Lue keskustelun säännöt.
Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?
Meillä on 8kk vauva jonka isoäiti on hurahtanut pikkuiseen jo raskausaikana todella voimakkaasti. Tunnen itseni nipoksi kun minua on alkanut häiritä mummon ja lapsen tapa olla yhdessä. Mummo vaatii tapaamista vähintään kerran viikossa ja joka kerran pitelee vauvaa rintaansa vasten ja "sulkeutuu" seurasta. Kuiskailee "mummo rakastaa, mummon rakkain"-koko ajan vauvalle ja jos vauva inahtaa tai yrittää vääntää itseään pois sylistä lähtee mummo nopeasti kauaksi minusta ja miehestä, ettemme ota vauvaa. Mummo on mukava ihminen luonteeltaan mutta esim. minua ei noteeraa millään tavalla kun olen paikalla, ärsyyntyy selvästi läsnäolostani. Olenko yliherkkä? Mummo on alusta asti anellut vauvaa yökylään, sanoi 2 viikon ikäiselle vauvalle "tänään jäät mummon luokse, mummon luona on hyvä". Sanoin etten jätä vastasyntynyttä hoitoon missään nimessä. Alkoi ITKEÄ ja sanoi että hän saa vauvasta voimaa jatkaa töissä. Sanoo tätä samaa aina kun pyytää tapaamista, jopa sanamuodoin ettei "jaksa tulevaa työviikkoa", ellei saa sylitellä vauvaa. Ei ole saanut yöhoitoon koska imetän enkä jotenkin usko että hän pystyy tarkkailemaan VAUVAN tarpeita. Jos vauva vaikka kaipaa tilaa, lattialla olemista tms. niin se ei käy päinsä tämän mummon kanssa. Mitä voin tehdä pahoittamatta mummon mieltä? Kyseessä miehen äiti johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymään.
Mies on kiusaantunut ja yrittää olla ottamatta kantaa asiaan. Ei selvästi tajua miksi minua stressaa mummon kyläilyt ja heillä vieraileminen. Mummo on tavallaan niin herttainen olemukseltaan kuitenkin, mutta ahdistaa ettei hän selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä. Ja juu, olen "kiitollinen" siitä että on välittäviä isovanhempia mutta en voi tunteilleni mitään.
Kommentit (10673)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rajojen laittaminen on vaikeaa. Tulee tosi hankala olo itselle kun torppaan mummon toimintaa. Helpompi välttää kokonaan näkemistä ja siten pahentaa tilannetta :( vauva katsoo minua mummon tiukassa syleilyssä ja kasvot punertuvat harmista, alkaa pitää pientä katkonaista nänn-ääntä, pyytää minua. Minun on otettava lapsi syliini ja mummosta huokuu kauhea ärtymys sen jälkeen eikä lopeta seuraamistani. Kun vauva sitten minun sylissä asettuu ja naureskelee vaikka peilikuvalleen niin mummo kiirehtii HETI ja monesti vain pitää käsiään vaiti ojossa. Tekee kehoittavan ynähdyksen jos en reagoi ja anna vauvaa. Usein annankin ja heti kääntyy selkä minuun päin ja "vajoaa kuplaan" vauvan kanssa tai pyrkii ainakin. Kaikkeen liittyy sellainen "vain me kaksi"-juttu. Ja tätä vauvaa saa rakastaa ja sylitellä, tavataan monia sukulaisia ja kavereita mutta ainoastaan mummo käyttäytyy noin. Nykyään ärsyynnyn siitäkin kun aina siunailee vauvalle miten kaikki ruoka mitä tarjoan on "sotkua". Ethän sinä kulta tuollaista syö, mummo se laittaisi sitä ja tätä ja tuota.
Tunnen itseni nipoksi mutta vaisto sanoo silti että tunnen oikein. Hankalaa. Nyt ei olla nähty, sanoin olevani nuhassa.ap
järkyttävää "pitää käsiään vaiti ojossa" siis todella karmivaa. Mitä miehesi sanoo?? Appiukko? Muut?
Tällainen tyhjänpäiväinen kauhistelu ei vie keskustelua suuntaan tai toiseen.
Eihän tämä keskustelu ole mennyt suuntaan eikä toiseen nyt viikkoon. Kauhistelu on parempaa kuin reippaat ratkaisut, jotka siis toteutetaan omassa elämässä ei täällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
lapsenlapsi kirjoitti:
En lopulta jaksanut lukea koko ketjua, vaikka yritin... Mutta jos ALOITTAJA on vielä paikalla, haluan sanoa muutaman sanan ei-niin-mukavan isovanhemman lapsenlapsen näkökulmasta. En ole itse äiti tai isoäiti, vaan (aikuinen) lapsenlapsi. Oma isoäitini mitätöi, vähätteli, haukkui ja astui vanhempieni, lähinnä äitini, varpaille niin kauan kuin pystyn muistamaan. Kun olin pieni, esitti kyllä kovasti rakastavaa, mutta se rakkaus oli sitä, että tyrkytti aina limsaa ja karkkia, joita vanhempani sallivat vain viikonloppuisin ymv. Tiesi kyllä paremmin kuin hyvin, mitkä säännöt meillä kotona oli, vanhempani muistuttivat niistä usein. Tämä on vain yksi esimerkki hänen käytöksestään, paljon muutakin oli. Kun kasvoin ja aloin ymmärtää asioita, huomasin nopeasti, miten ilkeä ihminen isoäiti on, vaikka muuta esittää. Murrosiässä hänen luonaan käyminen oli jo silkkaa pakkopullaa. Hän uteli asioita, jotka eivät hänelle kuuluneet, kehui serkkuja antaen ymmärtää, että he ovat paljon parempia lapsenlapsia kuin minä, ruikutti omista ongelmistaan ja jos minä yritin kertoa jotain omia asioitani, huomasin selvästi, ettei häntä kiinnostanut tippaakaan, teki tahallaan kiusaa ja loukkasi perhettämme. Harvensin käyntejä pikkuhiljaa, kunnes lopulta kävi asioita, joiden takia laitoin välit lopullisesti poikki (yksityiskohdat eivät ole relevantteja tässä, mutta mistään yhdestä yksittäisestä jutusta ei välirikko johtunut).
Haluan kertoa tämän siksi, että aloittaja saisi voimaa pitää oman päänsä. Jos mummon toiminta ahdistaa ja jos tuntuu, että hän yrittää tunkea paikallesi, vähätellä sinua tai jopa inhoaa sinua, asia on luultavasti täsmälleen niin. Ei ole kyse siitä, että hän rakastaa niin valtavasti lapsenlastaan, vaan kyse on siitä, että hän yrittää tyydyttää jotain omia tarpeitaan ja kontrolloida perheesi elämää. Jos anoppisi on yhtään samaa maata kuin oma isoäitini, hän ei oikeasti piittaa vauvasta vähääkään. Vauva on hänelle vain väline, jonka kautta hän haluaa osoittaa sinulle paikkasi ja ripustautua poikaansa. Onko miehesi hänen ainut poikansa? En tiedä, miksi jotkut äidit ja pojat kehittävät tällaisen todella omituisen suhteen, jossa siinä vaiheessa, kun poika perustaa oman perheen, vaikuttaa siltä kuin hänen äitinsä haluaisi päästä miniänsä paikalle. Miniän asemaa yritetään kaikin keinoin horjuttaa, kyseenalaistetaan hänen äitiytensä ynnä muuta järjetöntä. Ja sitten ihmetellään, kun "hirviöminiä" laittaa välit jäihin eikä anna tavata lapsenlapsia....
Aloittaja, tilanteesi on todella hankala, kun asuttekin noin lähellä mummoa, mutta jollei mikään muu auta, laita välit kokonaan poikki. Jos järkipuhe ei nytkään mummoon tehoa, hänen käytöksensä tulee tuosta vain pahenemaan. Voit vaikka kysyä häneltä, haluaako hän olla lapsenlapsensa kanssa tekemisissä vielä sittenkin, kun tämä on teini ja aikuinen. Jo hyvin pieni lapsi nimittäin erottaa kyllä aidon välittämisen, eikä anoppisi toiminta minusta vaikuta aidolta välittämiseltä. Tämä saattaa tuntua vaikealta uskoa ja hyväksyä, jos hän on ennen lapsen syntymää ollut aivan erilainen ja olette olleet ystäviä, mutta jotkut ihmiset ovat todella taitavia esittämään kokonaan muuta kuin mitä todella ovat ja manipuloimaan muita.
Itse olen törmännyt päinvastoin äiti-tytär-pareihin useammin, noin sivumennen sanoen. Vaivan asiat, kodin asiat, kasvatus ym. keskustellaan "naisten kesken", eikä isällä ole siihen juuri sananvaltaa. Oma anoppini yritti tällaista, ehkä tosin tahattomasti, esikoiseni kohdalla, ja vaimo, joka on ollut aina enemmän tai vähemmän ns. äidin tyttö, ei oikein tajunnut minun asemaani, ennen kuin keskustelin hänen kanssaan hyvin vakavasti siitä, ketkä sen lapsen vanhempia ovat ja päätöksiä tekevät. Tämän suuntaista oli ollut jo vähän ennenkin, kun anoppi niin mielellään olisi ollut päsmäröimässä uuden kotimme remonttiasioissa. Pistin anopin ruotuun molemmissa seikoissa melko yksioikoisesti ja jopa tylysti. Meidän koti- meidän maku, meidän lapsi- meidän tavat. Ei ole pitkään aikaan yrittänyt mitään, ainakaan minulla ja tulemme oikeasti toimeen aika hyvin. Ehkä hänellä oli päässään jonkinlainen kuvitelma matriarkkuudesta, en tiedä. Ei ole kuitenkaan mitään verrattuna tämän ketjun mummivouhkiin, vaan ihan perusfiksu työikäinen nainen. Hänelle tuli vain jonkinlainen kriisi tuosta, kun tyttären elämä muuttui, oma asema muuttui äidistä mummoksi, jos ymmärrätte mitä tarkoitan.
Tosin jokin aika sitten vaimo hieman valitteli, kun äitinsä kuulemma tuntuu syyllistävän häntä nykyään jostain ihan ihme jutuista, mutta tekee tätä vain heidän ollessaan kahdestaan. Jotenkin outoa.
Oma äitini hurahti mummoiluun aivan täysin esikoisen syntyessä, mutta sillä hyvällä tavalla. Kuunteli ja kuuntelee sekä noudattaa linjaamme kasvatuksessa sekä menee aina lapsen ehdoilla. Ei ole kertaakaan koittanut määrätä lapsen asioista. Tosin tietysti varmaan tiesi äitinäni, ettei kannata edes yrittää.
Enkä muuten ole mikään despootti itse, vaan liittomme on tasapuolinen ja tasa-arvoinen.
Mahtaakohan vaimosi olla samaa mieltä anopistaan...
Miehet kärsivät tästä ongelmasta myös eli älä mitätöi. Naisten kohdalla (miniä ja anoppi) tilanne vain on yleensä vielä vaikeampi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rajojen laittaminen on vaikeaa. Tulee tosi hankala olo itselle kun torppaan mummon toimintaa. Helpompi välttää kokonaan näkemistä ja siten pahentaa tilannetta :( vauva katsoo minua mummon tiukassa syleilyssä ja kasvot punertuvat harmista, alkaa pitää pientä katkonaista nänn-ääntä, pyytää minua. Minun on otettava lapsi syliini ja mummosta huokuu kauhea ärtymys sen jälkeen eikä lopeta seuraamistani. Kun vauva sitten minun sylissä asettuu ja naureskelee vaikka peilikuvalleen niin mummo kiirehtii HETI ja monesti vain pitää käsiään vaiti ojossa. Tekee kehoittavan ynähdyksen jos en reagoi ja anna vauvaa. Usein annankin ja heti kääntyy selkä minuun päin ja "vajoaa kuplaan" vauvan kanssa tai pyrkii ainakin. Kaikkeen liittyy sellainen "vain me kaksi"-juttu. Ja tätä vauvaa saa rakastaa ja sylitellä, tavataan monia sukulaisia ja kavereita mutta ainoastaan mummo käyttäytyy noin. Nykyään ärsyynnyn siitäkin kun aina siunailee vauvalle miten kaikki ruoka mitä tarjoan on "sotkua". Ethän sinä kulta tuollaista syö, mummo se laittaisi sitä ja tätä ja tuota.
Tunnen itseni nipoksi mutta vaisto sanoo silti että tunnen oikein. Hankalaa. Nyt ei olla nähty, sanoin olevani nuhassa.ap
järkyttävää "pitää käsiään vaiti ojossa" siis todella karmivaa. Mitä miehesi sanoo?? Appiukko? Muut?
Tällainen tyhjänpäiväinen kauhistelu ei vie keskustelua suuntaan tai toiseen.
Eihän tämä keskustelu ole mennyt suuntaan eikä toiseen nyt viikkoon. Kauhistelu on parempaa kuin reippaat ratkaisut, jotka siis toteutetaan omassa elämässä ei täällä.
Täällähän on ollut esimerkkejä reippaista ratkaisuista vaikka millä mitalla.
Lähipiiriini kuuluu ihminen, jolla on psykiatrisena diagnoosina määrittelemätön persoonallisuushäiriö. Voin kertoa, että täällä luetun perusteella hän vaikuttaa aika ajoin harmittomalta tapaukselta, vaikka toisaalta käytöksessa tuntuu olevan paljon samoja elementtejä kuin psykomummoilla.
Tämän ihmisen käytös vaihtelee sen mukaan, ketkä ovat yleisönä ja mitä puheilla ja toiminnalla halutaan saavuttaa. Ihminen itse ei luonnollisesti tunnista eikä tiedosta käytöstään, vaan luulee olevansa kovinkin nokkela ja pystyvänsä manipuloimaan kaikkia halunsa mukaan. Ulkopuolisten, ihmistä huonosti tuntevien korvissa jutut ovatkin todella vakuuttavia, niissä on paljon tarinaa tukevia yksityiskohtia, vaikka kaikki olisi tuulesta temmattua. Välillä nauretaan kovaan ääneen keksityille jutuille, toisessa hetkessä tirautetaan tunteellisesti kyynel. Kuulostaako tutulta? Tässä nähdään, että ero terveen ja sairaan välillä on joskus vain "käynti psykiatrilla".
Vierailija kirjoitti:
He jotka eivät ole kokeneet ikinä henkistä väkivaltaa, eivät sitä tunnista eivätkä voi ymmärtää miltä se kohteesta tuntuu. Ei ole kysymys mistään normaalista riitelystä, kommunikaatio-ongelmista tai väärinkäsityksistä, vaan toisen ihmisen _tietoisesta_ mitätöimisestä, jyräämisestä ja väheksynnästä. Nämä ihmiset viestittävät koko olemuksellaan että sinä et ole minulle mitään, sinun toiveesi, mielipiteesi ja tietosi ovat arvotonta roskaa, ja itseasiassa minä teen aina juuri tahallani päinvastoin kuten toivot, sillä haluan osoittaa valta-asemani suhteessa sinuun. Esimerkkejä voi olla vaikka että ollaan erimieltä asiasta x, siitä on puhuttu monesti. Sitten paikalla on kolmas osapuoli joka ei tiedä että asiasta on puhuttu, mummo alkaa hänelle puhumaan asiasta x tyyliin ”voitko uskoa että joku ihminen voi olla tälläistä mieltä, kyllä täytyy olla yksinkertainen” (kyseessä siis miniän/tyttären mielipide. Tämä kommentointi tapahtuu niin että kohde varmasti kuulee. Voidaan myös kehua miniän/tyttären kuullen henkilöitä jotka toimivat elämässään heistä poikkeavalla tavalla ja näin osoittaa oma mielipide. Myös kommunikaatiota ilmein, elein ja vihjailuin tapahtuu paljon, nämä mummot eivät halua puhua suoraan, sillä siitä heitä voitaisiin vaatia tilille. On helpompaa hoitaa asia niin, että tiukan paikan tullen voi väittää kaiken olevan kohteen keksimää houretta, ikinä ei olla arvosteltu tai haukuttu. Tämä käytös on henkistä väkivaltaa, ja se aiheuttaa uhrissa ahdistusta ja voimattomuutta. Osittain epäilet jatkuvasti itseäsi ”kuvittelenko minä tämän, ylireagoinko?”. Mummon käytös vaihtelee, eikä siitä saa ns. kiinni. Yöunet voivat häiriintyä ja kaikenlaista psyykkistä oireilua voi tulla. Henkinen väkivalta on väkivaltaa, vallankäyttöä ja manipulointia.
Ja jos sitä ei ole kokenut niin uhri vaikuttaa umpihullulta hysteerikolta, kuten tämäkin ketju osoittaa
Itse olen "polttanut" yhden todella piilovittumaisen työkaverin juuri tuollaisesta pelistä. Eli juuri tuota, että ei suoraan kohdisteta kohteeseen mutta katsellaan muualle ja muille puhutaan kovaan äänen miten joku on asia X, kuitenkaan suoraan osoittamatta. Otin henkisesti kyseistä akkaa niskasta kiinni ja melko kovaan ääneen väädin hänet tilille puheistaan, haukuin samalla siitä, ettei uskalla sanoa suoraan jos asia x nyppii yms.
ja hauskasti kyllä ihmiset olivat rekisteröineet tämän asian ollen "minun puolellani" kun hommaa puitiin myöhemmin. Jos ei ole ihan puhdas autisti, niin kyllähän tuon nyt läpi näkee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta tuntuu vähän siltä, että anoppien sielunelämää monimutkaistetaan ihan liikaa. Ei heillä ole välttämättä tarvetta "ylläpitää napanuoraa poikaansa" ja " mollata ja kyseenalaistaa miniää kaikessa". Kysymys on yksinkertaisesti siitä, että miniä tekee asiat eri tavalla kuin anoppi tekee. Tyttärensä kanssa anopilla ei tällaista ongelmaa ole, koska tytär on oppinut äitinsä tavat ja ottaa myös lastenhoidossa äitinsä vinkit helpommin vastaan ja kokeilee niitä. Miniästä sen sijaan tuntuu että koko ajan anoppi tuppaa hänen reviirilleen. Ja joo, kyllä minusta on tuntunut ihan samalta.
Joku äsken totesi, miten anoppi aina kehuu serkkuja ja olettama on että se tapahtuu siksi, että serkut ovat niin paljon parempia. Ehkä näin, mutta voi olla niinkin, että anoppi haluaa vain välittää serkkujen kuulumisia. Miniän "kyseenalaistaminen" ja "vanhojen neuvojen tuputtaminen" voivat olla vain halua osallistua ja jakaa omia kokemuksia, joissa hyvinkin voi olla seassa kokeilun arvoisia vinkkejä.
Itse en ole havainnut ryöväri/monsterianoppeja lähipiirissä eikä kavereillakaan ole sellaisia ollut. Luulen että heitä ei älyttömän paljon ole, valtaosa on aika varovaisia toiminnassaan mummona pojan perheen suuntaan.
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuntuu vähän siltä, että anoppien sielunelämää monimutkaistetaan ihan liikaa. Ei heillä ole välttämättä tarvetta "ylläpitää napanuoraa poikaansa" ja " mollata ja kyseenalaistaa miniää kaikessa". Kysymys on yksinkertaisesti siitä, että miniä tekee asiat eri tavalla kuin anoppi tekee. Tyttärensä kanssa anopilla ei tällaista ongelmaa ole, koska tytär on oppinut äitinsä tavat ja ottaa myös lastenhoidossa äitinsä vinkit helpommin vastaan ja kokeilee niitä. Miniästä sen sijaan tuntuu että koko ajan anoppi tuppaa hänen reviirilleen. Ja joo, kyllä minusta on tuntunut ihan samalta.
Joku äsken totesi, miten anoppi aina kehuu serkkuja ja olettama on että se tapahtuu siksi, että serkut ovat niin paljon parempia. Ehkä näin, mutta voi olla niinkin, että anoppi haluaa vain välittää serkkujen kuulumisia. Miniän "kyseenalaistaminen" ja "vanhojen neuvojen tuputtaminen" voivat olla vain halua osallistua ja jakaa omia kokemuksia, joissa hyvinkin voi olla seassa kokeilun arvoisia vinkkejä.
Itse en ole havainnut ryöväri/monsterianoppeja lähipiirissä eikä kavereillakaan ole sellaisia ollut. Luulen että heitä ei älyttömän paljon ole, valtaosa on aika varovaisia toiminnassaan mummona pojan perheen suuntaan.
Ja tää liittyy nyt jotenkin ketjun aiheeseen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Tällainen tyhjänpäiväinen kauhistelu ei vie keskustelua suuntaan tai toiseen"
Heittäkää nyt suoraan sanoen h*lvettiin elämästänne nämä kaikki mummot,anopit ym ketkä teitä ja lapsianne ja komeroitanne omivat.Vaihtakaa lukot ,ajakaa ulos jne.
Ihan oikeasti nyt !
Helpottaa kummasti.
Alkaa keittää tämä ketju, mutta en voi lukemattakaan olla.Masokistinen luonne ?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rajojen laittaminen on vaikeaa. Tulee tosi hankala olo itselle kun torppaan mummon toimintaa. Helpompi välttää kokonaan näkemistä ja siten pahentaa tilannetta :( vauva katsoo minua mummon tiukassa syleilyssä ja kasvot punertuvat harmista, alkaa pitää pientä katkonaista nänn-ääntä, pyytää minua. Minun on otettava lapsi syliini ja mummosta huokuu kauhea ärtymys sen jälkeen eikä lopeta seuraamistani. Kun vauva sitten minun sylissä asettuu ja naureskelee vaikka peilikuvalleen niin mummo kiirehtii HETI ja monesti vain pitää käsiään vaiti ojossa. Tekee kehoittavan ynähdyksen jos en reagoi ja anna vauvaa. Usein annankin ja heti kääntyy selkä minuun päin ja "vajoaa kuplaan" vauvan kanssa tai pyrkii ainakin. Kaikkeen liittyy sellainen "vain me kaksi"-juttu. Ja tätä vauvaa saa rakastaa ja sylitellä, tavataan monia sukulaisia ja kavereita mutta ainoastaan mummo käyttäytyy noin. Nykyään ärsyynnyn siitäkin kun aina siunailee vauvalle miten kaikki ruoka mitä tarjoan on "sotkua". Ethän sinä kulta tuollaista syö, mummo se laittaisi sitä ja tätä ja tuota.
Tunnen itseni nipoksi mutta vaisto sanoo silti että tunnen oikein. Hankalaa. Nyt ei olla nähty, sanoin olevani nuhassa.ap
järkyttävää "pitää käsiään vaiti ojossa" siis todella karmivaa. Mitä miehesi sanoo?? Appiukko? Muut?
Tällainen tyhjänpäiväinen kauhistelu ei vie keskustelua suuntaan tai toiseen.
Esikoisen kohdalla oli vastaavaa käytöstä meilläkin. Anoppi oli tosin varpasillaan kiinni minussa kun kärtti vauvaa syliin. Ojenteli nopeasti käsiään ja veti ne takaisin jos olikin tulkinnut tilannetta väärin eikä vauvaa päässyt sieppaamaan syliin. (lähdin imettämään tms) Kerran sanoin hälle että "älä viitsi", tämä katsoo minua riemastunut virne naamallaan, katse tyhjänä, "ai mitä, ai mitä?" Luulin silloin että toinen ei vain tajua käytöstään mutta väärässä olin. Kummasti pystyi käyttäytymään ihan toisin kun paikalla oli vähänkin silmäätekeviä sukulaisia. Ei kärttänyt eikä inttänyt eikä arvostellut, ihaili vauvaa mukavalla tavalla aina silloin.
Olisin antanut oikean käteni jos joku olisi puuttunut tuohon väijymiseen kunnolla. "Nyt jumalauta Raija lopeta tuo, näkisit itte miltä näyttää" tms.
Voisi olla minun kirjoittama. Anoppini kutsui muuten itseään "vahingossa" äidiksi lapselleni vain minun ja mieheni läsnäollessa. Ei ikinä muiden sukulaisten läsnäollessa. Siitä oikeastaan tajusin, ettei kyseessä ole vahinko. Ja juuri sitä on (niin kuin joku kirjoitti tässä), ettei saa toisen käytöksestä "kiinni" ja tuntuu kuin hulluksi olisi tulossa.
Mä oon vaan tehnyt sen päätöksen, ettei anoppi yksin jää lapseni kanssa. Toki joskus saattaa olla hänen kanssaan leikkimässä lapsen omassa huoneessa kun minä kokkaan - mutta kuulen heidät ihan hyvin. Voi olla että anoppi on harmiton, mutta en vaan pysty luottamaan kun toinen tekee noin toisen reviirille astuvaa juttua selvästi ihan tietoisesti.
Yksi sellainen epämääräinen käytöstapa mistä en saa otetta on kuiskuttelu. Siis eihän siinä mitään pahaa tapahdu, mutta niskavillat nousee pystyyn kun kuulen toiseen huoneeseen kun anoppi kuiskaa (huono kuulo, kuiskii kovaa) että tule tänne mummon syliin. Miksi se pitää kuiskata, ikään kuin minulta salassa pyytää? Mä yleensä silloin menen pyytämään lapsen mukaani kokkaamaan tai tiskaamaan, tulee niin ahdistunut olo tuollaisesta käytöksestä. Eikä mua häiritse että lapsi on mummon tai ylipäätään muiden sylissä, mulla häiritsee siinä käytöksessä jokin epäterveys. Tavallaan aistii, että toisen suhtautuminen on jollain tapaa "hyväksikäyttävää" - siis henkisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
lapsenlapsi kirjoitti:
En lopulta jaksanut lukea koko ketjua, vaikka yritin... Mutta jos ALOITTAJA on vielä paikalla, haluan sanoa muutaman sanan ei-niin-mukavan isovanhemman lapsenlapsen näkökulmasta. En ole itse äiti tai isoäiti, vaan (aikuinen) lapsenlapsi. Oma isoäitini mitätöi, vähätteli, haukkui ja astui vanhempieni, lähinnä äitini, varpaille niin kauan kuin pystyn muistamaan. Kun olin pieni, esitti kyllä kovasti rakastavaa, mutta se rakkaus oli sitä, että tyrkytti aina limsaa ja karkkia, joita vanhempani sallivat vain viikonloppuisin ymv. Tiesi kyllä paremmin kuin hyvin, mitkä säännöt meillä kotona oli, vanhempani muistuttivat niistä usein. Tämä on vain yksi esimerkki hänen käytöksestään, paljon muutakin oli. Kun kasvoin ja aloin ymmärtää asioita, huomasin nopeasti, miten ilkeä ihminen isoäiti on, vaikka muuta esittää. Murrosiässä hänen luonaan käyminen oli jo silkkaa pakkopullaa. Hän uteli asioita, jotka eivät hänelle kuuluneet, kehui serkkuja antaen ymmärtää, että he ovat paljon parempia lapsenlapsia kuin minä, ruikutti omista ongelmistaan ja jos minä yritin kertoa jotain omia asioitani, huomasin selvästi, ettei häntä kiinnostanut tippaakaan, teki tahallaan kiusaa ja loukkasi perhettämme. Harvensin käyntejä pikkuhiljaa, kunnes lopulta kävi asioita, joiden takia laitoin välit lopullisesti poikki (yksityiskohdat eivät ole relevantteja tässä, mutta mistään yhdestä yksittäisestä jutusta ei välirikko johtunut).
Haluan kertoa tämän siksi, että aloittaja saisi voimaa pitää oman päänsä. Jos mummon toiminta ahdistaa ja jos tuntuu, että hän yrittää tunkea paikallesi, vähätellä sinua tai jopa inhoaa sinua, asia on luultavasti täsmälleen niin. Ei ole kyse siitä, että hän rakastaa niin valtavasti lapsenlastaan, vaan kyse on siitä, että hän yrittää tyydyttää jotain omia tarpeitaan ja kontrolloida perheesi elämää. Jos anoppisi on yhtään samaa maata kuin oma isoäitini, hän ei oikeasti piittaa vauvasta vähääkään. Vauva on hänelle vain väline, jonka kautta hän haluaa osoittaa sinulle paikkasi ja ripustautua poikaansa. Onko miehesi hänen ainut poikansa? En tiedä, miksi jotkut äidit ja pojat kehittävät tällaisen todella omituisen suhteen, jossa siinä vaiheessa, kun poika perustaa oman perheen, vaikuttaa siltä kuin hänen äitinsä haluaisi päästä miniänsä paikalle. Miniän asemaa yritetään kaikin keinoin horjuttaa, kyseenalaistetaan hänen äitiytensä ynnä muuta järjetöntä. Ja sitten ihmetellään, kun "hirviöminiä" laittaa välit jäihin eikä anna tavata lapsenlapsia....
Aloittaja, tilanteesi on todella hankala, kun asuttekin noin lähellä mummoa, mutta jollei mikään muu auta, laita välit kokonaan poikki. Jos järkipuhe ei nytkään mummoon tehoa, hänen käytöksensä tulee tuosta vain pahenemaan. Voit vaikka kysyä häneltä, haluaako hän olla lapsenlapsensa kanssa tekemisissä vielä sittenkin, kun tämä on teini ja aikuinen. Jo hyvin pieni lapsi nimittäin erottaa kyllä aidon välittämisen, eikä anoppisi toiminta minusta vaikuta aidolta välittämiseltä. Tämä saattaa tuntua vaikealta uskoa ja hyväksyä, jos hän on ennen lapsen syntymää ollut aivan erilainen ja olette olleet ystäviä, mutta jotkut ihmiset ovat todella taitavia esittämään kokonaan muuta kuin mitä todella ovat ja manipuloimaan muita.
Itse olen törmännyt päinvastoin äiti-tytär-pareihin useammin, noin sivumennen sanoen. Vaivan asiat, kodin asiat, kasvatus ym. keskustellaan "naisten kesken", eikä isällä ole siihen juuri sananvaltaa. Oma anoppini yritti tällaista, ehkä tosin tahattomasti, esikoiseni kohdalla, ja vaimo, joka on ollut aina enemmän tai vähemmän ns. äidin tyttö, ei oikein tajunnut minun asemaani, ennen kuin keskustelin hänen kanssaan hyvin vakavasti siitä, ketkä sen lapsen vanhempia ovat ja päätöksiä tekevät. Tämän suuntaista oli ollut jo vähän ennenkin, kun anoppi niin mielellään olisi ollut päsmäröimässä uuden kotimme remonttiasioissa. Pistin anopin ruotuun molemmissa seikoissa melko yksioikoisesti ja jopa tylysti. Meidän koti- meidän maku, meidän lapsi- meidän tavat. Ei ole pitkään aikaan yrittänyt mitään, ainakaan minulla ja tulemme oikeasti toimeen aika hyvin. Ehkä hänellä oli päässään jonkinlainen kuvitelma matriarkkuudesta, en tiedä. Ei ole kuitenkaan mitään verrattuna tämän ketjun mummivouhkiin, vaan ihan perusfiksu työikäinen nainen. Hänelle tuli vain jonkinlainen kriisi tuosta, kun tyttären elämä muuttui, oma asema muuttui äidistä mummoksi, jos ymmärrätte mitä tarkoitan.
Tosin jokin aika sitten vaimo hieman valitteli, kun äitinsä kuulemma tuntuu syyllistävän häntä nykyään jostain ihan ihme jutuista, mutta tekee tätä vain heidän ollessaan kahdestaan. Jotenkin outoa.
Oma äitini hurahti mummoiluun aivan täysin esikoisen syntyessä, mutta sillä hyvällä tavalla. Kuunteli ja kuuntelee sekä noudattaa linjaamme kasvatuksessa sekä menee aina lapsen ehdoilla. Ei ole kertaakaan koittanut määrätä lapsen asioista. Tosin tietysti varmaan tiesi äitinäni, ettei kannata edes yrittää.
Enkä muuten ole mikään despootti itse, vaan liittomme on tasapuolinen ja tasa-arvoinen.
Mahtaakohan vaimosi olla samaa mieltä anopistaan...
On kyllä. Tulevat hyvin toimeen ja luotto toimii molempiin suuntiin. Tämä siis vaimon omasta suusta.
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuntuu vähän siltä, että anoppien sielunelämää monimutkaistetaan ihan liikaa. Ei heillä ole välttämättä tarvetta "ylläpitää napanuoraa poikaansa" ja " mollata ja kyseenalaistaa miniää kaikessa". Kysymys on yksinkertaisesti siitä, että miniä tekee asiat eri tavalla kuin anoppi tekee. Tyttärensä kanssa anopilla ei tällaista ongelmaa ole, koska tytär on oppinut äitinsä tavat ja ottaa myös lastenhoidossa äitinsä vinkit helpommin vastaan ja kokeilee niitä. Miniästä sen sijaan tuntuu että koko ajan anoppi tuppaa hänen reviirilleen. Ja joo, kyllä minusta on tuntunut ihan samalta.
Joku äsken totesi, miten anoppi aina kehuu serkkuja ja olettama on että se tapahtuu siksi, että serkut ovat niin paljon parempia. Ehkä näin, mutta voi olla niinkin, että anoppi haluaa vain välittää serkkujen kuulumisia. Miniän "kyseenalaistaminen" ja "vanhojen neuvojen tuputtaminen" voivat olla vain halua osallistua ja jakaa omia kokemuksia, joissa hyvinkin voi olla seassa kokeilun arvoisia vinkkejä.
Itse en ole havainnut ryöväri/monsterianoppeja lähipiirissä eikä kavereillakaan ole sellaisia ollut. Luulen että heitä ei älyttömän paljon ole, valtaosa on aika varovaisia toiminnassaan mummona pojan perheen suuntaan.
No en minä kyllä ole hoitanut samalla tavalla kuin äitini. Äitini imetti ehkä puoli vuotta minua ja minä omiani n. 1,5-vuotiaaksi asti. Jos minä kaaduin, vastaus oli "ei sattunut" kun omani vastaavassa tilanteessa otan syliin ja kysyn sattuiko.
Mun äitini ei kyllä koe mitenkään ikäväksi että teen eri tavalla. Päinvastoin, on ylpeä minusta äitinä, kun jaksan ja päätän tehdä oman parhaan näkemykseni mukaan.
Uskon kyllä, että useimmilla nykyvanhemmilla on juurikin näin, että tehdään tietoisesti toisin kuin omat vanhemmat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuntuu vähän siltä, että anoppien sielunelämää monimutkaistetaan ihan liikaa. Ei heillä ole välttämättä tarvetta "ylläpitää napanuoraa poikaansa" ja " mollata ja kyseenalaistaa miniää kaikessa". Kysymys on yksinkertaisesti siitä, että miniä tekee asiat eri tavalla kuin anoppi tekee. Tyttärensä kanssa anopilla ei tällaista ongelmaa ole, koska tytär on oppinut äitinsä tavat ja ottaa myös lastenhoidossa äitinsä vinkit helpommin vastaan ja kokeilee niitä. Miniästä sen sijaan tuntuu että koko ajan anoppi tuppaa hänen reviirilleen. Ja joo, kyllä minusta on tuntunut ihan samalta.
Joku äsken totesi, miten anoppi aina kehuu serkkuja ja olettama on että se tapahtuu siksi, että serkut ovat niin paljon parempia. Ehkä näin, mutta voi olla niinkin, että anoppi haluaa vain välittää serkkujen kuulumisia. Miniän "kyseenalaistaminen" ja "vanhojen neuvojen tuputtaminen" voivat olla vain halua osallistua ja jakaa omia kokemuksia, joissa hyvinkin voi olla seassa kokeilun arvoisia vinkkejä.
Itse en ole havainnut ryöväri/monsterianoppeja lähipiirissä eikä kavereillakaan ole sellaisia ollut. Luulen että heitä ei älyttömän paljon ole, valtaosa on aika varovaisia toiminnassaan mummona pojan perheen suuntaan.
Et ole kohdannut rajattomuutta ja omimista niin kuin monet tässä ketjussa. On siten ihan ymmärrettävää että pyrit näkemään ongelman tuosta vinkkelistä. Mutta olet kovin väärässä. Lapsen vanhempi tunnistaa yleensä varsin hyvin onko mummon toiminnan motiivina viaton, vähän hössäävä halu olla avuksi, kertoa kokemuksia. Tuollaista kyllä kestää, jutut saa laitettua tarvittaessa toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Tässä ketjussa on kyse isovanhemman itsekkäästä halusta päästä ensisijaisen hoivaajan paikalle, tyydyttämään omia kaipuitaan ja tarpeitaan. Sellainen käytös rikkoo vauvan ja vanhemman symbioosia ja on haitaksi vauvan kehitykselle. Vanhempi saattaa aluksi tuntea voimistuvaa mutta epämääräistä ahdistusta tietyn ihmisen läsnäollessa - vauvaa ei tee mieli antaa syliin. Kotimatkalla mummolasta ahdistus jäytää vatsanpohjassa ja mielessä risteilee epävarmoja ajatuksia omasta vanhemmuudesta ja kyvystä tulkita vauvan viestejä. Näin toimii vaisto. Parjatut hormonit ja "yliherkkyydet" ovat olemassa syystä. Ne ovat luonnon keino varmistaa että vanhempi huolehtii vauvastaan.
Isovanhempien tehtävä on tukea vanhemmuutta. Jos he tukevat vanhemmuutta (oikeasti, omasta halustaan tehdä niin, kyvystä tunnistaa vauvan tarpeet omaan hoivaajaan) niin vanhemmalle ei tule em. tuntemuksia ainakaan suuressa määrin. Toki eri asia jälleen kerran on esimerkiksi vaikeat synnytyksen jälkeiset masennukset yms. ja siksi vääristynyt kokemus ympäristöstä mutta nyt on puhe ihan terveistä vanhemmista ja todellisesta ongelmasta.
Entisaikojen miniät rusikoitiin lattianrakoon, talon vanha emäntä oli se joka määräsi, myös miniän lapsista. Ne idylliset, yhteisölliset sukutilat kätkevät historiaansa kurjia ihmiskohtaloita ja hyvin julmia perhekäytäntöjä. (Minun isoäitini anoppi pakotti nuoren isoäitini katsomaan vaiti kehdon vieressä vauvansa huutoa. Piti karaista, ei saanut ottaa syliin. Anoppinsa poltti piippua ja hymyili.)
Vierailija kirjoitti:
Meillä on päinvastoin eli vaikka miten selitän, että olen väsynyt ja olisi tarpeen, että mummi ottaisin 7kk ikäisen yökylään, niin ei onnistu millään. Kun on se työ, jota varten pitää kerätä voimia viikonloppuna. Minä kuulemma saan nukkua vauvan päiväuniaikaan tai mies voi valvoa vauvan kanssa, jos minä en jaksa. Mitään apua ei mummilta saa!
No tuo on ihan normaalin kuuloista ettei isovanhempi halua vauvaa yökylään. Usein ne valvovat öisin ja ovat myös tottuneet yöllä syömään. Meillä on lapset saaneet mennä vasta sitten yökylään kun on n. Vuoden iässä imetys lopetettu. Sekin melko aikaista jopa.
Nuku viikonloppuaamuisin pidempään ja mies herää silloin hoitamaan vauvaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuntuu vähän siltä, että anoppien sielunelämää monimutkaistetaan ihan liikaa. Ei heillä ole välttämättä tarvetta "ylläpitää napanuoraa poikaansa" ja " mollata ja kyseenalaistaa miniää kaikessa". Kysymys on yksinkertaisesti siitä, että miniä tekee asiat eri tavalla kuin anoppi tekee. Tyttärensä kanssa anopilla ei tällaista ongelmaa ole, koska tytär on oppinut äitinsä tavat ja ottaa myös lastenhoidossa äitinsä vinkit helpommin vastaan ja kokeilee niitä. Miniästä sen sijaan tuntuu että koko ajan anoppi tuppaa hänen reviirilleen. Ja joo, kyllä minusta on tuntunut ihan samalta.
Joku äsken totesi, miten anoppi aina kehuu serkkuja ja olettama on että se tapahtuu siksi, että serkut ovat niin paljon parempia. Ehkä näin, mutta voi olla niinkin, että anoppi haluaa vain välittää serkkujen kuulumisia. Miniän "kyseenalaistaminen" ja "vanhojen neuvojen tuputtaminen" voivat olla vain halua osallistua ja jakaa omia kokemuksia, joissa hyvinkin voi olla seassa kokeilun arvoisia vinkkejä.
Itse en ole havainnut ryöväri/monsterianoppeja lähipiirissä eikä kavereillakaan ole sellaisia ollut. Luulen että heitä ei älyttömän paljon ole, valtaosa on aika varovaisia toiminnassaan mummona pojan perheen suuntaan.
No en minä kyllä ole hoitanut samalla tavalla kuin äitini. Äitini imetti ehkä puoli vuotta minua ja minä omiani n. 1,5-vuotiaaksi asti. Jos minä kaaduin, vastaus oli "ei sattunut" kun omani vastaavassa tilanteessa otan syliin ja kysyn sattuiko.
Mun äitini ei kyllä koe mitenkään ikäväksi että teen eri tavalla. Päinvastoin, on ylpeä minusta äitinä, kun jaksan ja päätän tehdä oman parhaan näkemykseni mukaan.
Uskon kyllä, että useimmilla nykyvanhemmilla on juurikin näin, että tehdään tietoisesti toisin kuin omat vanhemmat.
Lastenhoitosysteemit on muuttuneet valtavasti vuosikymmenten aikana. Omassa neuvolakirjassani luki 2 vk kohdalla, että "neuvottu antamaan raasteita ja mehuja". Imettäminen ei ollut suosittua, vanhempi siskoni sai vakavan ripulin saatuaan pilaantunutta kaupan maitoa, jota oli vedellä ohennettu. Ja sitten oli tietenkin kuuluisa kauralima... Nykyiset imetys- ym. ohjeet on mennyt meidän mummoilla jakeluun , mutta sota-aikainen pula kasvatti omista vanhemmistani visukinttuja, ja toisaalta myös lapsille jatkuvien sokeriherkkujen tuputtajia. Koska ilmeisesti parasta mitä lapselle voi tehdä on varmistaa, ettei hänella VAAN ole nälkä ja herkkuja piisaa.
Minä laitan nyt paremmaksi: minun äitini ei sanonut itseään vauvani äidiksi vahingossa, vaan oli mielestään vauvan äiti. Hän sanoi, että hän on äiti sekä minulle, että lapselleni, lapsenlapset ovat omia lapsia siksi, että he ovat omien lasten lapsia. Ja kuulemma asia on näin, ihan yleisesti hyväksytty tosiasia. _Kaikki_ ihmiset näkevät asian niin. Olisi pitänyt palauttaa maan pinnalle jo silloin, mutta pari vuotta jaksoin sitä sekoilua katsoa ennen kuin mitta täyttyi.
Esimerkkejä on miljoona, mutta tässä yksi (joku saattaa tunnistaa, terkkuja vaan tutuille): meidän lapsi (tuolloin 1,5v) on todella vaalea, vähän punapigmenttiäkin on, ja neuvolasta oli sanottu että iho täytyy suojata palamiselta vaatteilla. Hän käytti siis kesällä ohuita puuvillaisia pitkähihaisia paitoja ja -housuja. Tästä äitini jaksoi inttää, että miten kamalaa on kun lapsi puetaan helteellä noin, että shortsit ja t-paita täytyy olla. Tästä väännettiin, ja laitoin hänet mm. lukemaan hesarista lastenlääkärin haastattelun jossa sanottiin että ei aurinkovoidetta alle 2-vuotiaalle, paras suoja aurinkoa vastaan on vaatetus.
Noh, kerran kun hain lapsen äitini luota, niin hän oli hiekkalaatikolla suorassa auringonpaisteessa t-paidassa. Äitini oli siis käynyt ostamassa ko. paidan, ka heti kun lähdimme pois niin vaihtanut lapsen vaatteet. Mitään äitini ei sanonut, mutta ilme oli sellainen uhmakas, hän aivan tarkoituksella halusi osoittaa oman arvovaltansa, muutenhan hän olisi vaihtanut paidan ennen kuin tulemme hakemaan. Ns. kiinni jääminen oli ihan tarkoituksellista. Muitakin tälläisiä oli jatkuvasti, ja kerran tämä uhmakkuus näkyi niin, että lapsi joutui aidosti vaaralliseen tilanteeseen. Silloin tajusin että henkilön arvostelukyky ei toimi ollenkaan, eikä hän välitä lapsestani oikeasti yhtään, jos kerran asettaa lapsen vaaraan ainoastaan siksi että haluaa julistaa ”minua ette määräile”.
Teot ja tekemättä jättämiset eivät olleet mitään ”väärinkäsityksiä”, vaan suunniteltuja, tahallisia, meihin vanhempiin kohdistuvia tekoja, ja lapsi oli vain joku ihmeellinen pelinappula tässä valtapelissä.
Ei ole mummo enää meidän elämässä, hänen selityksensä sille on että minä olen narsisti. Kuten kaikki työkaverit, isäni, osa sukulaisista ja naapurit. Rankkaa on kun ympärillä on pelkkiä narsisteja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuntuu vähän siltä, että anoppien sielunelämää monimutkaistetaan ihan liikaa. Ei heillä ole välttämättä tarvetta "ylläpitää napanuoraa poikaansa" ja " mollata ja kyseenalaistaa miniää kaikessa". Kysymys on yksinkertaisesti siitä, että miniä tekee asiat eri tavalla kuin anoppi tekee. Tyttärensä kanssa anopilla ei tällaista ongelmaa ole, koska tytär on oppinut äitinsä tavat ja ottaa myös lastenhoidossa äitinsä vinkit helpommin vastaan ja kokeilee niitä. Miniästä sen sijaan tuntuu että koko ajan anoppi tuppaa hänen reviirilleen. Ja joo, kyllä minusta on tuntunut ihan samalta.
Joku äsken totesi, miten anoppi aina kehuu serkkuja ja olettama on että se tapahtuu siksi, että serkut ovat niin paljon parempia. Ehkä näin, mutta voi olla niinkin, että anoppi haluaa vain välittää serkkujen kuulumisia. Miniän "kyseenalaistaminen" ja "vanhojen neuvojen tuputtaminen" voivat olla vain halua osallistua ja jakaa omia kokemuksia, joissa hyvinkin voi olla seassa kokeilun arvoisia vinkkejä.
Itse en ole havainnut ryöväri/monsterianoppeja lähipiirissä eikä kavereillakaan ole sellaisia ollut. Luulen että heitä ei älyttömän paljon ole, valtaosa on aika varovaisia toiminnassaan mummona pojan perheen suuntaan.
Et ole kohdannut rajattomuutta ja omimista niin kuin monet tässä ketjussa. On siten ihan ymmärrettävää että pyrit näkemään ongelman tuosta vinkkelistä. Mutta olet kovin väärässä. Lapsen vanhempi tunnistaa yleensä varsin hyvin onko mummon toiminnan motiivina viaton, vähän hössäävä halu olla avuksi, kertoa kokemuksia. Tuollaista kyllä kestää, jutut saa laitettua tarvittaessa toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Tässä ketjussa on kyse isovanhemman itsekkäästä halusta päästä ensisijaisen hoivaajan paikalle, tyydyttämään omia kaipuitaan ja tarpeitaan. Sellainen käytös rikkoo vauvan ja vanhemman symbioosia ja on haitaksi vauvan kehitykselle. Vanhempi saattaa aluksi tuntea voimistuvaa mutta epämääräistä ahdistusta tietyn ihmisen läsnäollessa - vauvaa ei tee mieli antaa syliin. Kotimatkalla mummolasta ahdistus jäytää vatsanpohjassa ja mielessä risteilee epävarmoja ajatuksia omasta vanhemmuudesta ja kyvystä tulkita vauvan viestejä. Näin toimii vaisto. Parjatut hormonit ja "yliherkkyydet" ovat olemassa syystä. Ne ovat luonnon keino varmistaa että vanhempi huolehtii vauvastaan.
Isovanhempien tehtävä on tukea vanhemmuutta. Jos he tukevat vanhemmuutta (oikeasti, omasta halustaan tehdä niin, kyvystä tunnistaa vauvan tarpeet omaan hoivaajaan) niin vanhemmalle ei tule em. tuntemuksia ainakaan suuressa määrin. Toki eri asia jälleen kerran on esimerkiksi vaikeat synnytyksen jälkeiset masennukset yms. ja siksi vääristynyt kokemus ympäristöstä mutta nyt on puhe ihan terveistä vanhemmista ja todellisesta ongelmasta.
Entisaikojen miniät rusikoitiin lattianrakoon, talon vanha emäntä oli se joka määräsi, myös miniän lapsista. Ne idylliset, yhteisölliset sukutilat kätkevät historiaansa kurjia ihmiskohtaloita ja hyvin julmia perhekäytäntöjä. (Minun isoäitini anoppi pakotti nuoren isoäitini katsomaan vaiti kehdon vieressä vauvansa huutoa. Piti karaista, ei saanut ottaa syliin. Anoppinsa poltti piippua ja hymyili.)
Olen ollut ja edelleenkin olen sitä mieltä, että kerran viikossa muutaman tunnin lapsenlapsia näkevä mummu ei kerta kaikkiaan kykene pääsemään "ensisijaisen hoivaajan paikalle", vaikka kuinka yrittäiskin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on päinvastoin eli vaikka miten selitän, että olen väsynyt ja olisi tarpeen, että mummi ottaisin 7kk ikäisen yökylään, niin ei onnistu millään. Kun on se työ, jota varten pitää kerätä voimia viikonloppuna. Minä kuulemma saan nukkua vauvan päiväuniaikaan tai mies voi valvoa vauvan kanssa, jos minä en jaksa. Mitään apua ei mummilta saa!
No tuo on ihan normaalin kuuloista ettei isovanhempi halua vauvaa yökylään. Usein ne valvovat öisin ja ovat myös tottuneet yöllä syömään. Meillä on lapset saaneet mennä vasta sitten yökylään kun on n. Vuoden iässä imetys lopetettu. Sekin melko aikaista jopa.
Nuku viikonloppuaamuisin pidempään ja mies herää silloin hoitamaan vauvaa?
Vauvan yöhoito ei ole mikään pikkuasia enkä itse kehtaisi todellakaan vaatia ketään ottamaan vauvaani yöhoitoon. Eipä sillä, en anna vauvoja yöhoitoon edes pyydettäessä koska vauvan paikka on tutussa kodissa varsinkin yöllä kun kaipaa turvaa. Tosi pahat uupumiset eikä miestä tukena ovat asia erikseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuntuu vähän siltä, että anoppien sielunelämää monimutkaistetaan ihan liikaa. Ei heillä ole välttämättä tarvetta "ylläpitää napanuoraa poikaansa" ja " mollata ja kyseenalaistaa miniää kaikessa". Kysymys on yksinkertaisesti siitä, että miniä tekee asiat eri tavalla kuin anoppi tekee. Tyttärensä kanssa anopilla ei tällaista ongelmaa ole, koska tytär on oppinut äitinsä tavat ja ottaa myös lastenhoidossa äitinsä vinkit helpommin vastaan ja kokeilee niitä. Miniästä sen sijaan tuntuu että koko ajan anoppi tuppaa hänen reviirilleen. Ja joo, kyllä minusta on tuntunut ihan samalta.
Joku äsken totesi, miten anoppi aina kehuu serkkuja ja olettama on että se tapahtuu siksi, että serkut ovat niin paljon parempia. Ehkä näin, mutta voi olla niinkin, että anoppi haluaa vain välittää serkkujen kuulumisia. Miniän "kyseenalaistaminen" ja "vanhojen neuvojen tuputtaminen" voivat olla vain halua osallistua ja jakaa omia kokemuksia, joissa hyvinkin voi olla seassa kokeilun arvoisia vinkkejä.
Itse en ole havainnut ryöväri/monsterianoppeja lähipiirissä eikä kavereillakaan ole sellaisia ollut. Luulen että heitä ei älyttömän paljon ole, valtaosa on aika varovaisia toiminnassaan mummona pojan perheen suuntaan.
No en minä kyllä ole hoitanut samalla tavalla kuin äitini. Äitini imetti ehkä puoli vuotta minua ja minä omiani n. 1,5-vuotiaaksi asti. Jos minä kaaduin, vastaus oli "ei sattunut" kun omani vastaavassa tilanteessa otan syliin ja kysyn sattuiko.
Mun äitini ei kyllä koe mitenkään ikäväksi että teen eri tavalla. Päinvastoin, on ylpeä minusta äitinä, kun jaksan ja päätän tehdä oman parhaan näkemykseni mukaan.
Uskon kyllä, että useimmilla nykyvanhemmilla on juurikin näin, että tehdään tietoisesti toisin kuin omat vanhemmat.
Hymyilyttää, kun oma äitini oli kauhea kanaemo juuri tuollaisten kaatumisten kanssa, ja minusta tuli kauhea itkupilli osittain siitä syystä. Kärsin siitä siis itse aika paljon. Omilleni olen taas tehnyt tuota "ei kai se paljoa sattunut" ja "homma jatkuu" meininkiä, ja se onkin mennyt aika hyvin, kun eivät ihan pienestä valita. Eli oikeassa olet, aina sitä jotakin tekee tarkoituksella päinvastoin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on päinvastoin eli vaikka miten selitän, että olen väsynyt ja olisi tarpeen, että mummi ottaisin 7kk ikäisen yökylään, niin ei onnistu millään. Kun on se työ, jota varten pitää kerätä voimia viikonloppuna. Minä kuulemma saan nukkua vauvan päiväuniaikaan tai mies voi valvoa vauvan kanssa, jos minä en jaksa. Mitään apua ei mummilta saa!
No tuo on ihan normaalin kuuloista ettei isovanhempi halua vauvaa yökylään. Usein ne valvovat öisin ja ovat myös tottuneet yöllä syömään. Meillä on lapset saaneet mennä vasta sitten yökylään kun on n. Vuoden iässä imetys lopetettu. Sekin melko aikaista jopa.
Nuku viikonloppuaamuisin pidempään ja mies herää silloin hoitamaan vauvaa?
Anoppini kertoi, että hän kävi tyttärensä tytön kanssa kahdestaan saunassa ja IMETTI tätä tyttöä. Vanha akka ja äidin rooli, hyi!
Mahtaakohan vaimosi olla samaa mieltä anopistaan...