Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?

Mummolla on rajat kateissa ja käyttäytyy häiritsevän omistavasti vauvaa kohtaan. Vauva ei todellakaan ole mummon terapiaväline!

Mulla oli rajaton anoppi, joka kesken lapsettomuushoitojen alkoi raivota mulle, että olen pilannut hänen elämänsä, koska en ole tehnyt hänelle lapsenlapsia ja elämässä ei ole sisältöä. Lapsettomaksi jäin, mutta myöhemmin olen miettinyt, että olisi ollut ahdistava mummo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuntuu vähän siltä, että anoppien sielunelämää monimutkaistetaan ihan liikaa. Ei heillä ole välttämättä tarvetta "ylläpitää napanuoraa poikaansa" ja " mollata ja kyseenalaistaa miniää kaikessa". Kysymys on yksinkertaisesti siitä, että miniä tekee asiat eri tavalla kuin anoppi tekee. Tyttärensä kanssa anopilla ei tällaista ongelmaa ole, koska tytär on oppinut äitinsä tavat ja ottaa myös lastenhoidossa äitinsä vinkit helpommin vastaan ja kokeilee niitä. Miniästä sen sijaan tuntuu että koko ajan anoppi tuppaa hänen reviirilleen. Ja joo, kyllä minusta on tuntunut ihan samalta.

Joku äsken totesi, miten anoppi aina kehuu serkkuja ja olettama on että se tapahtuu siksi, että serkut ovat niin paljon parempia. Ehkä näin, mutta voi olla niinkin, että anoppi haluaa vain välittää serkkujen kuulumisia. Miniän "kyseenalaistaminen" ja "vanhojen neuvojen tuputtaminen" voivat olla vain halua osallistua ja jakaa omia kokemuksia, joissa hyvinkin voi olla seassa kokeilun arvoisia vinkkejä. 

Itse en ole havainnut ryöväri/monsterianoppeja lähipiirissä eikä kavereillakaan ole sellaisia ollut. Luulen että heitä ei älyttömän paljon ole, valtaosa on aika varovaisia toiminnassaan mummona pojan perheen suuntaan.

Et ole kohdannut rajattomuutta ja omimista niin kuin monet tässä ketjussa. On siten ihan ymmärrettävää että pyrit näkemään ongelman tuosta vinkkelistä. Mutta olet kovin väärässä. Lapsen vanhempi tunnistaa yleensä varsin hyvin onko mummon toiminnan motiivina viaton, vähän hössäävä halu olla avuksi, kertoa kokemuksia. Tuollaista kyllä kestää, jutut saa laitettua tarvittaessa toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Tässä ketjussa on kyse isovanhemman itsekkäästä halusta päästä ensisijaisen hoivaajan paikalle, tyydyttämään omia kaipuitaan ja tarpeitaan. Sellainen käytös rikkoo vauvan ja vanhemman symbioosia ja on haitaksi vauvan kehitykselle. Vanhempi saattaa aluksi tuntea voimistuvaa mutta epämääräistä ahdistusta tietyn ihmisen läsnäollessa - vauvaa ei tee mieli antaa syliin. Kotimatkalla mummolasta ahdistus jäytää vatsanpohjassa ja mielessä risteilee epävarmoja ajatuksia omasta vanhemmuudesta ja kyvystä tulkita vauvan viestejä. Näin toimii vaisto. Parjatut hormonit ja "yliherkkyydet" ovat olemassa syystä. Ne ovat luonnon keino varmistaa että vanhempi huolehtii vauvastaan.

Isovanhempien tehtävä on tukea vanhemmuutta. Jos he tukevat vanhemmuutta (oikeasti, omasta halustaan tehdä niin, kyvystä tunnistaa vauvan tarpeet omaan hoivaajaan) niin vanhemmalle ei tule em. tuntemuksia ainakaan suuressa määrin. Toki eri asia jälleen kerran on esimerkiksi vaikeat synnytyksen jälkeiset masennukset yms. ja siksi vääristynyt kokemus ympäristöstä mutta nyt on puhe ihan terveistä vanhemmista ja todellisesta ongelmasta.

Entisaikojen miniät rusikoitiin lattianrakoon, talon vanha emäntä oli se joka määräsi, myös miniän lapsista. Ne idylliset, yhteisölliset sukutilat kätkevät historiaansa kurjia ihmiskohtaloita ja hyvin julmia perhekäytäntöjä. (Minun isoäitini anoppi pakotti nuoren isoäitini katsomaan vaiti kehdon vieressä vauvansa huutoa. Piti karaista, ei saanut ottaa syliin. Anoppinsa poltti piippua ja hymyili.)

Olen ollut ja edelleenkin olen sitä mieltä, että kerran viikossa muutaman tunnin lapsenlapsia näkevä mummu ei kerta kaikkiaan kykene pääsemään "ensisijaisen hoivaajan paikalle", vaikka  kuinka yrittäiskin.

Täh? Nyt väität vastaan itsekeksimällesi ajatukselle. Ei kukaan äiti luulekaan, että mummosta tulisi lapselle tärkein ihminen. Silti tuonsuuntaiset pyrkimykset ovat raskaita sietää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuntuu vähän siltä, että anoppien sielunelämää monimutkaistetaan ihan liikaa. Ei heillä ole välttämättä tarvetta "ylläpitää napanuoraa poikaansa" ja " mollata ja kyseenalaistaa miniää kaikessa". Kysymys on yksinkertaisesti siitä, että miniä tekee asiat eri tavalla kuin anoppi tekee. Tyttärensä kanssa anopilla ei tällaista ongelmaa ole, koska tytär on oppinut äitinsä tavat ja ottaa myös lastenhoidossa äitinsä vinkit helpommin vastaan ja kokeilee niitä. Miniästä sen sijaan tuntuu että koko ajan anoppi tuppaa hänen reviirilleen. Ja joo, kyllä minusta on tuntunut ihan samalta.

Joku äsken totesi, miten anoppi aina kehuu serkkuja ja olettama on että se tapahtuu siksi, että serkut ovat niin paljon parempia. Ehkä näin, mutta voi olla niinkin, että anoppi haluaa vain välittää serkkujen kuulumisia. Miniän "kyseenalaistaminen" ja "vanhojen neuvojen tuputtaminen" voivat olla vain halua osallistua ja jakaa omia kokemuksia, joissa hyvinkin voi olla seassa kokeilun arvoisia vinkkejä. 

Itse en ole havainnut ryöväri/monsterianoppeja lähipiirissä eikä kavereillakaan ole sellaisia ollut. Luulen että heitä ei älyttömän paljon ole, valtaosa on aika varovaisia toiminnassaan mummona pojan perheen suuntaan.

Et ole kohdannut rajattomuutta ja omimista niin kuin monet tässä ketjussa. On siten ihan ymmärrettävää että pyrit näkemään ongelman tuosta vinkkelistä. Mutta olet kovin väärässä. Lapsen vanhempi tunnistaa yleensä varsin hyvin onko mummon toiminnan motiivina viaton, vähän hössäävä halu olla avuksi, kertoa kokemuksia. Tuollaista kyllä kestää, jutut saa laitettua tarvittaessa toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Tässä ketjussa on kyse isovanhemman itsekkäästä halusta päästä ensisijaisen hoivaajan paikalle, tyydyttämään omia kaipuitaan ja tarpeitaan. Sellainen käytös rikkoo vauvan ja vanhemman symbioosia ja on haitaksi vauvan kehitykselle. Vanhempi saattaa aluksi tuntea voimistuvaa mutta epämääräistä ahdistusta tietyn ihmisen läsnäollessa - vauvaa ei tee mieli antaa syliin. Kotimatkalla mummolasta ahdistus jäytää vatsanpohjassa ja mielessä risteilee epävarmoja ajatuksia omasta vanhemmuudesta ja kyvystä tulkita vauvan viestejä. Näin toimii vaisto. Parjatut hormonit ja "yliherkkyydet" ovat olemassa syystä. Ne ovat luonnon keino varmistaa että vanhempi huolehtii vauvastaan.

Isovanhempien tehtävä on tukea vanhemmuutta. Jos he tukevat vanhemmuutta (oikeasti, omasta halustaan tehdä niin, kyvystä tunnistaa vauvan tarpeet omaan hoivaajaan) niin vanhemmalle ei tule em. tuntemuksia ainakaan suuressa määrin. Toki eri asia jälleen kerran on esimerkiksi vaikeat synnytyksen jälkeiset masennukset yms. ja siksi vääristynyt kokemus ympäristöstä mutta nyt on puhe ihan terveistä vanhemmista ja todellisesta ongelmasta.

Entisaikojen miniät rusikoitiin lattianrakoon, talon vanha emäntä oli se joka määräsi, myös miniän lapsista. Ne idylliset, yhteisölliset sukutilat kätkevät historiaansa kurjia ihmiskohtaloita ja hyvin julmia perhekäytäntöjä. (Minun isoäitini anoppi pakotti nuoren isoäitini katsomaan vaiti kehdon vieressä vauvansa huutoa. Piti karaista, ei saanut ottaa syliin. Anoppinsa poltti piippua ja hymyili.)

Olen ollut ja edelleenkin olen sitä mieltä, että kerran viikossa muutaman tunnin lapsenlapsia näkevä mummu ei kerta kaikkiaan kykene pääsemään "ensisijaisen hoivaajan paikalle", vaikka  kuinka yrittäiskin.

Täh? Nyt väität vastaan itsekeksimällesi ajatukselle. Ei kukaan äiti luulekaan, että mummosta tulisi lapselle tärkein ihminen. Silti tuonsuuntaiset pyrkimykset ovat raskaita sietää.

Ei kuitenkaan voida millään sanoa, että tällaiset äidit ovat hysteerisinä ylikierroksilla. Vika on siinä mummossa, joka hössöttää. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuntuu vähän siltä, että anoppien sielunelämää monimutkaistetaan ihan liikaa. Ei heillä ole välttämättä tarvetta "ylläpitää napanuoraa poikaansa" ja " mollata ja kyseenalaistaa miniää kaikessa". Kysymys on yksinkertaisesti siitä, että miniä tekee asiat eri tavalla kuin anoppi tekee. Tyttärensä kanssa anopilla ei tällaista ongelmaa ole, koska tytär on oppinut äitinsä tavat ja ottaa myös lastenhoidossa äitinsä vinkit helpommin vastaan ja kokeilee niitä. Miniästä sen sijaan tuntuu että koko ajan anoppi tuppaa hänen reviirilleen. Ja joo, kyllä minusta on tuntunut ihan samalta.

Joku äsken totesi, miten anoppi aina kehuu serkkuja ja olettama on että se tapahtuu siksi, että serkut ovat niin paljon parempia. Ehkä näin, mutta voi olla niinkin, että anoppi haluaa vain välittää serkkujen kuulumisia. Miniän "kyseenalaistaminen" ja "vanhojen neuvojen tuputtaminen" voivat olla vain halua osallistua ja jakaa omia kokemuksia, joissa hyvinkin voi olla seassa kokeilun arvoisia vinkkejä. 

Itse en ole havainnut ryöväri/monsterianoppeja lähipiirissä eikä kavereillakaan ole sellaisia ollut. Luulen että heitä ei älyttömän paljon ole, valtaosa on aika varovaisia toiminnassaan mummona pojan perheen suuntaan.

Et ole kohdannut rajattomuutta ja omimista niin kuin monet tässä ketjussa. On siten ihan ymmärrettävää että pyrit näkemään ongelman tuosta vinkkelistä. Mutta olet kovin väärässä. Lapsen vanhempi tunnistaa yleensä varsin hyvin onko mummon toiminnan motiivina viaton, vähän hössäävä halu olla avuksi, kertoa kokemuksia. Tuollaista kyllä kestää, jutut saa laitettua tarvittaessa toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Tässä ketjussa on kyse isovanhemman itsekkäästä halusta päästä ensisijaisen hoivaajan paikalle, tyydyttämään omia kaipuitaan ja tarpeitaan. Sellainen käytös rikkoo vauvan ja vanhemman symbioosia ja on haitaksi vauvan kehitykselle. Vanhempi saattaa aluksi tuntea voimistuvaa mutta epämääräistä ahdistusta tietyn ihmisen läsnäollessa - vauvaa ei tee mieli antaa syliin. Kotimatkalla mummolasta ahdistus jäytää vatsanpohjassa ja mielessä risteilee epävarmoja ajatuksia omasta vanhemmuudesta ja kyvystä tulkita vauvan viestejä. Näin toimii vaisto. Parjatut hormonit ja "yliherkkyydet" ovat olemassa syystä. Ne ovat luonnon keino varmistaa että vanhempi huolehtii vauvastaan.

Isovanhempien tehtävä on tukea vanhemmuutta. Jos he tukevat vanhemmuutta (oikeasti, omasta halustaan tehdä niin, kyvystä tunnistaa vauvan tarpeet omaan hoivaajaan) niin vanhemmalle ei tule em. tuntemuksia ainakaan suuressa määrin. Toki eri asia jälleen kerran on esimerkiksi vaikeat synnytyksen jälkeiset masennukset yms. ja siksi vääristynyt kokemus ympäristöstä mutta nyt on puhe ihan terveistä vanhemmista ja todellisesta ongelmasta.

Entisaikojen miniät rusikoitiin lattianrakoon, talon vanha emäntä oli se joka määräsi, myös miniän lapsista. Ne idylliset, yhteisölliset sukutilat kätkevät historiaansa kurjia ihmiskohtaloita ja hyvin julmia perhekäytäntöjä. (Minun isoäitini anoppi pakotti nuoren isoäitini katsomaan vaiti kehdon vieressä vauvansa huutoa. Piti karaista, ei saanut ottaa syliin. Anoppinsa poltti piippua ja hymyili.)

Olen ollut ja edelleenkin olen sitä mieltä, että kerran viikossa muutaman tunnin lapsenlapsia näkevä mummu ei kerta kaikkiaan kykene pääsemään "ensisijaisen hoivaajan paikalle", vaikka  kuinka yrittäiskin.

Täh? Nyt väität vastaan itsekeksimällesi ajatukselle. Ei kukaan äiti luulekaan, että mummosta tulisi lapselle tärkein ihminen. Silti tuonsuuntaiset pyrkimykset ovat raskaita sietää.

Ei kuitenkaan voida millään sanoa, että tällaiset äidit ovat hysteerisinä ylikierroksilla. Vika on siinä mummossa, joka hössöttää. 

Ei niin, jos mummon toiminta ei sovi kyseisen perheen toimintakulttuuriin niin mummon on muutettava tapojaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuntuu vähän siltä, että anoppien sielunelämää monimutkaistetaan ihan liikaa. Ei heillä ole välttämättä tarvetta "ylläpitää napanuoraa poikaansa" ja " mollata ja kyseenalaistaa miniää kaikessa". Kysymys on yksinkertaisesti siitä, että miniä tekee asiat eri tavalla kuin anoppi tekee. Tyttärensä kanssa anopilla ei tällaista ongelmaa ole, koska tytär on oppinut äitinsä tavat ja ottaa myös lastenhoidossa äitinsä vinkit helpommin vastaan ja kokeilee niitä. Miniästä sen sijaan tuntuu että koko ajan anoppi tuppaa hänen reviirilleen. Ja joo, kyllä minusta on tuntunut ihan samalta.

Joku äsken totesi, miten anoppi aina kehuu serkkuja ja olettama on että se tapahtuu siksi, että serkut ovat niin paljon parempia. Ehkä näin, mutta voi olla niinkin, että anoppi haluaa vain välittää serkkujen kuulumisia. Miniän "kyseenalaistaminen" ja "vanhojen neuvojen tuputtaminen" voivat olla vain halua osallistua ja jakaa omia kokemuksia, joissa hyvinkin voi olla seassa kokeilun arvoisia vinkkejä. 

Itse en ole havainnut ryöväri/monsterianoppeja lähipiirissä eikä kavereillakaan ole sellaisia ollut. Luulen että heitä ei älyttömän paljon ole, valtaosa on aika varovaisia toiminnassaan mummona pojan perheen suuntaan.

Et ole kohdannut rajattomuutta ja omimista niin kuin monet tässä ketjussa. On siten ihan ymmärrettävää että pyrit näkemään ongelman tuosta vinkkelistä. Mutta olet kovin väärässä. Lapsen vanhempi tunnistaa yleensä varsin hyvin onko mummon toiminnan motiivina viaton, vähän hössäävä halu olla avuksi, kertoa kokemuksia. Tuollaista kyllä kestää, jutut saa laitettua tarvittaessa toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Tässä ketjussa on kyse isovanhemman itsekkäästä halusta päästä ensisijaisen hoivaajan paikalle, tyydyttämään omia kaipuitaan ja tarpeitaan. Sellainen käytös rikkoo vauvan ja vanhemman symbioosia ja on haitaksi vauvan kehitykselle. Vanhempi saattaa aluksi tuntea voimistuvaa mutta epämääräistä ahdistusta tietyn ihmisen läsnäollessa - vauvaa ei tee mieli antaa syliin. Kotimatkalla mummolasta ahdistus jäytää vatsanpohjassa ja mielessä risteilee epävarmoja ajatuksia omasta vanhemmuudesta ja kyvystä tulkita vauvan viestejä. Näin toimii vaisto. Parjatut hormonit ja "yliherkkyydet" ovat olemassa syystä. Ne ovat luonnon keino varmistaa että vanhempi huolehtii vauvastaan.

Isovanhempien tehtävä on tukea vanhemmuutta. Jos he tukevat vanhemmuutta (oikeasti, omasta halustaan tehdä niin, kyvystä tunnistaa vauvan tarpeet omaan hoivaajaan) niin vanhemmalle ei tule em. tuntemuksia ainakaan suuressa määrin. Toki eri asia jälleen kerran on esimerkiksi vaikeat synnytyksen jälkeiset masennukset yms. ja siksi vääristynyt kokemus ympäristöstä mutta nyt on puhe ihan terveistä vanhemmista ja todellisesta ongelmasta.

Entisaikojen miniät rusikoitiin lattianrakoon, talon vanha emäntä oli se joka määräsi, myös miniän lapsista. Ne idylliset, yhteisölliset sukutilat kätkevät historiaansa kurjia ihmiskohtaloita ja hyvin julmia perhekäytäntöjä. (Minun isoäitini anoppi pakotti nuoren isoäitini katsomaan vaiti kehdon vieressä vauvansa huutoa. Piti karaista, ei saanut ottaa syliin. Anoppinsa poltti piippua ja hymyili.)

Olen ollut ja edelleenkin olen sitä mieltä, että kerran viikossa muutaman tunnin lapsenlapsia näkevä mummu ei kerta kaikkiaan kykene pääsemään "ensisijaisen hoivaajan paikalle", vaikka  kuinka yrittäiskin.

Täh? Nyt väität vastaan itsekeksimällesi ajatukselle. Ei kukaan äiti luulekaan, että mummosta tulisi lapselle tärkein ihminen. Silti tuonsuuntaiset pyrkimykset ovat raskaita sietää.

Ei kuitenkaan voida millään sanoa, että tällaiset äidit ovat hysteerisinä ylikierroksilla. Vika on siinä mummossa, joka hössöttää. 

Äh, olenpa tyhmä. Tein kärpäsestä härkäsen ja katkaisin välit mummoon joka vei vastasyntyneen vauvan vierestäni päiväunien aikana omaan kotiinsa ja sanoi pojalleen eli miehelleni että hänellä olisi nyt aikaa "polvistella" lapsen kanssa, minä voisin lähteä töihin kun vauva täyttää 6kk ja mummon luona vauva on muutenkin iloisempi kuin minun kanssani. Söpöä hössötystä jonka minä dramaqueen paisuttelin hormonipäissäni :(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuntuu vähän siltä, että anoppien sielunelämää monimutkaistetaan ihan liikaa. Ei heillä ole välttämättä tarvetta "ylläpitää napanuoraa poikaansa" ja " mollata ja kyseenalaistaa miniää kaikessa". Kysymys on yksinkertaisesti siitä, että miniä tekee asiat eri tavalla kuin anoppi tekee. Tyttärensä kanssa anopilla ei tällaista ongelmaa ole, koska tytär on oppinut äitinsä tavat ja ottaa myös lastenhoidossa äitinsä vinkit helpommin vastaan ja kokeilee niitä. Miniästä sen sijaan tuntuu että koko ajan anoppi tuppaa hänen reviirilleen. Ja joo, kyllä minusta on tuntunut ihan samalta.

Joku äsken totesi, miten anoppi aina kehuu serkkuja ja olettama on että se tapahtuu siksi, että serkut ovat niin paljon parempia. Ehkä näin, mutta voi olla niinkin, että anoppi haluaa vain välittää serkkujen kuulumisia. Miniän "kyseenalaistaminen" ja "vanhojen neuvojen tuputtaminen" voivat olla vain halua osallistua ja jakaa omia kokemuksia, joissa hyvinkin voi olla seassa kokeilun arvoisia vinkkejä. 

Itse en ole havainnut ryöväri/monsterianoppeja lähipiirissä eikä kavereillakaan ole sellaisia ollut. Luulen että heitä ei älyttömän paljon ole, valtaosa on aika varovaisia toiminnassaan mummona pojan perheen suuntaan.

Et ole kohdannut rajattomuutta ja omimista niin kuin monet tässä ketjussa. On siten ihan ymmärrettävää että pyrit näkemään ongelman tuosta vinkkelistä. Mutta olet kovin väärässä. Lapsen vanhempi tunnistaa yleensä varsin hyvin onko mummon toiminnan motiivina viaton, vähän hössäävä halu olla avuksi, kertoa kokemuksia. Tuollaista kyllä kestää, jutut saa laitettua tarvittaessa toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Tässä ketjussa on kyse isovanhemman itsekkäästä halusta päästä ensisijaisen hoivaajan paikalle, tyydyttämään omia kaipuitaan ja tarpeitaan. Sellainen käytös rikkoo vauvan ja vanhemman symbioosia ja on haitaksi vauvan kehitykselle. Vanhempi saattaa aluksi tuntea voimistuvaa mutta epämääräistä ahdistusta tietyn ihmisen läsnäollessa - vauvaa ei tee mieli antaa syliin. Kotimatkalla mummolasta ahdistus jäytää vatsanpohjassa ja mielessä risteilee epävarmoja ajatuksia omasta vanhemmuudesta ja kyvystä tulkita vauvan viestejä. Näin toimii vaisto. Parjatut hormonit ja "yliherkkyydet" ovat olemassa syystä. Ne ovat luonnon keino varmistaa että vanhempi huolehtii vauvastaan.

Isovanhempien tehtävä on tukea vanhemmuutta. Jos he tukevat vanhemmuutta (oikeasti, omasta halustaan tehdä niin, kyvystä tunnistaa vauvan tarpeet omaan hoivaajaan) niin vanhemmalle ei tule em. tuntemuksia ainakaan suuressa määrin. Toki eri asia jälleen kerran on esimerkiksi vaikeat synnytyksen jälkeiset masennukset yms. ja siksi vääristynyt kokemus ympäristöstä mutta nyt on puhe ihan terveistä vanhemmista ja todellisesta ongelmasta.

Entisaikojen miniät rusikoitiin lattianrakoon, talon vanha emäntä oli se joka määräsi, myös miniän lapsista. Ne idylliset, yhteisölliset sukutilat kätkevät historiaansa kurjia ihmiskohtaloita ja hyvin julmia perhekäytäntöjä. (Minun isoäitini anoppi pakotti nuoren isoäitini katsomaan vaiti kehdon vieressä vauvansa huutoa. Piti karaista, ei saanut ottaa syliin. Anoppinsa poltti piippua ja hymyili.)

Olen ollut ja edelleenkin olen sitä mieltä, että kerran viikossa muutaman tunnin lapsenlapsia näkevä mummu ei kerta kaikkiaan kykene pääsemään "ensisijaisen hoivaajan paikalle", vaikka  kuinka yrittäiskin.

Täh? Nyt väität vastaan itsekeksimällesi ajatukselle. Ei kukaan äiti luulekaan, että mummosta tulisi lapselle tärkein ihminen. Silti tuonsuuntaiset pyrkimykset ovat raskaita sietää.

Ei kuitenkaan voida millään sanoa, että tällaiset äidit ovat hysteerisinä ylikierroksilla. Vika on siinä mummossa, joka hössöttää. 

Ei niin, jos mummon toiminta ei sovi kyseisen perheen toimintakulttuuriin niin mummon on muutettava tapojaan.

= mummo ja äiti napit vastakkain jähnäämässä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuntuu vähän siltä, että anoppien sielunelämää monimutkaistetaan ihan liikaa. Ei heillä ole välttämättä tarvetta "ylläpitää napanuoraa poikaansa" ja " mollata ja kyseenalaistaa miniää kaikessa". Kysymys on yksinkertaisesti siitä, että miniä tekee asiat eri tavalla kuin anoppi tekee. Tyttärensä kanssa anopilla ei tällaista ongelmaa ole, koska tytär on oppinut äitinsä tavat ja ottaa myös lastenhoidossa äitinsä vinkit helpommin vastaan ja kokeilee niitä. Miniästä sen sijaan tuntuu että koko ajan anoppi tuppaa hänen reviirilleen. Ja joo, kyllä minusta on tuntunut ihan samalta.

Joku äsken totesi, miten anoppi aina kehuu serkkuja ja olettama on että se tapahtuu siksi, että serkut ovat niin paljon parempia. Ehkä näin, mutta voi olla niinkin, että anoppi haluaa vain välittää serkkujen kuulumisia. Miniän "kyseenalaistaminen" ja "vanhojen neuvojen tuputtaminen" voivat olla vain halua osallistua ja jakaa omia kokemuksia, joissa hyvinkin voi olla seassa kokeilun arvoisia vinkkejä. 

Itse en ole havainnut ryöväri/monsterianoppeja lähipiirissä eikä kavereillakaan ole sellaisia ollut. Luulen että heitä ei älyttömän paljon ole, valtaosa on aika varovaisia toiminnassaan mummona pojan perheen suuntaan.

Et ole kohdannut rajattomuutta ja omimista niin kuin monet tässä ketjussa. On siten ihan ymmärrettävää että pyrit näkemään ongelman tuosta vinkkelistä. Mutta olet kovin väärässä. Lapsen vanhempi tunnistaa yleensä varsin hyvin onko mummon toiminnan motiivina viaton, vähän hössäävä halu olla avuksi, kertoa kokemuksia. Tuollaista kyllä kestää, jutut saa laitettua tarvittaessa toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Tässä ketjussa on kyse isovanhemman itsekkäästä halusta päästä ensisijaisen hoivaajan paikalle, tyydyttämään omia kaipuitaan ja tarpeitaan. Sellainen käytös rikkoo vauvan ja vanhemman symbioosia ja on haitaksi vauvan kehitykselle. Vanhempi saattaa aluksi tuntea voimistuvaa mutta epämääräistä ahdistusta tietyn ihmisen läsnäollessa - vauvaa ei tee mieli antaa syliin. Kotimatkalla mummolasta ahdistus jäytää vatsanpohjassa ja mielessä risteilee epävarmoja ajatuksia omasta vanhemmuudesta ja kyvystä tulkita vauvan viestejä. Näin toimii vaisto. Parjatut hormonit ja "yliherkkyydet" ovat olemassa syystä. Ne ovat luonnon keino varmistaa että vanhempi huolehtii vauvastaan.

Isovanhempien tehtävä on tukea vanhemmuutta. Jos he tukevat vanhemmuutta (oikeasti, omasta halustaan tehdä niin, kyvystä tunnistaa vauvan tarpeet omaan hoivaajaan) niin vanhemmalle ei tule em. tuntemuksia ainakaan suuressa määrin. Toki eri asia jälleen kerran on esimerkiksi vaikeat synnytyksen jälkeiset masennukset yms. ja siksi vääristynyt kokemus ympäristöstä mutta nyt on puhe ihan terveistä vanhemmista ja todellisesta ongelmasta.

Entisaikojen miniät rusikoitiin lattianrakoon, talon vanha emäntä oli se joka määräsi, myös miniän lapsista. Ne idylliset, yhteisölliset sukutilat kätkevät historiaansa kurjia ihmiskohtaloita ja hyvin julmia perhekäytäntöjä. (Minun isoäitini anoppi pakotti nuoren isoäitini katsomaan vaiti kehdon vieressä vauvansa huutoa. Piti karaista, ei saanut ottaa syliin. Anoppinsa poltti piippua ja hymyili.)

Olen ollut ja edelleenkin olen sitä mieltä, että kerran viikossa muutaman tunnin lapsenlapsia näkevä mummu ei kerta kaikkiaan kykene pääsemään "ensisijaisen hoivaajan paikalle", vaikka  kuinka yrittäiskin.

Täh? Nyt väität vastaan itsekeksimällesi ajatukselle. Ei kukaan äiti luulekaan, että mummosta tulisi lapselle tärkein ihminen. Silti tuonsuuntaiset pyrkimykset ovat raskaita sietää.

Ei kuitenkaan voida millään sanoa, että tällaiset äidit ovat hysteerisinä ylikierroksilla. Vika on siinä mummossa, joka hössöttää. 

Äh, olenpa tyhmä. Tein kärpäsestä härkäsen ja katkaisin välit mummoon joka vei vastasyntyneen vauvan vierestäni päiväunien aikana omaan kotiinsa ja sanoi pojalleen eli miehelleni että hänellä olisi nyt aikaa "polvistella" lapsen kanssa, minä voisin lähteä töihin kun vauva täyttää 6kk ja mummon luona vauva on muutenkin iloisempi kuin minun kanssani. Söpöä hössötystä jonka minä dramaqueen paisuttelin hormonipäissäni :(

Eipä täällä kukaan ole sanonut, etteikö noita sekomummoja olisi. Ikävää, että sinulle on tuollainen vastasyntyneen ryöstäjä riesana (kuinka kauaksi mummo lapsen ryösti? Naapuriin? Miksei miehesi tehnyt mitään?) 

Kuitenkin he ovat vähemmistö ja iso osa mummojen ja äitien välisestä kahnauksesta on ihan normaalia naisten välistä hiertämistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuntuu vähän siltä, että anoppien sielunelämää monimutkaistetaan ihan liikaa. Ei heillä ole välttämättä tarvetta "ylläpitää napanuoraa poikaansa" ja " mollata ja kyseenalaistaa miniää kaikessa". Kysymys on yksinkertaisesti siitä, että miniä tekee asiat eri tavalla kuin anoppi tekee. Tyttärensä kanssa anopilla ei tällaista ongelmaa ole, koska tytär on oppinut äitinsä tavat ja ottaa myös lastenhoidossa äitinsä vinkit helpommin vastaan ja kokeilee niitä. Miniästä sen sijaan tuntuu että koko ajan anoppi tuppaa hänen reviirilleen. Ja joo, kyllä minusta on tuntunut ihan samalta.

Joku äsken totesi, miten anoppi aina kehuu serkkuja ja olettama on että se tapahtuu siksi, että serkut ovat niin paljon parempia. Ehkä näin, mutta voi olla niinkin, että anoppi haluaa vain välittää serkkujen kuulumisia. Miniän "kyseenalaistaminen" ja "vanhojen neuvojen tuputtaminen" voivat olla vain halua osallistua ja jakaa omia kokemuksia, joissa hyvinkin voi olla seassa kokeilun arvoisia vinkkejä. 

Itse en ole havainnut ryöväri/monsterianoppeja lähipiirissä eikä kavereillakaan ole sellaisia ollut. Luulen että heitä ei älyttömän paljon ole, valtaosa on aika varovaisia toiminnassaan mummona pojan perheen suuntaan.

Et ole kohdannut rajattomuutta ja omimista niin kuin monet tässä ketjussa. On siten ihan ymmärrettävää että pyrit näkemään ongelman tuosta vinkkelistä. Mutta olet kovin väärässä. Lapsen vanhempi tunnistaa yleensä varsin hyvin onko mummon toiminnan motiivina viaton, vähän hössäävä halu olla avuksi, kertoa kokemuksia. Tuollaista kyllä kestää, jutut saa laitettua tarvittaessa toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Tässä ketjussa on kyse isovanhemman itsekkäästä halusta päästä ensisijaisen hoivaajan paikalle, tyydyttämään omia kaipuitaan ja tarpeitaan. Sellainen käytös rikkoo vauvan ja vanhemman symbioosia ja on haitaksi vauvan kehitykselle. Vanhempi saattaa aluksi tuntea voimistuvaa mutta epämääräistä ahdistusta tietyn ihmisen läsnäollessa - vauvaa ei tee mieli antaa syliin. Kotimatkalla mummolasta ahdistus jäytää vatsanpohjassa ja mielessä risteilee epävarmoja ajatuksia omasta vanhemmuudesta ja kyvystä tulkita vauvan viestejä. Näin toimii vaisto. Parjatut hormonit ja "yliherkkyydet" ovat olemassa syystä. Ne ovat luonnon keino varmistaa että vanhempi huolehtii vauvastaan.

Isovanhempien tehtävä on tukea vanhemmuutta. Jos he tukevat vanhemmuutta (oikeasti, omasta halustaan tehdä niin, kyvystä tunnistaa vauvan tarpeet omaan hoivaajaan) niin vanhemmalle ei tule em. tuntemuksia ainakaan suuressa määrin. Toki eri asia jälleen kerran on esimerkiksi vaikeat synnytyksen jälkeiset masennukset yms. ja siksi vääristynyt kokemus ympäristöstä mutta nyt on puhe ihan terveistä vanhemmista ja todellisesta ongelmasta.

Entisaikojen miniät rusikoitiin lattianrakoon, talon vanha emäntä oli se joka määräsi, myös miniän lapsista. Ne idylliset, yhteisölliset sukutilat kätkevät historiaansa kurjia ihmiskohtaloita ja hyvin julmia perhekäytäntöjä. (Minun isoäitini anoppi pakotti nuoren isoäitini katsomaan vaiti kehdon vieressä vauvansa huutoa. Piti karaista, ei saanut ottaa syliin. Anoppinsa poltti piippua ja hymyili.)

Olen ollut ja edelleenkin olen sitä mieltä, että kerran viikossa muutaman tunnin lapsenlapsia näkevä mummu ei kerta kaikkiaan kykene pääsemään "ensisijaisen hoivaajan paikalle", vaikka  kuinka yrittäiskin.

Täh? Nyt väität vastaan itsekeksimällesi ajatukselle. Ei kukaan äiti luulekaan, että mummosta tulisi lapselle tärkein ihminen. Silti tuonsuuntaiset pyrkimykset ovat raskaita sietää.

Ei kuitenkaan voida millään sanoa, että tällaiset äidit ovat hysteerisinä ylikierroksilla. Vika on siinä mummossa, joka hössöttää. 

Äh, olenpa tyhmä. Tein kärpäsestä härkäsen ja katkaisin välit mummoon joka vei vastasyntyneen vauvan vierestäni päiväunien aikana omaan kotiinsa ja sanoi pojalleen eli miehelleni että hänellä olisi nyt aikaa "polvistella" lapsen kanssa, minä voisin lähteä töihin kun vauva täyttää 6kk ja mummon luona vauva on muutenkin iloisempi kuin minun kanssani. Söpöä hössötystä jonka minä dramaqueen paisuttelin hormonipäissäni :(

Eipä täällä kukaan ole sanonut, etteikö noita sekomummoja olisi. Ikävää, että sinulle on tuollainen vastasyntyneen ryöstäjä riesana (kuinka kauaksi mummo lapsen ryösti? Naapuriin? Miksei miehesi tehnyt mitään?) 

Kuitenkin he ovat vähemmistö ja iso osa mummojen ja äitien välisestä kahnauksesta on ihan normaalia naisten välistä hiertämistä.

Tässä keskustelussa puhutaan nimenomaan niistä sekomummoista. Voit perustaa naisten välisistä hiertämisistä eri keskustelun. 

nukka kirjoitti:

Meillä on 8kk vauva jonka isoäiti on hurahtanut pikkuiseen jo raskausaikana todella voimakkaasti. Tunnen itseni nipoksi kun minua on alkanut häiritä mummon ja lapsen tapa olla yhdessä. Mummo vaatii tapaamista vähintään kerran viikossa ja joka kerran pitelee vauvaa rintaansa vasten ja "sulkeutuu" seurasta. Kuiskailee "mummo rakastaa, mummon rakkain"-koko ajan vauvalle ja jos vauva inahtaa tai yrittää vääntää itseään pois sylistä lähtee mummo nopeasti kauaksi minusta ja miehestä, ettemme ota vauvaa. Mummo on mukava ihminen luonteeltaan mutta esim. minua ei noteeraa millään tavalla kun olen paikalla, ärsyyntyy selvästi läsnäolostani. Olenko yliherkkä? Mummo on alusta asti anellut vauvaa yökylään, sanoi 2 viikon ikäiselle vauvalle "tänään jäät mummon luokse, mummon luona on hyvä". Sanoin etten jätä vastasyntynyttä hoitoon missään nimessä. Alkoi ITKEÄ ja sanoi että hän saa vauvasta voimaa jatkaa töissä. Sanoo tätä samaa aina kun pyytää tapaamista, jopa sanamuodoin ettei "jaksa tulevaa työviikkoa", ellei saa sylitellä vauvaa. Ei ole saanut yöhoitoon koska imetän enkä jotenkin usko että hän pystyy tarkkailemaan VAUVAN tarpeita. Jos vauva vaikka kaipaa tilaa, lattialla olemista tms. niin se ei käy päinsä tämän mummon kanssa. Mitä voin tehdä pahoittamatta mummon mieltä? Kyseessä miehen äiti johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymään.

Mies on kiusaantunut ja yrittää olla ottamatta kantaa asiaan. Ei selvästi tajua miksi minua stressaa mummon kyläilyt ja heillä vieraileminen. Mummo on tavallaan niin herttainen olemukseltaan kuitenkin, mutta ahdistaa ettei hän selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä.

Ja juu, olen "kiitollinen" siitä että on välittäviä isovanhempia mutta en voi tunteilleni mitään.

Vauva on jo 8 kk mutta äiti kyselee, mitäköhän hän voisi tehdä. Mies ei näe syytä tehdä mitään. Äitiä ahdistaa ettei mummo "selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä". Äitiä ärsyttää kun mummo ei huomioi häntä ja ärsyyntyy hänen hössötyksestään ja vetoomuksistaan, ja että tarvitsee lapsenlapsen näkemistä jaksaakseen töissä. 

Ei vaikuta kokonaisuutena mun mielestä kovin vakavalta. Koska jos olisi vakavaa, niin tottahan lapsen vanhemmat olisi jo lähes vuoden aikana siihen puuttuneet.

Ai luoja miten pisti ajatuksenakin vihaksi jonkun anoppi, joka oli myynyt kissat pois ilman lupaa! Vannon, että itse siinä tilanteessa olisin hakenut kissat takaisin vaikka maan ääristä, tehnyt rikosilmoituksen, hakenut lähestymiskieltoa, laittanut kaikki yhteyskanavat anoppiin mustalle listalle... Jopa anopin auton naarmuttaminen tai esim. muumimukikokoelman tuhoaminen tulisi mieleen... Ikinä en antaisi anteeksi.

Sori, oli pakko avautua, vaikka kyse olikin kissojen sijaan vauvasta.

Kannattaa muuten joskus käydä soluttautumassa Facen mummoryhmiin. Niissä julkaistaan päivittäin valtava määrä kuvia toisten lapsista, parjataan miniöitä ja muuta mukavaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuntuu vähän siltä, että anoppien sielunelämää monimutkaistetaan ihan liikaa. Ei heillä ole välttämättä tarvetta "ylläpitää napanuoraa poikaansa" ja " mollata ja kyseenalaistaa miniää kaikessa". Kysymys on yksinkertaisesti siitä, että miniä tekee asiat eri tavalla kuin anoppi tekee. Tyttärensä kanssa anopilla ei tällaista ongelmaa ole, koska tytär on oppinut äitinsä tavat ja ottaa myös lastenhoidossa äitinsä vinkit helpommin vastaan ja kokeilee niitä. Miniästä sen sijaan tuntuu että koko ajan anoppi tuppaa hänen reviirilleen. Ja joo, kyllä minusta on tuntunut ihan samalta.

Joku äsken totesi, miten anoppi aina kehuu serkkuja ja olettama on että se tapahtuu siksi, että serkut ovat niin paljon parempia. Ehkä näin, mutta voi olla niinkin, että anoppi haluaa vain välittää serkkujen kuulumisia. Miniän "kyseenalaistaminen" ja "vanhojen neuvojen tuputtaminen" voivat olla vain halua osallistua ja jakaa omia kokemuksia, joissa hyvinkin voi olla seassa kokeilun arvoisia vinkkejä. 

Itse en ole havainnut ryöväri/monsterianoppeja lähipiirissä eikä kavereillakaan ole sellaisia ollut. Luulen että heitä ei älyttömän paljon ole, valtaosa on aika varovaisia toiminnassaan mummona pojan perheen suuntaan.

Et ole kohdannut rajattomuutta ja omimista niin kuin monet tässä ketjussa. On siten ihan ymmärrettävää että pyrit näkemään ongelman tuosta vinkkelistä. Mutta olet kovin väärässä. Lapsen vanhempi tunnistaa yleensä varsin hyvin onko mummon toiminnan motiivina viaton, vähän hössäävä halu olla avuksi, kertoa kokemuksia. Tuollaista kyllä kestää, jutut saa laitettua tarvittaessa toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Tässä ketjussa on kyse isovanhemman itsekkäästä halusta päästä ensisijaisen hoivaajan paikalle, tyydyttämään omia kaipuitaan ja tarpeitaan. Sellainen käytös rikkoo vauvan ja vanhemman symbioosia ja on haitaksi vauvan kehitykselle. Vanhempi saattaa aluksi tuntea voimistuvaa mutta epämääräistä ahdistusta tietyn ihmisen läsnäollessa - vauvaa ei tee mieli antaa syliin. Kotimatkalla mummolasta ahdistus jäytää vatsanpohjassa ja mielessä risteilee epävarmoja ajatuksia omasta vanhemmuudesta ja kyvystä tulkita vauvan viestejä. Näin toimii vaisto. Parjatut hormonit ja "yliherkkyydet" ovat olemassa syystä. Ne ovat luonnon keino varmistaa että vanhempi huolehtii vauvastaan.

Isovanhempien tehtävä on tukea vanhemmuutta. Jos he tukevat vanhemmuutta (oikeasti, omasta halustaan tehdä niin, kyvystä tunnistaa vauvan tarpeet omaan hoivaajaan) niin vanhemmalle ei tule em. tuntemuksia ainakaan suuressa määrin. Toki eri asia jälleen kerran on esimerkiksi vaikeat synnytyksen jälkeiset masennukset yms. ja siksi vääristynyt kokemus ympäristöstä mutta nyt on puhe ihan terveistä vanhemmista ja todellisesta ongelmasta.

Entisaikojen miniät rusikoitiin lattianrakoon, talon vanha emäntä oli se joka määräsi, myös miniän lapsista. Ne idylliset, yhteisölliset sukutilat kätkevät historiaansa kurjia ihmiskohtaloita ja hyvin julmia perhekäytäntöjä. (Minun isoäitini anoppi pakotti nuoren isoäitini katsomaan vaiti kehdon vieressä vauvansa huutoa. Piti karaista, ei saanut ottaa syliin. Anoppinsa poltti piippua ja hymyili.)

Olen ollut ja edelleenkin olen sitä mieltä, että kerran viikossa muutaman tunnin lapsenlapsia näkevä mummu ei kerta kaikkiaan kykene pääsemään "ensisijaisen hoivaajan paikalle", vaikka  kuinka yrittäiskin.

Täh? Nyt väität vastaan itsekeksimällesi ajatukselle. Ei kukaan äiti luulekaan, että mummosta tulisi lapselle tärkein ihminen. Silti tuonsuuntaiset pyrkimykset ovat raskaita sietää.

Ei kuitenkaan voida millään sanoa, että tällaiset äidit ovat hysteerisinä ylikierroksilla. Vika on siinä mummossa, joka hössöttää. 

Ei niin, jos mummon toiminta ei sovi kyseisen perheen toimintakulttuuriin niin mummon on muutettava tapojaan.

= mummo ja äiti napit vastakkain jähnäämässä

Siltähän se usein vaikuttaa, vaikka jähnäämiselle ei ole mitään syytä. Usein yritetään vain viimeiseenasti olla mahdollisimman kohteliaita vaikka ongelma poistuisi sillä, että sanoo miten halutaan lapsen kanssa toimittavan ja edellytetään niin toimimista ja jos se ei onnistu niin sitten tiukemmat rajat.

Ei pitäisi antaa minkään sukulaisrouvan antaa hyppiä silmille, mutta konfrontaatiota helposti välttää niin pitkään kuin mahdollista.

Minäkin sorruin siihen turhaan hipsutteluun, kunnes tajusin, että mun elämä mun lapset, eikä mulla ole mitään velvollisuutta antaa toisen käyttäytyä huonosti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuntuu vähän siltä, että anoppien sielunelämää monimutkaistetaan ihan liikaa. Ei heillä ole välttämättä tarvetta "ylläpitää napanuoraa poikaansa" ja " mollata ja kyseenalaistaa miniää kaikessa". Kysymys on yksinkertaisesti siitä, että miniä tekee asiat eri tavalla kuin anoppi tekee. Tyttärensä kanssa anopilla ei tällaista ongelmaa ole, koska tytär on oppinut äitinsä tavat ja ottaa myös lastenhoidossa äitinsä vinkit helpommin vastaan ja kokeilee niitä. Miniästä sen sijaan tuntuu että koko ajan anoppi tuppaa hänen reviirilleen. Ja joo, kyllä minusta on tuntunut ihan samalta.

Joku äsken totesi, miten anoppi aina kehuu serkkuja ja olettama on että se tapahtuu siksi, että serkut ovat niin paljon parempia. Ehkä näin, mutta voi olla niinkin, että anoppi haluaa vain välittää serkkujen kuulumisia. Miniän "kyseenalaistaminen" ja "vanhojen neuvojen tuputtaminen" voivat olla vain halua osallistua ja jakaa omia kokemuksia, joissa hyvinkin voi olla seassa kokeilun arvoisia vinkkejä. 

Itse en ole havainnut ryöväri/monsterianoppeja lähipiirissä eikä kavereillakaan ole sellaisia ollut. Luulen että heitä ei älyttömän paljon ole, valtaosa on aika varovaisia toiminnassaan mummona pojan perheen suuntaan.

Et ole kohdannut rajattomuutta ja omimista niin kuin monet tässä ketjussa. On siten ihan ymmärrettävää että pyrit näkemään ongelman tuosta vinkkelistä. Mutta olet kovin väärässä. Lapsen vanhempi tunnistaa yleensä varsin hyvin onko mummon toiminnan motiivina viaton, vähän hössäävä halu olla avuksi, kertoa kokemuksia. Tuollaista kyllä kestää, jutut saa laitettua tarvittaessa toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Tässä ketjussa on kyse isovanhemman itsekkäästä halusta päästä ensisijaisen hoivaajan paikalle, tyydyttämään omia kaipuitaan ja tarpeitaan. Sellainen käytös rikkoo vauvan ja vanhemman symbioosia ja on haitaksi vauvan kehitykselle. Vanhempi saattaa aluksi tuntea voimistuvaa mutta epämääräistä ahdistusta tietyn ihmisen läsnäollessa - vauvaa ei tee mieli antaa syliin. Kotimatkalla mummolasta ahdistus jäytää vatsanpohjassa ja mielessä risteilee epävarmoja ajatuksia omasta vanhemmuudesta ja kyvystä tulkita vauvan viestejä. Näin toimii vaisto. Parjatut hormonit ja "yliherkkyydet" ovat olemassa syystä. Ne ovat luonnon keino varmistaa että vanhempi huolehtii vauvastaan.

Isovanhempien tehtävä on tukea vanhemmuutta. Jos he tukevat vanhemmuutta (oikeasti, omasta halustaan tehdä niin, kyvystä tunnistaa vauvan tarpeet omaan hoivaajaan) niin vanhemmalle ei tule em. tuntemuksia ainakaan suuressa määrin. Toki eri asia jälleen kerran on esimerkiksi vaikeat synnytyksen jälkeiset masennukset yms. ja siksi vääristynyt kokemus ympäristöstä mutta nyt on puhe ihan terveistä vanhemmista ja todellisesta ongelmasta.

Entisaikojen miniät rusikoitiin lattianrakoon, talon vanha emäntä oli se joka määräsi, myös miniän lapsista. Ne idylliset, yhteisölliset sukutilat kätkevät historiaansa kurjia ihmiskohtaloita ja hyvin julmia perhekäytäntöjä. (Minun isoäitini anoppi pakotti nuoren isoäitini katsomaan vaiti kehdon vieressä vauvansa huutoa. Piti karaista, ei saanut ottaa syliin. Anoppinsa poltti piippua ja hymyili.)

Olen ollut ja edelleenkin olen sitä mieltä, että kerran viikossa muutaman tunnin lapsenlapsia näkevä mummu ei kerta kaikkiaan kykene pääsemään "ensisijaisen hoivaajan paikalle", vaikka  kuinka yrittäiskin.

Täh? Nyt väität vastaan itsekeksimällesi ajatukselle. Ei kukaan äiti luulekaan, että mummosta tulisi lapselle tärkein ihminen. Silti tuonsuuntaiset pyrkimykset ovat raskaita sietää.

Ei kuitenkaan voida millään sanoa, että tällaiset äidit ovat hysteerisinä ylikierroksilla. Vika on siinä mummossa, joka hössöttää. 

Ei niin, jos mummon toiminta ei sovi kyseisen perheen toimintakulttuuriin niin mummon on muutettava tapojaan.

= mummo ja äiti napit vastakkain jähnäämässä

Siltähän se usein vaikuttaa, vaikka jähnäämiselle ei ole mitään syytä. Usein yritetään vain viimeiseenasti olla mahdollisimman kohteliaita vaikka ongelma poistuisi sillä, että sanoo miten halutaan lapsen kanssa toimittavan ja edellytetään niin toimimista ja jos se ei onnistu niin sitten tiukemmat rajat.

Ei pitäisi antaa minkään sukulaisrouvan antaa hyppiä silmille, mutta konfrontaatiota helposti välttää niin pitkään kuin mahdollista.

Minäkin sorruin siihen turhaan hipsutteluun, kunnes tajusin, että mun elämä mun lapset, eikä mulla ole mitään velvollisuutta antaa toisen käyttäytyä huonosti.

Jos on kasvatettu rajattomasti, sietää ja sietää.

Läheisen/oudon ihmisen käytöstä ei myöskään aina hahmota oikeasti mt-ongelmaksi.

Varsinkaan jos suku painostaa, että pitää vasn sietää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuntuu vähän siltä, että anoppien sielunelämää monimutkaistetaan ihan liikaa. Ei heillä ole välttämättä tarvetta "ylläpitää napanuoraa poikaansa" ja " mollata ja kyseenalaistaa miniää kaikessa". Kysymys on yksinkertaisesti siitä, että miniä tekee asiat eri tavalla kuin anoppi tekee. Tyttärensä kanssa anopilla ei tällaista ongelmaa ole, koska tytär on oppinut äitinsä tavat ja ottaa myös lastenhoidossa äitinsä vinkit helpommin vastaan ja kokeilee niitä. Miniästä sen sijaan tuntuu että koko ajan anoppi tuppaa hänen reviirilleen. Ja joo, kyllä minusta on tuntunut ihan samalta.

Joku äsken totesi, miten anoppi aina kehuu serkkuja ja olettama on että se tapahtuu siksi, että serkut ovat niin paljon parempia. Ehkä näin, mutta voi olla niinkin, että anoppi haluaa vain välittää serkkujen kuulumisia. Miniän "kyseenalaistaminen" ja "vanhojen neuvojen tuputtaminen" voivat olla vain halua osallistua ja jakaa omia kokemuksia, joissa hyvinkin voi olla seassa kokeilun arvoisia vinkkejä. 

Itse en ole havainnut ryöväri/monsterianoppeja lähipiirissä eikä kavereillakaan ole sellaisia ollut. Luulen että heitä ei älyttömän paljon ole, valtaosa on aika varovaisia toiminnassaan mummona pojan perheen suuntaan.

Et ole kohdannut rajattomuutta ja omimista niin kuin monet tässä ketjussa. On siten ihan ymmärrettävää että pyrit näkemään ongelman tuosta vinkkelistä. Mutta olet kovin väärässä. Lapsen vanhempi tunnistaa yleensä varsin hyvin onko mummon toiminnan motiivina viaton, vähän hössäävä halu olla avuksi, kertoa kokemuksia. Tuollaista kyllä kestää, jutut saa laitettua tarvittaessa toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Tässä ketjussa on kyse isovanhemman itsekkäästä halusta päästä ensisijaisen hoivaajan paikalle, tyydyttämään omia kaipuitaan ja tarpeitaan. Sellainen käytös rikkoo vauvan ja vanhemman symbioosia ja on haitaksi vauvan kehitykselle. Vanhempi saattaa aluksi tuntea voimistuvaa mutta epämääräistä ahdistusta tietyn ihmisen läsnäollessa - vauvaa ei tee mieli antaa syliin. Kotimatkalla mummolasta ahdistus jäytää vatsanpohjassa ja mielessä risteilee epävarmoja ajatuksia omasta vanhemmuudesta ja kyvystä tulkita vauvan viestejä. Näin toimii vaisto. Parjatut hormonit ja "yliherkkyydet" ovat olemassa syystä. Ne ovat luonnon keino varmistaa että vanhempi huolehtii vauvastaan.

Isovanhempien tehtävä on tukea vanhemmuutta. Jos he tukevat vanhemmuutta (oikeasti, omasta halustaan tehdä niin, kyvystä tunnistaa vauvan tarpeet omaan hoivaajaan) niin vanhemmalle ei tule em. tuntemuksia ainakaan suuressa määrin. Toki eri asia jälleen kerran on esimerkiksi vaikeat synnytyksen jälkeiset masennukset yms. ja siksi vääristynyt kokemus ympäristöstä mutta nyt on puhe ihan terveistä vanhemmista ja todellisesta ongelmasta.

Entisaikojen miniät rusikoitiin lattianrakoon, talon vanha emäntä oli se joka määräsi, myös miniän lapsista. Ne idylliset, yhteisölliset sukutilat kätkevät historiaansa kurjia ihmiskohtaloita ja hyvin julmia perhekäytäntöjä. (Minun isoäitini anoppi pakotti nuoren isoäitini katsomaan vaiti kehdon vieressä vauvansa huutoa. Piti karaista, ei saanut ottaa syliin. Anoppinsa poltti piippua ja hymyili.)

Olen ollut ja edelleenkin olen sitä mieltä, että kerran viikossa muutaman tunnin lapsenlapsia näkevä mummu ei kerta kaikkiaan kykene pääsemään "ensisijaisen hoivaajan paikalle", vaikka  kuinka yrittäiskin.

Täh? Nyt väität vastaan itsekeksimällesi ajatukselle. Ei kukaan äiti luulekaan, että mummosta tulisi lapselle tärkein ihminen. Silti tuonsuuntaiset pyrkimykset ovat raskaita sietää.

Ei kuitenkaan voida millään sanoa, että tällaiset äidit ovat hysteerisinä ylikierroksilla. Vika on siinä mummossa, joka hössöttää. 

Ei niin, jos mummon toiminta ei sovi kyseisen perheen toimintakulttuuriin niin mummon on muutettava tapojaan.

= mummo ja äiti napit vastakkain jähnäämässä

Siltähän se usein vaikuttaa, vaikka jähnäämiselle ei ole mitään syytä. Usein yritetään vain viimeiseenasti olla mahdollisimman kohteliaita vaikka ongelma poistuisi sillä, että sanoo miten halutaan lapsen kanssa toimittavan ja edellytetään niin toimimista ja jos se ei onnistu niin sitten tiukemmat rajat.

Ei pitäisi antaa minkään sukulaisrouvan antaa hyppiä silmille, mutta konfrontaatiota helposti välttää niin pitkään kuin mahdollista.

Minäkin sorruin siihen turhaan hipsutteluun, kunnes tajusin, että mun elämä mun lapset, eikä mulla ole mitään velvollisuutta antaa toisen käyttäytyä huonosti.

Jos on kasvatettu rajattomasti, sietää ja sietää.

Läheisen/oudon ihmisen käytöstä ei myöskään aina hahmota oikeasti mt-ongelmaksi.

Varsinkaan jos suku painostaa, että pitää vasn sietää.

Näin on ja on vaikea reagoida aluksi oikeastaan mitenkään kun käytös saattaa ajoittain olla täysin normaalia niin, että alkaa itsekin miettimään ylireagoiko vain.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuntuu vähän siltä, että anoppien sielunelämää monimutkaistetaan ihan liikaa. Ei heillä ole välttämättä tarvetta "ylläpitää napanuoraa poikaansa" ja " mollata ja kyseenalaistaa miniää kaikessa". Kysymys on yksinkertaisesti siitä, että miniä tekee asiat eri tavalla kuin anoppi tekee. Tyttärensä kanssa anopilla ei tällaista ongelmaa ole, koska tytär on oppinut äitinsä tavat ja ottaa myös lastenhoidossa äitinsä vinkit helpommin vastaan ja kokeilee niitä. Miniästä sen sijaan tuntuu että koko ajan anoppi tuppaa hänen reviirilleen. Ja joo, kyllä minusta on tuntunut ihan samalta.

Joku äsken totesi, miten anoppi aina kehuu serkkuja ja olettama on että se tapahtuu siksi, että serkut ovat niin paljon parempia. Ehkä näin, mutta voi olla niinkin, että anoppi haluaa vain välittää serkkujen kuulumisia. Miniän "kyseenalaistaminen" ja "vanhojen neuvojen tuputtaminen" voivat olla vain halua osallistua ja jakaa omia kokemuksia, joissa hyvinkin voi olla seassa kokeilun arvoisia vinkkejä. 

Itse en ole havainnut ryöväri/monsterianoppeja lähipiirissä eikä kavereillakaan ole sellaisia ollut. Luulen että heitä ei älyttömän paljon ole, valtaosa on aika varovaisia toiminnassaan mummona pojan perheen suuntaan.

Et ole kohdannut rajattomuutta ja omimista niin kuin monet tässä ketjussa. On siten ihan ymmärrettävää että pyrit näkemään ongelman tuosta vinkkelistä. Mutta olet kovin väärässä. Lapsen vanhempi tunnistaa yleensä varsin hyvin onko mummon toiminnan motiivina viaton, vähän hössäävä halu olla avuksi, kertoa kokemuksia. Tuollaista kyllä kestää, jutut saa laitettua tarvittaessa toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Tässä ketjussa on kyse isovanhemman itsekkäästä halusta päästä ensisijaisen hoivaajan paikalle, tyydyttämään omia kaipuitaan ja tarpeitaan. Sellainen käytös rikkoo vauvan ja vanhemman symbioosia ja on haitaksi vauvan kehitykselle. Vanhempi saattaa aluksi tuntea voimistuvaa mutta epämääräistä ahdistusta tietyn ihmisen läsnäollessa - vauvaa ei tee mieli antaa syliin. Kotimatkalla mummolasta ahdistus jäytää vatsanpohjassa ja mielessä risteilee epävarmoja ajatuksia omasta vanhemmuudesta ja kyvystä tulkita vauvan viestejä. Näin toimii vaisto. Parjatut hormonit ja "yliherkkyydet" ovat olemassa syystä. Ne ovat luonnon keino varmistaa että vanhempi huolehtii vauvastaan.

Isovanhempien tehtävä on tukea vanhemmuutta. Jos he tukevat vanhemmuutta (oikeasti, omasta halustaan tehdä niin, kyvystä tunnistaa vauvan tarpeet omaan hoivaajaan) niin vanhemmalle ei tule em. tuntemuksia ainakaan suuressa määrin. Toki eri asia jälleen kerran on esimerkiksi vaikeat synnytyksen jälkeiset masennukset yms. ja siksi vääristynyt kokemus ympäristöstä mutta nyt on puhe ihan terveistä vanhemmista ja todellisesta ongelmasta.

Entisaikojen miniät rusikoitiin lattianrakoon, talon vanha emäntä oli se joka määräsi, myös miniän lapsista. Ne idylliset, yhteisölliset sukutilat kätkevät historiaansa kurjia ihmiskohtaloita ja hyvin julmia perhekäytäntöjä. (Minun isoäitini anoppi pakotti nuoren isoäitini katsomaan vaiti kehdon vieressä vauvansa huutoa. Piti karaista, ei saanut ottaa syliin. Anoppinsa poltti piippua ja hymyili.)

Olen ollut ja edelleenkin olen sitä mieltä, että kerran viikossa muutaman tunnin lapsenlapsia näkevä mummu ei kerta kaikkiaan kykene pääsemään "ensisijaisen hoivaajan paikalle", vaikka  kuinka yrittäiskin.

Täh? Nyt väität vastaan itsekeksimällesi ajatukselle. Ei kukaan äiti luulekaan, että mummosta tulisi lapselle tärkein ihminen. Silti tuonsuuntaiset pyrkimykset ovat raskaita sietää.

Ei kuitenkaan voida millään sanoa, että tällaiset äidit ovat hysteerisinä ylikierroksilla. Vika on siinä mummossa, joka hössöttää. 

Äh, olenpa tyhmä. Tein kärpäsestä härkäsen ja katkaisin välit mummoon joka vei vastasyntyneen vauvan vierestäni päiväunien aikana omaan kotiinsa ja sanoi pojalleen eli miehelleni että hänellä olisi nyt aikaa "polvistella" lapsen kanssa, minä voisin lähteä töihin kun vauva täyttää 6kk ja mummon luona vauva on muutenkin iloisempi kuin minun kanssani. Söpöä hössötystä jonka minä dramaqueen paisuttelin hormonipäissäni :(

Älä nyt ota tätä veetuiluna, mutta mitä ihmettä se mummo teki teillä ?

Miten se oli sinne päässyt ? Vastasyntynyt , mä en koskis tikullakaan ilman valvontaa ,sehän vaatii jatkuvaa huomiota ja arvailua mikä on hätänä.

Ymmärrän , että lapsenlapsiin voi hurahtaa, mutta ei lasta oli se 10v tai 0,1 v kotoa ryöstetä.

Nämä kertomuksethan ovat kuin versio Handmaid's Tale:sta.Miniä/tytär synnyttää uuden lapsen maholle anopilleen.

Vauva <3

shitminiä kirjoitti:

Kannattaa muuten joskus käydä soluttautumassa Facen mummoryhmiin. Niissä julkaistaan päivittäin valtava määrä kuvia toisten lapsista, parjataan miniöitä ja muuta mukavaa.

Ihan sairasta soluttautuminen on vakoilemista. Vanhempi kieltää lastensa kuvien julkaisemisen Facessa. Sanomalla mummolle, että on kiellettyä. Se mitä muuta mummo ryhmissään juttelee ei kuulu soluttautujille eli kyttäreille.

Vierailija kirjoitti:

shitminiä kirjoitti:

Kannattaa muuten joskus käydä soluttautumassa Facen mummoryhmiin. Niissä julkaistaan päivittäin valtava määrä kuvia toisten lapsista, parjataan miniöitä ja muuta mukavaa.

Ihan sairasta soluttautuminen on vakoilemista. Vanhempi kieltää lastensa kuvien julkaisemisen Facessa. Sanomalla mummolle, että on kiellettyä. Se mitä muuta mummo ryhmissään juttelee ei kuulu soluttautujille eli kyttäreille.

Ai kuten mummelin avautumiset ryhmässä miniän kodinhoitotaidoista ja kuvien kera naureskelu miniän laittamille eväille jotka lapsen kerholaukussa ja suruhymiöin koristellut valitusvirret kuinka miniä ei anna lasta mummille hoitoon ja muut mummot kommentoivat sydämiä ja "hyi kun on itsekäs miniä". Kukaan ei lähesty asiaa kysymällä SYYTÄ siihen ettei lapsi pääse hoitoon mummolle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuntuu vähän siltä, että anoppien sielunelämää monimutkaistetaan ihan liikaa. Ei heillä ole välttämättä tarvetta "ylläpitää napanuoraa poikaansa" ja " mollata ja kyseenalaistaa miniää kaikessa". Kysymys on yksinkertaisesti siitä, että miniä tekee asiat eri tavalla kuin anoppi tekee. Tyttärensä kanssa anopilla ei tällaista ongelmaa ole, koska tytär on oppinut äitinsä tavat ja ottaa myös lastenhoidossa äitinsä vinkit helpommin vastaan ja kokeilee niitä. Miniästä sen sijaan tuntuu että koko ajan anoppi tuppaa hänen reviirilleen. Ja joo, kyllä minusta on tuntunut ihan samalta.

Joku äsken totesi, miten anoppi aina kehuu serkkuja ja olettama on että se tapahtuu siksi, että serkut ovat niin paljon parempia. Ehkä näin, mutta voi olla niinkin, että anoppi haluaa vain välittää serkkujen kuulumisia. Miniän "kyseenalaistaminen" ja "vanhojen neuvojen tuputtaminen" voivat olla vain halua osallistua ja jakaa omia kokemuksia, joissa hyvinkin voi olla seassa kokeilun arvoisia vinkkejä. 

Itse en ole havainnut ryöväri/monsterianoppeja lähipiirissä eikä kavereillakaan ole sellaisia ollut. Luulen että heitä ei älyttömän paljon ole, valtaosa on aika varovaisia toiminnassaan mummona pojan perheen suuntaan.

Et ole kohdannut rajattomuutta ja omimista niin kuin monet tässä ketjussa. On siten ihan ymmärrettävää että pyrit näkemään ongelman tuosta vinkkelistä. Mutta olet kovin väärässä. Lapsen vanhempi tunnistaa yleensä varsin hyvin onko mummon toiminnan motiivina viaton, vähän hössäävä halu olla avuksi, kertoa kokemuksia. Tuollaista kyllä kestää, jutut saa laitettua tarvittaessa toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Tässä ketjussa on kyse isovanhemman itsekkäästä halusta päästä ensisijaisen hoivaajan paikalle, tyydyttämään omia kaipuitaan ja tarpeitaan. Sellainen käytös rikkoo vauvan ja vanhemman symbioosia ja on haitaksi vauvan kehitykselle. Vanhempi saattaa aluksi tuntea voimistuvaa mutta epämääräistä ahdistusta tietyn ihmisen läsnäollessa - vauvaa ei tee mieli antaa syliin. Kotimatkalla mummolasta ahdistus jäytää vatsanpohjassa ja mielessä risteilee epävarmoja ajatuksia omasta vanhemmuudesta ja kyvystä tulkita vauvan viestejä. Näin toimii vaisto. Parjatut hormonit ja "yliherkkyydet" ovat olemassa syystä. Ne ovat luonnon keino varmistaa että vanhempi huolehtii vauvastaan.

Isovanhempien tehtävä on tukea vanhemmuutta. Jos he tukevat vanhemmuutta (oikeasti, omasta halustaan tehdä niin, kyvystä tunnistaa vauvan tarpeet omaan hoivaajaan) niin vanhemmalle ei tule em. tuntemuksia ainakaan suuressa määrin. Toki eri asia jälleen kerran on esimerkiksi vaikeat synnytyksen jälkeiset masennukset yms. ja siksi vääristynyt kokemus ympäristöstä mutta nyt on puhe ihan terveistä vanhemmista ja todellisesta ongelmasta.

Entisaikojen miniät rusikoitiin lattianrakoon, talon vanha emäntä oli se joka määräsi, myös miniän lapsista. Ne idylliset, yhteisölliset sukutilat kätkevät historiaansa kurjia ihmiskohtaloita ja hyvin julmia perhekäytäntöjä. (Minun isoäitini anoppi pakotti nuoren isoäitini katsomaan vaiti kehdon vieressä vauvansa huutoa. Piti karaista, ei saanut ottaa syliin. Anoppinsa poltti piippua ja hymyili.)

Olen ollut ja edelleenkin olen sitä mieltä, että kerran viikossa muutaman tunnin lapsenlapsia näkevä mummu ei kerta kaikkiaan kykene pääsemään "ensisijaisen hoivaajan paikalle", vaikka  kuinka yrittäiskin.

Täh? Nyt väität vastaan itsekeksimällesi ajatukselle. Ei kukaan äiti luulekaan, että mummosta tulisi lapselle tärkein ihminen. Silti tuonsuuntaiset pyrkimykset ovat raskaita sietää.

Ei kuitenkaan voida millään sanoa, että tällaiset äidit ovat hysteerisinä ylikierroksilla. Vika on siinä mummossa, joka hössöttää. 

Äh, olenpa tyhmä. Tein kärpäsestä härkäsen ja katkaisin välit mummoon joka vei vastasyntyneen vauvan vierestäni päiväunien aikana omaan kotiinsa ja sanoi pojalleen eli miehelleni että hänellä olisi nyt aikaa "polvistella" lapsen kanssa, minä voisin lähteä töihin kun vauva täyttää 6kk ja mummon luona vauva on muutenkin iloisempi kuin minun kanssani. Söpöä hössötystä jonka minä dramaqueen paisuttelin hormonipäissäni :(

Älä nyt ota tätä veetuiluna, mutta mitä ihmettä se mummo teki teillä ?

Miten se oli sinne päässyt ? Vastasyntynyt , mä en koskis tikullakaan ilman valvontaa ,sehän vaatii jatkuvaa huomiota ja arvailua mikä on hätänä.

Ymmärrän , että lapsenlapsiin voi hurahtaa, mutta ei lasta oli se 10v tai 0,1 v kotoa ryöstetä.

Nämä kertomuksethan ovat kuin versio Handmaid's Tale:sta.Miniä/tytär synnyttää uuden lapsen maholle anopilleen.

Olen se joka asuu 0,5km päässä anoppilasta. Asumme maalla, ulko-ovi ei ollut lukossa. Oli tullut päiväuniaikaan (kengät jalassa) sisälle. Kun heräsin eikä vauvaa näkynyt, tiesin heti mitä on tapahtunut. Vauva oli mummon sylissä anoppilassa, oli yrittänyt jotain kantoliina-väkerrystä laittaa. Hurmioitunut hymy naamalla touhusi kotonaan vauva sylissä, "ai miten noin pian heräsit" oli reaktio minun näkemiseen. Ei siis ilmeisesti tajunnut mitä oli juuri tehnyt. Kyseinen mummo on ollut jo aika pitkään ihan omassa rauhassaan meidän osalta. Kävimme perheneuvolassa ja pariterapiassa miehen kanssa ja esikoisen vauva-ajan onnistui mummo pilaamaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älkää sitten itkekö, ettei ole turvaverkkoja ja ilmaista luotettavaa lastenhoitajaa.

Älä viitsi. Ei kaikki mummot ole turvallisia ja luotettavia. T: Viiden mummu

Eivät ole niin , eivätkä kaikki äiditkään.

Kamalat mummot on entisiä kamalia äitejä.

Niinpä niin. Tämän päivän kamalat äidit ovat tulevaisuuden kamalia mummoja.

Onneksi minulla on vain tyttöjä.

Tämän ketjun perusteella poikien äidit jollain tavalla vaurioituvat ja kehittyvät karmeiksi anopeiksi ja mummoiksi.

Ehkä pojan kasvattamisessa miniälle kelpaavaksi kuluvat kaikki paukut niin että pää sekoaa.

Tytön kasvattaminen ei näköjään ole ihan yhtä riskaabelia.

Kyynel.

Täällä on moni kertonut myös omasta äidistään.

Mutta ethän sinä ehdi edes lukea kun pitää uhriutua.

Enhän minä yhtään uhriutunut , pikemminkin olen oikein tyytyväinen ja helpottunut ettei siunaantunut poikia.

Ei tule silloin myöskään miniöitä, huh huh.

Uskotko muuten että uudet ajat --> uudet tuulet.

Ja uudet aatteet jotka kumoavat tämän hetkiset jolloin olet itsekin " kamala" mummo jos sen onnen saat nähdä.

Miten se tapahtuu, sitä ei voi millään ennustaa jolloin et voi myöskään varautua.

Hah hah, kyllä se miniä voi ilmestyä vain tyttärienkin äidille nykyään.. ;)

Vävyt on meillä , onneksi .

Niin. Nyt. Tyttäresi uusi puoliso voi silti olla nainen.

Tietenkin mitä tahansa voi tapahtua.

Mutta nyt on pelkkiä vävyjä ja hyvä niin.

Niin nainen kuin itsekin olen, on pakko sanoa että miniää en elämääni kaipaa eikä sellaista ole näköpiirissä luojan kiitos.