Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä menee nykyään niin, että anoppi kysyy lasta luokseen. Tähän mennessä on yritetty järjestää, jokin aika sitten päätin etten ala enää säätämään - niin paljon kaikenlaista on vuosien varrella ollut, että mitäpä tuota yrittämään kun ei hänkään sitä omalla tahollaan tee.

Aikoinaan anoppi sanoi, että hoitoapua saa pyytää ja tarjoutui myös itse sitä antamaan. Jossain vaiheessa kävikin meillä hoitamassa lapsia, ei kovin monta kertaa mutta ehkä yhteensä viisi kertaa parin tunnin ajan.

Jossain vaiheessa hän ilmoitti, ettei enää hoida, koska homma ei ole vastavuoroista. En tiedä, mitä meidän olisi pitänyt tehdä. Hoitaa ehkä anoppia?

Mies jaksoi vielä hetken. Kyseli harvakseltaan, voisiko lapsi mennä anoppilaan esim pariksi tunniksi, jotta voitaisiin käydä syömässä jne. Anoppi hoiti, mutta alkoi jossain kohtaa raivota, että meillä on aina joku tarkoitus kun pyydämme lapsen hoitoon ja että ei saisi olla mitään omaa suunniteltua menoa silloin. Eli käytännössä kun lapsi meni mummolaan vaikka yöksi, meidän olisi pitänyt kököttää kotona.

Lopetettiin sitten pyyteleminen, koska käytiin syömässä noin 3-4 kk:n välein, ja siitäkin piti kuunnella syyllistämistä.

Seuraavaksi kuunneltiinkin sitten äyskimistä siitä, kuinka emme koskaan itse pyydä lapselle hoitopaikkaa. Niin, miksihän tosiaan emme pyytäneet.

Tuo on kyllä kumma, että ne. tarpeeseen ei saa pyytää hoitoapua. Eihän sitä hoitoapua tarvita kun on kotona. Vai onko niin epävarma, että haluaa tarpeen tullen saada teidät paikalle asap? Joka taas on jo syy etsiä hoitoapu jostain muualta.

Mietin, että mikä se sana olikaan mitä hän tässä käytti.. Olisko ollut "tarvehakuinen". Ja ymmärrettiin tuo nimenomaan niin että ei halunnut ns. tarpeeseen hoitaa. Mietittiin vähän, että mitä sitä uskaltaa tehdä, ettei ole "tarvehakuista".

Helpottavaa kuulla, että muillakin on näitä kokemuksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä menee nykyään niin, että anoppi kysyy lasta luokseen. Tähän mennessä on yritetty järjestää, jokin aika sitten päätin etten ala enää säätämään - niin paljon kaikenlaista on vuosien varrella ollut, että mitäpä tuota yrittämään kun ei hänkään sitä omalla tahollaan tee.

Aikoinaan anoppi sanoi, että hoitoapua saa pyytää ja tarjoutui myös itse sitä antamaan. Jossain vaiheessa kävikin meillä hoitamassa lapsia, ei kovin monta kertaa mutta ehkä yhteensä viisi kertaa parin tunnin ajan.

Jossain vaiheessa hän ilmoitti, ettei enää hoida, koska homma ei ole vastavuoroista. En tiedä, mitä meidän olisi pitänyt tehdä. Hoitaa ehkä anoppia?

Mies jaksoi vielä hetken. Kyseli harvakseltaan, voisiko lapsi mennä anoppilaan esim pariksi tunniksi, jotta voitaisiin käydä syömässä jne. Anoppi hoiti, mutta alkoi jossain kohtaa raivota, että meillä on aina joku tarkoitus kun pyydämme lapsen hoitoon ja että ei saisi olla mitään omaa suunniteltua menoa silloin. Eli käytännössä kun lapsi meni mummolaan vaikka yöksi, meidän olisi pitänyt kököttää kotona.

Lopetettiin sitten pyyteleminen, koska käytiin syömässä noin 3-4 kk:n välein, ja siitäkin piti kuunnella syyllistämistä.

Seuraavaksi kuunneltiinkin sitten äyskimistä siitä, kuinka emme koskaan itse pyydä lapselle hoitopaikkaa. Niin, miksihän tosiaan emme pyytäneet.

Tuo on kyllä kumma, että ne. tarpeeseen ei saa pyytää hoitoapua. Eihän sitä hoitoapua tarvita kun on kotona. Vai onko niin epävarma, että haluaa tarpeen tullen saada teidät paikalle asap? Joka taas on jo syy etsiä hoitoapu jostain muualta.

Mietin, että mikä se sana olikaan mitä hän tässä käytti.. Olisko ollut "tarvehakuinen". Ja ymmärrettiin tuo nimenomaan niin että ei halunnut ns. tarpeeseen hoitaa. Mietittiin vähän, että mitä sitä uskaltaa tehdä, ettei ole "tarvehakuista".

Helpottavaa kuulla, että muillakin on näitä kokemuksia.

Onhan nämä niin absurdeja asioita, etten mä ainakaan tajunnut, että jollain toisella voisi olla samanlaista.

Meillä ei juuri tätä ongelmaa ole ollut, mutta anopilla suurin motiivi hoitaa on ollut kertoa kaikille, kuinka mä ja mies ei pärjätä ilman anopin apua. Yökylässä lapset eivät ole anoppilassa olleet ikinä, kuopus on 6. Viimeksi anoppi on hoitanut kun kuopus oli 1. Edelleen kehuskelee ihmisille, kuinka paljon hoitaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vier8ailija kirjoitti:

Varmasti lastennneuvolan terveydenhoitaja voi kieltää isovanhempia tulemasta lapsen neuvolatarkastukseen. Älä sano isovanhemmille, koska lapsella on neuvola-aika tai hammashoitola-aika. Asia ei kuulu heille. Ja isovanhempaa ei tarvitse ottaa auton kyytiin. Toki jos isovanhempi on rajaton tunkeilija, niin voihan hän ajaa omalla autolla perässä.

Lastennneuvola on tarkoitettu lapselle ja lapsen vanhemmille. Olen nähnyt neuvolassa, että isoäiti istuu odotustiloissa. Onko raivostuttava isoäiti tunkenut mukaan väkisin vai onko uusavuton äiti tarvinnut äidin tai anopin mukaan neuvolakäynnille?

Toivottavasti isovanhempia ei päästetä sentään vastaanottohuoneeseen. Itse en ainakaan hyväksyisi, että isoäiti tai isoisä kuuntelisi lapsen terveystietoja ja perheen sisäisiä asioita. Lastenneuvolassa kysytään kuulumisia äidiltä ja isältäkin. En minäkään mene anopin tai appiukon kanssa lääkärin vastaanotolle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me ei juurikaan käyty anoppilassa. Ei ehditty, kun anoppi oli meillä jatkuvasti. Vauvaa ei olisi saanut pitää ollenkaan lattialle, kun vauvalle tulee kuulemma kylmä. Sylissä lapsi kitisi ja kiemurteli, lattialla oli tyytyväinen kun sai siinä sätkiä. Mutta mummun syli on silti parasta mitä vauva voi saada....

Minä pohdin jossain vaiheessa, että olenko sekoamassa kun isovanhemmat kävivät 29 kertaa kuukaudessa meillä kylässä ja sitten pois lähtiessään totesivat:"tulkaa meilläkin käymään." Ilmeeni oli varmasti näkemisen arvoinen kun pohdin siinä, että miksi, kun muutenkin nähdään joka päivä. Myöhemmin kun heidän vierailut meillä väheni yritin kerran kuussa käydä lasten kanssa heillä, mutta ei siitä mitään tullut, koska seuraavan viikon ajan mummo soitti päivittäin, että tulkaa syömään ja ampaisi meille siivoamaan. Parempi kun käyvät täällä kerran viikossa ja muuten ei olla tekemisissä.

Voi kun olisi riittänyt yksi visiitti päivässä. Mutta meillä kävi vain anoppi, anopin miehestä ei ollut ikinä mitään vaivaa. Päin vastoin, hän on niitä harvoja, joilta sain tukea kun tilanne oli pahimmillaan. Mutta ei hänkään uskaltanut uhmata vaimoaan avoimesti.

Ymmärrän tunteesi. Pahimmillaan pappa kävi meillä 4 kertaa päivässä ja mummo tuli taas viettämään aikaa kerran päivässä, mutta oli esim. 6 tuntia. Ei naurattanut.

Oli se vaan kauheaa, kun anoppi saattoi käydä meillä, sit vei kirjeen postilaatikkoon ja sitten tuli meille uudestaan, kun sattui ajamaan ohi. Lisäksi arkena ei vahingossakaan käynyt silloin, kun mun mies oli kotona. Minkäänlainen sanominen siitä, ettei juuri nyt ei käy vierailu, meni kuuroille korville.

Joo, vierailut tapahtuivat tietysti päivällä kun mies oli töissä. Ja toki mummo on aina tervetullut kylään ;) vai miltä kuulostaa keskustelu: - huomenta, minä tulin auttamaan. Anna vauva tänne ja lähde lenkille. - En tarvitse apua ja ollaan jo käyty lenkillä. - No, minä olen nyt tässä ja autan.

Kyseessä ihminen joka ei tajunnut lähteä kotiinsa edes kun lähdin lapsen kanssa neuvolaan.

Tunkiko mukaan? Meillä kapusi autoon ihan ilman eri kutsua. Kysyin sitten, että voinko heittää hänet jonnekin.

Meillä kanssa anoppi tuli pihaan kun olin pistänyt vauvan kaukalon autoon neovolareissua varten. Oli jo vähän kiire, ja huikkasin että ollaan lähdössä, heippa. Peruutin auton tallista, mutta matkan teko meinasi tyssätä siihen, kun toinen seisoo keskellä pihatietä ilman aikomustakaan siirtyä. Napakan töötöttämisen jälkeen siirtyi ja lähdin auto kiviä kuopien pihasta. Myöhemmin kertoi olleensa erittäin pettynyt, kun ei päässyt mukaan neuvolaan, ja yritti vähän itkuakin siihen vääntää.

Onko täällä neuvola-ihmisiä paikalla? Onko kuinka yleistä, että mummu hengaa mukaan käynnille?

Mä en ole ikinä sanonut koska neuvola on, mutta sattui paikalle, kun oltiin lähdössä. Asia ei kuulu anopille, mutta hän on taatusti asiasta eri mieltä. Joka ikinen asia meidän perheessä kuuluu anopille, ja voi kun häntä harmittaa kun tietoisesti pidetään häntä etäällä.

Neuvolakäynteihin liittyvä sekoilu oli ahdistavuudessaan ihan omaa luokkaansa. Niin absurdia ja itsepintaista. Anoppi oli pitänyt selvänä että tulee mukaan, tuntui olevan huolissaan siitä mitä ohjeita neuvolassa annetaan, "parempi että minäkin olen kuulolla", "siellä puhutaan paljon ihan pötyjuttuja sitten".

Anoppi oli käymässä meillä kun esikoinen oli vauva, kulki vauva sylissään ympäri kämppää ja nappasi muitta mutkitta neuvolakortin pöydältä. Laittoi pokkana silmälasit nenälleen ja alkoi lukemaan korttia, heijasi samalla vauvaa. Tuo näky jäi mieleen, kiteytti jotenkin kaiken. Se tärkeä, totinen ilme.

Menin ottamaan vauvan, anoppi kääntyi äkäisesti poispäin, ihan kuin olisin ollut ärsyttävä kärpänen. Änkytin ahdistuneena että "minäpä laitan sen kortin talteen", vedin kortista ja tämä vain puristi sitä sormiensa välissä :D silloin tuli jokin herääminen, nostin vauvan päättäväisesti itselleni ja korotin ääntäni "ei täällä muutkaan lueskele neuvolakortteja!" Anopin vastaus oli paljonpuhuva, "ketkä muut?"

Neuvolakorttiasiasta tuli yleinen vitsi, appi virnuili meillä käydessään jos näki vaikka sanomalehden että "uskaltaakohan tähän koskea?" Anoppia nauratti niiin kauheasti!

Kunnes kyläilyt loppuivat ja kaikki muukin yhteydenpito. On kuulemma edelleen "äimän käkenä", että miksi ihmeessä.

Meillä esikoinen nyt 6v. ja tuntee tämän isän puolen isoäitinsä nimellä "Saija" (nimi keksitty), koska minäkin olin ja olen edelleen lapsille "Reetta", en ikinä koskaan "äiti". Mummiksi olisi pitänyt kutsua häntä kuitenkin, miestä tituleerasi sujuvasti isäksi. Anoppi puhui itsestään kolmannessa persoonassa "mummi" ensimmäiset pari vuotta. 2v. synttärien jälkeen aloimme ottaa määrätietoisesti etäisyyttä.

Aloin nauttimaan elämästä kun rajasimme appivanhemmat ulos. Olkoonkin että sain sen johdosta kotikutoisia diagnooseja (mm. narsismi :D) joita levitelty faktoina pitkin sukua. Ja mies oli lopulta minuakin ehdottomampi kyläilykiellon ym suhteen.

Ja ikä oli? Lapsellisempaa kostoa en keksi kun että ei anna lapsen kutsua mummiaan mummiksi. Oletko huomannut että sinä et ole äiti kellekään muulle kun lapsellesi, minkä takia muiden pitää puhutella sua äitinä? pitääkö kaupan kassankin äititellä? Entäs oman äitisi, oletko hänellekin äiti ? Eri viestiin: mummot eivät ole ilmaisia piikoja eikä ole mitään yleistä ohjetta miten toimitaan. Joskus paras apu on vauvan hoito ja sitä erityisesti pyydetään. Terveisin lapsenlapsi oli yötä ensimmäisen kerran 4 viikon vanhana 😀❤️

Mitenkäs aikuista on se että mustasukkainen mummo ei kykene nimittämään äitiä äidiksi? Ikää oli?

En usko, että kyseessä on mustasukkaisuus, vaan ihan tietoinen valinta mitätöidä miniän äitiyttä. Tai sitten ilkeys. Voi olla tietysti sekoitus noita kaikkia.

Mulle tulee mieleen myös tietynlainen tyhmyys, tunneälyn puute. Oma anoppini on mestari pahoittamaan mieliä - muidenkin kuin minun - ja kun on ensin antanut tulla tuurin täydeltä, mikä kaikki on huonosti, ihmettelee, miksi häneen katkaistaan välit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vier8ailija kirjoitti:

Varmasti lastennneuvolan terveydenhoitaja voi kieltää isovanhempia tulemasta lapsen neuvolatarkastukseen. Älä sano isovanhemmille, koska lapsella on neuvola-aika tai hammashoitola-aika. Asia ei kuulu heille. Ja isovanhempaa ei tarvitse ottaa auton kyytiin. Toki jos isovanhempi on rajaton tunkeilija, niin voihan hän ajaa omalla autolla perässä.

Lastennneuvola on tarkoitettu lapselle ja lapsen vanhemmille. Olen nähnyt neuvolassa, että isoäiti istuu odotustiloissa. Onko raivostuttava isoäiti tunkenut mukaan väkisin vai onko uusavuton äiti tarvinnut äidin tai anopin mukaan neuvolakäynnille?

Toivottavasti isovanhempia ei päästetä sentään vastaanottohuoneeseen. Itse en ainakaan hyväksyisi, että isoäiti tai isoisä kuuntelisi lapsen terveystietoja ja perheen sisäisiä asioita. Lastenneuvolassa kysytään kuulumisia äidiltä ja isältäkin. En minäkään mene anopin tai appiukon kanssa lääkärin vastaanotolle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me ei juurikaan käyty anoppilassa. Ei ehditty, kun anoppi oli meillä jatkuvasti. Vauvaa ei olisi saanut pitää ollenkaan lattialle, kun vauvalle tulee kuulemma kylmä. Sylissä lapsi kitisi ja kiemurteli, lattialla oli tyytyväinen kun sai siinä sätkiä. Mutta mummun syli on silti parasta mitä vauva voi saada....

Minä pohdin jossain vaiheessa, että olenko sekoamassa kun isovanhemmat kävivät 29 kertaa kuukaudessa meillä kylässä ja sitten pois lähtiessään totesivat:"tulkaa meilläkin käymään." Ilmeeni oli varmasti näkemisen arvoinen kun pohdin siinä, että miksi, kun muutenkin nähdään joka päivä. Myöhemmin kun heidän vierailut meillä väheni yritin kerran kuussa käydä lasten kanssa heillä, mutta ei siitä mitään tullut, koska seuraavan viikon ajan mummo soitti päivittäin, että tulkaa syömään ja ampaisi meille siivoamaan. Parempi kun käyvät täällä kerran viikossa ja muuten ei olla tekemisissä.

Voi kun olisi riittänyt yksi visiitti päivässä. Mutta meillä kävi vain anoppi, anopin miehestä ei ollut ikinä mitään vaivaa. Päin vastoin, hän on niitä harvoja, joilta sain tukea kun tilanne oli pahimmillaan. Mutta ei hänkään uskaltanut uhmata vaimoaan avoimesti.

Ymmärrän tunteesi. Pahimmillaan pappa kävi meillä 4 kertaa päivässä ja mummo tuli taas viettämään aikaa kerran päivässä, mutta oli esim. 6 tuntia. Ei naurattanut.

Oli se vaan kauheaa, kun anoppi saattoi käydä meillä, sit vei kirjeen postilaatikkoon ja sitten tuli meille uudestaan, kun sattui ajamaan ohi. Lisäksi arkena ei vahingossakaan käynyt silloin, kun mun mies oli kotona. Minkäänlainen sanominen siitä, ettei juuri nyt ei käy vierailu, meni kuuroille korville.

Joo, vierailut tapahtuivat tietysti päivällä kun mies oli töissä. Ja toki mummo on aina tervetullut kylään ;) vai miltä kuulostaa keskustelu: - huomenta, minä tulin auttamaan. Anna vauva tänne ja lähde lenkille. - En tarvitse apua ja ollaan jo käyty lenkillä. - No, minä olen nyt tässä ja autan.

Kyseessä ihminen joka ei tajunnut lähteä kotiinsa edes kun lähdin lapsen kanssa neuvolaan.

Tunkiko mukaan? Meillä kapusi autoon ihan ilman eri kutsua. Kysyin sitten, että voinko heittää hänet jonnekin.

Meillä kanssa anoppi tuli pihaan kun olin pistänyt vauvan kaukalon autoon neovolareissua varten. Oli jo vähän kiire, ja huikkasin että ollaan lähdössä, heippa. Peruutin auton tallista, mutta matkan teko meinasi tyssätä siihen, kun toinen seisoo keskellä pihatietä ilman aikomustakaan siirtyä. Napakan töötöttämisen jälkeen siirtyi ja lähdin auto kiviä kuopien pihasta. Myöhemmin kertoi olleensa erittäin pettynyt, kun ei päässyt mukaan neuvolaan, ja yritti vähän itkuakin siihen vääntää.

Onko täällä neuvola-ihmisiä paikalla? Onko kuinka yleistä, että mummu hengaa mukaan käynnille?

Mä en ole ikinä sanonut koska neuvola on, mutta sattui paikalle, kun oltiin lähdössä. Asia ei kuulu anopille, mutta hän on taatusti asiasta eri mieltä. Joka ikinen asia meidän perheessä kuuluu anopille, ja voi kun häntä harmittaa kun tietoisesti pidetään häntä etäällä.

Neuvolakäynteihin liittyvä sekoilu oli ahdistavuudessaan ihan omaa luokkaansa. Niin absurdia ja itsepintaista. Anoppi oli pitänyt selvänä että tulee mukaan, tuntui olevan huolissaan siitä mitä ohjeita neuvolassa annetaan, "parempi että minäkin olen kuulolla", "siellä puhutaan paljon ihan pötyjuttuja sitten".

Anoppi oli käymässä meillä kun esikoinen oli vauva, kulki vauva sylissään ympäri kämppää ja nappasi muitta mutkitta neuvolakortin pöydältä. Laittoi pokkana silmälasit nenälleen ja alkoi lukemaan korttia, heijasi samalla vauvaa. Tuo näky jäi mieleen, kiteytti jotenkin kaiken. Se tärkeä, totinen ilme.

Menin ottamaan vauvan, anoppi kääntyi äkäisesti poispäin, ihan kuin olisin ollut ärsyttävä kärpänen. Änkytin ahdistuneena että "minäpä laitan sen kortin talteen", vedin kortista ja tämä vain puristi sitä sormiensa välissä :D silloin tuli jokin herääminen, nostin vauvan päättäväisesti itselleni ja korotin ääntäni "ei täällä muutkaan lueskele neuvolakortteja!" Anopin vastaus oli paljonpuhuva, "ketkä muut?"

Neuvolakorttiasiasta tuli yleinen vitsi, appi virnuili meillä käydessään jos näki vaikka sanomalehden että "uskaltaakohan tähän koskea?" Anoppia nauratti niiin kauheasti!

Kunnes kyläilyt loppuivat ja kaikki muukin yhteydenpito. On kuulemma edelleen "äimän käkenä", että miksi ihmeessä.

Meillä esikoinen nyt 6v. ja tuntee tämän isän puolen isoäitinsä nimellä "Saija" (nimi keksitty), koska minäkin olin ja olen edelleen lapsille "Reetta", en ikinä koskaan "äiti". Mummiksi olisi pitänyt kutsua häntä kuitenkin, miestä tituleerasi sujuvasti isäksi. Anoppi puhui itsestään kolmannessa persoonassa "mummi" ensimmäiset pari vuotta. 2v. synttärien jälkeen aloimme ottaa määrätietoisesti etäisyyttä.

Aloin nauttimaan elämästä kun rajasimme appivanhemmat ulos. Olkoonkin että sain sen johdosta kotikutoisia diagnooseja (mm. narsismi :D) joita levitelty faktoina pitkin sukua. Ja mies oli lopulta minuakin ehdottomampi kyläilykiellon ym suhteen.

Ja ikä oli? Lapsellisempaa kostoa en keksi kun että ei anna lapsen kutsua mummiaan mummiksi. Oletko huomannut että sinä et ole äiti kellekään muulle kun lapsellesi, minkä takia muiden pitää puhutella sua äitinä? pitääkö kaupan kassankin äititellä? Entäs oman äitisi, oletko hänellekin äiti ? Eri viestiin: mummot eivät ole ilmaisia piikoja eikä ole mitään yleistä ohjetta miten toimitaan. Joskus paras apu on vauvan hoito ja sitä erityisesti pyydetään. Terveisin lapsenlapsi oli yötä ensimmäisen kerran 4 viikon vanhana 😀❤️

Mitenkäs aikuista on se että mustasukkainen mummo ei kykene nimittämään äitiä äidiksi? Ikää oli?

En usko, että kyseessä on mustasukkaisuus, vaan ihan tietoinen valinta mitätöidä miniän äitiyttä. Tai sitten ilkeys. Voi olla tietysti sekoitus noita kaikkia.

Mulle tulee mieleen myös tietynlainen tyhmyys, tunneälyn puute. Oma anoppini on mestari pahoittamaan mieliä - muidenkin kuin minun - ja kun on ensin antanut tulla tuurin täydeltä, mikä kaikki on huonosti, ihmettelee, miksi häneen katkaistaan välit.

Tai sitten narsistille tyypillinen empatian puute. Toki syitä on yhtä monta kuin noin käyttäytyviä isovanhempia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vier8ailija kirjoitti:

Varmasti lastennneuvolan terveydenhoitaja voi kieltää isovanhempia tulemasta lapsen neuvolatarkastukseen. Älä sano isovanhemmille, koska lapsella on neuvola-aika tai hammashoitola-aika. Asia ei kuulu heille. Ja isovanhempaa ei tarvitse ottaa auton kyytiin. Toki jos isovanhempi on rajaton tunkeilija, niin voihan hän ajaa omalla autolla perässä.

Lastennneuvola on tarkoitettu lapselle ja lapsen vanhemmille. Olen nähnyt neuvolassa, että isoäiti istuu odotustiloissa. Onko raivostuttava isoäiti tunkenut mukaan väkisin vai onko uusavuton äiti tarvinnut äidin tai anopin mukaan neuvolakäynnille?

Toivottavasti isovanhempia ei päästetä sentään vastaanottohuoneeseen. Itse en ainakaan hyväksyisi, että isoäiti tai isoisä kuuntelisi lapsen terveystietoja ja perheen sisäisiä asioita. Lastenneuvolassa kysytään kuulumisia äidiltä ja isältäkin. En minäkään mene anopin tai appiukon kanssa lääkärin vastaanotolle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me ei juurikaan käyty anoppilassa. Ei ehditty, kun anoppi oli meillä jatkuvasti. Vauvaa ei olisi saanut pitää ollenkaan lattialle, kun vauvalle tulee kuulemma kylmä. Sylissä lapsi kitisi ja kiemurteli, lattialla oli tyytyväinen kun sai siinä sätkiä. Mutta mummun syli on silti parasta mitä vauva voi saada....

Minä pohdin jossain vaiheessa, että olenko sekoamassa kun isovanhemmat kävivät 29 kertaa kuukaudessa meillä kylässä ja sitten pois lähtiessään totesivat:"tulkaa meilläkin käymään." Ilmeeni oli varmasti näkemisen arvoinen kun pohdin siinä, että miksi, kun muutenkin nähdään joka päivä. Myöhemmin kun heidän vierailut meillä väheni yritin kerran kuussa käydä lasten kanssa heillä, mutta ei siitä mitään tullut, koska seuraavan viikon ajan mummo soitti päivittäin, että tulkaa syömään ja ampaisi meille siivoamaan. Parempi kun käyvät täällä kerran viikossa ja muuten ei olla tekemisissä.

Voi kun olisi riittänyt yksi visiitti päivässä. Mutta meillä kävi vain anoppi, anopin miehestä ei ollut ikinä mitään vaivaa. Päin vastoin, hän on niitä harvoja, joilta sain tukea kun tilanne oli pahimmillaan. Mutta ei hänkään uskaltanut uhmata vaimoaan avoimesti.

Ymmärrän tunteesi. Pahimmillaan pappa kävi meillä 4 kertaa päivässä ja mummo tuli taas viettämään aikaa kerran päivässä, mutta oli esim. 6 tuntia. Ei naurattanut.

Oli se vaan kauheaa, kun anoppi saattoi käydä meillä, sit vei kirjeen postilaatikkoon ja sitten tuli meille uudestaan, kun sattui ajamaan ohi. Lisäksi arkena ei vahingossakaan käynyt silloin, kun mun mies oli kotona. Minkäänlainen sanominen siitä, ettei juuri nyt ei käy vierailu, meni kuuroille korville.

Joo, vierailut tapahtuivat tietysti päivällä kun mies oli töissä. Ja toki mummo on aina tervetullut kylään ;) vai miltä kuulostaa keskustelu: - huomenta, minä tulin auttamaan. Anna vauva tänne ja lähde lenkille. - En tarvitse apua ja ollaan jo käyty lenkillä. - No, minä olen nyt tässä ja autan.

Kyseessä ihminen joka ei tajunnut lähteä kotiinsa edes kun lähdin lapsen kanssa neuvolaan.

Tunkiko mukaan? Meillä kapusi autoon ihan ilman eri kutsua. Kysyin sitten, että voinko heittää hänet jonnekin.

Meillä kanssa anoppi tuli pihaan kun olin pistänyt vauvan kaukalon autoon neovolareissua varten. Oli jo vähän kiire, ja huikkasin että ollaan lähdössä, heippa. Peruutin auton tallista, mutta matkan teko meinasi tyssätä siihen, kun toinen seisoo keskellä pihatietä ilman aikomustakaan siirtyä. Napakan töötöttämisen jälkeen siirtyi ja lähdin auto kiviä kuopien pihasta. Myöhemmin kertoi olleensa erittäin pettynyt, kun ei päässyt mukaan neuvolaan, ja yritti vähän itkuakin siihen vääntää.

Onko täällä neuvola-ihmisiä paikalla? Onko kuinka yleistä, että mummu hengaa mukaan käynnille?

Mä en ole ikinä sanonut koska neuvola on, mutta sattui paikalle, kun oltiin lähdössä. Asia ei kuulu anopille, mutta hän on taatusti asiasta eri mieltä. Joka ikinen asia meidän perheessä kuuluu anopille, ja voi kun häntä harmittaa kun tietoisesti pidetään häntä etäällä.

Neuvolakäynteihin liittyvä sekoilu oli ahdistavuudessaan ihan omaa luokkaansa. Niin absurdia ja itsepintaista. Anoppi oli pitänyt selvänä että tulee mukaan, tuntui olevan huolissaan siitä mitä ohjeita neuvolassa annetaan, "parempi että minäkin olen kuulolla", "siellä puhutaan paljon ihan pötyjuttuja sitten".

Anoppi oli käymässä meillä kun esikoinen oli vauva, kulki vauva sylissään ympäri kämppää ja nappasi muitta mutkitta neuvolakortin pöydältä. Laittoi pokkana silmälasit nenälleen ja alkoi lukemaan korttia, heijasi samalla vauvaa. Tuo näky jäi mieleen, kiteytti jotenkin kaiken. Se tärkeä, totinen ilme.

Menin ottamaan vauvan, anoppi kääntyi äkäisesti poispäin, ihan kuin olisin ollut ärsyttävä kärpänen. Änkytin ahdistuneena että "minäpä laitan sen kortin talteen", vedin kortista ja tämä vain puristi sitä sormiensa välissä :D silloin tuli jokin herääminen, nostin vauvan päättäväisesti itselleni ja korotin ääntäni "ei täällä muutkaan lueskele neuvolakortteja!" Anopin vastaus oli paljonpuhuva, "ketkä muut?"

Neuvolakorttiasiasta tuli yleinen vitsi, appi virnuili meillä käydessään jos näki vaikka sanomalehden että "uskaltaakohan tähän koskea?" Anoppia nauratti niiin kauheasti!

Kunnes kyläilyt loppuivat ja kaikki muukin yhteydenpito. On kuulemma edelleen "äimän käkenä", että miksi ihmeessä.

Meillä esikoinen nyt 6v. ja tuntee tämän isän puolen isoäitinsä nimellä "Saija" (nimi keksitty), koska minäkin olin ja olen edelleen lapsille "Reetta", en ikinä koskaan "äiti". Mummiksi olisi pitänyt kutsua häntä kuitenkin, miestä tituleerasi sujuvasti isäksi. Anoppi puhui itsestään kolmannessa persoonassa "mummi" ensimmäiset pari vuotta. 2v. synttärien jälkeen aloimme ottaa määrätietoisesti etäisyyttä.

Aloin nauttimaan elämästä kun rajasimme appivanhemmat ulos. Olkoonkin että sain sen johdosta kotikutoisia diagnooseja (mm. narsismi :D) joita levitelty faktoina pitkin sukua. Ja mies oli lopulta minuakin ehdottomampi kyläilykiellon ym suhteen.

Ja ikä oli? Lapsellisempaa kostoa en keksi kun että ei anna lapsen kutsua mummiaan mummiksi. Oletko huomannut että sinä et ole äiti kellekään muulle kun lapsellesi, minkä takia muiden pitää puhutella sua äitinä? pitääkö kaupan kassankin äititellä? Entäs oman äitisi, oletko hänellekin äiti ? Eri viestiin: mummot eivät ole ilmaisia piikoja eikä ole mitään yleistä ohjetta miten toimitaan. Joskus paras apu on vauvan hoito ja sitä erityisesti pyydetään. Terveisin lapsenlapsi oli yötä ensimmäisen kerran 4 viikon vanhana 😀❤️

Mitenkäs aikuista on se että mustasukkainen mummo ei kykene nimittämään äitiä äidiksi? Ikää oli?

En usko, että kyseessä on mustasukkaisuus, vaan ihan tietoinen valinta mitätöidä miniän äitiyttä. Tai sitten ilkeys. Voi olla tietysti sekoitus noita kaikkia.

Mulle tulee mieleen myös tietynlainen tyhmyys, tunneälyn puute. Oma anoppini on mestari pahoittamaan mieliä - muidenkin kuin minun - ja kun on ensin antanut tulla tuurin täydeltä, mikä kaikki on huonosti, ihmettelee, miksi häneen katkaistaan välit.

Samaa ihmettelyä täälläkin. Ensin hyökätään ja arvostellaan minun käytöstäni. Ylisuojelevuudestani ja kuinka minä tiedän kaiken eikä hän mitään ym asioita. Estän ottamasta kontaktia vauvaan. Kun ilmoitetaan, että hänen käytös ei ollut ihan asiallista (vielä lapsen läsnäollessa teki tuon) ja on varmaan parempi ettei nähdä, niin minä ole se, jonka pitää selvittää asioita. Ei näe vikaa itsessään tai pyydä anteeksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vier8ailija kirjoitti:

Varmasti lastennneuvolan terveydenhoitaja voi kieltää isovanhempia tulemasta lapsen neuvolatarkastukseen. Älä sano isovanhemmille, koska lapsella on neuvola-aika tai hammashoitola-aika. Asia ei kuulu heille. Ja isovanhempaa ei tarvitse ottaa auton kyytiin. Toki jos isovanhempi on rajaton tunkeilija, niin voihan hän ajaa omalla autolla perässä.

Lastennneuvola on tarkoitettu lapselle ja lapsen vanhemmille. Olen nähnyt neuvolassa, että isoäiti istuu odotustiloissa. Onko raivostuttava isoäiti tunkenut mukaan väkisin vai onko uusavuton äiti tarvinnut äidin tai anopin mukaan neuvolakäynnille?

Toivottavasti isovanhempia ei päästetä sentään vastaanottohuoneeseen. Itse en ainakaan hyväksyisi, että isoäiti tai isoisä kuuntelisi lapsen terveystietoja ja perheen sisäisiä asioita. Lastenneuvolassa kysytään kuulumisia äidiltä ja isältäkin. En minäkään mene anopin tai appiukon kanssa lääkärin vastaanotolle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me ei juurikaan käyty anoppilassa. Ei ehditty, kun anoppi oli meillä jatkuvasti. Vauvaa ei olisi saanut pitää ollenkaan lattialle, kun vauvalle tulee kuulemma kylmä. Sylissä lapsi kitisi ja kiemurteli, lattialla oli tyytyväinen kun sai siinä sätkiä. Mutta mummun syli on silti parasta mitä vauva voi saada....

Minä pohdin jossain vaiheessa, että olenko sekoamassa kun isovanhemmat kävivät 29 kertaa kuukaudessa meillä kylässä ja sitten pois lähtiessään totesivat:"tulkaa meilläkin käymään." Ilmeeni oli varmasti näkemisen arvoinen kun pohdin siinä, että miksi, kun muutenkin nähdään joka päivä. Myöhemmin kun heidän vierailut meillä väheni yritin kerran kuussa käydä lasten kanssa heillä, mutta ei siitä mitään tullut, koska seuraavan viikon ajan mummo soitti päivittäin, että tulkaa syömään ja ampaisi meille siivoamaan. Parempi kun käyvät täällä kerran viikossa ja muuten ei olla tekemisissä.

Voi kun olisi riittänyt yksi visiitti päivässä. Mutta meillä kävi vain anoppi, anopin miehestä ei ollut ikinä mitään vaivaa. Päin vastoin, hän on niitä harvoja, joilta sain tukea kun tilanne oli pahimmillaan. Mutta ei hänkään uskaltanut uhmata vaimoaan avoimesti.

Ymmärrän tunteesi. Pahimmillaan pappa kävi meillä 4 kertaa päivässä ja mummo tuli taas viettämään aikaa kerran päivässä, mutta oli esim. 6 tuntia. Ei naurattanut.

Oli se vaan kauheaa, kun anoppi saattoi käydä meillä, sit vei kirjeen postilaatikkoon ja sitten tuli meille uudestaan, kun sattui ajamaan ohi. Lisäksi arkena ei vahingossakaan käynyt silloin, kun mun mies oli kotona. Minkäänlainen sanominen siitä, ettei juuri nyt ei käy vierailu, meni kuuroille korville.

Joo, vierailut tapahtuivat tietysti päivällä kun mies oli töissä. Ja toki mummo on aina tervetullut kylään ;) vai miltä kuulostaa keskustelu: - huomenta, minä tulin auttamaan. Anna vauva tänne ja lähde lenkille. - En tarvitse apua ja ollaan jo käyty lenkillä. - No, minä olen nyt tässä ja autan.

Kyseessä ihminen joka ei tajunnut lähteä kotiinsa edes kun lähdin lapsen kanssa neuvolaan.

Tunkiko mukaan? Meillä kapusi autoon ihan ilman eri kutsua. Kysyin sitten, että voinko heittää hänet jonnekin.

Meillä kanssa anoppi tuli pihaan kun olin pistänyt vauvan kaukalon autoon neovolareissua varten. Oli jo vähän kiire, ja huikkasin että ollaan lähdössä, heippa. Peruutin auton tallista, mutta matkan teko meinasi tyssätä siihen, kun toinen seisoo keskellä pihatietä ilman aikomustakaan siirtyä. Napakan töötöttämisen jälkeen siirtyi ja lähdin auto kiviä kuopien pihasta. Myöhemmin kertoi olleensa erittäin pettynyt, kun ei päässyt mukaan neuvolaan, ja yritti vähän itkuakin siihen vääntää.

Onko täällä neuvola-ihmisiä paikalla? Onko kuinka yleistä, että mummu hengaa mukaan käynnille?

Mä en ole ikinä sanonut koska neuvola on, mutta sattui paikalle, kun oltiin lähdössä. Asia ei kuulu anopille, mutta hän on taatusti asiasta eri mieltä. Joka ikinen asia meidän perheessä kuuluu anopille, ja voi kun häntä harmittaa kun tietoisesti pidetään häntä etäällä.

Neuvolakäynteihin liittyvä sekoilu oli ahdistavuudessaan ihan omaa luokkaansa. Niin absurdia ja itsepintaista. Anoppi oli pitänyt selvänä että tulee mukaan, tuntui olevan huolissaan siitä mitä ohjeita neuvolassa annetaan, "parempi että minäkin olen kuulolla", "siellä puhutaan paljon ihan pötyjuttuja sitten".

Anoppi oli käymässä meillä kun esikoinen oli vauva, kulki vauva sylissään ympäri kämppää ja nappasi muitta mutkitta neuvolakortin pöydältä. Laittoi pokkana silmälasit nenälleen ja alkoi lukemaan korttia, heijasi samalla vauvaa. Tuo näky jäi mieleen, kiteytti jotenkin kaiken. Se tärkeä, totinen ilme.

Menin ottamaan vauvan, anoppi kääntyi äkäisesti poispäin, ihan kuin olisin ollut ärsyttävä kärpänen. Änkytin ahdistuneena että "minäpä laitan sen kortin talteen", vedin kortista ja tämä vain puristi sitä sormiensa välissä :D silloin tuli jokin herääminen, nostin vauvan päättäväisesti itselleni ja korotin ääntäni "ei täällä muutkaan lueskele neuvolakortteja!" Anopin vastaus oli paljonpuhuva, "ketkä muut?"

Neuvolakorttiasiasta tuli yleinen vitsi, appi virnuili meillä käydessään jos näki vaikka sanomalehden että "uskaltaakohan tähän koskea?" Anoppia nauratti niiin kauheasti!

Kunnes kyläilyt loppuivat ja kaikki muukin yhteydenpito. On kuulemma edelleen "äimän käkenä", että miksi ihmeessä.

Meillä esikoinen nyt 6v. ja tuntee tämän isän puolen isoäitinsä nimellä "Saija" (nimi keksitty), koska minäkin olin ja olen edelleen lapsille "Reetta", en ikinä koskaan "äiti". Mummiksi olisi pitänyt kutsua häntä kuitenkin, miestä tituleerasi sujuvasti isäksi. Anoppi puhui itsestään kolmannessa persoonassa "mummi" ensimmäiset pari vuotta. 2v. synttärien jälkeen aloimme ottaa määrätietoisesti etäisyyttä.

Aloin nauttimaan elämästä kun rajasimme appivanhemmat ulos. Olkoonkin että sain sen johdosta kotikutoisia diagnooseja (mm. narsismi :D) joita levitelty faktoina pitkin sukua. Ja mies oli lopulta minuakin ehdottomampi kyläilykiellon ym suhteen.

Ja ikä oli? Lapsellisempaa kostoa en keksi kun että ei anna lapsen kutsua mummiaan mummiksi. Oletko huomannut että sinä et ole äiti kellekään muulle kun lapsellesi, minkä takia muiden pitää puhutella sua äitinä? pitääkö kaupan kassankin äititellä? Entäs oman äitisi, oletko hänellekin äiti ? Eri viestiin: mummot eivät ole ilmaisia piikoja eikä ole mitään yleistä ohjetta miten toimitaan. Joskus paras apu on vauvan hoito ja sitä erityisesti pyydetään. Terveisin lapsenlapsi oli yötä ensimmäisen kerran 4 viikon vanhana 😀❤️

Mitenkäs aikuista on se että mustasukkainen mummo ei kykene nimittämään äitiä äidiksi? Ikää oli?

En usko, että kyseessä on mustasukkaisuus, vaan ihan tietoinen valinta mitätöidä miniän äitiyttä. Tai sitten ilkeys. Voi olla tietysti sekoitus noita kaikkia.

Mulle tulee mieleen myös tietynlainen tyhmyys, tunneälyn puute. Oma anoppini on mestari pahoittamaan mieliä - muidenkin kuin minun - ja kun on ensin antanut tulla tuurin täydeltä, mikä kaikki on huonosti, ihmettelee, miksi häneen katkaistaan välit.

Samaa ihmettelyä täälläkin. Ensin hyökätään ja arvostellaan minun käytöstäni. Ylisuojelevuudestani ja kuinka minä tiedän kaiken eikä hän mitään ym asioita. Estän ottamasta kontaktia vauvaan. Kun ilmoitetaan, että hänen käytös ei ollut ihan asiallista (vielä lapsen läsnäollessa teki tuon) ja on varmaan parempi ettei nähdä, niin minä ole se, jonka pitää selvittää asioita. Ei näe vikaa itsessään tai pyydä anteeksi.

Meillä kanssa tuota mitätöintiä ja marttyrointia, jatkuvaa arvostelua ja pilkkaa. En edes muista mistä sillä kertaa oli kyse, jotain taas tein anopin mielestä väärin. Vähän isommin väärin, kun anoppi seisoi keskellä keittiötäni, huusi pää punaisena vihaisena siitä kun mä en häntä tottele ja polki jalkaa. Olisi niin pitänyt saada se tilanne videoitua. Näyttää se anopin tuttaville ja kertoa, että tämä on vain pisara valtameressä siitä, mitä olen anopin kanssa joutunut kokemaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua on hämmentänyt tässä keskustelussa puhe hormoneista. Kun tuore isoäiti höyrähtää, hänen hormonitoimintansa aiheuttama käytös on joidenkin mielestä mukahauskaa ja herttaistakin. Tuoreen äidin hormonitoimintaa ivataan leimaten sellainen epänormaaliksi huuruksi. Eikö biologiantunneilla ole kuunneltu mitään?

Hormonien tarkoitus on valmistella tuleva äiti herkistymään vauvan viesteille, ja on luonnon keino varmistaa täten vauvan selviäminen. Ei sellainen asia ole edellisen sukupolven opetuksen varassa. Äidin ja vauvan symbioosi alkaa jo raskauden kestäessä, eikä vasta syntymän hetkellä.

Verrataanpa eläinmaailmaan tätä. Esim. koirankasvattajat tietävät automaattisesti, että vastasynnyttäneen emon ja pentujen väliin ei ole mitään asiaa moneen päivään. Siinä voi vain katsoa päältä, että imetys ja hoitotoimet sujuvat, mutta muuten emon on annettava olla rauhassa. Ja jos emo luottaa omistajaan ja suhde on kaikin puolin kunnossa, pentuihin voi koskea. Muussa tapauksessa ei, ja siinä ei ole mitään epänormaalia. Ihmisen perusbiologia ei suuremmin eroa tästä.

Joten isovanhemmat, älkää tunkeko äidin ja vauvan väliin millään tekosyyllä. Isovanhemmat eivät pysty luomaan mitään vastavuoroista suhdetta vastasyntyneeseen vauvaan, elleivät sitten ole pääasiallisia hoitajia. Se suhde voi kehittyä myöhemmin, jos vauvan ja hänen vanhempiensa suhde edelliseen sukupolveen on kunnossa.

Ei ole aina itsestä kiinni onko suteet kunnossa vai ei. On toivoton tilanne isovanhemmille kun miniä ei vaan satu tykkäämään heistä ja toimii portinvartijana lasten elämään samalla. Poika myötäilee kun pelkää eroa, tavallisempaa kun tiedätkään. Ja kyllä vaan se suhde kehittyy ihan ensihetkestä... Jo Jo siitä ensimmäisestä katsekontaktista laitoksella. Isovanhemman ja lapsenlapsen suhde siis. Huvittavaa jopa miten näyttää että yritit tieteellisesti perustella isovanhempien tarpeettomuuden🙄 Ei osu eikä uppoa koiravertailu nyt ihan.

Ja missähän kohtaa yritin tieteellisesti perustella isovanhempien tarpeettomuutta? En käsittääkseni missään. Äidin ja vauvan väliin väkisin tunkevat, perheen ulkopuoliset ihmiset ovat noin yleisesti ottaen ylimääräisiä ja, kyllä, alussa täysin tarpeettomia, kun puhutaan hoivasta ja perusturvan luomisesta vastasyntyneelle. Jos äidillä on kaikki hyvin, vauvallakin on. Suhteen pystyy luomaan myöhemminkin, eikä tarvi laitokselle tunkea todistamaan, kuinka se vauva katsoo isoäitiä niin tarkasti.

Itselläni oli erittäin hyvät ja lämpimät välit toisiin isovanhempiini, vaikka näin heitä vain muutaman kerran vuodessa. Toisen puolen isovanhempi asui meillä, ja suhde oli huono. Että ei se tapaamiskerroistakaan riipu, vaan kohtelusta.

Mihin yksikään lapsi on tarvinnut sitä narsistimummuaan, joka tekee kaikkensa että olisi mahdollisimman inhottava miniälleen? Ei sekuntiakaan ajattele muita kuin itseään, ei edes sitä lasta. Lapsi on väline pönkittää omaa erinomaisuuttaan ja tärkeyttään, aitoa välittämistä ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vier8ailija kirjoitti:

Varmasti lastennneuvolan terveydenhoitaja voi kieltää isovanhempia tulemasta lapsen neuvolatarkastukseen. Älä sano isovanhemmille, koska lapsella on neuvola-aika tai hammashoitola-aika. Asia ei kuulu heille. Ja isovanhempaa ei tarvitse ottaa auton kyytiin. Toki jos isovanhempi on rajaton tunkeilija, niin voihan hän ajaa omalla autolla perässä.

Lastennneuvola on tarkoitettu lapselle ja lapsen vanhemmille. Olen nähnyt neuvolassa, että isoäiti istuu odotustiloissa. Onko raivostuttava isoäiti tunkenut mukaan väkisin vai onko uusavuton äiti tarvinnut äidin tai anopin mukaan neuvolakäynnille?

Toivottavasti isovanhempia ei päästetä sentään vastaanottohuoneeseen. Itse en ainakaan hyväksyisi, että isoäiti tai isoisä kuuntelisi lapsen terveystietoja ja perheen sisäisiä asioita. Lastenneuvolassa kysytään kuulumisia äidiltä ja isältäkin. En minäkään mene anopin tai appiukon kanssa lääkärin vastaanotolle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me ei juurikaan käyty anoppilassa. Ei ehditty, kun anoppi oli meillä jatkuvasti. Vauvaa ei olisi saanut pitää ollenkaan lattialle, kun vauvalle tulee kuulemma kylmä. Sylissä lapsi kitisi ja kiemurteli, lattialla oli tyytyväinen kun sai siinä sätkiä. Mutta mummun syli on silti parasta mitä vauva voi saada....

Minä pohdin jossain vaiheessa, että olenko sekoamassa kun isovanhemmat kävivät 29 kertaa kuukaudessa meillä kylässä ja sitten pois lähtiessään totesivat:"tulkaa meilläkin käymään." Ilmeeni oli varmasti näkemisen arvoinen kun pohdin siinä, että miksi, kun muutenkin nähdään joka päivä. Myöhemmin kun heidän vierailut meillä väheni yritin kerran kuussa käydä lasten kanssa heillä, mutta ei siitä mitään tullut, koska seuraavan viikon ajan mummo soitti päivittäin, että tulkaa syömään ja ampaisi meille siivoamaan. Parempi kun käyvät täällä kerran viikossa ja muuten ei olla tekemisissä.

Voi kun olisi riittänyt yksi visiitti päivässä. Mutta meillä kävi vain anoppi, anopin miehestä ei ollut ikinä mitään vaivaa. Päin vastoin, hän on niitä harvoja, joilta sain tukea kun tilanne oli pahimmillaan. Mutta ei hänkään uskaltanut uhmata vaimoaan avoimesti.

Ymmärrän tunteesi. Pahimmillaan pappa kävi meillä 4 kertaa päivässä ja mummo tuli taas viettämään aikaa kerran päivässä, mutta oli esim. 6 tuntia. Ei naurattanut.

Oli se vaan kauheaa, kun anoppi saattoi käydä meillä, sit vei kirjeen postilaatikkoon ja sitten tuli meille uudestaan, kun sattui ajamaan ohi. Lisäksi arkena ei vahingossakaan käynyt silloin, kun mun mies oli kotona. Minkäänlainen sanominen siitä, ettei juuri nyt ei käy vierailu, meni kuuroille korville.

Joo, vierailut tapahtuivat tietysti päivällä kun mies oli töissä. Ja toki mummo on aina tervetullut kylään ;) vai miltä kuulostaa keskustelu: - huomenta, minä tulin auttamaan. Anna vauva tänne ja lähde lenkille. - En tarvitse apua ja ollaan jo käyty lenkillä. - No, minä olen nyt tässä ja autan.

Kyseessä ihminen joka ei tajunnut lähteä kotiinsa edes kun lähdin lapsen kanssa neuvolaan.

Tunkiko mukaan? Meillä kapusi autoon ihan ilman eri kutsua. Kysyin sitten, että voinko heittää hänet jonnekin.

Meillä kanssa anoppi tuli pihaan kun olin pistänyt vauvan kaukalon autoon neovolareissua varten. Oli jo vähän kiire, ja huikkasin että ollaan lähdössä, heippa. Peruutin auton tallista, mutta matkan teko meinasi tyssätä siihen, kun toinen seisoo keskellä pihatietä ilman aikomustakaan siirtyä. Napakan töötöttämisen jälkeen siirtyi ja lähdin auto kiviä kuopien pihasta. Myöhemmin kertoi olleensa erittäin pettynyt, kun ei päässyt mukaan neuvolaan, ja yritti vähän itkuakin siihen vääntää.

Onko täällä neuvola-ihmisiä paikalla? Onko kuinka yleistä, että mummu hengaa mukaan käynnille?

Mä en ole ikinä sanonut koska neuvola on, mutta sattui paikalle, kun oltiin lähdössä. Asia ei kuulu anopille, mutta hän on taatusti asiasta eri mieltä. Joka ikinen asia meidän perheessä kuuluu anopille, ja voi kun häntä harmittaa kun tietoisesti pidetään häntä etäällä.

Neuvolakäynteihin liittyvä sekoilu oli ahdistavuudessaan ihan omaa luokkaansa. Niin absurdia ja itsepintaista. Anoppi oli pitänyt selvänä että tulee mukaan, tuntui olevan huolissaan siitä mitä ohjeita neuvolassa annetaan, "parempi että minäkin olen kuulolla", "siellä puhutaan paljon ihan pötyjuttuja sitten".

Anoppi oli käymässä meillä kun esikoinen oli vauva, kulki vauva sylissään ympäri kämppää ja nappasi muitta mutkitta neuvolakortin pöydältä. Laittoi pokkana silmälasit nenälleen ja alkoi lukemaan korttia, heijasi samalla vauvaa. Tuo näky jäi mieleen, kiteytti jotenkin kaiken. Se tärkeä, totinen ilme.

Menin ottamaan vauvan, anoppi kääntyi äkäisesti poispäin, ihan kuin olisin ollut ärsyttävä kärpänen. Änkytin ahdistuneena että "minäpä laitan sen kortin talteen", vedin kortista ja tämä vain puristi sitä sormiensa välissä :D silloin tuli jokin herääminen, nostin vauvan päättäväisesti itselleni ja korotin ääntäni "ei täällä muutkaan lueskele neuvolakortteja!" Anopin vastaus oli paljonpuhuva, "ketkä muut?"

Neuvolakorttiasiasta tuli yleinen vitsi, appi virnuili meillä käydessään jos näki vaikka sanomalehden että "uskaltaakohan tähän koskea?" Anoppia nauratti niiin kauheasti!

Kunnes kyläilyt loppuivat ja kaikki muukin yhteydenpito. On kuulemma edelleen "äimän käkenä", että miksi ihmeessä.

Meillä esikoinen nyt 6v. ja tuntee tämän isän puolen isoäitinsä nimellä "Saija" (nimi keksitty), koska minäkin olin ja olen edelleen lapsille "Reetta", en ikinä koskaan "äiti". Mummiksi olisi pitänyt kutsua häntä kuitenkin, miestä tituleerasi sujuvasti isäksi. Anoppi puhui itsestään kolmannessa persoonassa "mummi" ensimmäiset pari vuotta. 2v. synttärien jälkeen aloimme ottaa määrätietoisesti etäisyyttä.

Aloin nauttimaan elämästä kun rajasimme appivanhemmat ulos. Olkoonkin että sain sen johdosta kotikutoisia diagnooseja (mm. narsismi :D) joita levitelty faktoina pitkin sukua. Ja mies oli lopulta minuakin ehdottomampi kyläilykiellon ym suhteen.

Ja ikä oli? Lapsellisempaa kostoa en keksi kun että ei anna lapsen kutsua mummiaan mummiksi. Oletko huomannut että sinä et ole äiti kellekään muulle kun lapsellesi, minkä takia muiden pitää puhutella sua äitinä? pitääkö kaupan kassankin äititellä? Entäs oman äitisi, oletko hänellekin äiti ? Eri viestiin: mummot eivät ole ilmaisia piikoja eikä ole mitään yleistä ohjetta miten toimitaan. Joskus paras apu on vauvan hoito ja sitä erityisesti pyydetään. Terveisin lapsenlapsi oli yötä ensimmäisen kerran 4 viikon vanhana 😀❤️

Mitenkäs aikuista on se että mustasukkainen mummo ei kykene nimittämään äitiä äidiksi? Ikää oli?

En usko, että kyseessä on mustasukkaisuus, vaan ihan tietoinen valinta mitätöidä miniän äitiyttä. Tai sitten ilkeys. Voi olla tietysti sekoitus noita kaikkia.

Mulle tulee mieleen myös tietynlainen tyhmyys, tunneälyn puute. Oma anoppini on mestari pahoittamaan mieliä - muidenkin kuin minun - ja kun on ensin antanut tulla tuurin täydeltä, mikä kaikki on huonosti, ihmettelee, miksi häneen katkaistaan välit.

Just tätä. Anoppi suorasanaisena kertoo vain totuuden, ja toinen pahoittaa mielensä ja viilentää välejä. Anoppi ei ole mitään pahaa mielestään, ja pahoittaa mielensä, kun toinen on niin herkkä hippiäinen kun ei kestä totuutta. Anopin totuus = mielipide, ei ymmärrä näiden kahden eroa.

Jos lapsiperhe ei tarvitse lastenhoitoapua, niin isovanhempien ja sukulaisten ei tarvitse väkisin tuppautua perheeseen "hoitajaksi". Voi tulla tilanne, että lapsiperhe tavitseekin joskus tilapäistä lastenhoitoapua. Lasten äiti ja isä eivät ehdottomasti halua sitä kamalaa anoppia tai kamalaa appea lastenhoitajaksi. Puoliväkisin ja väkisin tuppautuminen on ikävää. Yhtä ikävää on vihjailu, että pienten lasten vanhemmat voisivat lähteä matkalle tai lomalle kahdestaan. Appivanhemmat yrittivät saada puoliväkisin lapsenlapsia hoitoon. Lastenhoito ei varmasti olisi tapahtunut niin kuin vanhemmat sanovat. Näille "hoitajille" voi sanoa heti EI.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vier8ailija kirjoitti:

Varmasti lastennneuvolan terveydenhoitaja voi kieltää isovanhempia tulemasta lapsen neuvolatarkastukseen. Älä sano isovanhemmille, koska lapsella on neuvola-aika tai hammashoitola-aika. Asia ei kuulu heille. Ja isovanhempaa ei tarvitse ottaa auton kyytiin. Toki jos isovanhempi on rajaton tunkeilija, niin voihan hän ajaa omalla autolla perässä.

Lastennneuvola on tarkoitettu lapselle ja lapsen vanhemmille. Olen nähnyt neuvolassa, että isoäiti istuu odotustiloissa. Onko raivostuttava isoäiti tunkenut mukaan väkisin vai onko uusavuton äiti tarvinnut äidin tai anopin mukaan neuvolakäynnille?

Toivottavasti isovanhempia ei päästetä sentään vastaanottohuoneeseen. Itse en ainakaan hyväksyisi, että isoäiti tai isoisä kuuntelisi lapsen terveystietoja ja perheen sisäisiä asioita. Lastenneuvolassa kysytään kuulumisia äidiltä ja isältäkin. En minäkään mene anopin tai appiukon kanssa lääkärin vastaanotolle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me ei juurikaan käyty anoppilassa. Ei ehditty, kun anoppi oli meillä jatkuvasti. Vauvaa ei olisi saanut pitää ollenkaan lattialle, kun vauvalle tulee kuulemma kylmä. Sylissä lapsi kitisi ja kiemurteli, lattialla oli tyytyväinen kun sai siinä sätkiä. Mutta mummun syli on silti parasta mitä vauva voi saada....

Minä pohdin jossain vaiheessa, että olenko sekoamassa kun isovanhemmat kävivät 29 kertaa kuukaudessa meillä kylässä ja sitten pois lähtiessään totesivat:"tulkaa meilläkin käymään." Ilmeeni oli varmasti näkemisen arvoinen kun pohdin siinä, että miksi, kun muutenkin nähdään joka päivä. Myöhemmin kun heidän vierailut meillä väheni yritin kerran kuussa käydä lasten kanssa heillä, mutta ei siitä mitään tullut, koska seuraavan viikon ajan mummo soitti päivittäin, että tulkaa syömään ja ampaisi meille siivoamaan. Parempi kun käyvät täällä kerran viikossa ja muuten ei olla tekemisissä.

Voi kun olisi riittänyt yksi visiitti päivässä. Mutta meillä kävi vain anoppi, anopin miehestä ei ollut ikinä mitään vaivaa. Päin vastoin, hän on niitä harvoja, joilta sain tukea kun tilanne oli pahimmillaan. Mutta ei hänkään uskaltanut uhmata vaimoaan avoimesti.

Ymmärrän tunteesi. Pahimmillaan pappa kävi meillä 4 kertaa päivässä ja mummo tuli taas viettämään aikaa kerran päivässä, mutta oli esim. 6 tuntia. Ei naurattanut.

Oli se vaan kauheaa, kun anoppi saattoi käydä meillä, sit vei kirjeen postilaatikkoon ja sitten tuli meille uudestaan, kun sattui ajamaan ohi. Lisäksi arkena ei vahingossakaan käynyt silloin, kun mun mies oli kotona. Minkäänlainen sanominen siitä, ettei juuri nyt ei käy vierailu, meni kuuroille korville.

Joo, vierailut tapahtuivat tietysti päivällä kun mies oli töissä. Ja toki mummo on aina tervetullut kylään ;) vai miltä kuulostaa keskustelu: - huomenta, minä tulin auttamaan. Anna vauva tänne ja lähde lenkille. - En tarvitse apua ja ollaan jo käyty lenkillä. - No, minä olen nyt tässä ja autan.

Kyseessä ihminen joka ei tajunnut lähteä kotiinsa edes kun lähdin lapsen kanssa neuvolaan.

Tunkiko mukaan? Meillä kapusi autoon ihan ilman eri kutsua. Kysyin sitten, että voinko heittää hänet jonnekin.

Meillä kanssa anoppi tuli pihaan kun olin pistänyt vauvan kaukalon autoon neovolareissua varten. Oli jo vähän kiire, ja huikkasin että ollaan lähdössä, heippa. Peruutin auton tallista, mutta matkan teko meinasi tyssätä siihen, kun toinen seisoo keskellä pihatietä ilman aikomustakaan siirtyä. Napakan töötöttämisen jälkeen siirtyi ja lähdin auto kiviä kuopien pihasta. Myöhemmin kertoi olleensa erittäin pettynyt, kun ei päässyt mukaan neuvolaan, ja yritti vähän itkuakin siihen vääntää.

Onko täällä neuvola-ihmisiä paikalla? Onko kuinka yleistä, että mummu hengaa mukaan käynnille?

Mä en ole ikinä sanonut koska neuvola on, mutta sattui paikalle, kun oltiin lähdössä. Asia ei kuulu anopille, mutta hän on taatusti asiasta eri mieltä. Joka ikinen asia meidän perheessä kuuluu anopille, ja voi kun häntä harmittaa kun tietoisesti pidetään häntä etäällä.

Neuvolakäynteihin liittyvä sekoilu oli ahdistavuudessaan ihan omaa luokkaansa. Niin absurdia ja itsepintaista. Anoppi oli pitänyt selvänä että tulee mukaan, tuntui olevan huolissaan siitä mitä ohjeita neuvolassa annetaan, "parempi että minäkin olen kuulolla", "siellä puhutaan paljon ihan pötyjuttuja sitten".

Anoppi oli käymässä meillä kun esikoinen oli vauva, kulki vauva sylissään ympäri kämppää ja nappasi muitta mutkitta neuvolakortin pöydältä. Laittoi pokkana silmälasit nenälleen ja alkoi lukemaan korttia, heijasi samalla vauvaa. Tuo näky jäi mieleen, kiteytti jotenkin kaiken. Se tärkeä, totinen ilme.

Menin ottamaan vauvan, anoppi kääntyi äkäisesti poispäin, ihan kuin olisin ollut ärsyttävä kärpänen. Änkytin ahdistuneena että "minäpä laitan sen kortin talteen", vedin kortista ja tämä vain puristi sitä sormiensa välissä :D silloin tuli jokin herääminen, nostin vauvan päättäväisesti itselleni ja korotin ääntäni "ei täällä muutkaan lueskele neuvolakortteja!" Anopin vastaus oli paljonpuhuva, "ketkä muut?"

Neuvolakorttiasiasta tuli yleinen vitsi, appi virnuili meillä käydessään jos näki vaikka sanomalehden että "uskaltaakohan tähän koskea?" Anoppia nauratti niiin kauheasti!

Kunnes kyläilyt loppuivat ja kaikki muukin yhteydenpito. On kuulemma edelleen "äimän käkenä", että miksi ihmeessä.

Meillä esikoinen nyt 6v. ja tuntee tämän isän puolen isoäitinsä nimellä "Saija" (nimi keksitty), koska minäkin olin ja olen edelleen lapsille "Reetta", en ikinä koskaan "äiti". Mummiksi olisi pitänyt kutsua häntä kuitenkin, miestä tituleerasi sujuvasti isäksi. Anoppi puhui itsestään kolmannessa persoonassa "mummi" ensimmäiset pari vuotta. 2v. synttärien jälkeen aloimme ottaa määrätietoisesti etäisyyttä.

Aloin nauttimaan elämästä kun rajasimme appivanhemmat ulos. Olkoonkin että sain sen johdosta kotikutoisia diagnooseja (mm. narsismi :D) joita levitelty faktoina pitkin sukua. Ja mies oli lopulta minuakin ehdottomampi kyläilykiellon ym suhteen.

Ja ikä oli? Lapsellisempaa kostoa en keksi kun että ei anna lapsen kutsua mummiaan mummiksi. Oletko huomannut että sinä et ole äiti kellekään muulle kun lapsellesi, minkä takia muiden pitää puhutella sua äitinä? pitääkö kaupan kassankin äititellä? Entäs oman äitisi, oletko hänellekin äiti ? Eri viestiin: mummot eivät ole ilmaisia piikoja eikä ole mitään yleistä ohjetta miten toimitaan. Joskus paras apu on vauvan hoito ja sitä erityisesti pyydetään. Terveisin lapsenlapsi oli yötä ensimmäisen kerran 4 viikon vanhana 😀❤️

Mitenkäs aikuista on se että mustasukkainen mummo ei kykene nimittämään äitiä äidiksi? Ikää oli?

En usko, että kyseessä on mustasukkaisuus, vaan ihan tietoinen valinta mitätöidä miniän äitiyttä. Tai sitten ilkeys. Voi olla tietysti sekoitus noita kaikkia.

Mulle tulee mieleen myös tietynlainen tyhmyys, tunneälyn puute. Oma anoppini on mestari pahoittamaan mieliä - muidenkin kuin minun - ja kun on ensin antanut tulla tuurin täydeltä, mikä kaikki on huonosti, ihmettelee, miksi häneen katkaistaan välit.

Just tätä. Anoppi suorasanaisena kertoo vain totuuden, ja toinen pahoittaa mielensä ja viilentää välejä. Anoppi ei ole mitään pahaa mielestään, ja pahoittaa mielensä, kun toinen on niin herkkä hippiäinen kun ei kestä totuutta. Anopin totuus = mielipide, ei ymmärrä näiden kahden eroa.

Meillähän tähän voisi lisätä vielä, että anoppi saakin omasta mielestään puhua juuri mitä lystää, kun kerran aihetta on. Toisten mielestä sitä aihetta ei välttämättä ole.

Arvatkaa huvikseen, miten anoppi suhtautuu, mikäli hänen toiminnastaan ruvetaan keskustelemaan?

Kyllä, hänen toiminnassaanhan ei ole minkäänlaista korjaamista. Hän ei ole tehnyt mitään väärää. Hänhän vain antaa palautetta, on se nyt kumma, kun rakentavasta palautteesta suututaan!

Esimerkki tuoreesta rakentavasta keskustelusta puolisoni ja tämän äidin välillä:

Anoppi: "Voiko Kasperi tulla tänne mummolaan yöksi?"

Mies: "Ei voi tulla nyt, katsotaan sitten kun koulut on alkaneet."

Anoppi: "Jaa! Minä olin ostanut Kasperille koulu vaatteita, mutta kerran se ei tule, niin annan ne sitten jollekin muulle."

Mies: "Asia selvä."

Toinen esimerkki:

Mies: "Oli puhetta siitä Kasperin tulosta sinne. Jesperikin haluaisi tulla."

Anoppi: "Ei nyt!"

Mies: "Kasperi on nyt kuitenkin ollut jo useamman kerran teillä, ja Jesperi on odottanut vuoroaan. Tämä ei ole oikein tasapuolista pojille."

Anoppi: "Te ette osaa kasvattaa lapsia hyväksymään, ettei aina voi saada mitä toisella on."

Mies: "Jaa. Ei se kyllä niinkään ole. Mites sen Jesperin kanssa?"

Anoppi: "Minun pitää neuvotella Kasperin kanssa asiasta."

Mies: "Kasperi ei kyllä rupea päättämään, pääseekö velipoika mukaan mummolaan vai ei. Lapset ei yksinkertaisesti päätä tällaisista asioista, Kasperi on neljävuotias."

Anoppi: *raivokohtaus*

Kolmas esimerkki rakentavasta keskustelusta äidin ja pojan välillä:

Anoppi:"Pidätkö yhteyttä Maijan (15v vanhempi, 800km päässä asuva sisar) kanssa?"

Mies:" Harvakseltaan."

Anoppi: "Pidätkö yhteyttä Tuulikki-tähtiin?"

Mies: "Ollaan nähty viimeksi viisi vuotta sitten, eikä olla yhteyksissä oltu."

Anoppi: "Nyt kyllä on korkea aika, että Henna lopettaa tuon toiminnan. Henna estää lapsia tutustumasta sukuun ja sinua pitämästä yhteyttä sukulaisiinsa, nyt kannattaisi Hennankin ruveta jo hiljalleen olemaan aito ja rehellinen, tämä asia tulee vielä niin sinua kuin Hennaakin vastaan!"

Mies:"Henna (minä) ei liity tuohon millään tavalla, mä aikuisena ihmisenä tiedän kyllä itse, kenen kanssa haluan olla yhteyksissä. Maijan (sisar) kanssa ollaan yhteyksissä lähinnä kun on asiaa, välimatkakin on niin pitkä ettei sitä nyt ihan tuon tuosta voi nähdä. Tuulikista ei ole pitkään aikaan kuulunut mitään, eikä mullakaan ole hänelle asiaa ollut. Lapset on saaneet tavata meidän molempien sukulaisia, kun se on meidän aikatauluihin sopinut tai ei olla oltu sairaina. Kannattaa nyt lopettaa."

Että sellaista rakentamista se.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kerron nyt teille mitä sen kummallisen käytöksen takana on. Miksi se anoppi muuttui äkisti, oli niin töykeä, pyrki omimaan vauvan.

Biologiaa.

Se on biologiaa.

Lapsenlapsen lähelle ei pääse muutoin kuin auktoriteetilla ja itsevarmuudella. Näin on ollut aina. Tuore äiti haluaa pitää vauvan lähellään, tuore isoäiti näkee vauvassa itsensä jatkumon joka on lopulta oma jälkeläinen, ja haluaa vauvan lähelleen. Äiti näyttäytyy kilpailijana.

Aiemmin tämä ratkaistiin sukuhierarkialla ja nyt kun se perinne on alkanut kuolla pois, jää keinoksi suora toiminta. Äiti saa hoitaa vauvaa kotonaan, minä hoidan täällä, tulee ajateltua jo ennen kun auto kaartaa pihaan ja sydän käy pamppailemaan.

Oksitosiinia erittyy, omat kokemukset hoitamisesta tuntuvat kaikkein varmimmalta tavalta pitää vauva tyytyväisenä. Tuore äiti ei voi tietää vielä kaikkea. Sisimmässä alkaa kiehua sitten kun tämä äiti sekoittaa koko tilanteen kun istuu likellä ja tuijottaa.

Käyttäytymismalli on samanlainen, yhtä tyypillinen kuin äidissä tapahtuvat aivokemialliset muutokset synnytyksen jälkeen.

Aika auttaa. Ja psykologinen perspektiivi. Mummo ei voi käytökselleen yhtään mitään. Se menee ohitse, jos antaa alussa höseltää ne höyryt ulos. Jos siihen ei taivu millään, äitinä, niin lopputulos on näitä pitkittyneitä sukuriitoja. Kyseessä on psykofyysinen mekanismi jolle ei voi mitään.

Koskaan naisesta ei tee narsistia tämä käytös, lopettakaa em. sanan käyttö. Ja muutkin ilmiselvät pilkkanimet.

Pilkattiinko teitä kun olitte vasta synnyttäneet? Hormonien takia? Niin.

Aha, tässäpä se vastaus taisikin tulla, sitten en ihmettele enää yhtään kun mummo painaa menemään lapsen kanssa. Ei tietenkään ole siltikään hyväksyttävää, joten jatkossa varon ettei mummo pääse viemään enää lasta pois omin luvin.

Olisi tälle itse asialle (keskinäinen ymmärrys tai pyrkimys sitä kohtaan) paras jos en enää osallistu tähän ajatustenvaihtoon. Äärettömän polarisoituneeseen sellaiseen, te haette tietoisesti tukea omille ajatuksillenne ja oikeutatte toimintaanne, soraäänet hiljennetään

Samaa taktiikkaa käyttävät mm. persut.

Keskustelun kova ydin on siinä, että isoäidin intressit nähdään lähtökohtaisesti negatiivisina, narsismina ja niin edelleen. Kun kyseessä on inhimillisten tunteiden ja ajatusmallien sekoitus, paino sanalla inhimillisten. On kuluttavaa ja rasittavaa yrittää etsiä kompromisseja vastapuolen kanssa joka ei periaatteesta tule vastaan milliäkään. Tyypillinen ihminen vaihtaa lähestymistapaa silloin, ottaa oikeuden omiin käsiinsä ja siitä syntyy jutunjuurta tänne sitten. Minut ja monet muut on kasvatettu perhekäsitykseen joka huomioi ihmisten intressejä laajemmin. Syyksi sille että se mummi saa istua vauva sylissään ja olla kahvipöydästä ulkopuolinen, riittää se että hän haluaa niin. Saa hyvän mielen, nauttii vuorovaikutuksesta vauvan kanssa.

Täällä nimenomaan se sallivuus ja rauhallinen keskinäinen kunnioitus on katsottu narsismiksi ja lapsiperheen elämän pilaavaksi asiaksi. Muuan tuttavani on viimeisen vuoden aikana purkanut harmiaan poikansa vaimon käytöksen takia. Kyselin tarkasti taustaa ja ilmeni että mitään syytä ei ole ollut. Tämä miniänsä on tehnyt selväksi ettei lapsia saa nähdä paitsi hänen tarkalleen määrittämien aikataulujen mukaisesti ja ylipäätään on tullut negatiivinen tunnelma. Olen varmaan vainoharhainen mutta yhdistän muutoksen tähän ketjuun täällä. Vastakkaista näkökulmaa ei päästetä ääneen ja lopputulos on leviävä asenneilmapiirin muutos, myrkyllinen ja lasten mielipiteet sivuttava muutos. Toivottavasti olette tyytyväisiä tähän hienoon saavutukseen.

Kun ei ole mitään neuvottelutilannetta jossa eri ”vastapuolet” jauhaisivat intressejään.

Se isovanhempi EI OLE osapuoli koko asiassa.

Sinun lähtökohtasi on jo lähtökohtaisesti pielessä. Ei ihme että on vaikeaa.

Voi hyvänen aika. Sinun käsityksesi ei edusta yleistä totuutta eikä näissä asioissa edes ole mitään yleisiä totuuksia. On näkökulmia ja mielipiteitä ja perhekulttuurien eroja.

TÄMÄ on se ongelma, kiitos kun tulit antamaan erinomaisen esimerkin siitä. Jokaisella perheellä on vapaus valita oma tapansa toimia ja jos tapoihin kuuluu keskinäinen arvostus ja kypsä, muut huomioon ottava, terveen itsetunnon tuottama lempeys muita kohtaan, niin se on arvokasta ja säilyttämisen arvoista. Sellaisessa perhekulttuurissa kasvanut voi tämän keskustelun harhauttamana kokea että heillä toimitaan "väärin". Jotain tällaista on tapahtunut tuttavani kohdalla, eikä lasten ajatuksia ole kysytty kertaakaan. Kysyin asiasta. Ja kyselin miten hän itse on toiminut ja piirtyi kuva jopa ylivarovaisen huomaavaisesta käytöksestä, ei puhettakaan mistään lasten kaappauksista tai muusta kyseenalaisesta.

Näet tapahtuneen positiivisena asiana, eikö vain?

Tuo on vain ihan puhdas fakta.

Isovanhempi ei ole perheenjäsen eikä hänellä ole lähtökohtaisesti lapseen minkäänlaisia oikeuksia. Hän ei ole osapuoli.

Ja se mitä pahansuovat mummelit selän takan juoruilee ei kiinnosta ketään.

Tämä. Ilmeisesti uusi normaali. Mietin muualla Euroopassa, jossa isoäiti on kunnioitettu suvun matriarkka. Meillä ulkopuolinen jne. Alkuperäistä tapahtumaa eli mummelin tekosia en jaksanut hakea, kun täällä on kilometrin pituisia keittiöpsykologien lausuntoja.

Ei se isoäiti yhtikäs missään sen kummemmin ole perheenjäsen.

Eikä se että on joku ”suvun johtohahmo” tarkoita että olisi oikeuksia toisen lapseen tai saisi syejäyttää lapsen vanhemmat.

Olet oikeassa vain juridisesti.  Kulttuurisesti et.  Mulla on venäläisiä sukulaisia ja varmuudella voin sanoa, että ylisukupolviset perhesiteet on siellä voimassa ihan tänäkin päivänä.  Käy vaikka katsomassa, niin se näkyy jopa katukuvassa.

Samanlainen kulttuuri vallitsee hyvin monissa maissa, esim. Aasiassa ja Afrikassa.  Myös Etelä-Euroopassa ja Latinalaisessa Amerikassa.

Enkä ole ihan varma tuosta juridisestakaan puolesta vaikkapa Afrikkaa ajatellen.  Siellähän saattaa joku vanha isoisä määrätä kaikesta eikä miniän lapsi ole mitenkään vain miniän lapsi, se on koko suvun lapsi.

Myös Suomessa tavataan tätä kulttuuria romanien keskuudessa.  Lapsen katsotaan kuuluvan isälle ja isän suvulle.  Jos vaimo jättää miehensä, lapset on jätettävä miehelle ja miehen suvulle.  Laki ei tietenkään tätä määrää, mutta aina ei lähdetä siihen lakiin vetoamaan, koska seuraukset voi olla erittäin ikävät eikä romanit aina välitä lain kirjaimesta hevon häntää.  Tästä on tietysti paljon variaatioita, riippuen ihmisistä ja siitä, ettei tällaisia kulttuurisia sääntöjä ole pakko noudattaa jos asiat voidaan sopia keskenään.  Mutta riitatilanteissa suku saattaa tulla vahvasti mukaan.

Ei tästä nykyanoppien "rajattomuudesta" voi oikein yleistystäkään tehdä, koska toisaalta vanhemmat valittaa, että isovanhemmat ei välitä lapsenlapsistaan, huitelevat vain eläkeläisriennoissaan eikä ota lapsia hoitoonsa ikinä.  Näitäkin ketjuja on täällä ollut vaikka kuinka ja pitkiä kuin nälkävuosi.

Jossain siellä piilossa on sitten nämä ihan tavalliset tapaukset.  

Ihan sama miten jossain savimaja-asutuksessa toimitaan,jos Suomessa on ongelmana, että anoppi haluaa olla päättäjänä aikuisen lapsensa perheessä. Taitaa olla afrikkalaisia pitkä matka, että heillä olisi edes puolet niistä oikeuksista, mitä naisilla on Suomessa. Ja tästä pyhävaatekansasta ja heidän tavoistaan ei oikein malliksi ole kenellekään tässäkään asiassa.

Ei tässä mistään mallia ottamisesta ole kysekään, vaan muistutus vain sille, joka kirjoitti, ettei isovanhemmat ole yhtikäs missään perheenjäseniä.  On ne jossakin.  Meillä ei, mutta monissa eri kulttuureissa on, ja vahvastikin.  

Missä? Sano yksikin maa jossa ne isovanhemmat on juridisesti lapsensa perheen jäseniä?

Olisit lukenut mun kirjoitukseni kokonaan, ennen kuin ryntäät kysymään mitään.  Minä kirjoitin nimenomaan, että kulttuurisesti!  Ei juridisesti olekaan missään.  Paitsi epäilin ja epäilen yhä, että joissakin Afrikan heimoissa saattaa olla juridisestikin, heillä kun on omat heimolakinsa.  Myös Islam on sellainen kulttuurisesti vahva uskonto, että siellä saatetaan katsoa koko suku yhdeksi perheeksi ja suurinta valtaa käyttää joku vanha suvun isoisä tai muu päämies.  Ja on ihan mahdollista, että oikeuslaitoskin tukee tätä systeemiä.  Miehethän siellä valtaa käyttävät ja naisista suurin valta on vanhoilla isoäideillä.  Jopa tuossa 90 päivää morsiamena -ohjelmassa pitää pojan saada äitinsä suostumus avioliitolleen.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kerron nyt teille mitä sen kummallisen käytöksen takana on. Miksi se anoppi muuttui äkisti, oli niin töykeä, pyrki omimaan vauvan.

Biologiaa.

Se on biologiaa.

Lapsenlapsen lähelle ei pääse muutoin kuin auktoriteetilla ja itsevarmuudella. Näin on ollut aina. Tuore äiti haluaa pitää vauvan lähellään, tuore isoäiti näkee vauvassa itsensä jatkumon joka on lopulta oma jälkeläinen, ja haluaa vauvan lähelleen. Äiti näyttäytyy kilpailijana.

Aiemmin tämä ratkaistiin sukuhierarkialla ja nyt kun se perinne on alkanut kuolla pois, jää keinoksi suora toiminta. Äiti saa hoitaa vauvaa kotonaan, minä hoidan täällä, tulee ajateltua jo ennen kun auto kaartaa pihaan ja sydän käy pamppailemaan.

Oksitosiinia erittyy, omat kokemukset hoitamisesta tuntuvat kaikkein varmimmalta tavalta pitää vauva tyytyväisenä. Tuore äiti ei voi tietää vielä kaikkea. Sisimmässä alkaa kiehua sitten kun tämä äiti sekoittaa koko tilanteen kun istuu likellä ja tuijottaa.

Käyttäytymismalli on samanlainen, yhtä tyypillinen kuin äidissä tapahtuvat aivokemialliset muutokset synnytyksen jälkeen.

Aika auttaa. Ja psykologinen perspektiivi. Mummo ei voi käytökselleen yhtään mitään. Se menee ohitse, jos antaa alussa höseltää ne höyryt ulos. Jos siihen ei taivu millään, äitinä, niin lopputulos on näitä pitkittyneitä sukuriitoja. Kyseessä on psykofyysinen mekanismi jolle ei voi mitään.

Koskaan naisesta ei tee narsistia tämä käytös, lopettakaa em. sanan käyttö. Ja muutkin ilmiselvät pilkkanimet.

Pilkattiinko teitä kun olitte vasta synnyttäneet? Hormonien takia? Niin.

Aha, tässäpä se vastaus taisikin tulla, sitten en ihmettele enää yhtään kun mummo painaa menemään lapsen kanssa. Ei tietenkään ole siltikään hyväksyttävää, joten jatkossa varon ettei mummo pääse viemään enää lasta pois omin luvin.

Olisi tälle itse asialle (keskinäinen ymmärrys tai pyrkimys sitä kohtaan) paras jos en enää osallistu tähän ajatustenvaihtoon. Äärettömän polarisoituneeseen sellaiseen, te haette tietoisesti tukea omille ajatuksillenne ja oikeutatte toimintaanne, soraäänet hiljennetään

Samaa taktiikkaa käyttävät mm. persut.

Keskustelun kova ydin on siinä, että isoäidin intressit nähdään lähtökohtaisesti negatiivisina, narsismina ja niin edelleen. Kun kyseessä on inhimillisten tunteiden ja ajatusmallien sekoitus, paino sanalla inhimillisten. On kuluttavaa ja rasittavaa yrittää etsiä kompromisseja vastapuolen kanssa joka ei periaatteesta tule vastaan milliäkään. Tyypillinen ihminen vaihtaa lähestymistapaa silloin, ottaa oikeuden omiin käsiinsä ja siitä syntyy jutunjuurta tänne sitten. Minut ja monet muut on kasvatettu perhekäsitykseen joka huomioi ihmisten intressejä laajemmin. Syyksi sille että se mummi saa istua vauva sylissään ja olla kahvipöydästä ulkopuolinen, riittää se että hän haluaa niin. Saa hyvän mielen, nauttii vuorovaikutuksesta vauvan kanssa.

Täällä nimenomaan se sallivuus ja rauhallinen keskinäinen kunnioitus on katsottu narsismiksi ja lapsiperheen elämän pilaavaksi asiaksi. Muuan tuttavani on viimeisen vuoden aikana purkanut harmiaan poikansa vaimon käytöksen takia. Kyselin tarkasti taustaa ja ilmeni että mitään syytä ei ole ollut. Tämä miniänsä on tehnyt selväksi ettei lapsia saa nähdä paitsi hänen tarkalleen määrittämien aikataulujen mukaisesti ja ylipäätään on tullut negatiivinen tunnelma. Olen varmaan vainoharhainen mutta yhdistän muutoksen tähän ketjuun täällä. Vastakkaista näkökulmaa ei päästetä ääneen ja lopputulos on leviävä asenneilmapiirin muutos, myrkyllinen ja lasten mielipiteet sivuttava muutos. Toivottavasti olette tyytyväisiä tähän hienoon saavutukseen.

Kun ei ole mitään neuvottelutilannetta jossa eri ”vastapuolet” jauhaisivat intressejään.

Se isovanhempi EI OLE osapuoli koko asiassa.

Sinun lähtökohtasi on jo lähtökohtaisesti pielessä. Ei ihme että on vaikeaa.

Voi hyvänen aika. Sinun käsityksesi ei edusta yleistä totuutta eikä näissä asioissa edes ole mitään yleisiä totuuksia. On näkökulmia ja mielipiteitä ja perhekulttuurien eroja.

TÄMÄ on se ongelma, kiitos kun tulit antamaan erinomaisen esimerkin siitä. Jokaisella perheellä on vapaus valita oma tapansa toimia ja jos tapoihin kuuluu keskinäinen arvostus ja kypsä, muut huomioon ottava, terveen itsetunnon tuottama lempeys muita kohtaan, niin se on arvokasta ja säilyttämisen arvoista. Sellaisessa perhekulttuurissa kasvanut voi tämän keskustelun harhauttamana kokea että heillä toimitaan "väärin". Jotain tällaista on tapahtunut tuttavani kohdalla, eikä lasten ajatuksia ole kysytty kertaakaan. Kysyin asiasta. Ja kyselin miten hän itse on toiminut ja piirtyi kuva jopa ylivarovaisen huomaavaisesta käytöksestä, ei puhettakaan mistään lasten kaappauksista tai muusta kyseenalaisesta.

Näet tapahtuneen positiivisena asiana, eikö vain?

Tuo on vain ihan puhdas fakta.

Isovanhempi ei ole perheenjäsen eikä hänellä ole lähtökohtaisesti lapseen minkäänlaisia oikeuksia. Hän ei ole osapuoli.

Ja se mitä pahansuovat mummelit selän takan juoruilee ei kiinnosta ketään.

Tämä. Ilmeisesti uusi normaali. Mietin muualla Euroopassa, jossa isoäiti on kunnioitettu suvun matriarkka. Meillä ulkopuolinen jne. Alkuperäistä tapahtumaa eli mummelin tekosia en jaksanut hakea, kun täällä on kilometrin pituisia keittiöpsykologien lausuntoja.

Ei se isoäiti yhtikäs missään sen kummemmin ole perheenjäsen.

Eikä se että on joku ”suvun johtohahmo” tarkoita että olisi oikeuksia toisen lapseen tai saisi syejäyttää lapsen vanhemmat.

Olet oikeassa vain juridisesti.  Kulttuurisesti et.  Mulla on venäläisiä sukulaisia ja varmuudella voin sanoa, että ylisukupolviset perhesiteet on siellä voimassa ihan tänäkin päivänä.  Käy vaikka katsomassa, niin se näkyy jopa katukuvassa.

Samanlainen kulttuuri vallitsee hyvin monissa maissa, esim. Aasiassa ja Afrikassa.  Myös Etelä-Euroopassa ja Latinalaisessa Amerikassa.

Enkä ole ihan varma tuosta juridisestakaan puolesta vaikkapa Afrikkaa ajatellen.  Siellähän saattaa joku vanha isoisä määrätä kaikesta eikä miniän lapsi ole mitenkään vain miniän lapsi, se on koko suvun lapsi.

Myös Suomessa tavataan tätä kulttuuria romanien keskuudessa.  Lapsen katsotaan kuuluvan isälle ja isän suvulle.  Jos vaimo jättää miehensä, lapset on jätettävä miehelle ja miehen suvulle.  Laki ei tietenkään tätä määrää, mutta aina ei lähdetä siihen lakiin vetoamaan, koska seuraukset voi olla erittäin ikävät eikä romanit aina välitä lain kirjaimesta hevon häntää.  Tästä on tietysti paljon variaatioita, riippuen ihmisistä ja siitä, ettei tällaisia kulttuurisia sääntöjä ole pakko noudattaa jos asiat voidaan sopia keskenään.  Mutta riitatilanteissa suku saattaa tulla vahvasti mukaan.

Ei tästä nykyanoppien "rajattomuudesta" voi oikein yleistystäkään tehdä, koska toisaalta vanhemmat valittaa, että isovanhemmat ei välitä lapsenlapsistaan, huitelevat vain eläkeläisriennoissaan eikä ota lapsia hoitoonsa ikinä.  Näitäkin ketjuja on täällä ollut vaikka kuinka ja pitkiä kuin nälkävuosi.

Jossain siellä piilossa on sitten nämä ihan tavalliset tapaukset.  

Ihan sama miten jossain savimaja-asutuksessa toimitaan,jos Suomessa on ongelmana, että anoppi haluaa olla päättäjänä aikuisen lapsensa perheessä. Taitaa olla afrikkalaisia pitkä matka, että heillä olisi edes puolet niistä oikeuksista, mitä naisilla on Suomessa. Ja tästä pyhävaatekansasta ja heidän tavoistaan ei oikein malliksi ole kenellekään tässäkään asiassa.

Ei tässä mistään mallia ottamisesta ole kysekään, vaan muistutus vain sille, joka kirjoitti, ettei isovanhemmat ole yhtikäs missään perheenjäseniä.  On ne jossakin.  Meillä ei, mutta monissa eri kulttuureissa on, ja vahvastikin.  

Missä? Sano yksikin maa jossa ne isovanhemmat on juridisesti lapsensa perheen jäseniä?

Olisit lukenut mun kirjoitukseni kokonaan, ennen kuin ryntäät kysymään mitään.  Minä kirjoitin nimenomaan, että kulttuurisesti!  Ei juridisesti olekaan missään.  Paitsi epäilin ja epäilen yhä, että joissakin Afrikan heimoissa saattaa olla juridisestikin, heillä kun on omat heimolakinsa.  Myös Islam on sellainen kulttuurisesti vahva uskonto, että siellä saatetaan katsoa koko suku yhdeksi perheeksi ja suurinta valtaa käyttää joku vanha suvun isoisä tai muu päämies.  Ja on ihan mahdollista, että oikeuslaitoskin tukee tätä systeemiä.  Miehethän siellä valtaa käyttävät ja naisista suurin valta on vanhoilla isoäideillä.  Jopa tuossa 90 päivää morsiamena -ohjelmassa pitää pojan saada äitinsä suostumus avioliitolleen.  

Eli ihan jokaisessa maassa myös sinun mukaasi se isovanhempien asema on täysin vanhempien käsissä. Kiitos vahvistuksesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kerron nyt teille mitä sen kummallisen käytöksen takana on. Miksi se anoppi muuttui äkisti, oli niin töykeä, pyrki omimaan vauvan.

Biologiaa.

Se on biologiaa.

Lapsenlapsen lähelle ei pääse muutoin kuin auktoriteetilla ja itsevarmuudella. Näin on ollut aina. Tuore äiti haluaa pitää vauvan lähellään, tuore isoäiti näkee vauvassa itsensä jatkumon joka on lopulta oma jälkeläinen, ja haluaa vauvan lähelleen. Äiti näyttäytyy kilpailijana.

Aiemmin tämä ratkaistiin sukuhierarkialla ja nyt kun se perinne on alkanut kuolla pois, jää keinoksi suora toiminta. Äiti saa hoitaa vauvaa kotonaan, minä hoidan täällä, tulee ajateltua jo ennen kun auto kaartaa pihaan ja sydän käy pamppailemaan.

Oksitosiinia erittyy, omat kokemukset hoitamisesta tuntuvat kaikkein varmimmalta tavalta pitää vauva tyytyväisenä. Tuore äiti ei voi tietää vielä kaikkea. Sisimmässä alkaa kiehua sitten kun tämä äiti sekoittaa koko tilanteen kun istuu likellä ja tuijottaa.

Käyttäytymismalli on samanlainen, yhtä tyypillinen kuin äidissä tapahtuvat aivokemialliset muutokset synnytyksen jälkeen.

Aika auttaa. Ja psykologinen perspektiivi. Mummo ei voi käytökselleen yhtään mitään. Se menee ohitse, jos antaa alussa höseltää ne höyryt ulos. Jos siihen ei taivu millään, äitinä, niin lopputulos on näitä pitkittyneitä sukuriitoja. Kyseessä on psykofyysinen mekanismi jolle ei voi mitään.

Koskaan naisesta ei tee narsistia tämä käytös, lopettakaa em. sanan käyttö. Ja muutkin ilmiselvät pilkkanimet.

Pilkattiinko teitä kun olitte vasta synnyttäneet? Hormonien takia? Niin.

Aha, tässäpä se vastaus taisikin tulla, sitten en ihmettele enää yhtään kun mummo painaa menemään lapsen kanssa. Ei tietenkään ole siltikään hyväksyttävää, joten jatkossa varon ettei mummo pääse viemään enää lasta pois omin luvin.

Olisi tälle itse asialle (keskinäinen ymmärrys tai pyrkimys sitä kohtaan) paras jos en enää osallistu tähän ajatustenvaihtoon. Äärettömän polarisoituneeseen sellaiseen, te haette tietoisesti tukea omille ajatuksillenne ja oikeutatte toimintaanne, soraäänet hiljennetään

Samaa taktiikkaa käyttävät mm. persut.

Keskustelun kova ydin on siinä, että isoäidin intressit nähdään lähtökohtaisesti negatiivisina, narsismina ja niin edelleen. Kun kyseessä on inhimillisten tunteiden ja ajatusmallien sekoitus, paino sanalla inhimillisten. On kuluttavaa ja rasittavaa yrittää etsiä kompromisseja vastapuolen kanssa joka ei periaatteesta tule vastaan milliäkään. Tyypillinen ihminen vaihtaa lähestymistapaa silloin, ottaa oikeuden omiin käsiinsä ja siitä syntyy jutunjuurta tänne sitten. Minut ja monet muut on kasvatettu perhekäsitykseen joka huomioi ihmisten intressejä laajemmin. Syyksi sille että se mummi saa istua vauva sylissään ja olla kahvipöydästä ulkopuolinen, riittää se että hän haluaa niin. Saa hyvän mielen, nauttii vuorovaikutuksesta vauvan kanssa.

Täällä nimenomaan se sallivuus ja rauhallinen keskinäinen kunnioitus on katsottu narsismiksi ja lapsiperheen elämän pilaavaksi asiaksi. Muuan tuttavani on viimeisen vuoden aikana purkanut harmiaan poikansa vaimon käytöksen takia. Kyselin tarkasti taustaa ja ilmeni että mitään syytä ei ole ollut. Tämä miniänsä on tehnyt selväksi ettei lapsia saa nähdä paitsi hänen tarkalleen määrittämien aikataulujen mukaisesti ja ylipäätään on tullut negatiivinen tunnelma. Olen varmaan vainoharhainen mutta yhdistän muutoksen tähän ketjuun täällä. Vastakkaista näkökulmaa ei päästetä ääneen ja lopputulos on leviävä asenneilmapiirin muutos, myrkyllinen ja lasten mielipiteet sivuttava muutos. Toivottavasti olette tyytyväisiä tähän hienoon saavutukseen.

Kun ei ole mitään neuvottelutilannetta jossa eri ”vastapuolet” jauhaisivat intressejään.

Se isovanhempi EI OLE osapuoli koko asiassa.

Sinun lähtökohtasi on jo lähtökohtaisesti pielessä. Ei ihme että on vaikeaa.

Voi hyvänen aika. Sinun käsityksesi ei edusta yleistä totuutta eikä näissä asioissa edes ole mitään yleisiä totuuksia. On näkökulmia ja mielipiteitä ja perhekulttuurien eroja.

TÄMÄ on se ongelma, kiitos kun tulit antamaan erinomaisen esimerkin siitä. Jokaisella perheellä on vapaus valita oma tapansa toimia ja jos tapoihin kuuluu keskinäinen arvostus ja kypsä, muut huomioon ottava, terveen itsetunnon tuottama lempeys muita kohtaan, niin se on arvokasta ja säilyttämisen arvoista. Sellaisessa perhekulttuurissa kasvanut voi tämän keskustelun harhauttamana kokea että heillä toimitaan "väärin". Jotain tällaista on tapahtunut tuttavani kohdalla, eikä lasten ajatuksia ole kysytty kertaakaan. Kysyin asiasta. Ja kyselin miten hän itse on toiminut ja piirtyi kuva jopa ylivarovaisen huomaavaisesta käytöksestä, ei puhettakaan mistään lasten kaappauksista tai muusta kyseenalaisesta.

Näet tapahtuneen positiivisena asiana, eikö vain?

Tuo on vain ihan puhdas fakta.

Isovanhempi ei ole perheenjäsen eikä hänellä ole lähtökohtaisesti lapseen minkäänlaisia oikeuksia. Hän ei ole osapuoli.

Ja se mitä pahansuovat mummelit selän takan juoruilee ei kiinnosta ketään.

Tämä. Ilmeisesti uusi normaali. Mietin muualla Euroopassa, jossa isoäiti on kunnioitettu suvun matriarkka. Meillä ulkopuolinen jne. Alkuperäistä tapahtumaa eli mummelin tekosia en jaksanut hakea, kun täällä on kilometrin pituisia keittiöpsykologien lausuntoja.

Ei se isoäiti yhtikäs missään sen kummemmin ole perheenjäsen.

Eikä se että on joku ”suvun johtohahmo” tarkoita että olisi oikeuksia toisen lapseen tai saisi syejäyttää lapsen vanhemmat.

Olet oikeassa vain juridisesti.  Kulttuurisesti et.  Mulla on venäläisiä sukulaisia ja varmuudella voin sanoa, että ylisukupolviset perhesiteet on siellä voimassa ihan tänäkin päivänä.  Käy vaikka katsomassa, niin se näkyy jopa katukuvassa.

Samanlainen kulttuuri vallitsee hyvin monissa maissa, esim. Aasiassa ja Afrikassa.  Myös Etelä-Euroopassa ja Latinalaisessa Amerikassa.

Enkä ole ihan varma tuosta juridisestakaan puolesta vaikkapa Afrikkaa ajatellen.  Siellähän saattaa joku vanha isoisä määrätä kaikesta eikä miniän lapsi ole mitenkään vain miniän lapsi, se on koko suvun lapsi.

Myös Suomessa tavataan tätä kulttuuria romanien keskuudessa.  Lapsen katsotaan kuuluvan isälle ja isän suvulle.  Jos vaimo jättää miehensä, lapset on jätettävä miehelle ja miehen suvulle.  Laki ei tietenkään tätä määrää, mutta aina ei lähdetä siihen lakiin vetoamaan, koska seuraukset voi olla erittäin ikävät eikä romanit aina välitä lain kirjaimesta hevon häntää.  Tästä on tietysti paljon variaatioita, riippuen ihmisistä ja siitä, ettei tällaisia kulttuurisia sääntöjä ole pakko noudattaa jos asiat voidaan sopia keskenään.  Mutta riitatilanteissa suku saattaa tulla vahvasti mukaan.

Ei tästä nykyanoppien "rajattomuudesta" voi oikein yleistystäkään tehdä, koska toisaalta vanhemmat valittaa, että isovanhemmat ei välitä lapsenlapsistaan, huitelevat vain eläkeläisriennoissaan eikä ota lapsia hoitoonsa ikinä.  Näitäkin ketjuja on täällä ollut vaikka kuinka ja pitkiä kuin nälkävuosi.

Jossain siellä piilossa on sitten nämä ihan tavalliset tapaukset.  

Ihan sama miten jossain savimaja-asutuksessa toimitaan,jos Suomessa on ongelmana, että anoppi haluaa olla päättäjänä aikuisen lapsensa perheessä. Taitaa olla afrikkalaisia pitkä matka, että heillä olisi edes puolet niistä oikeuksista, mitä naisilla on Suomessa. Ja tästä pyhävaatekansasta ja heidän tavoistaan ei oikein malliksi ole kenellekään tässäkään asiassa.

Ei tässä mistään mallia ottamisesta ole kysekään, vaan muistutus vain sille, joka kirjoitti, ettei isovanhemmat ole yhtikäs missään perheenjäseniä.  On ne jossakin.  Meillä ei, mutta monissa eri kulttuureissa on, ja vahvastikin.  

Missä? Sano yksikin maa jossa ne isovanhemmat on juridisesti lapsensa perheen jäseniä?

Olisit lukenut mun kirjoitukseni kokonaan, ennen kuin ryntäät kysymään mitään.  Minä kirjoitin nimenomaan, että kulttuurisesti!  Ei juridisesti olekaan missään.  Paitsi epäilin ja epäilen yhä, että joissakin Afrikan heimoissa saattaa olla juridisestikin, heillä kun on omat heimolakinsa.  Myös Islam on sellainen kulttuurisesti vahva uskonto, että siellä saatetaan katsoa koko suku yhdeksi perheeksi ja suurinta valtaa käyttää joku vanha suvun isoisä tai muu päämies.  Ja on ihan mahdollista, että oikeuslaitoskin tukee tätä systeemiä.  Miehethän siellä valtaa käyttävät ja naisista suurin valta on vanhoilla isoäideillä.  Jopa tuossa 90 päivää morsiamena -ohjelmassa pitää pojan saada äitinsä suostumus avioliitolleen.  

Eli ihan jokaisessa maassa myös sinun mukaasi se isovanhempien asema on täysin vanhempien käsissä. Kiitos vahvistuksesta.

Hooh-hooh-hoijjaa...  no niinpä tietenkin.  

Eli jos ei se oma pää nyt toimi järkevästi, niin kerrotaanpa sulle:  Vastasin ihmiselle, joka väitti, että maailmassa ei MISSÄÄN käsitetä isovanhempia perheen jäseniksi.  

Vastasin, että se ei pidä täysin paikkaansa, koska todellakin ON kulttuureja, joissa isovanhemmat käsitetään perheeseen kuuluvaksi.  Niissä kulttuureissa eivät vanhemmat todellakaan määrittele isovanhempien asemaa, se on valmiina olemassa jo ennen kuin avioliittoja solmitaankaan tai lapsia hankitaan.  Isovanhempien asema on vahva ja sellaisena pysyy.  Ristiriitoja on varmasti, mutta silti isovanhempien ja yleensä vanhemman sukupolven määräysvalta on horjumaton.

Mutta meillä näin ei ole, eikä todellakaan ihan kaikkialla maailmassa.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vier8ailija kirjoitti:

Varmasti lastennneuvolan terveydenhoitaja voi kieltää isovanhempia tulemasta lapsen neuvolatarkastukseen. Älä sano isovanhemmille, koska lapsella on neuvola-aika tai hammashoitola-aika. Asia ei kuulu heille. Ja isovanhempaa ei tarvitse ottaa auton kyytiin. Toki jos isovanhempi on rajaton tunkeilija, niin voihan hän ajaa omalla autolla perässä.

Lastennneuvola on tarkoitettu lapselle ja lapsen vanhemmille. Olen nähnyt neuvolassa, että isoäiti istuu odotustiloissa. Onko raivostuttava isoäiti tunkenut mukaan väkisin vai onko uusavuton äiti tarvinnut äidin tai anopin mukaan neuvolakäynnille?

Toivottavasti isovanhempia ei päästetä sentään vastaanottohuoneeseen. Itse en ainakaan hyväksyisi, että isoäiti tai isoisä kuuntelisi lapsen terveystietoja ja perheen sisäisiä asioita. Lastenneuvolassa kysytään kuulumisia äidiltä ja isältäkin. En minäkään mene anopin tai appiukon kanssa lääkärin vastaanotolle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me ei juurikaan käyty anoppilassa. Ei ehditty, kun anoppi oli meillä jatkuvasti. Vauvaa ei olisi saanut pitää ollenkaan lattialle, kun vauvalle tulee kuulemma kylmä. Sylissä lapsi kitisi ja kiemurteli, lattialla oli tyytyväinen kun sai siinä sätkiä. Mutta mummun syli on silti parasta mitä vauva voi saada....

Minä pohdin jossain vaiheessa, että olenko sekoamassa kun isovanhemmat kävivät 29 kertaa kuukaudessa meillä kylässä ja sitten pois lähtiessään totesivat:"tulkaa meilläkin käymään." Ilmeeni oli varmasti näkemisen arvoinen kun pohdin siinä, että miksi, kun muutenkin nähdään joka päivä. Myöhemmin kun heidän vierailut meillä väheni yritin kerran kuussa käydä lasten kanssa heillä, mutta ei siitä mitään tullut, koska seuraavan viikon ajan mummo soitti päivittäin, että tulkaa syömään ja ampaisi meille siivoamaan. Parempi kun käyvät täällä kerran viikossa ja muuten ei olla tekemisissä.

Voi kun olisi riittänyt yksi visiitti päivässä. Mutta meillä kävi vain anoppi, anopin miehestä ei ollut ikinä mitään vaivaa. Päin vastoin, hän on niitä harvoja, joilta sain tukea kun tilanne oli pahimmillaan. Mutta ei hänkään uskaltanut uhmata vaimoaan avoimesti.

Ymmärrän tunteesi. Pahimmillaan pappa kävi meillä 4 kertaa päivässä ja mummo tuli taas viettämään aikaa kerran päivässä, mutta oli esim. 6 tuntia. Ei naurattanut.

Oli se vaan kauheaa, kun anoppi saattoi käydä meillä, sit vei kirjeen postilaatikkoon ja sitten tuli meille uudestaan, kun sattui ajamaan ohi. Lisäksi arkena ei vahingossakaan käynyt silloin, kun mun mies oli kotona. Minkäänlainen sanominen siitä, ettei juuri nyt ei käy vierailu, meni kuuroille korville.

Joo, vierailut tapahtuivat tietysti päivällä kun mies oli töissä. Ja toki mummo on aina tervetullut kylään ;) vai miltä kuulostaa keskustelu: - huomenta, minä tulin auttamaan. Anna vauva tänne ja lähde lenkille. - En tarvitse apua ja ollaan jo käyty lenkillä. - No, minä olen nyt tässä ja autan.

Kyseessä ihminen joka ei tajunnut lähteä kotiinsa edes kun lähdin lapsen kanssa neuvolaan.

Tunkiko mukaan? Meillä kapusi autoon ihan ilman eri kutsua. Kysyin sitten, että voinko heittää hänet jonnekin.

Meillä kanssa anoppi tuli pihaan kun olin pistänyt vauvan kaukalon autoon neovolareissua varten. Oli jo vähän kiire, ja huikkasin että ollaan lähdössä, heippa. Peruutin auton tallista, mutta matkan teko meinasi tyssätä siihen, kun toinen seisoo keskellä pihatietä ilman aikomustakaan siirtyä. Napakan töötöttämisen jälkeen siirtyi ja lähdin auto kiviä kuopien pihasta. Myöhemmin kertoi olleensa erittäin pettynyt, kun ei päässyt mukaan neuvolaan, ja yritti vähän itkuakin siihen vääntää.

Onko täällä neuvola-ihmisiä paikalla? Onko kuinka yleistä, että mummu hengaa mukaan käynnille?

Mä en ole ikinä sanonut koska neuvola on, mutta sattui paikalle, kun oltiin lähdössä. Asia ei kuulu anopille, mutta hän on taatusti asiasta eri mieltä. Joka ikinen asia meidän perheessä kuuluu anopille, ja voi kun häntä harmittaa kun tietoisesti pidetään häntä etäällä.

Neuvolakäynteihin liittyvä sekoilu oli ahdistavuudessaan ihan omaa luokkaansa. Niin absurdia ja itsepintaista. Anoppi oli pitänyt selvänä että tulee mukaan, tuntui olevan huolissaan siitä mitä ohjeita neuvolassa annetaan, "parempi että minäkin olen kuulolla", "siellä puhutaan paljon ihan pötyjuttuja sitten".

Anoppi oli käymässä meillä kun esikoinen oli vauva, kulki vauva sylissään ympäri kämppää ja nappasi muitta mutkitta neuvolakortin pöydältä. Laittoi pokkana silmälasit nenälleen ja alkoi lukemaan korttia, heijasi samalla vauvaa. Tuo näky jäi mieleen, kiteytti jotenkin kaiken. Se tärkeä, totinen ilme.

Menin ottamaan vauvan, anoppi kääntyi äkäisesti poispäin, ihan kuin olisin ollut ärsyttävä kärpänen. Änkytin ahdistuneena että "minäpä laitan sen kortin talteen", vedin kortista ja tämä vain puristi sitä sormiensa välissä :D silloin tuli jokin herääminen, nostin vauvan päättäväisesti itselleni ja korotin ääntäni "ei täällä muutkaan lueskele neuvolakortteja!" Anopin vastaus oli paljonpuhuva, "ketkä muut?"

Neuvolakorttiasiasta tuli yleinen vitsi, appi virnuili meillä käydessään jos näki vaikka sanomalehden että "uskaltaakohan tähän koskea?" Anoppia nauratti niiin kauheasti!

Kunnes kyläilyt loppuivat ja kaikki muukin yhteydenpito. On kuulemma edelleen "äimän käkenä", että miksi ihmeessä.

Meillä esikoinen nyt 6v. ja tuntee tämän isän puolen isoäitinsä nimellä "Saija" (nimi keksitty), koska minäkin olin ja olen edelleen lapsille "Reetta", en ikinä koskaan "äiti". Mummiksi olisi pitänyt kutsua häntä kuitenkin, miestä tituleerasi sujuvasti isäksi. Anoppi puhui itsestään kolmannessa persoonassa "mummi" ensimmäiset pari vuotta. 2v. synttärien jälkeen aloimme ottaa määrätietoisesti etäisyyttä.

Aloin nauttimaan elämästä kun rajasimme appivanhemmat ulos. Olkoonkin että sain sen johdosta kotikutoisia diagnooseja (mm. narsismi :D) joita levitelty faktoina pitkin sukua. Ja mies oli lopulta minuakin ehdottomampi kyläilykiellon ym suhteen.

Ja ikä oli? Lapsellisempaa kostoa en keksi kun että ei anna lapsen kutsua mummiaan mummiksi. Oletko huomannut että sinä et ole äiti kellekään muulle kun lapsellesi, minkä takia muiden pitää puhutella sua äitinä? pitääkö kaupan kassankin äititellä? Entäs oman äitisi, oletko hänellekin äiti ? Eri viestiin: mummot eivät ole ilmaisia piikoja eikä ole mitään yleistä ohjetta miten toimitaan. Joskus paras apu on vauvan hoito ja sitä erityisesti pyydetään. Terveisin lapsenlapsi oli yötä ensimmäisen kerran 4 viikon vanhana 😀❤️

Mitenkäs aikuista on se että mustasukkainen mummo ei kykene nimittämään äitiä äidiksi? Ikää oli?

En usko, että kyseessä on mustasukkaisuus, vaan ihan tietoinen valinta mitätöidä miniän äitiyttä. Tai sitten ilkeys. Voi olla tietysti sekoitus noita kaikkia.

Mulle tulee mieleen myös tietynlainen tyhmyys, tunneälyn puute. Oma anoppini on mestari pahoittamaan mieliä - muidenkin kuin minun - ja kun on ensin antanut tulla tuurin täydeltä, mikä kaikki on huonosti, ihmettelee, miksi häneen katkaistaan välit.

Just tätä. Anoppi suorasanaisena kertoo vain totuuden, ja toinen pahoittaa mielensä ja viilentää välejä. Anoppi ei ole mitään pahaa mielestään, ja pahoittaa mielensä, kun toinen on niin herkkä hippiäinen kun ei kestä totuutta. Anopin totuus = mielipide, ei ymmärrä näiden kahden eroa.

Meillähän tähän voisi lisätä vielä, että anoppi saakin omasta mielestään puhua juuri mitä lystää, kun kerran aihetta on. Toisten mielestä sitä aihetta ei välttämättä ole.

Arvatkaa huvikseen, miten anoppi suhtautuu, mikäli hänen toiminnastaan ruvetaan keskustelemaan?

Kyllä, hänen toiminnassaanhan ei ole minkäänlaista korjaamista. Hän ei ole tehnyt mitään väärää. Hänhän vain antaa palautetta, on se nyt kumma, kun rakentavasta palautteesta suututaan!

Esimerkki tuoreesta rakentavasta keskustelusta puolisoni ja tämän äidin välillä:

Anoppi: "Voiko Kasperi tulla tänne mummolaan yöksi?"

Mies: "Ei voi tulla nyt, katsotaan sitten kun koulut on alkaneet."

Anoppi: "Jaa! Minä olin ostanut Kasperille koulu vaatteita, mutta kerran se ei tule, niin annan ne sitten jollekin muulle."

Mies: "Asia selvä."

Toinen esimerkki:

Mies: "Oli puhetta siitä Kasperin tulosta sinne. Jesperikin haluaisi tulla."

Anoppi: "Ei nyt!"

Mies: "Kasperi on nyt kuitenkin ollut jo useamman kerran teillä, ja Jesperi on odottanut vuoroaan. Tämä ei ole oikein tasapuolista pojille."

Anoppi: "Te ette osaa kasvattaa lapsia hyväksymään, ettei aina voi saada mitä toisella on."

Mies: "Jaa. Ei se kyllä niinkään ole. Mites sen Jesperin kanssa?"

Anoppi: "Minun pitää neuvotella Kasperin kanssa asiasta."

Mies: "Kasperi ei kyllä rupea päättämään, pääseekö velipoika mukaan mummolaan vai ei. Lapset ei yksinkertaisesti päätä tällaisista asioista, Kasperi on neljävuotias."

Anoppi: *raivokohtaus*

Kolmas esimerkki rakentavasta keskustelusta äidin ja pojan välillä:

Anoppi:"Pidätkö yhteyttä Maijan (15v vanhempi, 800km päässä asuva sisar) kanssa?"

Mies:" Harvakseltaan."

Anoppi: "Pidätkö yhteyttä Tuulikki-tähtiin?"

Mies: "Ollaan nähty viimeksi viisi vuotta sitten, eikä olla yhteyksissä oltu."

Anoppi: "Nyt kyllä on korkea aika, että Henna lopettaa tuon toiminnan. Henna estää lapsia tutustumasta sukuun ja sinua pitämästä yhteyttä sukulaisiinsa, nyt kannattaisi Hennankin ruveta jo hiljalleen olemaan aito ja rehellinen, tämä asia tulee vielä niin sinua kuin Hennaakin vastaan!"

Mies:"Henna (minä) ei liity tuohon millään tavalla, mä aikuisena ihmisenä tiedän kyllä itse, kenen kanssa haluan olla yhteyksissä. Maijan (sisar) kanssa ollaan yhteyksissä lähinnä kun on asiaa, välimatkakin on niin pitkä ettei sitä nyt ihan tuon tuosta voi nähdä. Tuulikista ei ole pitkään aikaan kuulunut mitään, eikä mullakaan ole hänelle asiaa ollut. Lapset on saaneet tavata meidän molempien sukulaisia, kun se on meidän aikatauluihin sopinut tai ei olla oltu sairaina. Kannattaa nyt lopettaa."

Että sellaista rakentamista se.

Hah, tuli mieleen totuuden puhumisesta. Anoppi tätä oikeutta puolusti suu vaahdosta. Sillä kertaa mulla oli hyvin seesteinen fiilis, enkä provosoitunut mistään. Anopin vetäessä vartin monologin jälkeen henkeä, totesin ettei totuutta ole syytä lausua, jos ainoa tarkoitus on loukata toista. Lisäksi se totuuksien laukominen ei ole velvollisuus, joskus voi olla hyvä myös pitää suu kiinni. Vastaanotto ei ollut kovin suotuisa. Anoppihan pitää esim universaalia totuutena sitä, että mun kotona on vain kauheita verhoja, oli mun ikkunoihin ripustettu ihan mitä tahansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kerron nyt teille mitä sen kummallisen käytöksen takana on. Miksi se anoppi muuttui äkisti, oli niin töykeä, pyrki omimaan vauvan.

Biologiaa.

Se on biologiaa.

Lapsenlapsen lähelle ei pääse muutoin kuin auktoriteetilla ja itsevarmuudella. Näin on ollut aina. Tuore äiti haluaa pitää vauvan lähellään, tuore isoäiti näkee vauvassa itsensä jatkumon joka on lopulta oma jälkeläinen, ja haluaa vauvan lähelleen. Äiti näyttäytyy kilpailijana.

Aiemmin tämä ratkaistiin sukuhierarkialla ja nyt kun se perinne on alkanut kuolla pois, jää keinoksi suora toiminta. Äiti saa hoitaa vauvaa kotonaan, minä hoidan täällä, tulee ajateltua jo ennen kun auto kaartaa pihaan ja sydän käy pamppailemaan.

Oksitosiinia erittyy, omat kokemukset hoitamisesta tuntuvat kaikkein varmimmalta tavalta pitää vauva tyytyväisenä. Tuore äiti ei voi tietää vielä kaikkea. Sisimmässä alkaa kiehua sitten kun tämä äiti sekoittaa koko tilanteen kun istuu likellä ja tuijottaa.

Käyttäytymismalli on samanlainen, yhtä tyypillinen kuin äidissä tapahtuvat aivokemialliset muutokset synnytyksen jälkeen.

Aika auttaa. Ja psykologinen perspektiivi. Mummo ei voi käytökselleen yhtään mitään. Se menee ohitse, jos antaa alussa höseltää ne höyryt ulos. Jos siihen ei taivu millään, äitinä, niin lopputulos on näitä pitkittyneitä sukuriitoja. Kyseessä on psykofyysinen mekanismi jolle ei voi mitään.

Koskaan naisesta ei tee narsistia tämä käytös, lopettakaa em. sanan käyttö. Ja muutkin ilmiselvät pilkkanimet.

Pilkattiinko teitä kun olitte vasta synnyttäneet? Hormonien takia? Niin.

Aha, tässäpä se vastaus taisikin tulla, sitten en ihmettele enää yhtään kun mummo painaa menemään lapsen kanssa. Ei tietenkään ole siltikään hyväksyttävää, joten jatkossa varon ettei mummo pääse viemään enää lasta pois omin luvin.

Olisi tälle itse asialle (keskinäinen ymmärrys tai pyrkimys sitä kohtaan) paras jos en enää osallistu tähän ajatustenvaihtoon. Äärettömän polarisoituneeseen sellaiseen, te haette tietoisesti tukea omille ajatuksillenne ja oikeutatte toimintaanne, soraäänet hiljennetään

Samaa taktiikkaa käyttävät mm. persut.

Keskustelun kova ydin on siinä, että isoäidin intressit nähdään lähtökohtaisesti negatiivisina, narsismina ja niin edelleen. Kun kyseessä on inhimillisten tunteiden ja ajatusmallien sekoitus, paino sanalla inhimillisten. On kuluttavaa ja rasittavaa yrittää etsiä kompromisseja vastapuolen kanssa joka ei periaatteesta tule vastaan milliäkään. Tyypillinen ihminen vaihtaa lähestymistapaa silloin, ottaa oikeuden omiin käsiinsä ja siitä syntyy jutunjuurta tänne sitten. Minut ja monet muut on kasvatettu perhekäsitykseen joka huomioi ihmisten intressejä laajemmin. Syyksi sille että se mummi saa istua vauva sylissään ja olla kahvipöydästä ulkopuolinen, riittää se että hän haluaa niin. Saa hyvän mielen, nauttii vuorovaikutuksesta vauvan kanssa.

Täällä nimenomaan se sallivuus ja rauhallinen keskinäinen kunnioitus on katsottu narsismiksi ja lapsiperheen elämän pilaavaksi asiaksi. Muuan tuttavani on viimeisen vuoden aikana purkanut harmiaan poikansa vaimon käytöksen takia. Kyselin tarkasti taustaa ja ilmeni että mitään syytä ei ole ollut. Tämä miniänsä on tehnyt selväksi ettei lapsia saa nähdä paitsi hänen tarkalleen määrittämien aikataulujen mukaisesti ja ylipäätään on tullut negatiivinen tunnelma. Olen varmaan vainoharhainen mutta yhdistän muutoksen tähän ketjuun täällä. Vastakkaista näkökulmaa ei päästetä ääneen ja lopputulos on leviävä asenneilmapiirin muutos, myrkyllinen ja lasten mielipiteet sivuttava muutos. Toivottavasti olette tyytyväisiä tähän hienoon saavutukseen.

Kun ei ole mitään neuvottelutilannetta jossa eri ”vastapuolet” jauhaisivat intressejään.

Se isovanhempi EI OLE osapuoli koko asiassa.

Sinun lähtökohtasi on jo lähtökohtaisesti pielessä. Ei ihme että on vaikeaa.

Voi hyvänen aika. Sinun käsityksesi ei edusta yleistä totuutta eikä näissä asioissa edes ole mitään yleisiä totuuksia. On näkökulmia ja mielipiteitä ja perhekulttuurien eroja.

TÄMÄ on se ongelma, kiitos kun tulit antamaan erinomaisen esimerkin siitä. Jokaisella perheellä on vapaus valita oma tapansa toimia ja jos tapoihin kuuluu keskinäinen arvostus ja kypsä, muut huomioon ottava, terveen itsetunnon tuottama lempeys muita kohtaan, niin se on arvokasta ja säilyttämisen arvoista. Sellaisessa perhekulttuurissa kasvanut voi tämän keskustelun harhauttamana kokea että heillä toimitaan "väärin". Jotain tällaista on tapahtunut tuttavani kohdalla, eikä lasten ajatuksia ole kysytty kertaakaan. Kysyin asiasta. Ja kyselin miten hän itse on toiminut ja piirtyi kuva jopa ylivarovaisen huomaavaisesta käytöksestä, ei puhettakaan mistään lasten kaappauksista tai muusta kyseenalaisesta.

Näet tapahtuneen positiivisena asiana, eikö vain?

Tuo on vain ihan puhdas fakta.

Isovanhempi ei ole perheenjäsen eikä hänellä ole lähtökohtaisesti lapseen minkäänlaisia oikeuksia. Hän ei ole osapuoli.

Ja se mitä pahansuovat mummelit selän takan juoruilee ei kiinnosta ketään.

Tämä. Ilmeisesti uusi normaali. Mietin muualla Euroopassa, jossa isoäiti on kunnioitettu suvun matriarkka. Meillä ulkopuolinen jne. Alkuperäistä tapahtumaa eli mummelin tekosia en jaksanut hakea, kun täällä on kilometrin pituisia keittiöpsykologien lausuntoja.

Ei se isoäiti yhtikäs missään sen kummemmin ole perheenjäsen.

Eikä se että on joku ”suvun johtohahmo” tarkoita että olisi oikeuksia toisen lapseen tai saisi syejäyttää lapsen vanhemmat.

Olet oikeassa vain juridisesti.  Kulttuurisesti et.  Mulla on venäläisiä sukulaisia ja varmuudella voin sanoa, että ylisukupolviset perhesiteet on siellä voimassa ihan tänäkin päivänä.  Käy vaikka katsomassa, niin se näkyy jopa katukuvassa.

Samanlainen kulttuuri vallitsee hyvin monissa maissa, esim. Aasiassa ja Afrikassa.  Myös Etelä-Euroopassa ja Latinalaisessa Amerikassa.

Enkä ole ihan varma tuosta juridisestakaan puolesta vaikkapa Afrikkaa ajatellen.  Siellähän saattaa joku vanha isoisä määrätä kaikesta eikä miniän lapsi ole mitenkään vain miniän lapsi, se on koko suvun lapsi.

Myös Suomessa tavataan tätä kulttuuria romanien keskuudessa.  Lapsen katsotaan kuuluvan isälle ja isän suvulle.  Jos vaimo jättää miehensä, lapset on jätettävä miehelle ja miehen suvulle.  Laki ei tietenkään tätä määrää, mutta aina ei lähdetä siihen lakiin vetoamaan, koska seuraukset voi olla erittäin ikävät eikä romanit aina välitä lain kirjaimesta hevon häntää.  Tästä on tietysti paljon variaatioita, riippuen ihmisistä ja siitä, ettei tällaisia kulttuurisia sääntöjä ole pakko noudattaa jos asiat voidaan sopia keskenään.  Mutta riitatilanteissa suku saattaa tulla vahvasti mukaan.

Ei tästä nykyanoppien "rajattomuudesta" voi oikein yleistystäkään tehdä, koska toisaalta vanhemmat valittaa, että isovanhemmat ei välitä lapsenlapsistaan, huitelevat vain eläkeläisriennoissaan eikä ota lapsia hoitoonsa ikinä.  Näitäkin ketjuja on täällä ollut vaikka kuinka ja pitkiä kuin nälkävuosi.

Jossain siellä piilossa on sitten nämä ihan tavalliset tapaukset.  

Ihan sama miten jossain savimaja-asutuksessa toimitaan,jos Suomessa on ongelmana, että anoppi haluaa olla päättäjänä aikuisen lapsensa perheessä. Taitaa olla afrikkalaisia pitkä matka, että heillä olisi edes puolet niistä oikeuksista, mitä naisilla on Suomessa. Ja tästä pyhävaatekansasta ja heidän tavoistaan ei oikein malliksi ole kenellekään tässäkään asiassa.

Ei tässä mistään mallia ottamisesta ole kysekään, vaan muistutus vain sille, joka kirjoitti, ettei isovanhemmat ole yhtikäs missään perheenjäseniä.  On ne jossakin.  Meillä ei, mutta monissa eri kulttuureissa on, ja vahvastikin.  

Missä? Sano yksikin maa jossa ne isovanhemmat on juridisesti lapsensa perheen jäseniä?

Olisit lukenut mun kirjoitukseni kokonaan, ennen kuin ryntäät kysymään mitään.  Minä kirjoitin nimenomaan, että kulttuurisesti!  Ei juridisesti olekaan missään.  Paitsi epäilin ja epäilen yhä, että joissakin Afrikan heimoissa saattaa olla juridisestikin, heillä kun on omat heimolakinsa.  Myös Islam on sellainen kulttuurisesti vahva uskonto, että siellä saatetaan katsoa koko suku yhdeksi perheeksi ja suurinta valtaa käyttää joku vanha suvun isoisä tai muu päämies.  Ja on ihan mahdollista, että oikeuslaitoskin tukee tätä systeemiä.  Miehethän siellä valtaa käyttävät ja naisista suurin valta on vanhoilla isoäideillä.  Jopa tuossa 90 päivää morsiamena -ohjelmassa pitää pojan saada äitinsä suostumus avioliitolleen.  

Eli ihan jokaisessa maassa myös sinun mukaasi se isovanhempien asema on täysin vanhempien käsissä. Kiitos vahvistuksesta.

Hooh-hooh-hoijjaa...  no niinpä tietenkin.  

Eli jos ei se oma pää nyt toimi järkevästi, niin kerrotaanpa sulle:  Vastasin ihmiselle, joka väitti, että maailmassa ei MISSÄÄN käsitetä isovanhempia perheen jäseniksi.  

Vastasin, että se ei pidä täysin paikkaansa, koska todellakin ON kulttuureja, joissa isovanhemmat käsitetään perheeseen kuuluvaksi.  Niissä kulttuureissa eivät vanhemmat todellakaan määrittele isovanhempien asemaa, se on valmiina olemassa jo ennen kuin avioliittoja solmitaankaan tai lapsia hankitaan.  Isovanhempien asema on vahva ja sellaisena pysyy.  Ristiriitoja on varmasti, mutta silti isovanhempien ja yleensä vanhemman sukupolven määräysvalta on horjumaton.

Mutta meillä näin ei ole, eikä todellakaan ihan kaikkialla maailmassa.  

Vastasit minulle.

Itse vahvistit ihan itse että ihan kaikkialla se isovanhempien asema on vanhempien käsissä. Että heillä ei ole mitään oikeuksia lapsensa perheeseen tai lapsiin tai kotiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vier8ailija kirjoitti:

Varmasti lastennneuvolan terveydenhoitaja voi kieltää isovanhempia tulemasta lapsen neuvolatarkastukseen. Älä sano isovanhemmille, koska lapsella on neuvola-aika tai hammashoitola-aika. Asia ei kuulu heille. Ja isovanhempaa ei tarvitse ottaa auton kyytiin. Toki jos isovanhempi on rajaton tunkeilija, niin voihan hän ajaa omalla autolla perässä.

Lastennneuvola on tarkoitettu lapselle ja lapsen vanhemmille. Olen nähnyt neuvolassa, että isoäiti istuu odotustiloissa. Onko raivostuttava isoäiti tunkenut mukaan väkisin vai onko uusavuton äiti tarvinnut äidin tai anopin mukaan neuvolakäynnille?

Toivottavasti isovanhempia ei päästetä sentään vastaanottohuoneeseen. Itse en ainakaan hyväksyisi, että isoäiti tai isoisä kuuntelisi lapsen terveystietoja ja perheen sisäisiä asioita. Lastenneuvolassa kysytään kuulumisia äidiltä ja isältäkin. En minäkään mene anopin tai appiukon kanssa lääkärin vastaanotolle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me ei juurikaan käyty anoppilassa. Ei ehditty, kun anoppi oli meillä jatkuvasti. Vauvaa ei olisi saanut pitää ollenkaan lattialle, kun vauvalle tulee kuulemma kylmä. Sylissä lapsi kitisi ja kiemurteli, lattialla oli tyytyväinen kun sai siinä sätkiä. Mutta mummun syli on silti parasta mitä vauva voi saada....

Minä pohdin jossain vaiheessa, että olenko sekoamassa kun isovanhemmat kävivät 29 kertaa kuukaudessa meillä kylässä ja sitten pois lähtiessään totesivat:"tulkaa meilläkin käymään." Ilmeeni oli varmasti näkemisen arvoinen kun pohdin siinä, että miksi, kun muutenkin nähdään joka päivä. Myöhemmin kun heidän vierailut meillä väheni yritin kerran kuussa käydä lasten kanssa heillä, mutta ei siitä mitään tullut, koska seuraavan viikon ajan mummo soitti päivittäin, että tulkaa syömään ja ampaisi meille siivoamaan. Parempi kun käyvät täällä kerran viikossa ja muuten ei olla tekemisissä.

Voi kun olisi riittänyt yksi visiitti päivässä. Mutta meillä kävi vain anoppi, anopin miehestä ei ollut ikinä mitään vaivaa. Päin vastoin, hän on niitä harvoja, joilta sain tukea kun tilanne oli pahimmillaan. Mutta ei hänkään uskaltanut uhmata vaimoaan avoimesti.

Ymmärrän tunteesi. Pahimmillaan pappa kävi meillä 4 kertaa päivässä ja mummo tuli taas viettämään aikaa kerran päivässä, mutta oli esim. 6 tuntia. Ei naurattanut.

Oli se vaan kauheaa, kun anoppi saattoi käydä meillä, sit vei kirjeen postilaatikkoon ja sitten tuli meille uudestaan, kun sattui ajamaan ohi. Lisäksi arkena ei vahingossakaan käynyt silloin, kun mun mies oli kotona. Minkäänlainen sanominen siitä, ettei juuri nyt ei käy vierailu, meni kuuroille korville.

Joo, vierailut tapahtuivat tietysti päivällä kun mies oli töissä. Ja toki mummo on aina tervetullut kylään ;) vai miltä kuulostaa keskustelu: - huomenta, minä tulin auttamaan. Anna vauva tänne ja lähde lenkille. - En tarvitse apua ja ollaan jo käyty lenkillä. - No, minä olen nyt tässä ja autan.

Kyseessä ihminen joka ei tajunnut lähteä kotiinsa edes kun lähdin lapsen kanssa neuvolaan.

Tunkiko mukaan? Meillä kapusi autoon ihan ilman eri kutsua. Kysyin sitten, että voinko heittää hänet jonnekin.

Meillä kanssa anoppi tuli pihaan kun olin pistänyt vauvan kaukalon autoon neovolareissua varten. Oli jo vähän kiire, ja huikkasin että ollaan lähdössä, heippa. Peruutin auton tallista, mutta matkan teko meinasi tyssätä siihen, kun toinen seisoo keskellä pihatietä ilman aikomustakaan siirtyä. Napakan töötöttämisen jälkeen siirtyi ja lähdin auto kiviä kuopien pihasta. Myöhemmin kertoi olleensa erittäin pettynyt, kun ei päässyt mukaan neuvolaan, ja yritti vähän itkuakin siihen vääntää.

Onko täällä neuvola-ihmisiä paikalla? Onko kuinka yleistä, että mummu hengaa mukaan käynnille?

Mä en ole ikinä sanonut koska neuvola on, mutta sattui paikalle, kun oltiin lähdössä. Asia ei kuulu anopille, mutta hän on taatusti asiasta eri mieltä. Joka ikinen asia meidän perheessä kuuluu anopille, ja voi kun häntä harmittaa kun tietoisesti pidetään häntä etäällä.

Neuvolakäynteihin liittyvä sekoilu oli ahdistavuudessaan ihan omaa luokkaansa. Niin absurdia ja itsepintaista. Anoppi oli pitänyt selvänä että tulee mukaan, tuntui olevan huolissaan siitä mitä ohjeita neuvolassa annetaan, "parempi että minäkin olen kuulolla", "siellä puhutaan paljon ihan pötyjuttuja sitten".

Anoppi oli käymässä meillä kun esikoinen oli vauva, kulki vauva sylissään ympäri kämppää ja nappasi muitta mutkitta neuvolakortin pöydältä. Laittoi pokkana silmälasit nenälleen ja alkoi lukemaan korttia, heijasi samalla vauvaa. Tuo näky jäi mieleen, kiteytti jotenkin kaiken. Se tärkeä, totinen ilme.

Menin ottamaan vauvan, anoppi kääntyi äkäisesti poispäin, ihan kuin olisin ollut ärsyttävä kärpänen. Änkytin ahdistuneena että "minäpä laitan sen kortin talteen", vedin kortista ja tämä vain puristi sitä sormiensa välissä :D silloin tuli jokin herääminen, nostin vauvan päättäväisesti itselleni ja korotin ääntäni "ei täällä muutkaan lueskele neuvolakortteja!" Anopin vastaus oli paljonpuhuva, "ketkä muut?"

Neuvolakorttiasiasta tuli yleinen vitsi, appi virnuili meillä käydessään jos näki vaikka sanomalehden että "uskaltaakohan tähän koskea?" Anoppia nauratti niiin kauheasti!

Kunnes kyläilyt loppuivat ja kaikki muukin yhteydenpito. On kuulemma edelleen "äimän käkenä", että miksi ihmeessä.

Meillä esikoinen nyt 6v. ja tuntee tämän isän puolen isoäitinsä nimellä "Saija" (nimi keksitty), koska minäkin olin ja olen edelleen lapsille "Reetta", en ikinä koskaan "äiti". Mummiksi olisi pitänyt kutsua häntä kuitenkin, miestä tituleerasi sujuvasti isäksi. Anoppi puhui itsestään kolmannessa persoonassa "mummi" ensimmäiset pari vuotta. 2v. synttärien jälkeen aloimme ottaa määrätietoisesti etäisyyttä.

Aloin nauttimaan elämästä kun rajasimme appivanhemmat ulos. Olkoonkin että sain sen johdosta kotikutoisia diagnooseja (mm. narsismi :D) joita levitelty faktoina pitkin sukua. Ja mies oli lopulta minuakin ehdottomampi kyläilykiellon ym suhteen.

Ja ikä oli? Lapsellisempaa kostoa en keksi kun että ei anna lapsen kutsua mummiaan mummiksi. Oletko huomannut että sinä et ole äiti kellekään muulle kun lapsellesi, minkä takia muiden pitää puhutella sua äitinä? pitääkö kaupan kassankin äititellä? Entäs oman äitisi, oletko hänellekin äiti ? Eri viestiin: mummot eivät ole ilmaisia piikoja eikä ole mitään yleistä ohjetta miten toimitaan. Joskus paras apu on vauvan hoito ja sitä erityisesti pyydetään. Terveisin lapsenlapsi oli yötä ensimmäisen kerran 4 viikon vanhana 😀❤️

Mitenkäs aikuista on se että mustasukkainen mummo ei kykene nimittämään äitiä äidiksi? Ikää oli?

En usko, että kyseessä on mustasukkaisuus, vaan ihan tietoinen valinta mitätöidä miniän äitiyttä. Tai sitten ilkeys. Voi olla tietysti sekoitus noita kaikkia.

Mulle tulee mieleen myös tietynlainen tyhmyys, tunneälyn puute. Oma anoppini on mestari pahoittamaan mieliä - muidenkin kuin minun - ja kun on ensin antanut tulla tuurin täydeltä, mikä kaikki on huonosti, ihmettelee, miksi häneen katkaistaan välit.

Just tätä. Anoppi suorasanaisena kertoo vain totuuden, ja toinen pahoittaa mielensä ja viilentää välejä. Anoppi ei ole mitään pahaa mielestään, ja pahoittaa mielensä, kun toinen on niin herkkä hippiäinen kun ei kestä totuutta. Anopin totuus = mielipide, ei ymmärrä näiden kahden eroa.

Meillähän tähän voisi lisätä vielä, että anoppi saakin omasta mielestään puhua juuri mitä lystää, kun kerran aihetta on. Toisten mielestä sitä aihetta ei välttämättä ole.

Arvatkaa huvikseen, miten anoppi suhtautuu, mikäli hänen toiminnastaan ruvetaan keskustelemaan?

Kyllä, hänen toiminnassaanhan ei ole minkäänlaista korjaamista. Hän ei ole tehnyt mitään väärää. Hänhän vain antaa palautetta, on se nyt kumma, kun rakentavasta palautteesta suututaan!

Esimerkki tuoreesta rakentavasta keskustelusta puolisoni ja tämän äidin välillä:

Anoppi: "Voiko Kasperi tulla tänne mummolaan yöksi?"

Mies: "Ei voi tulla nyt, katsotaan sitten kun koulut on alkaneet."

Anoppi: "Jaa! Minä olin ostanut Kasperille koulu vaatteita, mutta kerran se ei tule, niin annan ne sitten jollekin muulle."

Mies: "Asia selvä."

Toinen esimerkki:

Mies: "Oli puhetta siitä Kasperin tulosta sinne. Jesperikin haluaisi tulla."

Anoppi: "Ei nyt!"

Mies: "Kasperi on nyt kuitenkin ollut jo useamman kerran teillä, ja Jesperi on odottanut vuoroaan. Tämä ei ole oikein tasapuolista pojille."

Anoppi: "Te ette osaa kasvattaa lapsia hyväksymään, ettei aina voi saada mitä toisella on."

Mies: "Jaa. Ei se kyllä niinkään ole. Mites sen Jesperin kanssa?"

Anoppi: "Minun pitää neuvotella Kasperin kanssa asiasta."

Mies: "Kasperi ei kyllä rupea päättämään, pääseekö velipoika mukaan mummolaan vai ei. Lapset ei yksinkertaisesti päätä tällaisista asioista, Kasperi on neljävuotias."

Anoppi: *raivokohtaus*

Kolmas esimerkki rakentavasta keskustelusta äidin ja pojan välillä:

Anoppi:"Pidätkö yhteyttä Maijan (15v vanhempi, 800km päässä asuva sisar) kanssa?"

Mies:" Harvakseltaan."

Anoppi: "Pidätkö yhteyttä Tuulikki-tähtiin?"

Mies: "Ollaan nähty viimeksi viisi vuotta sitten, eikä olla yhteyksissä oltu."

Anoppi: "Nyt kyllä on korkea aika, että Henna lopettaa tuon toiminnan. Henna estää lapsia tutustumasta sukuun ja sinua pitämästä yhteyttä sukulaisiinsa, nyt kannattaisi Hennankin ruveta jo hiljalleen olemaan aito ja rehellinen, tämä asia tulee vielä niin sinua kuin Hennaakin vastaan!"

Mies:"Henna (minä) ei liity tuohon millään tavalla, mä aikuisena ihmisenä tiedän kyllä itse, kenen kanssa haluan olla yhteyksissä. Maijan (sisar) kanssa ollaan yhteyksissä lähinnä kun on asiaa, välimatkakin on niin pitkä ettei sitä nyt ihan tuon tuosta voi nähdä. Tuulikista ei ole pitkään aikaan kuulunut mitään, eikä mullakaan ole hänelle asiaa ollut. Lapset on saaneet tavata meidän molempien sukulaisia, kun se on meidän aikatauluihin sopinut tai ei olla oltu sairaina. Kannattaa nyt lopettaa."

Että sellaista rakentamista se.

Mun miehen sisarukset asuvat kaukana ja käyvät harvoin. Aluksi suhtautuivat muhun todella epäluuloisesti, anoppi oli kertoillut minusta mielenkiintoisia asioita. Hyvin vähän olivat sisarukset tekemisissä ennen mun tuloa kuvioihin, mutta jotenkin mun vika kun ovat etäisiä keskenään. Heillä on myös isohkot ikäerot, eli sellaista yhteistä lapsuutta heillä ei oikein ole. Ilmeisesti sekin on mun vika? Nykyään on miehen sisaruksiin asialliset, mutta etäiset välit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vier8ailija kirjoitti:

Varmasti lastennneuvolan terveydenhoitaja voi kieltää isovanhempia tulemasta lapsen neuvolatarkastukseen. Älä sano isovanhemmille, koska lapsella on neuvola-aika tai hammashoitola-aika. Asia ei kuulu heille. Ja isovanhempaa ei tarvitse ottaa auton kyytiin. Toki jos isovanhempi on rajaton tunkeilija, niin voihan hän ajaa omalla autolla perässä.

Lastennneuvola on tarkoitettu lapselle ja lapsen vanhemmille. Olen nähnyt neuvolassa, että isoäiti istuu odotustiloissa. Onko raivostuttava isoäiti tunkenut mukaan väkisin vai onko uusavuton äiti tarvinnut äidin tai anopin mukaan neuvolakäynnille?

Toivottavasti isovanhempia ei päästetä sentään vastaanottohuoneeseen. Itse en ainakaan hyväksyisi, että isoäiti tai isoisä kuuntelisi lapsen terveystietoja ja perheen sisäisiä asioita. Lastenneuvolassa kysytään kuulumisia äidiltä ja isältäkin. En minäkään mene anopin tai appiukon kanssa lääkärin vastaanotolle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me ei juurikaan käyty anoppilassa. Ei ehditty, kun anoppi oli meillä jatkuvasti. Vauvaa ei olisi saanut pitää ollenkaan lattialle, kun vauvalle tulee kuulemma kylmä. Sylissä lapsi kitisi ja kiemurteli, lattialla oli tyytyväinen kun sai siinä sätkiä. Mutta mummun syli on silti parasta mitä vauva voi saada....

Minä pohdin jossain vaiheessa, että olenko sekoamassa kun isovanhemmat kävivät 29 kertaa kuukaudessa meillä kylässä ja sitten pois lähtiessään totesivat:"tulkaa meilläkin käymään." Ilmeeni oli varmasti näkemisen arvoinen kun pohdin siinä, että miksi, kun muutenkin nähdään joka päivä. Myöhemmin kun heidän vierailut meillä väheni yritin kerran kuussa käydä lasten kanssa heillä, mutta ei siitä mitään tullut, koska seuraavan viikon ajan mummo soitti päivittäin, että tulkaa syömään ja ampaisi meille siivoamaan. Parempi kun käyvät täällä kerran viikossa ja muuten ei olla tekemisissä.

Voi kun olisi riittänyt yksi visiitti päivässä. Mutta meillä kävi vain anoppi, anopin miehestä ei ollut ikinä mitään vaivaa. Päin vastoin, hän on niitä harvoja, joilta sain tukea kun tilanne oli pahimmillaan. Mutta ei hänkään uskaltanut uhmata vaimoaan avoimesti.

Ymmärrän tunteesi. Pahimmillaan pappa kävi meillä 4 kertaa päivässä ja mummo tuli taas viettämään aikaa kerran päivässä, mutta oli esim. 6 tuntia. Ei naurattanut.

Oli se vaan kauheaa, kun anoppi saattoi käydä meillä, sit vei kirjeen postilaatikkoon ja sitten tuli meille uudestaan, kun sattui ajamaan ohi. Lisäksi arkena ei vahingossakaan käynyt silloin, kun mun mies oli kotona. Minkäänlainen sanominen siitä, ettei juuri nyt ei käy vierailu, meni kuuroille korville.

Joo, vierailut tapahtuivat tietysti päivällä kun mies oli töissä. Ja toki mummo on aina tervetullut kylään ;) vai miltä kuulostaa keskustelu: - huomenta, minä tulin auttamaan. Anna vauva tänne ja lähde lenkille. - En tarvitse apua ja ollaan jo käyty lenkillä. - No, minä olen nyt tässä ja autan.

Kyseessä ihminen joka ei tajunnut lähteä kotiinsa edes kun lähdin lapsen kanssa neuvolaan.

Tunkiko mukaan? Meillä kapusi autoon ihan ilman eri kutsua. Kysyin sitten, että voinko heittää hänet jonnekin.

Meillä kanssa anoppi tuli pihaan kun olin pistänyt vauvan kaukalon autoon neovolareissua varten. Oli jo vähän kiire, ja huikkasin että ollaan lähdössä, heippa. Peruutin auton tallista, mutta matkan teko meinasi tyssätä siihen, kun toinen seisoo keskellä pihatietä ilman aikomustakaan siirtyä. Napakan töötöttämisen jälkeen siirtyi ja lähdin auto kiviä kuopien pihasta. Myöhemmin kertoi olleensa erittäin pettynyt, kun ei päässyt mukaan neuvolaan, ja yritti vähän itkuakin siihen vääntää.

Onko täällä neuvola-ihmisiä paikalla? Onko kuinka yleistä, että mummu hengaa mukaan käynnille?

Mä en ole ikinä sanonut koska neuvola on, mutta sattui paikalle, kun oltiin lähdössä. Asia ei kuulu anopille, mutta hän on taatusti asiasta eri mieltä. Joka ikinen asia meidän perheessä kuuluu anopille, ja voi kun häntä harmittaa kun tietoisesti pidetään häntä etäällä.

Neuvolakäynteihin liittyvä sekoilu oli ahdistavuudessaan ihan omaa luokkaansa. Niin absurdia ja itsepintaista. Anoppi oli pitänyt selvänä että tulee mukaan, tuntui olevan huolissaan siitä mitä ohjeita neuvolassa annetaan, "parempi että minäkin olen kuulolla", "siellä puhutaan paljon ihan pötyjuttuja sitten".

Anoppi oli käymässä meillä kun esikoinen oli vauva, kulki vauva sylissään ympäri kämppää ja nappasi muitta mutkitta neuvolakortin pöydältä. Laittoi pokkana silmälasit nenälleen ja alkoi lukemaan korttia, heijasi samalla vauvaa. Tuo näky jäi mieleen, kiteytti jotenkin kaiken. Se tärkeä, totinen ilme.

Menin ottamaan vauvan, anoppi kääntyi äkäisesti poispäin, ihan kuin olisin ollut ärsyttävä kärpänen. Änkytin ahdistuneena että "minäpä laitan sen kortin talteen", vedin kortista ja tämä vain puristi sitä sormiensa välissä :D silloin tuli jokin herääminen, nostin vauvan päättäväisesti itselleni ja korotin ääntäni "ei täällä muutkaan lueskele neuvolakortteja!" Anopin vastaus oli paljonpuhuva, "ketkä muut?"

Neuvolakorttiasiasta tuli yleinen vitsi, appi virnuili meillä käydessään jos näki vaikka sanomalehden että "uskaltaakohan tähän koskea?" Anoppia nauratti niiin kauheasti!

Kunnes kyläilyt loppuivat ja kaikki muukin yhteydenpito. On kuulemma edelleen "äimän käkenä", että miksi ihmeessä.

Meillä esikoinen nyt 6v. ja tuntee tämän isän puolen isoäitinsä nimellä "Saija" (nimi keksitty), koska minäkin olin ja olen edelleen lapsille "Reetta", en ikinä koskaan "äiti". Mummiksi olisi pitänyt kutsua häntä kuitenkin, miestä tituleerasi sujuvasti isäksi. Anoppi puhui itsestään kolmannessa persoonassa "mummi" ensimmäiset pari vuotta. 2v. synttärien jälkeen aloimme ottaa määrätietoisesti etäisyyttä.

Aloin nauttimaan elämästä kun rajasimme appivanhemmat ulos. Olkoonkin että sain sen johdosta kotikutoisia diagnooseja (mm. narsismi :D) joita levitelty faktoina pitkin sukua. Ja mies oli lopulta minuakin ehdottomampi kyläilykiellon ym suhteen.

Ja ikä oli? Lapsellisempaa kostoa en keksi kun että ei anna lapsen kutsua mummiaan mummiksi. Oletko huomannut että sinä et ole äiti kellekään muulle kun lapsellesi, minkä takia muiden pitää puhutella sua äitinä? pitääkö kaupan kassankin äititellä? Entäs oman äitisi, oletko hänellekin äiti ? Eri viestiin: mummot eivät ole ilmaisia piikoja eikä ole mitään yleistä ohjetta miten toimitaan. Joskus paras apu on vauvan hoito ja sitä erityisesti pyydetään. Terveisin lapsenlapsi oli yötä ensimmäisen kerran 4 viikon vanhana 😀❤️

Mitenkäs aikuista on se että mustasukkainen mummo ei kykene nimittämään äitiä äidiksi? Ikää oli?

En usko, että kyseessä on mustasukkaisuus, vaan ihan tietoinen valinta mitätöidä miniän äitiyttä. Tai sitten ilkeys. Voi olla tietysti sekoitus noita kaikkia.

Mulle tulee mieleen myös tietynlainen tyhmyys, tunneälyn puute. Oma anoppini on mestari pahoittamaan mieliä - muidenkin kuin minun - ja kun on ensin antanut tulla tuurin täydeltä, mikä kaikki on huonosti, ihmettelee, miksi häneen katkaistaan välit.

Just tätä. Anoppi suorasanaisena kertoo vain totuuden, ja toinen pahoittaa mielensä ja viilentää välejä. Anoppi ei ole mitään pahaa mielestään, ja pahoittaa mielensä, kun toinen on niin herkkä hippiäinen kun ei kestä totuutta. Anopin totuus = mielipide, ei ymmärrä näiden kahden eroa.

Meillähän tähän voisi lisätä vielä, että anoppi saakin omasta mielestään puhua juuri mitä lystää, kun kerran aihetta on. Toisten mielestä sitä aihetta ei välttämättä ole.

Arvatkaa huvikseen, miten anoppi suhtautuu, mikäli hänen toiminnastaan ruvetaan keskustelemaan?

Kyllä, hänen toiminnassaanhan ei ole minkäänlaista korjaamista. Hän ei ole tehnyt mitään väärää. Hänhän vain antaa palautetta, on se nyt kumma, kun rakentavasta palautteesta suututaan!

Esimerkki tuoreesta rakentavasta keskustelusta puolisoni ja tämän äidin välillä:

Anoppi: "Voiko Kasperi tulla tänne mummolaan yöksi?"

Mies: "Ei voi tulla nyt, katsotaan sitten kun koulut on alkaneet."

Anoppi: "Jaa! Minä olin ostanut Kasperille koulu vaatteita, mutta kerran se ei tule, niin annan ne sitten jollekin muulle."

Mies: "Asia selvä."

Toinen esimerkki:

Mies: "Oli puhetta siitä Kasperin tulosta sinne. Jesperikin haluaisi tulla."

Anoppi: "Ei nyt!"

Mies: "Kasperi on nyt kuitenkin ollut jo useamman kerran teillä, ja Jesperi on odottanut vuoroaan. Tämä ei ole oikein tasapuolista pojille."

Anoppi: "Te ette osaa kasvattaa lapsia hyväksymään, ettei aina voi saada mitä toisella on."

Mies: "Jaa. Ei se kyllä niinkään ole. Mites sen Jesperin kanssa?"

Anoppi: "Minun pitää neuvotella Kasperin kanssa asiasta."

Mies: "Kasperi ei kyllä rupea päättämään, pääseekö velipoika mukaan mummolaan vai ei. Lapset ei yksinkertaisesti päätä tällaisista asioista, Kasperi on neljävuotias."

Anoppi: *raivokohtaus*

Kolmas esimerkki rakentavasta keskustelusta äidin ja pojan välillä:

Anoppi:"Pidätkö yhteyttä Maijan (15v vanhempi, 800km päässä asuva sisar) kanssa?"

Mies:" Harvakseltaan."

Anoppi: "Pidätkö yhteyttä Tuulikki-tähtiin?"

Mies: "Ollaan nähty viimeksi viisi vuotta sitten, eikä olla yhteyksissä oltu."

Anoppi: "Nyt kyllä on korkea aika, että Henna lopettaa tuon toiminnan. Henna estää lapsia tutustumasta sukuun ja sinua pitämästä yhteyttä sukulaisiinsa, nyt kannattaisi Hennankin ruveta jo hiljalleen olemaan aito ja rehellinen, tämä asia tulee vielä niin sinua kuin Hennaakin vastaan!"

Mies:"Henna (minä) ei liity tuohon millään tavalla, mä aikuisena ihmisenä tiedän kyllä itse, kenen kanssa haluan olla yhteyksissä. Maijan (sisar) kanssa ollaan yhteyksissä lähinnä kun on asiaa, välimatkakin on niin pitkä ettei sitä nyt ihan tuon tuosta voi nähdä. Tuulikista ei ole pitkään aikaan kuulunut mitään, eikä mullakaan ole hänelle asiaa ollut. Lapset on saaneet tavata meidän molempien sukulaisia, kun se on meidän aikatauluihin sopinut tai ei olla oltu sairaina. Kannattaa nyt lopettaa."

Että sellaista rakentamista se.

Hah, tuli mieleen totuuden puhumisesta. Anoppi tätä oikeutta puolusti suu vaahdosta. Sillä kertaa mulla oli hyvin seesteinen fiilis, enkä provosoitunut mistään. Anopin vetäessä vartin monologin jälkeen henkeä, totesin ettei totuutta ole syytä lausua, jos ainoa tarkoitus on loukata toista. Lisäksi se totuuksien laukominen ei ole velvollisuus, joskus voi olla hyvä myös pitää suu kiinni. Vastaanotto ei ollut kovin suotuisa. Anoppihan pitää esim universaalia totuutena sitä, että mun kotona on vain kauheita verhoja, oli mun ikkunoihin ripustettu ihan mitä tahansa.

Tuli mieleen silmäni avanneet tapahtumat 10v takaa. Muutimme mieheni kanssa ensimmäiseen omaan, yhteiseen kotiin, olin raskaana. Anoppi oli innoissaan ja hirveän kiinnostunut minusta ensimmäistä kertaa koskaan. Hän käyttäytyi niin kuin olisimme olleet yhtäkkiä parhaita ystäviä, kyseli intiimejä asioita ja neuvoi, neuvoi, neuvoi ja neuvoi.

Kun olimme saaneet isoimmat kalusteet muutettua uuteen asuntoomme, tuli anoppi muuttotohinan keskelle mukanaan mattoja ja verhoja varastostaan. Hän hamstrasi ja hamstraa edelleen sinne ilmaista tavaraa sieltä sun täältä, sellaista joka ei todellakaan kelpaa hänen kotiinsa mutta jonka on kelvattava muille.

Matot olivat kauheita, vinoon kudottuja 80-luvun hirveimmistä jämälangoista, ne päätyhapsut olivat kuluneet sentin pituisiksi. Mustalla ja suklaanruskealla pohjalla neonkeltaisia-ja oransseja raitoja ja seassa mintunvihreää ja sähkönsinistä. Niin rumia että olisivat voittaneet jonkun rumin matto-kilpailun, oikeasti. Anoppi tiesi että matot olivat hirveitä. Sanoi naureskellen että ovathan nämä aika värikkäitä, mutta ihan hyvät tähän ja tuohon, osoitteli lattiaa.

Sanoin että meillä on jo matot, anoppi hymyili ja puhui päälleni että joo, joo, no nämä ois tähän nyt kuitenkin, alkoi levittää mattoja lattioille. Olin sanaton hänen röyhkeydestään.

Rajojenveto kilpistyi noihin mattoihin.

Mies palautti ne ja anoppi pahoitti mielensä, laittoi apen soittamaan minulle. Appi mutisi kuinka toista nyt harmittaa, on halunnut olla vain avuksi.

Seuraavan kerran kun kävimme heillä, olivat nuo matot levitetty terassille, kuramattojen tilalle. Anoppi valitteli, että kun eivät muuallekaan kelvanneet, hyvät matot. Odotti reaktiota minulta, kädet puuskassa.

Noista matoista itkettiin vielä vuosi tuon jälkeen, appi totesi kerran että kun eivät nuo nuoret ymmärrä hyvien kamppeitten päälle.

Vihaan tuollaista säälittävää valtapeliä niin paljon että meni maku appivanhempiin jo hyvissä ajoin. Onneksi, jälkikäteen ajateltuna ja tämä ketju luettuna.

Meillä ei itketty mattoja vaan verhoja. Ekassa asunnossa ihanat erkkeri-ikkunat joissa kiviset leveät ikkunapenkit. Anoppi meni ihan sekaisin kun en huolinut niihin kamalia ruskean ja keltaisia verhoja (meillä ei mitään ruskeaa ja olin moneen kertaan sanonut että inhoan ruskeaa). Sitä ruskean puutetta itkettiin monta kertaa ja tuputettiin.

Meillä puututtiin ihan kaikkeen sisustuksen. Mä tein sen suuren virheen, että muutin miehen luo, ja anoppihan oli saanut täällä sisustaa ja laittaa asiat oman maun mukaisesti, poikansa oli suostunut kaikkeen, kun ei jaksanut taistella äitinsä kanssa. "Pääsee vähemmällä".

Mä aloin muutettuani karsia niitä kauheita verhoja ja mattoja, korvasin niitä mun omilla. Voi sitä märinän ja käsien vääntelyn määrää, kun ne ruskeat ja beiget lumput pistettiin laatikkoon ja vähän vaaleampaa ja raikkaampaa tilalle. Jotain mulle mieluisia koriste-esineitä ilmestyi ja ne jostain 1800-luvulta olevat kauheat amatööritaiteilijan maalaamat taulut vaihdettiin vähän modernimpaan. Mieskin oli tyytyväinen muutokseen, mutta anopille ei kelvannut. Olin kyllä melko hämmentynyt, miksi mun pitäisi sisustaa kotini anopin viihtyvyyttä ajatellen.

Anoppi jatkoi aikansa niitä lumppujen ja ruskeiden taidelasiesineiden roudausta meille. Nekin on kaikki palautettu. Sitten kun tuli esikoinen, sitä lelujen ja vaatteiden määrää ei voi käsittää. Oli jo valmiiksi rikkinäisiä vaateita ja leluja. Osa kirpparilta, osa omista jemmoista, muutama kaupasta. Erityisen vihainen oli, kun ei annettu lapsille leikkeihin jotain yli 40 vuotta vanhoja muovileluja, kun ei tiedä kuinka paljon haitallisia kemikaaleja niissä on. Ihan hyviä hänen lapsistaan on tullut, vaikka niillä leluila ovat leikkineet... Myös tietoisuus leluihin käytetyistä kemikaaleista on kehittynyt 40 vuodessa... Vaikka kierrätystä kannatan, niin järkeä siinäkin on käytettävä.

Minua harmittaa ihan hirveästi kun silloin kun meillä oli "tilanne päällä" niin ei vielä ollut internettiä eikä keskustelumahdollisuuksia eikä vertaistukea saatavilla.

Olisin niin tarvinnut sitä ihan kammottavan anopin kanssa. Tulin sukuun myöhään ja miehen veli oli muutenkin monta vuotta vanhempi ja heillä jo teini-ikäiset lapset kun me vasta menimme kihloihin ja naimisiin. Minua ei ilmeisesti haluttu päästää sisään ympyröihin.

Voi sitä nälvimisen määrää! Selän takana (sain tietysti jälkeenpäin kuulla), kahden kesken ja muiden kuullen, esim sukujuhlissa. Vaikka missä tilanteissa. Ikinä hän ei kyennyt pitämään mölyjä mahassaan vaikka oli jo 70.

Nyt kun luen näitä niin tunnistan sen ihmisen kauhean rajattoman käytöksen, kun oli päättänyt ottaa minut silmätikukseen. Tiedä sitten, mitä nautintoa hän siitä sai? Meillä meni välit kun en jaksanut enää, joka kerta täytyi yrittää valmistautua taas uusiin ilkeisiin kommentteihin vaikka mistä. Ja sitten tuli pahalla mielellä sieltä pois. Kuulemma oli sitten kummissaan kun ei enää käyty.

Varmaan helppo kuvitella kertomuksia keksityiksi ja liiotelluiksi, ellei ole itse sattunut moiseen hullunmyllyyn moukaroitavaksi. Jos on, niin tunnistaa tavat, teot ja sanomiset. Kyllä ne ihan totta ovat.

Kyllä on hyvä kun nykyään voi purkautua netissä ja saada vertaistukea.