Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?
Meillä on 8kk vauva jonka isoäiti on hurahtanut pikkuiseen jo raskausaikana todella voimakkaasti. Tunnen itseni nipoksi kun minua on alkanut häiritä mummon ja lapsen tapa olla yhdessä. Mummo vaatii tapaamista vähintään kerran viikossa ja joka kerran pitelee vauvaa rintaansa vasten ja "sulkeutuu" seurasta. Kuiskailee "mummo rakastaa, mummon rakkain"-koko ajan vauvalle ja jos vauva inahtaa tai yrittää vääntää itseään pois sylistä lähtee mummo nopeasti kauaksi minusta ja miehestä, ettemme ota vauvaa. Mummo on mukava ihminen luonteeltaan mutta esim. minua ei noteeraa millään tavalla kun olen paikalla, ärsyyntyy selvästi läsnäolostani. Olenko yliherkkä? Mummo on alusta asti anellut vauvaa yökylään, sanoi 2 viikon ikäiselle vauvalle "tänään jäät mummon luokse, mummon luona on hyvä". Sanoin etten jätä vastasyntynyttä hoitoon missään nimessä. Alkoi ITKEÄ ja sanoi että hän saa vauvasta voimaa jatkaa töissä. Sanoo tätä samaa aina kun pyytää tapaamista, jopa sanamuodoin ettei "jaksa tulevaa työviikkoa", ellei saa sylitellä vauvaa. Ei ole saanut yöhoitoon koska imetän enkä jotenkin usko että hän pystyy tarkkailemaan VAUVAN tarpeita. Jos vauva vaikka kaipaa tilaa, lattialla olemista tms. niin se ei käy päinsä tämän mummon kanssa. Mitä voin tehdä pahoittamatta mummon mieltä? Kyseessä miehen äiti johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymään.
Mies on kiusaantunut ja yrittää olla ottamatta kantaa asiaan. Ei selvästi tajua miksi minua stressaa mummon kyläilyt ja heillä vieraileminen. Mummo on tavallaan niin herttainen olemukseltaan kuitenkin, mutta ahdistaa ettei hän selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä. Ja juu, olen "kiitollinen" siitä että on välittäviä isovanhempia mutta en voi tunteilleni mitään.
Kommentit (10673)
Vierailija kirjoitti:
Tää on jännä kun moni täälläkin neuvoo keskustelemaan anopin kanssa asioista. Näiden mummojen kanssa kun vaan ei se auta!
Olen kahteen otteeseen anopille valittanut väsymystäni ja ettei päivisin ole energiaa vieraisiin. Kerjännyt sääliä suorastaan viestilläkin.
Mutta ei häntä kiinnosta mun vointi vaan omat itsekkäät lähtökohdat mummouteensa. Ei hän ajattele vauvankaan parasta vaan itseään.
Ei ole edes reagoinut valitukseeni. Tuijotti vaan tyhjällä katseella.
Ristiäisissä vauva alkoi itkeä koliikkia ja vatsaa kipristi.
Anoppi tempas puklaavan vauvan multa ennen lähtöään ja kiikutti peilin luo vauvan makuuasennossa katsomaan, miltä itku näyttää.😡
Otin vauvan heti takaisin ja sanoin että väärä asento ja nyt on kipuitku.
Pitää olla vielä tyhmäkin itsekkyyden lisäksi!
Ja niin joo, en päästä kylään niin kauan kun rytmi hakusessa ja koliikkia, tuijottakoot itseään peilistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Avasin tän ketjun nyt, kun anoppi alkanut ahdistaa täälläkin.
Vauva on nyt kuusiviikkoinen ja anoppi on alkanut marista, ettei näe ikinä vauvaa yms.
Olen kahdesti ottanut hänet kylään ja koen vierailut raskaana.
Hurahtamista oli havaittavissa jo raskausaikana, mutta se ei ärsyttänyt vielä.
Anoppi dokasi mieheni lapsuudessa ja raitistui muutama vuosi sitten, ja potee selvästi nyt kroonista syyllisyyttä, ja krääsällä ja höösäämällä paikkaa menetettyjä mieheni lapsuusvuosia.
Saatiin vielä poika, ja selkeesti projisoi nyt menetettyä äitiyttään poikaan.
Ongelma on kuitenkin, että anoppi ei varsinaisesti tee mitään vauvan suhteen (ei vaihda vaippaa tai auta fyysisesti), vaan istuu nojatuolissa ja odottaa että vauva nostetaan hälle syliin!
On kieltäytynyt vaipanvaihdosta ja on hyvin epävarma pitelemään, ei nostele itse.
Kun vauva alkaa hamuta tissiä, ei anna vauvaa pois vaan lässyttää että mummo hoitaa/mummo osaa.
Viimeksi otin väkisin pojan tissille.
Meillä ollessakin istuu monta tuntia muistellen, miten hänen lapsensa eivät itkeneet.
Ei varmaan kännäilyltään muista.🙄
Kun vaihdoin vaippaa ja vauva itki, nauroi selän takana että olipa iso kakka.
Ihan kuin anoppi olisi jotenkin infantti.
Koko ihminen alkanut ärsyttämään, koko ajan pitäis käydä kylässä siellä, että hän voi ihailla vauvaa, mutta mitään ei tee vauvalle.
Kieltäydyin menemästä enää kylään, hirveän työlästä vieraassa paikassa hoitaa/nukuttaa vauvaa.
Meillekään en ole kutsunut häntä istua löhöttämään, vauva ei ole näyttelyesine.Toi dokausnuoruus on muuten aika monen nykymummon tauti.
Omat lapset on kasvatettu vähän niin ja näin 80-luvun tyyliin, käytetty alkoholia reilusti ja tupakoitu sisällä.
Tästä kroonisesti syyllisinä larpataan sitten täydellistä mummoa ja hössöttämällä ja lellimällä pyritään lapsenlasten silmissä olemaan täydellisiä ja parempia kuin lasten äiti, miniä.
Näitä on omassa tuttavapiirissä useita, omakin anoppi itkeskellyt, kun tuli juotua joskus.
Ja se näkyy mummoilussa, ihan hurahtanut ja selvästi hoivaa meidän poikaa nyt kauhealla vimmalla, kuten hoivaisi taas omaa lastaan.
Ja sehän on vinksahtanutta ja aivan varmasti aiheuttaa miniässä raivoa, jos tuota ei tunnista.
Mä olen lähes nelikymppinen itse ja tunnistan kuvion, en tosiaankaan hypi anopin traumataustan mukaan.
Käykööt teatterissa ja jumpissa, keksikööt eläkepäiville muutakin harrastusta kuin mummoilun.
80-90 luvulla vanhemmat harrasti sitä sun tätä työpäivän jälkeen ja päiväkodit ja mummut hoiti lapsenlapsiaan arkisin, v-loppuisin, kesälomilla ja Rhodoksen matkojen ajan.
Ei ihme jos se sukupolvi kaipailee mennyttä aikaa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Avasin tän ketjun nyt, kun anoppi alkanut ahdistaa täälläkin.
Vauva on nyt kuusiviikkoinen ja anoppi on alkanut marista, ettei näe ikinä vauvaa yms.
Olen kahdesti ottanut hänet kylään ja koen vierailut raskaana.
Hurahtamista oli havaittavissa jo raskausaikana, mutta se ei ärsyttänyt vielä.
Anoppi dokasi mieheni lapsuudessa ja raitistui muutama vuosi sitten, ja potee selvästi nyt kroonista syyllisyyttä, ja krääsällä ja höösäämällä paikkaa menetettyjä mieheni lapsuusvuosia.
Saatiin vielä poika, ja selkeesti projisoi nyt menetettyä äitiyttään poikaan.
Ongelma on kuitenkin, että anoppi ei varsinaisesti tee mitään vauvan suhteen (ei vaihda vaippaa tai auta fyysisesti), vaan istuu nojatuolissa ja odottaa että vauva nostetaan hälle syliin!
On kieltäytynyt vaipanvaihdosta ja on hyvin epävarma pitelemään, ei nostele itse.
Kun vauva alkaa hamuta tissiä, ei anna vauvaa pois vaan lässyttää että mummo hoitaa/mummo osaa.
Viimeksi otin väkisin pojan tissille.
Meillä ollessakin istuu monta tuntia muistellen, miten hänen lapsensa eivät itkeneet.
Ei varmaan kännäilyltään muista.🙄
Kun vaihdoin vaippaa ja vauva itki, nauroi selän takana että olipa iso kakka.
Ihan kuin anoppi olisi jotenkin infantti.
Koko ihminen alkanut ärsyttämään, koko ajan pitäis käydä kylässä siellä, että hän voi ihailla vauvaa, mutta mitään ei tee vauvalle.
Kieltäydyin menemästä enää kylään, hirveän työlästä vieraassa paikassa hoitaa/nukuttaa vauvaa.
Meillekään en ole kutsunut häntä istua löhöttämään, vauva ei ole näyttelyesine.Toi dokausnuoruus on muuten aika monen nykymummon tauti.
Omat lapset on kasvatettu vähän niin ja näin 80-luvun tyyliin, käytetty alkoholia reilusti ja tupakoitu sisällä.
Tästä kroonisesti syyllisinä larpataan sitten täydellistä mummoa ja hössöttämällä ja lellimällä pyritään lapsenlasten silmissä olemaan täydellisiä ja parempia kuin lasten äiti, miniä.
Näitä on omassa tuttavapiirissä useita, omakin anoppi itkeskellyt, kun tuli juotua joskus.
Ja se näkyy mummoilussa, ihan hurahtanut ja selvästi hoivaa meidän poikaa nyt kauhealla vimmalla, kuten hoivaisi taas omaa lastaan.
Ja sehän on vinksahtanutta ja aivan varmasti aiheuttaa miniässä raivoa, jos tuota ei tunnista.
Mä olen lähes nelikymppinen itse ja tunnistan kuvion, en tosiaankaan hypi anopin traumataustan mukaan.
Käykööt teatterissa ja jumpissa, keksikööt eläkepäiville muutakin harrastusta kuin mummoilun.80-90 luvulla vanhemmat harrasti sitä sun tätä työpäivän jälkeen ja päiväkodit ja mummut hoiti lapsenlapsiaan arkisin, v-loppuisin, kesälomilla ja Rhodoksen matkojen ajan.
Ei ihme jos se sukupolvi kaipailee mennyttä aikaa!
Omat lapset lähetettiin aikoinaan kesäksi maalle, että saatiin ryypätä rauhassa. Ja nyt tukahdutetaan pojan perhe hengiltä syyllisyyttä potien ja tavaroilla lahjoen. Aikuisia poikia passataan kuin vähä-älyisiä, että eivät vaan hylkää vanhaa äitiä eli entistä juoppoa.
Ihan liikaa tunnen tällaisia vanhoja naisia, jotka pompottelevat aikuisia poikiaan ja hyväksikäyttävät heidän traumaansa mielensä mukaan.
Ja alkoholistin lapsihan muuten tekee lopun ikäänsä!
Osa tän ketjun mummoista hakee merkityksellisen ihmissuhteen ulkoisia symboleja (halailua, pussailua, yhdessä kuiskuteltuja salaisuuksia) mutta eivät ymmärrä miten se merkityksellinen suhde rakennetaan. Symbolit tai ilmentymät on se pinta joka ilmiöstä näkyy ulos, mutta ne ei sisällä sitä asian varsinaista ydintä.
Sama kuin jos kaipaisin mulle syvällistä ja rakastavaa parisuhdetta, sellaista jossa huokaillaan yhdessä miten ihanaa on olla ja vaihdetaan rakastavia katseita ja hipaisuja ohimennen. Ja tässä kaipuussani sitten koittaisin pakottaa satunnaista treffikaveria huokailemaan ja hiplsuttelemaan mun kanssa, mutta en tajuaisi ollenkaan että mun pitää keskittyä ensin kehittämään ja rakentamaan sitä varsinaista suhdetta, sen ulkoiset ilmentymät kyllä sitten seuraa jos suhde syvenee.
Vierailija kirjoitti:
Osa tän ketjun mummoista hakee merkityksellisen ihmissuhteen ulkoisia symboleja (halailua, pussailua, yhdessä kuiskuteltuja salaisuuksia) mutta eivät ymmärrä miten se merkityksellinen suhde rakennetaan. Symbolit tai ilmentymät on se pinta joka ilmiöstä näkyy ulos, mutta ne ei sisällä sitä asian varsinaista ydintä.
Sama kuin jos kaipaisin mulle syvällistä ja rakastavaa parisuhdetta, sellaista jossa huokaillaan yhdessä miten ihanaa on olla ja vaihdetaan rakastavia katseita ja hipaisuja ohimennen. Ja tässä kaipuussani sitten koittaisin pakottaa satunnaista treffikaveria huokailemaan ja hiplsuttelemaan mun kanssa, mutta en tajuaisi ollenkaan että mun pitää keskittyä ensin kehittämään ja rakentamaan sitä varsinaista suhdetta, sen ulkoiset ilmentymät kyllä sitten seuraa jos suhde syvenee.
Jep, ällöttävää miten se lässytys ja suukottelu ja äidin syrjäyttäminen aloitetaan heti. Kääntyy vaan itseään vastaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
80-90 luvulla vanhemmat harrasti sitä sun tätä työpäivän jälkeen ja päiväkodit ja mummut hoiti lapsenlapsiaan arkisin, v-loppuisin, kesälomilla ja Rhodoksen matkojen ajan.
Ei ihme jos se sukupolvi kaipailee mennyttä aikaa!
Missä päiväkodissa on hoidettu "ylimääräistä"? Just yksi vanha hoitotäti muisteli aikaa kun olin päiväkodissa (v. 84-87) ja kertoi, että silloin kysyttiin vanhempien työmatkaa ja laskettiin montako minuuttia menee aikaa hakea lapsi ja sitten lapsi kainalossa kauppaan, ei ennen lapsen hakemista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
80-90 luvulla vanhemmat harrasti sitä sun tätä työpäivän jälkeen ja päiväkodit ja mummut hoiti lapsenlapsiaan arkisin, v-loppuisin, kesälomilla ja Rhodoksen matkojen ajan.
Ei ihme jos se sukupolvi kaipailee mennyttä aikaa!
Missä päiväkodissa on hoidettu "ylimääräistä"? Just yksi vanha hoitotäti muisteli aikaa kun olin päiväkodissa (v. 84-87) ja kertoi, että silloin kysyttiin vanhempien työmatkaa ja laskettiin montako minuuttia menee aikaa hakea lapsi ja sitten lapsi kainalossa kauppaan, ei ennen lapsen hakemista.
Silloin oli hoitoa. Nykyään ei ole päiväkodissa hoitoa vaan ihan milloin vaan voi tulla soitto, että hae lapsesi pois, ei ole hoitajia, ei voida hoitaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kummallista anoppivihaa ketju täynnä. Ilmiö on jännä ja näköjään äitien kannattaa toivoa tyttäriä kun heidän kanssa todennäköisemmin pääsee olemaan lapsenlapsensa kanssa.
Ja miniöille vika on anopeissa, anopeille varmaankin miniöissä.
Hui. En ole asiantuntija, mutta ei kuulosta hyvältä. Aika takertuvaa ja vielä perustelut. Mummolla ikäkriisi tai vaikeuksia? Mutta musta ei sittenkään ok.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kummallista anoppivihaa ketju täynnä. Ilmiö on jännä ja näköjään äitien kannattaa toivoa tyttäriä kun heidän kanssa todennäköisemmin pääsee olemaan lapsenlapsensa kanssa.
Ja miniöille vika on anopeissa, anopeille varmaankin miniöissä.
Suomessa on varmasti paljon enemmän anoppeja kuin mitä tässä keskustelussa on tullut ilmi, joten voisi kuvitella että osa anopeistakin on ihan mukavia ihmisiä, mutta se ei poista tuskaa niiltä joilla anoppi on huonosti käyttäytyvä persoona.
Itse en aio potea syyllisyyttä siitä, että olin äitiyslomalla. Anoppi halusi, että lähden töihin kun vauva oli 3 kk vanha, hän kyllä hoitaa. Enää en jaksa murehtia vauvan väärää nimeä (vanha suomalainen nimi), rumasti tehtyä talon remonttia, työskentelyä väärällä alalla... Ainut mitä olen osannut on se, että lapsemme on poika.
Vierailija kirjoitti:
Mä tykkäsin anopistani ennen vauvaa, arvostin itsenäistä ja omatoimista tuoretta eläkeläistä, joka ei tuppautunut kylään ja joka kunnioitti rajoja.
Nyt vauvan jälkeen jostain syystä kuvittelee, että haluan hänet yhtäkkiä kylään viikoittain ja kutsumatta?! Olemme mieheni kanssa olleet yhdessä vasta alle 3 vuotta ja anoppia on nähty kerran parissa kk.
Mieskään ei ole läheinen äitinsä kanssa.
Tuntuu oudolta, että nyt yhtäkkiä kotonani istuisi viikoittain tunteja vieras ihminen.
Mikseivät nämä mummot tajua, että biologinen side ei tee heistä yhtään läheisempiä poikansa perhettä kohtaan?
Miehestäkin on outoa, että äitinsä yhtäkkiä tulisi istumaan sohvalle jatkuvasti, kun ei heillä ole mitään puhuttavaa ollut ennenkään.
Oli vaivaannuttavaa, kun anoppi istui meillä viikko vauvan syntymän jälkeen tunteja ja vaan möllötti.
Tämä isovanhempien tuppautuminen vauvan tulon jälkeen on kyllä rasittavaa, kun aiemmin ei ole ollut mitään vierailuja ja nyt pitäis viettää useinkin aikaa yhdessä. Ahdisti jo raskausaikana, että kuin usein joutuu kestimään vieraita. Minä ja mieheni oltiin ennen lapsia oltu yhdessä jo 12 vuotta ja näin hänen vanhempiaan sekä omiani vain 2-6 kertaa vuodessa. Introvertin *elvetti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä tykkäsin anopistani ennen vauvaa, arvostin itsenäistä ja omatoimista tuoretta eläkeläistä, joka ei tuppautunut kylään ja joka kunnioitti rajoja.
Nyt vauvan jälkeen jostain syystä kuvittelee, että haluan hänet yhtäkkiä kylään viikoittain ja kutsumatta?! Olemme mieheni kanssa olleet yhdessä vasta alle 3 vuotta ja anoppia on nähty kerran parissa kk.
Mieskään ei ole läheinen äitinsä kanssa.
Tuntuu oudolta, että nyt yhtäkkiä kotonani istuisi viikoittain tunteja vieras ihminen.
Mikseivät nämä mummot tajua, että biologinen side ei tee heistä yhtään läheisempiä poikansa perhettä kohtaan?
Miehestäkin on outoa, että äitinsä yhtäkkiä tulisi istumaan sohvalle jatkuvasti, kun ei heillä ole mitään puhuttavaa ollut ennenkään.
Oli vaivaannuttavaa, kun anoppi istui meillä viikko vauvan syntymän jälkeen tunteja ja vaan möllötti.Tämä isovanhempien tuppautuminen vauvan tulon jälkeen on kyllä rasittavaa, kun aiemmin ei ole ollut mitään vierailuja ja nyt pitäis viettää useinkin aikaa yhdessä. Ahdisti jo raskausaikana, että kuin usein joutuu kestimään vieraita. Minä ja mieheni oltiin ennen lapsia oltu yhdessä jo 12 vuotta ja näin hänen vanhempiaan sekä omiani vain 2-6 kertaa vuodessa. Introvertin *elvetti.
Mieheni äiti on eläköitynyt siivooja, joka ei ole ollut kiinnostunut viikonlopputissuttelujen lisäksi mistään järkeä kehittävästä.
Olen itsekin duunariperheestä, enkä jaksanut omankaan äitini lapsellisia juttuja ja kirppislöytöjen esittelyjä.
En vaan ymmärrä, miten elämä voidaan vetää läpi rima niin matalalla ilman mitään kiinnostusta kehittyä ja edetä uralla tai käydä edes kansalaisopiston kursseilla?!
Ja se kuuluu jutuista.
Anoppi on maailman tylsin tyyppi juttujensa kanssa, vierailut ovat olleet tuskaa ennen lastakin.
Kaksi piiiitkää tuntia anopin kanssa telkun tuijottelua, keiton syömistä ja jälkkäriksi jäätelöt.
Mies nukkuu sohvalla, kun minä yritän keksiä edes jotain puhumista.
Anoppi kantaa kasseja, joista esittelee kirppislöytöjään.
Kertoo vastikkeen nousevan ja kuinka Ruutu-sovellus pätkii, että on laihtunut kaksi kiloa, ja kuinka me nyt jo ollaan lähdössä voivoi ettekaivielä?!
Vihaan joka hetkeä siellä ja vituttaa, että nyt siellä pitäisi yhtäkkiä vauvan takia käydä useammin… 🤢
Olen saanut pidettyä kuukauden käyntivälit, mutta sekin on liikaa.
Pääsiäisenä taas sinne ahdistumaan tunniksi.
Toivottavasti tulis joku uskottava syy jättää menemättä…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä tykkäsin anopistani ennen vauvaa, arvostin itsenäistä ja omatoimista tuoretta eläkeläistä, joka ei tuppautunut kylään ja joka kunnioitti rajoja.
Nyt vauvan jälkeen jostain syystä kuvittelee, että haluan hänet yhtäkkiä kylään viikoittain ja kutsumatta?! Olemme mieheni kanssa olleet yhdessä vasta alle 3 vuotta ja anoppia on nähty kerran parissa kk.
Mieskään ei ole läheinen äitinsä kanssa.
Tuntuu oudolta, että nyt yhtäkkiä kotonani istuisi viikoittain tunteja vieras ihminen.
Mikseivät nämä mummot tajua, että biologinen side ei tee heistä yhtään läheisempiä poikansa perhettä kohtaan?
Miehestäkin on outoa, että äitinsä yhtäkkiä tulisi istumaan sohvalle jatkuvasti, kun ei heillä ole mitään puhuttavaa ollut ennenkään.
Oli vaivaannuttavaa, kun anoppi istui meillä viikko vauvan syntymän jälkeen tunteja ja vaan möllötti.Tämä isovanhempien tuppautuminen vauvan tulon jälkeen on kyllä rasittavaa, kun aiemmin ei ole ollut mitään vierailuja ja nyt pitäis viettää useinkin aikaa yhdessä. Ahdisti jo raskausaikana, että kuin usein joutuu kestimään vieraita. Minä ja mieheni oltiin ennen lapsia oltu yhdessä jo 12 vuotta ja näin hänen vanhempiaan sekä omiani vain 2-6 kertaa vuodessa. Introvertin *elvetti.
Mieheni äiti on eläköitynyt siivooja, joka ei ole ollut kiinnostunut viikonlopputissuttelujen lisäksi mistään järkeä kehittävästä.
Olen itsekin duunariperheestä, enkä jaksanut omankaan äitini lapsellisia juttuja ja kirppislöytöjen esittelyjä.
En vaan ymmärrä, miten elämä voidaan vetää läpi rima niin matalalla ilman mitään kiinnostusta kehittyä ja edetä uralla tai käydä edes kansalaisopiston kursseilla?!
Ja se kuuluu jutuista.
Anoppi on maailman tylsin tyyppi juttujensa kanssa, vierailut ovat olleet tuskaa ennen lastakin.
Kaksi piiiitkää tuntia anopin kanssa telkun tuijottelua, keiton syömistä ja jälkkäriksi jäätelöt.
Mies nukkuu sohvalla, kun minä yritän keksiä edes jotain puhumista.
Anoppi kantaa kasseja, joista esittelee kirppislöytöjään.
Kertoo vastikkeen nousevan ja kuinka Ruutu-sovellus pätkii, että on laihtunut kaksi kiloa, ja kuinka me nyt jo ollaan lähdössä voivoi ettekaivielä?!
Vihaan joka hetkeä siellä ja vituttaa, että nyt siellä pitäisi yhtäkkiä vauvan takia käydä useammin… 🤢
Olen saanut pidettyä kuukauden käyntivälit, mutta sekin on liikaa.
Pääsiäisenä taas sinne ahdistumaan tunniksi.
Toivottavasti tulis joku uskottava syy jättää menemättä…
Oletpa ilkeä 😞
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Järkyttävää anoppien ja äitien haukkumista täällä. Tuntuu, että useimmissa teksteissä on sitä kuuluisaa "lapinlisää". Luin mielenkiintoisen artikkelin aikuisten lasten jatkuvasta uhriutumisesta ja vanhempien syyttelystä. Hyvin näkyy tulevan toteen tässäkin ketjussa.
"Törrönen tunteekin empatiaa jatkuvien syytösten kohteeksi joutuneita vanhempia kohtaan. Moni syyttelijä tuntuu unohtavan, että olemme kaikki aikamme lapsia. Syytöksissä on paljon historiattomuutta."
Ja ennenkuin joku vetää täällä herneen nenäänsä, en ole itse isoäiti, olen nelikymppinen vela, jolla ei ole jatkuvaa tarvetta mollata vanhempiaan tai appivanhempiaan.
Vierailija kirjoitti:
Järkyttävää anoppien ja äitien haukkumista täällä. Tuntuu, että useimmissa teksteissä on sitä kuuluisaa "lapinlisää". Luin mielenkiintoisen artikkelin aikuisten lasten jatkuvasta uhriutumisesta ja vanhempien syyttelystä. Hyvin näkyy tulevan toteen tässäkin ketjussa.
"Törrönen tunteekin empatiaa jatkuvien syytösten kohteeksi joutuneita vanhempia kohtaan. Moni syyttelijä tuntuu unohtavan, että olemme kaikki aikamme lapsia. Syytöksissä on paljon historiattomuutta."
Ja ennenkuin joku vetää täällä herneen nenäänsä, en ole itse isoäiti, olen nelikymppinen vela, jolla ei ole jatkuvaa tarvetta mollata vanhempiaan tai appivanhempiaan.
Lukutaito sulta puuttuu. Ketju käsittelee kotirauhaa ja sen rikkojia. Ihan sama kuka se rikkoja on ka tietenkin silloin syytellään rikkojaa.
Parempi näin. Sairaanhoitajat eivät enää potilaita hoida. Himoitsevat vaan ylisuuria palkkoja. Potilaat ovat heitteillä. Onneksi edes lapsenlapset hoitaa.
Ihana kun mummo tykkää vauvasta ja jos hän saa alusta asti lasta hoitaa ja helliä, hän voi joskus olla vaikka lapsenvahtina. Ehkäpä miehesi perheessä näytetään tunteet ja sinun perheessäsi ei? Mummo varmaan rakastaa vauvaa ja onhan se hänellekin sukua.
Vierailija kirjoitti:
Järkyttävää anoppien ja äitien haukkumista täällä. Tuntuu, että useimmissa teksteissä on sitä kuuluisaa "lapinlisää". Luin mielenkiintoisen artikkelin aikuisten lasten jatkuvasta uhriutumisesta ja vanhempien syyttelystä. Hyvin näkyy tulevan toteen tässäkin ketjussa.
"Törrönen tunteekin empatiaa jatkuvien syytösten kohteeksi joutuneita vanhempia kohtaan. Moni syyttelijä tuntuu unohtavan, että olemme kaikki aikamme lapsia. Syytöksissä on paljon historiattomuutta."
Ja ennenkuin joku vetää täällä herneen nenäänsä, en ole itse isoäiti, olen nelikymppinen vela, jolla ei ole jatkuvaa tarvetta mollata vanhempiaan tai appivanhempiaan.
Niin. Ei mullakaan ollut juurikaan anopin kanssa ongelmaa ennen kuin esikoiseni syntyi. Siitä alkoi jatkuva sättiminen, haukkuminen, vierailut juuri tasan silloin kuin anopille sopi jne.
Vierailija kirjoitti:
Ihana kun mummo tykkää vauvasta ja jos hän saa alusta asti lasta hoitaa ja helliä, hän voi joskus olla vaikka lapsenvahtina. Ehkäpä miehesi perheessä näytetään tunteet ja sinun perheessäsi ei? Mummo varmaan rakastaa vauvaa ja onhan se hänellekin sukua.
Lapsenvahteja saa rahalla. Mummon käytös ei ole rakkautta eikä sukulaisuus oikeuta öykkäröintiin.
Alue: Aihe vapaa
Tää on jännä kun moni täälläkin neuvoo keskustelemaan anopin kanssa asioista. Näiden mummojen kanssa kun vaan ei se auta!
Olen kahteen otteeseen anopille valittanut väsymystäni ja ettei päivisin ole energiaa vieraisiin. Kerjännyt sääliä suorastaan viestilläkin.
Mutta ei häntä kiinnosta mun vointi vaan omat itsekkäät lähtökohdat mummouteensa. Ei hän ajattele vauvankaan parasta vaan itseään.
Ei ole edes reagoinut valitukseeni. Tuijotti vaan tyhjällä katseella.
Ristiäisissä vauva alkoi itkeä koliikkia ja vatsaa kipristi.
Anoppi tempas puklaavan vauvan multa ennen lähtöään ja kiikutti peilin luo vauvan makuuasennossa katsomaan, miltä itku näyttää.😡
Otin vauvan heti takaisin ja sanoin että väärä asento ja nyt on kipuitku.
Pitää olla vielä tyhmäkin itsekkyyden lisäksi!