Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?
Meillä on 8kk vauva jonka isoäiti on hurahtanut pikkuiseen jo raskausaikana todella voimakkaasti. Tunnen itseni nipoksi kun minua on alkanut häiritä mummon ja lapsen tapa olla yhdessä. Mummo vaatii tapaamista vähintään kerran viikossa ja joka kerran pitelee vauvaa rintaansa vasten ja "sulkeutuu" seurasta. Kuiskailee "mummo rakastaa, mummon rakkain"-koko ajan vauvalle ja jos vauva inahtaa tai yrittää vääntää itseään pois sylistä lähtee mummo nopeasti kauaksi minusta ja miehestä, ettemme ota vauvaa. Mummo on mukava ihminen luonteeltaan mutta esim. minua ei noteeraa millään tavalla kun olen paikalla, ärsyyntyy selvästi läsnäolostani. Olenko yliherkkä? Mummo on alusta asti anellut vauvaa yökylään, sanoi 2 viikon ikäiselle vauvalle "tänään jäät mummon luokse, mummon luona on hyvä". Sanoin etten jätä vastasyntynyttä hoitoon missään nimessä. Alkoi ITKEÄ ja sanoi että hän saa vauvasta voimaa jatkaa töissä. Sanoo tätä samaa aina kun pyytää tapaamista, jopa sanamuodoin ettei "jaksa tulevaa työviikkoa", ellei saa sylitellä vauvaa. Ei ole saanut yöhoitoon koska imetän enkä jotenkin usko että hän pystyy tarkkailemaan VAUVAN tarpeita. Jos vauva vaikka kaipaa tilaa, lattialla olemista tms. niin se ei käy päinsä tämän mummon kanssa. Mitä voin tehdä pahoittamatta mummon mieltä? Kyseessä miehen äiti johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymään.
Mies on kiusaantunut ja yrittää olla ottamatta kantaa asiaan. Ei selvästi tajua miksi minua stressaa mummon kyläilyt ja heillä vieraileminen. Mummo on tavallaan niin herttainen olemukseltaan kuitenkin, mutta ahdistaa ettei hän selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä. Ja juu, olen "kiitollinen" siitä että on välittäviä isovanhempia mutta en voi tunteilleni mitään.
Kommentit (10673)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Meidän olisi pitänyt raportoida kaikki menomme ja sopia aina seuraava näkeminen, muuten ahdistui ja valitteli ikäväänsä ennen kuin edes edellinen tapaaminen oli päättynyt
"Jaa, tätä on enemmänkin liikkeellä? Omat sukulaiseni asuvat kaukana joten olemme siellä kylässä yleensä viikonlopun jokatoinen kuukausi. Kun teemme lähtöä appivanhemmat tulevat ulisemaan ikäväänsä ja kyynelsilmin katsovat kun pakkaamme taaperot autoon (joo, lapset lähtevät katsomaan toisia isovanhempia eivätkä jää mummolaan, sitäkin on ehdotettu) ja kun parin päivän päästä saavumme kotiin hyökkäävät heti kylään voivottelemaan kun oli ikävä ja olihan lapsillakin ikävä. Kyllä, asumme liian lähekkäin ja appivanhemmilla ei ole muuta elämää.
Ei herranjestas. Appikin kyynelehtii?
Tuon asian voi tietysti joskus myöhemmin kääntää edukseenkin. Kun ne ihan kyynelsilmin kaipaavat niitä taaperoitanne, niin noin reilun kymmenen vuoden päästä voitte käskeä ne hermoja rasittavat teini-ikäisenne mummolaan anopin ja appiukon seuraksi, heillä on varmaan keskenään kovinkin mukavaa ja herttaista. Ei tarvi kyynelehtiä enää.
Joo, appi on siinä mielessä pahempi, että saattaa tulla kylään neljä kertaa päivässä, mutta ei puhu minusta pahaa, tai en ole kuullut. Toki hän ilmoitti, että vietämme liikaa aikaa minun sukulaisten kanssa ja pieniä lapsia ei saisi kuljettaa autolla, vaan pitäisi olla kotona.
Tuollaisiin vähäjärkisiin kommentteihin tepsii parhaiten, kun sanoo viileän välipitämättömällä äänellä: "Älä nyt viitsi olla typerä." ja alkaa puhua muusta. KOSKAAN ei pidä perustella mitään, siitä ne vaan alkavat kinata.
Sitä voi luulla, jos ei ole itse joutunut kyseisen ihmisen kanssa temisiin, että sanominen tepsii. Mutta ei toimi. Nykyään sanon vain, että olen eri mieltä ja teen sitten niin kuin ajattelin. Kyllästyttää vain kuunnella koko ajan sitä arvostelua ja ohjeistusta. Onneksi olen jo 40-vuotias, joten appiukon kitinä ei vaikuta kauheasti elämääni. Mutta kyllähän se ihmetyttää kun toinen puuttuu ihan kaikkeen, remontissa seinien väriin, auton vaihtoon, lasten tarvikkeiden ostoon... esim. Turvaistuin on turha, ei ole ennenkään semmoisia ollut...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Meidän olisi pitänyt raportoida kaikki menomme ja sopia aina seuraava näkeminen, muuten ahdistui ja valitteli ikäväänsä ennen kuin edes edellinen tapaaminen oli päättynyt
"Jaa, tätä on enemmänkin liikkeellä? Omat sukulaiseni asuvat kaukana joten olemme siellä kylässä yleensä viikonlopun jokatoinen kuukausi. Kun teemme lähtöä appivanhemmat tulevat ulisemaan ikäväänsä ja kyynelsilmin katsovat kun pakkaamme taaperot autoon (joo, lapset lähtevät katsomaan toisia isovanhempia eivätkä jää mummolaan, sitäkin on ehdotettu) ja kun parin päivän päästä saavumme kotiin hyökkäävät heti kylään voivottelemaan kun oli ikävä ja olihan lapsillakin ikävä. Kyllä, asumme liian lähekkäin ja appivanhemmilla ei ole muuta elämää.
Ei herranjestas. Appikin kyynelehtii?
Tuon asian voi tietysti joskus myöhemmin kääntää edukseenkin. Kun ne ihan kyynelsilmin kaipaavat niitä taaperoitanne, niin noin reilun kymmenen vuoden päästä voitte käskeä ne hermoja rasittavat teini-ikäisenne mummolaan anopin ja appiukon seuraksi, heillä on varmaan keskenään kovinkin mukavaa ja herttaista. Ei tarvi kyynelehtiä enää.
Joo, appi on siinä mielessä pahempi, että saattaa tulla kylään neljä kertaa päivässä, mutta ei puhu minusta pahaa, tai en ole kuullut. Toki hän ilmoitti, että vietämme liikaa aikaa minun sukulaisten kanssa ja pieniä lapsia ei saisi kuljettaa autolla, vaan pitäisi olla kotona.
Tuollaisiin vähäjärkisiin kommentteihin tepsii parhaiten, kun sanoo viileän välipitämättömällä äänellä: "Älä nyt viitsi olla typerä." ja alkaa puhua muusta. KOSKAAN ei pidä perustella mitään, siitä ne vaan alkavat kinata.
Sitä voi luulla, jos ei ole itse joutunut kyseisen ihmisen kanssa temisiin, että sanominen tepsii. Mutta ei toimi. Nykyään sanon vain, että olen eri mieltä ja teen sitten niin kuin ajattelin. Kyllästyttää vain kuunnella koko ajan sitä arvostelua ja ohjeistusta. Onneksi olen jo 40-vuotias, joten appiukon kitinä ei vaikuta kauheasti elämääni. Mutta kyllähän se ihmetyttää kun toinen puuttuu ihan kaikkeen, remontissa seinien väriin, auton vaihtoon, lasten tarvikkeiden ostoon... esim. Turvaistuin on turha, ei ole ennenkään semmoisia ollut...
Täsmälleen kuin seinälle puhuisi. Ihan yhtä vähän toinen ottaa vastaan. En uskonut ennen anoppini tapaamista, että tuollaisia ihmisiä on olemassa. Tämä ketju todistaa, että on muitakin hankalia tapauksia kuin anoppini, mikä toisaalta on ikävää niille, jotka joutuvat näiden rajattomien päällepäsmäreiden kanssa olemaan tekemisissä.
Meillä ainoa keino selviytyä on ollut etäisyys. Vaikka vielä on fyysisesti puolen kilometrin päässä, niin hän ei saa tulla meille jos mieheni ei ole kotona. Ikävää, että tilanne on tämä, mutta arvostan mielenterveyttäni enemmän kuin anopin tarvetta puuttua poikansa elämässä ihan kaikkeen. Kirjaimellisesti. Hän on esum useamman kerran sanonut, että meidän pitää vaihtaa kevytmaito rasvattomaan.
Vierailija kirjoitti:
Tuo on herkkää aikaa kun on juuri synnyttänyt, ei voi muuta sanoa. Kaikille osapuolille. Itse kärsin fyysisesti siitä, että tuntui kuin ihan oltais riuhtaistu vauva syliin ja käännnytty pois ja sellainen ylimielinen, tai ilkeämielinen katse päälle, jonka ehkä kuvittelin. Tai ehkä en.
Myöhemmin sama tapahtui ja tapahtuu, et pidetään visusti kädestä kiinni, eikä anneta juosta minua vastaan -isälle saa juosta. Myöskään ei kielletä lapsia ja kun minä kiellän, meillä kun on säännöt ja vaaditaan hyvää käytöstä, niin hän joko siloittelee tai kieltää omin sanoin heti perään. Ikinä en ole kuullut että mun äitiyttä olisi pidetty mitenkään arvossaan, mut ehkä ei tarttekaan, ihan hyvä itsetunto minulla.
Jotenkin joskus tuntui, et esikoinen meni vähän sekaisin mummolassa, aisti siis sen ilmapiirin, jossa äiti ei oikein ole mitään, eikä äitiä tartte totella, vaikea selittää. Mies kyl myös huomasi tämän ja kärsi siitä kanssa, sai siis myös osansa, vaikkei ehkä niin voimakkaasti.
Joskus olen pahoittanut totisesti mieleni kun olen tulkinnut jotkut vitsit solvauksiksi ja julkisiksi nöyryytyksiksi, sitähän ne kyl ihan objektiivisesti ovat olleetkin. Siis ihan ulkonäköön kohdistuvaa. Tai vaatetukseen. Tai tekemiini valintoihin. Mieheni on tajunnut tämän ku olen selittänyt. Tuntuu, et hirveen konfliktinherkkänä tyyppinä, hänestä ei valitettavasti ole väliinmenijäksi, joutuisin ihan yksin käymään nämä tilanteet ilman taustatukea.
Tilanne on kuitenkin ihan diplomaattinen. Pääosin tullaan ihan ok toimeen. Nyt kun tiedän homman nimen, pystyn ehkä paremmin käsittelemään asiaa. Ja olemaan tarkkana, jos seuraavan kerran kuulen jtn epäsopivaa. Eihän sellaista kiusaamistyyliä voi lapsillekaan opettaa, eikä näyttää, että äitiä tässä mollataan ja se ois muka ok.
Meillä myös mies välttelee konflikteja viimeiseen asti, varsinkin äitinsä kanssa. Äitinsä vaan kokee olevansa oikeutettu jatkuvaan nälvimiseen, mitätöi tuon ja joka asiassa jyräämiseen, joten lähtökohdat asiallisella keskustelulle on olemattomat. Yrittänyt on. Ja on saanut kuunnella erokehotuksia useamman kerran, kun kyllähän miniä on hullu ja mielenvikainen, kun ei anoppia tottele. Olen sopinut miehen kanssa, ettei jätä mua kahdestaan anopin kanssa, kun anoppi ne pahimmat sivalluksensa heittää silloin, kun kukaan muu ei kuule.
Näistä tarinoista tulee mieleeni, että äidilläni oli näitä ongelmia varakkaan appiukkonsa (minun pappani) kanssa. Muistan, kuinka hän aina kiroili niitä meille suurinpiirtein köyhäinapuna ostamia huonekaluja ja todella omituisia lahjoja. Itse sain esimerkiksi joululahjaksi 10 vuotiaana jonkun käytöksen kultaisen kirjan... Ja olin meistä sisaruksista se ujo ja rauhallinen tyyppi. Hän halusi päättää, mihin lukioihin haemme jne kaikenlaista, mikä ei papalle kuulunut lainkaan! Oli varmaan mielenkiintoinen pikkulapsiaika äidilläni... Isä ei ikinä suostunut palauttamaan tai estämään isäänsä roudaamasta niitä huonekaluja meille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Näistä tarinoista tulee mieleeni, että äidilläni oli näitä ongelmia varakkaan appiukkonsa (minun pappani) kanssa. Muistan, kuinka hän aina kiroili niitä meille suurinpiirtein köyhäinapuna ostamia huonekaluja ja todella omituisia lahjoja. Itse sain esimerkiksi joululahjaksi 10 vuotiaana jonkun käytöksen kultaisen kirjan... Ja olin meistä sisaruksista se ujo ja rauhallinen tyyppi. Hän halusi päättää, mihin lukioihin haemme jne kaikenlaista, mikä ei papalle kuulunut lainkaan! Oli varmaan mielenkiintoinen pikkulapsiaika äidilläni... Isä ei ikinä suostunut palauttamaan tai estämään isäänsä roudaamasta niitä huonekaluja meille.
Meille anoppi raahasi valtavan kulmasohvan, kun tiesi sille juuri sopivan paikan meidän talossa. Ihan pyytämättä keksi tällaisen yllärin. Anopin silmämitta oli vähän sinnepäin, eikä se sohva meinannutkaan mahtua siihen, mihin se oli tarkoitettu. Siinä ihan tosissaan siinä mietti, että jos tuosta sahasi pätkän pois ja vähän kaventaisi sohvatyynyjä, niin hyvä tulee. Sohva oli paitsi ihan kauhea kasarikuosinen plyyshi-sohva, se myös haisi koiralta.
Kun mun mies ei alkanut siihen sohvan sahaukseen, niin anoppi mielensä pahoitti. Ja kun kannettiin se anopin peräkärryyn ja kärry anopin pihaan, niin kiittämättömiä oltiin. Edes ilmainen sohva ei kelpaa, vaikka on liian iso, haisee ja on ruma, eikä edes hyvä istua. Vaikka ylimääräistä rahaa ei ole, niin tarvittaessa saadaan ostettua sohva kaupasta. Anopin tuttava vaan oli tarvinnut tilaa uudelle sohvalle, ja pelastava enkeli päätti sijoittaa sohvan meille.
Tuossa vaiheessa mies ei vielä osannut sanoa ei äidilleen. Onneksi on oppinut, vaikka tiukkaa teki, kun anoppi yritti meille tunkea ikivanhaa rämää pianoa, että lapset saa soitella. Joo, ei ihan riittäisi viritys , uuden pianon hinnan verran menisi vähintään rahaa, että se olisi kunnossa. Mies oli jo useamman kerran kieltäytynyt painosta, kun sitä taas tyrkytettiin meille. Mies lupasi pistää Toriin ilmoituksen, mutta eihän se käynyt. Piano on edelleen anoppilassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näin anopin tänään. Tuijotti monttu ammollaan kun ajoin ohi, oli koiraansa ku$€ttamassa. Oksennus jo nousi suuhun pelkästä max 10 sekunnin näköhavainnosta. En olekaan nähnyt kuukauteen tuota kamaluutta, toivottavasti en näe ennen joulua uudelleen. Kohteliaasti kuitenkin nostin kättä, en edes näyttänyt keskaria, kun lapset oli kyydissä.
Ei ehkä kovinaikuismaista käytöstä, mutta mä v-i-h-a-a-n sitä ämmää!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anopit ihan kauheita kaikkeen puuttujia jne., ja miniät täysin kädettömiä anoppinsa edessä. Miten se on mahdollista, nykyaikana?
Eikö nykytytöt ole jo itsenäisiksi ja omanarvontuntoisiksi kasvatettuja, kouluja käyneitä ja fiksuja? Aina sanotaan, että nykynuoret on viisaampia kuin aikaisemmat polvet. Ja varmaan ovatkin, kun ovat kasvaneet avoimemmassa ympäristössä, kuin entiset nuoret. Nykyään nuoret matkustelee maailmalla ja on tietoisia sellaisista asioista, mistä meillä vanhemmilla ei ollut hajuakaan. Yksi opettaja ihmetteli minulle sitä, että hänen luokallaan ala-asteella oli yksi oppilas, joka ei ole koskaan ollut lentokoneessa.
Minun nuoruudessani olisi ollut maailman ihme, jos edes yksi luokalta olisi lentokoneessa istunut. Kaikki ei olleet matkustaneet junallakaan lapsuusaikanaan.
Meidäthän vielä kasvatettiin siihen, että vanhemmalle ihmiselle ei sanota vastaan ja se sisäistettiin niin, että varmasti ei alettu sanomaan anopille mitään takaisin, vaikka tämä olisi mitä sanonut. Sehän olisi ollut huonoa käytöstä. Se, että anoppi olisi käyttäytynyt huonosti, ei tullut mieleenkään.
Mutta nyt on maailma erilainen. Älkää ruvetko lattiaräsyksi, sellainen saatte sitten olla jos siihen alatte. Ilmaiskaa vahvasti oma mielipiteenne ja tietonne. Jos siitä välit heikkenee, niin sitten heikkenee. Tulee tässä maailmassa eteen muitakin ihmisiä, joiden kanssa ei niin synkkaa. Ei se maailmaa kaada.
Vierailija kirjoitti:
Anopit ihan kauheita kaikkeen puuttujia jne., ja miniät täysin kädettömiä anoppinsa edessä. Miten se on mahdollista, nykyaikana?
Eikö nykytytöt ole jo itsenäisiksi ja omanarvontuntoisiksi kasvatettuja, kouluja käyneitä ja fiksuja? Aina sanotaan, että nykynuoret on viisaampia kuin aikaisemmat polvet. Ja varmaan ovatkin, kun ovat kasvaneet avoimemmassa ympäristössä, kuin entiset nuoret. Nykyään nuoret matkustelee maailmalla ja on tietoisia sellaisista asioista, mistä meillä vanhemmilla ei ollut hajuakaan. Yksi opettaja ihmetteli minulle sitä, että hänen luokallaan ala-asteella oli yksi oppilas, joka ei ole koskaan ollut lentokoneessa.
Minun nuoruudessani olisi ollut maailman ihme, jos edes yksi luokalta olisi lentokoneessa istunut. Kaikki ei olleet matkustaneet junallakaan lapsuusaikanaan.
Meidäthän vielä kasvatettiin siihen, että vanhemmalle ihmiselle ei sanota vastaan ja se sisäistettiin niin, että varmasti ei alettu sanomaan anopille mitään takaisin, vaikka tämä olisi mitä sanonut. Sehän olisi ollut huonoa käytöstä. Se, että anoppi olisi käyttäytynyt huonosti, ei tullut mieleenkään.
Mutta nyt on maailma erilainen. Älkää ruvetko lattiaräsyksi, sellainen saatte sitten olla jos siihen alatte. Ilmaiskaa vahvasti oma mielipiteenne ja tietonne. Jos siitä välit heikkenee, niin sitten heikkenee. Tulee tässä maailmassa eteen muitakin ihmisiä, joiden kanssa ei niin synkkaa. Ei se maailmaa kaada.
Helposti, kun on esim itsetunto-ongelmia tai kieroon kasvatettu. Mun oma äiti häpeää sitä, että olen heivannut anopin elämästäni, kun onhan se anoppi mun miehen äiti ja lasteni isoäiti ja palaa playa plaa. Anoppi kohtelee minua kuin sontaämpäriä, eikä omasta pojastakaan löydä mitään hyvää sanottavaa, mutta silti pitäisi vain hyväksyä ja sietää, että toinen on 'erilainen'. Mahdollisuuksia anoppi on saanut monta, mutta jatkanut mitätöintiä ja meidän perheestä satuilua. Laiha sopu on kuulemma lihavaa riitaa parempi. Joo. Valitsen silti sen mielenterveyttäni, lapseni tarvitsevat iloista äitiä enemmän kuin mummuaan, jolla ei ole ensimmäistäkään hyvää sanaa sanottavana muista kuin itsestään. Meni tähän pääsemiseen vuosia, mutta entiseen ei ole paluuta.
Sekin tietysti hämmensi aluksi, kun en ole aiemmin joutunut narsistisen, rajattoman henkilön kynsiin enkä osannut suhtautua asiaan. Ennen lapsia minä ja mies saatiin olla rauhassa anopilta, mutta esikoisen synnyttyä alkoi piina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anopit ihan kauheita kaikkeen puuttujia jne., ja miniät täysin kädettömiä anoppinsa edessä. Miten se on mahdollista, nykyaikana?
Eikö nykytytöt ole jo itsenäisiksi ja omanarvontuntoisiksi kasvatettuja, kouluja käyneitä ja fiksuja? Aina sanotaan, että nykynuoret on viisaampia kuin aikaisemmat polvet. Ja varmaan ovatkin, kun ovat kasvaneet avoimemmassa ympäristössä, kuin entiset nuoret. Nykyään nuoret matkustelee maailmalla ja on tietoisia sellaisista asioista, mistä meillä vanhemmilla ei ollut hajuakaan. Yksi opettaja ihmetteli minulle sitä, että hänen luokallaan ala-asteella oli yksi oppilas, joka ei ole koskaan ollut lentokoneessa.
Minun nuoruudessani olisi ollut maailman ihme, jos edes yksi luokalta olisi lentokoneessa istunut. Kaikki ei olleet matkustaneet junallakaan lapsuusaikanaan.
Meidäthän vielä kasvatettiin siihen, että vanhemmalle ihmiselle ei sanota vastaan ja se sisäistettiin niin, että varmasti ei alettu sanomaan anopille mitään takaisin, vaikka tämä olisi mitä sanonut. Sehän olisi ollut huonoa käytöstä. Se, että anoppi olisi käyttäytynyt huonosti, ei tullut mieleenkään.
Mutta nyt on maailma erilainen. Älkää ruvetko lattiaräsyksi, sellainen saatte sitten olla jos siihen alatte. Ilmaiskaa vahvasti oma mielipiteenne ja tietonne. Jos siitä välit heikkenee, niin sitten heikkenee. Tulee tässä maailmassa eteen muitakin ihmisiä, joiden kanssa ei niin synkkaa. Ei se maailmaa kaada.
Helposti, kun on esim itsetunto-ongelmia tai kieroon kasvatettu. Mun oma äiti häpeää sitä, että olen heivannut anopin elämästäni, kun onhan se anoppi mun miehen äiti ja lasteni isoäiti ja palaa playa plaa. Anoppi kohtelee minua kuin sontaämpäriä, eikä omasta pojastakaan löydä mitään hyvää sanottavaa, mutta silti pitäisi vain hyväksyä ja sietää, että toinen on 'erilainen'. Mahdollisuuksia anoppi on saanut monta, mutta jatkanut mitätöintiä ja meidän perheestä satuilua. Laiha sopu on kuulemma lihavaa riitaa parempi. Joo. Valitsen silti sen mielenterveyttäni, lapseni tarvitsevat iloista äitiä enemmän kuin mummuaan, jolla ei ole ensimmäistäkään hyvää sanaa sanottavana muista kuin itsestään. Meni tähän pääsemiseen vuosia, mutta entiseen ei ole paluuta.
Sekin tietysti hämmensi aluksi, kun en ole aiemmin joutunut narsistisen, rajattoman henkilön kynsiin enkä osannut suhtautua asiaan. Ennen lapsia minä ja mies saatiin olla rauhassa anopilta, mutta esikoisen synnyttyä alkoi piina.
No se on juuri niin kun ei ole ennen samanlaista kohdannut, tai jos on kohdannut niin on ollut ensimmäinen ja viimeinen kerta, ei oo tarvinnut nähdä enää. Anoppia vaan kun pitäisi jaksaa ymmärtää ja pälä pälä, niitä mahdollisuuksia on nyt annettu jo kymmeniä vuoden sisällä, ei se tosta muutu miksikään niin oli pakko ottaa etäisyyttä ihan oman hyvinvoinnin takia. Pakko muutenkin kun ei aikuinen tajua että kun on lapsi talossa ei vaan sovi ryypätä, että tällasta anoppilassa. Onko juuri silloin aivan pakko?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anopit ihan kauheita kaikkeen puuttujia jne., ja miniät täysin kädettömiä anoppinsa edessä. Miten se on mahdollista, nykyaikana?
Eikö nykytytöt ole jo itsenäisiksi ja omanarvontuntoisiksi kasvatettuja, kouluja käyneitä ja fiksuja? Aina sanotaan, että nykynuoret on viisaampia kuin aikaisemmat polvet. Ja varmaan ovatkin, kun ovat kasvaneet avoimemmassa ympäristössä, kuin entiset nuoret. Nykyään nuoret matkustelee maailmalla ja on tietoisia sellaisista asioista, mistä meillä vanhemmilla ei ollut hajuakaan. Yksi opettaja ihmetteli minulle sitä, että hänen luokallaan ala-asteella oli yksi oppilas, joka ei ole koskaan ollut lentokoneessa.
Minun nuoruudessani olisi ollut maailman ihme, jos edes yksi luokalta olisi lentokoneessa istunut. Kaikki ei olleet matkustaneet junallakaan lapsuusaikanaan.
Meidäthän vielä kasvatettiin siihen, että vanhemmalle ihmiselle ei sanota vastaan ja se sisäistettiin niin, että varmasti ei alettu sanomaan anopille mitään takaisin, vaikka tämä olisi mitä sanonut. Sehän olisi ollut huonoa käytöstä. Se, että anoppi olisi käyttäytynyt huonosti, ei tullut mieleenkään.
Mutta nyt on maailma erilainen. Älkää ruvetko lattiaräsyksi, sellainen saatte sitten olla jos siihen alatte. Ilmaiskaa vahvasti oma mielipiteenne ja tietonne. Jos siitä välit heikkenee, niin sitten heikkenee. Tulee tässä maailmassa eteen muitakin ihmisiä, joiden kanssa ei niin synkkaa. Ei se maailmaa kaada.
Helposti, kun on esim itsetunto-ongelmia tai kieroon kasvatettu. Mun oma äiti häpeää sitä, että olen heivannut anopin elämästäni, kun onhan se anoppi mun miehen äiti ja lasteni isoäiti ja palaa playa plaa. Anoppi kohtelee minua kuin sontaämpäriä, eikä omasta pojastakaan löydä mitään hyvää sanottavaa, mutta silti pitäisi vain hyväksyä ja sietää, että toinen on 'erilainen'. Mahdollisuuksia anoppi on saanut monta, mutta jatkanut mitätöintiä ja meidän perheestä satuilua. Laiha sopu on kuulemma lihavaa riitaa parempi. Joo. Valitsen silti sen mielenterveyttäni, lapseni tarvitsevat iloista äitiä enemmän kuin mummuaan, jolla ei ole ensimmäistäkään hyvää sanaa sanottavana muista kuin itsestään. Meni tähän pääsemiseen vuosia, mutta entiseen ei ole paluuta.
Sekin tietysti hämmensi aluksi, kun en ole aiemmin joutunut narsistisen, rajattoman henkilön kynsiin enkä osannut suhtautua asiaan. Ennen lapsia minä ja mies saatiin olla rauhassa anopilta, mutta esikoisen synnyttyä alkoi piina.No se on juuri niin kun ei ole ennen samanlaista kohdannut, tai jos on kohdannut niin on ollut ensimmäinen ja viimeinen kerta, ei oo tarvinnut nähdä enää. Anoppia vaan kun pitäisi jaksaa ymmärtää ja pälä pälä, niitä mahdollisuuksia on nyt annettu jo kymmeniä vuoden sisällä, ei se tosta muutu miksikään niin oli pakko ottaa etäisyyttä ihan oman hyvinvoinnin takia. Pakko muutenkin kun ei aikuinen tajua että kun on lapsi talossa ei vaan sovi ryypätä, että tällasta anoppilassa. Onko juuri silloin aivan pakko?
Mun anoppilassa ei tietääkseni juuri alkoilla, mutta silloin harvoin kun käydään, lasten pitäisi jauhaa jotain herkkua jatkuvasti. Jos ei ole pullaa tai keksiä, niin sit jätskiä tai karkkia. On muuten ihan uskomattomat herkkuvarastot anopilla. Vettä ei saa janoonsa, mehua pitää olla. Meillä rajoitetaan herkkuja, ei vaan ole järkevää syödä sokeria nonstop. Varsinkin nuorempi lapsista saa ihan hervottoman sokerihepulin ja sen jälkeen alkaa oksentaa. Mutta anoppi tietää, ettei ylenpalttisesta herkuttelusta voi tulla huono olo....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minkä v:n takia tämä rasittava ketju on vuodesta toiseen etusivulla?? 😴 vAuVeLiN tEhTäVä hOiTaA MuMmuKkAa????+++ huoh😑
Vierailija kirjoitti:
Minkä v:n takia tämä rasittava ketju on vuodesta toiseen etusivulla?? 😴 vAuVeLiN tEhTäVä hOiTaA MuMmuKkAa????+++ huoh😑
Mikä tässä on niin rasittavaa? Ja ihan vinkiksi: jos noin rasittaa, niin älä klikkaa otsikkoa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anopit ihan kauheita kaikkeen puuttujia jne., ja miniät täysin kädettömiä anoppinsa edessä. Miten se on mahdollista, nykyaikana?
Eikö nykytytöt ole jo itsenäisiksi ja omanarvontuntoisiksi kasvatettuja, kouluja käyneitä ja fiksuja? Aina sanotaan, että nykynuoret on viisaampia kuin aikaisemmat polvet. Ja varmaan ovatkin, kun ovat kasvaneet avoimemmassa ympäristössä, kuin entiset nuoret. Nykyään nuoret matkustelee maailmalla ja on tietoisia sellaisista asioista, mistä meillä vanhemmilla ei ollut hajuakaan. Yksi opettaja ihmetteli minulle sitä, että hänen luokallaan ala-asteella oli yksi oppilas, joka ei ole koskaan ollut lentokoneessa.
Minun nuoruudessani olisi ollut maailman ihme, jos edes yksi luokalta olisi lentokoneessa istunut. Kaikki ei olleet matkustaneet junallakaan lapsuusaikanaan.
Meidäthän vielä kasvatettiin siihen, että vanhemmalle ihmiselle ei sanota vastaan ja se sisäistettiin niin, että varmasti ei alettu sanomaan anopille mitään takaisin, vaikka tämä olisi mitä sanonut. Sehän olisi ollut huonoa käytöstä. Se, että anoppi olisi käyttäytynyt huonosti, ei tullut mieleenkään.
Mutta nyt on maailma erilainen. Älkää ruvetko lattiaräsyksi, sellainen saatte sitten olla jos siihen alatte. Ilmaiskaa vahvasti oma mielipiteenne ja tietonne. Jos siitä välit heikkenee, niin sitten heikkenee. Tulee tässä maailmassa eteen muitakin ihmisiä, joiden kanssa ei niin synkkaa. Ei se maailmaa kaada.
Helposti, kun on esim itsetunto-ongelmia tai kieroon kasvatettu. Mun oma äiti häpeää sitä, että olen heivannut anopin elämästäni, kun onhan se anoppi mun miehen äiti ja lasteni isoäiti ja palaa playa plaa. Anoppi kohtelee minua kuin sontaämpäriä, eikä omasta pojastakaan löydä mitään hyvää sanottavaa, mutta silti pitäisi vain hyväksyä ja sietää, että toinen on 'erilainen'. Mahdollisuuksia anoppi on saanut monta, mutta jatkanut mitätöintiä ja meidän perheestä satuilua. Laiha sopu on kuulemma lihavaa riitaa parempi. Joo. Valitsen silti sen mielenterveyttäni, lapseni tarvitsevat iloista äitiä enemmän kuin mummuaan, jolla ei ole ensimmäistäkään hyvää sanaa sanottavana muista kuin itsestään. Meni tähän pääsemiseen vuosia, mutta entiseen ei ole paluuta.
Sekin tietysti hämmensi aluksi, kun en ole aiemmin joutunut narsistisen, rajattoman henkilön kynsiin enkä osannut suhtautua asiaan. Ennen lapsia minä ja mies saatiin olla rauhassa anopilta, mutta esikoisen synnyttyä alkoi piina.No se on juuri niin kun ei ole ennen samanlaista kohdannut, tai jos on kohdannut niin on ollut ensimmäinen ja viimeinen kerta, ei oo tarvinnut nähdä enää. Anoppia vaan kun pitäisi jaksaa ymmärtää ja pälä pälä, niitä mahdollisuuksia on nyt annettu jo kymmeniä vuoden sisällä, ei se tosta muutu miksikään niin oli pakko ottaa etäisyyttä ihan oman hyvinvoinnin takia. Pakko muutenkin kun ei aikuinen tajua että kun on lapsi talossa ei vaan sovi ryypätä, että tällasta anoppilassa. Onko juuri silloin aivan pakko?
Tietysti on pakko. Oppii lapsikin, miten pidetään hauskaa! Mitä traumoja lapset voi kännisistä aikuisista saada?
Vierailija kirjoitti:
Vaikea tilanne. Ei kai siinä auta muu kuin kehua että ihanaa, kun lapsella on rakastava mummo, mutta ilmoittaa ystävällisen tiukasti, että niistä yökyläilyistä voidaan keskustella sitten, kun lapsi on X-vuotias.
Ei. Näitä hulluja ei missään tapauksessa saa kehua hyväksi mummoksi, koska eivät sitä ole. Eivätkä todellakaan tarvitse rohkaisua takertua siihen lapsenlapsen vielä tiukemmin!
Käsittämätöntä että tämä ketju kiinnostaa ihmisiä näin loputtomasti, kun monet kiinnostavamat ja yleistä merkitystä saavat viestit häipyvät heti. Drop the case!
Alue: Aihe vapaa
Tuo on herkkää aikaa kun on juuri synnyttänyt, ei voi muuta sanoa. Kaikille osapuolille. Itse kärsin fyysisesti siitä, että tuntui kuin ihan oltais riuhtaistu vauva syliin ja käännnytty pois ja sellainen ylimielinen, tai ilkeämielinen katse päälle, jonka ehkä kuvittelin. Tai ehkä en.
Myöhemmin sama tapahtui ja tapahtuu, et pidetään visusti kädestä kiinni, eikä anneta juosta minua vastaan -isälle saa juosta. Myöskään ei kielletä lapsia ja kun minä kiellän, meillä kun on säännöt ja vaaditaan hyvää käytöstä, niin hän joko siloittelee tai kieltää omin sanoin heti perään. Ikinä en ole kuullut että mun äitiyttä olisi pidetty mitenkään arvossaan, mut ehkä ei tarttekaan, ihan hyvä itsetunto minulla.
Jotenkin joskus tuntui, et esikoinen meni vähän sekaisin mummolassa, aisti siis sen ilmapiirin, jossa äiti ei oikein ole mitään, eikä äitiä tartte totella, vaikea selittää. Mies kyl myös huomasi tämän ja kärsi siitä kanssa, sai siis myös osansa, vaikkei ehkä niin voimakkaasti.
Joskus olen pahoittanut totisesti mieleni kun olen tulkinnut jotkut vitsit solvauksiksi ja julkisiksi nöyryytyksiksi, sitähän ne kyl ihan objektiivisesti ovat olleetkin. Siis ihan ulkonäköön kohdistuvaa. Tai vaatetukseen. Tai tekemiini valintoihin. Mieheni on tajunnut tämän ku olen selittänyt. Tuntuu, et hirveen konfliktinherkkänä tyyppinä, hänestä ei valitettavasti ole väliinmenijäksi, joutuisin ihan yksin käymään nämä tilanteet ilman taustatukea.
Tilanne on kuitenkin ihan diplomaattinen. Pääosin tullaan ihan ok toimeen. Nyt kun tiedän homman nimen, pystyn ehkä paremmin käsittelemään asiaa. Ja olemaan tarkkana, jos seuraavan kerran kuulen jtn epäsopivaa. Eihän sellaista kiusaamistyyliä voi lapsillekaan opettaa, eikä näyttää, että äitiä tässä mollataan ja se ois muka ok.