Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?
Meillä on 8kk vauva jonka isoäiti on hurahtanut pikkuiseen jo raskausaikana todella voimakkaasti. Tunnen itseni nipoksi kun minua on alkanut häiritä mummon ja lapsen tapa olla yhdessä. Mummo vaatii tapaamista vähintään kerran viikossa ja joka kerran pitelee vauvaa rintaansa vasten ja "sulkeutuu" seurasta. Kuiskailee "mummo rakastaa, mummon rakkain"-koko ajan vauvalle ja jos vauva inahtaa tai yrittää vääntää itseään pois sylistä lähtee mummo nopeasti kauaksi minusta ja miehestä, ettemme ota vauvaa. Mummo on mukava ihminen luonteeltaan mutta esim. minua ei noteeraa millään tavalla kun olen paikalla, ärsyyntyy selvästi läsnäolostani. Olenko yliherkkä? Mummo on alusta asti anellut vauvaa yökylään, sanoi 2 viikon ikäiselle vauvalle "tänään jäät mummon luokse, mummon luona on hyvä". Sanoin etten jätä vastasyntynyttä hoitoon missään nimessä. Alkoi ITKEÄ ja sanoi että hän saa vauvasta voimaa jatkaa töissä. Sanoo tätä samaa aina kun pyytää tapaamista, jopa sanamuodoin ettei "jaksa tulevaa työviikkoa", ellei saa sylitellä vauvaa. Ei ole saanut yöhoitoon koska imetän enkä jotenkin usko että hän pystyy tarkkailemaan VAUVAN tarpeita. Jos vauva vaikka kaipaa tilaa, lattialla olemista tms. niin se ei käy päinsä tämän mummon kanssa. Mitä voin tehdä pahoittamatta mummon mieltä? Kyseessä miehen äiti johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymään.
Mies on kiusaantunut ja yrittää olla ottamatta kantaa asiaan. Ei selvästi tajua miksi minua stressaa mummon kyläilyt ja heillä vieraileminen. Mummo on tavallaan niin herttainen olemukseltaan kuitenkin, mutta ahdistaa ettei hän selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä. Ja juu, olen "kiitollinen" siitä että on välittäviä isovanhempia mutta en voi tunteilleni mitään.
Kommentit (10673)
Kaikkein viisainta on kun ei tee kakaroita ollenkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onkos muissa perheissä jo rokotesuoja päättänyt korona-ajan hiljaiselon? Meillä on. Ketjun ongelmasta kärsivä isoäiti on päässyt kylään. Jo on ehtinyt sattua ja tapahtua.
* Hän on asiaa miettinyt ja päätynyt että meidän pitää ottaa lapset pois perhepäivähoidosta. Lapset kärsivät kun joutuvat olemaan vieraitten ihmisten kanssa kun olisi oma isoäitikin. Isoäiti voi muuttaa meille ja hoitaa lapsia aina puoli päivää ja me sitten hoidamme loput jotenkin. Hän ei ole koskaan joutunut olemaan muiden lasten kanssa, eikä hänellä ole mitään ongelmia koskaan ollut sosiaalisissa suhteissa, näin ilmoitti. (Niin eikö muuten neuvolassa ole ihmetelty että noin pienet joutuvat hoitoon vaikka on isoäiti perheessä?)
* Kun astui sisään, alkoi samalla ovenavauksella merkkaamaan reviiriään. Olohuoneen seinälle oli yllätyslahjana hänen kouluikäisenä tekemä ristipistotyö.
* Ja kyllähän sieltä kontista löytyi kaikenlaista muutakin pientä rihkamaa mille ei enää hänellä ole tarvetta, osa ihan meitä varten shoppailtu kotimme koristukseksi. Tästä asiasta on puhuttu ainakin 50 kertaa, on kerrottu että ei haluta muutenkin täyteen kotiin yhtään mitään ylimääräistä, mutta ei vaan mene jakeluun millään.
* Lähdin nukuttamaan pienempää rattaissa. Kerroin, että karjalanpaisti on uunissa, syömme 1,5 tunnin päästä. Kun tulin takaisin, isoäiti olikin keittänyt toiseen ruokaan varaamistani aineksista jauhelihakeiton jonka riemukkaasti nosti katettuun pöytään. Meillä on se karjalanpaisti tänään, sanoin. Niiiin, sanoi isoäiti, mutta kun minä en tiennyt että onko siinä mitään syömistä lapsille niin laitoin ruokaa josta heillekin riittää. (?!?!?!)
Vasta alle 24h takana. Antakaa voimia.
Miksi pääsi kylään?
Porvoosta asti tuli?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on ollut aina poika isokokoinen syntymästä asti. Anoppi oli sitten miehen siskolle todennut, että lapsi on vähän liian iso. Tuntui pahalta. Minusta on loukkaavaa sanoa noin omasta lapsenlapsesta.
Kännykässä anopilla on taustakuvana miehen siskon lapsen kuva, joka on siis vanhempi kuin meidän lapsi.
Kerran kun olimme kylässä kaikki anopin luona, niin anoppi kehui miehen siskon lapsen housuja, mutta meidän lapsen housuista ei puhuttu mitään.
Piteli meidän lasta sylissä ja kuiskutteli lapsen korvaan lapsen ollessa 1kk " onko äiti laulanut sulle"
Tää koon arvostelu oli meille pahin juttu. Vieläkin aivan puistattaa tuollainen pienen vauvan arvostelu. Ei kyllä helpolla unohdu.
On kyllä tosi rumaa arvostella lasta. Ymmärrän ihan täysin, että ei unohdu, minusta jopa jollain tavalla anteeksiantamatonta käytöstä.
Mä en antaisi lapsen koon arvostelua anteeksi, koska se on pelkkää ilkeyttä tuollainen.
Mä en ole antanut, enkä varmasti koskaan annakaan anteeksi.
Kun sanoin hänen sanojensa olevan todella loukkaavaa, niin anoppi kiljui, että totuuden saa aina sanoa! Mikähän se totuus oli?
T. Se, jonka anoppi juorusi kaikille pienikokoisen vauvan olevan vammainen.
Meillä kans lapsen kokoa arvosteltu. En antaisi muuten anteeksi, mutta koska anoppi loukkaa sanoillaan usein, niin ihan oman jaksamisen takia olen unohtanut sanomiset. Musta on helpompaa vaan jättää asiat unholaan kuin se, että joudun murehtimaan viikoittain kaikkia sanomisia. Luonnetta kun ei pysty muuttamaan eikä sanomiset auttaisi. En tietenkään tarkoita, että ei kannata loukkaantua, tarkoitan, että mulle itselle on ollut helpompaa antaa vain asioiden olla, koska väsyisin kun miettisin aina kaikkea ja jatkuva asioiden miettimiseen kuluisi voimavaroja paljon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on ollut aina poika isokokoinen syntymästä asti. Anoppi oli sitten miehen siskolle todennut, että lapsi on vähän liian iso. Tuntui pahalta. Minusta on loukkaavaa sanoa noin omasta lapsenlapsesta.
Kännykässä anopilla on taustakuvana miehen siskon lapsen kuva, joka on siis vanhempi kuin meidän lapsi.
Kerran kun olimme kylässä kaikki anopin luona, niin anoppi kehui miehen siskon lapsen housuja, mutta meidän lapsen housuista ei puhuttu mitään.
Piteli meidän lasta sylissä ja kuiskutteli lapsen korvaan lapsen ollessa 1kk " onko äiti laulanut sulle"
Tää koon arvostelu oli meille pahin juttu. Vieläkin aivan puistattaa tuollainen pienen vauvan arvostelu. Ei kyllä helpolla unohdu.
On kyllä tosi rumaa arvostella lasta. Ymmärrän ihan täysin, että ei unohdu, minusta jopa jollain tavalla anteeksiantamatonta käytöstä.
Mä en antaisi lapsen koon arvostelua anteeksi, koska se on pelkkää ilkeyttä tuollainen.
Mä en ole antanut, enkä varmasti koskaan annakaan anteeksi.
Kun sanoin hänen sanojensa olevan todella loukkaavaa, niin anoppi kiljui, että totuuden saa aina sanoa! Mikähän se totuus oli?
T. Se, jonka anoppi juorusi kaikille pienikokoisen vauvan olevan vammainen.
Meillä kans lapsen kokoa arvosteltu. En antaisi muuten anteeksi, mutta koska anoppi loukkaa sanoillaan usein, niin ihan oman jaksamisen takia olen unohtanut sanomiset. Musta on helpompaa vaan jättää asiat unholaan kuin se, että joudun murehtimaan viikoittain kaikkia sanomisia. Luonnetta kun ei pysty muuttamaan eikä sanomiset auttaisi. En tietenkään tarkoita, että ei kannata loukkaantua, tarkoitan, että mulle itselle on ollut helpompaa antaa vain asioiden olla, koska väsyisin kun miettisin aina kaikkea ja jatkuva asioiden miettimiseen kuluisi voimavaroja paljon.
Mä taas oman jaksamisen takia en suostu olemaan sekuntiakaan kaksin anopin kanssa. Se anopin loukkaava arvostelu loppuu, kun paikalle tulee joku kolmas, pois lukien mun lapset. Välttelen parhaani mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on ollut aina poika isokokoinen syntymästä asti. Anoppi oli sitten miehen siskolle todennut, että lapsi on vähän liian iso. Tuntui pahalta. Minusta on loukkaavaa sanoa noin omasta lapsenlapsesta.
Kännykässä anopilla on taustakuvana miehen siskon lapsen kuva, joka on siis vanhempi kuin meidän lapsi.
Kerran kun olimme kylässä kaikki anopin luona, niin anoppi kehui miehen siskon lapsen housuja, mutta meidän lapsen housuista ei puhuttu mitään.
Piteli meidän lasta sylissä ja kuiskutteli lapsen korvaan lapsen ollessa 1kk " onko äiti laulanut sulle"
Tää koon arvostelu oli meille pahin juttu. Vieläkin aivan puistattaa tuollainen pienen vauvan arvostelu. Ei kyllä helpolla unohdu.
On kyllä tosi rumaa arvostella lasta. Ymmärrän ihan täysin, että ei unohdu, minusta jopa jollain tavalla anteeksiantamatonta käytöstä.
Mä en antaisi lapsen koon arvostelua anteeksi, koska se on pelkkää ilkeyttä tuollainen.
Mä en ole antanut, enkä varmasti koskaan annakaan anteeksi.
Kun sanoin hänen sanojensa olevan todella loukkaavaa, niin anoppi kiljui, että totuuden saa aina sanoa! Mikähän se totuus oli?
T. Se, jonka anoppi juorusi kaikille pienikokoisen vauvan olevan vammainen.
Meillä kans lapsen kokoa arvosteltu. En antaisi muuten anteeksi, mutta koska anoppi loukkaa sanoillaan usein, niin ihan oman jaksamisen takia olen unohtanut sanomiset. Musta on helpompaa vaan jättää asiat unholaan kuin se, että joudun murehtimaan viikoittain kaikkia sanomisia. Luonnetta kun ei pysty muuttamaan eikä sanomiset auttaisi. En tietenkään tarkoita, että ei kannata loukkaantua, tarkoitan, että mulle itselle on ollut helpompaa antaa vain asioiden olla, koska väsyisin kun miettisin aina kaikkea ja jatkuva asioiden miettimiseen kuluisi voimavaroja paljon.
Mä taas oman jaksamisen takia en suostu olemaan sekuntiakaan kaksin anopin kanssa. Se anopin loukkaava arvostelu loppuu, kun paikalle tulee joku kolmas, pois lukien mun lapset. Välttelen parhaani mukaan.
Meillä taas arvostellaan eniten kun paikalla on muita ihmisiä, siksi välttely ei onnistu. Anopin sisko käy kerran pari vuodessa kylässä lasten kanssa. Anoppi on itkenyt kun näkee niin harvoin heitä. En yhtään ihmettele miksi eivät käy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juu-u. Meidän perheen rooli anoppilassa on ihastella muita appisten lapsenlapsia. 😂 Käydään harvimmin siellä, kun muut asuvat siinä samalla käpykylällä ja me ei, mutta meidän lapset hienovaraisesti sivuutetaan siellä. Muksut eivät vielä itse tajua asiaa, niin en ole ottanut stressiä. Kyllä mummo ja pappa toisaalta tekevät paljon meidän lasten eteen, ja lasten välit isovanhempiin ovat lämpimät.
Fakta on kuitenkin, että mummolla on suosikkinsa, eikä arpaonni ole osunut meidän lapsiin. Lisäksi tunnelma on siellä sellainen tosi vertaileva ja kateellinen, että monesti vaan nauran sisäisesti sitä kateellisuuden määrää. Itse en enää jaksa pokkuroida enkä toisaalta myöskään kapinoida. Tiedän kyllä, mitä nappuloita painella tarvittaessa, kun mummon prinssit ja prinsessat ovat taas niiiiin fiksuja ja filmaattisia.
Luulisin, että vuosien kuluminen ratkaisee ongelman. Meidän elämä on onneksi täällä useamman sadan kilometrin päässä, eikä jotkut mummolan valtapelit sitä hetkauta suuntaan jos toiseen (ja sekös siellä hiertääkin!) Varmaan lasten kasvettua vähemmän mennään käymään ja enemmän käy selväksi, että meidän lapset ovat omia yksilöitään, eivätkä serkkujensa sidekickejä.
Vierailija kirjoitti:
Juu-u. Meidän perheen rooli anoppilassa on ihastella muita appisten lapsenlapsia. 😂 Käydään harvimmin siellä, kun muut asuvat siinä samalla käpykylällä ja me ei, mutta meidän lapset hienovaraisesti sivuutetaan siellä. Muksut eivät vielä itse tajua asiaa, niin en ole ottanut stressiä. Kyllä mummo ja pappa toisaalta tekevät paljon meidän lasten eteen, ja lasten välit isovanhempiin ovat lämpimät.
Fakta on kuitenkin, että mummolla on suosikkinsa, eikä arpaonni ole osunut meidän lapsiin. Lisäksi tunnelma on siellä sellainen tosi vertaileva ja kateellinen, että monesti vaan nauran sisäisesti sitä kateellisuuden määrää. Itse en enää jaksa pokkuroida enkä toisaalta myöskään kapinoida. Tiedän kyllä, mitä nappuloita painella tarvittaessa, kun mummon prinssit ja prinsessat ovat taas niiiiin fiksuja ja filmaattisia.
Luulisin, että vuosien kuluminen ratkaisee ongelman. Meidän elämä on onneksi täällä useamman sadan kilometrin päässä, eikä jotkut mummolan valtapelit sitä hetkauta suuntaan jos toiseen (ja sekös siellä hiertääkin!) Varmaan lasten kasvettua vähemmän mennään käymään ja enemmän käy selväksi, että meidän lapset ovat omia yksilöitään, eivätkä serkkujensa sidekickejä.
Miten teidän anoppilassa ilmenee kateus?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mistä sanat mummo (tai vastaava) ja pappa (tai vastaava) ovat peräisin? Tajusin tässä jouluna että meille ne on samanlaisia satuhahmoja kuin joulupukki ja -muori.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juu-u. Meidän perheen rooli anoppilassa on ihastella muita appisten lapsenlapsia. 😂 Käydään harvimmin siellä, kun muut asuvat siinä samalla käpykylällä ja me ei, mutta meidän lapset hienovaraisesti sivuutetaan siellä. Muksut eivät vielä itse tajua asiaa, niin en ole ottanut stressiä. Kyllä mummo ja pappa toisaalta tekevät paljon meidän lasten eteen, ja lasten välit isovanhempiin ovat lämpimät.
Fakta on kuitenkin, että mummolla on suosikkinsa, eikä arpaonni ole osunut meidän lapsiin. Lisäksi tunnelma on siellä sellainen tosi vertaileva ja kateellinen, että monesti vaan nauran sisäisesti sitä kateellisuuden määrää. Itse en enää jaksa pokkuroida enkä toisaalta myöskään kapinoida. Tiedän kyllä, mitä nappuloita painella tarvittaessa, kun mummon prinssit ja prinsessat ovat taas niiiiin fiksuja ja filmaattisia.
Luulisin, että vuosien kuluminen ratkaisee ongelman. Meidän elämä on onneksi täällä useamman sadan kilometrin päässä, eikä jotkut mummolan valtapelit sitä hetkauta suuntaan jos toiseen (ja sekös siellä hiertääkin!) Varmaan lasten kasvettua vähemmän mennään käymään ja enemmän käy selväksi, että meidän lapset ovat omia yksilöitään, eivätkä serkkujensa sidekickejä.
Miten teidän anoppilassa ilmenee kateus?
Esimerkiksi, saimme toisen lapsemme ennen toista pariskuntaa, ja se oli heille ja isovanhemmille kova paikka, koska heidän olisi jollain logiikalla kuulunut saada omansa ensin.
Lomareissulla kylpylässä meidän lapsi laski liukumäestä ensin (ei siis mitään etuillut, oli vaan halunnut mennä siihen liukumäkeen, kun muut olivat menneet muualle), niin serkkunsa - eikä mikään pieni enää - kyynelissä, kun hänen olisi pitänyt taas jollain logiikalla olla ensimmäisenä laskemassa.
Lelukaupassa porukalla, kaikki lapset katsoivat jotain todella halpaa rihkamalelua. Toinen perhe päätti olla ostamatta sitä, minä halusin omalleni ostaa. Anoppi kielsi, ettei serkulle tule paha mieli. No, kierrettiin kauppa ja serkut sai sylikaupalla kallista rihkamaa, eikä kukaan kysellyt meiltä, onko meidän lapsella paha mieli. Olihan sillä, kun se olisi halunnut sen yhden pienen jutun. Lopulta sanoin anopille, että minä haen sen, mitä katsottiinkin ja piste.
Kun meidän lapset harrastaa jotain muuta kuin niitä perus tuppukylän sukupuolittuneita oletuslajeja. Eikä ne nyt ees mitään kovin erikoista harrasta, eikä kilpailullisesti mitään. Serkkujen harrastussaavutukset huomioidaan ja kannustetaan, meikäläisiltä ei pahemmin mitään kysellä. Mutta jos sanon, että lapsi pääsi koulun joulujuhlaan esiintymään, niin herran jestas kun naamat vihertyy. Jos joskus veetuttaa se touhu, niin ihan kasuaalisti heitän jotain, että käytiinpä siellä ja täällä ja kyllä oli niin hauskaa että. Alhaista kyllä, mutta ilmeet ovat sen arvoisia.
Tässä nyt muutama esimerkki. Siitä selviää, kun sen tunnistaa valtapeliksi, ymmärtää nauraa sisäänpäin ja enimmäkseen pitää suunsa. Ja ennen kaikkea, pitää tervettä välimatkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on ollut aina poika isokokoinen syntymästä asti. Anoppi oli sitten miehen siskolle todennut, että lapsi on vähän liian iso. Tuntui pahalta. Minusta on loukkaavaa sanoa noin omasta lapsenlapsesta.
Kännykässä anopilla on taustakuvana miehen siskon lapsen kuva, joka on siis vanhempi kuin meidän lapsi.
Kerran kun olimme kylässä kaikki anopin luona, niin anoppi kehui miehen siskon lapsen housuja, mutta meidän lapsen housuista ei puhuttu mitään.
Piteli meidän lasta sylissä ja kuiskutteli lapsen korvaan lapsen ollessa 1kk " onko äiti laulanut sulle"
Tää koon arvostelu oli meille pahin juttu. Vieläkin aivan puistattaa tuollainen pienen vauvan arvostelu. Ei kyllä helpolla unohdu.
Mun esikoinen oli syntyessään iso. Se oli anopin mielestä mahtavaa, kun on komia poika.
Seuraava sitten oli täysaikainen, mutta vain 2.5 kiloinen vauva. Sitä vauvan pienuutta päiviteltiin suureen ääneen, useampaan otteeseen. Ja kaupan päälle anoppi oli ihan varma, että vauva on jotenkin vammainen, kun ei noin PIENTÄ vauvaa voi ollakaan. Tätä teoriaa levitti totuutena pitkin kylää, kun ei ole normaalia tuollainen pienuus.Mitään pahaa anoppi ei ikinä ole meille halunnut, eikä levittänyt meidän perheestä totuudesta poikkeavaa informaatiota. Ihan kyynelsilmin mille näin on anoppi väittänyt, kun kerroin miksi emme kerro perheemme asioita anopille.
Mä olisin kyllä laittanut välit poikki kokonaan tuollaisen jälkeen. Miksi olet tuollaisen jälkeen tekemisissä vielä? Itse en kyllä olisi. En hyväksyisi kyllä tuollaista käytöstä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on ollut aina poika isokokoinen syntymästä asti. Anoppi oli sitten miehen siskolle todennut, että lapsi on vähän liian iso. Tuntui pahalta. Minusta on loukkaavaa sanoa noin omasta lapsenlapsesta.
Kännykässä anopilla on taustakuvana miehen siskon lapsen kuva, joka on siis vanhempi kuin meidän lapsi.
Kerran kun olimme kylässä kaikki anopin luona, niin anoppi kehui miehen siskon lapsen housuja, mutta meidän lapsen housuista ei puhuttu mitään.
Piteli meidän lasta sylissä ja kuiskutteli lapsen korvaan lapsen ollessa 1kk " onko äiti laulanut sulle"
Tää koon arvostelu oli meille pahin juttu. Vieläkin aivan puistattaa tuollainen pienen vauvan arvostelu. Ei kyllä helpolla unohdu.
Mun esikoinen oli syntyessään iso. Se oli anopin mielestä mahtavaa, kun on komia poika.
Seuraava sitten oli täysaikainen, mutta vain 2.5 kiloinen vauva. Sitä vauvan pienuutta päiviteltiin suureen ääneen, useampaan otteeseen. Ja kaupan päälle anoppi oli ihan varma, että vauva on jotenkin vammainen, kun ei noin PIENTÄ vauvaa voi ollakaan. Tätä teoriaa levitti totuutena pitkin kylää, kun ei ole normaalia tuollainen pienuus.Mitään pahaa anoppi ei ikinä ole meille halunnut, eikä levittänyt meidän perheestä totuudesta poikkeavaa informaatiota. Ihan kyynelsilmin mille näin on anoppi väittänyt, kun kerroin miksi emme kerro perheemme asioita anopille.
Mä olisin kyllä laittanut välit poikki kokonaan tuollaisen jälkeen. Miksi olet tuollaisen jälkeen tekemisissä vielä? Itse en kyllä olisi. En hyväksyisi kyllä tuollaista käytöstä.
Täytyy myöntää, että siinä vasta synnyttäneenä ja varsin heikossa kunnossa olevana en osannut kuin seisoa suu auki, että miten joku voi olla noin törkeä.
Anoppi kun on tätä täysin rajatonta laatua, niin ongelmia on ollut joka tavalla.
Ja tuo pieni vauva on nykyään roteva +2 käytän yläpuolella kasvava ekaluokkalainen. Isompi lapsi kasvaa tasaisesti 0-käyrää. Ei mun kuopus kelpaa anopille silti, kun on hyvin paljon mun suvun näköinen.
Nykyisin ollaan hyvin vähän tekemisissä anopin kanssa. Ihan mitä tahansa ei tarvitse sietää, vaikka kyseessä on puolison lähisukulainen. Nähdään muutamia tunteja vuodessa. Mä siedän ne puolisoni takia. Lapset jo sen verran isoja, että ihan omaehtoisesti välttelevät ilkeää mummua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anoppi oli ennen mukava minulle, mutta kun ensimmäinen lapsi syntyi, niin hän muuttui täysin. Tarvitsi ennen apua tietyissä asioissa, mutta nykyään kyselee apua muualta. Ei muutenkaan enää puhu juurikaan.
Selitti kerran minulle, kuinka mieheni veljen poika osaa sitä ja tätä. Katsoi minua tuimasti kun kehui. En koskaan ymmärtänyt, mitä tuo tarkoitti. Lapsilla on kuitenkin ikäeroa kolme vuotta. Meillä on vielä pieni vauva.
Vieläkin vaivaa tuo kehumisasia ja se piikikäs tuima katse. Olisi kiva saada siihen joskus selvyys ja mikä sen tarkoitus oli.
Uskon että nykyisten pikkulasten vanhemmista tulee järkevämpiä anoppeja kun nykyinen ikäluokka. Vanhempinakin annetaan itsestään yleisesti enemmän kuin ennen, näytetään tunteita, leikitään lasten kanssa ja työ ei ole kaikki kaikessa vaan aika perheen parissa. Älylaitteet ja niiden kanssa vietytty aika on pahin uhkakuva tulevaisuuden ihmissuhteille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaikkein viisainta on kun ei tee kakaroita ollenkaan.
Niinkö äitiäsi neuvottiin?
Vierailija kirjoitti:
Anoppi oli ennen mukava minulle, mutta kun ensimmäinen lapsi syntyi, niin hän muuttui täysin. Tarvitsi ennen apua tietyissä asioissa, mutta nykyään kyselee apua muualta. Ei muutenkaan enää puhu juurikaan.
Selitti kerran minulle, kuinka mieheni veljen poika osaa sitä ja tätä. Katsoi minua tuimasti kun kehui. En koskaan ymmärtänyt, mitä tuo tarkoitti. Lapsilla on kuitenkin ikäeroa kolme vuotta. Meillä on vielä pieni vauva.
Vieläkin vaivaa tuo kehumisasia ja se piikikäs tuima katse. Olisi kiva saada siihen joskus selvyys ja mikä sen tarkoitus oli.
Voisiko olla mahdollista, että anoppi on suuttunut jostain ja tahallaan kehuu toista sinun kuullen ? Yrittää purkaa jotakin koettua pettymystä noin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on ollut aina poika isokokoinen syntymästä asti. Anoppi oli sitten miehen siskolle todennut, että lapsi on vähän liian iso. Tuntui pahalta. Minusta on loukkaavaa sanoa noin omasta lapsenlapsesta.
Kännykässä anopilla on taustakuvana miehen siskon lapsen kuva, joka on siis vanhempi kuin meidän lapsi.
Kerran kun olimme kylässä kaikki anopin luona, niin anoppi kehui miehen siskon lapsen housuja, mutta meidän lapsen housuista ei puhuttu mitään.
Piteli meidän lasta sylissä ja kuiskutteli lapsen korvaan lapsen ollessa 1kk " onko äiti laulanut sulle"
Tää koon arvostelu oli meille pahin juttu. Vieläkin aivan puistattaa tuollainen pienen vauvan arvostelu. Ei kyllä helpolla unohdu.
Mun esikoinen oli syntyessään iso. Se oli anopin mielestä mahtavaa, kun on komia poika.
Seuraava sitten oli täysaikainen, mutta vain 2.5 kiloinen vauva. Sitä vauvan pienuutta päiviteltiin suureen ääneen, useampaan otteeseen. Ja kaupan päälle anoppi oli ihan varma, että vauva on jotenkin vammainen, kun ei noin PIENTÄ vauvaa voi ollakaan. Tätä teoriaa levitti totuutena pitkin kylää, kun ei ole normaalia tuollainen pienuus.Mitään pahaa anoppi ei ikinä ole meille halunnut, eikä levittänyt meidän perheestä totuudesta poikkeavaa informaatiota. Ihan kyynelsilmin mille näin on anoppi väittänyt, kun kerroin miksi emme kerro perheemme asioita anopille.
Mä olisin kyllä laittanut välit poikki kokonaan tuollaisen jälkeen. Miksi olet tuollaisen jälkeen tekemisissä vielä? Itse en kyllä olisi. En hyväksyisi kyllä tuollaista käytöstä.
Täytyy myöntää, että siinä vasta synnyttäneenä ja varsin heikossa kunnossa olevana en osannut kuin seisoa suu auki, että miten joku voi olla noin törkeä.
Anoppi kun on tätä täysin rajatonta laatua, niin ongelmia on ollut joka tavalla.
Ja tuo pieni vauva on nykyään roteva +2 käytän yläpuolella kasvava ekaluokkalainen. Isompi lapsi kasvaa tasaisesti 0-käyrää. Ei mun kuopus kelpaa anopille silti, kun on hyvin paljon mun suvun näköinen.
Nykyisin ollaan hyvin vähän tekemisissä anopin kanssa. Ihan mitä tahansa ei tarvitse sietää, vaikka kyseessä on puolison lähisukulainen. Nähdään muutamia tunteja vuodessa. Mä siedän ne puolisoni takia. Lapset jo sen verran isoja, että ihan omaehtoisesti välttelevät ilkeää mummua.
Meillä anoppi yritti määrätä jouluna, milloin lahjat avataan. Syynä kuulema, että ei jaksa odottaa. Viime jouluna sama juttu anoppilassa. Hoki ja hoki. En ymmärrä tällaista.
Tällaista tapahtuu usein, että kun jotain arjesta poikkeavaa tapahtumaa/ juttua pitää odottaa, niin ei malta. Muistan, kun lapset olivat pieniä, niin ennen ristiäisiä olisi pitänyt paljastaa nimet. Anoppi melkein itkua väänsi.
Surullisia tarinoita monella tapaa. Itsellä ex-anoppi kuoli ennen pojan syntymää niin en tiedä miten olisi onnistunut mummin roolissa, haluaisin uskoa että hyvin. Oma äiti on ollut tärkeä tuki äitiydessä(kin) alusta asti ja on antanut meidän päättää lapsen kasvatuksesta. On ollut kyllä paljon lapsen kanssa pienestä pitäen, oli jopa yökyläilyjä (harvoin) jo alle 1 v. Ex-appi otti sitten enemmän roolia kun lapsi oli vähän vanhempi ja varmaan jo joskus 5-v alkaen on ollut yökylässä sielläkin. Varmaan turhaan kommentoin ketjussa jossa isovanhemmilla on oikeasti ongelmia ymmärtää omaa rooliaan mutta kun oma tilanne on ollut hyvä. Silti omaan korvaan särähtää tuo ydinperheen ihannointi, ihan kuin muilla sukulaissuhteilla ei olisi mitään arvoa. Itse olen vuosi(kymmenten) aikana tottunut ex-appeen, alussa oli hyvinkin haastavaa mm. Huumoriksi kai tarkoitetun sovinistisen puheen takia. Ja parisuhdetta kyllä rasitti aikoinaan kun apesta piti pitää huolta anopin kuoleman jälkeen kun oli tottunut vaimon passaukseen 🙄 Nykyisin kuitenkin jopa eron jälkeen välit ex-appeen erittäin hyvät ja on erinomainen ukki lapselleni. Noh, ehkä tuossakin suurimpana syynä se että minua on kuitenkin aina kunnioitettu äitinä.
Ja vielä jatkona. Ex-apella on edelleen tapana joskus kommentoida jotain sovinistisesti. En takerru asiaan mutta tietää kyllä että pidän kommentteja lähinnä huvittavina. En todellakaan usko että saa vanhentuneita käsityksiään tartutettua lapsenlapseensa, jonka isä on kyllä jo ihan tätä päivä eikä todellakaan ole myöskään ominut isänsä käsityksiä. Lapsikin osaa jo joskus pyöritellä silmiään ukin jutuille, ei mielestäni epäkohteliaasti mutta tunnistaa jo itsekin vanhentuneet ajatusmallit.
Alue: Aihe vapaa
Mä en ole antanut, enkä varmasti koskaan annakaan anteeksi.
Kun sanoin hänen sanojensa olevan todella loukkaavaa, niin anoppi kiljui, että totuuden saa aina sanoa! Mikähän se totuus oli?
T. Se, jonka anoppi juorusi kaikille pienikokoisen vauvan olevan vammainen.