Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?
Meillä on 8kk vauva jonka isoäiti on hurahtanut pikkuiseen jo raskausaikana todella voimakkaasti. Tunnen itseni nipoksi kun minua on alkanut häiritä mummon ja lapsen tapa olla yhdessä. Mummo vaatii tapaamista vähintään kerran viikossa ja joka kerran pitelee vauvaa rintaansa vasten ja "sulkeutuu" seurasta. Kuiskailee "mummo rakastaa, mummon rakkain"-koko ajan vauvalle ja jos vauva inahtaa tai yrittää vääntää itseään pois sylistä lähtee mummo nopeasti kauaksi minusta ja miehestä, ettemme ota vauvaa. Mummo on mukava ihminen luonteeltaan mutta esim. minua ei noteeraa millään tavalla kun olen paikalla, ärsyyntyy selvästi läsnäolostani. Olenko yliherkkä? Mummo on alusta asti anellut vauvaa yökylään, sanoi 2 viikon ikäiselle vauvalle "tänään jäät mummon luokse, mummon luona on hyvä". Sanoin etten jätä vastasyntynyttä hoitoon missään nimessä. Alkoi ITKEÄ ja sanoi että hän saa vauvasta voimaa jatkaa töissä. Sanoo tätä samaa aina kun pyytää tapaamista, jopa sanamuodoin ettei "jaksa tulevaa työviikkoa", ellei saa sylitellä vauvaa. Ei ole saanut yöhoitoon koska imetän enkä jotenkin usko että hän pystyy tarkkailemaan VAUVAN tarpeita. Jos vauva vaikka kaipaa tilaa, lattialla olemista tms. niin se ei käy päinsä tämän mummon kanssa. Mitä voin tehdä pahoittamatta mummon mieltä? Kyseessä miehen äiti johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymään.
Mies on kiusaantunut ja yrittää olla ottamatta kantaa asiaan. Ei selvästi tajua miksi minua stressaa mummon kyläilyt ja heillä vieraileminen. Mummo on tavallaan niin herttainen olemukseltaan kuitenkin, mutta ahdistaa ettei hän selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä. Ja juu, olen "kiitollinen" siitä että on välittäviä isovanhempia mutta en voi tunteilleni mitään.
Kommentit (10673)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ketju poistetaan varmasti, on ajan kysymys enää. Ihan jo siksi että vastakkainasettelun lietsominen ei kuulu Sanoman journalistisiin periaatteisiin. Tästä on nyt ns. varmaa tietoa. En ihmettele lainkaan päätöstä, kyllähän tässä on saanut monikin kulmia kohotella.
Kultamummi, pää kiinni.
Anteeksi mitä? :D Olen alle 40v. korkeakoulutettu, lapsia kolme, pikkulapsiajan karikot oman anoppini kanssa hoidettu kypsästi, eli välit edelleen mitä parhaimmat. Ja lapset kiittäneet :) Suhtauduin anoppiin kuin tasavertaiseen aikuiseen ja hyvin meni, avasin suuni enkä jäänyt märehtimään mitään. Tämä neuvo ei täällä taida kelvata :D Ehkäpä se on myös keskustelun laatu - josta annoitkin esimerkin - mikä on vaikuttanut Sanoman linjaan. Puolisoni on töidensä puolesta asiasta tietoinen.
Korkeakoulutus ei ole mikään tae hyvästä käytöksestä tai siitä mitä suusta tulee ulos, mutta on käytännöllistä viisautta ’sanat sanottu ajallansa.’
Tämä ketju ei käsittele normaaleja ihmisiä. Vaan rajattomia häiriköitä, jotka piinaa perheitä, eivätkä lopeta, vaikka kuinka sanoisi sanoja sivistyneesti ajallaan.
Lukekaa ketju ennen kuin alatte kiillottaa sädekehäänne! Meillä se häiriköinti ei loppunut edes lähestymiskiellolla. Se jatkuu 12. vuotta, vaikka ei olla vuoden 2008 jälkeen oltu edes missään tekemisissä ko. ihmisen kanssa. Ja häirintä alkoi, kun hänelle kauniisti sanottiin, että hän on tervetullut edelleen kotiimme kyläilemään, mutta emme halua, että hän jatkuvasti pyrkii ottamaan päähoitovastuun kaikesta.
Meilläkin anopin käytös paheni kun yritettiin puhua asiat läpi ja nätisti sanoa. Ei se puhuminen tosiaankaan aina auta. Joskus on parempi vaan toimia. Se puhuminen on rajattomalle tavallaan varoitus että hupi loppuu kohta niin olisi parasta ottaa järeämmät keinot käyttöön. Meillä on helpottanut kun ollaan otettu reilusti etäisyyttä mutta anoppini ei tosiaankaan ole ihan noin hullu että pitäisi lähestymiskieltoja hakea.
Juuri näin. Asiasta sanominen (ja vieläpä viimeisen päälle sokerikuorrutettuna) aiheutti juuri semmoisen entistä törkeämmän menon, kun olisi ajatellut että ei ole mitään menetettävää, otan nyt kyynärpäätaktiikalla sen mitä saan. Miten absurdia että jouduimme vahtimaan, ihan oikeasti silmä kovana vahtimaan ettei anoppi hiljaa ottanut kuopusta syliinsä ja häipynyt ovesta. Lähti kerran puolijuoksua, naamalla sekopäisen innokas ilme, viemään esikoista autoonsa. Sitä edelsi tilanne jossa mies sanoi rauhallisesti ja nätisti että rauhoitu nyt, jos vauvaa haluat pitää niin persus penkkiin. Esikoinen oli n.4kk eli se ikä josta anoppi eniten pitää, tämä nähty myös kuopuksen kohdalla. Olisi kuulemma vain istunut autossa pikkurakkaan kanssa. On käynyt meidän luona kolmesti turhasta kohteliaisuudesta vain. Ei kertaakaan ole saanut hoitaa eikä tule saamaan. Fiksaatio pieniin vauvoihin on meidän kyökkidiagnoosi. Oksettavaa käytöstä!!
ei mikään harvinainen taipumus tykätä erityisesti n. 4 kuukautta vanhoista vauvoista. Johtuu siitä, että sen ikäinen vauva on kuin pehmeä, lämpöinen pötkylä. tuoksuu ja tuhisee vaan. Siis aika helppo hoidettava ja ihanaahan se on tietenkin sellaista pidellä. Mikähän siinä autossa olossa oli mummon ajatuksena? hiljainen ympäristö? Ymmärsinkö oikein että autossa oleilun ajatus oli syynä ettet ole antanut yhtäkään kertaa hoitaa, niin että mummo hoitaa vauvaa yksin?
Miksi vieraan ihmisen pitäisi antaa hoitaa pientä vauvaa yksin?
Puhutaanko aivan ventovieraasta? Ventovieras hoitaa varmaan silloin jos äiti on sairaalassa tms eikä isää ole lähimailla. Tuskin muuten. Mummot ovat sen verran vieraita tai tuttuja minkä verran tekemisissä ollaan. Ihan alusta asti jollain tavalla läsnä ollut mummo ei tietysti käy ventovieraasta tai ihan vaan vieraasta mutta tämä on minun mielipiteeni eikä sitä tarvitse pitää absoluuttisena totuutena. Aika perusasioita noin 4 kuukautta vanha odottaa eli unta, lämpöä, ruokaa, rauhoittavaa jutustelua ja niin edelleen, se on mummoille aika vaivatonta. 1 - 3 vuotias on parissa sekuntissa poissa näköpiiristä ja melko vähän sen ikäiset enää köllöttelee kainalossa vaikka kirjan kanssa eli pitää olla eri tavalla tilanteen tasalla joka ikinen hetki. Minua se uuvuttaa ainakin jos vaikka kokonaisesta päivästä kyse, joku muu jaksaa viikonkin varmaan aika helposti. Peruskunto vaikuttaa siihen(kin) yllättävän paljon!
Vauvan kiintymyssuhteelle vaaditaan äiti ja isä. Ei vieraita.
Täysin pähkähullua sulkeutua autoon toisen lapsen kanssa. Täällä joku kirjoitti että hänellä mummo oli karannut lapsen kanssa kököttämään pimeälle pihalle. Pähkähullua.
Tarkoitatko, että vauvan kiintymyssuhde menee sekaisin, jos kuka tahansa muu kuin isä tai äiti hoitaa satunnaisesti?
-ohis
a) kyllä tuollainen lisää turvattomuutta, että kaapataan vanhemmalta ja sulkeudutaan jonnekin
b) mitään hyötyä tuosta ei vauvalle ole, vain sille isovanhemmalle eli isovanhempi tyydyttää tuossa aivan puhtaasti sataprosenttisesti VAIN OMIA TARPEITAAN - ja siihen hänellä ei ole mitään oikeutta, vaan tuo on ala-arvoista käytöstä sekä lasta että lapsen vanhempia kohtaan
Kauheaa, mutta minä epäilen että oma anoppini lukee ketjua ja kirjoittaa tänne. Tuo autismi -kommentti on piste iin päälle. Luulen sen olevan anopiltani. Tunnistettavuuden vuoksi en paljon kirjoita, mutta moni muukin asia tätä ketjua lukiessa on herättänyt ajatuksen tästä. Anoppi on usein aloittanut keskustelun liittyen tämän ketjun aiheisiin. Viimeisin oli sisustukseen liittyvä.

Itse epäilen että lanko kirjoittaa täällä aina välillä, se on nimittäin yksi sen harrastuksista kirjoittaa outoja kommentteja eri foorumeihin ja ryhmiin. Toisin sanoin, se on trolli.

Kylläpä kultamummi hiljeni nopeasti. Taisi tulla pelko pöksyihin, että oma miniä tunnisti.
Kyllähän nuo kultamummin jutut ovat alkaneet olla sellaisia, että ihan hyvin saattaisi oma miniänsä tunnistaa täältä jos sattuisi lukemaan. Kyllä noin häiriintynyt sivupersoonaelämä ja mielipiteet väkisinkin näkyvät oikeassa elämässä.
Tällainen mummi varmaan aina kertoo kahvitellessa miniälle kummin kaimasta, jonka anoppi on pelastanut koko heidän perhe-elämän hoitoavullaan ja viisaudellaan.

Et sitten vastannut kysymykseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kauheaa, mutta minä epäilen että oma anoppini lukee ketjua ja kirjoittaa tänne. Tuo autismi -kommentti on piste iin päälle. Luulen sen olevan anopiltani. Tunnistettavuuden vuoksi en paljon kirjoita, mutta moni muukin asia tätä ketjua lukiessa on herättänyt ajatuksen tästä. Anoppi on usein aloittanut keskustelun liittyen tämän ketjun aiheisiin. Viimeisin oli sisustukseen liittyvä.
Itse epäilen että lanko kirjoittaa täällä aina välillä, se on nimittäin yksi sen harrastuksista kirjoittaa outoja kommentteja eri foorumeihin ja ryhmiin. Toisin sanoin, se on trolli.
Itse taas olen miettinyt, että normaalille trollille ketjun aihe tuskin on mielenkiintoinen. Minusta tuntuu, että noin kovan painostuksen yhteen ketjuun voi laittaa vain sellainen, jota asia koskettaa henkilökohtaisesti.
Trolli ei useinkaan jaksa näin sinnikkäästi olla yhden ketjun kimpussa kuukaudesta toiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suuren osan lapsen mielenterveysongelmia aiheuttaa äiti ei mummo. Autismi johtuu vauvan äidistä vai onko uusia tutkimuksia?
On, lukuisia.
Löytyykö niihin linkit narsistisetisovanhemmat.comista?
Tiivistin vastausta näköjään liikaa. Aikoinaan väitettiin autismin johtuvan äidin tunnekylmyydestä, mutta nykyään tiedetään ettei tuolla ole mitään tekemistä asian kanssa. Eli niitä tutkimuksia, että äiti ei ole syyllinen lapsen autismin, on lukuisia.

Tossahan se vastaus on, selkeästi. Minusta on outoa että kysyit hoitamisesta, kun ei se mummo mitään hoitanut siellä autossa, ihan vaan kaappasi omaksi ilokseen. Näin sitä vääristellään tapahtunutta. Oma anoppini kutsuu sitä taas auttamiseksi, eli sitä kun se kipittää karkuun itkevän ja väsyneen vauvan kanssa ja minä seuraan koska olin juuri sanonut sille että olisi aika laittaa vauva nukkumaan, anna minulle niin laitan. Sekö on auttamista?

Vastasin siihen ITSE ASIAAN, mitä sinäkin kommentoit.
Ja kyllä, aina on riski että se että pientä vauvaa hoitaa joku muu kuin vanhempi. Kyllä.
Ja mitään hyötyä ei siitä ole koskaan vauvalle.
Olen adoptiovanhempi ja todellakin tiedän kiintymyssuhteesta ja paljon.
Ja toistan vielä että tuollainen lapsen kaappaava mielenhäiriöinen mummo ei siellä autossa HOIDA ketään muuta kuin itseään. Ja tuo käytös on lapselle hyvin vahingollista. Vauvana ja myöhemmin.
Ennen vanhaan äitejä syyllistettiin että he aiheuttavat autismia lapsessaan. Mm oma äitini itki 30v sitten että oli syyllinen veljeni autismiin. Väite on yhtä tyhmä kuin että rokotus aiheuttaa autismia. Oikea syy on geeneissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kauheaa, mutta minä epäilen että oma anoppini lukee ketjua ja kirjoittaa tänne. Tuo autismi -kommentti on piste iin päälle. Luulen sen olevan anopiltani. Tunnistettavuuden vuoksi en paljon kirjoita, mutta moni muukin asia tätä ketjua lukiessa on herättänyt ajatuksen tästä. Anoppi on usein aloittanut keskustelun liittyen tämän ketjun aiheisiin. Viimeisin oli sisustukseen liittyvä.
Itse epäilen että lanko kirjoittaa täällä aina välillä, se on nimittäin yksi sen harrastuksista kirjoittaa outoja kommentteja eri foorumeihin ja ryhmiin. Toisin sanoin, se on trolli.
Itse taas olen miettinyt, että normaalille trollille ketjun aihe tuskin on mielenkiintoinen. Minusta tuntuu, että noin kovan painostuksen yhteen ketjuun voi laittaa vain sellainen, jota asia koskettaa henkilökohtaisesti.
Trolli ei useinkaan jaksa näin sinnikkäästi olla yhden ketjun kimpussa kuukaudesta toiseen.
Voi usko pois, kyllä jaksaa. Se lukee niitä muutamia viimeisiä viestejä ja kirjoittaa niiden perusteella vastauksensa. Juuri näitä kirjaimia jätetään pois, yrittää kuulostaa mahdollisimman yksinkertaiselta ja tyhmältä esim mummo järkyttyy miten penis tehdään, miniä haluaa että mummo maksaa sylittelystä jne.
Nyt kun jo 1 vee taapero viedään varhaiskasvatukseen eikä uskota että kotiäiti antaa parhaan hoivan, niin äiti voi joutua silmätikuksi. Imetän vielä 3 ja 2 v poikiani ja olen anopin ja naapureiden ihme. Anopin mukaan tämä minulle sex nautintoa kun imevät :). Tämä on vain poikien ja minun juttu ja lopetan ennen esikoulua.

Tälle imetysperversiolle voi vaikka avata oman ketjun, kiitos.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kauheaa, mutta minä epäilen että oma anoppini lukee ketjua ja kirjoittaa tänne. Tuo autismi -kommentti on piste iin päälle. Luulen sen olevan anopiltani. Tunnistettavuuden vuoksi en paljon kirjoita, mutta moni muukin asia tätä ketjua lukiessa on herättänyt ajatuksen tästä. Anoppi on usein aloittanut keskustelun liittyen tämän ketjun aiheisiin. Viimeisin oli sisustukseen liittyvä.
Itse epäilen että lanko kirjoittaa täällä aina välillä, se on nimittäin yksi sen harrastuksista kirjoittaa outoja kommentteja eri foorumeihin ja ryhmiin. Toisin sanoin, se on trolli.
Itse taas olen miettinyt, että normaalille trollille ketjun aihe tuskin on mielenkiintoinen. Minusta tuntuu, että noin kovan painostuksen yhteen ketjuun voi laittaa vain sellainen, jota asia koskettaa henkilökohtaisesti.
Trolli ei useinkaan jaksa näin sinnikkäästi olla yhden ketjun kimpussa kuukaudesta toiseen.
Se on joku joka on suljettu pois lapsen perheen elämästä. Kyllä.
Ja joka on täysin sairaudentunnoton. Eikä hakeudu hoitoon vaan syyttää perinarsistiseen tapaan kaikkia muita. Jopa Sanomia.
Välillä mietin onko se minun häirikköni. Juuri tuo ”äiti on kakkosluokan ihminen, tiskirätti ja huonekalu jne” kuulostaa kovin tutulta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ketju poistetaan varmasti, on ajan kysymys enää. Ihan jo siksi että vastakkainasettelun lietsominen ei kuulu Sanoman journalistisiin periaatteisiin. Tästä on nyt ns. varmaa tietoa. En ihmettele lainkaan päätöstä, kyllähän tässä on saanut monikin kulmia kohotella.
Kultamummi, pää kiinni.
Anteeksi mitä? :D Olen alle 40v. korkeakoulutettu, lapsia kolme, pikkulapsiajan karikot oman anoppini kanssa hoidettu kypsästi, eli välit edelleen mitä parhaimmat. Ja lapset kiittäneet :) Suhtauduin anoppiin kuin tasavertaiseen aikuiseen ja hyvin meni, avasin suuni enkä jäänyt märehtimään mitään. Tämä neuvo ei täällä taida kelvata :D Ehkäpä se on myös keskustelun laatu - josta annoitkin esimerkin - mikä on vaikuttanut Sanoman linjaan. Puolisoni on töidensä puolesta asiasta tietoinen.
Korkeakoulutus ei ole mikään tae hyvästä käytöksestä tai siitä mitä suusta tulee ulos, mutta on käytännöllistä viisautta ’sanat sanottu ajallansa.’
Tämä ketju ei käsittele normaaleja ihmisiä. Vaan rajattomia häiriköitä, jotka piinaa perheitä, eivätkä lopeta, vaikka kuinka sanoisi sanoja sivistyneesti ajallaan.
Lukekaa ketju ennen kuin alatte kiillottaa sädekehäänne! Meillä se häiriköinti ei loppunut edes lähestymiskiellolla. Se jatkuu 12. vuotta, vaikka ei olla vuoden 2008 jälkeen oltu edes missään tekemisissä ko. ihmisen kanssa. Ja häirintä alkoi, kun hänelle kauniisti sanottiin, että hän on tervetullut edelleen kotiimme kyläilemään, mutta emme halua, että hän jatkuvasti pyrkii ottamaan päähoitovastuun kaikesta.
Meilläkin anopin käytös paheni kun yritettiin puhua asiat läpi ja nätisti sanoa. Ei se puhuminen tosiaankaan aina auta. Joskus on parempi vaan toimia. Se puhuminen on rajattomalle tavallaan varoitus että hupi loppuu kohta niin olisi parasta ottaa järeämmät keinot käyttöön. Meillä on helpottanut kun ollaan otettu reilusti etäisyyttä mutta anoppini ei tosiaankaan ole ihan noin hullu että pitäisi lähestymiskieltoja hakea.
Juuri näin. Asiasta sanominen (ja vieläpä viimeisen päälle sokerikuorrutettuna) aiheutti juuri semmoisen entistä törkeämmän menon, kun olisi ajatellut että ei ole mitään menetettävää, otan nyt kyynärpäätaktiikalla sen mitä saan. Miten absurdia että jouduimme vahtimaan, ihan oikeasti silmä kovana vahtimaan ettei anoppi hiljaa ottanut kuopusta syliinsä ja häipynyt ovesta. Lähti kerran puolijuoksua, naamalla sekopäisen innokas ilme, viemään esikoista autoonsa. Sitä edelsi tilanne jossa mies sanoi rauhallisesti ja nätisti että rauhoitu nyt, jos vauvaa haluat pitää niin persus penkkiin. Esikoinen oli n.4kk eli se ikä josta anoppi eniten pitää, tämä nähty myös kuopuksen kohdalla. Olisi kuulemma vain istunut autossa pikkurakkaan kanssa. On käynyt meidän luona kolmesti turhasta kohteliaisuudesta vain. Ei kertaakaan ole saanut hoitaa eikä tule saamaan. Fiksaatio pieniin vauvoihin on meidän kyökkidiagnoosi. Oksettavaa käytöstä!!
ei mikään harvinainen taipumus tykätä erityisesti n. 4 kuukautta vanhoista vauvoista. Johtuu siitä, että sen ikäinen vauva on kuin pehmeä, lämpöinen pötkylä. tuoksuu ja tuhisee vaan. Siis aika helppo hoidettava ja ihanaahan se on tietenkin sellaista pidellä. Mikähän siinä autossa olossa oli mummon ajatuksena? hiljainen ympäristö? Ymmärsinkö oikein että autossa oleilun ajatus oli syynä ettet ole antanut yhtäkään kertaa hoitaa, niin että mummo hoitaa vauvaa yksin?
Miksi vieraan ihmisen pitäisi antaa hoitaa pientä vauvaa yksin?
Puhutaanko aivan ventovieraasta? Ventovieras hoitaa varmaan silloin jos äiti on sairaalassa tms eikä isää ole lähimailla. Tuskin muuten. Mummot ovat sen verran vieraita tai tuttuja minkä verran tekemisissä ollaan. Ihan alusta asti jollain tavalla läsnä ollut mummo ei tietysti käy ventovieraasta tai ihan vaan vieraasta mutta tämä on minun mielipiteeni eikä sitä tarvitse pitää absoluuttisena totuutena. Aika perusasioita noin 4 kuukautta vanha odottaa eli unta, lämpöä, ruokaa, rauhoittavaa jutustelua ja niin edelleen, se on mummoille aika vaivatonta. 1 - 3 vuotias on parissa sekuntissa poissa näköpiiristä ja melko vähän sen ikäiset enää köllöttelee kainalossa vaikka kirjan kanssa eli pitää olla eri tavalla tilanteen tasalla joka ikinen hetki. Minua se uuvuttaa ainakin jos vaikka kokonaisesta päivästä kyse, joku muu jaksaa viikonkin varmaan aika helposti. Peruskunto vaikuttaa siihen(kin) yllättävän paljon!
Vauvan kiintymyssuhteelle vaaditaan äiti ja isä. Ei vieraita.
Täysin pähkähullua sulkeutua autoon toisen lapsen kanssa. Täällä joku kirjoitti että hänellä mummo oli karannut lapsen kanssa kököttämään pimeälle pihalle. Pähkähullua.
Tarkoitatko, että vauvan kiintymyssuhde menee sekaisin, jos kuka tahansa muu kuin isä tai äiti hoitaa satunnaisesti?
-ohis
a) kyllä tuollainen lisää turvattomuutta, että kaapataan vanhemmalta ja sulkeudutaan jonnekin
b) mitään hyötyä tuosta ei vauvalle ole, vain sille isovanhemmalle eli isovanhempi tyydyttää tuossa aivan puhtaasti sataprosenttisesti VAIN OMIA TARPEITAAN - ja siihen hänellä ei ole mitään oikeutta, vaan tuo on ala-arvoista käytöstä sekä lasta että lapsen vanhempia kohtaan
Et sitten vastannut kysymykseen.
Vastasin siihen ITSE ASIAAN, mitä sinäkin kommentoit.
Ja kyllä, aina on riski että se että pientä vauvaa hoitaa joku muu kuin vanhempi. Kyllä.
Ja mitään hyötyä ei siitä ole koskaan vauvalle.
Olen adoptiovanhempi ja todellakin tiedän kiintymyssuhteesta ja paljon.
Ja toistan vielä että tuollainen lapsen kaappaava mielenhäiriöinen mummo ei siellä autossa HOIDA ketään muuta kuin itseään. Ja tuo käytös on lapselle hyvin vahingollista. Vauvana ja myöhemmin.
Minä kysyin ASIAN OHI. Siis yleisellä tasolla.
Mutta täällä näköjään kerrotaan muiden toimesta, mitä olet kysynyt ja vastataan sen mukaan.
-ohis
Voi olla että ketjussa on myös kultamummi ja joku trolli joka matkii kultamummia. Minusta osa niistä kirjoitusvirheistä näyttää juuri siltä, kun vanhempi ihminen ei osaa puhelimella kunnolla kirjoittaa. Osa kultamummin kommenteista on kyllä sellaisia, että kyllä hänellä tässä jotain hyvin henkiläkohtaista on.
Sitten on taas tämä, joka lyö välillä pökköä pesään, vaikuttaa enemmän miestrollilta. Esim. nuo imetysjutut. Matkii kultamummia, mutta ei kuitenkaan ole sama.
Vierailija kirjoitti:
Ennen vanhaan äitejä syyllistettiin että he aiheuttavat autismia lapsessaan. Mm oma äitini itki 30v sitten että oli syyllinen veljeni autismiin. Väite on yhtä tyhmä kuin että rokotus aiheuttaa autismia. Oikea syy on geeneissä.
Suomessa jo 90-luvulla oli kyllä suurellekin yleisölle tiedossa, että autismi ei johdu vanhemmista. Olen itse siis ollut tuohon aikaan opettaja, ja kyllä silloin oltiin aika tiedostavia näissä asioissa.
Tuollaisen käsityksen esittää ääneen sellainen 2020-luvulla, joka haluaisi että vanhempia voi syyllistää tästä. En usko että kukaan on niin tynnyrissä elänyt, että kuvittelisi oikeasti nykypäivänä vielä noin. Se on vain sairas halu. Jo 50-luvulla oli lääkäreitä äänessä, jotka vaativat ihmisiä muuttamaan käsitystapansa.
Fanaattisuus on piirre, jota vieroksun ihmisissä. Se aiheuttaa fyysisesti pahaa oloa. Fanaattisuus on kiihkomielistä käyttäytymistä, jonkin asian kiihkomielistä puolustamista.
Olit sitten häirikkö, anoppi tai miniä niin asiaasi ei edistä fanaattisuus, se kääntyy itseäsi vastaan. Jos käytöksesi vaikeassa tilanteessa on vastaavaa ja vahvasti asenteellista, fanaattista niin perheenne ulkopuoliset ihmiset (muutkin kuin sukulaiset) esim. kasvattamisen ammattilaiset kiinnittävät siihen varmasti huomiota. Se taas asettaa sinut kasvattajana tarkastelun ja arvioinnin alle, mikä minusta on tarpeellista lasten hyvinvoinnin eduksi.

Ja kultamummi se jaksaa... kukahan tässä on fanaattinen?