotenkin epäloogista ja kohtuutonta ja asetetaan uhkavaatimus, että minun täytyy saada tehdä lapselle juuri sitä mitä haluan tai vaihtoehtoisesti en halua olla hänen elämässään mukana lainkaan.

Näitä viestejä on siis on tullut vastauksina ketjuun, jossa on jaettu todella räikeitä ylilyöntejä ja varpaille kävelyä rajattoman taholta, juurikin esimerkiksi anafylaksian aiheuttavan allergeenin syöttämistä lapselle vanhempien kielloista huolimatta. Tällaisissa tilanteissa näkyy mielestäni juuri tuo aikaisemmin mainitsemani rakkaus vs. valta -asetelma: rajatonta ei ole selkeästikään kiinnostanut lapsen intressit tai turvallisuus, vaan se mitä hän itse on halunnut vaikkapa nyt syöttää lapselle. Mieleen tulee joku pikkulapsen vauvanukkeleikki: rajaton tulkitsee lapsen tarpeita sen mukaan, mitä häntä haluttaa siinä hetkessä "leikkiä". 

Ylipäätään tuollaiset itsesääliä tihkuvat reaktiot toimivat aika hyvänä mittatikkuna sen suhteen, onko kyseessä ajattelematon mutta pohjimmiltaan hyväntahtoinen höyrähtäneisyys vaiko aito rajattomuus ja itsekeskeisyys. Ne osoittavat, kokeeko henkilö omaan toimintaansa kohdistuneen kritiikin henkilökohtaisena loukkauksena vai ymmärtääkö hän, että on toiminut lapsen ja vanhempien intressien vastaisella tavalla ja on valmis kehittämään toimintatapojaan. Ihminen, joka aidosti näkee ja ymmärtää omat virheensä ja on tarpeeksi kypsä ottamaan niistä vaarin, ei käyttäydy noin. -nro 1091

Muutenkin mustavalkoinen ajattelu ja ”aina vs ei koskaan” -kommentit paljastavat tehokkaasti persoonallisuushäiriön. Normaali ihminen ei näe maailmaa kärjistettynä, eikä käytä arjessaan tuon kaltaisia ilmaisuja jatkuvasti.

- eri kuin edellinen

Vierailija kirjoitti:

Oli muuten kiinnostavaa lukea tuolta vanhemmasta ketjusta noita "no eihän tässä kohta uskalla enää lapsenlasta syliinkään ottaa ja oivoivoi mitä tässä saa enää tehdä kun kaikesta loukkaannutaan oivoivoi, en sitten tarjoa hoitoapua nii kerta" -avautumisia. :) Tuli mieleen, että tuo on juuri sellaista teatraalista käsienvääntelyä ja joko-tai-ajattelua jollaista moni on kertonut rajattoman alkaneen harjoittaa kun rajoja on yritetty laittaa. Käyttäydytään ihan kuin se toisen reaktio tunkeiluun ja sopimattomaan käytökseen olisi jotenkin epäloogista ja kohtuutonta ja asetetaan uhkavaatimus, että minun täytyy saada tehdä lapselle juuri sitä mitä haluan tai vaihtoehtoisesti en halua olla hänen elämässään mukana lainkaan.

Näitä viestejä on siis on tullut vastauksina ketjuun, jossa on jaettu todella räikeitä ylilyöntejä ja varpaille kävelyä rajattoman taholta, juurikin esimerkiksi anafylaksian aiheuttavan allergeenin syöttämistä lapselle vanhempien kielloista huolimatta. Tällaisissa tilanteissa näkyy mielestäni juuri tuo aikaisemmin mainitsemani rakkaus vs. valta -asetelma: rajatonta ei ole selkeästikään kiinnostanut lapsen intressit tai turvallisuus, vaan se mitä hän itse on halunnut vaikkapa nyt syöttää lapselle. Mieleen tulee joku pikkulapsen vauvanukkeleikki: rajaton tulkitsee lapsen tarpeita sen mukaan, mitä häntä haluttaa siinä hetkessä "leikkiä". 

Ylipäätään tuollaiset itsesääliä tihkuvat reaktiot toimivat aika hyvänä mittatikkuna sen suhteen, onko kyseessä ajattelematon mutta pohjimmiltaan hyväntahtoinen höyrähtäneisyys vaiko aito rajattomuus ja itsekeskeisyys. Ne osoittavat, kokeeko henkilö omaan toimintaansa kohdistuneen kritiikin henkilökohtaisena loukkauksena vai ymmärtääkö hän, että on toiminut lapsen ja vanhempien intressien vastaisella tavalla ja on valmis kehittämään toimintatapojaan. Ihminen, joka aidosti näkee ja ymmärtää omat virheensä ja on tarpeeksi kypsä ottamaan niistä vaarin, ei käyttäydy noin. -nro 1091

Tuo on niiiiiiin kuultu.

Samaten kiristäminen. Että ”jos nyt en saa toimia mieleni mukaan, en muuten sitten auta teitä kun lapsi saa seuraavan astmakohtauksen.

Vierailija kirjoitti:

Joku tyhmä näpäyttelijä löytänyt ketjun...

Ai koska tuo toistakin mielipidettä kaikukammioon? Koko ketjun jatkunut paisuttelu ja yliampuminen lähinnä huvittaa, kun eihän sitä lähihoitajille tai parturikampaajille saa sanoa, etteivät ehkä olekaan oikeassa.

"tyhmä näpäittelijä"... mitä, oletko 15v?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itse lähtenyt siitä, että kun lapsi on isovanhemmilla, niin hän on siellä heidän säännöillään. En halua yrittää kontrolloida tilannetta isovanhempien kodissa. Vastaavasti kotona on kodin säännöt. Joustoa tarvitaan kummaltakin puolen.

Oletko siis todella jättänyt 8-kuisen isovanhemmille? Joilla selkeitä mt-ongelmia?

Heitteillejättö.

Olen jättänyt tuon ikäisen isovanhemmille. En ole nähnyt asiassa ongelmaa. Heitteillejättökö - tuskinpa vain.

On se erittäin huonoa vanhemmuutta.

Ja ap:n anopilla on ihan selkeitä mt-ongelmia joten vauva ei tod kuulu mummolaan.

Se on Sinun mielipiteesi. Meistä tuskin kukaan on täydellinen vanhempi. Itse näen, että lapseni ei ole kärsinyt isovanhempien hoidossa, vaan saanut elämäänsä heidän myötään paljon lisää. Luultavasti tulen vanhempana tekemään paljon isompiakin virheitä, kuin sallimalla isovanhempien hoidon heidän säännöillään heidän kodissaan.

Lapsen dumppaaminen ei ole hyvää vanhemmuutta.

Isovanhempia voi tervehtiä kyläilemällä. Ei sinne tarvitse hylätä.

Kyllä voi ihminen olla mustavalkoinen, aggressiivinen ja kykenemätön keskustelemaan suuttumatta muista mielipiteistä, vain se oma on oikea. Tuo luonteenpiirre, rouvaseni, tuo ei taatusti takaa ainakaan hyvää vanhemmuutta lapsillesi. Katso vain, ettet itse ole sellainen tukahduttava äiti.

Viesteistäsi ei voi sanoa muuta kuin että se koira älähtää johon kalikka kalahtaa :)

Ja näin, tyhjänpäiväinen fraasi, jolla kuvitellaan mitätöivän oman mielipiteen vastainen debatti. Toimii kuin paraskin psykomummo.

Vierailija kirjoitti:

Muutenkin mustavalkoinen ajattelu ja ”aina vs ei koskaan” -kommentit paljastavat tehokkaasti persoonallisuushäiriön. Normaali ihminen ei näe maailmaa kärjistettynä, eikä käytä arjessaan tuon kaltaisia ilmaisuja jatkuvasti.

- eri kuin edellinen

Kuuluisiko samaan kategoriaan sellainen käytös jossa ilmeisesti oletetaan muiden haluavan samoja asioita kuin "rajaton"?

Esimerkkitilanne:

Mummo sanoo, että hän haluaa käydä lapsen kanssa ostamassa lapselle karkkia.

Minä sanon, että joo sopii, mutta täytyy säästää se sitten myöhemmäksi ja avata se vasta kotimatkalla, koska nyt ei ole sopiva aika karkille.

Mummo saa kamalat raivarit ja huutaa, että sitten ei osta ollenkaan. Kukaan ei nyt osta sitä karkkia sitten!!!.. jne.

Aivankuin minä olisin sitä karkkia lapselle toivonut ja nyt pettyisin kamalasti kun kaksveelle ei tulekkaan mummon karkkeja.

Olettaako tuollainen ihminen, että jotenkin toinen myöntyisi sitten, että eikun kyllä sittenkin voi nyt syödä sen karkin?

Nyt potku miehen persuksille ja sano että annetaan vaan joskus mummun tavata lastasi.

Vierailija kirjoitti:

"Tällainen tyhjänpäiväinen kauhistelu ei vie keskustelua suuntaan tai toiseen"

Heittäkää nyt suoraan sanoen h*lvettiin elämästänne nämä kaikki mummot,anopit ym ketkä teitä ja lapsianne ja komeroitanne omivat.Vaihtakaa lukot ,ajakaa ulos jne.

Ihan oikeasti nyt !

Helpottaa kummasti.

Alkaa keittää tämä ketju, mutta en voi lukemattakaan olla.Masokistinen luonne ?

Niin samaa mieltä. Ihan turhaan tuollaisia pitää elämässään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muutenkin mustavalkoinen ajattelu ja ”aina vs ei koskaan” -kommentit paljastavat tehokkaasti persoonallisuushäiriön. Normaali ihminen ei näe maailmaa kärjistettynä, eikä käytä arjessaan tuon kaltaisia ilmaisuja jatkuvasti.

- eri kuin edellinen

Kuuluisiko samaan kategoriaan sellainen käytös jossa ilmeisesti oletetaan muiden haluavan samoja asioita kuin "rajaton"?

Esimerkkitilanne:

Mummo sanoo, että hän haluaa käydä lapsen kanssa ostamassa lapselle karkkia.

Minä sanon, että joo sopii, mutta täytyy säästää se sitten myöhemmäksi ja avata se vasta kotimatkalla, koska nyt ei ole sopiva aika karkille.

Mummo saa kamalat raivarit ja huutaa, että sitten ei osta ollenkaan. Kukaan ei nyt osta sitä karkkia sitten!!!.. jne.

Aivankuin minä olisin sitä karkkia lapselle toivonut ja nyt pettyisin kamalasti kun kaksveelle ei tulekkaan mummon karkkeja.

Olettaako tuollainen ihminen, että jotenkin toinen myöntyisi sitten, että eikun kyllä sittenkin voi nyt syödä sen karkin?

”Jos nyt en saa tahtoani läpi niin en sitten tule enää ollenkaan”.

Ihan hirvee uhkaus.