Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?

nukka
18.10.2018 |

Meillä on 8kk vauva jonka isoäiti on hurahtanut pikkuiseen jo raskausaikana todella voimakkaasti. Tunnen itseni nipoksi kun minua on alkanut häiritä mummon ja lapsen tapa olla yhdessä. Mummo vaatii tapaamista vähintään kerran viikossa ja joka kerran pitelee vauvaa rintaansa vasten ja "sulkeutuu" seurasta. Kuiskailee "mummo rakastaa, mummon rakkain"-koko ajan vauvalle ja jos vauva inahtaa tai yrittää vääntää itseään pois sylistä lähtee mummo nopeasti kauaksi minusta ja miehestä, ettemme ota vauvaa. Mummo on mukava ihminen luonteeltaan mutta esim. minua ei noteeraa millään tavalla kun olen paikalla, ärsyyntyy selvästi läsnäolostani. Olenko yliherkkä? Mummo on alusta asti anellut vauvaa yökylään, sanoi 2 viikon ikäiselle vauvalle "tänään jäät mummon luokse, mummon luona on hyvä". Sanoin etten jätä vastasyntynyttä hoitoon missään nimessä. Alkoi ITKEÄ ja sanoi että hän saa vauvasta voimaa jatkaa töissä. Sanoo tätä samaa aina kun pyytää tapaamista, jopa sanamuodoin ettei "jaksa tulevaa työviikkoa", ellei saa sylitellä vauvaa. Ei ole saanut yöhoitoon koska imetän enkä jotenkin usko että hän pystyy tarkkailemaan VAUVAN tarpeita. Jos vauva vaikka kaipaa tilaa, lattialla olemista tms. niin se ei käy päinsä tämän mummon kanssa. Mitä voin tehdä pahoittamatta mummon mieltä? Kyseessä miehen äiti johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymään.

Mies on kiusaantunut ja yrittää olla ottamatta kantaa asiaan. Ei selvästi tajua miksi minua stressaa mummon kyläilyt ja heillä vieraileminen. Mummo on tavallaan niin herttainen olemukseltaan kuitenkin, mutta ahdistaa ettei hän selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä. Ja juu, olen "kiitollinen" siitä että on välittäviä isovanhempia mutta en voi tunteilleni mitään.

Kommentit (10673)

Vierailija
9621/10673 |
09.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mummi taas niin mielensä pahoitti, kun en hänen käskystään suostunut poistumaan kotoa ja tyttäreni luota, hänen kun on PAKKO saada olla lapsenlapsen kanssa aivan kahden kesken! Hän aikanaan halusi tyttären, sai vain poikia. Oli pettynyt, kun emme antaneet hänen tahtomaansa nimeä meidän lapsellemme. Vauvasta lähtien kiikuttanut lapsemme erilleen meistä, toiseen huoneeseen tai ulos. Toisinaan sain mulkoiluja, toisinaan olin pelkkää ilmaa, kun hain lastani pois hänen puristuksestaan. Heidän lapsensa ovat olleet aikanaan todella paljon muiden sukulaisten hoidettavana. Ja nyt hänen olisi saatava hoitaa meidän lapsemme. Ja eihän se hänen mielestään ole normaalia, että lapsen vanhemmat hoitavat oman lapsensa vaan "koko kylä kasvattaa". Aaargh.

Tää on vaan jotenkin niin älytöntä, kuka normaali ihminen tekee näin? Tai esim kuten oma anoppi teki, kutsui kylään ja käski miltei ovella jo lähtemään muualle (lenkille, kauppaan, päiväunille) ja HÄN voi olla vauvan kanssa. Ööööhhh..tultiin koko perhe kahvittelee kun ite kutsuit, ei me olla nyt menossa lenkille tästä ja kaupassa ollaan jo käyty...

Eihän normaali ihminen noin teekään. Sitten nuo ehdotukset verhoillaan pyyteettömäksi avuntarjoukseksi.

Vierailija
9622/10673 |
09.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei jestas mikä ketju! Kuulunko onnekkaaseen vähemmistöön, kun en tunnista näistä hirviömummoista anoppiani, äitiäni, äitipuoltani, enkä mummoani? Kiitänpä onneani 😄 ja uskon kyllä, en vähättele teidän kokemusta joilla näitä huonosti käyttäytyviä vanhempia naisua on lähipiirissä. Haluan vain sanoa täällä miniöitä haukkuneille anopeille, ettei kaikki miniät anoppejaan vihaa. En minä ainakaan. Hän on hyvä tyyppi, eikä ikinä ole kaapannut vauvojani saati väheksynyt minua vanhempana. Minä arvostan häntä. Tämä ketju nyt vaan houkuttelee tänne kaikki ne, joilla ei yhtä auvoisa suhde ole. Eli tämä ketju ei ole mikään koko totuus nykyisistä tuoreista äideistä :)

Trolli.

Aha, heti kun joku AV:lla uskaltaa kertoa pitävänsä anopistaan, hän on trolli? Jestas.

Meitä on muitakin. Nuo hirviöanopit taitavat onneksi kuulua vähemmistöön. Suurinosa mummoista ja anopista on ihan normiälyisiä ihmisiä.

-Eri

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9623/10673 |

Tässä ketjussa näitä ihmelässytyksiä julkaisevat trollit.

Miksi joku jota aihe ei edes kosketa tähän edes kirjoittaisi?

Vierailija
9624/10673 |
09.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mummi taas niin mielensä pahoitti, kun en hänen käskystään suostunut poistumaan kotoa ja tyttäreni luota, hänen kun on PAKKO saada olla lapsenlapsen kanssa aivan kahden kesken! Hän aikanaan halusi tyttären, sai vain poikia. Oli pettynyt, kun emme antaneet hänen tahtomaansa nimeä meidän lapsellemme. Vauvasta lähtien kiikuttanut lapsemme erilleen meistä, toiseen huoneeseen tai ulos. Toisinaan sain mulkoiluja, toisinaan olin pelkkää ilmaa, kun hain lastani pois hänen puristuksestaan. Heidän lapsensa ovat olleet aikanaan todella paljon muiden sukulaisten hoidettavana. Ja nyt hänen olisi saatava hoitaa meidän lapsemme. Ja eihän se hänen mielestään ole normaalia, että lapsen vanhemmat hoitavat oman lapsensa vaan "koko kylä kasvattaa". Aaargh.

Naurattaa noi "koko kylä kasvattaa" mussuttajat. Olen samaa mieltä, mutta nuo eivät raudan tietää mitä tuo lause tarkoittaa. Esimerkiksi sitä, että jos mun lapsi ulkona leikkiessään vandalisoi naapurustoa, kuka tahansa naapuri saa mielestäni kieltää lasta tarvittaessa rumastikin. Vanhempien tehtävä on olla pienen lapsen pääasiallinen hoivaaja, ja olettaa lapselle käytöstavat, mutta aika ajoin lasta saa kyllä ohjeistaa joku muukin aikuinen. Tämä on valitettavasti nykyään muuttunut, jengi loukkaantuu kamalasti jos heidän mussukkaa kielletään repimästä muiden istutuksia jne.

Koko kylä kasvattaa EI tarkoita, että äiti tuuppaa 5kk ikäisen lapsensa viikonlopuksi mummolaan hoitoon. Ehei.

Vierailija
9625/10673 |

Itse olen kirjoittanut moneen ketjuun, jonka aihe ei suoranaisesti omaa nykyistä elämä tilannettani kosketa, mutta tuo nyt kuitenkin liittyy ketjuun. Täällä on paljon viestejä, jotka menee isommin ohi aiheen, kuin tuo.

Minulla ON ketjussa kuvailtu "raskas anoppi", mutta uskon (ja toivon) monella muulla olevan toisin. Ei se nyt niin ihmeellistä ole!

Vierailija
9626/10673 |
09.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Me käytiin anoppilassa eilen. Vietiin äitienpäiväkukka. Anoppi suuttui, kun 9-vuotias ei halunnut simaa, vaikka sitä aktiivisesti tyrkytettiin. Jotain "samanlainen nirppanokka kuin äitinsä" jupisi anoppi miehelleni. Sitten mies lähti hyvästejä sanomatta saapastelemaan ulko-ovelle, komensi nuoremman lapsen mukaansa. Mä ja vanhempi lapsi seurattiin perässä.

Vuosia jatkunut vi####lu siis jatkuu, näköjään laajentanut myös tämän kriittisen kielen koskemaan myös mun lapsia. Harvoin nähdään, eikä ole aikomustakaan tiivistää tahtia. Mulle sopisi lopullinen välien katkaisu.

Tosi häijy muori, onneksi miehesi ei sietänyt sitä. Harvoin mies noin hienosti puolustaa perhettään, oma mies olisi tossa vaiheessa ollut hiljaa ja olisi myöhemmin väittänyt ettei äitinsä sanonut yhtään mitään tai ettei hän vaan kuullut tai ettei muista mitään sellaista tapahtuneen...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9627/10673 |

Noh, monille suurten ikäluokkien mummoille toi "koko kylä kasvattaa" todellakin tarkoitti tuota, että vauva laitetaan kokopäivähoitoon klo 7-17, heti kun oli 3-6kk. Ja viikonloppuisin ja kesällä oltiin monta viikkoa mummolassa tai jollain leireillä. Joo eipä ne vanhemmat tosiaan itte kasvattaneet lapsiaan, vaan "se muu kylä".

Samaa mieltä olen kyllä siitä, mitä tuo termi oikeasti tarkoittaa :)

Vierailija
9628/10673 |
09.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Justsayingggg kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei jestas mikä ketju! Kuulunko onnekkaaseen vähemmistöön, kun en tunnista näistä hirviömummoista anoppiani, äitiäni, äitipuoltani, enkä mummoani? Kiitänpä onneani 😄 ja uskon kyllä, en vähättele teidän kokemusta joilla näitä huonosti käyttäytyviä vanhempia naisua on lähipiirissä. Haluan vain sanoa täällä miniöitä haukkuneille anopeille, ettei kaikki miniät anoppejaan vihaa. En minä ainakaan. Hän on hyvä tyyppi, eikä ikinä ole kaapannut vauvojani saati väheksynyt minua vanhempana. Minä arvostan häntä. Tämä ketju nyt vaan houkuttelee tänne kaikki ne, joilla ei yhtä auvoisa suhde ole. Eli tämä ketju ei ole mikään koko totuus nykyisistä tuoreista äideistä :)

Trolli.

Aha, heti kun joku AV:lla uskaltaa kertoa pitävänsä anopistaan, hän on trolli? Jestas.

Meitä on muitakin. Nuo hirviöanopit taitavat onneksi kuulua vähemmistöön. Suurinosa mummoista ja anopista on ihan normiälyisiä ihmisiä.

-Eri

Tässä ketjussa näitä ihmelässytyksiä julkaisevat trollit.

Miksi joku jota aihe ei edes kosketa tähän edes kirjoittaisi?

Itse olen kirjoittanut moneen ketjuun, jonka aihe ei suoranaisesti omaa nykyistä elämä tilannettani kosketa, mutta tuo nyt kuitenkin liittyy ketjuun. Täällä on paljon viestejä, jotka menee isommin ohi aiheen, kuin tuo.

Minulla ON ketjussa kuvailtu "raskas anoppi", mutta uskon (ja toivon) monella muulla olevan toisin. Ei se nyt niin ihmeellistä ole!

Tässä ketjussa nämä imelät anoppien ylistäjät ovatb trolleja.

Itse en ymmärrä miksi tulla esimerkiksi avioero-ketjuun kirjoittamaan, että "minäpä en ole eronnut lällällää", joten mitä järkeä on tulla tällaiseen ketjuun kirjoittamaan, että ei minulla ainakaan ole lällällää. Muuta kuin trollaamaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9629/10673 |
09.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mummi taas niin mielensä pahoitti, kun en hänen käskystään suostunut poistumaan kotoa ja tyttäreni luota, hänen kun on PAKKO saada olla lapsenlapsen kanssa aivan kahden kesken! Hän aikanaan halusi tyttären, sai vain poikia. Oli pettynyt, kun emme antaneet hänen tahtomaansa nimeä meidän lapsellemme. Vauvasta lähtien kiikuttanut lapsemme erilleen meistä, toiseen huoneeseen tai ulos. Toisinaan sain mulkoiluja, toisinaan olin pelkkää ilmaa, kun hain lastani pois hänen puristuksestaan. Heidän lapsensa ovat olleet aikanaan todella paljon muiden sukulaisten hoidettavana. Ja nyt hänen olisi saatava hoitaa meidän lapsemme. Ja eihän se hänen mielestään ole normaalia, että lapsen vanhemmat hoitavat oman lapsensa vaan "koko kylä kasvattaa". Aaargh.

Naurattaa noi "koko kylä kasvattaa" mussuttajat. Olen samaa mieltä, mutta nuo eivät raudan tietää mitä tuo lause tarkoittaa. Esimerkiksi sitä, että jos mun lapsi ulkona leikkiessään vandalisoi naapurustoa, kuka tahansa naapuri saa mielestäni kieltää lasta tarvittaessa rumastikin. Vanhempien tehtävä on olla pienen lapsen pääasiallinen hoivaaja, ja olettaa lapselle käytöstavat, mutta aika ajoin lasta saa kyllä ohjeistaa joku muukin aikuinen. Tämä on valitettavasti nykyään muuttunut, jengi loukkaantuu kamalasti jos heidän mussukkaa kielletään repimästä muiden istutuksia jne.

Koko kylä kasvattaa EI tarkoita, että äiti tuuppaa 5kk ikäisen lapsensa viikonlopuksi mummolaan hoitoon. Ehei.

Mun mielestä vanhemmat kasvattavat vauvoja ja myöhemmin tulee sit muut mukaan esim isovanhemmat, päiväkoti, koulu, muut sukulaiset, kaverit ja heidän perheensä...jne jne. Mummot vaan haluaisi vastasyntyneitä ottaa hoiviinsa vaikka vauva ei siitä hyödy millään lailla, päinvastoin...

Vierailija
9630/10673 |

Vanhemmat kasvattavat lapsensa yhdessä päivähoidon ja koulun kanssa. Nämä on ihan virallisesti määritelty "kasvatuskumppaneiksi".

Sitten kuvioon tulee mukaan ne muut aikuiset, joiden kanssa vanhemmat haluavat lastensa olevan tekemisissä.

Toki kuka tahansa aikuinen on velvollinen auttamaan jos esimerkiksi törmää kiusaamistilanteeseen tai eksyneeseen lapseen tms.

Mutta tämä on se marssijärjestys.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9631/10673 |

Virallisesti näin mut siis vaikuttaahan koko lapsen ympäristö lapseen niin tässä mielessä muutkin "kasvattavat" lasta. Esim kaverit voivat vaikuttaa lapseen ihan älyttömän paljon valitettavasti myös todella, todella haitallisella tavalla.

Vierailija
9632/10673 |

Vanhemmat päättää sen mikä se koko ympäristö on:

Myös sen mikä on mummon rooli, onko sitä edes ollenkaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9633/10673 |

Olen samaa mieltä että vanhempi saa päättää, mutta kaikkea ei vanhempi vaan pysty kontrolloimaan. Mutta missään nimessä vanhemmalla ei ole velvollisuutta luovuttaa lasta esim mummolle jos ei sitä halua.

Vierailija
9634/10673 |

Vanhemmat pystyy vaikuttamaan kaverien valikoitumiseen asuinalueen, päivähoidon ja koulujen valinnoilla.

Meillä mummo riehui niistäkin, kun olisi halunnut lapset meidän surkeaan homeiseen lakkautusuhan alaiseen parakkilähikouluun, eikä me pantu lapsia sinne. Samaten mummon mielestä pitää kaikkien kanssa antaa kaveerata, myös huumekotien yms.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9635/10673 |
09.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en ois saanu ostaa talvikenkiä lapselle, koska se on tuhlausta. Anoppi ohjeisti ostamaan kaksi numeroa liian isot kumpparit, joihin voi laittaa talveksi villasukan. Seuraavana vuonna kumpparit menevät sitten ns. kesäkumppareina, ja taas syksyllä ostetaan uudet villasukilla vuorattavat kumpparit. Hän vaikutti loukkaantuvan ihan oikeasti ja tulevan surulliseksi kun sanoin, että kyllä meillä on varaa ostaa lapselle kunnolliset kengät. Eivät hänen omatkaan lapsensa kumppareissa kulkeneet läpi vuoden vaan talvikengät on ollut, samoin hänen tytärtensä lapsilla oli kunnolliset kengät, joita anoppi jopa sponsoroi.

Mulle jäi sellainen olo, että meidän lapsesta olisi pitänyt leipoa heti alusta alkaen surkeampi kuin tytärten lapset, sellainen raukka ryysyläinen. Kuva on vahvistunut vuosien myötä, anoppi ei kestä yhtään, jos mun lapsi saa vaikka paremman koenumeron kuin tyttären lapsi. Mun lapsen suoritus pitää ampua samantien alas jollain tavalla, esim. koe oli helppo, lunttasitko, sattumalta osasit vasta oikein jne.

Siis mistä noiden mummeleiden päähän putkahtelee tuollaisia aivopieruja? Lapseltahan paleltuisi varpaat.

Ei tulis mieleenkään Suomen oloissa olla ostamatta talvikenkiä! Toi kumppari-villasukka kombo toimii meillä keski-Englannissa hyvin (muutenkin niin märkää että kumpparit koko vuoden käytössä) mutta kyllä nyt Suomessa pitää lämpimät kengät olla!

Vierailija
9636/10673 |
09.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me käytiin anoppilassa eilen. Vietiin äitienpäiväkukka. Anoppi suuttui, kun 9-vuotias ei halunnut simaa, vaikka sitä aktiivisesti tyrkytettiin. Jotain "samanlainen nirppanokka kuin äitinsä" jupisi anoppi miehelleni. Sitten mies lähti hyvästejä sanomatta saapastelemaan ulko-ovelle, komensi nuoremman lapsen mukaansa. Mä ja vanhempi lapsi seurattiin perässä.

Vuosia jatkunut vi####lu siis jatkuu, näköjään laajentanut myös tämän kriittisen kielen koskemaan myös mun lapsia. Harvoin nähdään, eikä ole aikomustakaan tiivistää tahtia. Mulle sopisi lopullinen välien katkaisu.

Tosi häijy muori, onneksi miehesi ei sietänyt sitä. Harvoin mies noin hienosti puolustaa perhettään, oma mies olisi tossa vaiheessa ollut hiljaa ja olisi myöhemmin väittänyt ettei äitinsä sanonut yhtään mitään tai ettei hän vaan kuullut tai ettei muista mitään sellaista tapahtuneen...

On vaatinut vuosia, että tähän pisteeseen on päästy.

Kyllä meillä on kuultu miljoona kertaa "ei se mitään pahaa tarkoita", "aina se on tuollainen hankala/suorasanainen ollut" jne selittelyt mieheltä.

Ollaan riidelty asiasta, oltu eron partaalla. Käänteen tekevä hetki taisi olla pariterapiassa, kun ulkopuolinen taho selitti miehelleni että hänen äitinsä käytös on epänormaalia, ja on epäreilua vaatia, että mä vaan siedän jatkuvat solvaukset ja ylikävelyn. Mulle samainen henkilö selitti, että mun mies on ehdollistettu pienestä pitäen pitämään narsistinen äitinsä tyytyväisenä, ja hänelle on tosi kova paikka uhmata tätä ehdotonta auktoriteettia. Että mieheni tarvitsee tukea ja ymmärrystä.

Yhdessä ollaan rämmitty ja anoppiin on suhteet minimissä. Jonkinlainen kompromissi on, että käydään anopilla jouluna ja äitienpäivänä, hän käy meillä kutsuttaessa, eli lasten synttäreillä. Mä selviäisin kokonaan ilman kontaktia.

Kovin syvällisesti ei olla miehen kanssa eilistä käsitelty. Hän mieluummin lakaisee asian maton alle. Ehkä mun täytyy olla tyytyväinen, ettei alkanut siinä paikan päällä äitiään ojentamaan, vaan poisti perheensä käärmeen pesästä.

Vierailija
9637/10673 |
09.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mummi taas niin mielensä pahoitti, kun en hänen käskystään suostunut poistumaan kotoa ja tyttäreni luota, hänen kun on PAKKO saada olla lapsenlapsen kanssa aivan kahden kesken! Hän aikanaan halusi tyttären, sai vain poikia. Oli pettynyt, kun emme antaneet hänen tahtomaansa nimeä meidän lapsellemme. Vauvasta lähtien kiikuttanut lapsemme erilleen meistä, toiseen huoneeseen tai ulos. Toisinaan sain mulkoiluja, toisinaan olin pelkkää ilmaa, kun hain lastani pois hänen puristuksestaan. Heidän lapsensa ovat olleet aikanaan todella paljon muiden sukulaisten hoidettavana. Ja nyt hänen olisi saatava hoitaa meidän lapsemme. Ja eihän se hänen mielestään ole normaalia, että lapsen vanhemmat hoitavat oman lapsensa vaan "koko kylä kasvattaa". Aaargh.

Naurattaa noi "koko kylä kasvattaa" mussuttajat. Olen samaa mieltä, mutta nuo eivät raudan tietää mitä tuo lause tarkoittaa. Esimerkiksi sitä, että jos mun lapsi ulkona leikkiessään vandalisoi naapurustoa, kuka tahansa naapuri saa mielestäni kieltää lasta tarvittaessa rumastikin. Vanhempien tehtävä on olla pienen lapsen pääasiallinen hoivaaja, ja olettaa lapselle käytöstavat, mutta aika ajoin lasta saa kyllä ohjeistaa joku muukin aikuinen. Tämä on valitettavasti nykyään muuttunut, jengi loukkaantuu kamalasti jos heidän mussukkaa kielletään repimästä muiden istutuksia jne.

Koko kylä kasvattaa EI tarkoita, että äiti tuuppaa 5kk ikäisen lapsensa viikonlopuksi mummolaan hoitoon. Ehei.

Koko kylä kasvattaa -klisee on jo vanhentunut.  Ei lapset nykyään edes kasva sellaisissa kyläyhteisöissä, missä ennen asuttiin.  

Nykyään sen voisi kai soveltaa koko maailmaan.  Lapset on jo pienestä totutettu isoihin kuvioihin, matkustellaan ja harrastetaan niin maan perusteellisesti.  Lapset viedään lähes aina päiväkoteihin ja esikouluun, en tiedä läheisistäni ja ympäristöstäni yhtään alle kouluikäistä lasta, joka ei olisi päiväkodissa.  

Lisäksi lapset on heti pienestä kaikenlaisen median vaikutusvallan alla.  Sieltä ne asenteetkin helposti omaksutaan.

Miksi on nykyään niin paljon ongelmalapsia ja -nuoria? Nythän on jo saanut lukea ja kuulla, että jo päiväkodeissa on vaikeuksia.  Sielläkin on jo näitä kiusaajalapsia ja lapsia, joihin ei saada minkäänlaista otetta.  Hirveän nuoresta tehdään jo raakoja rikoksia, jostain se kertoo.  Mieluiten sanoisin, että yhteiskunnasta, jonka myllytykseen kaikki on joutuneet.  Missä niitä rauhallisia ja idyllisiä kyläyhteisöjä on, missä lapsella on hyvä elää "koko kylän kasvatettavana?"

Vierailija
9638/10673 |
09.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mummi taas niin mielensä pahoitti, kun en hänen käskystään suostunut poistumaan kotoa ja tyttäreni luota, hänen kun on PAKKO saada olla lapsenlapsen kanssa aivan kahden kesken! Hän aikanaan halusi tyttären, sai vain poikia. Oli pettynyt, kun emme antaneet hänen tahtomaansa nimeä meidän lapsellemme. Vauvasta lähtien kiikuttanut lapsemme erilleen meistä, toiseen huoneeseen tai ulos. Toisinaan sain mulkoiluja, toisinaan olin pelkkää ilmaa, kun hain lastani pois hänen puristuksestaan. Heidän lapsensa ovat olleet aikanaan todella paljon muiden sukulaisten hoidettavana. Ja nyt hänen olisi saatava hoitaa meidän lapsemme. Ja eihän se hänen mielestään ole normaalia, että lapsen vanhemmat hoitavat oman lapsensa vaan "koko kylä kasvattaa". Aaargh.

Naurattaa noi "koko kylä kasvattaa" mussuttajat. Olen samaa mieltä, mutta nuo eivät raudan tietää mitä tuo lause tarkoittaa. Esimerkiksi sitä, että jos mun lapsi ulkona leikkiessään vandalisoi naapurustoa, kuka tahansa naapuri saa mielestäni kieltää lasta tarvittaessa rumastikin. Vanhempien tehtävä on olla pienen lapsen pääasiallinen hoivaaja, ja olettaa lapselle käytöstavat, mutta aika ajoin lasta saa kyllä ohjeistaa joku muukin aikuinen. Tämä on valitettavasti nykyään muuttunut, jengi loukkaantuu kamalasti jos heidän mussukkaa kielletään repimästä muiden istutuksia jne.

Koko kylä kasvattaa EI tarkoita, että äiti tuuppaa 5kk ikäisen lapsensa viikonlopuksi mummolaan hoitoon. Ehei.

Mun mielestä vanhemmat kasvattavat vauvoja ja myöhemmin tulee sit muut mukaan esim isovanhemmat, päiväkoti, koulu, muut sukulaiset, kaverit ja heidän perheensä...jne jne. Mummot vaan haluaisi vastasyntyneitä ottaa hoiviinsa vaikka vauva ei siitä hyödy millään lailla, päinvastoin...

Vanhemmat kasvattavat lapsensa yhdessä päivähoidon ja koulun kanssa. Nämä on ihan virallisesti määritelty "kasvatuskumppaneiksi".

Sitten kuvioon tulee mukaan ne muut aikuiset, joiden kanssa vanhemmat haluavat lastensa olevan tekemisissä.

Toki kuka tahansa aikuinen on velvollinen auttamaan jos esimerkiksi törmää kiusaamistilanteeseen tai eksyneeseen lapseen tms.

Mutta tämä on se marssijärjestys.

Virallisesti näin mut siis vaikuttaahan koko lapsen ympäristö lapseen niin tässä mielessä muutkin "kasvattavat" lasta. Esim kaverit voivat vaikuttaa lapseen ihan älyttömän paljon valitettavasti myös todella, todella haitallisella tavalla.

Vanhemmat päättää sen mikä se koko ympäristö on:

Sitten kuvioon tulee mukaan ne muut aikuiset, joiden kanssa vanhemmat haluavat lastensa olevan tekemisissä.

Myös sen mikä on mummon rooli, onko sitä edes ollenkaan.

Vanhemmat päättävät, mutta eivät ole valvomassa päiväkodissa tai koulussa miten lasta kohdellaan, niin hoitajien, opettajien tai muiden lapsien toimesta.

Kaikki ei mene aina niinkuin Strömpsössä, ikävä kyllä.

Vierailija
9639/10673 |

Kyllä ennenkin oli kaikenlaista ja lapset voivat pahoin, nykyään vaan näitä huomataan paremmin. Ennen lapsia käytettiin hiljaa hyväksi ja pahoinpideltiin, ei kukaan siihen reagoinut mitenkään. Ihan höpöhöpö että ennen olisi ollut niin "idyllistä".

Vierailija
9640/10673 |

Vanhemmilla on oikeus seurata oppitunteja ja tehdä valitus esimerkiksi Aviin. Ja he valitsee päiväkodin ja koulun.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme kaksi yksi