Lue keskustelun säännöt.
Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?
Meillä on 8kk vauva jonka isoäiti on hurahtanut pikkuiseen jo raskausaikana todella voimakkaasti. Tunnen itseni nipoksi kun minua on alkanut häiritä mummon ja lapsen tapa olla yhdessä. Mummo vaatii tapaamista vähintään kerran viikossa ja joka kerran pitelee vauvaa rintaansa vasten ja "sulkeutuu" seurasta. Kuiskailee "mummo rakastaa, mummon rakkain"-koko ajan vauvalle ja jos vauva inahtaa tai yrittää vääntää itseään pois sylistä lähtee mummo nopeasti kauaksi minusta ja miehestä, ettemme ota vauvaa. Mummo on mukava ihminen luonteeltaan mutta esim. minua ei noteeraa millään tavalla kun olen paikalla, ärsyyntyy selvästi läsnäolostani. Olenko yliherkkä? Mummo on alusta asti anellut vauvaa yökylään, sanoi 2 viikon ikäiselle vauvalle "tänään jäät mummon luokse, mummon luona on hyvä". Sanoin etten jätä vastasyntynyttä hoitoon missään nimessä. Alkoi ITKEÄ ja sanoi että hän saa vauvasta voimaa jatkaa töissä. Sanoo tätä samaa aina kun pyytää tapaamista, jopa sanamuodoin ettei "jaksa tulevaa työviikkoa", ellei saa sylitellä vauvaa. Ei ole saanut yöhoitoon koska imetän enkä jotenkin usko että hän pystyy tarkkailemaan VAUVAN tarpeita. Jos vauva vaikka kaipaa tilaa, lattialla olemista tms. niin se ei käy päinsä tämän mummon kanssa. Mitä voin tehdä pahoittamatta mummon mieltä? Kyseessä miehen äiti johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymään.
Mies on kiusaantunut ja yrittää olla ottamatta kantaa asiaan. Ei selvästi tajua miksi minua stressaa mummon kyläilyt ja heillä vieraileminen. Mummo on tavallaan niin herttainen olemukseltaan kuitenkin, mutta ahdistaa ettei hän selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä. Ja juu, olen "kiitollinen" siitä että on välittäviä isovanhempia mutta en voi tunteilleni mitään.
Kommentit (10672)
Vierailija kirjoitti:
Onko mitään ajatuksia :(? Huomenna taas nähdään mummoa. Mitään kaunista tapaa ottaa tilaa vähän itselleenkin?
Seuraan läheltä samanlaista tapausta. Appi ja anoppi ovat omineet lapsenlapset. Toki hienoa, että on ollut hoitopaikka ja lasten äiti on ihan mielellään antanut jokaisen vauvankin jo 2 viikoisena viikonloppuhoitoon, että saa levätä.
Mutta särähti vähän korvaan tämä omituinen suhde tässä jokin aika sitten, kun anoppi kehuskeli, että kuinka lapsenlapset viihtyi heillä paremmin lomalla, kuin kotonaan.
Ihan kuin olisi joku kilpailu ja mummo ja pappa olisi unohtanut, kenen lapsia ne ovat. Mutta toisaalta lapsenlapsien vanhemmat ovat mahdollistaneet tämän sillä, että ovat antaneet ja jopa työntäneet lapsenlapset mummolaan viikonlopuiksi ja lomiksi niin paljon, kuin ovat vain pystyneet. Välillä minusta tuntui, etteivät nämä lapset edes tietäneet, mikä on heidän oikea koti.
Joten sanot vain mummolle, että teidän lapsi, te päätätte. Mummo kantaa vastuun omasta elämästään.
En ole itse mummo vielä. Mutta joskus tulee sydäntäsärkevä kaipu, että kun vielä saisi joskus vauvaa pitää sylissään. Mutta silti tiedän, etten tule mummona omimaan lapsenlapsia. Olen lapsilleni tehnyt selväksi, että jos joskus saavat lapsia, yritän olla tukena ja auttaa, mutta en aio tukkeutua heidän elämäänsä ja lastenhoitoon. Mutta olisin onnellinen, jos saisin luoda läheiset välit, jos joskus lapsenlapsia saan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuo on nimen omaan AITOA välittämistä. Sääliksi käy Ap:n mummo, rakastaa lasta kuin omaansa ja Ap sen kun nillittää. seuraavaksi varmaan estää tapaamisen. Hymy hyytyy sitten kun oma miniä osoittautuu minä-minä äidiksi.mietippä sitä ap ja perheitä joissa MUMMOA EI OLE eikä hoitajia. Aiemmat kommentit kuinka mummo on vaaraksi ja mt ongelmainen voit jättää omaan arvoonsa. Tuommoinen Mummo antaisi oman henkensä lapsen lapsen puolesta.
Mitä AITOA välittämistä on siinä että valjastaa oman mielenterveytensä lapselle? ”En jaksa ilman jne”. Ei niin yhtikäs mitään.
Kysytäänpä niin päin että mitä HAITTAA siitä on lapselle? :)
Lapselle ei ole terveellistä joutua kannattelemaan aikuisen tunteita. Se on erittäin, erittäin haitallista lapsen kehitykselle.
Ja paljon muutakin haitallista tuossa on. Mm vanhempien keskinäisiin väleihin tuo vaikuttaa, aiheuttaa kotiin riitoja, murentaa vanhempien arvovaltaa.
Vierailija kirjoitti:
Jos tuohon ei heti laita stoppia, elämästä tulee helvettiä. Kaikki muutosvaiheet varsinkin.
Vai aiotko töihin palattuasikin viettää joka viikko yhden päivän mummolassa?
Entä kun lapsi menee kouluun? Alkaa uusi kinuaminen iltapäivistä ja lomista.
Tai kun lapsi alkaakin tykätä laajenevan elämänpiirinsä muista aikuisista? Kestääkö mummo vai alkaako kummallinen kilpailu?
Päästääkö lukioon, kesätöihin, itsenäistymään? Ulkomaille opiskelemaan?
Kestääkö uhmaiän, murrosiän? Vai saatteko siinä vaiheessa paitsi sen rajoja koettelevan lapsenne myös vielä vaikeemmaan rajariidan mummon kanssa?
Kommentoin tähän nopeasti; meillä tuollainen muutostilanne, jota mummo ei kyennyt hyväksymään, johti lopulta vapaudenriistoon. Mummolla oli kaunis ajatus "pelastaa" lapsi muutokselta, ja stressireaktio purkautui täysin väärin. En tarkenna yksityiskohtia tunnistamisen riskin vuoksi, mutta kannatan lämpimästi ajatusta rajojen laittamisesta jo paljon, paljon aiemmin. Minä olin arka, kohtelias ja nuori ensikertalainen äiti, jonka oma äiti oli itseänikin kohtaan aikanaan aivan liian suojeleva, en osannut, joten mentiin vaikeimman kautta.
muistaakseni 19
Mummolla vippaa päästä. Laitatte nyt selkeät rajat ja jos mummo ei tottele niin ei asiaa kylään.Vauva on teidän,ei mummon.Esim.vauvaa ei viedä toiseen huoneeseen,kun äiti sanoo,niin vauva takas äidille,yökyläilyt on sitten iässä....myöhemmin.Eiköhän tuolla tokene.Jos ei hyväksy sääntöjä,ei kyläile,jätä ruikutus omaan arvoonsa ja miehesi saa kasvattaa itselleen P_llit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap kaikella rakkaudella - naurat näille jutuillesi vuoden-kahden päästä. Pikkusen huumoria ja empatiaa kehiin, ei ole niin haudan vakavaa vaikka jotkut asiat höpsöiltä kuulostaakin. Anna lapsen saada rakkautta muiltakin kuin sinulta<3
Rakkautta? Ap:n kertoman perusteella minusta vaikuttaa siltä, että mummilla ei taida kaikki olla ihan kohdillaan. En ole eläissäni törmännyt tuollaiseen käytökseen omassa tai miehen suvussa, ja taatusti on molemmissa suvuissa isovanhemmat olleet aina ihan pähkinöinä lapsenlapsiinsa, mutta ei se ole koskaan ilmennyt tuollaisena käytöksenä. Ihan outoa tuollainen syliin kärttäminen ja itkeminen, ei vaikuta terveeltä ollenkaan. Eikö siis kukaan muu paikalla ollut ole ihmetellyt noita itkemisiä ja lattialla heijaamisia? Käyttäytyykö miehen puolen suvusta muut vauvoja kohtaan noin?
Ainakin meillä suku oli jo niin tottunut siihen että hullumummo on omalaatuinen, että hänellä oli omat käytöskoodit. Kaikki piti ihan vaan harmittomana höpsönä.
Mitä nyt sitten kaappasi lapsen jne. Ihan vaan höpsöyttään.
Hain tuolla kysymyksellä sitä, onko mummon käytös tavallaan normaalia suvussa kulkevaa tapakäyttäytymistä (kaikki mutkin suvun mummot on yhtä maanisia vauvojen suhteen), vai onko kyse vain tämän yhden henkilön käytöksestä? Koska mielestäni on hieman vähemmän huolestuttavaa, jos kyse on yleisestä käyttäytymiskoodista suvussa. Ei se tietenkään tee sitä tilannetta vähemmän ahdistavaksi, mutta tavallaan ymmärrettävämmäksi. Eikä tarvitse pelätä että kyse on epätasapainoisesta ihmisestä. Jos taas kyseessä on henkilö, joka muutoinkin on hieman epävakaan oloinen käytökseltään, ja jota toiset pitävät "höpsönä", ja sen vuoksi katsovat outoa käytöstä läpi sormien, niin silloin olisin kyllä enemmän varuillani ja asettaisin ne rajat, ystävällisesti mutta päättäväisesti. Itku ja mökötyskohtauksista piittaamatta. Jos ystävällisesti mutta päättäväisesti sanoo, niin silloin itkemiset yms. mielen osoitukset voi antaa mennä toisesta korvasta ulos (ei voi oikeasti loukkaantua, jos ei ilkeästi sanota). Ja jos kyse on normaalista henkilöstä, joka vauvan myötä olisi ryhtynyt käyttäytymään tuolla tavoin kuin ap kuvaa, niin silloin olisin todella huolissani mummon mielenterveydestä. Muutos tuollaiseksi ei ole tervettä, ja mummo tarvitsee apua.
Hei meillä on juuri näin, mummo on lapsirakkaan ihmisen maineessa. Saa osakseen vinoja, myötämielisiä hymyjä kun sulkeutuu seurasta meidän vauvan kanssa. Appiukko sanoikin kerran "se on tuollainen kaikkien emo tuo meidän "Merja" (nimi keksitty)". Eli muut heidän suvussaan tuntuvat ajattelevan että olen kiva ja reilu tyyppi kun annan mummon toteuttaa hoivahalujaan. Miehen setäkin sanoo aina meillä käydessään että noh koskas menette "Mervi-mummoa" tapaamaan, se taitaa jo teitä odotella. Eli ehkä puhuvat keskenään siitä että mummo näkee mielestään liian harvoin vauvaamme.
Minua ärsytti kovasti tuo appiukon lausahdus kuinka on "kaikkien emo". Minä olen ja haluan olla meidän vauvan "emo", mummon seurassa minut ohjataan ruokapöytään ja jos osoitan aikeita nousta pöydästä, kiirehditään tarjoamaan lisää. Jopa niin että jos olen juonut kahvini, ottanut pullan, niin minun luo syoksytään vohvelipaketin tms. kanssa. Meni hävettävän pitkään tajuta että se oli osittain vain keino pitää minut poissa, koska kellekään toiselle ei tuputettu tuolla tavalla.
Epästabiili tunne kyllä vähän tulee koska mummon ahdistus ja suru tuntee olevan aivan aitoa, kun vaikkapa tehdään lähtöä heiltä. Pitelee poskiaan, kääntyilee poispäin, saattaa aina autolle asti ja laittaa itse turvaistuimen vyöt kiinni ja hyvästelee vauvaa siinä monta minuuttia.
Olen lukenut sitä aiempaa appivanhemmat&vauva ketjua ja nyt tätä ketjua, ja aina jaksaa hämmästyttää kuinka samanlaisia juttuja on muillekin äideille tapahtunut. Herää ihan todella kysymys, että mitä meidän suomalaisten kasvatuksessa on mennyt pieleen, kun tuollainen rajattomuus toisia kohtaan on mahdollista ja jopa joissain suvuissa normaali? Eikö näiden anoppien, appien, tätien ja setien erillisyyttä ja omia henkilökohtaisia rajoja ole tunnistettu lapsena, kun eivät pysty toistenkaan rajoja tunnistamaan nyt aikuisena?
Mutta asiaan.. Minulle on tehty ihan tuota samaa. Siis tismalleen samalla tavalla, tuputettu ruokaa, tehty tikusta asiaa jne., jotta joku saa olla minun lapsen kanssa ilman minua. Ja tuon kun kirjoittaa ylös, niin todella tajuaa kuinka häiriintynyttä käytöstä se on. Miten voi olla millään muotoa normaalia manipuloida äitiä pysymään erossa lapsestaan? Miten voi olla normaalia keinolla millä hyvänsä hankkia jonkun toisen ihmisen lapsen kanssa aikaa ilman vanhempien läsnäoloa?
Minä todella itse tajusin nimenomaan tuon, että ei voi olla hyväksyttävää, että minua manipuloidaan ja minun lasten pääsy äitinsä luo yritetään estää - ihan sama ovatko ne keinot lempeitä vai kovempia. Ei sellaisen pitäisi tulla tunne-elämältään normaalisti kehittyneelle ihmiselle edes päähän! Itse sain todella paljon voimaa pistää pelin poikki sitä toista ketjua lukiessani. Tee sinäkin niin kuin vaisto sanoo, äläkä enää anna toisten estää sinua olemasta äiti, ainoa emo, lapsellesi!
Minua myös on jatkuvasti yritetty manipuloida antamaan lapseni hoitoon, ja olen tämän tajunnut vasta kun olen enemmän avannut silmiäni sille kuinka minä en olekaan se "pahis" ja väärässä. Siis esimerkiksi anoppini aina kertoo minulle tarinoita kuinka hän itse antoi mummojen ja (lapsettomien) tätien hoitaa lapsiaan, jotta hekin saisivat nauttia lapsistaan - anoppini on siis synnytyslaitoikselta lähtien pyytänyt hoitoon nyt 10kk vauvaamme. Samoin kälyni ja pari muuta sukulaista aina kertovat, kuinka lapseni on anopille niin tärkeä ja kuinka se on suuri päivä kun hän saa hoitaa vauvaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä mummo on pyaynyt rajoissa tähän asti, kun ne on pidetty tiukkoina.
Mutta silti onnistui yllättämään, miten hän reagoi lapsen teini-ikään. Yhtäkkiä kyynelehtii ja takertuu aivan hulluna. Jauhanut teinille, miten tämä kohta hylkää hänet jne. Pyrki jopa pestaamaan ns kesätöihin ja maksamaan että saisi teinin sinne kesäksi.
Minuun suhtautunut aivan avoimen vihamielisesti, kuin olisin jotenkin hänen tiellään. Niinkuin tavallaan olenkin, kun puolustan teinin taevetta irtautua kodista.
Raskasta.
Koska kai se teinin poismuutto minustakin pahalta tuntuu ja silti pitää siihen rohkaista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuo on nimen omaan AITOA välittämistä. Sääliksi käy Ap:n mummo, rakastaa lasta kuin omaansa ja Ap sen kun nillittää. seuraavaksi varmaan estää tapaamisen. Hymy hyytyy sitten kun oma miniä osoittautuu minä-minä äidiksi.mietippä sitä ap ja perheitä joissa MUMMOA EI OLE eikä hoitajia. Aiemmat kommentit kuinka mummo on vaaraksi ja mt ongelmainen voit jättää omaan arvoonsa. Tuommoinen Mummo antaisi oman henkensä lapsen lapsen puolesta.
Mitä AITOA välittämistä on siinä että valjastaa oman mielenterveytensä lapselle? ”En jaksa ilman jne”. Ei niin yhtikäs mitään.
Kysytäänpä niin päin että mitä HAITTAA siitä on lapselle? :)
No sitä haittaa, että lapsi oppii pienestä pitäen että mummon tunteet ja mielenterveys ovat hänen vastuulla. Ja että hänen pitää luopua itselle tärkeistä asioista asioista (esim. vauvana äidin syli, parin vuoden päästä oma kiva leikki, myöhemmin mikä lie), jotta mummolle tulee hyvä mieli.
Puhumattakaan siitä, mitä tuollainen tekee vanhemmille, heidän keskinäiselle suhteelle ja lapsen suhteelle vanhempiinsa.
Joo ja nyt sä voit heittää, että no on jotain pielessä vanhemmissa, jos noin menee pieleen vain koska mummo ei anna vauvaa takaisin tms. mutta mietihän sitten uudestaan sitäkin, että eiköhän ole jotain mummossa pielessä, jos mielenterveys menee kun ei saa olla toisen ihmisen vauvan kanssa kahden - vauvan, joka ei vielä edes erityisemmin nauti muiden kuin vanhempansa seurasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vauva ei ole terapialelu. Te ette ole vastuussa anopin mielenterveydestä.
Oma äiti ja anoppi olivat samanlaisia kun lapset olivat pieniä. Kumpikin kääri vauvan esim. tiukkaan kapaloon, koska ”pikkumussukan on niiiiiin kylmä”. Vauva oli niin söpö siellä paketissa, että sitähän ei raaskinut ottaa pois vaikka alkoi kitisemään kuumasta. Kummallakin siis tämä, että tyydytettiin omaa tarvetta pitää se vauva söpönä pakettina sylissä eikä mietitty mitä vauva oikeasti haluaa.
Nyt miehesi pitäisi löytää jostain kanttia puolustaa omaa naistaan.
Herätit muistoja vuosien takaa :) oma anoppi usein sanoi, että hän mielellään hoitaisi vauvaa. Oltiin mökillä ja taas mummo sanoi hoitavansa mielellään.
Ajattelin, että tosi kiva ja kysyin jos mummo voisi työntää rattaita niin, että vauva nukkuisi päiväunet, minä voisin silläaikaa käydä pesemässä tukan saunassa.
Mummo vastaa, että tottakai hän voi pitää sylissä.
- eikun jos jaksaisit työntää näitä rattaita kun vauva nukkuu?
- kyllä minä voin pitää sylissä.
- siis vauvalla olisi nyt päiväuniaika ja se nukkuu rattaissa, että jos niitä vaikka heijaisi
-ei sitten, ja minä niin mielelläni hoitaisin!
- ????
Mummo poistui sisälle mökkiin mököttämään.
Kävin sitten samppoot päässä välillä heijaamassa vauvan takaisin uneen 😆
Jäin miettimään tuota ap:n vauvan ikää. Omat muksut tuossa vaiheessa olivat mielummin lattialla mönkimässä/sitä harjoittelemassa ja tykkäsivät erilaisilla leluilla leikkiä. Pitkään sylissä (varsinkaan tiukassa otteessa) ei juuri kumpikaan viihtynyt. Että jos olisi meille tuollainen mummo ängennyt niin olisin kyllä saattanut ärähtää vähän kovemminkin.
Ja ei, vauva ei ole terapialelu. Edes omille vanhemmilleen. Jos ei aikuinen ihminen sitä ymmärrä on jotain kyllä vinksahtanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nuo rajattomuus ja omiminen ovat siksikin erikoista käytöstä, koska se on hyvin epäsuomalaista. Varhainen itsenäistäminen on meidän kulttuurimme ominaispiirre. Se ei siis kumpua tavoista ja kulttuurista vaan persoonasta ja luonteesta.
Ap:lle ja muille samassa tilanteessa oleville antaisin neuvoksi kokeilla keinoa, jota käytän yläkoululaisten kanssa töissä. Kun mummo omii vauvan eikä anna sitä sylistään pois, sanoisin lyhyesti :”Anna vauva minulle.” Sitä lausetta toistaisin niin monta kertaa, että lapsi on minun käsissäni. Ei mitään perusteluja eikä altavastaajaksi asettumista. Myöhemmin voidaan sitten keskustella ja kasvattaa erillisessä tilanteessa, jos se on tarpeellista.
Vierailija kirjoitti:
Nuo rajattomuus ja omiminen ovat siksikin erikoista käytöstä, koska se on hyvin epäsuomalaista. Varhainen itsenäistäminen on meidän kulttuurimme ominaispiirre. Se ei siis kumpua tavoista ja kulttuurista vaan persoonasta ja luonteesta.
Ap:lle ja muille samassa tilanteessa oleville antaisin neuvoksi kokeilla keinoa, jota käytän yläkoululaisten kanssa töissä. Kun mummo omii vauvan eikä anna sitä sylistään pois, sanoisin lyhyesti :”Anna vauva minulle.” Sitä lausetta toistaisin niin monta kertaa, että lapsi on minun käsissäni. Ei mitään perusteluja eikä altavastaajaksi asettumista. Myöhemmin voidaan sitten keskustella ja kasvattaa erillisessä tilanteessa, jos se on tarpeellista.
En usko tätä. Esim Itä-Suomessa monet jää juurikin sinne kotinurkkiin tukahduksiin kapaloituina. Eivät koskaan saa mitään eväitä irrota sieltä kodin otteesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meidän perheessä on aina sotkettu toisen tukeminen siihen että sälytetään toiselle ne ikävät tunteet. Eli syyllistämällä haetaan hoivaa.
Miehen suvussa taas rakkautta osoitetaan puolesta tekemällä. Eli tukhdutetaan lapsen kasvu.
Luulen että nää on ihan yleisiä suomalaisia malleja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuo rajattomuus ja omiminen ovat siksikin erikoista käytöstä, koska se on hyvin epäsuomalaista. Varhainen itsenäistäminen on meidän kulttuurimme ominaispiirre. Se ei siis kumpua tavoista ja kulttuurista vaan persoonasta ja luonteesta.
Ap:lle ja muille samassa tilanteessa oleville antaisin neuvoksi kokeilla keinoa, jota käytän yläkoululaisten kanssa töissä. Kun mummo omii vauvan eikä anna sitä sylistään pois, sanoisin lyhyesti :”Anna vauva minulle.” Sitä lausetta toistaisin niin monta kertaa, että lapsi on minun käsissäni. Ei mitään perusteluja eikä altavastaajaksi asettumista. Myöhemmin voidaan sitten keskustella ja kasvattaa erillisessä tilanteessa, jos se on tarpeellista.
En usko tätä. Esim Itä-Suomessa monet jää juurikin sinne kotinurkkiin tukahduksiin kapaloituina. Eivät koskaan saa mitään eväitä irrota sieltä kodin otteesta.
Toki poikkeuksia on. Eivät ne silti selitä eivätkä oikeuta tunkea äidiksi äidin paikalle. Se on yhtä outoa kuin se, että anoppi ihastuisi tyttärensä mieheen ja alkaisi vaatia samaa huomiota itselleen. Kyse on oman roolin ymmärtämisestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuo rajattomuus ja omiminen ovat siksikin erikoista käytöstä, koska se on hyvin epäsuomalaista. Varhainen itsenäistäminen on meidän kulttuurimme ominaispiirre. Se ei siis kumpua tavoista ja kulttuurista vaan persoonasta ja luonteesta.
Ap:lle ja muille samassa tilanteessa oleville antaisin neuvoksi kokeilla keinoa, jota käytän yläkoululaisten kanssa töissä. Kun mummo omii vauvan eikä anna sitä sylistään pois, sanoisin lyhyesti :”Anna vauva minulle.” Sitä lausetta toistaisin niin monta kertaa, että lapsi on minun käsissäni. Ei mitään perusteluja eikä altavastaajaksi asettumista. Myöhemmin voidaan sitten keskustella ja kasvattaa erillisessä tilanteessa, jos se on tarpeellista.
En usko tätä. Esim Itä-Suomessa monet jää juurikin sinne kotinurkkiin tukahduksiin kapaloituina. Eivät koskaan saa mitään eväitä irrota sieltä kodin otteesta.
Toki poikkeuksia on. Eivät ne silti selitä eivätkä oikeuta tunkea äidiksi äidin paikalle. Se on yhtä outoa kuin se, että anoppi ihastuisi tyttärensä mieheen ja alkaisi vaatia samaa huomiota itselleen. Kyse on oman roolin ymmärtämisestä.
Tietenkin. Mutta en usko että tuo rajattomuus ei oliis Suomessa yleistä. Se korostuu vielä varmaan just siellä missä on vielä vanhat agraarimallit, joissa miniä naitiin taloon.
Jatkan vielä, että ei mikään kulttuuri selitä tai oikeuta pahan olon aiheuttamista kenellekään. Ihmissuhteet ovat aina subjektiivisia.
Vierailija kirjoitti:
Nuo rajattomuus ja omiminen ovat siksikin erikoista käytöstä, koska se on hyvin epäsuomalaista. Varhainen itsenäistäminen on meidän kulttuurimme ominaispiirre. Se ei siis kumpua tavoista ja kulttuurista vaan persoonasta ja luonteesta.
Ap:lle ja muille samassa tilanteessa oleville antaisin neuvoksi kokeilla keinoa, jota käytän yläkoululaisten kanssa töissä. Kun mummo omii vauvan eikä anna sitä sylistään pois, sanoisin lyhyesti :”Anna vauva minulle.” Sitä lausetta toistaisin niin monta kertaa, että lapsi on minun käsissäni. Ei mitään perusteluja eikä altavastaajaksi asettumista. Myöhemmin voidaan sitten keskustella ja kasvattaa erillisessä tilanteessa, jos se on tarpeellista.
Kyllä miniän ja ensikertalaisen äidin lyttääminen kuuluu kulttuuriin valitettavasti..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuo on nimen omaan AITOA välittämistä. Sääliksi käy Ap:n mummo, rakastaa lasta kuin omaansa ja Ap sen kun nillittää. seuraavaksi varmaan estää tapaamisen. Hymy hyytyy sitten kun oma miniä osoittautuu minä-minä äidiksi.mietippä sitä ap ja perheitä joissa MUMMOA EI OLE eikä hoitajia. Aiemmat kommentit kuinka mummo on vaaraksi ja mt ongelmainen voit jättää omaan arvoonsa. Tuommoinen Mummo antaisi oman henkensä lapsen lapsen puolesta.
Mitä AITOA välittämistä on siinä että valjastaa oman mielenterveytensä lapselle? ”En jaksa ilman jne”. Ei niin yhtikäs mitään.
Kysytäänpä niin päin että mitä HAITTAA siitä on lapselle? :)
No sitä haittaa, että lapsi oppii pienestä pitäen että mummon tunteet ja mielenterveys ovat hänen vastuulla. Ja että hänen pitää luopua itselle tärkeistä asioista asioista (esim. vauvana äidin syli, parin vuoden päästä oma kiva leikki, myöhemmin mikä lie), jotta mummolle tulee hyvä mieli.
Puhumattakaan siitä, mitä tuollainen tekee vanhemmille, heidän keskinäiselle suhteelle ja lapsen suhteelle vanhempiinsa.
Joo ja nyt sä voit heittää, että no on jotain pielessä vanhemmissa, jos noin menee pieleen vain koska mummo ei anna vauvaa takaisin tms. mutta mietihän sitten uudestaan sitäkin, että eiköhän ole jotain mummossa pielessä, jos mielenterveys menee kun ei saa olla toisen ihmisen vauvan kanssa kahden - vauvan, joka ei vielä edes erityisemmin nauti muiden kuin vanhempansa seurasta.
Tota tota... käännäppä toisinpäin tuo mitä juuri kirjoitit. Minkä tähden vauvan pitää altistua oman vanhemman hormoni oikuille ja omivalle käytökselle. Siitä ON haittaa, kyseessä ns. curlinvanhemmuus. On lapsen etu että tutustuu erilaisiin ihmisiin ja pienestä pitäen. Jos käy ylilyöntejä ne voidaan purkaa sanallisesti, sitä kutsutaan kasvattamiseksi. Esimerkiksi "mummu taisi puhua tänään hassuja, älä välitä, mummu on vanha ihminen ja tarkoittaa että olet hänelle todella rakas". Yllättävän pieni lapsi ymmärtää jo nuo asiat. Pelisilmää, pelisilmää ja rauhallisesti voi olla taustallakin kun mummuvisiteeraa kerran viikossa. (On hyvin kohtuullinen pyyntö, monet näkevät useammin) Pienestä lapsesta SAA voimaa, ja se ei ole millään muotoa väärin. Mummun oma harrastus vauvan kanssa ei saanut vastakaikua näköjään sekään vaikka juuri tuo on se n.s pehmeä lähestymis tapa.
Ja lisäyksenä Ap:n pitäisi lähteä purkamaan omia tuntojaan- onko ollut epäkypsä, liian nuori äidiksi tultuaan. Synnytyksen jälkeinen baby blues jne. jos jatkuva epävarmuuden tunne äitiydestään? Tämän on ehkä mummu huomannutkin, halunnut auttaa? Tuliko edes mieleen Ap:n puolustajat? :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuo rajattomuus ja omiminen ovat siksikin erikoista käytöstä, koska se on hyvin epäsuomalaista. Varhainen itsenäistäminen on meidän kulttuurimme ominaispiirre. Se ei siis kumpua tavoista ja kulttuurista vaan persoonasta ja luonteesta.
Ap:lle ja muille samassa tilanteessa oleville antaisin neuvoksi kokeilla keinoa, jota käytän yläkoululaisten kanssa töissä. Kun mummo omii vauvan eikä anna sitä sylistään pois, sanoisin lyhyesti :”Anna vauva minulle.” Sitä lausetta toistaisin niin monta kertaa, että lapsi on minun käsissäni. Ei mitään perusteluja eikä altavastaajaksi asettumista. Myöhemmin voidaan sitten keskustella ja kasvattaa erillisessä tilanteessa, jos se on tarpeellista.
Kyllä miniän ja ensikertalaisen äidin lyttääminen kuuluu kulttuuriin valitettavasti..
No ei ainakaan meillä kuulu kummankaan vanhemman suvun tapoihin/kulttuuriin. Nämä ketjut ovat olleet mielenkiintoisia siksikin lukea, että tuollainen ihme tunkeminen vauvan ja äidin väliin on itselle täysin vierasta. Olen miettinyt että voiko todella joillakin olla tuollaista? Minusta jopa vaikuttaa vähän kieroutuneelta eikä niin terveeltä käytökseltä, että miniälle esimerkiksi tuputetaan kahvipöydässä aina lisää syömistä, että mummu saisi "hoitaa" vauvaa. Tai että vauva "kaapataan" toiseen huoneeseen, siis anteeksi vain mutta wtf??! Tuohan on aivan älytöntä, miten nuo ihmiset eivät itse näe sitä??!! Ja kyllä meidänkin suvussa mummut ja papat "hurahtaa" uuteen vauvaan, lepertelee ja pitää hyvänä, ostelee vauvan vaatteita ja leluja, mutta sen vauvan ehdoilla! Ja totta kai vauvan vanhemmat huomioiden! Koskaan en ole todistanut tilannetta, jossa uutta, ensikertalaista äitiä lytättäisiin tai mitätöitäisiin. Ja minulla ja miehelläni on paljon serkkuja, joten vauvoja on tupsahdellut tähän sukuun tasaiseen tahtiin. Mielestäni ei kyllä voi sanoa, että miniöiden ja ensikertalaisten äitien lyttääminen kuuluisi yleisesti suomalaiseen kulttuuriin.
Jos tuohon ei heti laita stoppia, elämästä tulee helvettiä. Kaikki muutosvaiheet varsinkin.
Vai aiotko töihin palattuasikin viettää joka viikko yhden päivän mummolassa?
Entä kun lapsi menee kouluun? Alkaa uusi kinuaminen iltapäivistä ja lomista.
Tai kun lapsi alkaakin tykätä laajenevan elämänpiirinsä muista aikuisista? Kestääkö mummo vai alkaako kummallinen kilpailu?
Päästääkö lukioon, kesätöihin, itsenäistymään? Ulkomaille opiskelemaan?
Kestääkö uhmaiän, murrosiän? Vai saatteko siinä vaiheessa paitsi sen rajoja koettelevan lapsenne myös vielä vaikeemmaan rajariidan mummon kanssa?