Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?

nukka
18.10.2018 |

Meillä on 8kk vauva jonka isoäiti on hurahtanut pikkuiseen jo raskausaikana todella voimakkaasti. Tunnen itseni nipoksi kun minua on alkanut häiritä mummon ja lapsen tapa olla yhdessä. Mummo vaatii tapaamista vähintään kerran viikossa ja joka kerran pitelee vauvaa rintaansa vasten ja "sulkeutuu" seurasta. Kuiskailee "mummo rakastaa, mummon rakkain"-koko ajan vauvalle ja jos vauva inahtaa tai yrittää vääntää itseään pois sylistä lähtee mummo nopeasti kauaksi minusta ja miehestä, ettemme ota vauvaa. Mummo on mukava ihminen luonteeltaan mutta esim. minua ei noteeraa millään tavalla kun olen paikalla, ärsyyntyy selvästi läsnäolostani. Olenko yliherkkä? Mummo on alusta asti anellut vauvaa yökylään, sanoi 2 viikon ikäiselle vauvalle "tänään jäät mummon luokse, mummon luona on hyvä". Sanoin etten jätä vastasyntynyttä hoitoon missään nimessä. Alkoi ITKEÄ ja sanoi että hän saa vauvasta voimaa jatkaa töissä. Sanoo tätä samaa aina kun pyytää tapaamista, jopa sanamuodoin ettei "jaksa tulevaa työviikkoa", ellei saa sylitellä vauvaa. Ei ole saanut yöhoitoon koska imetän enkä jotenkin usko että hän pystyy tarkkailemaan VAUVAN tarpeita. Jos vauva vaikka kaipaa tilaa, lattialla olemista tms. niin se ei käy päinsä tämän mummon kanssa. Mitä voin tehdä pahoittamatta mummon mieltä? Kyseessä miehen äiti johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymään.

Mies on kiusaantunut ja yrittää olla ottamatta kantaa asiaan. Ei selvästi tajua miksi minua stressaa mummon kyläilyt ja heillä vieraileminen. Mummo on tavallaan niin herttainen olemukseltaan kuitenkin, mutta ahdistaa ettei hän selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä. Ja juu, olen "kiitollinen" siitä että on välittäviä isovanhempia mutta en voi tunteilleni mitään.

Kommentit (10673)

Vierailija
9641/10673 |
09.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mummi taas niin mielensä pahoitti, kun en hänen käskystään suostunut poistumaan kotoa ja tyttäreni luota, hänen kun on PAKKO saada olla lapsenlapsen kanssa aivan kahden kesken! Hän aikanaan halusi tyttären, sai vain poikia. Oli pettynyt, kun emme antaneet hänen tahtomaansa nimeä meidän lapsellemme. Vauvasta lähtien kiikuttanut lapsemme erilleen meistä, toiseen huoneeseen tai ulos. Toisinaan sain mulkoiluja, toisinaan olin pelkkää ilmaa, kun hain lastani pois hänen puristuksestaan. Heidän lapsensa ovat olleet aikanaan todella paljon muiden sukulaisten hoidettavana. Ja nyt hänen olisi saatava hoitaa meidän lapsemme. Ja eihän se hänen mielestään ole normaalia, että lapsen vanhemmat hoitavat oman lapsensa vaan "koko kylä kasvattaa". Aaargh.

Naurattaa noi "koko kylä kasvattaa" mussuttajat. Olen samaa mieltä, mutta nuo eivät raudan tietää mitä tuo lause tarkoittaa. Esimerkiksi sitä, että jos mun lapsi ulkona leikkiessään vandalisoi naapurustoa, kuka tahansa naapuri saa mielestäni kieltää lasta tarvittaessa rumastikin. Vanhempien tehtävä on olla pienen lapsen pääasiallinen hoivaaja, ja olettaa lapselle käytöstavat, mutta aika ajoin lasta saa kyllä ohjeistaa joku muukin aikuinen. Tämä on valitettavasti nykyään muuttunut, jengi loukkaantuu kamalasti jos heidän mussukkaa kielletään repimästä muiden istutuksia jne.

Koko kylä kasvattaa EI tarkoita, että äiti tuuppaa 5kk ikäisen lapsensa viikonlopuksi mummolaan hoitoon. Ehei.

Mun mielestä vanhemmat kasvattavat vauvoja ja myöhemmin tulee sit muut mukaan esim isovanhemmat, päiväkoti, koulu, muut sukulaiset, kaverit ja heidän perheensä...jne jne. Mummot vaan haluaisi vastasyntyneitä ottaa hoiviinsa vaikka vauva ei siitä hyödy millään lailla, päinvastoin...

Vanhemmat kasvattavat lapsensa yhdessä päivähoidon ja koulun kanssa. Nämä on ihan virallisesti määritelty "kasvatuskumppaneiksi".

Sitten kuvioon tulee mukaan ne muut aikuiset, joiden kanssa vanhemmat haluavat lastensa olevan tekemisissä.

Toki kuka tahansa aikuinen on velvollinen auttamaan jos esimerkiksi törmää kiusaamistilanteeseen tai eksyneeseen lapseen tms.

Mutta tämä on se marssijärjestys.

Virallisesti näin mut siis vaikuttaahan koko lapsen ympäristö lapseen niin tässä mielessä muutkin "kasvattavat" lasta. Esim kaverit voivat vaikuttaa lapseen ihan älyttömän paljon valitettavasti myös todella, todella haitallisella tavalla.

Vanhemmat päättää sen mikä se koko ympäristö on:

Myös sen mikä on mummon rooli, onko sitä edes ollenkaan.

Vanhemmat päättävät, mutta eivät ole valvomassa päiväkodissa tai koulussa miten lasta kohdellaan, niin hoitajien, opettajien tai muiden lapsien toimesta.

Kaikki ei mene aina niinkuin Strömpsössä, ikävä kyllä.

Vanhemmilla on oikeus seurata oppitunteja ja tehdä valitus esimerkiksi Aviin. Ja he valitsee päiväkodin ja koulun.

Nyt koronan aikana on pitänyt vaan luottaa että kaikki on mennyt päiväkodissa hyvin, kun sinne sisälle ei ole päässyt. Päiväkodin valintaan voit vaikuttaa mut et niihin muihin lapsiin jotka siellä ovat tai hoitajiin/opettajiin. Näille ei nyt voi paljon mitään ellei halua olla vaihtamassa päiväkotia ja kouluja jatkuvasti. Valituksia voi toki tehdä, mutta nyt on pula tekijöistä, ei ne välttämättä ole ketään potkimassa pois vaikka miten vanhempana valittaisit.

Vierailija
9642/10673 |

No niinpä. Ei noilla omistushaluisilla mummuilla ole vauvan paras mielessä, vaan omien tarpeiden tyydytys. Tuskin kukaan heistä asiaa myöntää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9643/10673 |

Tuskin tapahtuu mitään, ellei ole ollut rikoksesta kyse.

Vierailija
9644/10673 |

No mulla henkilökunta oli koko sen ajan päiväkotiajan sama. Enkä ottanut vastaan ekaa tarjottua paikkaa, jossa henkilöstö vaihtui.  Kävin tutustumiskäynnillä ja selvisi, että ne olisi kaikki vaihtunut jo siihenkin mennessä kun lapsi oli sinne menossa.

Vierailija
9645/10673 |

Kahdesti on määräaikaisen open sopimus jäänyt uusimatta, kun vanhemmat ovat valittaneet heistä.

Vierailija
9646/10673 |

Ei ne myönnäkään, puhuvat vaan miten mummon rakkaus on niin kaunis asia, mutta äidin rakkaus taas on puhdasta mustasukkaisuutta, omistushaluisuutta, pakkomielteisyyttä, itsekkyyttä....ei saisi edes imettää, se kun on pois mummolta ja itsekästä toimintaa äidiltä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9647/10673 |

Mummu tietää omasta kokemuksestaan paremmin kuin vauvan vanhemmat, mitä vauva haluaa tai tarvitsee. Vauva huutaa nälkäänsä, niin mummun syliä vauva vain kaipaa.

Voi yök. Mun lapset on jo koulussa, silti muistot aiheuttavat kylmiä väreitä.

Vierailija
9648/10673 |

Tai sit on vauvan vatsa kipeä äidinmaidosta, ja vain se auttaa kun mummo vääntää vauvaa ihmeellisiin asentoihin sylissään, mummo tietää... Ei voi mitenkään johtua siitä että vauvalla on nälkää kun vatsa on tyhjä koska mummo on pitänyt vauvaa jo tuntikausia itsellään...siis nä jutut on ihan älyttömiä...huh huh. Eikä vauvan tarvii nukkua päivällä ollenkaan..mummo pitäisi väkisin hereillä, nukkuu kuulemma näin paremmin yöllä, ja jos ei nukahda illalla sit se johtuu siitä ettei vauva HALUA nukkua, silloin pitäisi pitää taas hereillä. Jos kaipaa tästä todisteita niin kattoo vaan youtubea missä vauvat nukahtavat kesken ruokailun naama ruoassa..silloin halusivat nukkua, eli ei tarvii nukuttaa. Ei todellakaan tarvii missään sängyssä nukuttaa pimeässä huoneessa...älytöntä puuhaa.. mietin tossa vaan millaista kidutusta olisi jättää pieni vauva hoitoon kun mummo ei antaisi nukkua, aivovaurioitahan tosta syntyisi vauvalle jos jatkuisi pitkään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9649/10673 |
09.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä kirjotin tänne aiemmin (en muista millä numerolla ja millon), miten hurahtanut anoppi lähettelee miehelle viestejä, joissa maukuu ettei ikinä näe vauvaa.

Mulla oli sellane kutina, että anoppi puhuu musta negaa miehelle ja että he keskenään puhuvat pojan asioista.

Syy miksen ole halunnut nähdä anoppia on hänen ahdistavuutensa, hyökkää vahvalla tunnelatauksella vauvan kimppuun jo kaukalossa, haluaa syliin heti antamatta tilaa ja ikään kuin kaappaa vauvan.

Kun estän sen ja pidän alkuun vauvaa itse, hän roikkuu vauvan nilkassa ja kävelee perässäni aivan kiinni minussa.

Kun istun sohvalle, hän änkee reiteeni kiinni ja työntää kännykän kahden sentin päähän vauvan naamasta eikä kuuntele mitään ohjeita rauhoittumisesta.

Kun sitten lopulta saa vauvan, roikottaa vauvaa kainaloista (ei jaksa pidellä kuulemma muuten 7kg vauvaa🙄) ja raahaa toiseen huoneeseen kiireesti. Vauva ääntelehtii hermostuneena ja on vierailujen jälkeen itkuinen.

Ja hössöttämisen ohella ei auta siis vauvan kanssa vaan joko kuvaa tai roikottaa vauvaa, tai tökkii mahaan ja puristelee jaloista.

Vauva on selvästi hämillään, yhtäkkiä vieras ihminen on iholla koko ajan.

Tapaamiset ovat stressaavia mulle ja vauvalle ja en enää halua niitä.

Mies ei näe ongelmaa, sillä itse äitinsä ryypiskelyyn lapsuudessaan turtunut ja kesät mummolassa viettäneenä ei ymmärrä termiä kiintymyssuhde,

eikä sitä, että vaikka noin pieni näkisi mummoa joka viikko, hän ei kykene kiintymään vielä kehenkään kuin lähivanhempiin.

Mies on kuitenkin nyt selkäni takana luvannut anopille TIHENTÄÄ vierailuja, kuulemma vain siten äitinsä rauhoittuu.

Meille tuli asiasta niin iso riita, että mies lipsautti muidenkin pitävän minua omistushaluisena hulluna, ja nolostui heti kun tajusi, että paljastui.

Mies on ruokkinut anopin hulluutta alusta asti lähettämällä kaikki miehelle lähettämäni kuvat hänelle, soittelemalla monta kertaa viikossa äidilleen ja kertomalla neuvolat sun muut.

Tuntuu että tein heidän sukuunsa jälkeläisen, en lasta itselleni.

Ei siis itse juurikaan hoida vauvaa, mutta esittää anopille että näin tekee.

Minulle ei ole puhunut mitään koska olen toivonut, että RAUHOITTAISI äitinsä.

Mies on etääntynyt minusta koko vauva-ajan ja pitää minua ylihuolehtivana ja ilkeänä ihmisenä, kun estän äitiään näkemästä vauvaa.

Mitenkään hän ei koe, että äitinsä toiminta on siihen syynä.

Vaatii myös päästä kahdestaan vauvan kanssa äidilleen, vaikkei kykene/halua hoitamaan lasta edes kotona minun kanssa?!

(Jatkuu)

Tämä kaikki kuulostaa erittäin tutulta. Meillä lapsi on nyt taapero, mutta tuo rajattomuus vain paheni mitä enemmän mies antoi vanhemmilleen periksi ja antoivat heidän yrittää toimia meidän lapsen vanhempina ja hän jatkoi elämää kuin olisi lapseton. Tsemppiä! Älä siedä tuollaista kohtelua keneltäkään.

Meillä kävi täsmälleen samoin. Mieskin oli silmin nähden ahdistunut kun hänen äitinsä tuli käymään juuri silloin kun halusi, puuttui meidän ihan jokaiseen asiaan. Kyllähän sitten tuli se viimeinen oljenkorsi, joka katkaisi kamelin selän. Yhtenä rintamana pistettiin muori ruotuun. Oi että elämä olikin ihanaa sen jälkeen. Parisuhdekin pelastui, kun ei ollut ilkeä mummeli jatkuvasti määräilemässä.

Minun anoppi ei kiristä tai uhkaile, vaan painelee mieheni nappeja sääliä hakemalla ja itkemällä, nyyhkyttää puhelimessa.

Myös tahallaan väärien lahjojen ostaminen on tuttua.

Kerroin jo ennen vauvan syntymää, että Muumivaippoja ei tulla käyttämään, ei pysy peppu kuivana yötä ja ihottumaa tulee herkemmin.

Vaippoja ostanut kolmesti, joka kerta muumeja ja aina liian pientä kokoa.

Toivoin myös ettei osta leluja, jäävät käyttämättä.

Osti ristiäislahjaksi kolme lelua.

Samoin kun käymme siellä kylässä, anoppi tarjoilee juuri niitä ruokia, joita en voi syödä ja voivottelee sitten, että no nyt ei ollu Maijalle mitään oivoi.🙄

Kun tähän vielä yhdistääpi sen, että on nyt todella saanut mieheni puolelleen, kuvottaa koko ihminen niin ettei mitään rajaa.

Mutta en tiedä mitä käy tapaamisten suhteen, miten vakavasti lastensuojelu puuttuu toho miehen käytökseen?

Anoppi tulee olemaan myrkkymummo.

Ohis mutta Muumivaipat toimi meillä kyllä tosi hyvin, tosin vaihdoin niitä yölläkin kun kuitenkin heräsin imettämään... Tykkäsin että ne oli suomalaisia ja vesivoimalla tuotettuja ja pystyin luottamaan ettei ainakaan mitään kauheita kemikaaleja käytetty niinkuin joissain imukykyisemmissä vaipoissa on.

Silti jos te olitte päättäneet että niitä ette halua niin ei anopilla olisi pitänyt olla siihen nokan koputtamista! Tän ketjun lukeminen saa mut arvostamaan omaa anoppiani joka on aivan ihana, aina valmis auttamaan muttei koskaan ole tungetellut. Hänelle annan mielelläni taaperon kylään milloin vain ja poika itsekin kaks puol veenä kysyy monta kertaa viikossa pääseekö mummolaan.

Vierailija
9650/10673 |
09.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä ei todellakaan vaadita koko kylää kasvattamaan. Päiväkotiin ei saisi viedä, maksullista hoitajaa ei saa pyytää kotiin, koska mummo hoitaa. Mummon täytyy saada hoitaa vauvasta asti, koska hänenkin lapset on mummo hoitanut. Kehtasi epäillä, tuleeko minulta muka vielä maitoa kun vauva oli puoli vuotias. Olisi parempi kun ei tulisi, niin ei tarvitsisi imettää. Mielenkiintoisin oli kuitenkin se, että minun olisi pitänyt viettää äitiysloma rauhassa yksin kotona ja mummo olisi joka päivä vienyt vauvan heille hoitoon.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9651/10673 |
09.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Provo. Ei kukaan halua imetettävää monta kertaa yössä syövää vauvaa riesakseen. 😁

No kyllä meillä halusi. Asuttiin onneksi 200 km päässä joten oltiin koko porukka yötä ja vauva nukkui lopulta meidän kanssa kun sanoin etten mä voi tulla appivanhempieni sänkyyn imettämään.

Sitten vähän aiheen vieresä: Anoppini mm otti esikoisemme navettaan mukaan seuraamaan lypsyä. Lapsi osasi silloin jo kävellä eikä tietenkään pysynyt paikallaan. Anoppi tuli sitten sisältä kyselemään että tuliko se lapsi tänne vai ei kai se lietesäiliöön ole tippunut.

Kun lapsi oli kahden vanha, halusi viedä rantaan uimaan. Sanoi: ei kai haittaa jos hän samalla vähän haravoi mökin pihaa, hän kyllä laittaa kellukkeet lapselle. Kova riita tuli meille kun sanoin että lasta pitäisi käsivarren mitan päästä koko ajan vahtia. Ei ollut kuulemma omiakaan poikia koko aikaa vahtinut. No, mun mieheni inhoaa kaikkea vedessä olemista ja uimista joten ehkä taustalla on joku varhaislapsuuden läheltä piti-tilanne.

Mutta arvatkaapa oliko näiden kokemusten jälkeen kiva jättää lasta hoitoon mummulle, sehän on ihan täysi seko. Lapset on onneksi jo teini-iässä. Sitä oon miettinyt että sekoaakohan sitä itsekin saman lailla jos joskus tulee lapsenlapsia?!

Vierailija
9652/10673 |

Ei juma... En ole isoäiti enkä edes anoppi, mutta jos olisin, hoitaisin vain pyydettäessä. En tähän ikään edes jaksaisi, kuin silloin tällöin. Mikä manaaja noihin mummoihin oikein menee?

Oma anoppi hurahti myös aikanaan, enkä onnekseni edes tiedä, mitä kaikkea vouhkaamista siellä päin oli. Meillä kotona oli kerran tilanne, että vauva joutui lääkitykselle, jonka aloitus aiheutti vauvalle vatsakipua. Vauva oli rintaani vasten ja silittelin häntä selästä rauhallisesti puhuen, kun häntä itketti. Yhtäkkiä takaa tuli mummo ja sieppasi vauvan sylistäni, kuinka mummon sylissä kyllä rauhoitutaan. Ei vauva siinä hytkyttämisessä ja rytkyttämisessä kyllä rauhoittunut, ja olin lähellä ydinräjähdystä itsekin. Hetken päästä mies toi vauvan takaisin, kun huomasi ilmeeni. Sen koommin ei reviirilleni tungettu.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9653/10673 |
09.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä mummo haluai viedä lapsen puistoon. Sielyä tultua selitti että oli mennyt piiloon nähdäkseen miten lapsi reagoi kun on yksin puistossa. Kaksivuotias.

Se oli ainoa kerta sitten.

Vierailija
9654/10673 |
09.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä ei todellakaan vaadita koko kylää kasvattamaan. Päiväkotiin ei saisi viedä, maksullista hoitajaa ei saa pyytää kotiin, koska mummo hoitaa. Mummon täytyy saada hoitaa vauvasta asti, koska hänenkin lapset on mummo hoitanut. Kehtasi epäillä, tuleeko minulta muka vielä maitoa kun vauva oli puoli vuotias. Olisi parempi kun ei tulisi, niin ei tarvitsisi imettää. Mielenkiintoisin oli kuitenkin se, että minun olisi pitänyt viettää äitiysloma rauhassa yksin kotona ja mummo olisi joka päivä vienyt vauvan heille hoitoon.

Ei juma... En ole isoäiti enkä edes anoppi, mutta jos olisin, hoitaisin vain pyydettäessä. En tähän ikään edes jaksaisi, kuin silloin tällöin. Mikä manaaja noihin mummoihin oikein menee?

Oma anoppi hurahti myös aikanaan, enkä onnekseni edes tiedä, mitä kaikkea vouhkaamista siellä päin oli. Meillä kotona oli kerran tilanne, että vauva joutui lääkitykselle, jonka aloitus aiheutti vauvalle vatsakipua. Vauva oli rintaani vasten ja silittelin häntä selästä rauhallisesti puhuen, kun häntä itketti. Yhtäkkiä takaa tuli mummo ja sieppasi vauvan sylistäni, kuinka mummon sylissä kyllä rauhoitutaan. Ei vauva siinä hytkyttämisessä ja rytkyttämisessä kyllä rauhoittunut, ja olin lähellä ydinräjähdystä itsekin. Hetken päästä mies toi vauvan takaisin, kun huomasi ilmeeni. Sen koommin ei reviirilleni tungettu.

Niin, ei välttämättä jaksa, mutta saisi kehua naapureille. Minulle tosiaan selitti, että hän hoitaa, ettei tarvitse päiväkotiin mennä. Ja ei nuo portaat (yläkertaan) mitään porttia tarvi, oppii sitten jos tippuu.

Tietysti sitten vielä loukkaantui kun pysyttiin kannassamme ja todettiin, että menee päiväkotiin, koska siellä on kavereita. Ei kuulemma tarvitse samanikäisiä kavereita kun on pappakin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9655/10673 |
09.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Empsuliini12 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Provo. Ei kukaan halua imetettävää monta kertaa yössä syövää vauvaa riesakseen. 😁

No kyllä meillä halusi. Asuttiin onneksi 200 km päässä joten oltiin koko porukka yötä ja vauva nukkui lopulta meidän kanssa kun sanoin etten mä voi tulla appivanhempieni sänkyyn imettämään.

Sitten vähän aiheen vieresä: Anoppini mm otti esikoisemme navettaan mukaan seuraamaan lypsyä. Lapsi osasi silloin jo kävellä eikä tietenkään pysynyt paikallaan. Anoppi tuli sitten sisältä kyselemään että tuliko se lapsi tänne vai ei kai se lietesäiliöön ole tippunut.

Kun lapsi oli kahden vanha, halusi viedä rantaan uimaan. Sanoi: ei kai haittaa jos hän samalla vähän haravoi mökin pihaa, hän kyllä laittaa kellukkeet lapselle. Kova riita tuli meille kun sanoin että lasta pitäisi käsivarren mitan päästä koko ajan vahtia. Ei ollut kuulemma omiakaan poikia koko aikaa vahtinut. No, mun mieheni inhoaa kaikkea vedessä olemista ja uimista joten ehkä taustalla on joku varhaislapsuuden läheltä piti-tilanne.

Mutta arvatkaapa oliko näiden kokemusten jälkeen kiva jättää lasta hoitoon mummulle, sehän on ihan täysi seko. Lapset on onneksi jo teini-iässä. Sitä oon miettinyt että sekoaakohan sitä itsekin saman lailla jos joskus tulee lapsenlapsia?!

Tuo nukkuminen vauvan kanssa tuli meilläkin esille. Anoppi olisi halunnut vauvamme hänen ja miehensä väliin nukkumaan yöt, oli todella vihainen kun ei saanut. Anopin omat lapset nukkuivat alusta asti omassa huoneessa, joten anoppi varmaan halusi kokea perhepetiä sitten meidän vauvan kanssa. Olisi varmaan entinen lapsi tässä vaiheessa kun jompikumpi heistä olisi kääntynyt vauvan päälle, he nimittäin joivat aina iltaisin...eikä se olisi muutenkaan ollut mitenkään turvallista.

Vierailija
9656/10673 |
09.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mummi taas niin mielensä pahoitti, kun en hänen käskystään suostunut poistumaan kotoa ja tyttäreni luota, hänen kun on PAKKO saada olla lapsenlapsen kanssa aivan kahden kesken! Hän aikanaan halusi tyttären, sai vain poikia. Oli pettynyt, kun emme antaneet hänen tahtomaansa nimeä meidän lapsellemme. Vauvasta lähtien kiikuttanut lapsemme erilleen meistä, toiseen huoneeseen tai ulos. Toisinaan sain mulkoiluja, toisinaan olin pelkkää ilmaa, kun hain lastani pois hänen puristuksestaan. Heidän lapsensa ovat olleet aikanaan todella paljon muiden sukulaisten hoidettavana. Ja nyt hänen olisi saatava hoitaa meidän lapsemme. Ja eihän se hänen mielestään ole normaalia, että lapsen vanhemmat hoitavat oman lapsensa vaan "koko kylä kasvattaa". Aaargh.

Tää on vaan jotenkin niin älytöntä, kuka normaali ihminen tekee näin? Tai esim kuten oma anoppi teki, kutsui kylään ja käski miltei ovella jo lähtemään muualle (lenkille, kauppaan, päiväunille) ja HÄN voi olla vauvan kanssa. Ööööhhh..tultiin koko perhe kahvittelee kun ite kutsuit, ei me olla nyt menossa lenkille tästä ja kaupassa ollaan jo käyty...

Jaa, teillä pyydettiin kylään. Meille tultiin kutsumatta kylään ja käskettiin lähteä kotoa pois, koska hän tuli hoitamaan vauvaa. Mökötti kun en totellut. Opin myös nopeasti siihen, että silmät pyöreinä totesin, että mielestäni en ole tänään(kään) pyytänyt hoito-apua ja olen itse lapseni kanssa.

Vierailija
9657/10673 |
09.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Meillä ei todellakaan vaadita koko kylää kasvattamaan. Päiväkotiin ei saisi viedä, maksullista hoitajaa ei saa pyytää kotiin, koska mummo hoitaa. Mummon täytyy saada hoitaa vauvasta asti, koska hänenkin lapset on mummo hoitanut. Kehtasi epäillä, tuleeko minulta muka vielä maitoa kun vauva oli puoli vuotias. Olisi parempi kun ei tulisi, niin ei tarvitsisi imettää. Mielenkiintoisin oli kuitenkin se, että minun olisi pitänyt viettää äitiysloma rauhassa yksin kotona ja mummo olisi joka päivä vienyt vauvan heille hoitoon.

Meillä suurin uhka vauvalle oli mummun mielestä se toinen mummu. Hyvä ettei kellon kanssa ollut vieressä ottamassa aikaa, kun tämä 150 km päässä asuva mummu oli kylässä. Kyylämummu asuu 500 metrin päässä, ja kävi joka päivä. Kaukana asuva mummu kävi hyvä jos kerran kuussa. Kyylämummu tuli käymään joka kerta, kun näki antikristiinan auton pihassa.

Vierailija
9658/10673 |
09.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mummi taas niin mielensä pahoitti, kun en hänen käskystään suostunut poistumaan kotoa ja tyttäreni luota, hänen kun on PAKKO saada olla lapsenlapsen kanssa aivan kahden kesken! Hän aikanaan halusi tyttären, sai vain poikia. Oli pettynyt, kun emme antaneet hänen tahtomaansa nimeä meidän lapsellemme. Vauvasta lähtien kiikuttanut lapsemme erilleen meistä, toiseen huoneeseen tai ulos. Toisinaan sain mulkoiluja, toisinaan olin pelkkää ilmaa, kun hain lastani pois hänen puristuksestaan. Heidän lapsensa ovat olleet aikanaan todella paljon muiden sukulaisten hoidettavana. Ja nyt hänen olisi saatava hoitaa meidän lapsemme. Ja eihän se hänen mielestään ole normaalia, että lapsen vanhemmat hoitavat oman lapsensa vaan "koko kylä kasvattaa". Aaargh.

Tää on vaan jotenkin niin älytöntä, kuka normaali ihminen tekee näin? Tai esim kuten oma anoppi teki, kutsui kylään ja käski miltei ovella jo lähtemään muualle (lenkille, kauppaan, päiväunille) ja HÄN voi olla vauvan kanssa. Ööööhhh..tultiin koko perhe kahvittelee kun ite kutsuit, ei me olla nyt menossa lenkille tästä ja kaupassa ollaan jo käyty...

Jaa, teillä pyydettiin kylään. Meille tultiin kutsumatta kylään ja käskettiin lähteä kotoa pois, koska hän tuli hoitamaan vauvaa. Mökötti kun en totellut. Opin myös nopeasti siihen, että silmät pyöreinä totesin, että mielestäni en ole tänään(kään) pyytänyt hoito-apua ja olen itse lapseni kanssa.

Joo, eivät he meillä käy ollenkaan, hyvä jos edes lapsen synttäreillä. Sinne pitää tosin mennä jatkuvasti ja yöpyäkin pitäisi. Siellä sit määräilevät oikein urakalla. Syyllistämällä pyytävät sinne ja mies ei oikein sitä osaa käsitellä joten hän on sinne aina menossa kun he sitä haluavat. Itse en jaksa eikä lapsikaan jaksa, lapsi haluaa nukkua omassa sängyssä kuten minäkin joten me ei olla enää sinne menossa yöpymään.

Vierailija
9659/10673 |
09.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä ei todellakaan vaadita koko kylää kasvattamaan. Päiväkotiin ei saisi viedä, maksullista hoitajaa ei saa pyytää kotiin, koska mummo hoitaa. Mummon täytyy saada hoitaa vauvasta asti, koska hänenkin lapset on mummo hoitanut. Kehtasi epäillä, tuleeko minulta muka vielä maitoa kun vauva oli puoli vuotias. Olisi parempi kun ei tulisi, niin ei tarvitsisi imettää. Mielenkiintoisin oli kuitenkin se, että minun olisi pitänyt viettää äitiysloma rauhassa yksin kotona ja mummo olisi joka päivä vienyt vauvan heille hoitoon.

Ei juma... En ole isoäiti enkä edes anoppi, mutta jos olisin, hoitaisin vain pyydettäessä. En tähän ikään edes jaksaisi, kuin silloin tällöin. Mikä manaaja noihin mummoihin oikein menee?

Oma anoppi hurahti myös aikanaan, enkä onnekseni edes tiedä, mitä kaikkea vouhkaamista siellä päin oli. Meillä kotona oli kerran tilanne, että vauva joutui lääkitykselle, jonka aloitus aiheutti vauvalle vatsakipua. Vauva oli rintaani vasten ja silittelin häntä selästä rauhallisesti puhuen, kun häntä itketti. Yhtäkkiä takaa tuli mummo ja sieppasi vauvan sylistäni, kuinka mummon sylissä kyllä rauhoitutaan. Ei vauva siinä hytkyttämisessä ja rytkyttämisessä kyllä rauhoittunut, ja olin lähellä ydinräjähdystä itsekin. Hetken päästä mies toi vauvan takaisin, kun huomasi ilmeeni. Sen koommin ei reviirilleni tungettu.

Niin, ei välttämättä jaksa, mutta saisi kehua naapureille. Minulle tosiaan selitti, että hän hoitaa, ettei tarvitse päiväkotiin mennä. Ja ei nuo portaat (yläkertaan) mitään porttia tarvi, oppii sitten jos tippuu.

Tietysti sitten vielä loukkaantui kun pysyttiin kannassamme ja todettiin, että menee päiväkotiin, koska siellä on kavereita. Ei kuulemma tarvitse samanikäisiä kavereita kun on pappakin.

Joo, se itsensä kehuminen ja sädekehän kiillottaminen. En minä jaksaisi, mutta kun miniä ei vauvan kanssa pärjää, niin hyvää hyvyyttäni käyn hoitamassa vauvaa, samalla siivoaa, pyykkää, laittaa ruokaa... kylläpäs hän onkin hyvä ja ihana ihminen

Vierailija
9660/10673 |
09.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua vähän jännittää. Ensimmäisen lapsen ensimmäiset 1,5 v oli ihan helvettiä mummon ja papan kanssa ja nyt meille on tulossa toinen lapsi. Jännitän alkavatko he taas ramppaamaan joka päivä kylässä, koska kamala ikävä vauvaa ja kasvaa niiiiiin nopeasti, että ei voi olla erossa 12 tuntia pidempään. Puuttuvat kaikkiin asioihin talon väristä kahden päivän lomaan ja muistavat kertoa kaikille halukkaille kuinka surkeat vanhemmat heidän lapsenlapsellaan on, ei raukka pysyisi hengissä, jos ei mummo ja pappa huolehtisi. Ovat mustasukkaisia toisille isovanhemmille joita nähdään harvemmin kuin heitä, koska asuvat kaukana eivätkä vaadi tapaamisia joka päivä, mutta olemme siellä (pitkän matkan takia) yön yli, joten myös heille tuohon naapuriin pitäisi mennä yökylään, tai mielellään antaa lapsi sinne.

Mietin jo nyt miten voin olla mahdollisimman vähän kotona :( Ehkä käyn taas kaikki perhe/vakakerhot ja yritän nähdä muita äiti-kavereita. Toivottavasti murehdin turhaan ja mummo ja pappa olisivat rauhoittuneet viidessä vuodessa.

En ehkä jännittänyt turhaan. Nyt anoppi ilmoitti, että he hoitavat x:n, jotta saan olla vauvan kanssa yksin kotona. Kerroin, että x kuuluu edelleen meidän perheeseen eikä häntä ulkoistetaan vauvan takia. Ilmeestä saattoi aistia, että vastasin väärin.

Meillä anoppi ja appi saapuivat synnytyslaitokselle katsomaan toista pojanpoikaansa.

Seitsemänvuotiaalle esikoiselle sanottiin:"ei äiti enää sinusta välitä, kun äidillä on vauva. Tule mummin syliin. Nyt sinä muutat mummin luokse, kun ei äiti enää sinua halua hoitaa."

Olin kommenteista niin häkeltynyt, etten pystynyt sanomaan anopille mitään.

Otin itkuisen esikoisen kainaloon ja yritin lohdutella isoveljeä, joka oli innoissaan odottanut vauvaa. Myöhemmin kuulin, että tätä mummin luokse muuttamista oli tyrkytetty pojalle jo aiemmin. Poika ei jostain syystä halunnut mummolaan muuttaa.

Reppana Mitä ihmettä tässäkin on ajateltu?

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi kuusi kaksi