Lue keskustelun säännöt.
Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?
Meillä on 8kk vauva jonka isoäiti on hurahtanut pikkuiseen jo raskausaikana todella voimakkaasti. Tunnen itseni nipoksi kun minua on alkanut häiritä mummon ja lapsen tapa olla yhdessä. Mummo vaatii tapaamista vähintään kerran viikossa ja joka kerran pitelee vauvaa rintaansa vasten ja "sulkeutuu" seurasta. Kuiskailee "mummo rakastaa, mummon rakkain"-koko ajan vauvalle ja jos vauva inahtaa tai yrittää vääntää itseään pois sylistä lähtee mummo nopeasti kauaksi minusta ja miehestä, ettemme ota vauvaa. Mummo on mukava ihminen luonteeltaan mutta esim. minua ei noteeraa millään tavalla kun olen paikalla, ärsyyntyy selvästi läsnäolostani. Olenko yliherkkä? Mummo on alusta asti anellut vauvaa yökylään, sanoi 2 viikon ikäiselle vauvalle "tänään jäät mummon luokse, mummon luona on hyvä". Sanoin etten jätä vastasyntynyttä hoitoon missään nimessä. Alkoi ITKEÄ ja sanoi että hän saa vauvasta voimaa jatkaa töissä. Sanoo tätä samaa aina kun pyytää tapaamista, jopa sanamuodoin ettei "jaksa tulevaa työviikkoa", ellei saa sylitellä vauvaa. Ei ole saanut yöhoitoon koska imetän enkä jotenkin usko että hän pystyy tarkkailemaan VAUVAN tarpeita. Jos vauva vaikka kaipaa tilaa, lattialla olemista tms. niin se ei käy päinsä tämän mummon kanssa. Mitä voin tehdä pahoittamatta mummon mieltä? Kyseessä miehen äiti johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymään.
Mies on kiusaantunut ja yrittää olla ottamatta kantaa asiaan. Ei selvästi tajua miksi minua stressaa mummon kyläilyt ja heillä vieraileminen. Mummo on tavallaan niin herttainen olemukseltaan kuitenkin, mutta ahdistaa ettei hän selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä. Ja juu, olen "kiitollinen" siitä että on välittäviä isovanhempia mutta en voi tunteilleni mitään.
Kommentit (10672)
Vierailija kirjoitti:
Jatkan vielä, että ei mikään kulttuuri selitä tai oikeuta pahan olon aiheuttamista kenellekään. Ihmissuhteet ovat aina subjektiivisia.
Onko joku näin väittänyt. Sinä vaan intät että ei olisi suomalaista. Kyllä on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap kaikella rakkaudella - naurat näille jutuillesi vuoden-kahden päästä. Pikkusen huumoria ja empatiaa kehiin, ei ole niin haudan vakavaa vaikka jotkut asiat höpsöiltä kuulostaakin. Anna lapsen saada rakkautta muiltakin kuin sinulta<3
Rakkautta? Ap:n kertoman perusteella minusta vaikuttaa siltä, että mummilla ei taida kaikki olla ihan kohdillaan. En ole eläissäni törmännyt tuollaiseen käytökseen omassa tai miehen suvussa, ja taatusti on molemmissa suvuissa isovanhemmat olleet aina ihan pähkinöinä lapsenlapsiinsa, mutta ei se ole koskaan ilmennyt tuollaisena käytöksenä. Ihan outoa tuollainen syliin kärttäminen ja itkeminen, ei vaikuta terveeltä ollenkaan. Eikö siis kukaan muu paikalla ollut ole ihmetellyt noita itkemisiä ja lattialla heijaamisia? Käyttäytyykö miehen puolen suvusta muut vauvoja kohtaan noin?
Ainakin meillä suku oli jo niin tottunut siihen että hullumummo on omalaatuinen, että hänellä oli omat käytöskoodit. Kaikki piti ihan vaan harmittomana höpsönä.
Mitä nyt sitten kaappasi lapsen jne. Ihan vaan höpsöyttään.
Hain tuolla kysymyksellä sitä, onko mummon käytös tavallaan normaalia suvussa kulkevaa tapakäyttäytymistä (kaikki mutkin suvun mummot on yhtä maanisia vauvojen suhteen), vai onko kyse vain tämän yhden henkilön käytöksestä? Koska mielestäni on hieman vähemmän huolestuttavaa, jos kyse on yleisestä käyttäytymiskoodista suvussa. Ei se tietenkään tee sitä tilannetta vähemmän ahdistavaksi, mutta tavallaan ymmärrettävämmäksi. Eikä tarvitse pelätä että kyse on epätasapainoisesta ihmisestä. Jos taas kyseessä on henkilö, joka muutoinkin on hieman epävakaan oloinen käytökseltään, ja jota toiset pitävät "höpsönä", ja sen vuoksi katsovat outoa käytöstä läpi sormien, niin silloin olisin kyllä enemmän varuillani ja asettaisin ne rajat, ystävällisesti mutta päättäväisesti. Itku ja mökötyskohtauksista piittaamatta. Jos ystävällisesti mutta päättäväisesti sanoo, niin silloin itkemiset yms. mielen osoitukset voi antaa mennä toisesta korvasta ulos (ei voi oikeasti loukkaantua, jos ei ilkeästi sanota). Ja jos kyse on normaalista henkilöstä, joka vauvan myötä olisi ryhtynyt käyttäytymään tuolla tavoin kuin ap kuvaa, niin silloin olisin todella huolissani mummon mielenterveydestä. Muutos tuollaiseksi ei ole tervettä, ja mummo tarvitsee apua.
Hei meillä on juuri näin, mummo on lapsirakkaan ihmisen maineessa. Saa osakseen vinoja, myötämielisiä hymyjä kun sulkeutuu seurasta meidän vauvan kanssa. Appiukko sanoikin kerran "se on tuollainen kaikkien emo tuo meidän "Merja" (nimi keksitty)". Eli muut heidän suvussaan tuntuvat ajattelevan että olen kiva ja reilu tyyppi kun annan mummon toteuttaa hoivahalujaan. Miehen setäkin sanoo aina meillä käydessään että noh koskas menette "Mervi-mummoa" tapaamaan, se taitaa jo teitä odotella. Eli ehkä puhuvat keskenään siitä että mummo näkee mielestään liian harvoin vauvaamme.
Minua ärsytti kovasti tuo appiukon lausahdus kuinka on "kaikkien emo". Minä olen ja haluan olla meidän vauvan "emo", mummon seurassa minut ohjataan ruokapöytään ja jos osoitan aikeita nousta pöydästä, kiirehditään tarjoamaan lisää. Jopa niin että jos olen juonut kahvini, ottanut pullan, niin minun luo syoksytään vohvelipaketin tms. kanssa. Meni hävettävän pitkään tajuta että se oli osittain vain keino pitää minut poissa, koska kellekään toiselle ei tuputettu tuolla tavalla.
Epästabiili tunne kyllä vähän tulee koska mummon ahdistus ja suru tuntee olevan aivan aitoa, kun vaikkapa tehdään lähtöä heiltä. Pitelee poskiaan, kääntyilee poispäin, saattaa aina autolle asti ja laittaa itse turvaistuimen vyöt kiinni ja hyvästelee vauvaa siinä monta minuuttia.
Itse inhoan yli kaiken näitä hullun mummon tautisia. Anopin luokse piti mennä joka viikonloppu heti töitten jälkeen ja sunnuntaina hyvin myöhään tultiin kotiin. Minä olen mamma ja hänkin oli mamma, tästä ensimmäinen ja viimeinen riita.
Nyt tyttäreni anoppi on samanlainen mitä tässä ketussa esitetty itkevä mummon on. Sairasta, aivan sairasta touhua. Itsekin olen mummo, mutta ketterä mummo on jyrännyt kaiken alleen. Mummo päätti lasten nimistä, kummeista ja asuu joskus jopa tyttäreni kodissa.
Olin lasten synttäreillä, kun tämä toinen mummo läksi kotiinsa, lähtiessään mummo tuijotti minua hyvin voitonriemuinen ilme kasvoillaan ja tuumasi vauvalle, että tulethan taas mummin luokse yökylään.
Vauva (muistaakseni 6 kk) oli isänsä sylissä ja juu, juu huomenna tulee.
Tyttäreni ei uskalla vastustella näitä kahta (+ miehen sukua) jyrääjää vastaan. Suvussa on elossa neljä sukupolvea ja kaikki yhtä ärhäköitä.
AP:lle, älä anna lastasi sille mummolle, vaatimukset tulevat entisestään hurjistumaan. Näin oletan.
Toivon, että miehesi olisi viisaampi kuin vävyni. Vävyni ja hänen äitinsä vieraannutti minut kokonaan pois lasten elämästä. Joulu-aattona kävin heillä aikuisten lasteni kanssa aamupäivällä ja sain piipahtaa noin puolituntia. Sitten vävyni alkoi ilmoitella, että he ovat lähdössä nyt ulkoilemaan ja puki lapsen ja otti vaunut mennäkseen ulos.
Illalla istui sitten tämä toinen mummo ukkonsa kanssa koko illan ja yön.
En vaatinut koskaan vauvaa yökylään, annoin perheen päättää asioistaan. Enpä arvannut, että mummo otti ohjakset käteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuo rajattomuus ja omiminen ovat siksikin erikoista käytöstä, koska se on hyvin epäsuomalaista. Varhainen itsenäistäminen on meidän kulttuurimme ominaispiirre. Se ei siis kumpua tavoista ja kulttuurista vaan persoonasta ja luonteesta.
Ap:lle ja muille samassa tilanteessa oleville antaisin neuvoksi kokeilla keinoa, jota käytän yläkoululaisten kanssa töissä. Kun mummo omii vauvan eikä anna sitä sylistään pois, sanoisin lyhyesti :”Anna vauva minulle.” Sitä lausetta toistaisin niin monta kertaa, että lapsi on minun käsissäni. Ei mitään perusteluja eikä altavastaajaksi asettumista. Myöhemmin voidaan sitten keskustella ja kasvattaa erillisessä tilanteessa, jos se on tarpeellista.
Kyllä miniän ja ensikertalaisen äidin lyttääminen kuuluu kulttuuriin valitettavasti..
No ei ainakaan meillä kuulu kummankaan vanhemman suvun tapoihin/kulttuuriin. Nämä ketjut ovat olleet mielenkiintoisia siksikin lukea, että tuollainen ihme tunkeminen vauvan ja äidin väliin on itselle täysin vierasta. Olen miettinyt että voiko todella joillakin olla tuollaista? Minusta jopa vaikuttaa vähän kieroutuneelta eikä niin terveeltä käytökseltä, että miniälle esimerkiksi tuputetaan kahvipöydässä aina lisää syömistä, että mummu saisi "hoitaa" vauvaa. Tai että vauva "kaapataan" toiseen huoneeseen, siis anteeksi vain mutta wtf??! Tuohan on aivan älytöntä, miten nuo ihmiset eivät itse näe sitä??!! Ja kyllä meidänkin suvussa mummut ja papat "hurahtaa" uuteen vauvaan, lepertelee ja pitää hyvänä, ostelee vauvan vaatteita ja leluja, mutta sen vauvan ehdoilla! Ja totta kai vauvan vanhemmat huomioiden! Koskaan en ole todistanut tilannetta, jossa uutta, ensikertalaista äitiä lytättäisiin tai mitätöitäisiin. Ja minulla ja miehelläni on paljon serkkuja, joten vauvoja on tupsahdellut tähän sukuun tasaiseen tahtiin. Mielestäni ei kyllä voi sanoa, että miniöiden ja ensikertalaisten äitien lyttääminen kuuluisi yleisesti suomalaiseen kulttuuriin.
Koska sinä et oo meilestäsi nähnyt niin sitten se ei kuulu koko maan kulttuuriin? Aikamoinen napa olet mielestäsi.
Vierailija kirjoitti:
Ja lisäyksenä Ap:n pitäisi lähteä purkamaan omia tuntojaan- onko ollut epäkypsä, liian nuori äidiksi tultuaan. Synnytyksen jälkeinen baby blues jne. jos jatkuva epävarmuuden tunne äitiydestään? Tämän on ehkä mummu huomannutkin, halunnut auttaa? Tuliko edes mieleen Ap:n puolustajat? :)
Sivustahuutelijana, tuollaisessa tilanteessa tuetaan sitä äidin äitiyttä, eikä yritetä omia tämän äidin vauvaa omaksi terapialelukseen.
Vierailija kirjoitti:
Ja lisäyksenä Ap:n pitäisi lähteä purkamaan omia tuntojaan- onko ollut epäkypsä, liian nuori äidiksi tultuaan. Synnytyksen jälkeinen baby blues jne. jos jatkuva epävarmuuden tunne äitiydestään? Tämän on ehkä mummu huomannutkin, halunnut auttaa? Tuliko edes mieleen Ap:n puolustajat? :)
Siis äidillä on baby blues kun mummu itkeä vollottaa, jos ei saa puristaa ja heijata vauvaa, tai ottaa itkevää vauvaa äidin sylistä pois? Olen täysin mykistynyt. Tuon kommentoijan täytyy olla trolli, tai sitten hän on itse tuollainen epävakaa mummu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuo on nimen omaan AITOA välittämistä. Sääliksi käy Ap:n mummo, rakastaa lasta kuin omaansa ja Ap sen kun nillittää. seuraavaksi varmaan estää tapaamisen. Hymy hyytyy sitten kun oma miniä osoittautuu minä-minä äidiksi.mietippä sitä ap ja perheitä joissa MUMMOA EI OLE eikä hoitajia. Aiemmat kommentit kuinka mummo on vaaraksi ja mt ongelmainen voit jättää omaan arvoonsa. Tuommoinen Mummo antaisi oman henkensä lapsen lapsen puolesta.
Mitä AITOA välittämistä on siinä että valjastaa oman mielenterveytensä lapselle? ”En jaksa ilman jne”. Ei niin yhtikäs mitään.
Kysytäänpä niin päin että mitä HAITTAA siitä on lapselle? :)
No sitä haittaa, että lapsi oppii pienestä pitäen että mummon tunteet ja mielenterveys ovat hänen vastuulla. Ja että hänen pitää luopua itselle tärkeistä asioista asioista (esim. vauvana äidin syli, parin vuoden päästä oma kiva leikki, myöhemmin mikä lie), jotta mummolle tulee hyvä mieli.
Puhumattakaan siitä, mitä tuollainen tekee vanhemmille, heidän keskinäiselle suhteelle ja lapsen suhteelle vanhempiinsa.
Joo ja nyt sä voit heittää, että no on jotain pielessä vanhemmissa, jos noin menee pieleen vain koska mummo ei anna vauvaa takaisin tms. mutta mietihän sitten uudestaan sitäkin, että eiköhän ole jotain mummossa pielessä, jos mielenterveys menee kun ei saa olla toisen ihmisen vauvan kanssa kahden - vauvan, joka ei vielä edes erityisemmin nauti muiden kuin vanhempansa seurasta.
Tota tota... käännäppä toisinpäin tuo mitä juuri kirjoitit. Minkä tähden vauvan pitää altistua oman vanhemman hormoni oikuille ja omivalle käytökselle. Siitä ON haittaa, kyseessä ns. curlinvanhemmuus. On lapsen etu että tutustuu erilaisiin ihmisiin ja pienestä pitäen. Jos käy ylilyöntejä ne voidaan purkaa sanallisesti, sitä kutsutaan kasvattamiseksi. Esimerkiksi "mummu taisi puhua tänään hassuja, älä välitä, mummu on vanha ihminen ja tarkoittaa että olet hänelle todella rakas". Yllättävän pieni lapsi ymmärtää jo nuo asiat. Pelisilmää, pelisilmää ja rauhallisesti voi olla taustallakin kun mummuvisiteeraa kerran viikossa. (On hyvin kohtuullinen pyyntö, monet näkevät useammin) Pienestä lapsesta SAA voimaa, ja se ei ole millään muotoa väärin. Mummun oma harrastus vauvan kanssa ei saanut vastakaikua näköjään sekään vaikka juuri tuo on se n.s pehmeä lähestymis tapa.
Vauvan kuuluu olla vanhempiensa kanssa. Ei se ole mitään curlingia.
Eikä tuo häilyvä käytös ole rakkautta.
Vauva ei ole mummon mielenterveyden tasauttaja.
Kerran viikossa on ihan liikaa.
Mummo hommatkoon omat harraatuksensa.
Vierailija kirjoitti:
Ihan tutkittu juttu että mummoillakin hyrähtää hoivahormonit lastenlasten myötä. Se on ollut ihan tärkeäkin juttu ammoisina aikoina lapsen hyvnvointia ajatellen, kun äiti ei itse ehtinyt kaikkeen. Ongelma tulee usein siitä että se hoivaamisen suodaan nykyisin enemmin äidinäidille, ei niinkään isänäidille, joka on lapsen äidille enemmän vieras ihminen kuin sukulainen.
Meillä tämä on toisinpäin. Anoppini hoitaa lapsiamme viikottain, ja luotan hänen hoivaansa aivan täysin. On aivan upea mummo lapsille. Oma äitinikin on ihana, mutta asuu kaukana ja näkee lapsia vain noin joka toinen kuukausi. Äitini on luonteeltaan huolettomampi, joten enemmän jännittäisi jättää lapset pidemmäksi aikaa hänen hoitoonsa kuin anoppini.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mummoilla on halipula, miehet ei enää anna huomiota eivätkä mielellään halaile, vauvoja voi halailla ja pitää sylissä. Mummojen kannattaisi ottaa koira. Tai nuori rakastaja. Jotkut sortuu Auervaaroihin tai nettihuijareihin. Haleja kaikille Mummoille!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuo rajattomuus ja omiminen ovat siksikin erikoista käytöstä, koska se on hyvin epäsuomalaista. Varhainen itsenäistäminen on meidän kulttuurimme ominaispiirre. Se ei siis kumpua tavoista ja kulttuurista vaan persoonasta ja luonteesta.
Ap:lle ja muille samassa tilanteessa oleville antaisin neuvoksi kokeilla keinoa, jota käytän yläkoululaisten kanssa töissä. Kun mummo omii vauvan eikä anna sitä sylistään pois, sanoisin lyhyesti :”Anna vauva minulle.” Sitä lausetta toistaisin niin monta kertaa, että lapsi on minun käsissäni. Ei mitään perusteluja eikä altavastaajaksi asettumista. Myöhemmin voidaan sitten keskustella ja kasvattaa erillisessä tilanteessa, jos se on tarpeellista.
Kyllä miniän ja ensikertalaisen äidin lyttääminen kuuluu kulttuuriin valitettavasti..
No ei ainakaan meillä kuulu kummankaan vanhemman suvun tapoihin/kulttuuriin. Nämä ketjut ovat olleet mielenkiintoisia siksikin lukea, että tuollainen ihme tunkeminen vauvan ja äidin väliin on itselle täysin vierasta. Olen miettinyt että voiko todella joillakin olla tuollaista? Minusta jopa vaikuttaa vähän kieroutuneelta eikä niin terveeltä käytökseltä, että miniälle esimerkiksi tuputetaan kahvipöydässä aina lisää syömistä, että mummu saisi "hoitaa" vauvaa. Tai että vauva "kaapataan" toiseen huoneeseen, siis anteeksi vain mutta wtf??! Tuohan on aivan älytöntä, miten nuo ihmiset eivät itse näe sitä??!! Ja kyllä meidänkin suvussa mummut ja papat "hurahtaa" uuteen vauvaan, lepertelee ja pitää hyvänä, ostelee vauvan vaatteita ja leluja, mutta sen vauvan ehdoilla! Ja totta kai vauvan vanhemmat huomioiden! Koskaan en ole todistanut tilannetta, jossa uutta, ensikertalaista äitiä lytättäisiin tai mitätöitäisiin. Ja minulla ja miehelläni on paljon serkkuja, joten vauvoja on tupsahdellut tähän sukuun tasaiseen tahtiin. Mielestäni ei kyllä voi sanoa, että miniöiden ja ensikertalaisten äitien lyttääminen kuuluisi yleisesti suomalaiseen kulttuuriin.
Koska sinä et oo meilestäsi nähnyt niin sitten se ei kuulu koko maan kulttuuriin? Aikamoinen napa olet mielestäsi.
No jos tuo kovin yleistä olisi, niin olisin varmaan kuullut siitä jostain muualtakin kuin av:lta. Enhän minä nyt sitä sano, etteikö tuollaista voisi jollakin ollakin ja varmasti onkin (en epäile yhtään näiden av-aloitusten aitoutta), mutta että se olisi jotenkin yleinen tapa suomalaisten keskuudessa, niin epäilen vahvasti. Suomalaiset ovat korostaneet ja korostavat yksinpärjäämisen eetosta, tuollaisen täysin rajattoman käytöksen voisi loogisesti olettaa olevan yleisempää perhe- ja sukukeskeisimmissä kulttuureissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Odottakaas, kun se lapsen uhmaikä alkaa. Kummasti alkaa siinä vaiheessa se mummon hoitoinnokkuus hälvetä 😁
Meilläkin anoppi halusi mahdollisimman usein lapsen vauvana ja pikkutaaperona hoitoon. Vaan kun sai mummolassakin ne kunnon uhmaraivarinsa, niin alkoi vähän laimeta se hoitoinnokkuus 👍
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuo rajattomuus ja omiminen ovat siksikin erikoista käytöstä, koska se on hyvin epäsuomalaista. Varhainen itsenäistäminen on meidän kulttuurimme ominaispiirre. Se ei siis kumpua tavoista ja kulttuurista vaan persoonasta ja luonteesta.
Ap:lle ja muille samassa tilanteessa oleville antaisin neuvoksi kokeilla keinoa, jota käytän yläkoululaisten kanssa töissä. Kun mummo omii vauvan eikä anna sitä sylistään pois, sanoisin lyhyesti :”Anna vauva minulle.” Sitä lausetta toistaisin niin monta kertaa, että lapsi on minun käsissäni. Ei mitään perusteluja eikä altavastaajaksi asettumista. Myöhemmin voidaan sitten keskustella ja kasvattaa erillisessä tilanteessa, jos se on tarpeellista.
Kyllä miniän ja ensikertalaisen äidin lyttääminen kuuluu kulttuuriin valitettavasti..
No ei ainakaan meillä kuulu kummankaan vanhemman suvun tapoihin/kulttuuriin. Nämä ketjut ovat olleet mielenkiintoisia siksikin lukea, että tuollainen ihme tunkeminen vauvan ja äidin väliin on itselle täysin vierasta. Olen miettinyt että voiko todella joillakin olla tuollaista? Minusta jopa vaikuttaa vähän kieroutuneelta eikä niin terveeltä käytökseltä, että miniälle esimerkiksi tuputetaan kahvipöydässä aina lisää syömistä, että mummu saisi "hoitaa" vauvaa. Tai että vauva "kaapataan" toiseen huoneeseen, siis anteeksi vain mutta wtf??! Tuohan on aivan älytöntä, miten nuo ihmiset eivät itse näe sitä??!! Ja kyllä meidänkin suvussa mummut ja papat "hurahtaa" uuteen vauvaan, lepertelee ja pitää hyvänä, ostelee vauvan vaatteita ja leluja, mutta sen vauvan ehdoilla! Ja totta kai vauvan vanhemmat huomioiden! Koskaan en ole todistanut tilannetta, jossa uutta, ensikertalaista äitiä lytättäisiin tai mitätöitäisiin. Ja minulla ja miehelläni on paljon serkkuja, joten vauvoja on tupsahdellut tähän sukuun tasaiseen tahtiin. Mielestäni ei kyllä voi sanoa, että miniöiden ja ensikertalaisten äitien lyttääminen kuuluisi yleisesti suomalaiseen kulttuuriin.
Koska sinä et oo meilestäsi nähnyt niin sitten se ei kuulu koko maan kulttuuriin? Aikamoinen napa olet mielestäsi.
No jos tuo kovin yleistä olisi, niin olisin varmaan kuullut siitä jostain muualtakin kuin av:lta. Enhän minä nyt sitä sano, etteikö tuollaista voisi jollakin ollakin ja varmasti onkin (en epäile yhtään näiden av-aloitusten aitoutta), mutta että se olisi jotenkin yleinen tapa suomalaisten keskuudessa, niin epäilen vahvasti. Suomalaiset ovat korostaneet ja korostavat yksinpärjäämisen eetosta, tuollaisen täysin rajattoman käytöksen voisi loogisesti olettaa olevan yleisempää perhe- ja sukukeskeisimmissä kulttuureissa.
Esimerkiksi minä, joka jouduin hakemaan lähestymiskieltoa saadakseni perheelleni rajat, en asiasta rupattele työpaikan kahvihuoneessa. En ole kertonut kenellekään.
Asia on siinäkin mielessä kamala, että se leimaa häpeällä sen uhrin.
Ennen vanhaan ei insestistäkään puhuttu. Silti se oli olemassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Odottakaas, kun se lapsen uhmaikä alkaa. Kummasti alkaa siinä vaiheessa se mummon hoitoinnokkuus hälvetä 😁
Meilläkin anoppi halusi mahdollisimman usein lapsen vauvana ja pikkutaaperona hoitoon. Vaan kun sai mummolassakin ne kunnon uhmaraivarinsa, niin alkoi vähän laimeta se hoitoinnokkuus 👍
Meillä se vain lisäsi tunkemista, koska mummo sai syyn arvostella äitiyttäni, kun lapsikaan ei enää osannut käyttäytyä, vaan oli häiriintynyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jatkan vielä, että ei mikään kulttuuri selitä tai oikeuta pahan olon aiheuttamista kenellekään. Ihmissuhteet ovat aina subjektiivisia.
Onko joku näin väittänyt. Sinä vaan intät että ei olisi suomalaista. Kyllä on.
En intä. Mainitsin kerran, minkä jälkeen olin avoin muillekin näkemyksille. Ja se nyt oli vain sivujuonne ja ap:n tilanteen kannalta merkityksetön seikka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Odottakaas, kun se lapsen uhmaikä alkaa. Kummasti alkaa siinä vaiheessa se mummon hoitoinnokkuus hälvetä 😁
Meilläkin anoppi halusi mahdollisimman usein lapsen vauvana ja pikkutaaperona hoitoon. Vaan kun sai mummolassakin ne kunnon uhmaraivarinsa, niin alkoi vähän laimeta se hoitoinnokkuus 👍
Meidän mummolla on kaksi lapsenlasta tämän meidän esikoisen lisäksi. Kyläilevät kesäisin aika pitkiäkin aikoja mummolassa mutta heidän kanssaan mummo on paljon rauhallisempi. Ovat toisaalta pieniä koululaisia jo eikä mummo tavannut heitä vauva-aikana montakaan kertaa koska asuvat kaukana. Raskausaikana sanoi sellaisia juttuja että "tästä tulee sitten mummon kulta". Ajattelin silloin että onpas höpsähtänyt, ihan hyvällä siis mietin. Mutta ehkä tarkoitti että saisi meidän lapsen kanssa "takaisin" sitä vauvan sylittelyä mitä ei muiden kanssa ehtinyt? On kouluikäisille lapsenlapsille jopa vähän napakka, siis puuttuu herkästi meluamiseen ja raisuihin leikkeihin. Toivoisin että hän ymmärtäisi että tämä meidänkin vauva kasvaa ja on nyt jo sen ikäinen ettei taukoamaton sylittely ole ihan oikeasti kivaa! Tänään aion puuttua siihen syliin puristamiseen kun ei vauva tykkää että minäkään teen niin.
Ja ei ole masennusta ollut, ihan alussa oli pari kk ahdistunut jakso kun mummo kävi pahiten kierroksilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jatkan vielä, että ei mikään kulttuuri selitä tai oikeuta pahan olon aiheuttamista kenellekään. Ihmissuhteet ovat aina subjektiivisia.
Onko joku näin väittänyt. Sinä vaan intät että ei olisi suomalaista. Kyllä on.
En intä. Mainitsin kerran, minkä jälkeen olin avoin muillekin näkemyksille. Ja se nyt oli vain sivujuonne ja ap:n tilanteen kannalta merkityksetön seikka.
Mainitsit kerran. Sitten selitit että ei voi olla kun sinä et ole nähnyt. Sitten intit uudestaan. Ja vielä kerran jaksat todeta sivujuonteena, että oikeastaan mitätöit kokemukset. Etkö käsitä että tää on oikeasti todella kipeä asia? Josta ei varsinaisesti jaksa alkaa edes selittää ihmiselle, joka kerskuu erikseen miten erinomaista heillä on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuo rajattomuus ja omiminen ovat siksikin erikoista käytöstä, koska se on hyvin epäsuomalaista. Varhainen itsenäistäminen on meidän kulttuurimme ominaispiirre. Se ei siis kumpua tavoista ja kulttuurista vaan persoonasta ja luonteesta.
Ap:lle ja muille samassa tilanteessa oleville antaisin neuvoksi kokeilla keinoa, jota käytän yläkoululaisten kanssa töissä. Kun mummo omii vauvan eikä anna sitä sylistään pois, sanoisin lyhyesti :”Anna vauva minulle.” Sitä lausetta toistaisin niin monta kertaa, että lapsi on minun käsissäni. Ei mitään perusteluja eikä altavastaajaksi asettumista. Myöhemmin voidaan sitten keskustella ja kasvattaa erillisessä tilanteessa, jos se on tarpeellista.
Kyllä miniän ja ensikertalaisen äidin lyttääminen kuuluu kulttuuriin valitettavasti..
No ei ainakaan meillä kuulu kummankaan vanhemman suvun tapoihin/kulttuuriin. Nämä ketjut ovat olleet mielenkiintoisia siksikin lukea, että tuollainen ihme tunkeminen vauvan ja äidin väliin on itselle täysin vierasta. Olen miettinyt että voiko todella joillakin olla tuollaista? Minusta jopa vaikuttaa vähän kieroutuneelta eikä niin terveeltä käytökseltä, että miniälle esimerkiksi tuputetaan kahvipöydässä aina lisää syömistä, että mummu saisi "hoitaa" vauvaa. Tai että vauva "kaapataan" toiseen huoneeseen, siis anteeksi vain mutta wtf??! Tuohan on aivan älytöntä, miten nuo ihmiset eivät itse näe sitä??!! Ja kyllä meidänkin suvussa mummut ja papat "hurahtaa" uuteen vauvaan, lepertelee ja pitää hyvänä, ostelee vauvan vaatteita ja leluja, mutta sen vauvan ehdoilla! Ja totta kai vauvan vanhemmat huomioiden! Koskaan en ole todistanut tilannetta, jossa uutta, ensikertalaista äitiä lytättäisiin tai mitätöitäisiin. Ja minulla ja miehelläni on paljon serkkuja, joten vauvoja on tupsahdellut tähän sukuun tasaiseen tahtiin. Mielestäni ei kyllä voi sanoa, että miniöiden ja ensikertalaisten äitien lyttääminen kuuluisi yleisesti suomalaiseen kulttuuriin.
Koska sinä et oo meilestäsi nähnyt niin sitten se ei kuulu koko maan kulttuuriin? Aikamoinen napa olet mielestäsi.
No jos tuo kovin yleistä olisi, niin olisin varmaan kuullut siitä jostain muualtakin kuin av:lta. Enhän minä nyt sitä sano, etteikö tuollaista voisi jollakin ollakin ja varmasti onkin (en epäile yhtään näiden av-aloitusten aitoutta), mutta että se olisi jotenkin yleinen tapa suomalaisten keskuudessa, niin epäilen vahvasti. Suomalaiset ovat korostaneet ja korostavat yksinpärjäämisen eetosta, tuollaisen täysin rajattoman käytöksen voisi loogisesti olettaa olevan yleisempää perhe- ja sukukeskeisimmissä kulttuureissa.
Esimerkiksi minä, joka jouduin hakemaan lähestymiskieltoa saadakseni perheelleni rajat, en asiasta rupattele työpaikan kahvihuoneessa. En ole kertonut kenellekään.
Asia on siinäkin mielessä kamala, että se leimaa häpeällä sen uhrin.
Ennen vanhaan ei insestistäkään puhuttu. Silti se oli olemassa.
Jyräävät isovanhemmat on tabu siinä missä joku puolison masennus tms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Odottakaas, kun se lapsen uhmaikä alkaa. Kummasti alkaa siinä vaiheessa se mummon hoitoinnokkuus hälvetä 😁
Meilläkin anoppi halusi mahdollisimman usein lapsen vauvana ja pikkutaaperona hoitoon. Vaan kun sai mummolassakin ne kunnon uhmaraivarinsa, niin alkoi vähän laimeta se hoitoinnokkuus 👍
Meidän mummolla on kaksi lapsenlasta tämän meidän esikoisen lisäksi. Kyläilevät kesäisin aika pitkiäkin aikoja mummolassa mutta heidän kanssaan mummo on paljon rauhallisempi. Ovat toisaalta pieniä koululaisia jo eikä mummo tavannut heitä vauva-aikana montakaan kertaa koska asuvat kaukana. Raskausaikana sanoi sellaisia juttuja että "tästä tulee sitten mummon kulta". Ajattelin silloin että onpas höpsähtänyt, ihan hyvällä siis mietin. Mutta ehkä tarkoitti että saisi meidän lapsen kanssa "takaisin" sitä vauvan sylittelyä mitä ei muiden kanssa ehtinyt? On kouluikäisille lapsenlapsille jopa vähän napakka, siis puuttuu herkästi meluamiseen ja raisuihin leikkeihin. Toivoisin että hän ymmärtäisi että tämä meidänkin vauva kasvaa ja on nyt jo sen ikäinen ettei taukoamaton sylittely ole ihan oikeasti kivaa! Tänään aion puuttua siihen syliin puristamiseen kun ei vauva tykkää että minäkään teen niin.
Ja ei ole masennusta ollut, ihan alussa oli pari kk ahdistunut jakso kun mummo kävi pahiten kierroksilla.
toivoo ap
(unohdin kirjoittaa yhteen aiempaankin viestiin)
Vierailija kirjoitti:
Mulla ei ole omakohtaista kokemusta. Meillä on hyvät isovanhemmat - osaavat sanoa ei ja osaavat ottaa vastaan myös ei:n.
Mutta omalla siskollani on tuollainen anoppi ja sieltä kyllä voin kertoa varoittavan esimerkin. He vetivät aina tiukasti rajoja sinne suuntaan, mutta selittivät asian niin että mummo nyt vaan on höpsähtänyt mummouteen. Kun lapsi kasvoi, niin antoivat hoitaa, kunnes kävi ilmi että mummo puhui vanhemmista ilkeästi ja mustamaalasi heitä lapselle. Tämän kertoi lapsi itse sekä lisäksi yksi ulkopuolinen henkilö, joka oli ollut paikalla kun mummo oli lasta kerran hoitanut. Välit menivät poikki sitten.
En nyt siis ihan tunnistamisen vuoksi kaikkea kerro täysin autenttisesti, mutta mummo oli puhunut kaikkea, että vanhemmilla ei ole varaa elättää lasta (ei ole totta) ja siksi mummo hoitaa häntä, että hän on tavallaan yksi vanhempi, sanonut mm. että mummoa voi sanoa mummolassa äidiksi. Oli udellut lapselta meistä äidin puolen sukulaisista ja äidistään kaikkea, oli sanonut etteivät vanhemmat ymmärrä kuinka ihana lapsi heille on suotu, että mummo kyllä ymmärtää jne. Oli pyytänyt salaisuuksiakin pitämään mummon henkilökohtaisista asioista.
Kyllä mä luottaisin omiin vaistoihin, kun kyse on omasta lapsesta. Ylipäätään nyrkkisääntönä voi pitää, että jos joku ihminen (oli sukulainen tai ystävä) on fanaattisen tasoisesti kiinnostunut lapsestasi, niin älä jätä häntä ja lasta kahden. Enkä puhu nyt vain hyväksikäytön mahdollisuudesta, vaan ihan siitä että osa ihmisistä etsii itselleen lapsista jotain sellaista (hellyys, ihailu,tärkeyden tunne) mitä he eivät itse saa ja mitä erityisesti lapselta on helppo itselle manipuloida lapsen oman hyvinvoinnin kustannuksella.
Täysin samaa mieltä. Minun äitini on narsisti ja sen verran häilyväinen että käyttää todella vahvoja rauhoittavia ym. lääkkeitä. Narsisti toimii juuri kuten yllä kuvattu. Minulle itkee puhelimessa, että voisin antaa vauvan hänen hoidettavakseen että hän sentään rakastaa vauvaa toisin kuin minä, vauvan äiti. Ostaa vauvalle tavaroita mikä sinänsä mukavaa, mutta samalla antaa aina ymmärtää, että minä hoidan vauvaa huonosti. Hän siis osti esim. muumilakanat kun minä äiti en ole ymmärtänyt vauvan niitä tarvitsevan koska katsoihan se kerran mummin luona muumipeittoa kiinnostuneena. Hän myös tosi yliherkkä vauvan suhteen, pitelee todella varovaisesti ja melkein kyynel silmässä kysyy onko se nyt hyvin, jos isäni pitelee joskus vauvaa koko ajan huolehtii onko sillä pää hyvin jne. vaikka vauva nukkuisi tyytyväisenä sylissä jne. Hän todennäköisesti toimisi vauvan kanssa kaksistaan täysin samoin. Hänellä on ns. hyvät hetket jolloin hän on todella mukava mutta ongelma on, että mt-ongelmaisena, jos nyt narsistiakin voi sellaiseksi kutsua, on ne huonot hetket jotka tulevat aivan yllättäen puun takaa ja pahoittavat kohteen mielen pitkäksi aikaa. Esim. nyt raskauden jälkeen on selittänyt että minun pitäisi mennä kirurgille korjauttamaan vatsani kun se ei ole kiinteä raskauden jälkeen ym. Jos kommentoin että puheet ovat loukkaavia, narsisti vetoaa aina siihen että hän sanoi vain totuuden, totta on saatava puhua. Oma lapsuuteni oli kamala, haluan todellakin suojella lastani kaikin keinoin. <3
Mitä jos mies kävisi vauvan kanssa äidillään, mummo voisi sitten viihdyttää vauvaa sen pari tuntia ja sinä saisit vapaa-aikaa? :-)
Munkin anoppi vähän höpsähti kun ensimmäinen lapsi meille syntyi, olin välillä tosi raivoissaan mut onneksi pidin suurimmat mölyt sisälläni. Oltiin varmaan kaikki vähän herkkänä. Nykyään anoppi auttaa tosi paljon, mutta ei yritä sotkeutua meidän asioihin. Ollaan kasvettu uusiin rooleihimme: minä äidiksi ja anoppi mummiksi. Se voi ottaa aikaa.
Jos anoppisi on ennen ollut suht järkevä ja normaali ihminen niin varmaan hänkin vielä palaa entiselleen. Toki jotkut ihmiset on vaan mahdottomia eikä muuksi muutu.
Taas miniän äitiyshuurut ja anopin hurahdukset ottavat mittaa toisistaan (ja iskä luovii itsensä kiusaantuneena takavasemmalle).
Kunhan se ihana vauva muuttuu liikkuvaksi kiukuttelevaksi taaperoksi, mummo kyllä luovuttaa. Jos mummo ravaa teillä viikoittain, asutte liian lähekkäin. Muutama sata kilometria olisi ihan hyvä olla välissä :)